Dui dui dui

Tässä se nyt oli

2011-07-31T04:12:00.001+08:00

Tuoreampia blogikirjoituksia alkaa jatkossa löytyä osoitteesta http://kiinablogi.blogspot.com/ eli siis täältä.

Kiitoksia tähän asti mukana pysyneille lukijoille!

Stipendillä Kiinaan VI ::: Stipendillä Kiinaan!

2011-07-14T03:10:00.002+08:00

Niinhän siinä sitten onnellisesti kävi, että neljän ja puolen kuukauden odottelun jälkeen sain viimeinkin tietää olevani yksi hyväksytyistä China Scholarship Council -stipendiä hakeneista suomalaisista. Se hienoinen epävarmuuden tunne, joka tässä viime kuukausina on ajoittain mieltä vaivannut, on nyt poissa, ja voin keskittyä täysillä reissun ensiaskeleiden suunnittelemiseen. Ilmeisesti kaikki CIMO:n välityksellä stipendiä hakeneet hyväksyttiin, joten suuret onnittelut muillekin onnellisille!

Jatkossa on luvassa paljon uutta ja nykyistä kiinnostavampaa tekstiä - nyt tosin uudessa blogissa, johon löytää jossain vaiheessa linkin täältäkin ja johon varmaankin elokuun ensimmäisinä päivinä lisään tarvittavat alkulöpinät ennen kuin lähden matkaan. Tässä kuitenkin vielä sitä ennen pikainen maininta siitä, mitä tällä hetkellä on mielessä.

Seuraavan lukuvuoden vietän Kiinassa, Zhejiang-provinssin Jinhua-kaupungissa sijaitsevassa Zhejiang Normal Universityssa opiskelemassa kiinaa, tunteella ja ajan kanssa. Stipendihakemukseen valitsemani yliopistot osoittautuivat toiveajatteluksi, pääasiassa varmaankin siksi, että pyrin opiskelemaan "vain" kiinaa: valtaosa tunnetuimpiin yliopistoihin hyväksytyistä on maisterin- tai tohtorintutkintoa suorittamaan lähteviä, todennäköisesti aasiasta kotoisin olevia nuoria. Osaan kuvitella, että kiinalaiselle yliopistolle on hyödyllisempää hyväksyä tutkinto-opiskelija kuin pelkkää vuoden tai parin kieliopetusta etsivä.

Kyseisestä "pikkukaupungista" tai itse koulusta en tiedä vielä paljoakaan, mutta uskon vakaasti, että kyllä tästäkin kokemuksesta mahtava tulee - useimmiten kaikki menee hienosti, kunhan osaa olla ennakkoluuloton ja oppii löytämään omasta ympäristöstään ne positiivisimmat puolet. Toisaalta on hienoa päästä vähän tuntemattomampaan paikkaan, josta harvemmalla on pikaista visiittiä parempaa kokemusta. Elinkustannukset ovat Jinhuassa varmasti alhaisemmat kuin kaupungeissa joihin olisin halunnut, lisäksi kielen opiskelun kannalta siinä on etunsa, että ulkomaalaisia ei kaupungista liikaa löydy. Odotan uutta kokemustani ehdottomasti suurella mielenkiinnolla!

Ennen Manner-Kiinaan siirtymistäni aion viettää Hong Kongissa noin 20-25-päiväisen loman, jonka jo kauan sitten päätin antaa itselleni valmistujaislahjaksi yliopisto-opintojeni päätyttyä. Sieltä olisi siis tarkoitus aloittaa ja myöhemmin syyskuun kuudennen ja yhdeksännen välillä matkustaa (mahdollisesti junalla) kohti tähänastisen elämäni suurinta ja tärkeintä seikkailua. Palaan asiaan, kun pakolliset on hoidettu alta pois!

Motivaatiota visioinnista?

2011-07-05T21:47:00.004+08:00

Tässä parin vuoden aikana saamani palautteen perusteella olen päätellyt, että kiinan kielen opiskeluun liittyvät tekstini auttavat lukijoita pitämään yllä opiskelumotivaatiotaan. Nyt kun sain ihan suoran (tosin varmaankin osittain leikkimielisen) pyynnön kirjoittaa jotakin motivoivaa, menin ihan vaikeaksi. Kuinka voisin levittää omaa intohimoani kiinan kieltä kohtaan, kuinka voisin valjastaa intohimoni suoranaiseksi epidemiaksi? Kysymys on vaikea, mutta kiva että tätä on nyt tullut mietittyä.

Niin kuin moni lukija varmasti tietää, aion viedä kiinan kielen osaamiseni todella pitkälle, sellaiselle tasolle, että jonakin päivänä minut tiedoistani tunnetaan – ainakin Suomessa. Tästä huolimatta minulla ei ole vielä aavistustakaan siitä, mikä minusta tulee isona, kolmenkymmenen ikävuoden tuolla puolen. Mielessäni pyörii eri viikkoina ja kuukausina aina eri asioita: kääntäjänä, tulkkina tai opettajana toimiminen kiehtovat kukin vuorollaan; välillä ajattelen, että voisin yhdistää useampia rooleja ja perustaa pienen toiminimen – tekisin sitten loppuelämäni ”vähän yhtä sun toista”, aina omien kykyjeni ja kysynnän mukaan, aina juuri sen verran kuin huvittaa.

Tuota opettajan roolia (siis joskus hamassa tulevaisuudessa) olen miettinyt ehkä useimmiten, varmaan juuri sen vuoksi, että minussa näyttäisi piilevän kiinaa opiskelevien innostamiseen ja motivointiin tarvittavia ominaisuuksia. Olen miettinyt opettamista välillä vähän liikaakin: joskus on mennyt jopa yöunet, kun päässäni on alkanut pyöriä hienoja suunnitelmia uudenlaisista opettamisen suuntauksista. Kiinan kurssithan ovat useimpien mielestä tylsiä ja yksitoikkoisia, varsinkin jos opettajana toimii kiinalainen, joka opettaa vähänkin kiinalaiseen tyyliin. Jos minusta tulee joskus opettaja, heitän todennäköisesti kurssikirjat ja perinteiset kurssirakenteet romukoppaan (tai ne kirjat kyllä vien Fidalle) ja toteutan jotain ihan omaani, jotain sellaista, mikä on siinä vaiheessa ehtinyt vuosien ajan hautua pääkopassani. Kerron siitä sitten lisää joskus vuonna 2016!

Visiointi ja suunnittelu on hauskaa, vaikka usein visiot alkavatkin ajan kuluessa naurattaa tai tuntua suorastaan säälittäviltä. Oma motivaationi kiinan opiskeluun kumpuaa jostain syvältä mielestä ja/tai sydämestä, mutta tulevaisuudesta haikailu tuottaa itsellenikin välillä kaivattuja innostuksen puuskia, jotka saavat nenän liimautumaan ainakin vähäksi aikaa tavallista tiukemmin oppikirjojen sivuille. Olen varma, että jossain vaiheessa ainakin jokin visioistani toteutuu, ja mikä olisikaan sen hienompaa kuin ansaita leipänsä tekemällä jotain sellaista, mikä todellakin on omaa alusta loppuun?

Niinpä kehotan motivaatio-ongelmien kanssa painivaa heittäytymään hetkeksi visioinnin maailmaan – joko vakavissaan tai täysin leikillään – ja miettimään omaa elämäänsä vaikkapa viiden vuoden kuluttua. Missä asut, millaista elämäsi on ja mitä teet työksesi silloin, kun pitkä, vuosia kestänyt ahkerointi kielen parissa on tullut siihen pisteeseen, että voit viimein tehdä kielellä mitä ikinä haluat?

Jätä kommentti (vaikka sitten anonyymisti) ja jaa visiosi – intoillaan ja motivoidutaan hetki porukalla! Ja jos visioita ei kuulu, motivoidun sitten täällä keskenäni!

Sormia pyöritellessä

2011-06-30T01:06:00.002+08:00

Kohta siirrytään heinäkuun puolelle, eikä CSC-stipendiasioiden tiimoilta kauheasti kuulu mitään. Käytänkin nykyään käänteistä psykologiaa, joka toimii tehokkaasti esimerkiksi silloin kun odottaa tärkeää puhelua: jos puhelin ei meinaa soida, kannattaa jättää puhelin pöydälle ja mennä esimerkiksi vessaan tai käydä suihkussa. Pian se puhelin jo soikin.

Stipendin suhteen olenkin nyt pyrkinyt valittamaan mahdollisimman paljon ikuista odottamista, lisäksi olen aloittanut varasuunnitelman toteuttamiseen liittyvien asioiden pohtimisen – ehkä tulokset saapuvat kun pääsen kunnolla vauhtiin. Plan B tarkoittaa sitä, että etsin paikan omalla kustannuksellani, mikäli heinäkuun loppua kohden en ole vieläkään saanut mitään tietoa mistään. Tämänhetkinen varasuunnitelmani veisi minut Yunnan-provinssin pääkaupunkiin Kunmingiin, josta löytynee helpohkosti kursseja alle tuhannen euron lukukausimaksulla.

Odottelussa on huonot puolensa, ja tietämättömyys omasta lähitulevaisuudesta turhauttaa toisinaan, varsinkin kun olen juuri valmistunut. Tarkoitukseni olisi edelleen stipendin saadessani aloittaa reissu usean viikon mittaisella vierailulla Hong Kongiin, mistä siirtyisin sitten mantereen puolelle kun lukukausi Kiinassa alkaa. Mutta mitä pitempään pitää odotella, sitä tiukemmalle menee käytännön asioiden kanssa ja sitä lyhyemmäksi jää tuo kauan odottamani vierailu. Toisaalta ei myöskään ole ollenkaan varmaa, että haluamaani kouluun pystyisi enää heinäkuun lopussa ilmoittautumaan. Huokaus.

Chinese-forums-sivusto on tullut viime päivinä tutuksi ja itse asiassa osoittautunut melkoiseksi kultakaivokseksi Kiinaan aikovalle ja/tai kiinan kieltä opiskelevalle. Muun muassa CSC-aiheesta keskustellaan siellä paljon, ja olen huomannut, että muitakin kärsimättömiä tulosten odottajia löytyy. Jossain maassa oli hakijoiden papereita onnistuttu hukkaamaan oikein urakalla. Keskustelupalstoilta löytyy paljon linkkejä eri oppilaitosten sivuille, joissa CSC-voittajia on jo ehditty listata: hyväksytyt ovat hämmästyttävän suurelta osin kansalaisuudeltaan aasialaisia; miltään listalta ei tunnu löytyvän kiinaa opiskelemaan päässeitä, vaan hyväksytyt ovat pääasiassa maisterin- tai tohtorintutkintoa suorittamaan hakeneita.

Olen luultavasti valinnut liian suosittuja yliopistoja, mikä tarkoittanee sitä, että minut sijoitetaan lopulta täysin satunnaisesti jonnekin päin Kiinaa - eikä se oikeastaan suuremmin haittaa, kunhan jossain pääsee alkuun. Ykkösvaihtoehtoni Zhejiang University on nyt varmuudella pois laskuista, sillä heidän sivuiltaan löytyneestä listasta ei yhtään Raunoa löytynyt. Numero kaksi, Sichuan University, toivottavasti vastaa sähköpostiuteluihini pian; kolmas vaihtoehto, Beijing Language and Culture University, ei foorumilta löytyvien kommenttien perusteella suuremmin tiedusteluihin vastaile.

Jäädään siis edelleen odottelemaan, kielitaitoni ainakin paranee nyt kesän aikana rytinällä, kun muutakaan tekemistä ei ole!

Vain yksi asia mielessä

2011-05-19T20:46:00.000+08:00

Kuten äidilläni on niin usein tapana muistuttaa, pystyvät miehet ajattelemaan vain yhtä asiaa kerrallaan. Enpä oikein koskaan tiedä, miten hänen kommenttiinsa vastaisin, mutta sen olen huomannut, että kahteen kovin suureen kokonaisuuteen on ainakin minulla ollut viime vuosina vaikeuksia keskittyä tasavertaisesti. Kiinan kielen opiskeluani varjostivat lähes viiden vuoden ajan yliopisto-opinnot: jääräpäinen halu suorittaa maisterin tutkinto jatkossa hankkimani koulutuksen pohjaksi on hidastanut sitä opiskelua, mikä minulle on jo pitkään ollut tärkeintä.

Gradu on kuitenkin nyt tullut painosta ja kursseja on suoritettu tasan sen verran, että parin viikon kuluttua voin käydä noutamassa tutkintotodistuksen ja alkaa kalastella sukulaisilta bonuksia (minusta tulee itse asiassa sukuni ensimmäinen maisteri!). Kuluneiden viikkojen aikana olen päässyt nauttimaan siitä pitkään haaveilemastani tilanteesta, jolloin voin omistautua ”täysipäiväisesti” kiinan kielelle, ja se tuntuu hienolta.

Vaikka en olekaan vielä saanut informaatiota Kiinasta stipendien suhteen, olen jo hyvän aikaa luottavaisin mielin valmistautunut lähtöön. Huonekaluille ja tarpeettomalle tavaralle on hiljalleen löytynyt uusia omistajia, ja pienessä asunnossani alkaa olla oudosti tilaa. Vuokrasopimuksen irtisanoin viime viikolla, mikä tarkoittaa sitä että kesäkuun lopusta alkaen oleskelen kotikaupungissani sekä siskoni luona Helsingissä siihen asti, kunnes Suuri Matkani alkaa.

CIMO:n mukaan stipendeistä tuli viime vuonna tietoa kesäkuun puolivälin tienoilla, joten odottamista riittänee vielä vähän liiankin kanssa. Olen melko luottavainen, sillä tiedän nyt, että paperini ovat ainakin CIMO:sta lähteneet eteenpäin. Lisäksi sieltä kerrottiin, että hakupaperini ovat varmasti kunnossa, koska Kiinan Suomen lähetystöstä ei tullut lisäkyselyitä tai tarkennuspyyntöjä ennen kuin he lähettivät paperini edelleen Kiinaan.

En nyt opintojeni päätyttyä ole juuri jaksanut jännittää stipendejä, vaan keskityn mieluummin rentoutumiseen ja kiinan opiskeluun – haluan ottaa hyvän loppukirin kielen opiskelussa, jotta lähtökohtani Kiinaan päästessäni olisivat mahdollisimman hyvät. Toinen syy huolettomuuteeni on se, että olen päättänyt lähteä Kiinaan joka tapauksessa, vaikkei stipendiä minulle suotaisikaan. Rahaa on jotenkin jäänyt säästöön sen verran, että voin omalla kustannuksellani lähteä ainakin yhdeksi lukukaudeksi seikkailemaan ja katsoa sen jälkeen, mitä muita mahdollisuuksia olisi tarjolla.

Mikäli niin hienosti sattuu, että pääsen ”ilmaiseksi” Kiinaan opiskelemaan, alkaa matkani jo elokuussa, jolloin aion alkajaisiksi suunnata Hong Kongiin jopa kuukauden mittaiselle matkalle. Syyskuun alussa alkaisi sitten lukuvuosi Kiinassa, toivon mukaan jossain valitsemistani kolmesta yliopistosta – määränpääni on siis hyvässä lykyssä joko Hangzhou, Chengdu tai vanha tuttu Peking.

Kaikesta tulevasta kirjoittelen luonnollisesti paljon lisää heinäkuusta alkaen, tosin varmaankin uudessa ja toivottavasti myös uljaammassa blogissa, jonka pistän pystyyn kesän aikana. Dui dui dui -blogin taival on siis päättymäisillään, mutta laitan tänne toki vielä tietoa kohtalostani, ja ilmoitan täällä heti kun olen saanut uuden blogin käyntiin.

Stipendillä Kiinaan V ::: hakupaperit matkaan

2011-02-12T20:24:00.003+08:00

China Scholarship Council -hakemukseni alkaa viimein olla valmiina, ja ensi viikolla voin postittaa nipun paperia CIMO:lle hyvissä ajoin ennen hakuajan umpeutumista, eli kuukauden loppua. Kertaan tässä postauksessa hakemukseen liitettävät paperit ja kyselen siinä sivussa vielä toiveikkaana lukijoilta vinkkejä parin pienen asian suhteen.

En ole vielä ihan varma, mitä "notarized copy" tarkoittaa, mutta ensi viikon alkupuolella osa lomakkeista on tarkoitus viedä kopioitavaksi. Riittääköhän kenen tahansa kahden ihmisen allekirjoitus todistamaan kopiot "aidoiksi", vai pitääkö kopiot käydä jossain virastossa teettämässä, jotta niihin saa asianmukaiset leimat tms? UPDATE Ainakin Tampereen yliopistolla voi viedä itse otetut kopiot alkuperäisten kera Juveneksen kauppaan, missä niihin saa aitoustodistuksen sangen edulliseen hintaan 15 snt/sivu.

Hakemukseen liitetään alla listatut paperit ja lomakkeet kaksin kappalein, englanniksi:

- hakemuslomake (kopiota), joka tulisi ensin täyttää ja lähettää netitse CSC:n sivuilta ja sitten tulostaa siitä kaksi kappaletta postitettavaksi
- kopiot korkeimman tutkinnon todistuksesta, minun tapauksessani kandin papereista; joko notarized copy tai yliopistolta tilatut kopiot, jotka taitavat kustantaa ainakin 5€ kopiolta
- opinto-ote, yliopistolta 5€ per kopio; ajattelin ensin vain printata kaksi kopiota pdf-otteesta, mutta ne eivät näyttäisi ehkä riittävän aidoilta
- study plan, jos hakemuslomakkeen tarjoamat viivat eivät riitä; kirjoitin yhden A4-liuskan mittaisen jutun tavoitteistani ja motivaatiostani, vaikka joidenkin lähteiden mukaan tämä ei välttämättä ole niin tärkeä osa hakemusta, jos haluaa lähteä kiinaa opiskelemaan (kaksi allekirjoitettua printtiä)
- kaksi suosittelukirjettä, toinen laitokseni professorilta ja toinen entiseltä kiinan opettajaltani (molemmista kaksi allekirjoitettua printtiä)
- Foreigner Physical Examination Form (kaksi kopiota, alkuperäisen pidän itselläni) liitteineen; en ehkä ota kopiota ekg-käyrästä, koska se on kolmen liuskan mittainen eikä siten oikein sovellu kopioitavaksi...
- HSK-todistus (kaksi kopiota)

Hakemus liitteineen saa ilmeisesti koostua enintään 20 paperiarkista, mikä herättää kysymyksiä, sillä yksi setti yllä mainittuja papereita käsittää jo viitisentoista sivua - yhteensä papereita tulee siis noin 30. Voin vain olettaa, että luku 20 viittaa nimenomaan yhteen settiin papereita, eikä siihen, kuinka paljon paperia kirjekuoressa CIMO:lle saan postittaa. Kommentteja otetaan vastaan! UPDATE Hakupaperissa lukeekin että "each set of the complete materials should not exceed 20 pages".

Hakemus lähtee siis ensin CIMO:on ja sieltä Kiinan Suomen suurlähetystöön. Jos onni on myötäinen, he lähettävät sen Pekingiin CSC-keskukseen, josta se ohjataan edelleen niihin yliopistoihin, jotka olen hakemukseeni merkinnyt. Jos/kun joku kouluista hyväksyy hakemukseni, lähetetään tieto hyväksymisestä ensin Pekingiin, sieltä Kiinan Suomen suurlähetystöön, ja lopulta omaan postiluukkuuni. Hyvässä lykyssä tiedon hyväksymisestä saa touko- tai kesäkuussa. Pitkä odotus on siis tiedossa, ja on vaikea sanoa, onko oma hakemukseni sellainen, joka voitaisiin todennäköisesti hyväksyä. Chinese Forums pukee asian hienosti sanoiksi:

"What we know? Very close to absolutely nothing. None of us know how this process works - and no one that is part of the process can tell us how it works. This is because even they don't know how it works. So just follow the rules. Trust me. Try calling the CSC people. I dare you."

"We don't know if you have a better chance of getting a partial or full scholarship, or if it's easier to get it if you request 1 or 2 years. Nor do we know how much your GPA matters, or if already having Chinese language skills hurts/helps you, or if having been to China before means you get extra points, or if having six toes will increase your chances. Whatever it is, we don't know. Quit asking. Please."

Eli ei muuta kuin peukut pystyyn ja arpaonnea toivomaan! Hakemuksen postitettuani pyrin unohtamaan asian pariksi kuukaudeksi ja saamaan graduni valmiiksi. Valmistelut ovat muilta osin jo mukavasti vauhdissa, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että elokuussa vien joka tapauksessa vähäisen maallisen omaisuuteni jonnekin varastoon ja lähden Kiinaan, tavalla tai toisella, opiskelemaan tai etsimään jotain muuta.

Stipendillä Kiinaan IV ::: Foreigner Physical Examination Form

2011-02-08T15:55:00.003+08:00

Kävin eilen YTHS:llä hoitamassa lääkärintarkastuksen, josta stipendihakemukseen liitetään englanniksi (tai kiinaksi) täytetty lomake sekä mahdollisesti muita papereita. Tästäkin asiasta on tullut kuultua erilaisia ohjeita ja mielipiteitä: yksi sanoo, että röntgenkuvat keuhkoista pitää liittää hakemukseen, toinen taas on saanut stipendin ilmankin; CIMO:sta kerrottiin, että "mitään liitteitä kuten röntgenkuvia ei tarvita" ja että se lääkärintodistus voi olla melko ”yleisluontoinen”. Ketä tässä sitten uskoisi, CIMO:a vaiko Simoa? (Anteeksi, Simo, en voinut vastustaa kiusausta! Olen erittäin kiitollinen aktiivisesta kommentoinnistasi!)

Oli miten oli, oloni on nyt huojentunut, kun sain asiat ainakin jonkinasteisesti hoidettua yhdellä käynnillä. Mukaani tuli täytetyn lomakkeen lisäksi tällaista:

- liuska EKG-käyrää
- YTHS:n oma todistuslappu, jossa todetaan, että olen terve eikä minulla näyttäisi olevan tarttuvia tauteja
- YTHS:n oma paperi, jossa perustellaan englanniksi, miksi röntgenkuvaa ei ole otettu eikä verikoetta suoritettu. Lapun tarkoitus on viestiä, että näihin liittyvät sairaudet ovat Suomessa äärimmäisen harvinaisia: ihmiset on rokotettu tuberkuloosia vastaan, eikä röntgenkuvia oteta Suomessa muuten vain; HIV-tapauksia meillä on noin 0,04 prosentilla väestöstä; kuppa todetaan vain noin 150 suomalaisella vuosittain, jne. jne...

On täysin mahdollista, että tämä ei nyt alkuunkaan riitä, ja Kiinassa hakemuksen käsittelijä levittää kätensä ja sytyttää paperit tupakallaan tuleen. Jostain syystä en nyt kuitenkaan jaksa ottaa asiasta liikaa paineita, vaan toivon vain parasta ja uskottelen itselleni, että Kiinan päässä ei nyt ihan järjettömiä olla. Asenteeni voi johtua siitä, että hakemuksen pitää olla perillä jo kolmen viikon kuluttua, eli aikaa ei ihan liiaksi ole jäljellä; toisaalta olen myös tietoinen siitä, että minut joka tapauksessa pistetään uudestaan röntgeniin ja muihin testeihin heti Kiinaan päästyäni, kun eilen saamani paperit eivät ole enää syksyllä voimassa. Jos nyt jollain lukijalla kuitenkin alkavat hälytyskellot soida, kommentoikaa ihmeessä niin voin juosta vielä lähimmälle yksityiselle ja hoitaa kaiken viimeisen päälle kunnolla.

Nämä pari seikkaa tulivat vielä mieleen lappuja täytellessä:

- Tulostamassani pdf-tiedostossa on jonkin verran kiroitusvrheitä, joten esim. korvista puhuttaessa paperissa lukee "Rars" ja värinäöstä puhuttaessa "Colour senes". Kannattaa käydä lomake läpi ennen lääkärille menemistä ja katsoa myös vähän, mitkä lomakkeessa mainituista taudeista on mahdollisesti joskus sairastanut (tulee sanakirjallekin käyttöä).

(2) Valokuva pitää ilmeisesti varustaa leimalla siten, että siitä osa on kuvan päällä ja osa paperilla. Vaan kiiltäväpintaisessa valokuvassapa ei tuollainen leima pysy jos sitä vähänkin vahingossa hankaa. Niinpä minun pitää mennä pyytämään vielä uusi leima paperiin ja peittää se saman tien vaikka teipillä, jotta valokopiossa leima sitten näkyy niin kuin pitää.

Loppuviikosta pohdiskelen täällä blogissa vielä varsinaista hakemuslomaketta hämärine osioineen sekä muita hakemukseen liitettäviä lappuja, ennen kuin hakemus ensi viikolla lähtee postiin.

Stipendillä Kiinaan III ::: CIMO it is

2011-02-03T20:16:00.002+08:00

Kuin sattumalta sain edelliseen postaukseeni liittyen kommentin vain pari päivää sen jälkeen, kun olin itse löytänyt samat tiedot ja ajatellut jakaa ne seuraavassa tekstissäni. CIMO:n sivuille on ilmestynyt tietoa China Scholarship Counsil:in apurahoihin liittyen, joten periaatteessa Konfutse-instituutin ja CSC:n välisen yhteyden voi nyt unohtaa ja hakea suoraan CIMO:n kautta. CIMO tarjoaa vieläpä 1200 euron arvoisen matka-avustuksen.

Apurahoja on tarjolla lukuvuodeksi 2011–2012 paitsi kiinan kieltä opiskelemaan pyrkiville, myös maisterin tai tohtorin tutkintoa suorittamaan halajaville. Ohessa lainaukset tiedotuksen oleellisimmista kohdista:

Edellytykset: korkeakoulututkinto tai yliopisto-opintojen loppuvaihe; vähintään perustiedot kiinan kielessä; maisterin tutkintoa suorittamaan lähtevillä korkeintaan 35 vuoden ikä; tohtorin tutkintoa suorittamaan lähtevillä korkeintaan 40 vuoden ikä

Edut: CSC maksaa asunnon, opiskelumateriaalin, terveydenhoidon lukukausien aikana sekä kuukausittaisen apurahan (CNY 1400, 1700 tai 2000 riippuen siitä, mitä opiskelee).

Hakuaika päättyy helmikuun lopussa, jolloin hakemusten tulee olla CIMO:ssa. Printtasin itselleni kaksi kopiota hakupaperista sekä lääkärintarkastuslomakkeesta. Kaksi sen vuoksi, että ensin on hyvä ”harjoitella” toisen kanssa, koska sillä tavoin löytää ajoissa mahdolliset ongelmakohdat, joista voi sitten kysellä lisätietoja. Ensi maanantaille varasin ajan lääkärintarkastukseen. Kirjoitan molemmista lomakkeista vielä erikseen, vaikkei se tänä vuonna hakevia enää ehtisikään hyödyttää.

Aion myös tutustua säntillisesti Chinese Forums -sivuston tarjoamaan, CSC-hakemusta käsittelevään osioon, josta löytyy paljon tietoa ja mielipiteitä prosessiin liittyvistä asioista. Lukijoilta otetaan edelleen kaikki kommentit, kokemukset ja vinkit vastaan, etenkin tuohon lääkärintarkastukseen liittyen. Kaikkiin kysymyksiin pyrin tosin saamaan vastauksen parilla puhelinsoitolla ja tuon foorumin läpikäymisellä, joten eivätköhän asiat tästä viikon kuluessa ala selvitä…

- linkki maakohtaisiin tietoihin apurahoista

- linkki Kiina-pdf-tiedotteeseen

Stipendillä Kiinaan II ::: opettajankoulutus?

2011-01-23T23:41:00.003+08:00

Tänään sain pitkästä aikaa esimakua siitä, millaiseksi elämäni muuttuu kun saan graduni jossain vaiheessa valmiiksi. Jätin tänään nimittäin gradun vaihteeksi vaille minkäänlaista huomiota ja keskityin pelkästään kiinan opiskeluun. Viisi tuntia vierähti kiinan parissa, Björkin ja vihreän teen säestämänä - opiskelin uusia sanoja ja kertasin vanhaa, käänsin oppikirjastani uuden tekstin ja kuuntelin muutaman ChinesePod-oppitunnin. Samassa tuli hoidettua tiskivuori pois päiväjärjestyksestä ja taisteltua huomionkipeän kollikissan kanssa. En ole ollut aikoihin yhtä rentoutunut; niinpä huomenna onkin hyvä taas palata gradun pariin muistaen, että mitä nopeammin se on valmis, sitä nopeammin pääsen keskittymään sataprosenttisesti kiinaan ja Kiinaan!

Stipendirintamaltakin kuuluu uutta, vaikken mitään konkreettista ole vielä saanutkaan aikaiseksi. Haluan kiittää edelliseen postaukseeni kommentteja kirjoittaneita ja tiivistää ensin, mistä niissä oli puhetta:

- hakuprosessi vaikuttaa jonkun muunkin mielestä tuskalliselta
- paikka, jossa ei ole juuri yhtään ulkomaalaisia, olisi ihanteellinen kielen oppimisen kannalta, mutta mahdollisesti haitallinen mielenterveydelle (kiitos tästä tiedosta, Sara!)
- täältä löytyy paljon tietoa CSC-stipendiin liittyen (tosin linkki ei tätä julkaistessa toiminut). Enpä ole vielä itse ehtinyt lukea, pitäisi oikeasti alkaa pyhittää joka viikosta vaikka yksi päivä näille asioille
- ilmeisesti CSC-asioita hoitaa Suomessa Konfutse-instituutti, joten sinne olisi tarkoitus olla seuraavaksi yhteydessä
- Taiwania ei kannata unohtaa, sillä sinne voi löytää melko avokätisiäkin stipendejä (mutta ne perinteiset kirjoitusmerkit!)
- Chongqing mainittu suosituksissa kahteen otteeseen!

Tällä hetkellä oloni on kaiken suhteen luottavainen, etenkin kun gradukin oikeasti etenee vauhdilla. Laskeskelin nimittäin, että vaikka jostain kumman syystä jäisinkin stipendin saamisen sijaan nuolemaan näppejäni, voin silti järjestää itseni Kiinaan. Siinä tapauksessa kyseessä olisi omakustanteinen syyslukukausi jossain päin Kiinaa, minkä aikana sitten voisin etsiä uusia kursseja ja siinä sivussa kysellä, josko englannin kielen maisterille olisi jossain käyttöä.

Entinen kiinan opettajani lähetti minulle tietoja stipendistä, jota olen ajatellut harkita vietettyäni ensin yhden vuoden Kiinassa. Konfutse-instituutin MTCSOL-stipendillä pääsisi kouluttautumaan esimerkiksi Suzhoun yliopistossa kahdessa vuodessa kiinan opettajaksi. Tämän stipendin tasovaatimuksiin taitoni eivät ihan vielä yllä, sillä minun pitäisi esimerkiksi kyetä lukemaan kiinankielisiä sanomalehtiä ja pärjäämään ongelmitta päivittäisissä kommunikaatiotilanteissa. Jostain syystä ajatus kiinan opettajan pätevyydestä on viime viikkoina alkanut kiehtoa mieltäni päivä päivältä enemmän, vaikkei hommia ihan ylenpalttisesti esimerkiksi Suomessa olisikaan tarjolla.

En tiedä mistä sähköpostiini saamani PDF:t ovat kotoisin, mutta Konfutse-instituutin sivuilta löytyy tietoa monenlaisista stipendeistä. Ilmeisesti osaa tiedoista ollaan myös päivittämässä, joten sivustoa kannattaa pitää silmällä. Kirjoittelen näistä ja varmaan muistakin löydöksistä lisää mahdollisimman pian.

Tuntuu taas kummalliselta, kun mieli on täynnä suunnitelmia. Nämäkin ajatukset saattavat naurattaa jos luen näitä vaikkapa vuoden päästä. Tärkeintä on kuitenkin se, että tällä hetkellä tuntuu siltä, että Kiinaan ollaan oikeasti lähdössä ja luultavasti pitkäksi ajaksi - voi alkaa puhua ihan realistisesti jo tulevista Kiinan-vuosistaan monikossa! Ja ehkä omaa innostustaan jakamalla ja suunnitelmiaan pohtimalla voi tarjota inspiraatiota joillekin lukijoistaankin...

Stipendillä Kiinaan I ::: alkuhaparointia

2011-01-11T19:38:00.003+08:00

Kiinassa opiskelun mahdollistavien stipendien etsiminen netistä on ollut jotenkin puuduttavaa puuhaa, mutta onneksi olen viimein onnistunut löytämään jotain sellaista, minkä kriteerit minäkin täytän. Monet aikaisemmin löytämistäni ovat esimerkiksi alle 25-vuotiaille tarkoitettuja, toisissa kielitaitovaatimukset taas tuntuvat liian korkeilta.

Ajattelin nyt jakaa tietojani näistä, vaikka ensimmäisenä mieleni valtasikin lapsellinen itsesuojeluvaisto, ajatus siitä, että mainostamalla mahdollisuuksia muille potentiaalisille stipendin etsijöille heikennän vain omia mahdollisuuksiani. Tämän nettisivun nyt löytäisi kuitenkin jokainen, kunhan vain tietää, mikä on Google ja osaa kirjoittaa englanniksi sanat kiina ja stipendi.

China Scholarship Council tarjoaa paljon tietoa stipendeistä, vaikka sivusto tuntuukin toimivan välillä hieman hitaasti. Etusivulta jatkoin tälle sivulle, josta silmäni poimivat kaiken muun keskeltä tietoa 1-2 vuotta kestävästä Chinese Language Training -ohjelmasta. Sellaiseen olen ajatellut pyrkiä.

Stipendin saaminen tarkoittaa käytännössä sitä, että lukukausimaksuja ei ole ja ainakin majoitus ja oppimateriaalit ovat maksuttomia. Jonkinlainen vakuutus tulee kaupan päälle, lisäksi päivittäisiä menoja varten saa kuukausittain jonkin verran taskurahaa, tässä tapauksessa 1400 yuania. Matkat Kiinaan ja takaisin sekä viisumin hankkimisesta aiheutuvat kulut saanee stipendin hankkinut kustantaa itse.

Haun yhteydessä voi kertoa, mitkä kolme koulua olisivat omasta mielestä kiinnostavimmat; käytännössä tämä kuulemma kuitenkin tarkoittaa sitä, että opiskelijoita sijoitellaan heidän toiveistaan riippumatta sinne tänne, jotta mahdollisimman moni koulu Kiinassa voi tavoitella ulkomaalaisista opiskelijoista saatavia määrärahoja. Laaja lista 161 eri vaihtoehdosta löytyy joka tapauksessa (uskoakseni, jos linkki toimii) täältä. Uskoisin kuitenkin, että mahdollisuudet päästä haluamaansa paikkaan ovat sitä paremmat, mitä tuntemattomampi paikka on kyseessä.

Kiinalaisia tai Kiinassa oleskelleita tavatessa tekee aina mieli kysyä suosituksia, mutta olen saanut niistä aina vain pääni kipeäksi. Jos nimittäin yksi kaveri sanoo, että hänen mielestään paras paikka on vaikkapa Kunming, löytyy aina pari muuta, jotka kehottavat nimenomaan kiertämään kyseisen kaupungin mahdollisimman kaukaa. Siinä mielessä on melkeinpä jännittävää vain jättää sijoittumisensa kohtalon huomaan ja päätyä sinne, minne ikinä päätyykin. Jokaisesta kaupungista oppii varmasti vuoden tai kahden aikana pitämään niin paljon, että se säilyy muistoissa rakkaana paikkana koko loppuelämän.

Sivusto kertoo, että hakuaika on vuosittain tammi- ja huhtikuun välillä; hakupaperit toimitetaan ilmeisesti Kiinan Suomen suurlähetystöön asiasta vastaavalle henkilölle. Lähetin hakuprosessiin liittyen juuri sähköpostitiedustelun, ja vastauksen saatuani alan suunnitella haun toimeen panemista. Aikaisemmin Kiinassa stipendin voimin opiskelleiden mukaan hakuprosessi saattaa osoittautua turhauttavaksi ja hankalaksi, joten ajattelinkin jakaa siltä osin tulevat kokemukseni täällä blogissa, muiden ja tulevien hakijoiden iloksi/pelotteluksi. Kesällä voitte sitten iloita puolestani tai vaihtoehtoisesti lukea siitä, kuinka paljon vituttaa, kun stipendi jäi haaveeksi.

Jos joku lukijoista on China Scholarship Councilin kautta hakenut aikaisemmin stipendiä, vihjeitä ja kokemuksia otetaan mielellään vastaan jo tässä vaiheessa. Ja kyllä niitä suosituksia kaupunkien ja koulujenkin suhteen saa kertoa, en pistä ollenkaan pahakseni!

Uusi vuosi, uudet suunnitelmat

2011-01-03T22:36:00.002+08:00

Mikäli joku tätä pystyyn kuollutta blogia vielä seuraa, haluan toivottaa oikein hyvää uutta vuotta! Voisin oikeastaan heti alkuun luvata, että tämän vuoden jälkipuoliskolla Dui dui dui siirtyy uuteen osoitteeseen ja muuttuu pitkästä aikaa sisällöltäänkin astetta kiinnostavammaksi (ehkä nimikin vaihtuu?). Etenen nimittäin tällä hetkellä vakaasti kohti valmistumistani, ja pyrin hoitamaan asiani siten, että viimeistään syyskuussa kirjoittelen kokemuksistani taas Kiinan maaperältä käsin. Siellähän tämä Blogger on tietääkseni edelleen pannassa.

Olen viime aikoina havainnut, että vanhojen, omien blogitekstiensä seuraaminen voi olla hauskaa puuhaa. Blogiin tulee nimittäin kirjoittaneeksi siitä, miltä juuri kullakin hetkellä tuntuu, ja itse olen aina tykännyt kertoa tulevaisuudensuunnitelmistani, tavoitteistani ja haaveistani. Jossain vaiheessa olen suunnitellut kesäkurssin suorittamista Kiinassa vuonna 2011 ja jopa ajatellut kilpailuttaa eri kouluja omiin tarpeisiini räätälöidyn kurssin tarjoamisessa! Kuulostaa nyt jotenkin kaukaa haetulta, suunnitelmani kun ovat tällä hetkellä jo jotain aivan muuta. Syynä tähän on valmistumisen lisäksi tuo niin klassinen "elämäntilanteen muutos". Sanotaan nyt vaikka niin, että enää ei ole niin väliä sillä, vietänkö Kiinassa kolme kuukautta vai kolme vuotta.

Vuoden 2011 ensimmäisinä kuukausina alan gradun kirjoittamisen ohella perehtyä erilaisiin tarjolla oleviin stipendeihin. Yritän löytää sellaisen, jonka tasoiseni opiskelija voisi saada suhteellisen helposti ja joka tarjoaisi mahdollisuuden opiskella kiinaa Kiinassa yhden vuoden ajan ilman lukuvuosi- tai asumiskustannuksia. Kaksi vuotta olisi myös hyvä vaihtoehto, mutta jotenkin minusta tuntuu, etten halua sitoutua kiinalaiseen opetukseen yhtä intensiivistä vuotta pidemmäksi aikaa.

Kiinassa vietetyn lukuvuoden jälkeen haluaisin (ainakin tällä hetkellä!) pistäytyä Kiinan ulkopuolella, tai esimerkiksi Hong Kongissa, ja hankkia itselleni kunnon turistiviisumin, jotta voisin oleskella Kiinassa esimerkiksi kuuden kuukauden tai vuoden verran. Ajatuksissani on matkustaa eri puolilla Kiinaa sekä tuttavia tapaamassa että vapaaehtoistyötä tehden (jälkimmäisen suhteen mielessäni on päällimmäisenä WWOOF China, johon täytyy tutustua vielä tarkemmin). Tarkoitus olisi nähdä ja kokea myös muuta kuin miljoonakaupunkeja. Rahallisesti kaiken tämän mahdollistaisi koko opintojeni ajan kestänyt hillitty elämäntyylini, joka on mahdollistanut säästöjen kertymisen pelkästään opintotuen ja kesätöiden avulla. Lisäksi olen viime kuukausina saanut bonusta satunnaisista töistä kirjoittamisen ja oikoluvun parissa.

Vaikka kaikki tulevan kesän jälkeen tapahtuva on vielä epävarmaa, suunnittelen matkojani jo innolla, ja odotukseni ovat korkealla. Olen jo hyvän aikaa sitten aloittanut suuren Huuto.net- ja kirpputorihankkeen, jonka tarkoituksena on supistaa maallisen omaisuuteni määrä mahdollisimman pieneksi loppukesään mennessä, sillä minulla ei oikeastaan ole mitään paikkaa, minne sijoittaa suurta määrää tavaraa ja huonekaluja (vinkkejä tai tarjouksia varastojen suhteen otetaan kyllä vastaan). Isoimmat esineet saavat siis mennä kiertoon, hankin sitten joskus Suomeen asetuttuani kirpputoreilta uusia tilalle.

On aika terapeuttista käydä läpi kirja-, levy- ja elokuvahyllyjään sekä muita kaappeja, katsoa jokaista esinettä tarkkaan ja pohtia, tarvitsenko minä todella tätä. Kierrätys on lähellä sydäntäni, eikä Kiinaan lähdön koittaessa yksikään muovikassillinen käyttökelpoista tavaraa päädy sekajätteeseen.

Puoli vuotta kiinaa, osa III

2010-12-01T00:56:00.002+08:00

Jatkan nyt tätä itseään toistavaa perinnettä – vaikkei raporttini ketään kiinnostaisikaan, on itselleni hyödyllistä pohtia, mitä olen puolen vuoden aikana saanut aikaan ja millä keinoin. Ainakin pystyn tarjoamaan kiinnostuneille mahdollisuuden vilkaista yhden kiinan kielen opiskelijan tekemisiä. Blogiani säännöllisemmin lukevat löytävät varmasti alta pointteja, jotka olen maininnut aikaisemminkin.

Aloitetaan uutisilla, ja hyvillä sellaisilla: pääsin heittämällä läpi uuden HSK-kokeen nelostasosta! Vaatimuksena oli saada oikein 60 % kysymyksistä, mikä tässä tapauksessa tarkoittaa 180/300 pistettä. Oma pistemääräni oli 249 (kuuntelu 77/100, luetunymmärtäminen 85/100, kirjoittaminen 87/100), mikä tuli yllätyksenä ainakin siinä mielessä, että oikea testi ei suuresti eronnut netissä tarjolla olevasta mallikokeesta (jonka oletin olevan selvästi helpompi). Viisi kuudesta vastauksesta meni siis oikein, ja jäänkin nyt vain tyytyväisenä odottelemaan nimelläni ja kuvallani varustettua todistusta Kiinasta. Viitostasoa suorittamaan minulla ei ole erityisen suuri hoppu – ehkä kokeilen sitä joskus Kiinassa (jatkosuunnitelmistani lisää myöhemmissä postauksissa).

Viimeiset puoli vuotta olen opiskellut kiinaa tutuiksi tullein keinoin, mutta onneksi sieltä täältä olen onnistunut löytämään vaihtelua yksin opiskeluuni. Uusia kirjoitusmerkkejä opin 105 kappaletta, mikä on edelleen hyvin alhainen määrä sanavarastoni karttumiseen nähden: opin noin viisi uutta sanaa tai sanontaa jokaista uutta merkkiä kohden. Opiskelutahtini olen pyrkinyt pitämään sellaisena, että sanavarastoni karttuisi vuoden aikana 1000–1200 sanalla. Näin siksi, että haluan antaa riittävästi aikaa muille opinnoilleni, jotta varmasti valmistun ensi kesään mennessä. Toisaalta muistini on erittäin rajallinen, ja jos yritän liikaa, alkaa kirjoittava käteni kitistä; myös aktiivinen vanhan kertaaminen vie paljon aikaa uuden oppimiselta, mutta niin sen kai pitäisikin. Uusia sanalistoja kootessani olen edelleen käyttänyt materiaalia New Practical Chinese Reader -kirjoista (olen edennyt kirjasarjan viidenteen osaan, joka on jo melko työläs ja haastava) sekä ChinesePod:in Intermediate-tason oppitunneista.

Kertaamiseni mullistui täysin, kun päätin lainata kirjastosta kiinankielisen romaanin. 190-sivuinen ihmissuhdedraama turhautti ja ilahdutti minua lähes puolen vuoden ajan, kunnes viimein sain sen luettua loppuun. Välillä lukiessa ahdisti, kun en tiennyt, mistä kertoja tai henkilöhahmot puhuvat. Päätin kuitenkin jo alussa, että luen kirjan läpi ilman sanakirjaa harjoitellakseni vain ääneen lukemista ja palauttaakseni ennestään oppimaani sanastoa mieleeni. Kokemus oli erittäin positiivinen, ja aionkin pian hakea tilalle uuden kirjan. Itse asiassa ei olisi pahitteeksi alkaa lukea samaa kirjaa toistamiseen, mutta enpä taida kehdata omia kirjaston kirjaa liian pitkäksi ajaksi! Jonakin päivänä, kun oppikirjat ja ChinesePod alkavat viimein tympäistä oikein kunnolla, alan melko varmasti käyttää romaaneja pääsääntöisenä opiskelumateriaalinani.

Tämän lukukauden aikana olen myös saanut jonkin verran paremmin tuntumaa puhuttuun mandariinikiinaan. Tästä kiitos uusille tuttavilleni sekä yllättävän korkeatasoisille Chinese Language Group -tapaamisille, joita olemme pitäneet Tampereen yliopistolla – sitkeästi perjantai-iltapäivisin. Olemme pelanneet mm. kiinalaista 三国杀-korttipeliä ja sanaselityspelejä, katselleet videoita, harjoitelleet mittasanoja, pohtineet eri sanoille vastakohtia, tai jutelleet muuten vain, vaikka kissoista tai juustosta. Kiinalaisopiskelijoita on ollut paikalla yleensä enemmän kuin kiinaa opiskelevia, mistä suuri kiitos ystävällisille kiinalaisille!

Joko sujuvaa tai melko hyvää kiinaa puhuvia suomalaisopiskelijoita paikalla on ollut yleensä 2–4, lisäksi eräs amerikkalainen vaihto-oppilas on ollut aktiivisesti mukana. Ryhmään on periaatteessa jokainen tervetullut, mutta käytännössä on käynyt niin, että vähemmän edistyneet ovat lakanneet käymästä tapaamisissa. Tätä ilmiötä on vaikea kommentoida ilman, että jotakuta alkaa harmittaa: toisaalta ryhmätapaamisten järjestäminen on palkitsevinta ja järkevintä, kun kieltä oikeasti käytetään – viime lukuvuonnahan vastaavassa ryhmässä ei puhuttu kiinaa oikeastaan ollenkaan. Toisaalta myös vähemmän edistyneet tarvitsevat mahdollisuuksia päästä puhumaan edes vähän. Jos kiinalaiset eivät jo valmiiksi olisi niin ihailtavan aktiivisia, voisi joku suomalainen opiskelija kohteliaasti tiedustella, josko joku heistä olisi kiinnostunut vetämään toista, vähemmän edistyneille tarkoitettua ryhmää...

Hiljaa hyvä tulee?

2010-11-19T00:05:00.004+08:00

"Ei kiinaa voi oppia muualla kuin Kiinassa. Opin vuoden aikana Kiinassa paljon enemmän kuin olisin voinut kahden tai kolmen vuoden aikana oppia täällä Suomessa." – lukuisat lähteet

Jos väittää kaverilleen, että kiina on yksi maailman vaikeimmista kielistä oppia, ei sen suurempia jatkoargumentteja yleensä pyydetä - sitä pidetään jotenkin itsestään selvänä. Itse en pidä kiinaa erityisen vaikeana, vain kirjoitusjärjestelmänsä vuoksi se on niin vaivalloinen. Kiina on myös aikaa ja aitoa kiinnostusta vaativa kieli, mutta mikäpä kieli ei sellainen olisi? Silti kiinaa pidetään kielenä, jonka voi oppia "vain paikan päällä". Suurin osa kielen hallitsevista tuntuu olevan sitä mieltä, että kiinan kieli pitää takomalla takoa päähän, muilla keinoin oppiminen ei ole mahdollista.

Tämä mielikuva, tai asenne, johtunee osittain siitä, että suurin osa suomalaisista ei ole voinut aloittaa kiinan opintojaan ennen aikuisikää. Siksi kieli halutaan oppia nopeasti ja tehokkaasti, jotta taidoista päästään myös hyötymään suhteellisen nopeasti. Täytyy silti myöntää, etten tunne ainoatakaan ihmistä, joka olisi jotain muuta kieltä lähtenyt opiskelemaan samalla tavoin kuin kiinan kanssa tehdään. Tunnetko sinä jonkun, joka olisi lähtenyt vaikkapa Saksaan opiskelemaan vain ja ainoastaan saksaa, 20 tuntia viikossa, vuoden tai kahden ajaksi? Mikä juuri kiinasta tekee niin erityisen?

Tapasin taannoin erään suomalaisen, joka oli aloittanut kiinan opintonsa lähtemällä vuodeksi Kiinaan opiskelemaan intensiivisesti, parinkymmenen viikkotunnin tahdilla. Hän puhui ryhmässämme kiinalaisten kanssa mukavan rohkeasti, ja myönsin itsellenikin, että hän oli saanut hienon startin kieliopinnoilleen. Sitten hän kysyi, kuinka kauan ja missä olen itse opiskellut kiinaa. Hänen reaktionsa saattoi olla vahinko, tai ehkä tulkitsin sen itse väärin, mutta kuultuaan että olen opiskellut kiinaa neljä vuotta pääasiassa Suomessa, hän vain tuhahti ja katsoi minua kuin säälien. Olen siis haaskannut aikaani, kun muut elämäni pyrkimykset ovat pitäneet minut kotimaassa.

Silti moni hienon tilaisuuden saanut heittää paljon hukkaan paluumuuttonsa jälkeen, mikä pistää miettimään, millä perusteilla näitä tilaisuuksia Suomessa oikein jaetaan. "Ei mulla nyt ole oikein ollut aikaa eikä motivaatiota, olen unohtanut varmaan puolet siitä mitä Kiinassa opin." Tällaisia kommentteja saa kuulla silloin tällöin. Tunnen onneksi monia, jotka ovat ottaneet vuodesta Kiinassa kaiken irti ja kehittäneet kielitaitoaan myös sen jälkeen Suomessa. Tunnen myös monia, joilla ei syystä tai toisesta ole mahdollisuutta pakata laukkujaan ja lähteä toiselle puolelle maailmaa keskittymään pitkäksi ajaksi vain ja ainoastaan yhteen asiaan, kieleen. Empatiani ovat heidän puolellaan, sillä tunnen itsekin lukeutuvani heihin, ainakin toistaiseksi.

Vaikka olenkin jo ehtinyt viettää puoli vuotta Kiinassa, oli matkani tarkoitus enemminkin suorittaa työharjoittelu kuin opiskella itse kieltä. Minulla on lähtenyt käyntiin viides vuosi hitaan ahkeroinnin parissa; puurtamisesta ei ole opiskelussani tietoakaan, eikä kärsivällisyyttäni juuri koetella, sillä teen tätä edelleen omaksi ilokseni.

Kuitenkin joskus, kun tapaan Kiinasta palanneita ikätovereitani, jotka puhuvat sujuvaa kiinaa tai pystyvät jo esimerkiksi lukemaan kiinankielisiä kirjoja, mietin ja harmittelen vähän aikaa, että olisinpa itsekin jo yhtä edistynyt. Sitten huomaan taas melko pian sen, että minulla ei oikeastaan ole mikään kiire. Kilpailu tässä maailmassa on aina ankaraa, mutta en ole kiinnostunut kilpailemaan ketään vastaan - kielitaitoni kehittyy nyt sitä vauhtia kuin haluankin sen kehittyvän, tasaisen varmasti.

Ensi syksynä, jos onni suo, olen minäkin todennäköisesti lähdössä Kiinaan intensiivikoulutukseen. Odotan innolla kyseistä mahdollisuutta, sillä uskon, että Suomesta ei ihan joka päivä lähde yhtä vahvalla kielipohjalla ja motivaatiolla varustettua opiskelijaa Kiinaan. Mitä lukuvuosi tai kaksi Kiinassa voi tehdä kielitaidolle, jota on jo ennestään hiottu intohimoisesti viiden vuoden ajan? Vaikken sitä välttämättä liian avoimesti haluakaan myöntää, ovat tavoitteeni korkealla. Haluan vielä joskus olla kiinan opiskelijoille esimerkki siitä, että hiljaa hyvä tulee, ja että kärsivällisyys ja kova työ lopulta palkitaan moninkertaisesti.

HSK: kolmas kerta toden sanoo

2010-10-21T18:45:00.001+08:00

Lauantaina suoritin kolmatta kertaa elämässäni HSK:n eli kiinan kielen tasokokeen. Kahdella ensimmäisellä kerralla olin suorittanut vanhaa HSK:ta, mutta tällä kertaa sain tilaisuuden kokeilla uudistunutta, kuuteen eri vaikeustasoon jaettua testiä.

Olin etukäteen hieman huolissani siitä, olinko valinnut itselleni sopivan tason. Netistä löydetyt kuvaukset eri tasojen vaatimuksista vaikuttivat epämääräisiltä, enkä oikein tiennyt, kuinka hyvin löytämäni mallikokeet vastasivat todellista testiä vaikeustasonsa suhteen. Kirjoitin kuitenkin sähköpostia testin järjestäneen Konfutse-instituutin opettajalle, kerroin hänelle hieman opiskelutaustastani ja tämänhetkisestä tasostani, ja hän suositteli minua yrittämään nelostasoa.

Nelostason mallikokeen kirjallisessa osiossa sain vastauksistani 88 % oikein, ja kuuntelukokeen tulos oli vielä parempi: 95 %. HSK:n läpäistäkseen pitää vastauksista 60 % saada oikein (en ole varma, pitääkö jokaisesta osiosta saada vähintään tuon verran vai riittääkö, että yhteispistemäärä on 60 % kokonaispistemäärästä), joten tiesin, että oikea testi saisi olla vaikeustasoltaan jopa selvästi hankalampi.

Mutta kuinkas kävikään? Mielestäni oikea testi oli tasan tarkkaan yhtä helppo kuin tekemäni mallitestikin! En oikein voinut uskoa sitä todeksi, ja koetta suorittaessa teki välillä mieli hihkua riemusta, kun tehtävistä osa oli niin yksinkertaisia - tai siltä ainakin tuntui. HSK:n nelostaso oli todellakin rakennettu ennalta määrätyn, 1200-sanaisen sanaston pohjalle; koska minulle suurin osa tuosta sanastosta oli ennestään tuttua, jäi minulle vain muutamissa kohdissa epäselväksi jonkin lauseen merkitys. Ainoa selkeä ero mallikokeeseen nähden oli se, että aika loppui luetunymmärtämisosion lopussa kesken, ja jouduin arvaamaan neljä viimeistä vastausta. Tässäkin kohtaa vika löytyi ehkä enemmän koetilannetta valvoneesta opettajasta, jonka olisi käsittääkseni pitänyt jokaisen osion loppupuolella ilmoittaa, kun koeaikaa on jäljellä enää viisi minuuttia. Luulin siis koko ajan, että minulla olisi aikaa jäljellä ihan mukavasti, enkä siksi pitänyt erityisempää kiirettä. Myös kaksi muuta koetta suorittanutta ilmaisivat jälkikäteen pettymyksensä asian suhteen.

Vaikka kokeen aikana minun tekikin mieli hihkua riemusta ja kokeesta poistuessani olin hyväntuulinen, en silti luonteelleni ominaisesti vielä uskalla toivoa liikoja tulokselta. Odotan siis kärsivällisesti kuukauden verran, ja jossain vaiheessa voin ilmeisesti netistä käydä tarkistamassa tuloksen. Siihen asti täytyy elää pienessä jännityksessä, vaikka hyvältä edelleen tuntuukin!

P.S. Testilomaketta tarkistellessani huomasin vielä minuutin verran ennen ajan loppumista, että sukupuoli-kenttään en ollut ruksannut mitään. Kiinalaiset toimintatavat tuntien en yhtään ihmettelisi, jos tällainen pieni huolimattomuusvirhe olisi johtanut koko suorituksen hylkäämiseen. Kannattanee siis täyttää laput tarkasti!

Kiinalaisten kirjojen näyttely + HSK-linkki

2010-10-13T17:58:00.003+08:00

Nytpä kirjoitan vain laiskan lyhyesti, turvautuen linkkeihin ja muilta sivuilta kopioituun aineistoon.

Edelliseen HSK-tekstiini liittyen haluan nostaa esiin kommenteissa vihjatun linkin. Tältä sivulta löydät Excel-muodossa sanastolistat jokaiselle HSK:n kuudelle tasolle. Sanalistan tunteminen ei luonnollisestikaan vielä takaa, että testin automaattisesti läpäisee, mutta on siitä varmasti silti suunnattomasti hyötyä koetilanteessa.

Tampereen yliopiston Humanika-kirjastossa avattiin eilen kiinan kielen oppimateriaaleja esittelevä, monipuolinen kirjanäyttely. Olin itse näyttelyn avajaisissa paikalla, ja niin oli myös Radio86, joka julkaisikin jo aiheesta jutun. Jos jaksat lukea jutun loppuun asti, voit bongata tekstistä ja kuvasta tutun Kiina/kiina-bloggaajan!

Näyttely lähtee viikon esilläolon jälkeen kiertueelle muihinkin suomalaisiin yliopistoihin, ja lopulta ainakin osa materiaalista jaetaan kyseisten yliopistojen kesken. Tämä on erittäin positiivinen uutinen, sillä ainakin Tampereen yliopiston kirjaston tarjoama kiinankielisten kirjojen valikoima on tähän asti ollut suoraan sanottuna säälittävä. Alla vielä lainaus kirjaston nettisivuilta, tästä selvinnee kaikki tarvittava info näyttelystä:

Kiinalaisen oppimateriaalin näyttely Humanikassa 12.10 – 19.10.2010. Näyttelyn avajaiset pidetään Humanikassa 12.10.2010 klo 10.30 alkaen (osoite: Kanslerinrinne 1, Tampere).

Näyttelyn avaa kansleri Krista Varantola. Esillä on kirjoja ja dvd-tallenteita erityisesti kiinan kielestä ja sen opiskelusta.

Näyttely on avoinna kirjaston aukioloaikoina: ma – to 8 – 18, pe 8 – 16.

Näyttelyn järjestävät Konfutse-instituutti, Helsingin yliopisto ja Tampereen yliopiston Kielikeskus sekä Tampereen yliopiston kirjaston Humanistis-kasvatustieteellinen osasto.

Information:
Leena Horsma-aho, osastonjohtaja, Humanika
leena.horsma-aho@uta.fi

HSK-jännitystä ilmassa

2010-10-11T16:28:00.002+08:00

Lauantaina pääsen taas pitkästä aikaa testaamaan kiinan kielen osaamistani oikein virallisen testin parissa: junailen Helsinkiin suorittamaan uudistunutta HSK-testiä. Kuudesta tasovaihtoehdosta valitsin tason neljä, enkä tällä hetkellä osaa yhtään sanoa, oliko valintani vaatimaton vaiko rohkea. Aikaisemmin olen kuullut huhuja siitä, että testin vaikeustaso saattaa neljännen ja viidennen tason välillä pompata selvästi, joten siinä mielessä halusin ottaa varman päälle - tärkeintä olisi saada hyväksytty tulos, eikä asteikolla yhdestä kuuteen nelostasolta saatu kielitaitotodistus kuulosta mielestäni yhtään hullummalta.

Lähes parituntisen kokeen läpäistäkseen pitää saada vähintään tai yli 60 % vastauksista oikein, joten jännitystä ja paineita varmasti lauantaina riittää. Rohkaiseviakin asioita mielessäni onneksi on ennen koetta: jokunen aika sitten suoritin netissä nelostason mallikoetta, ja sain vastauksista 88 % oikein. Tiedän, että kyseessä on jonkin verran tai jopa selkeästi helpotettu versio todellisesta kokeesta, mutta on tuloksessa kuitenkin 28 prosentin verran sähläämisen varaa vaadittavaan tulokseen nähden. Lisäksi olen viimeisen viikon aikana ehtinyt kerrata jonkin verran "HSK-sanastoa" - sain Konfutse-instituutista yhden päivän lainaan nelostason kokeesta kertovan läpyskän, joka esittelee itse testin ja jonka loppuosa koostuu 1200 sanan listasta. Ainakin tämä sanasto olisi parasta olla kokeen suorittajalla hallussa.

Käytyäni sanalistan läpi ("skannasin" koko kirjasen kamerallani) minulle jäi käteen noin 180 sanan lista, josta vajaa puolet koostuu minulle ennestään tuntemattomasta sanastosta. Loput sanoista ovat sellaisia, jotka tuntuvat karkaavan mielestä vaikka niitä kuinka kertaisi, tai joita en välttämästä osaisi ulkomuistista ihan täydellisesti käsin kirjoittaa. Tätä listaa olen nyt katsellut aamuisin ja iltaisin, vaikka suhtaudunkin hieman nihkeästi moisten ennalta määrättyjen sanastojen pänttäämiseen pelkkää kielitaitotestiä varten.

Sanalistasta tuntuu silti olevan paljon hyötyä. Luen nimittäin edelleen ahkerasti ensimmäistä kiinankielistä romaaniani, ja vaikka en ymmärrä sen tapahtumista välillä kovinkaan paljoa, olen ilokseni saanut huomata, että HSK-sanalistasta poimimaani hankalaa sanastoa esiintyy kirjan sivuilla jatkuvasti! Vaadittava sanasto ei siis missään nimessä ole mitään turhaa ja satunnaista, vaan sanoja oikeasti käytetään kielessä säännöllisesti tai jopa usein.

En ole vielä ehtinyt tutustua HSK-kirjasen muihin osioihin, jotka kertovan enemmän testin rakenteesta ja siitä, mitä eri osioissa pitäisi tehdä. En ehkä yritäkään liikaa "suorittaa" mallikysymyksiä ennen lauantaita; tärkeintä on, että osioiden ohjeistukset ovat tuttuja, jotta niiden lukemiseen ei koetilanteessa haaskaa aikaansa. Kuunteluosion esimerkkeihin ajattelin vielä tutustua, jotta koetilanteessa ei sitten tule suurena järkytyksenä, jos dialogit ja muut kuulostavat siltä, että ne olisivat pekingiläisten taksikuskien puhumia!

Toivotan onnea kaikille kokeeseen osallistujille, ja muistuttaisin vielä, että myös Jyväskylään voi mennä suorittamaan marraskuussa - ilmoittautuminen päättyy tietääkseni tämän kuun loppupuolella. Mikäli joku lukijoista on oikeasti menossa Helsinkiin viikonloppuna, kuulisin mielelläni myös teiltä ennakkoajatuksia: mitä tasoa suoritat ja mitkä ovat tunnelmat? Ehkä kiinnostavinta olisi kuitenkin kuulla tunnelmia kokeen suorittamisen jälkeen, joten tänne blogiin saa tulla jälkipeliä pelaamaan ja riemua/ahdistusta purkamaan!

Kymmenentuhatta aaltoa

2010-09-27T17:01:00.004+08:00

Kiinalaiset elokuvat jäivät osaltani haaveeksi, kun Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin viimeisen viikonlopun bonusnäytöksien joukossa ei niitä juuri ollut. Eipä siinä mitään, näkemäni neljä elokuvaa olivat silti kukin noin neljän tähden arvoisia, eikä viikonloppu todellakaan ollut pettymys. Lisäksi Zhang Yimoun Blood Simple -remake esitetään tulevana viikonloppuna Tampereen Niagarassa.

Sain kuitenkin aimo annoksen kiinalaista kulttuuria - hieman yllättävästä suunnasta: Helsingin taidehallissa on nähtävissä vielä lokakuun 10. päivään asti britti Isaac Julienin hieno videoinstallaatio Ten Thousand Waves. Olin täysin myyty heti taidehallin mainosjulisteen nähtyäni: maailman upein nainen (oma mielipiteeni!) Maggie Cheung kuvankauniissa kiinalaisessa maisemassa...

Elegantin viehättävä Maggie oli vahvasti esillä nelisen vuotta sitten, kun kiinalaisen ja hongkongilaisen elokuvan yliannostus työnsi minua kohti ensimmäistä kiinan kielen kurssiani. Vielä tänäkin päivänä, kun kiinalaiset tiedustelevat syitä kiinnostukselleni kiinaa ja Kiinaa kohtaan, vastaan leikilläni: 因为我很喜欢张曼玉。 ("Koska pidän niin paljon Maggie Cheungista.")

Valkokankaalla lähes sadassa elokuvassa loistanut supertähti on viime vuosina loistanut lähinnä poissaolollaan: hänen edellinen kunnon roolityönsä on vuoden 2004 elokuvassa Clean. Sittemmin on "nähty" vain pari Special Appearance -roolia sekä pois leikattu kohtaus viimeisimmässä Tarantinon leffassa. Wikipedian mukaan Maggie olisi siirtynyt näyttelemisestä elokuvasäveltämisen puolelle.

Ten Thousand Waves tarjoaa yllin kyllin taivaalla liitelevää Maggieta, mutta onneksi paljon muutakin. Kolmessa eri salissa yhdeksällä valkokankaalla esitettävä installaatio pyörii muun muassa nykyajassa, muinaisessa Kiinassa, Maon ajassa ja Shanghailaisella elokuvastudiolla. Välillä nähdään kikkailua kalligrafialla sekä kohtauksia kulissien takaa - taustalla kuullaan musiikkia, englanniksi lausuttuja runoja ja kiinankielisiä huudahduksia.

Helsingin taidehalli sai kunnian ensimmäisenä Euroopassa esittää Julienin installaation. Kannattaa siis rientää vielä paikalle, jos vain suinkin ehtii! Vinkkinä mainittakoon vielä, että 50-minuuttinen näytös pyörii eri huoneissa ilmeisesti samassa tahdissa, eli katsoja voi harrastaa samalla liikuntaa huoneesta toiseen ilman pelkoa siitä, että jotain jäisi näkemättä. Itse istuin koko ajan yhdessä ja samassa huoneessa, mikä ei tosin sekään ollut yhtään hullumpaa - kolmeltakin hieman toisistaan poikkeavaa materiaalia näyttäneeltä kankaalta sai mukavan monipuolisesti vaihtelua.

Lue! Lue! Lue!

2010-09-17T17:25:00.003+08:00

Lukuvuosi on alkanut Tampereen yliopistolla kiinan opiskelijoiden kannalta suotuisasti, vaikka kurssitarjontaa ei edistyneemmille olekaan tarjolla. Itse olen kv-tuutorin ominaisuudessa onnistunut tutustumaan kymmeniseen uuteen kiinalaiseen tai hongkongilaiseen, ja mandariinia olen saanut suoltaa ainakin jonkin verran melkeinpä päivänä kuin päivänä. Ilahduttavaa on myös ollut törmätä uusiin kiinan opiskelijoihin, joiden kielitaito on samaa luokkaa kuin omani tai sitä selvästi parempaa. Loppuvuodelta voi odottaa paljon muutakin kuin pänttäämistä kirjojen kanssa.

Myös ensi kuun HSK-testiä ajatellen vertaistuen löytäminen on ollut hyödyllistä. Aikaisempien HSK-mietteideni kommenteissa mainittiin, että testiin kannattaa valmistautua lukemalla kiinalaisia tekstejä niin paljon kuin sielu sietää. Pari viikkoa sitten tapaamani yhdysvaltalainen kiinan opiskelija otti opiskelumetodeista keskustellessamme repustaan esille kiinankielisen Harry Potter -kirjan, joka sanakirjan kanssa on tällä hetkellä hänen tärkein oppimateriaalinsa. Pari tuntia päivässä hän on kirjaa tahkonnut eteenpäin, tuntemattomia sanoja käännellen ja outoja rakenteita merkkaillen – kiinalaiseen tuttuun törmätessään hän voi sitten pyytää kertomaan, mistä hankalissa kohdissa on kysymys.

Päätin itsekin käydä hakemassa kirjastosta (ohuen) kiinankielisen romaanin ja alkaa käydä sitä hiljalleen läpi. Vaikka jokin aika sitten turhautuneena demonstroinkin vaikeaselkoista tekstinpätkää eräästä toisesta kiinankielisestä kirjasta, olen nyt alkanut huomata, että raskas ja vaivalloinen lukeminen sittenkin kannattaa, vaikka tarinan sisällöstä jäisikin olennainen osa ymmärtämättä. Kun lukee yhdenkin aukeaman päivässä ääneen kiinaksi, alkaa nopeasti huomata mielenkiintoisia asioita; tässä joitain omista havainnoistani:

- Lukunopeus paranee, mikä on erityisen tärkeää vaikkapa HSK:ssa, jossa aika saattaa tasosta riippuen enemmän tai vähemmän helposti loppua kesken. Edellisellä kerralla HSK:n luetunymmärtämisosiossa jouduin itse heittämään viimeisiin kohtiin pelkkiä villejä arvauksia.

- Suun lihakset kokevat kummia, kun ne pakotetaan vierasta kieltä äännettäessä liikkumaan eri tavalla. Kiinaksi lukeminen ääneen on itselleni joskus aiheuttanut oikein kunnollisia fyysisen uupumuksen tunteita – aivothan siinä uupuvat joka tapauksessa.

- Aikaisempina kuukausina/vuosina opitun sanaston kertaaminen tehostuu huomattavasti: lähes jokaisella lukemallani aukeamalla on sanoja, jotka olen joko hiljattain oppinut tai kerrannut, tai jotka palaavat mieleeni siinä kontekstissa, josta ne olen alun perin sanalistoihini poiminut. Kun ennestään tuttuja sanoja tulee vastaan uusissa yhteyksissä, oppii niitä mukavasti käyttämään monipuolisemmin myös omassa kielenkäytössään.

- Tuntuma kiinan kielen lauserakenteisiin paranee roimasti, oli sitten kyse lyhyistä ja yksinkertaisista tai piiiiiitkistä ja monimutkaisista lauseista.

- Merkkien välisiä pieniä eroja harjaantuu tunnistamaan paremmin.

- Tuntemattomien sanojen merkityksen arvaamisessa kehittyy. Ensimmäinen lause kirjassani oli jotakuinkin näin: 闹钟还没响。Mietin aluksi hetken, että mistäköhän tässä on kyse, olisiko tässä tietysti heti aluksi joku kiinalainen nimi. Sitten mietin uudestaan, ja kellot alkoivat soida: 闹 tarkoittaa 'äänekästä', 钟 'kelloa' - 闹钟 on siis 'herätyskello'! Verbiin 响 taas olen törmännyt joskus kännykän soimisen yhteydessä. 'Herätyskello ei ollut vielä soinut'!

Suosittelen hankalankin materiaalin lukemista lämpimästi jokaiselle: tarttukaa rohkeasti kiinankieliseen kirjaan, etsikää käsiinne kiinalaisia lehtiä tai pyörikää kiinalaisilla nettisivuilla! Lukeminen on varmasti raskasta, etenkin jos ei ole vielä ehtinyt kieltä opiskella kymmentä, neljää, tai edes yhtä vuotta. Alkeistasonkin opiskelija saa varmasti kokemuksesta jotain irti: vaikka osaisi vasta sata kiinan kielen sanaa ja merkkiä, on silti upeaa ja mieltä ylentävää löytää juuri niitä harvoja sieltä tekstin joukosta. Yleisimmin käytetyt ja tärkeimmät sanathan opitaan heti ensimmäisillä kursseilla, joten niitä tuttuja sanoja vilisee teksteissä ihan varmasti!

Olisin kiinnostunut kuulemaan lukijoiden kokemuksista kiinankielisten tekstien parissa: millä tasolla olet, kuinka kauan kieliopintoja takana? Turhauttaako lukeminen, vai innostaako se oppimaan lisää? Tehostaako lukeminen oppimista ja ennestään opitun kertaamista, vai sekoittaako se vain kielipäätä? Kommentteja otetaan vastaan.

Rakkautta, anarkiaa ja itäaasialaista elokuvaa

2010-09-01T18:00:00.003+08:00

On taas se aika vuodesta, kun lehdissä kirjoitellaan syksyn taiasta, siitä, kuinka ihanalta tuntuu kun helteisen ja valoisan kesän tilalle on nyt vihdoin tulossa se autuaan viileä ja tunnelmallisen pimeä syksy. Itse olen syksyn ihastelijoiden kanssa samaa mieltä, vaikka syksy jo kuudetta kertaa peräkkäin tarkoittaakin minulle paluuta yliopisto-opintoihin, opintopisteiden metsästämiseen. Minulle syksy tarkoittaa myös heittäytymistä sohvan nurkkaan - kun ulkona on pimeää ja koleaa, ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa siitä, että viettää iltansa leffamaratonien parissa.

Televisiokanavien itäaasialaisen elokuvan tarjonta on ollut pitkästä aikaa piristävää seurattavaa. Japanilainen mestariteos Dyynien daami (Suna no onna, 1964) meni jo, mutta torstai-iltana kannattaa laittaa digiboksi valmiiksi, kun kolmoselta tulee eteläkorealainen sotaelokuva Brotherhood of War (Taegukgi hwinalrimyeo) vuodelta 2004. Lauantai-iltana Kiinan ystäviä hemmotellaan Nelosen toimesta hienolla Mountain Patrol (可可西里) -elokuvalla; elokuvan ohjaaja Chuan Lu on ohjannut myös jokin aika sitten tv:stä tulleen Ase kateissa -elokuvan. Ensi viikon maanantaina YLE Teema näyttää uusintana vielä toisen japanilaisen mestariteoksen Alaston saari (Hadaka no shima, 1960), joka kuvaa verkkaisella tahdilla pienellä, kuivalla saarella asuvan perheen raskasta elämää. Suosittelen kutakin elokuvaa omakohtaisen kokemuksen pohjalta!

Jos itäaasialainen elokuva kiinnostaa, on parasta syksyssä ehdottomasti 16.-26.9. Helsingissä jo 23. kertaa järjestettävä Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaali. Joka vuosi elo-syyskuun vaihteessa saan käsiini festivaalin infolehden ja selaan kuola valuen uutta tarjontaa. Alla oma Top 5 -toivelistani, mainittakoon, että festivaalin muuta, varmasti yhtä loistavaa tarjontaa en ole malttanut vielä edes vilkaista - tiedän vain, että tarjolla on myös murhanhimoisesta autonrenkaasta kertova elokuva... Elokuvien kuvaukset lainattu HIFF:n infolehdestä.

Nainen, ase ja nuudelipuoti (Kiina)

Coenin veljesten synkeä murhakaruselli, Blood Simple, kiinalaisittain! Vision toteuttajana Zhang Yimou.

City of Life and Death (Kiina)

Intensiivinen, kunnianhimoinen ja väkevä draama japanilaisvalloittajien 1937 Kiinassa suorittamasta brutaalista kansanmurhasta ja sodan järjettömyydestä.

Love Exposure (Japani)

Sion Sonon nelituntisessa rakkauseepoksessa perversiot, uskonto, anteeksianto sekä ongelmalliset isäsuhteet nivoutuvat satiiriseksi analyysiksi ihmisyydestä.

Uncle Boonmee Who Can Recall His Past Lives (Thaimaa)

Cannesin kultaisen palmun voittaja on unenomainen runoelma muistoista.

Mother (Etelä-Korea)

Joon-ho Bongin elokuva on omaperäinen sekoitus trilleriä, rikoselokuvaa ja mustaa komediaa. Keskiössä on äiti, joka on valmis tekemään kaikkensa lapsensa eteen.

Pieni HSK-kooste

2010-08-24T02:31:00.003+08:00

Tässä lupaamani tiivistelmä uudistettuun HSK-testiin liittyen. Valitettavasti kirjoittamisessa hieman kesti, sillä odotin saavani Konfutse-instituutista lisää vastauksia kysymyksiini, mutta tavoittelemani opettaja ei ole vielä vastannut kyselyihini. Siellä se viestini jossain roskapostikansiossa yrittää epätoivoisesti herättää huomiota... Laitan tähän ihan ranskalaisin viivoin pointteja; kiitokset edellisiä tekstejä kommentoineelle Sonjalle sekä Leenalle, joka vastaili kysymyksiini Konfutse-instituutin puolesta, vaikkei enää olekaan siellä töissä.

- Uudessa HSK:ssa kirjoitettu ja puhuttu osuus ovat eri kokonaisuuksia, ja ne myös järjestetään eri ajankohtana. Konfutse-instituutti järjestää kirjallisen kokeen (jossa on kuusi eri tasoa) seuraavan kerran 16. lokakuuta, mutta puhutusta kokeesta (joka puolestaan on jaettu kolmeen eri tasoon) ei ole vielä tietoa - edellisen kerran sellainen järjestettiin kesäkuussa. Eri tasojen osallistumismaksut ja muuta lisäinfoa löytyy instituutin nettisivuilta.

- Eri HSK-tasojen vaatimuksissa ilmaistut, hieman alhaisilta (ja mahdollisesti harhaanjohtavilta) tuntuvat sanamäärät ovat todellakin sanoja, eivät merkkejä. Konfutse-instituutista voi ilmeisesti lainata valmistautumista varten mallikoe-kirjasen, josta löytyy myös sanalistat jokaista tasoa varten. Niinpä ilmoitetut sanamäärät saattavat (tätä ei ole kukaan suoraan vahvistanut) perustua pitkälti tai jossain määrin ennalta määrättyihin listoihin, joten suomalaisen keskiverto-opiskelijan sanastontuntemus saattaa poiketa vaatimuksista paljonkin. Omaa sana- ja merkkivarastoaan ei siis kannata liikaa tuijotella, niin kuin ainakin allekirjoittanut on usein taipuvainen tekemään.

- Myös vaatimuksissa ilmaistujen opiskeluaikojen suhde saavutettuun kielitaitoon tuntuu olevan hieman yllättävä suomalaisille, Suomessa kiinaa opiskeleville; ne tuntuvat sopivan paremminkin itäaasialaisille tai Kiinassa kieltä opiskeleville. Lisäksi kokeen eri tasojen vaatima lukunopeus saattaa yllättää suomalaisen. (Yli)opistojen tarjoama yksi kurssi per lukukausi -tahti esimerkiksi kahden vuoden ajan ei Suomessa takaa kovin kaksista kielitaitoa, kun opiskelu- ja elinympäristö ei ole sellainen, että oppimaansa pitää jatkuvasti käyttää arjesta selviytyäkseen.

- Netistä löytyvät mallikokeet ovat huomattavasti helpompia versioita todellisista testeistä ainakin kahdella ylimmällä tasolla; tasoilla yhdestä neljään ero ei välttämättä ole yhtä merkittävä. Testejä kannattaa kokeilla kun kerran voi, sillä todellista testiä suorittaessa helpottaa huomattavasti, kun ainakaan tehtävänantojen tulkitsemiseen ei kunkin osion alussa tarvitse käyttää liikaa/ollenkaan aikaa. Mallitestejä osoitteesta http://confuciusinstitute.ie/cptest/index.php?file=kop21.php

- Hyväksymisraja kullakin tasolla on ilmeisesti 60 %, joten mallikokeen suoritettuaan kannattaa puntaroida sitä, kuinka lähellä oma tulos vaadittavaa prosenttimäärää oli, ja ottaa huomioon, että oikea testi on todennäköisesti jonkin verran vaikeampi. Itse sain nelostason mallitestin kysymyksistä noin 90 % oikein, joten päätän tänä vuonna rohkeasti yrittää nelosta. Jos taas olisin saanut tulokseksi esimerkiksi 70 % tai hieman vähemmän, nyt voisi olla jonkin verran hankalampi päättää kolmos- ja nelostason välillä.

- Viimeksi Konfutse-instituutin järjestämään testiin osallistui eri tasoille 25 henkilöä, joista kahta lukuunottamatta jokainen läpäisi testin; osallistujilla oli siis erittäin hyvin tiedossa etukäteen, minkä tason testiä heidän kielitaidollaan voi yrittää. Jos ei tiedä, minkä tasoista testiä kokeilla, kannattaa ottaa yhteyttä instituutin opettajaan Cen Yuzheniin ja kertoa hänelle omasta kiinan kielen opiskeluun liittyvästä taustasta.

Pieni onnistuminen piristää

2010-08-15T21:22:00.003+08:00

Kiinan kielen opiskelu Suomesta käsin ei välttämättä aina tunnu kovin palkitsevalta, kun oppimaansa ei heti pääse soveltamaan käytännössä. Ainakin itse olen huomannut, että vaikka edistyn opinnoissani lähes päivittäin, palan kuitenkin jatkuvasti halusta päästä tallustamaan kiinalaisille kaduille, syömään katujen varsilla sijaitsevissa pienissä pöydissä ja käyttämään kielitaitoani, joka kaikesta päätellen on parantunut roimasti siitä, kun reilu vuosi sitten palasin Pekingistä Suomeen. Jaksankohan odottaa vielä vuoden...

Tasaiseen ahkerointiinkin voi onneksi saada valonpilkahduksia, jos vain on rohkea ja tietää mistä etsiä. Esimerkiksi Tampereen yliopistolla tapaa silloin tällöin kiinalaisia vaihto-oppilaita, ja heidän kanssaan on tullut jonkin verran yritettyä, vaikka muut yhteiset kielet usein ottavatkin vallan. Opiskelumotivaatioon saan itse parhaita lisätehoja silloin, kun onnistun aivan puun takaa yllättämään jonkun puhumalla hieman kiinaa.

Näin minulle kävi viimeksi heinäkuussa kotikaupungissani, missä kiinaa varmasti kuulee harvemmin puhuttavan. Vanhempani tiesivät kertoa, että viereisellä kadulla asuu kiinalainen nainen tyttärensä ja suomalaisen miehensä kanssa. Olin menossa aikani kuluksi poimimaan mustikoita, ja hieman tarkoituksella valitsin heidän taloaan lähellä sijaitsevan paikan. Kuin kohtalon iskusta kiinalaiset tulivat juuri silloin minua vastaan, ja pulssini kiihdyttyä älyttömästä jännityksestä sain viimeinkin änkytettyä: 你们是中国人吧。 En varmasti koskaan unohda hämmästynyttä ilmettä naisen kasvoilla, kun hän sanani kuultuaan käveli suu ammollaan minua kohti ja kysyi, 你怎么会说中文？ Juttelimme siinä kymmenisen minuuttia; hän kyseli, kyseli ja kyseli, kehui kovasti ääntämystäni, osoitti sitten minulle parhaat mustikkapaikat ennen kuin toivotti minut tervetulleeksi heidän kotiinsa syömään ja opettamaan hänen tyttärelleen vähän suomea, milloin vain satun olemaan kaupungissa. Mieleeni palautui heti muistoja siitä, kuinka mielettömän ystävällisiä ja kohteliaita kiinalaiset osaavat olla, ja luonnollisesti olin koko loppupäivän onneni kukkuloilla.

Toisen piristysruiskeen sain pari päivää sitten. Olin aikaisemmin lähettänyt entiselle kiinalaiselle työtoverilleni pitkästä aikaa sähköpostia, ja tällä kertaa olin vihdoin uskaltautunut kirjoittamaan kiinaksi. Paluuviestissä hän sitten onnitteli minua edistymisestäni kirjoitetun kiinan parissa todeten, että viestini olisi yhtä hyvin voinut olla ihan oikean kiinalaisen kirjoittama!

Jälleen mielessäni nousi mieletön riemu yhdestä pienestä kohteliaisuudesta, ja mieleni teki unohtaa kaikki muu viikoksi ja painaa vain nenä kiinni kiinan kielen oppikirjoihin. Tunnen itseni välillä hieman lapselliseksi innostuksen puuskieni kanssa, vaikka ehkä ne kuitenkin ovat vain positiivisia merkkejä siitä, että opiskelen kiinaa edelleen pääasiassa omaksi ilokseni. Toivon, että muillakin opiskelijoilla se sisäinen lapsi (edes joskus) herää onnistumisen hetkinä.

Joka tapauksessa, palatakseni vielä viime aikoina pohdiskelemaani HSK-aiheeseen: sähköpostirohkaisun myötä päätin uskaltautua kirjoittamaan eräälle Konfutse-instituutin kiinalaiselle professorille testiin liittyvän sähköpostin kiinan kielellä. Yritän kertoa hänelle lyhyesti opiskeluhistoriani ja ilmaista tämänhetkisen kielitaitoni (varmaankin pääasiassa lukuina), minkä jälkeen pyydän häntä kertomaan, minkä tason testiin minun kannattaisi osallistua. Vastauksen saatuani kirjoittelen HSK:sta taas lisää.

Uusi, raikas HSK

2010-07-30T00:41:00.003+08:00

Heh, kannatti näköjään kirjoittaa HSK-ajatuksista, vaikka asenteeni testiä kohtaan onkin viime aikoina ollut hieman nihkeä. Muutaman hyvän kommentin ansiosta pääni on nyt täynnä uutta tietoa, lisäksi HSK-fiilikset ovat ainakin väliaikaisesti katossa. Kiitos kommenteista!

Eli: Helsingin Konfutse-instituutti on myös alkanut järjestää testiä, joten enää ei tarvitse välttämättä reissata Keski-Suomeen sitä suorittamaan. Seuraava testi järjestetään 16. lokakuuta. Helsinkiin kannattaisi lähteä erityisesti siksi, että siellä voi nyt ottaa osaa uudistuneeseen kokeeseen, eikä siis vanhaan, tuttuun (ja turvalliseen?) versioon, joka todennäköisesti häviää jossain vaiheessa maailmankartalta kuitenkin. Voisi myös kuvitella, että vanhasta kokeesta saatu arvosana ei näytä yhtä hyvältä paperilla kuin sen tuoreempi vastine.

Uuden HSK:n kirjallinen puoli on jaettu kuuteen eri tasoon - Level 1 kustantaa kaksikymppiä, ja hinnat nousevat pikkuhiljaa siten, että Level 6 maksaa jo 65€. Hintaero selittynee testien ajallisella pituudella: Ykköstason koe kestää vain 40 minuuttia, kun taas kuutostaso vie peräti 140 minuuttia. Lisäksi uhkarohkea opiskelija voi suorittaa puhutun kiinan testin, jossa on kolme eri tasoa: Elementary (20€), Intermediate (30€) ja Advanced (45€). Ilmeisesti Konfutse-instituutti kuitenkin järjestää kirjalliset ja puhutut testit eri aikoina vuodesta, joten suorittaja voi keskittyä yhteen asiaan kerrallaan.

Netistä löytyvä info-pdf (linkki alla) kertoo myös, mitä eri tasojen suorittaminen käytännössä vaatii. Taulukkoa lukiessani alkoi tuntua siltä, että sanoja "vocabulary" ja "words" käytetään väärin, kun tilalla pitäisi kenties olla "characters". Esimerkiksi 5- ja 6-tason vaatimuksista kerrotaan seuraavaa:

Taso 6:

"Designed for learners who can easily understand any information communicated in Chinese and are capable of smoothly expressing themselves in written or oral form. The student knows 5000 or more Chinese words."

Taso 5:

"Designed for learners who can read Chinese newspapers and magazines, watch Chinese films and are capable of writing and delivering a lengthy speech in Chinese. The student has studied Chinese for more than two years, 2-4 hours each week and knows approximately 2500 words."

Itse tunnen tällä hetkellä 2100 merkkiä, kun taas sanavarastoni laajuus on jo ylittänyt 5000 sanaa jokunen kuukausi sitten. Pystynkö lukemaan kiinaksi sanoma- ja aikakauslehtiä, katsomaan elokuvia ilman tekstitystä tai pitämään pitkiä puheita? En todellakaan, en vielä pitkään aikaan. Kuutostason vatimukset taas kuulostavat jo melkeinpä natiivipuhujan taidoilta, enkä ihan usko, että 5000 sanaa riittää missään kielessä lähellekään.

Nelostason vaatimukset sen sijaan alkavat jo kuulostaa järkevämmiltä, siis omasta näkökulmastani:

Taso 4

"Designed for intermediate learners who can discuss a relatively wide range of topics in Chinese and are capable of communicating with Chinese speakers at a high standard. The student has studied Chinese for four semesters, 2-4 hours each week and knows approximately 1200 words."

En ehkä pysty vielä kovin laajasti asioista puhumaan kiinaksi, mutta se saattaa jo johtua ennemminkin kokemuksen puutteesta: jos joutuisi päivittäin puhumaan kiinalaisille kiinaksi, oppisi nopeasti käyttämään hyväksi kaikkea sitä tietoa, jonka on ehtinyt oppia ja omaksua. Kokeilin mielenkiinnosta alla olevasta linkistä löytyvää mallitestiä 4-tasolta, ja 50 kysymyksestä sain hämmästyttävästi oikein peräti 44. Tulos rohkaisi kummasti, vaikka kyseessä olikin testin "simplified edition" - ajattelin aluksi, että kyseessä on yksinkertaistetuilla merkeillä varustettu versio, mutta kyseessä lieneekin selkeästi helpompi versio, jonka tarkoitus on tutustuttaa opiskelija kokeen rakenteeseen.

Suosittelen kokeilemaan, mallitestit on tehty hienosti siten, että erilaisista osioista (ei kuitenkaan ihan jokaisesta, sillä mm. kuuntelut puuttuvat täysin, vaikka niistäkin löytyy muunlaisia mallikappaleita) on sopiva määrä kysymyksiä. Myös kello tikittää, eli kiire saattaa tulla jos valittu taso on liian korkea. Oman testini perusteella voisin lähteä hyvillä mielin suorittamaan nelostasoa toivoen, että nettiin tarjolle laitetut mallitestit eivät ole ihan hirveästi helpotettuja versioita todellisuudesta. Ja jos nelostasolta pääsisin läpi, olisin jo aika pitkällä, ja tulevaisuudessa olisi mielenkiintoista lähteä kokeilemaan, riittävätkö rahkeet mihinkään kahden viimeisen tason testeissä.

Linkkejä:

Konfutse-instituutin sivut (englanninkieliseltä puolelta löytyy enemmän tietoa ja linkkejä): http://www.helsinki.fi/hum/confucius/suomi/ (Löysin linkkejä seuraamalla vielä useita pdf-tiedostoja eri tasojen eri osioista, mutta en tätä kirjoittaessani enää onnistunut päätymään kyseiselle sivulle. Joka tapauksessa jotain kautta löytyy sivu, jolla voi myös harjoitella monen murheenkryyniä, kuullunymmärtämisosiota.)

HSK-info (kätevä kolmesivuinen pdf-tiedosto, josta löytyy perustiedot uudistuneesta HSK:sta): http://www.helsinki.fi/hum/confucius/archive/HSK/HSK_info2010.pdf

Mallitestejä: http://www.chinesetesting.cn/gosimexam.do#

Lamauttavat kielitaitotestit

2010-07-27T02:35:00.006+08:00

Olen tässä kesän aikana jatkuvasti uskotellut itselleni, että marraskuun kolmanteentoista päivään on vielä pitkä aika. Silloin Jyväskylässä voi käydä ottamassa osaa HSK-testiin eli kiinan kielen tasokokeeseen. Vuosi sitten onnistuin elementary-intermediate-tason kokeessa sen verran hyvin, että tasokseni tuli Elementary C, tai numeroissa ilmaistuna 3级.

Tällä kertaa tavoitteeni on ottaa kaksi askelta eteenpäin. Uskon, että voin realistisesti odottaa tasoni olevan tuolloin Elementary A:n tienoilla (5级, olettaen että vanhalla HSK-systeemillä mennään edelleen - reformia on ollut ilmoilla jo hyvän aikaa). Nelonen saattaisi tuntua jopa karvaalta pettymykseltä, vaikka askel eteenpäin sekin olisi; toisaalta olen laskeskellut, ettei kutonenkaan ihan mikään mahdottomuus olisi...

...kunhan vain jaksaisin innostua asiasta ja alkaa valmistautua. Kielitaidon testauttaminen voi toisinaan olla hauskaa, etenkin jos sillä tavalla voi huomata oman kehityksensä ja saada siitä todistuksenkin kehystettäväksi. HSK on varmasti ihan samanlainen ja yhtä hyödyllinen vaikkapa ura- ja opiskelumahdollisuuksien kannalta kuin kaikkien muidenkin kielten testit. En silti pidä siitä, että jossain vaiheessa kokeessa kuin kokeessa voi tavallaan "oppia" menestymään, kunhan siihen osallistuu tarpeeksi usein, ja kunhan pänttää oppaita tai käy kursseilla, jotka varta vasten opettavat, mitä sen pari- kolmetuntisen aikana pitäisi hallita. Minua jotenkin puistattaa ajatus siitä, että tänäkin syksynä jossain päin Suomea varmasti käynnistyy kurssi, jonka nimessä esiintyy lyhenne "HSK".

Olen viritellyt mielessäni suuria suunnitelmia HSK-blogitekstien sarjasta, joka mahdollistaisi ajatusten ja vinkkien jakamisen ja auttaisi muita kiinnostuneita nyt tai tulevaisuudessa valmistautumaan kyseiseen koitokseen. Enpä ole kuitenkaan jaksanut laittaa tikkua ristiin asian eteen, vaikka ideoita olisi. Myös kiinan opettajaltani viime vuonna saamani mallikoe lojuu jossain jonkun pinkan alimmaisena - viimeksi kun sitä yritin alkaa käydä läpi, väsähdin nopeasti, kun tuntemattomia merkkejä alkoi tulla vastaan useampia peräkkäin. Kokeeseen pitäisi osata suhtautua siten, että kun vastaan tulee ongelma, se ratkaistaan olankohautuksella ja nopealla arvauksella, jotta aikaa ei menisi hukkaan. En ole koskaan osannut opiskella tällä tavalla.

Niinpä palasin opiskelemaan omalla tavallani: kärsivällisesti, hitaasti, päivä kerrallaan, ilman stressiä tai stressaavia tavoitteita. Luen mitä luen, opin mitä opin, pääasia että kehityn joka päivä ja nautin opiskelusta. Teen uuden sanalistan ChinesePodin ja oppikirjani avulla - siitä nelisenkymmentä uutta sanaa ja vajaa kymmenen uutta merkkiä, sitten uutta listaa kehiin ja vanhan kertausta päälle. Tällä hetkellä minusta tuntuu siltä, että haluan valmistautua myös marraskuiseen kokeeseen yksinkertaisesti toteuttamalla omaa juttuani. Tasoni olkoon silloin se mikä se on, kielitaitoaan ei voi väärentää, eikä siitä kannata ottaa stressiä. Hiljaa hyvä tulee.

Marraskuukin tuntuu yhtäkkiä ihan oikeasti olevan vielä melko kaukana, tässähän ehtii oppia vielä vaikka kuinka paljon! Jos aiot osallistua - Suomessa tai muualla, lähiaikoina tai myöhemmin - toivotan voimia valmistautumiseen, oli oma tapasi valmistautua millainen hyvänsä!

(Tämä oli muuten sadas kirjoitus tässä blogissa! Tahti on viime aikoina hieman hidastunut, mutta enköhän jossain vaiheessa saa taas uutta virtaa ja keksi uusia aiheita. Kiitos lukijoille - kaikesta päätellen täällä ainakin jokunen ihminen käy säännöllisesti vilkaisemassa!)

Kiinan kielen lukutaito, ohoi!

2010-06-28T22:51:00.005+08:00

”Osaatko lukea kiinaa?” Kuulen tuon kysymyksen melko usein. Vastaan yleensä ylpeänä, että osaan, mutta useimmiten päädyn selittämään yksityiskohtaisesti, miksi toteamukseni ei oikeastaan ihan täysin pidä paikkaansa. Koska sitten voisin alkaa ihan rehellisesti julistaa, että ”kyllä, minä osaan lukea kiinaa!”? Asiasta saa kuulla aina eri arvioita, mutta yleisimmin olen kuullut väitteen, jonka mukaan kiinan kielessä on saavuttanut lukutaidon silloin, kun tuntee 2000 kirjoitusmerkkiä. Silloin jo osaisi kai sanomalehtiäkin silmäillä suhteellisen tehokkaasti.

Noin 2070 merkkiä saavuttaneena voin todeta, että merkkivarastoni ei riitä vielä "minnekään". Lauseiden merkitys nettisivuilla tai sanoma- ja aikakauslehdissä jää useimmiten ainakin jonkin verran hämärän peittoon. Ja vaikka välillä tunnistankin jokaisen merkin lauseessa, se ei välttämättä vielä riitä, sillä lähes jokaisella merkillä on monia eri merkityksiä, ja useimmat merkit voivat esiintyä kymmenissä, ellei jopa sadoissa eri sanoissa. Ilmiön voi kätevästi selittää vertauksella suomen kielestä: vaikka ulkomaalainen suomen opiskelija tuntisikin sanat minuutti ja kauppa, ei hän välttämättä silti ilman selitystä ymmärrä, mitä minuuttikaupalla tarkoittaa. Arvailuja hän voi toki esittää, mutta siinä menee metsään erittäin suurella todennäköisyydellä. Kiinaa opiskeleva joutuu arvailemaan useammin.

Löydettyäni tänään Tampereen pääkirjasto Metsosta yllättävän kattavan kiinankielisen kirjallisuuden hyllyn (aikaisemmin olin löytänyt vain lastenkirjallisuutta, enpä ollut tajunnut etsiä tarkemmin!) sain ajatuksen pistää lukutaitoni peliin. Lainasin hyllystä suhteellisen simppeliltä vaikuttavan romaanin 他的国 (Tadeguo) ja päätin yrittää kääntää sen ensimmäisen kappaleen ilman minkäänlaisia apuvälineitä. Seuraavassa kolme ensimmäistä lausetta käännettyinä:

Lause 1: ”Vasen pieni lohikäärme pyöräili…” mitä ihmettä? Vasen pieni lohikäärme? No, myönnettäköön, että tähän sentään osasin jo varautua; kyseessä on mitä ilmeisimmin henkilöhahmon nimi. 左 onkin yksi kiinalaisista sukunimistä, ja jälkimmäinen osa, 小龙, on minulle ennestään tuttu mm. Bruce Leen kiinankielisestä nimestä. Voinemme jatkaa: ”Zuo Xiaolong ajoi moottoripyörällään *jotain jotain* kolme kierrosta, koska tuona iltapäivänä ei ollut *jotain* asioita joita voisi tehdä.” Ihan hyvin menee, aikamuotoni tosin voivat olla pielessä, mutta kyllä tästä ihan kelpaa jatkaa.

Lause 2: ”Eilen hän kuuli puhuttavan, että *joku/jokin* aikoo *jotain*, *jotain* bensa-asemalla käydä tankkaamassa tankki täyteen, tänään heti huomattuaan, että *jotain* bensiiniä, hänen mielialansa jonkin verran *jotain*.” Okei, jatketaan nyt vielä, vaikka sattuu ja tekisi mieli lopettaa...

Lause 3: ”Ensin hänestä tuntui, että hän olisi saavuttanut jotakin suurempaakin, ei pitäisi mennä *jonnekin* pienille halvoille, tämä ei ole hänen tyyppistään, mutta kaikkein *jotain* on se, että vaikka päättää *jotain*, lopputulos on silti *jotain*." Jotenkin minusta tuntuu, että tästä nyt puuttuu "jotain" merkityksen kannalta oleellista.

Mitä mieltä olette, riittääkö 2000 kiinalaisen kirjoitusmerkin tuntemus tosiaan lukutaitoon? No eihän se taida vielä riittää, vaikka kyllähän tällaisesta tekstistä selkoa saisi, jos se olisi elektronisessa muodossa (kunhan apuvälineet ovat kunnossa). Itse asiassa epäonnistumiselleni löytyy selitys nopealla googlauksella: lainaus Wikipediasta tuo hieman lohtua ja muistuttaa samalla tylysti siitä, että ei kannata kuvitella saavuttavansa kiinan kielen kanssa suuria ihan muutamassa vuodessa: ”Virallinen lukutaito Kiinassa on 2000 merkkiä. Ne vastaavat 97-98 % normaalitekstistä, jossa kirjallisuuden ja lehtien luku on vielä vaikeaa. 4000 merkkiä vastaa jo 99,8 % tekstistä ja on sujuvaa. 5000 merkkiä vastaa täysin sujuvaa kieltä.” Huokaus. Jatketaan opiskelua!

Käsialanäytteitä

2010-06-17T21:51:00.013+08:00

Kiinalaisia kirjoitusmerkkejä opiskellessani minua on motivaation lisäksi auttanut suuresti siisti käsiala, josta olin kuuluisa jo peruskoulun ensimmäisillä luokilla. Jos alkuaikojen merkkikoukeroita ei oteta lukuun, olen aina voinut ylpeänä esitellä muille "kiinavihkoani", ja myös kiinan opettajani otti jossain vaiheessa tavakseen viedä vihkon tunnilla nenäni edestä ja esitellä sitä luokan edessä muille todeten, että "this is how you should do it".

Yleensä kiinalaisia merkkejä aletaan harjoitella sellaisen vihkon avulla, jossa merkkien mallit ovat neliön muotoisissa ruuduissa, sillä hyvin kirjoitettuna jokainen kiinan kielen merkki sopii täydellisesti neliön sisään. Muistelen nähneeni myös Pekingissä, että lasten harjoitusvihkot olivat juuri tällaisia.

Itse olen kuitenkin ollut aina hirveän tarkka sen suhteen, millaisesta paperista käyttämäni vihko on valmistettu ja millaiset ruudut/viivat siinä on, enkä itse asiassa pidä ruuduista ollenkaan. Onnekseni löysin heti aluksi Stockmannilta täydellisen Basic Black -vihkon, joita jossain välissä oli pakko sitten käydä rohmuamassa useampi kappale siltä varalta, että niiden myynti joskus lopetetaan! Vihkossa ei ole ruutuja, mutta en ole niitä jostain syystä tarvinnutkaan - eräs kiinalainen ystäväni teki minut taannoin hyvin onnelliseksi erittäin suurella kohteliaisuudellaan: 你的字很方 eli ”merkkisi ovat hyvin neliönmuotoisia”.

Hiljattain päätin suursiivouksen yhteydessä pistää muutamia kappaleita kyseisiä vihkoja paperinkeräykseen, mutta en hennonut olla ottamatta niistä erinäisiä sivuja muistoksi. Muistan nimittäin, kuinka hauskalta tuntui aina yhden vihkon täytyttyä vilkaista käsialaani edellisestä vihkosta, joka oli tullut täyteen ehkä puolisen vuotta aikaisemmin: vanha käsiala näytti aina jotenkin yksinkertaiselta ja kömpelöltä, mikä oli kuitenkin hieno merkki siitä, että edistystä oli tapahtunut. Laitan tämän tekstin perään näytteitä aikajärjestyksessä vuosien varrelta. Kuvista pitäisi klikkaamalla tulla melko isoja.

Nykyään en enää huomaa kovin suurta eroa esimerkiksi tänään ja puolitoista vuotta sitten kirjoittamieni merkkien välillä. Kuitenkin kirjoitellessani havaitsen yllättävän usein, kuinka selvästikin olen alkanut vetää jonkin merkin jotain tiettyä vetoa eri tavalla. Niinpä tiedän, että käsialani muuttuu edelleen koko ajan. En ole koskaan halunnut merkkieni näyttävän samalta kuin tietokoneen ruudulla perusfontissa: vaakavetojen ei aina tarvitse olla täysin vaakatasossa, eikä neliöiden tai suorakulmioiden symmetrisiä. Välillä pätee sellainen sääntö, että mitä sotkuisempi, sitä parempi - kunhan kirjoitusmerkin saa mahtumaan sen kuvitteellisen neliön sisään. Kenties jonakin päivänä käsialani on niin viimeisen päälle hiottu, ettei sitä pysty lukemaan kukaan muu kuin minä!

Mielelläni kuulisin muilta kommentteja kirjoittamisesta - kirjoitatko ruutuvihkoon, millaisia hankaluuksia olet kohdannut, oletko huomannut käsialassasi muutoksia ajan myötä, jne.?

Kiinaa taivaalta nähtynä

2010-06-07T03:08:00.009+08:00

Olen aikaisemminkin täällä kertonut kirppislöytöjen tuomasta riemusta, joten jatkan tällä: useaan otteeseen olen Tampereen kirppiksillä törmännyt pöytiin, joissa myynnissä on ollut iso nippu vanhoja National Geographic -lehtiä. Niitä selatessani olen aina löytänyt jokusen numeron, jossa on Kiinaan liittyvä artikkeli. Nimensä veroisesta lehdestä voi aina odottaa löytävänsä kauniita kuvia, mutta täytyy myöntää, että itse tekstit artikkeleissa ovat usein puuduttavaa luettavaa, vaikka ne tarjoavatkin tärkeää taustatietoa kuvien aiheista ja kohteista. Alla valikoima lehdestä skannaamiani hienoja kuvia eri puolilta Kiinaa - osa kuvista on kuin kuva-arvoituksia! Kuvat on ottanut Georg Gerster, ja ne ovat ilmestyneet Larry Kohlin artikkelissa "Above China" maaliskuussa 1989.

Puoli vuotta kiinaa, II/2010

2010-05-22T04:01:00.003+08:00

Aikani omistautuneena kiinan kielen opiskelijana on nyt kestänyt reilusti yli kolme ja puoli vuotta, ja ajattelin, että taas olisi pieni puolivuotisraportti paikallaan; toivon, että tämän lukemisesta on hyötyä sellaisille, joita kiinan opiskelun raskaus turhauttaa, tai niille jotka pohtivat, voiko ahkeruus tämän työlään kielen kanssa johtaa lopulta mihinkään.

Uskon edelleen, että kyllä se voi. Itselläni eivät puhetaidot ole suuremmin ehtineet kehittyä, sillä en ole ollut riittävän rohkea tai oma-aloitteinen aloittaakseni kiinalaisten kanssa keskusteluja heidän omalla kielellään. Tämä vaikuttaisi tällä hetkellä olevan suurin heikkouteni ja ongelmani, enkä varmaan pääse siitä ylitse ennen kuin seuraavan kerran saan tilaisuuden päästä pidemmäksi aikaa manner-Kiinan maaperälle. Monenlaisia suunnitelmia siihen suuntaan minulla onneksi on jo mielessä.

Kuluneen puolivuotisen aikana olen päässyt tavoitteeseeni, joka on yksinkertainen: sanavarastoni kartuttaminen tuhannella sanalla vuodessa. Puolen vuoden aikana kävin läpi viisitoista sanalistaa, opin 520 uutta sanaa tai sanontaa ja tasan sata uutta kirjoitusmerkkiä. Uutta oppiessa vaadittavien kirjoitusmerkkien määrä väheni entisestään: ensimmäiset tuhat merkkiänihän saavutin vuodessa, ja kaksi tuhatta meni rikki noin kaksi ja puoli vuotta myöhemmin. Nykyisellä tahdilla kolmannen tuhannen saavuttamiseen menee vielä viisi vuotta, tosin odotettavissa on, että tahti hidastuu entisestään. Ehkä vuosikymmenen loppuun mennessä kuitenkin voin juhlistaa uutta rajapyykkiä...

Viidestätoista sanalistasta on itselleni kehittynyt jo vakio, itseään toistava sykli, jonka opettelemisen aikana myös kertaan kaiken aikaisemmin oppimani muistin virkistämiseksi. Olen huomannut, että vaikka kerrattavia sanoja tulee kuuden kuukauden välein viitisen sataa lisää, vähenee kertaamiseen kuluva aika kuitenkin tasaisen varmasti. Tällä on selvä yhteys siihen, että suurin osa uusista sanoista koostuu tutuista kirjoitusmerkeistä: uutta tutuin merkein opittaessa vanhoista sanoista tulee ällistyttävällä tavalla "läpinäkyvämpiä", itse itseään selittäviä. On ilo kohdata vanhastaan tuttu sana, jonka muistaminen on aina ennen ollut hankalaa, ja huomata, että sen merkitys on yhtäkkiä täysin päivänselvä.

Opiskelussa olen käyttänyt toimivaksi toteamiani lähteitä: New Practical Chinese Reader 4 on tarjonnut erittäin haastavia ja mielenkiintoisia tekstejä sekä loputtoman määrän hienosti selitettyjä kieliopin ja kiinan kielen rakenteiden piirteitä. Tuntuu siltä, että mielipiteiden ja monimutkaisempienkin lauseiden ilmaiseminen alkaa pian olla mahdollista suhteellisen vähällä änkyttämisellä! ChinesePod:in Intermediate-tason oppitunnit taas ovat pitäneet huolen siitä, että korvani pysyvät vireessä, ja samalla olen saanut harjoitella koneella kirjoittamista kirjoittaessani dialogeja muistiin sanojen pänttäämistä varten.

Olen ollut näihin kahteen lähteeseen niin tyytyväinen, etten oikeastaan ole muuta kaivannut, ja aionkin käyttää niitä myös seuraavan puolen vuoden aikana - oppikirjasarjasta saan pian aloittaa viidennen, vielä haastavamman osan (osia on yhteensä kuusi), ja myös ChinesePod:issa pääsen jossain vaiheessa siirtymään Upper Intermediate -tasolle.

Jatkossa yritän sisällyttää sanaston opettelemisen rinnalle eräitä asioita, joiden toivon nopeuttavan oppimistani ja auttavan aikaisemmin opitun pitämisessä mielessä entistäkin paremmin. Ostin hiljattain MDBG Chinese Reader -ohjelman, jota voin käyttää kiinalaiselta ystävältäni saamani 2000-luvun kiinalaisen romaanin lukemisessa (romaani on minulla Word-tiedostona). Toinen kiinalainen ystäväni puolestaan antoi minulle lahjaksi 35-osaisen kiinalaisen tv-sarjan, joka on viime vuosina ollut suosittu ja aiheeltaan sen verran ikävästi ajankohtainen, että sen esittäminen on Kiinassa kielletty. Tavoitteeni on seurata näissä molemmissa paljon dialogia oppiakseni, kuinka kiinaksi oikeasti arjen keskellä kommunikoidaan.

Kesän jälkeen saan vielä uuden tilaisuuden käyttää oppimaani käytännössä: olen ilmoittautunut vaihto-oppilaiden tuutoriksi syyslukukaudelle, ja kerroin haluavani ensisijaisesti kiinalaisia opiskelijoita autettavakseni. En haluaisi enää kovin kauan jatkaa epäonnistumisen pelon ja epävarmuuden määräilemällä tiellä, vaan silloin minun on viimeistään korkea aika avata rohkeasti suuni ja alkaa suoltaa sitä kiinan kielen tietoani, jonka olen suurella vaivalla ja antaumuksella saavuttanut. Puolen vuoden päästä nähdään, kuinka on käynyt!

Tehtaan tytöt - Kylä

2010-05-13T18:42:00.002+08:00

Teoksensa toisen osan otsikolla Chang johdattelee lukijaa hektisen kaupungin jälkeen maaseudulle, pieniin kyliin. Jäljellä olevissa kuudessa luvussa vietetään kuitenkin melko paljon aikaa jo tutuksi käyneessä kaupungissakin, mikä on pienoinen pettymys, sillä subjektiivisia Kiinan maaseutukuvauksia ei mielestäni voi koskaan olla liikaa.

Chang viettää toisessa osassa edelleen aikaa ensimmäisessä osassa esiteltyjen tyttöjen tai naisten kanssa. Kaupungissa seurataan maailman suurimmaksi tituleeratun ostoskeskuksen valmistumista ennenaikaisesti rappeutuvan maalipinnan kautta; tyttöjen vaihtaessa tiheään tahtiin työtä ja asuinpaikkaa tutustumme ihmeellisten uutteiden, tablettien, jauheiden ja muiden ”terveystuotteiden” suoramyyntihuijaukseen sekä liikemaailmassa alati läsnä olevaan korruptioon ja keinotteluun.

Maaseudullekin onneksi ehditään: saamme todistaa elämäntyylien räikeää vastakkainasettelua ja perhehierarkian kääntymistä päälaelleen, kun kaupungista tuleva perheen toinen tytär alkaa neuvoa vanhemmilleen, kuinka heidän tulisi elää, pitäen ohjat melko hyvin käsissään tarjoamansa rahallisen tuen avulla. Maaseutu näyttäytyy kaupunkilaiselämään tottuneen silmissä heti ankeana, tylsänä paikkana, josta pitää päästä suhteellisen pian takaisin pois – ehkä siinä syy sille, ettei kirjakaan pienissä kylissä kovin kauaa viivy.

Chang pääsee haastateltavansa seurassa osallistumaan maaseuduilla häihin; naimisiinmenoon liittyvät rituaalit ovat ehdottoman kiehtovia. Lisäksi hän tapaa monia omaan sukuunsa liittyviä ihmisiä, joilta hän saa arvokasta tietoa isovanhemmistaan, suvustaan, sekä ylipäätään kiinalaisesta tavasta tehdä sukututkimusta. Maaseudun ihmisistä huokuu aito kiinalaisuus, kun taas kaupungissa kaikki tuntuu joko keinotekoiselta tai länsimaalaistuvalta.

Jään mielenkiinnolla odottamaan vastaavanlaista kirjallisuutta miesten näkökulmasta (miten olisi Rakennustyömaan pojat?). Kaiken kaikkiaan kirjasta jäi nimittäin sellainen mielikuva, että nuorten miesten elämä siirtolaistyöläisenä on paljon vaikeampaa kuin naisten, joista yritteliäimmät usein löytävät tiensä liukuhihnalta vähemmän turruttaviin ja parempipalkkaisiin töihin.

Alla vielä edellisen tekstin tapaan kiinan opiskelijoille sanastoa, johon kiinnitin lukiessani huomiota:

回家 (huí jiā) 'palata kotiin' - 'kotiinpaluusta' puhutaan myös silloin, kun esimerkiksi Yhdysvalloissa lähes koko elämänsä elänyt kiinalais-amerikkalainen matkustaa paikkaan, josta hänen sukunsa on kauan sitten lähtenyt

平反 (píng fǎn) 'poliittinen rehabilitointi' - esim. kulttuurivallankumouksen aikana uransa, kotinsa ja maineensa menettäneet ihmiset saivat myöhemmin mahdollisuuden ”maineenpalautukseen”

摩 (mó) 'ostoskeskus', lyhenne sanasta 摩登 (mó dēng) 'moderni', joka itsessään on englanninkielisen ääntämyksen pohjalta muodostettu lainasana; myös sanojen mall ja mó lausumisessa voi nähdä yhtäläisyyksiä

佣金 (yòng jīn) 'provisio, lahjus' - alunperin vain provisiota merkinnyt sana on saanut uusia vivahteita, kun tuotteiden kauppaamiseksi myyjien on pitänyt ruveta maksamaan tuleville ostajille lahjuksia; tämä kahta eri asiaa merkitsevä sana on hyvä esimerkki kiinan kielen kontekstisidonnaisesta luonteesta

谈恋爱 (tán liàn ài) 'seurustella, kuherrella' (kirjaimellisesti 'puhua rakkaudesta')

Tehtaan tytöt - Kaupunki

2010-05-08T18:39:00.004+08:00

Yksi kiinnostavimmista viime aikoina julkaistuista, Kiinaa käsittelevistä kirjoista on Leslie T. Changin kirjoittama Tehtaan tytöt - Unelmia muuttuvassa Kiinassa (Otava, suom. Jaana Iso-Markku). Kahteen osaan - "Kaupunki" ja "Kylä" - jaettu 464-sivuinen teos käsittelee nuorten kiinalaisten siirtotyöläisnaisten (ja -tyttöjen) elämää Dongguanissa, eräässä Kiinan suurimmista tehdaskaupungeista. Amerikkalaissyntyinen kirjailija vietti useita vuosia Kiinassa haastatellen ihmisiä, pääasiassa erilaisissa tehtaissa työskenteleviä naisia.

Kaupunkiin sijoittuva kirjan ensimmäinen osa sisältää jo niin paljon havainnollista ja yksityiskohtaista asiaa nyky-Kiinasta, että minun oli pakko laskea kirja käsistäni ja pitää muutama päivä taukoa – kirjoitan toisesta osasta myöhemmin.

Chang kertoo mm. tyttöjen erilaisista syistä jättää maaseutu ja perheensä ja lähteä kaupunkiin: yllättäen köyhyyttä ei pidetä tärkeimpänä syynä, vaan tyttöjä ajaa kaupunkiin myös toimettomuus maatilalla, josta vanhemmat ja muu perhe pystyvät vaivatta pitämään huolta. Tyttöjen elämää kaupungissa seuratessaan Chang kirjoittaa naisten häikäisevästä sopeutumiskyvystä ja miehiin verrattuna hyvistä mahdollisuuksista uralla etenemiselle, joka tosin usein vaatii häikäilemätöntä valehtelua, mutta mahdollistaa myös luokkarajojen ylittämisen, sosiaalisen nousun, jollaisesta Kiinassa ei 1900-luvulla vielä kannattanut unelmoida.

Vapaa-aikanaan tytöt yrittävät joko parhaansa mukaan kehittää itseään, tai sitten löytää sopivan aviomiehen. Huonosti toimivat treffipalvelut kukoistavat Dongguanissa, samoin kuin käsittämättömiltä kuulostavat englannintunnit tai itsensä kehittämiseen opastava kirjallisuus.

Ihmiskohtaloiden rinnalla Chang antaa lukijalle myös aikaa tutustua tyttöjen ympäristöön, valaisemalla mm. tehdaskaupungin syntyyn ja kehitykseen liittyviä vaiheita, esittelemällä maailman suurimman tehtaan ja kertomalla vielä omankin sukunsa tarinan, joka toimii samalla paitsi Kiinan historian kertauksena, myös oivana rinnakkaiskuvauksena sille, mitä kymmenet miljoonat nuoret tytöt käyvät elämässään läpi tämän päivän Kiinassa.

Kiinan kielen opiskelijana kiinnitin Kaupunki-osassa paljon huomiota pinyinillä tarjottuun, tekstissä silloin tällöin esiintyvään ja selitettyyn kiinankieliseen sanastoon, josta osan esittelen tähän lopuksi:

出去 (chū qù) kirjaimellisesti 'lähteä ulos' tarkoittaa Kiinassa yleisesti myös siirtotyöläiseksi/maailmalle lähtöä

流动人口 (liú dòng rén kǒu) 'ajelehtiva väestö'

外地人 (wài dì rén) alunperin 'vieras, ulkopuolinen', nyttemmin myös yksinkertaisesti 'siirtotyöläinen'

高不成低不就 (gāo bù chéng dī bù jiù) viittaa liukuhihnatyöltä ylenemään onnistuneeseen naiseen, jolle maalaismies ei enää kelpaa, mutta jota kaupunkilaismiehet kuitenkin edelleen halveksivat; sanonta soveltuu myös esimerkiksi työtä etsivään ihmiseen, joka ei halua surkeaa työtä, mutta jolla ei ole valmiuksia parempaankaan

狂离 (kuáng lí) 'hullu lähtö' on tapa jättää työnsä tehtaassa nopeasti siten, että yhden tai kahden kuukauden palkka jää saamatta, eikä vielä ole uutta työpaikkaakaan tiedossa

吃苦耐劳 (chī kǔ nài láo) 'kykeneväinen tekemään kovasti töitä ja kestämään vastoinkäymisiä', tärkeä ominaisuus siirtotyöläiselle

乱 (luàn) 'kaoottinen, vaarallinen' on yleinen käsitys Dongguanin katujen elämästä - usein työläiset mieluummin viettävätkin vapaa-aikansa turvassa tehtaan porttien sisäpuolella, mistä tavallisesti löytyy paljon palveluja ja ajanviettopaikkoja

麻木 (má mù) 'lamaantunut, turta', sana jolla jopa vasta teini-ikäiset, liukuhihnalla elämäänsä kyllästyneet tytöt usein kuvailevat mielialaansa

成功学 (chéng gōng xué) 'menestysoppi' viittaa Dongguanissa kukoistavaan kirjallisuuden lajiin, joka käsittää mitä erikoisimpia teoksia ja jotka "lupaavat" siivittää nuoren lukijan menestyksen tielle

坐台小姐 (zuò tái xiǎo jiě) viittaa esim. karaokebaareissa asiakkaiden kanssa istuviin seuralaistyttöihin, jotka usein tarjoavat myös seksipalveluja; mikäli asiakas haluaa seksiä, he siirtyvät maksua vastaan toiseen huoneeseen 'pikaruoalle', 快餐 (kuàicān)

MDBG Chinese Reader

2010-04-29T17:10:00.002+08:00

Kolmisen viikkoa sitten kirjoitin MDBG-sivuston tarjoamasta Chinese Reader -ohjelmasta. Lupasin ladata sen kahdeksi viikoksi ilmaiseen koekäyttöön ja kertoa sen jälkeen, olisinko mahdollisesti valmis pulittamaan oikeaa rahaa ohjelman omistamisesta.

Uutiseni ovat pääasiassa hyviä: ohjelma vastaa odotuksiani, lisäksi se toimii vieläkin ihan hyvin, vaikka koeaika on umpeutunut useita päiviä sitten. Kattavalta vaikuttavan sanakirjan automaattinen päivittäminen tosin ei varmaankaan enää onnistu, lisäksi toiminta ylipäätään on hieman hidastunut ja muistutuksia käyttöoikeuden loppumisesta on alkanut sadella.

Testailin MDBG:n tuotetta pääasiassa kiinalaisia verkkosivuja selaillen, lisäksi kävin läpi aiemmin opiskelussa käyttämiäni lyhyempiä tekstejä sekä erästä kiinankielistä kirjaa, jonka sain taannoin ystävältäni elektronisessa muodossa. Kokemuksieni perusteella voin huoletta mainostaa, että Chinese Reader tarjoaa mahdollisuuden ymmärtää kiinankielisiä tekstejä. Kovin syvälle ei teksteihin kuitenkaan aina välttämättä voi päästä, jos käyttäjä itse ei tunne kiinan kielen kielioppirakenteita ja vivahteita, osaa erottaa kontekstista joidenkin merkkien monista eri käyttötarkoituksista sen oikean, tai tiedä toisin paikoin (ohjelman tehdessä virheen), missä eri sanojen välillä kulkee raja. Alla esimerkki tyypillisestä väärinkäsityksestä, vaikka tässä tapauksessa terve järki saanee itse kunkin hälytyskellot nopeasti soimaan:

Lause 你快喝口水。’juo äkkiä suullinen vettä’ kääntyy ohjelman mukaan jotakuinkin seuraavasti: ’sinä nopea juoda sylki’. Eli ohjelma tunnisti sanan 口水 ’sylki’, vaikka 口 tässä yhteydessä toimii tietynlaisena mittasanana tuolle kulaukselle tai suulliselle (喝一口水). Luonnollisesti tämänlaisen lauseen kääntäminen vaatii ylipäätään ymmärrystä kiinan lauserakenteista, sillä aivan yhtä hyvin joku voisi vaikka ajatella, että lause kääntyy ’olet nopea, nielaise sylkesi’ tai muuta yhtä absurdia.

Eli kääntäjäksi ei MDBG Chinese Readerin kanssa ehkä kannata heti ruveta, mutta olen varma, että siitä saa verrattoman avun kiinan kielen opiskeluun ja erityisesti tilanteisiin, jolloin oikeasti pitää saada verkkosivun tai artikkelin olennainen sisältö käännettyä ilman aikaa vievää sanakirjan selailua. Aion ehdottomasti sijoittaa ohjelman ostamiseen ja tehdä sen avulla opiskelustani monipuolisempaa, nopeampaa ja – kauhistus! – vaivattomampaa.

Radiossa ja yleisön edessä

2010-04-15T01:43:00.002+08:00

Finn-nese

Itsekriittisyydestä tai lapsellisesta häpeän tunteesta johtuen en halunnut mainostaa tätä aikaisemmin, joten mainitaan sitten nyt kun on jo liian myöhäistä.

Sain kunnian tehdä kahden Tampereella suomea opiskelevan kiinalaisen - Onnin ja Tarjan - kanssa radiolähetyksen heidän ohjelmaansa "Finn-nese - Chinese culture in Finland". Tampereen yliopiston paikallisradiossa Radio Moreenissa vastikään kuultu, jokunen viikko sitten äänitetty puolituntinen käsitteli kiinan kieltä ja sen opiskelua, ja minut oli pyydetty mukaan jakamaan vinkkejä opiskeluun liittyen sekä kertomaan kokemuksistani Pekingissä.

Oman äänen kuuleminen saa valtaosan ihmisistä tuntemaan olonsa kiusaantuneeksi, joten niinpä itsekin kuuntelin ohjelmaa aluksi puna poskilla. Olin lukenut puheenvuoroni aika pitkälti paperista, ja siltä se välillä kuulostikin, mutta kuitenkin ohjelmasta jäi lopulta todella positiivinen mieli. Keskustelua tauotti mukavasti kolme kiinalaista laulua (joita sain olla mukana valitsemassa), ja puheen taustalla soi tunnelmallinen, rauhoittava kiinalainen instrumentti. En ole koskaan aikaisemmin kiinnittänyt yhtä paljon huomiota taustamusiikkiin - ehkä sitä ei käytetä niin usein?

Chinese Language Speech Event 2010

Törmäsin myös tänään yliopistolla julisteeseen, joka mainostaa tänä perjantaina (16.4.) Helsingin Konfutse-instituutissa kolmatta kertaa järjestettävää vuotuista kiinan kielen tapahtumaa "Chinese Language Speech Event". Itse osallistuin tapahtumaan kaksi vuotta sitten kurssikaverini kanssa: esitimme kiinaksi pari hauskaa, lyhyttä dialogia. Harjoittelimme pitkään kiinan opettajamme avustuksella esitystä, joten kokemus oli sangen hyödyllinen puhetaitojen kehittämisen kannalta, esiintymiskokemuksesta puhumattakaan. Ilmeisesti onnistuimme ihan hyvin, sillä esityksillemme naurettiin - vieläpä oikeissa kohdissa!

Tapahtuma on suunnattu kielen opiskelijoille ikään tai taitotasoon katsomatta; osallistua voi parin kanssa tai isommassakin ryhmässä, eikä esityksen aiheella ole kauheasti väliä, kunhan kieli on kiina. Näiden lyhyempien esitysten ohella tapahtuma toimii karsintana Chinese Bridge -kilpailulle, jonka voittaja voi päästä Kiinassa järjestettäviin semifinaaleihin tai jopa finaaliin. Kaksi vuotta sitten kilpailijoilta vaadittiin kiinankielisen suullisen esityksen lisäksi jonkin kiinalaisen kulttuurin osa-alueen esittelemistä yleisölle - silloin tarjolla oli mm. laulua ja kämmenhierontaa.

Mikäli olet perjantaina klo 16-20 Helsingissä vailla tärkeämpää tekemistä, piipahda ihmeessä Konfutse-instituuttiin seuraamaan, kuinka tulevat kiinan kielen ammattilaiset näyttävät taitojaan!

Ollako vanhanaikainen vaiko moderni?

2010-04-09T00:21:00.006+08:00

Pekingissä asuessani tapasin kerran pohjoisamerikkalaisen, nuorehkon miehen, joka puhui täysin sujuvaa kiinaa. Tietenkin kyselin, kuinka häneltä luistaa kirjoitettu kiina, koska oletan että todellinen puhutun kielen järkevä hallinta edellyttää väkisinkin ainakin jonkinasteista kirjoitetun kiinan tuntemusta. Hän kertoi, ettei osaa käsin kirjoittaa juuri mitään, vaan on oppinut merkkijärjestelmän täysin tietokoneen ja internetin välityksellä.

Aloin tuntea itseni vanhanaikaiseksi, sellaiseksi, joka käyttää äänekästä ja kömpelöä kirjoituskonetta muiden kanniskellessa pieniä läppäreitä salkuissaan. Olen miettinyt tuota kohtaamista viime aikoina yhä enemmän: olenko "menettänyt" kuukausia, jopa vuoden tai pari, opiskellessani tehottomasti kiinaa käsin kirjoittamalla, vaikka lähes kaikki asiat hoidetaan nykyisin tietokoneen avulla? Olisinko voinut oppia kiinaa paljon nopeammin ja syvemmin, jos olisin valinnut epäjärjestelmällisemmän polun: nippu sanalistoja ja tekstejä eri lähteistä olisikin nyt satoja tietokoneen ruudun edessä vietettyjä tunteja. Oikean ohjelman valittuani olisin kursorilla merkkejä osoittamalla saanut niiden ääntämykset ja merkitykset kätevästi silmieni eteen, ja ajan myötä merkeistä olisi tullut riittävän tuttuja, eikä työlästä kertausta ehkä tarvittaisi...

Onneksi en ihan tosissani ole kamalan huolissani valitsemani tien suhteen - se on varmasti ollut se oikea juuri minulle, sillä olen nauttinut uuden oppimisesta ja kehittymisestä suunnattomasti jo lähes neljä vuotta, eikä tuntemuksissa ole odotettavissa muutosta. Painaessani lyijykynän paperia vasten saan nähdä omat aikaansaannokseni: jokainen merkki on ainutlaatuinen - joskus merkki näyttää tyhmältä, toisinaan tuntuu siltä, että on syntynyt pieni mestariteos. Käsialani muuttuu koko ajan, ja joka kuukausi huomaan vedoissani uusia piirteitä, jotka vievät käsialaani kauemmaksi tietokoneen ruudulta saaduista kirjoitusmerkkien tylsistä malleista. Jonakin päivänä käsialani on kenties kehittynyt niin sekavaksi, että merkkejäni voisi luulla kiinalaisen kirjoittamiksi! Käsin harjoittelu tarjoaa lisäksi yhden lyömättömän etulyöntiaseman: harjaantumisen toisiaan muistuttavien merkkien pienten, mutta tärkeiden, erojen välittömään tunnistamiseen.

Kaikesta konservatiivisuudestani huolimatta olen nyt päättänyt kokeilla vaihtoehtoa, jonka olisin voinut valita jokunen vuosi takaperin. Lataan koneelleni koekäyttöön paljon kehutun MDBG Chinese Reader -sovelluksen, johon saa tutustua maksutta kahden viikon ajan. Ohjelman perusversio tarjoaa seuraavanlaisia ominaisuuksia:

- Instant mouseover Chinese-English translations
- Listen to Mandarin Chinese pronunciations
- Built-in offline dictionary featuring the same extensive content as the MDBG Chinese-English dictionary website
- Keep track of your favorite words
- Supports most Microsoft Windows applications, including Firefox, Internet Explorer, Microsoft Office, MSN, Gtalk, QQ, ICQ, etc

Tämän avulla voin siis kursoria osoittamalla saada haluamani sanan käännöksen ja halutessani kuunnella myös sen ääntämyksen. MDBG Chinese Reader erottuu edukseen sillä, että se on yhteensopiva lähes kaikkien Windows-sovellusten kanssa; lisäksi sen mukana tulee MDBG-sivustoon perustuva päivitettävä sanakirja, jota voi käyttää myös offline-tilassa - sellaista olen kaivannut.

Tutustuttuani ohjelmaan tuon tarjotun 14 vuorokauden ajan raportoin tänne kokemuksistani ja siitä, olisinko valmis pulittamaan ohjelman omistamisesta 59 Yhdysvaltain dollaria (noin 44 euroa). MDBG on tarjonnut minulle jo lähes neljän vuoden ajan ilmaiseksi lyömättömän nettisanakirjan, joten pieni rahallinen tuki olisi vähintäänkin reilu tapa kiittää sivuston ylläpitäjiä.

Luonnollisesti otan mielelläni vastaan kommentteina käyttökokemuksia samankaltaisista ohjelmista.

Orastavia kielimatkasuunnitelmia

2010-03-31T17:12:00.003+08:00

Valmistumiseeni on vielä aikaa, mutta sen jälkeinen aika kesästä 2011 alkaen alkaa jo kovasti kuumottaa mielessä. Jonkinnäköinen päätös mielessäni on nyt syntynyt ainakin siitä, että valmistumisen kunniaksi teen kesällä kielimatkan, jonka jälkeen puhun sujuvasti kiinaa ja osaan käyttää monipuolisesti sitä lähes 6000 sanan ja 2500 kirjoitusmerkin varastoani, jonka olen siihen mennessä ehtinyt saavuttaa. Matka tosin vaatii paljon suunnittelua.

Ihan ensimmäisenä vilkaisin Peking Universityn nettisivuilta kielikurssien hintoja: 400 yuanin ilmoittautumismaksun jälkeen kuuden viikon kurssi (120 h) kustantaisi 5500 yuania ja kahdeksan viikon kurssi (160 h) 6900 yuania. Hinta sisältää ilmeisesti majoituksen kahden hengen huoneessa ja viikonloppuekskursiot kaupan päälle. Ei hirveän paha hinta, vaikka kiinalaiset ystäväni sitä kauhistelivatkin. Opetusryhmän koko saattaa olla jopa 15 oppilasta, ja yhden oppitunnin hinnaksi muodostuisi laskujeni mukaan viitisen euroa. Beijing Language and Culture University tarjoaa kursseja melko samanoloiseen hintaan, mutta vaikuttaa siltä, että ryhmäkoot ovat hieman isompia ja että hintaan pitää lisätä majoituksesta tuntuvasti lisää.

Onneksi aikaa on vielä riittämiin - olen itse asiassa liikkeellä turhankin aikaisin, joten suunnittelulle jää paljon aikaa. Tällä hetkellä kielikurssia valitessa tärkeimmältä tuntuvat seuraavat asiat:

- mahdollisimman pieni ryhmäkoko mahdollistaisi intensiivisen ja tehokkaan kurssin, ja siitä voin myös maksaa

- omatoimisesti etsitty majoitus kiinalaisessa perheessä tuplaisi Kiinassa vietetyn ajan tehon, kun taas kampuksella nyhjöttäminen voisi tehdä vapaa-ajan kielenkäytöstä passiivista ja liian englantipainotteista

Työskennellessäni Pekingissä sain käydä kerran viikossa maksutta kiinan tunnilla, ja monesti olin luokan ainoa oppilas. Tällöin opettajani (joita minulla oli tuona aikana kaksi, vanhempi ja nuorempi) pystyivät puristamaan kielitaidostani kaiken irti, etenkin siksi, että he eivät osanneet lainkaan englantia. Huomasin, ettei opettajan tarvitse välttämättä olla kokenut ammattilainen - harjoittelija tai opettajaksi tähtäävä opiskelijakin voi saada aikaan erinomaisia tuloksia voidessaan kohdistaa huomionsa yhteen oppilaaseen. Tunnit olivat raskaita mutta äärimmäisen tehokkaita, lisäksi ne motivoivat ja tarjosivat onnistumisen tunteita kerta toisensa jälkeen.

Voisinko löytää tällaisen yksityiskurssin Kiinasta? Yksityisopetusta kolme tai neljä tuntia päivässä viitenä päivänä viikossa ja vino pino kotitehtäviä päälle?

Lähitulevaisuudessa aion käyttää käsissäni olevan ylimääräisen ajan eri kielikouluihin tutustumiseen ja kirjoittaa ylös tusinan verran mielenkiintoisia yhteystietoja. Syksyllä voisin alkaa lähestyä näitä kouluja ja kilpailuttaa niitä kysellen, millä hinnalla ne voisivat tarjota minulle tarpeisiini räätälöidyn kurssin kesällä 2011. Muutamalla ranskalaisella viivalla voin helposti kuvailla, mitä tarvitsen - ajasta puolet voisi esimerkiksi käyttää puhe- ja kuunteluvalmiuksien kehittämiseen, ja toinen puoli omistettaisiin itse valitsemani oppikirjan läpikäymiselle.

Hinta tällaisella kurssilla olisi varmasti isossa ryhmässä toteutettavaa kurssia kalliimpi, mutta toisaalta oppilaitokselle tarjoutuva tilaisuus opiskelijan tai harjoittelijan käyttämiseen voisi myös tuoda kurssin hintaa jonkin verran alemmas - lisäksi joku nuori kiinalainen voisi saada hyvää työkokemusta! Tulevan lukuvuoden aikana minulla on sen verran opintojen lomassa aikaa, että voin tarvittaessa osa-aikatyöllä säästää jonkin verran ylimääräistä matkalle, joka saattaa osoittautua elämäni tärkeimmäksi.

Yksi Kiinan eduista on se, että sieltä löytyy ottajia ulkomaalaisten rahoille. Optimistisen ja innokkaan puoleni näkökulmasta tämä tarkoittaa sitä, että mikäli asiakkaan toiveita ei koulun tai muun laitoksen virallisesta tarjonnasta löydy, voidaan asialle aina tehdä jotakin. Aika näyttää, olenko väärässä.

Hakusanoja, osa II

2010-03-28T17:23:00.003+08:00

Tuli taas mieleeni vilkaista, mitä Google Analytics kertoo blogini ”suosiosta”. Edelleen vaikuttaisi siltä, että joku täällä käy lueskelemassa, vaikka kirjoittelenkin nykyään luvattoman harvoin. Eli kiitokset taas kaikille blogiini eksyneille!

Erityisen yllättynyt olen siitä, että viime aikoina Googleen tehdyn sanahaun kautta sivuni on löydetty päivittäin useita kertoja, mikä on merkki siitä, että kirjoituksia eri aiheisiin liittyen on ehtinyt kertyä jo aika kattavasti. Seuraavassa erittelen hieman hakusanoja, joiden avulla Kiinasta tai muusta kiinnostuneet ovat sivuni löytäneet.

Sekä käyntikertojen että blogissani vietetyn ajan perusteella mitattuna selvästi eniten tänne päätyy kiinan kielestä ja sen opiskelemisesta kiinnostuneita lukijoita. Itse asiassa olen huomannut, että jos syöttää Googleen hakusanaksi "kiinan kieli", löytyy linkki blogiini heti ensimmäisten tarjottavien sivujen joukosta. Ei sentään ennen Wikipediaa tai muita itsestään selviä lähteitä, mutta mahtava juttu silti! Muita vastaavia hakusanoja ovat "kiinan opiskelu", "miten opin kiinaa" ja "kiinan kielen ääntämys". Usein hakusanoista voi saada ideoita uusille teksteille.

Kommenttien perusteella lukijoiden joukosta löytyy mukavasti sekä kiinan kielen aloittelijoita että kieleen jo ainakin jonkin verran tutustuneita. Mielelläni myös ihan pyynnöstä kirjoittaisin johonkin tiettyyn kielen osa-alueeseen liittyen omista kokemuksistani ja jakaisin opiskeluvinkkejä.

Myös Suomen ja Kiinan väliset kulttuurierot tuntuvat kiinnostavat ihmisiä, ja aiheeseen liittyen blogista löytyykin jokunen Pekingin-harjoitteluni aikainen juttu. Mielestäni tällaisia asioita on kivointa etsiä monien erilaisten ihmisten blogeista, sillä jokainen eri syistä Kiinaan päätyvä kokee asiat omalla tavallaan, puhumattakaan siitä, että ihmiset myös päätyvät hieman eri puolille valtaisaa, kulttuurisesti ja maantieteellisesti monimuotoista Kiinaa. Eikä liene yllätys, että suomalainen mielellään lukee kokemuksia juuri toisen suomalaisen näkökulmasta. Kannattaa vilkaista ainakin hiljattain Guangzhouhun vaihtoon lähteneen Saran ajatuksia täältä.

En ihan tiedä, millä logiikalla Analytics mittaa sivustossa vietetyn ajan, sillä hakusanoista noin kolme neljännestä on johtanut kestoltaan olemattomiin vierailuihin. Sellaisten "visiittien" joukosta kuitenkin löytyy usein ne mielenkiintoisimmat hakusanat, jotka pistävät välillä miettimään, että mitäköhän sellaista olen mennyt kirjoittamaan, että blogini voi niiden sanojen avulla internetistä löytää… Alla suosikkejani, joukossa toki myös vähemmän ihmeellisiä esimerkkejä:

kiinan opiskelu on vaikeaa
kuinka opetella kieli nopeasti
olen onnistunut opinnoissani
mitä kieltä opiskella
sujuva oppiminen

henri kiinan kielellä
huono kiinapäivä
missä on vessa
kuinka usein vessaan
vessat ilman koppeja

rauhallisen taivaan aukio
kiinalainen tyttöystävä
vinkkejä tyttöjen hurmaamiseen (en muista tarjonneeni vinkkejä)
kiinan kääntäjä tampere (kysyntää siis olisi!)
gay tampere (hmm...)

Reilua elektroniikkaa?

2010-03-17T18:29:00.003+08:00

Suomalaiset ovat ylpeitä kännykkäkansan maineestaan. Nykyään matkapuhelimia on henkeä kohden Suomessa reilusti yli tarpeen, ja aikaansa seuraavat nuoret vaihtavat yllättävän usein mallia pysyäkseen kehityksessä mukana, tai vaihtoehtoisesti voidakseen tuntea olonsa itsevarmaksi vastatessaan puhelimeen (kokemusta on, ja ainakin omalle, vuoden 2003 mallilleni usein tirskutaan säälivästi).

Kuten kaikkeen nykypäivän massatuotantoon, elektroniikankin valmistukseen liittyy suuria eettisiä ja ekologisia epäkohtia: myös oma kannettava tietokoneeni ja mp3-soittimeni kuuluvat siihen valtavaan joukkoon, johon pitäisi kiinnittää "eettisesti epäkunnossa"-tarra. IT-tuotantoon liittyvät ongelmat ovat erityisen suuria Kiinassa, missä valmistetaan mm. puolet maailman kännyköistä - joka sekunti 18 uutta yksilöä!

Kiina on tunnettu maailman suurimmasta muuttotyöläisten määrästä: jopa 150 miljoonaa ihmistä on jättänyt kotinsa ja lähtenyt kaupunkiin työn perässä. IT-alalle päätyy erityisesti nuoria, kouluttamattomia naisia, jotka päätyvät tekemään 10-12-tuntisia työpäiviä jopa seitsemänä päivänä viikossa - erittäin matalalla tuntipalkalla. Mikäli he haluavat säästää rahaa - vaikka perheelle lähetettäväksi tai omaa tulevaisuutta varten - pitää heidän tehdä ylitöitä; toisilla ylityötuntien määrä voi nousta jopa 150:aan yhden kuukauden aikana. Työtehtävät ovat tavallisesti puuduttavan yksitoikkoisia ja tahdiltaan kiivaita, ja työolot saattavat olla terveydelle vaaralliset. Ammattiliittoja ei Kiinassa sallita; työoloihin liittyviä lakeja kyllä löytyy, mutta niiden noudattamista ei voida valtavassa maassa valvoa riittävän tehokkaasti. Olosuhteisiinsa tyytymätön työntekijä on voimaton, sillä hänet voidaan helposti korvata uudella tulokkaalla.

"Tuotantoketjun lopussa brändiyritykset käyvät kovaa kisaa hinnoista, mikä lisää hinnoittelupaineita ketjun alkupäässä. Kuluttajat kaikkialla maailmassa pitävät halvoista hinnoista, mikä ei voi olla vaikuttamatta tehdastyöläisiin palkkoineen Kiinassa."

Sähkö- ja elektroniikkajäte on toinen asia, jota tavallinen kuluttaja tuskin tulee ajatelleeksi esimerkiksi mielenkiintoista Kiina-blogia tietokoneen ruudulta lueskellessaan. Valtaosa meistä ei huolehdi kunnolla hylkäämänsä elektroniikan kierrätyksestä, jolloin se päätyy myrkyttämään ympäristöämme - keskivertoeurooppalainen tuottaa yli 15 kiloa lajittelematonta e-jätettä vuodessa! Lisäksi tuotteen kierrättämättä jättäminen tarkoittaa sitä, että uuden tuotteen valmistus vaatii enemmän luonnonvaroja, jotka saadaan esimerkiksi metallikaivoksista ympäri maailmaa - tietysti puutteellisissa oloissa. Elektroniikkajätettä viedään EU:sta paljon esimerkiksi Aasiaan ja Afrikkaan, missä ihmiset yrittävät saada niistä pientä lisätuloa - vaarantaen usein kuitenkin vain terveytensä (aiheeseen liittyen suosittelen myös dokumenttielokuvaa Manufactured Landscapes).

Mitä vihreyteen tulee, Greenpeacen vertailussa Nokia ja Sony Ericsson pärjäävät elektroniikkajäteistä parhaiten, vaikka molemmilta löytyy edelleen paljon parannettavaa - vihreys on usein katsojan silmässä, eikä kapitalistin lyhyen aikavälin intressi kovin helposti kohtaa elämän suojelijan kauaskantoisen näkemyksen kanssa. Punaisempaa puolta värittävät mm. Microsoft, HP ja Nintendo. Olen ollut Nintendo-poika pienestä pitäen, mutta enpä onneksi ole ostanut kyseisen yhtiön tuotteita uutena sitten SNES-konsolin ilmestymisen vuonna 1992.

MakeITfair-kampanja pyrkii vaikuttamaan siihen, että edellä mainitut, vääryyksiä pursuavat ilmiöt lievenisivät, ja että ihmiset tulisivat niistä entistä tietoisemmaksi ja oppisivat siten vaatimaan tuotteiltaan reilua tuotantoa. Kampanjan tavoitteena on yksinkertaisesti haastaa isot elektroniikka-alan brändiyhtiöt kantamaan vastuunsa sosiaalisten ja ympäristöön liittyvien asioiden parantamisesta. Yritysten tulisi olla tietoisia siitä, mitä tuotteiden koko tuotantoketjussa tapahtuu, ja kyetä takaamaan eettisyys sekä tuotteiden valmistajille että niiden kuluttajille.

Mitä sitten voi yksittäinen kuluttaja tehdä? Tehokas keino on uutta ostaessa tiedustella, löytyykö valikoimista tuotteita, joiden eettisyyden myyjä voi kuluttajalle taata. Kielteisen tai tietämättömän vastauksen saava, liikkeestä tyytymättömästi mutisten poistuva asiakas pistää myyjän aina ajattelemaan asioita uusista näkökulmista. Mitä enemmän yritys menettää asiakkaita jonkin yksittäisen seikan vuoksi, sitä todennäköisemmin se alkaa suhtautua ongelmiin vakavasti.

Voit myös tämän luettuasi surffata makeITfair-sivuille ja lähettää sen kautta postia suuryrityksille. Mikäli nämä keinot eivät tunnu riittäviltä, kannattaa miettiä omaa suhtautumistaan elektroniikkaa kohtaan: käytä ostamaasi tuotetta niin pitkään kuin pystyt; jos siihen tulee vika, korjauta se mieluummin kuin hankit heti tilalle uuden; uuden hankinnan koittaessa selvitä ehdottomasti, miten tarpeettomaksi käyneen laitteen voi kierrättää, tarjoa sitä tuttavillesi tai laita vaikka nettihuutokauppaan myyntiin – pääasia, että et heitä sitä menemään tai suotta jätä sitä lojumaan vuosikausiksi kaapin pohjalle.

Lähteitä: makeITfair-kampanja, www.makeitfair.fi ja makeitfair.org

Visualize it!

2010-03-03T22:50:00.006+08:00

Näin neuvoi Mrs. Krababbel Bart Simpsonia, kun poikaparka ei meinannut millään saada otetta monimutkaisesta sanallisesta tehtävästä matikankokeessa. Repliikki jäi lapsena elävästi mieleeni, vaikken vuosiin ymmärtänytkään sanan "visualize" merkitystä.

Ajan myötä opin kuitenkin neuvon tärkeyden muun muassa vieraita kieliä opiskellessa: uuden sanaston pänttääminen voi alkaa nopeasti maistua puulta, ellei käytä mielikuvitustaan. Lukemansa tekstin voi kuvitella mielessään vaikka kuinka monin eri tavoin, siten, että se palautuu sanastoineen mieleen vielä kuukausienkin (ja kertauksen myötä vuosien) päästä. Esimerkkinä voisin mainita viime aikoina lukemani New Practical Chinese Reader -kirjasarjan viidennen osan kappaleet, joissa vietetään kiinalaisen uuden vuoden aikaa Kiinan maaseudulla. On hauskaa lukiessaan kuvitella itsensä tapahtumien keskelle, sivulliseksi tai vaikka yhdeksi dialogin osapuoleksi! Takaan, että tällä menetelmällä uuteen, haastavaan tekstiin ja sen tarjoamaan vieraaseen sanastoon uppoutuminen on mieluisampaa.

Olen huomannut tekstejä lukiessani, että jokapäiväiseen elämään tai ylipäätään vähänkin arkisempiin, abstrakteihin asioihin liittyvä uusi sanasto rakentuu todennäköisemmin jo ennalta tuttujen kirjoitusmerkkien pohjalle.

Taannoin lainasin kirjastosta kiinankielisen lastenkirjan, jossa oli eläinten tähdittämiä, aukeaman pituisia sarjakuvia iltasaduiksi lapsille. Aina, kun kohdalle tuli uusi eläin tai uusi kasvi, olivat kirjoitusmerkit vieraita, mutta useimmiten kuitenkin sellaisia, joiden ääntämysasun (vaikkei ehkä kuitenkaan toonia) saattoi arvata merkin ulkoasun perusteella. Esimerkiksi muurahaista merkitsevässä sanassa 蚂蚁 [mǎyǐ] molemmista merkeistä löytyy tuttu, suunnilleen samalla tavalla äännettävä elementti. Tuo radikaali taas vaikuttaisi olevan toinen kahdesta radikaalista, jotka usein ilmestyvät eläimiin viittaavissa merkeissä - toisen löytää muun muassa kissasta ja koirasta.

Visualisoinnin vaivattomampi puoli tuli syliini lahjan muodossa, ja se liittyy aiemmin viittaamaani keinoon laajentaa sanavarastonsa ohella myös kirjoitusmerkkivarastoaan. Mandarin Chinese English Bilingual Visual Dictionary tarjoaa kompaktissa koossa yli kolmensadan sivun edestä sanastoa kuvien kera. Mikään aihealue ei taida jäädä kattamatta, ja siihen voi luottaa, että esimerkiksi polkupyörän osiin tutustuessa vieraita merkkejä piisaa. Mainitsen tässä vain muutaman hyvän esimerkin kirjan sisällöstä: ruumiinosat, vaatetus, luonto, asunnon sisältö, ruoanlaitto, jne.

Huono puoli kirjassa on se, että se on osa monilla eri kielillä ilmestynyttä kirjasarjaa. Niinpä kuvissa lähes poikkeuksetta esiintyy länsimaisia ihmisiä, eikä niissä muutenkaan ole juuri mitään Kiinaan viittaavaa. Ikävästi länsimainen muotti heijastuu esimerkiksi sukuun liittyvässä sanastossa: kiinan kieli on tältä osin erittäin monimutkainen, mutta kirja ei mielestäni tarjoa riittävän kattavaa kuvaa siitä, millaisin sanoin kiinan kielessä eri sukulaisiin tulisi viitata. Länsimainen muotti ei kuitenkaan mielestäni kirjaa kaada, se vain saa sen tuntumaan välillä hieman oudolta, eikä se välttämättä helpota tietynlaisen sanaston mieleenpainuvuutta.

Merkkivaraston laajentaminen saattaa olla raskasta ja tuntua välillä erikoissanaston kohdalla tarpeettomaltakin, mutta ajan myötä sillä on varmasti erittäin tehokas vaikutus luetunymmärtämistaitoon. Kun vastaan alkaa yhä useammin tulla ennalta tutuista merkeistä koostuvia, tuntemattomia sanoja, huomaa kiinan opiskelija voivansa kuukausi kuukaudelta luottaa enemmän vaistoonsa. Sanakirjaan kannattaa joka tapauksessa varmuuden vuoksi aina turvautua, mutta oikein mennyt aavistus palkitsee ja valaa uskoa siihen, että kiinan kielen opiskelu oikeasti alkaa jossain vaiheessa muuttua vaivattomammaksi.

Vuosi on vaihtunut

2010-02-18T01:49:00.006+08:00

Viime sunnuntai oli mielenkiintoinen päivä, kun samaan aikaan sai viettää ystävänpäivää, laskiaissunnuntaita ja kiinalaista uutta vuotta. Itselläni jäi muiden kiireiden vuoksi juhlat väliin, mutta ilahdutin itseäni oppikirjastani löytyneellä tekstillä, jossa ulkomaalainen viettää uutta vuotta kiinalaisessa perheessä. Laitan tähän vähän kappaleesta irronnutta sanastoa pienin selityksin (kirjoitusmerkkinarkomaanit joutuvat vielä odottamaan edellisessä tekstissäni lupailemaani juttua).

祝你新年万事如意！zhù nǐ xīnnián wànshì rúyì

"Toivotan sinulle, että tulevana vuonna kaikki toiveesi toteutuvat." Kuulostaa niin kiinalaiselta! Veikkaanpa, että tällä toivotuksella toivotetaan menestystä erityisesti raha-asioissa, niin kuin Kiinassa perinteisesti on tapana. Vuoden vaihtuminen Suomessa tuntuu aina niin vaisulta, harvoin toivotellaan muuta kuin hyvää tai onnellista uutta vuotta. "Rahakasta uutta vuotta" kuulostaisi virkistävältä, tosin kieltämättä myös vähän pinnalliselta. No joo, kyllähän meilläkin menestystä toivotetaan, mutta ehkä tavallisemmin postikortin välityksellä.

守岁 shǒusuì 'valvoa koko uuden vuoden yö'

Silloin ei nukuta, kun vanha vuosi päättyy ja uusi vuosi alkaa. Pohjois-Kiinassa perheet saattavat viettää koko yön "nyyttejä" tai "dumplingseja" pyöritellen ja niistä hitaasti nautiskellen. Pari kuukautta sitten sain viettää kiinalaisten kanssa pikkujouluja, jossa koko pitkä ilta kului rattoisasti taikinaa väännellen, nyyttejä taitellen ja juoruillen. Välillä tuotoksiaan sai onneksi syödäkin!

春联 chūnlián 'Spring Festival couplets, New Year scrolls'

Näistä en ole koskaan osannut puhua suomeksi niin kuin haluaisin - sana 'kupletti' ei ainakaan määritelmänsä perusteella kelpaa suoraksi käännökseksi. Nämä ovat tavallisesti punaisia liuskoja esim. oven ympärillä, täynnä kirjoitusmerkkejä.

窗花 chuānghuā 'paper-cut for window decoration'

Hyvin ohuesta paperista askarreltuja ikkunakoristeita.

有余 yǒuyú 'olla jotakin yltäkylläisesti', 有鱼 yǒuyú 'olla kalaa'

Ääntämiseen perustuvan yhtäläisyyden vuoksi uutena vuotena pitää olla kalaa, koska silloin tulevana vuotena kaikkea on varmasti runsaasti, yllin kyllin. Tämä on malliesimerkki kiinan kielen rikkaudesta ja siitä, kuinka hienon lisän kirjoitusjärjestelmän oppiminen voi tuoda kiinan kielen tuntemiseen - vain puheen taitavallehan kyseessä on sama sana, jolla vain sattuu olemaan kaksi eri merkitystä.

Tavoitteet korkealle!

2010-02-09T21:47:00.002+08:00

"Haamuraja" kuulostaa ärsyttävältä urheilutermiltä, mutta juuri se minulle tuli mieleen saavutettuani viimeinkin ensimmäisen suuren tavoitteeni kiinan kielen opinnoissani: osaan nyt kirjoittaa ja tunnistaa 2000 kirjoitusmerkkiä, ja sanavarastoni on jo reilun neljän tuhannen sanan laajuinen.

Tämän haamurajan saavuttamiseen minulta meni kolme ja puoli vuotta, vaikka vain vuoden opiskelun jälkeen uskoin ihan tosissani voivani saavuttaa kaiken tämän kahdessa vuodessa. Voisi luulla, että otteeni alkoi jossain vaiheessa lipsua ja edistymiseni hidastua, mutta näin ei kuitenkaan ole: opin uutta edelleen lähes samaan tahtiin kuin aina ennenkin. Yksi liuska uutta sanastoa vain ei enää vaadi niin paljon uusien merkkien opettelemista kuin ennen.

Ensimmäiset tuhat kirjoitusmerkkiäni opin alle vuodessa, ehkä noin kymmenessä kuukaudessa, neljän kiinan kurssin aikana ja ohella. Sanavarastoni karttui tuolloin kutakuinkin samaa tahtia merkkivarastoni kanssa. Sitten alkoi uusien merkkien oppimisessa tasainen hidastuminen ja lopulta "romahdus": seuraavien 14 kuukauden aikana opin noin 700 merkkiä, minkä jälkeen meni lähes puolitoista vuotta 300 uuden merkin oppimiseen. Lienee sanomattakin selvää, että kolmeen tuhanteen pääsy vaatii jo vähintään jonkinnäköisen viisivuotissuunnitelman! (Seuraavassa tekstissäni annan vinkkejä niille, joilla mahdollisesti on pakkomielle oppia joka ikinen kiinan kielen merkki. Saatan kuulua joukkoon.)

Yllä mainittujen lukujen avulla haluan rohkaisevasti havainnollistaa sitä, että kiinan kielen opiskelu muuttuu kuukausi kuukaudelta vaivattomammaksi. Jos alkuaikoina todellakin jouduin opettelemaan uuden sanan kohdalla yhden tai kaksi uutta kirjoitusmerkkiä, on uusia tuttavuuksia ollut viimeisimmissä sanalistoissani enää keskimäärin vain kuusi, vaikka uusia sanoja on yleensä 33 tai enemmän. Kun ennestään tuttuja merkkejä tulee jatkuvasti vastaan uusissa asiayhteyksissä, alkaa vanhaa kerratessakin huomata, että sanat, joita ennen ei millään meinannut saada pysymään päässä, ovatkin yhtäkkiä täysin päivänselviä. Kiinan kielestä tulee "läpinäkyvämpi", merkkejä hyvin tunteva alkaa oppia ja tunnistaa uusia sanoja ja rakenteita huomaamattaankin - puhuessakin uskaltaa olla päivä päivältä luovempi.

Kiinan opintojen ensimmäisinä vuosina moni turhautuu ja alkaa miettiä, voiko kieltä koskaan oppia tarpeeksi. Itse kehotan jokaista asettamaan omat tavoitteensa korkealle ja hyväksymään sen, että niiden saavuttaminen vie todennäköisesti pitkän ajan. Pystyykö itse kukin sitten pitämään asenteensa ja antaumuksensa tavoitteidensa mukaisesti korkealla vuodesta toiseen? Se voi riippua monista tekijöistä - motiivina voi olla työ, kumppani, matkailu, tai vaikka kaikki samassa nipussa. Pääasia on, että itselle luonnollinen motiivi on olemassa. Eräs ystäväni totesi kerran, että mikään ei ole niin ikävää kuin kesken jätetty kieli. Itsellänikin on tällaisia kieliä ainakin kaksi, enkä aio tehdä kiinasta kolmatta.

Itselleni kiinan kieli on edelleen se sama mieluisa, kiehtova ja terapeuttinen harrastus kuin aina ennenkin - siksi en näe yhtään syytä sille, että en joskus tämän vuosikymmenen aikana saavuttaisi seuraavia tavoitteitani, 3000 kirjoitusmerkin tuntemusta ja sujuvaa kiinan kielen osaamista.

Jos olet ahkera ja motivoitunut kiinan opiskelija, haluaisin kysyä, mikä sinut saa jaksamaan kuukaudesta toiseen?

Puheet vs. todellisuus

2010-02-01T23:41:00.004+08:00

Tämä vuodatus perustuu pääasiassa omiin kokemuksiini, joten on hyvin mahdollista, että näkemykseni ja mielikuvani ovat kaukana asiain todellisesta tilasta. Siksi kehotan parempaa kokemusta omaavia lukijoita jättämään kommentteja, jotta tästä ilmiöstä tulisi vähemmän tuskallinen kiinan opiskelijoiden päivittäisessä elämässä.

Kuultuaan kiinan opiskelustani yhdeksän kymmenestä ihmisestä toteaa, että "sulla onkin sitten loistava tulevaisuus edessä". Itsekin tykkään aina välillä näin ajatella, vaikken kieltä alun perin alkanutkaan opiskella ammatilliset tavoitteet mielessä. Mietitäänpä tuota kommenttia muutamasta näkökulmasta.

Törmäsin hiljattain täysin sattumalta suomalaiseen naiseen, jonka kirjoittamia kiinalaisia merkkejä kehaisin kiinaksi. Hän on haaveillut kiinaan pääsystä ja opiskellut kieltä ahkerasti uskoen, että sinnikäs työnhaku voisi tuoda mahdollisuuden päästä Kiinaan - onhan Suomessa lukemattomia yhtiöitä, jotka tekevät yhteistyötä kiinalaisten kanssa tai ovat siirtäneet tuotantonsa halvempaan maahan, jolla on lisäksi tarjota valtaisat markkinat. Tämän hän kertoi kuitenkin osoittautuneen valitettavaksi harhakuvitelmaksi. Englanti tuntuu riittävän suomalaisille yrityksille yhteiseksi kieleksi, vaikka yhteistyö- ja liikevoittomahdollisuudet varmasti moninkertaistuisivat, mikäli jollain oikeasti olisi vähän tuntemusta kauppakumppanin kulttuurista ja kielestä. Ylivoimaisesti suurin syy länsimaisten yritysten Aasia-yhteistyön epäonnistumiseen on auttamattoman puutteellinen tietämys paikallisesta business- ja muusta kulttuurista.

Jos suomalainen teollisuus- ja yritysmaailma oikeasti arvostaisi kohdemaidensa kielten ja kulttuurien tuntijoita, voisi luulla, että se myös jollakin tavalla pyrkisi edistämään osaavien ihmisten määrän kasvua. Täällä Tampereella - Suomen toiseksi suurimmassa kaupungissa - omat kieliopintoni olivat tasapainotteluja eri opistojen välillä, kun kursseille ei välttämättä riittänyt rahoitusta (pari viimeistä vuotta on jo mennyt itseopiskelulla). Kuudesta suorittamastani kurssista kävin puolet Tampereen yliopiston ulkopuolella maksua vastaan, vaikka ne on vuodesta toiseen sisällytetty opinto-oppaaseen. Neljän viimeisen kurssin alkamista sai aina jännittää – kuin ihmeen kaupalla ainuttakaan ei lopulta peruutettu. Sen sijaan monille jatkokursseille oli löytänyt tiensä kiinan kieltä aloittelevia opiskelijoita – alkeiskursseja ei ole todellakaan ollut joka vuosi tarjolla, luotettavasta jatkuvuudesta puhumattakaan. Tampereellakin muutama setelinippu ulkopuolista avustusta vuodessa auttaisi kummasti opiskelijoita saavuttamaan tavoitteitaan, mutta valitettavasti suurinta potentiaalista edunsaajaa ei vain taida kiinnostaa (jos olen väärässä, pahoittelen provosoivaa sävyäni).

Kirjastot pursuavat ohuehkoja ja mielenkiintoisia, vuosia Kiinassa asuneiden kirjoittajien teoksia. Kertoessaan kokemuksistaan nämä ulkomaankirjeenvaihtajat, toimittajat, lähetystyöntekijät ja muut useimmiten paljastavat, etteivät osanneet sanaakaan kiinaa lähtiessään Kiinaan - moni ei osaa sitä yhtään vuosikausien mittaisen oleskelunkaan jälkeen. Assimilaatiota ei tapahdu, jos intohimoa ei löydy eikä lähtö ole koskaan käynyt edes mielessä ennen kuin sitä on tultu tarjoamaan. Siellä mennään sitten vuosi toisensa jälkeen englantia puhuvan tulkin välityksellä, ja hommat hoituvat. YLE:n uutisten Kari Ahlbergille on tosin nostettava hattua: hänen juttujaan on mukava seurata. Raportissaan pettäviä puolisoja paljastavasta salapoliisipalvelusta hän jopa kysyi salapoliisilta kysymyksen kiinaksi - lisäksi taustalle hän oli valinnut musiikkia In the Mood for Love -elokuvasta, jonka keskeinen teema on, aivan oikein, uskottomuus! Olisi kiva tietää Ahlbergista lisää.

Alun perin kiinaksi kirjoitetut kirjat ja kiinalaiset elokuvat tuntuvat useimmiten olevan englanninnoksen pohjalta käännettyjä tai tekstitettyjä. Miksi sellaisia suomennoksia tarjotaan maksaville asiakkaille? Kumpi on parempi: Kiina- ja kiina-tuntijan suoraan kiinasta suomeksi kääntämä teos vaiko sellainen, jonka on englanninnoksen pohjalta kääntänyt suomentaja, jonka ainoat työkielet ja -kulttuurit ovat englanti ja suomi, ja joka ainoastaan hyvässä lykyssä saattaa tietää paljon myös Kiinasta? Kääntäjän ammatti on haastavuuteensa nähden yksi törkeimmin alipalkatuista ammateista Suomessa. Siksi tuntuu toivottomalta edes olettaa, että tämän "harvinaisemman" kielen kääntäjille maksettaisiin suorasta ja laadukkaammasta käännöstyöstä juurikaan enempää, jos joku muu voi kuitenkin tehdä saman työn edullisesti englannista - kaikkihan pitää nykyään tuottaa mahdollisimman halvalla.

Muistan, kun kaksi vuotta sitten hain äkkilähtöpaikkaa työharjoitteluun Hainaniin. Englannin kielen taito oli hakijalle välttämätön, mutta myös kiina olisi ollut suureksi eduksi, sillä olisihan tuleva työympäristö sataprosenttisen kiinalainen. Jossain vaiheessa sain kuulla olevani kahden parhaan hakijan joukossa, mikä sai minut jännittämään hulluna päiväkausia. Ajattelin, että mahdollisuuteni olisivat hyvät - olinhan ollut kiinan opettajani lempilapsi puolentoista vuoden ajan, ja muutkin tietoni ja taitoni tuntuivat sopivan työn vaatimuksiin. En kuitenkaan saanut tuota paikkaa, joten pettymyksestä toivuttuani elämä sai luvan jatkua. Viikkoa myöhemmin kiinan tunnilla opettajani (joka oli koko ajan ajan tasalla hakuprosessistani) kertoi kiihtyneenä, että eräs äkkilähtöpestin Hainaniin saanut opiskelijatyttö oli käynyt pyytämässä häneltä materiaalia, jotta tämä voisi tutustua kiinan alkeisiin! Hän ei osannut kuulemma sanaakaan kiinaa. Mieleni valtasi kyynisyys.

Onko mahdollisesti olemassa aktiivinen taho, joka esimerkiksi yhteistyössä Suomessa työskentelevien kiinan opettajien kanssa tarkkailee lupaavia uusia tulokkaita voidakseen sitten tarjota heille antoisia työkokemuksia, joiden parissa virittää äärimmäisen kovalla työllä hankittu kielitaito huippuunsa? Arpooko Suomi vastaisuudessakin Kiina-lähettiläänsä ruletilla sen sijaan, että etsisi aktiivisesti ihmisiä, jotka ovat janonneet sellaista mahdollisuutta vuosia ja tehneet kovasti töitä (lisäys: toki Kiinaan lähetettävät ovat aina tärkeiltä osin ammattitaitoisia). Arvostetaanko kiinan kielen tuntemusta Suomessa oikeasti ollenkaan? Kuinka Kiinasta kiinnostunut yritys ja kiinalaisen kulttuurin ja kielen tunteva, mahdollisuuksia etsivä suomalainen kohtaavat?

Kuinka nopeasti kielen voi oppia?

2010-01-27T18:01:00.004+08:00

Useimmat aloittavat kiinan kielen opiskelun täysin puhtaalta pöydältä, ilman minkäänlaisia ennakkotietoja siitä, miten kieltä tulisi käyttää tai millaista sen sanasto on. Kiinaa on hyvä verrata vaikkapa saksaan tai espanjaan, jotka ainakin sanastojensa osalta mahdollistavat erittäin nopean oppimisen englantia ja ruotsia opiskelleille suomalaisille - suhteellisen sujuva kommunikointi saattaa sujua jo vuoden ahkeroinnin jälkeen. Kiina on hankalampi tapaus, lisäksi sillä on tarjota vieras ja äärimmäisen työläs kirjoitusjärjestelmä, joka hidastaa armotta motivoituneintakin oppijaa.

Nyt, kun itselläni alkaa tulla kolme ja puoli vuotta kiinan opiskelua täyteen, olen alkanut miettiä, kuinka nopeasti täysin vieraan kielen oppiminen ylipäätään on mahdollista. Englanti on monien mielestä helppo oppia etenkin siksi, että sille altistuu päivittäin esimerkiksi musiikin ja television kautta. Harva silti muistaa, että useimmat suomalaiset ovat opiskelleet englantia (ja altistuneet sille) jopa kymmenisen vuotta, kun se viimein alkaa taittua sujuvasti. Mikä on siis realistinen aika aikuiselle kiinan opiskelijalle, joka oppii hitaammin kuin lapsi, ja jolla ei välttämättä ole mahdollisuutta tai halua tarttua oikopolkuihin, kuten pitkäaikaiseen Kiinassa oleskeluun tai kiinalaisen kumppanin löytämiseen - kuinka pitkään ”pitää jaksaa", ennen kuin voi alkaa poimia kovan työnsä hedelmiä?

Oma tavoitteeni ennen Pekingin-työharjoitteluani oli kolme vuotta, mutta ymmärsin melko nopeasti, ettei se ollut mahdollista. Niinpä nykyinen tavoitteeni on saavuttaa korkea kiinan kielen taso kuuden vuoden opiskelulla - kuutena päivänä viikossa. Se edellyttää omalla kohdallani ensinnäkin yli 2500 kirjoitusmerkin tuntemusta ja sujuvaa kuullunymmärtämistaitoa. Nämä ovat asioita, joiden saavuttamiseksi riittävät oppikirjat, internet ja ChinesePod. Tärkeintä minulle kuitenkin olisi oppia myös puhumaan sujuvasti, mikä onkin saanut minut ajattelemaan jo kärsimättömänä valmistumistani seuraavaa kesää 2011. Aikaisemmin olen ilmaissut mielenkiintoni vapaaehtoistyötä kohtaan (kirjoittelen asiasta varmasti vielä lisää), mutta myös intensiivinen kielikurssi kiinnostaisi.

Muistan tavanneeni nuoren ruotsalaisen kaverin lennollani Pekingiin - hän oli aloitteleva kiinan opiskelija, matkalla kolmen kuukauden kielikurssille Kiinaan. Majoitus hänellä olisi koko tuon ajan kiinalaisen perheen luona. Ajatus kiehtoi minua suuresti, vaikka en voinutkaan olla miettimättä, että ehkä kiinaa olisi paras yrittää opiskella jonkin verran myös ennen Kiinaan lähtemistä. Nyt olen alkanut miettiä, kuinka tehokas esimerkiksi kolmen kuukauden jakso voisikaan olla itseni kaltaiselle opiskelijalle, jolla on jo suhteellisen laaja kirjoitetun kiinan sanavarasto ja jonkin verran kokemusta sekä kielen kuuntelemisesta että sen puhumisesta. Välillä olen pakahtua innosta ajatellessani kurssia, joka sisältäisi esimerkiksi yli kolme tuntia vaativan kiinalaisen opettajan ankaraa opetusta viitenä päivänä viikossa, siihen päälle vielä kotitehtävät ja pöytäkeskustelu isäntäperheen kanssa!

Jos tiedät omasta tai tuttavan kokemuksesta hyviä kielikouluja missä päin Kiinaa hyvänsä, otan vihjeitä mielelläni vastaan – hienoja ja huonoja vaihtoehtoja on varmasti lukematon määrä. Lisäksi hinta- ja laatutasoissa on oletettavasti suuria vaihteluita - eikä olisi pahitteeksi, jos koulu sijaitsisi jossain muuallakin kuin Pekingissä. Aihe vaatii tarkkaa perehtymistä, ja kaikki apu otetaan vastaan. Jaan tulevat tietoni ja kokemukseni tuttuun tapaan täällä blogissa.

Minunkin Kiinani

2010-01-21T16:25:00.002+08:00

Olen viihtynyt kirpputoreilla lapsesta asti. Kiinasta kiinnostuttuani sainkin ilokseni huomata, että lähes viikoittain mukaani tarttui edullisesti eri kirppareilta käytettyjä, toinen toistaan mielenkiintoisempia Kiina-aiheisia kirjoja, sekä faktaa että fiktiota. Viimeisin löytöni - jonka kerrankin luin melkein heti - on vuonna 2004 julkaistu Minunkin Kiinani (toimittanut Riikka Saarenpää). Satasivuisessa kirjassa 12 kirjoittajaa kertoo eri tavoin lyhyesti suhteestaan Kiinaan. Kokemuksiaan jakamassa on ihmisiä liikenaisista kristinuskon lähettiläisiin.

Suomen lähetysseuran julkaisemasta teoksesta löytyy "hengettömiäkin" tarinoita, ja niistä mieleenpainuvin oli mielestäni pienen lapsen äidin tarina. Anna Sillanpää muutti alun perin Kiinaan aviomiehensä työn vuoksi. Mukanaan heillä oli vain 10 kuukautta vanha vauva. Sillanpään kirjoittama artikkeli ”Kiinassa kiltteys on kaunista” on todella ilahduttavaa luettavaa, ja se päihittää erään toisen Sillanpään kirjoitukset (näiden kahden välillä taitaa olla yhteys, mutten ole siitä aivan varma). Anna oli jo tuolloin selvästikin löytänyt Kiinasta paljon kaunista ja olennaista, ja tekstin lopussa oli hämmästyttävää havaita, että se on kirjoitettu vain yhden vuoden kokemusten pohjalta.

Anna lähti Kiinaan ennakkoluulojen ja murheiden täyttämänä, mutta oppi hyvin nopeasti suhtautumaan outoihin asioihin positiivisesti: taksikuskit ovat mielipuolia – ok; ruoka on erilaista ja kieli vaatii vaivannäköä – ok. Kotiapulaisten (阿姨 āyí) palkkaamiseen ensin negatiivisesti suhtautunut Anna oppi nopeasti hyväksymään heidän läsnäolonsa, eikä peittele tyytyväisyyttään pohtiessaan kaikkea sitä hyvää ja yllättävääkin, mitä he voivatkaan pienille perheille tarjota.

Ayin kasvava rooli kiinalaisessa perhe-elämässä muistuttaa paitsi Kiinassa asuvan suomalaisen korkeasta elintasosta etenkin apulaisiinsa verrattuna, myös Kiinan nopeasti muuttuvasta perherakenteesta: rahan ja uran merkitys on jo pitkään ollut nousussa, ja nykyään kotiäiti onkin Kiinan suurkaupungeissa melkeinpä uratykkiä harvinaisempi ilmestys. Isovanhemmatkaan eivät enää kelpaa entiseen tapaan perheen ainokaisen lapsen kasvattajiksi, esimerkiksi siksi, että he eivät tunne vieraita kieliä. Lapsen sijoittaminen sisäoppilaitokseen siten, että he pääsevät kotiin vaikka vain viikonlopuiksi, on kiinalaisille perheille yhä luonnollisempaa. Tällainen kehitys saattaa ajan myötä kylmentää kiinalaisia perhesuhteita merkittävästi, kun lasten side vanhempiinsa ja isovanhempiinsa heikkenee. Erityisen huolestuttavaa tämä on siksi, että eläköityvien määrä Kiinassa on kääntymässä jyrkkään kasvuun seuraavan parinkymmenen vuoden aikana - globalisoituvassa maailmassa lapset eivät välttämättä enää ole yhtä halukkaita omistautumaan vanhemmistaan huolehtimiseen, etenkään jos laki jossain vaiheessa ei enää velvoita heitä niin tekemään.

Sillanpään lyhyt teksti on täynnä pieniä yksityiskohtia ja isompiakin oivalluksia – ensimmäisen vuotensa aikana hän selvästi katseli Kiinassa ympärilleen ja tietoisesti oppi koko ajan uutta tuosta vieraasta maailmasta. Tämä paljastuu viimeistään hänen myöntäessään tekstin lopussa, kuinka vähän hän tietääkään Kiinasta - joku ajattelija on tainnut sanoa, että ihminen on viisas vasta kun hän osaa myöntää oman tietämättömyytensä. Annan ja Kiinan välinen yhteys on varmasti syventynyt vuosien varrella, ja mielelläni lukisin hänen näkemyksiään monista Kiina-ilmiöistä.

Korealaisia elokuvahelmiä Teemalla

2010-01-06T20:39:00.003+08:00

Kiinan kielen opintojani ja tarkempaa Aasian kulttuureihin tutustumistani edelsi ajanjakso, jolloin etsin aktiivisesti käsiini todella tiukan annostuksen itäaasialaista elokuvaa. Viime aikoina olen usein miettinyt, että saattoi olla aivan puhdas sattuma, että ihastuin juuri kiinalaisten elokuvien välittämään maailmaan – tämä blogi voisi siksi ihan yhtä hyvin käsitellä Koreaa tai Japania ja kyseisten maiden kielten opiskelua. Ohjaajat Zhang Yimou ja Wong Kar wai sekä näyttelijät Maggie Cheung ja Tony Leung ehtivät kuitenkin lumota minut muita ennen.

Jokin aika sitten valittelin blogissanikin kiinalaisen elokuvan näkymättömyyttä Suomen televisiokanavilla, ja valitan edelleen – edellisestä kerrasta on jo aikaa. Minun on kuitenkin myönnettävä, että kiinalainen elokuva ei ole aina yhtä kiinnostavaa kuin esimerkiksi Japanin tarjonta. Japaniakin korkeammalle yltää Etelä-Korea, joka on mielestäni saanut tarjonnallaan koko muun maailman elokuvatuotannon menettämään kasvonsa jo yli kymmenen vuoden ajan. Tätä elokuvaa on saatavilla aika hyvin suomalaistenkin dvd-julkaisujen muodossa.

Nyt YLE Teema on vastannut elokuvaltaan jotain muuta haluavien ja/tai Aasian ystävien epätoivoisiin rukouksiin: 11.1. alkaen kanava näyttää peräti kahdeksana perättäisenä maanantai-iltana korealaista elokuvaa! Itse olen nähnyt näistä leffoista kuusi, mutta uusintanäytökset ovat ehdottomasti tervetulleita. Yhtä lukuun ottamatta leffoista vastaavat kaksi suosikkiohjaajaani, Kim Ki-duk ja Park Chan-wook, jotka ovat myös maailmalla tunnetuimmat korealaisohjaajat.

Kuusi ensimmäistä elokuvaa ovat Kimin tuotantoa. Tässä vaiheessa heti varoituksen sana: elokuvat eivät välttämättä ole kaikille miellyttäviä kokemuksia. Kim nimittäin kuvaa elokuvissaan useimmiten ihmisen pimeämpää puolta, eikä julmilta teoilta, väkivallalta tai ihmisten kylmyydeltä voi välttyä. Silti elokuvat jättävät katsojaan lähtemättömän vaikutuksen, eikä olekaan ihme, että Kim on kansainvälisesti ylistetyin korealaisohjaaja – muun muassa Rakkautta & Anarkiaa –festivaali esittää hänen elokuvansa lähes poikkeuksetta (sama pätee Parkiin). Valitettavasti mies ei kotimaassaan nauti erityisesti suosiota, enkä toisaalta ihmettele, niin nyrjähtäneen kuvan hänen töidensä perusteella voi korealaisista saada. Alla Teeman Kino Kauko -sivun tarjoamat lyhyet kuvaukset elokuvista, niistä voi päätellä jo aika paljon.

11.1. Krokotiili

Kim Ki-dukin rankka elokuva Krokotiiliksi kutsutusta häikäilemättömästä riiviöstä, joka elättää itsensä tyhjentämällä joesta onkimiensa ruumiiden taskuja.

18.1. The Isle – Saari

Kim Ki-dukin kansainvälinen läpimurto-ohjaus kertoo naisesta, joka vuokraa syrjäisellä järvellä kelluvia kalamajoja ja huolehtii myös kalamiesten lihallisista tarpeista.

25.1. Osoite tuntematon

Kim Ki-dukin synkkä kuvaus kolmesta korealaisesta nuoresta, joiden elämä on vain masennusta ja tuskaa.

1.2. Parittaja

Katkeroitunut, kiiluvasilmäinen parittaja pakottaa rakastamansa opiskelijaneidon työskentelemään nuhjuisessa bordellissa.

8.2. Rannikkovartija

Kärsimystä, tuskaa ja hulluutta seuraa kun rannikkovartioston sotilaat ampuvat naisen poikaystävän kesken lemmenhetken ja tämä ymmärrettävästi järkyttyy.

15.2. Samaria

Koulutytöt hankkivat rahaa maksuseksin avulla, mutta laiton puuha johtaa dramaattisiin seurauksiin.

Kuulostaa varmasti todella masentavalta, mutta rohkaisen silti antamaan Kimille mahdollisuuden! Näiden piristysruiskeiden jälkeen vuoronsa saavasta Jätesäkkimurhat-elokuvasta en tiedä paljoakaan, sen sijaan Korea-sarjan viimeinen elokuvan pitäisi kuulua jokaisen elokuvasivistykseen. Parkin Sympatiaa herra kostajalle on Etelä-Korean toisen mestarin ”kostotrilogian” ensimmäinen ja paras, mutta valitettavasti vähäisimmälle huomiolle jäänyt elokuva. Jos kosto jättää suun kuivaksi, voi paikallisesta videovuokraamosta käydä tiedustelemassa seuraavia osia, jotka tunnetaan nimillä Oldboy ja Lady Vengeance.

Mikäli joku lukijoista päätyy tämän tekstin houkuttelemana näitä elokuvia katsomaan, olisi kiva kuulla mielipiteistänne kommenttien muodossa. Haukkuakin saa, totuin siihen aikanaan työskennellessäni videovuokraamossa. Suosittelin silloin asiakkaille haastavampia elokuvia lamaannuttavan amerikkalaisen roskan sijaan, ja usein leffaa palauttaessaan asiakas ilmaisi tyytymättömyytensä ennen kuin palasi Hollywoodin tuttuun ja turvalliseen maailmaan, joka ei pyydä eikä myöskään anna mitään.

Avarakatseisuutta todellisuudesta?

2010-01-02T20:14:00.003+08:00

Keskustelin kerran erään ystäväni kanssa siitä, kuinka jokainen omaan elämäänsä vähänkin tyytymätön länsimaalainen pitäisi ainakin kerran elämässään viedä todellisen köyhyyden keskelle. Silloin omaa elämäänsä oppisi toivottavasti katsomaan vähän uudenlaisesta perspektiivistä. Mahdollisesti myös omassa kuluttamisessaan itsestäänselvyyksinä pitämien asioiden tuottamisen vaatimaa kärsimystä voisi alkaa ajatella epäitsekkäämmin – nykyäänhän valtava osa kaikesta siitä halvasta tavarasta ja elintarvikkeista, joita erityisesti Suomessa kulutamme aivan silmittömästi, tuotetaan paitsi jatkuvassa köyhyydessä elävien ihmisten, myös luonnon ja muiden eläinlajien kustannuksella. Mitkään varoitukset toimintamme kestämättömyydestä, tulevasta ympäristökatastrofista tai muiden ihmisten ja eläinten itsekkään hyväksikäytön törkeydestä eivät tunnu vaikuttavan aina vain enemmän haluavaan kuluttajaan. Tavalla tai toisella keskivertoihminen perustelee päivästä toiseen mielessään, kuinka juuri hänellä on oikeus kylläisyyteen kaiken muun kustannuksella. Tätä ajattelua ruokkivat myös esimerkiksi mainonta ja talouskasvua ja materialismia ihannoiva kulttuurimme kokonaisuudessaan.

Ylioppilaslakin saatuani vuonna 2002 haaveilin lähdöstä Afrikkaan vapaaehtoistyöhön. Päädyin kuitenkin kartuttamaan elämänkokemustani ensin Englantiin, ja myöhemmin, asepalveluksen jälkeen, Espanjaan. Näiden kahden puolivuotisen sijaan kaivon rakentaminen tai koulun pystyttäminen jossain kuivassa ja köyhässä afrikkalaisessa kylässä olisi varmasti vienyt elämäni kohti aivan toisenlaisia polkuja. Nyt, kun Kiina on vienyt sydämeni, huomaan yhä useammin miettiväni, millaista hyvää toimintaa voisin tuossa suuressa maassa mahdollisesti päästä edistämään, kun puolentoista vuoden päästä valmistun.

Suunnittelemiselle on vielä mukavasti aikaa, ja ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä, että lyhyt maisemanvaihdos ainakin kesäksi 2011 on itsestäänselvyys. En sitten tiedä, kuinka realistisia maaseuduille tai pieniin kyliin suuntautuvat ajatukseni ovat, mutta ainakin kiinnostavia, vaihtoehtoisia elämyksiä tarjoava WWOOF (World Wide Opportunities on Organic Farms) toimii jo ainakin jonkin verran Kiinassakin. Ehkä myös köyhemmissä kylissä kouluilla voisi olla kysyntää ulkomaalaisille englanninopettajille – ainakin sellaisille, joille palkaksi riittäisi ruoka, katto pään päälle ja avartunut maailmankuva. Yksi asia tuntuu olevan päivä päivältä selkeämmin mieleeni iskostunut: en halua olla missään tekemisissä liiketoiminnan kanssa, edistää kansainvälistä kauppaa tai olla mukana länsimaisen teollisuuden ryntäyksessä maahan, jossa monenlaiset vakavat ongelmat voi sivuuttaa kustannustehokkaasti olankohautuksella. Tosin vain aika näyttää, myynkö sieluni ensin väliaikaisesti rahalle Kiinaan pääsemistä vastaan, voidakseni myöhemmin kokeneempana tavoitella mieluisampia vaihtoehtoja.

Jos ja kun jossain vaiheessa alan perehtyä Kiinan tarjoamiin mahdollisuuksiin (humanistisesta näkökulmasta) syvemmin, pyrin kirjoittamaan havainnoistani myös täällä blogissa.

Tähän loppuun, muistutukseksi yltäkylläisyydestämme, liitän vielä lainauksia syksyn aikana lukemastani erinomaisesta, Lau Shaw’n kirjoittamasta Riksapoika-romaanista. Kyseessä on vanhaan Pekingiin sijoittuva kertomus nuoresta, Onnenpoika-nimisestä riksakulista, jonka taipaleelle irti kurjuudesta kova maailma jatkuvasti tiputtelee isoja kivenlohkareita. Kertojan yksityiskohtaiset havainnot Pekingin köyhälistön karusta arjesta ovat välillä värisyttäviä, ja suurin osa niistä on varmasti arkipäivää vielä miljoonille kiinalaisille tänäkin päivänä. Tällaiset kohdat saavat lukijan muistamaan paitsi omat etuoikeutensa, toivottavasti myös nykyajan ympäristötietoisessa ilmapiirissä kyseenalaistamaan osan monista ”välttämättömistä tarpeistaan” - jos ei sitä jostain syystä ole vieläkään, vuonna 2010, ymmärtänyt tehdä.

”Aitauksen sisällä, samassa pihassa, asui seitsemän tai kahdeksan perhettä, ja useimmilla niistä oli hallussaan ainoastaan yksi huone. Tuossa yhdessä huoneessa asui seitsemän, kahdeksan ihmistä, vanhoja ja nuoria. Jotkut miehistä olivat riksanvetäjiä, toiset katukaupustelijoita, poliiseja tai palvelijoita. Jokaisella oli työnsä, kukaan ei ollut joutilaana. Kaikki lapsetkin nostivat aamulla korin olalleen ja lähtivät hankkimaan riisiateriaansa, ja iltapäivisin he poimivat tuhkaläjistä pienimmät palamattomia hiilen kappaleita.”

”Kurjimpia olivat vanhukset ja naiset. Vanhuksilla ei ollut ruokaa eikä vaatteita. He makasivat kaiket päivät jääkylmillä tiilikivivuoteillaan odottaen laiskoina, että nuoret ansaitsisivat muutaman kuparikolikon ja toisivat ne illalla kotiinsa, jotta he saisivat juodakseen maljakollisen ohutta riisivelliä. Nuoret saattoivat ansaitakin työllään jotakin, mutta oli aivan yhtä todennäköistä, että he palasivat tyhjin käsin kotiin. Kun heidän kävi näin, olivat he vihaisia ja riidanhaluisia. Silloin noiden tyhjävatsaisten vanhusten ei auttanut muu kuin juoda kyyneleensä.”

”Ruumiinsa verhoksi [naiset] kietaisivat jonkin rikkinäisen vaateriekaleen. Syödäkseen he saattoivat saada vain kupillisen ohutta riisivelliä, ja kohdussaan heillä saattoi olla kuuden tai seitsemän kuukauden ikäinen lapsi. Heidän oli tehtävä työnsä ja tehtävä parhaansa, jotta kaikilla, vanhoilla ja nuorilla, oli tarpeeksi syötävää. Koko heidän ruumiinsa oli tavallisesti kipeä, ja tukkansa he menettivät jo ennen kolmeakymmentä ikävuottaan, mutta he eivät voineet levätä minuuttiakaan, ei sekuntiakaan. Sairastuttuaan he tavallisesti kuolivat, ja heidän ruumisarkkunsa ostoon oli kerättävä rahat almuina.”

新年快乐 !

2009-12-26T22:49:00.005+08:00

Joululomilta palattuani sähköpostissani odotti ilahduttava yllätys, entisen kiinalaisen työkaverini lähettämä kuva tämän vuoden alkupuolelta. Kuvassa olen päässyt osalliseksi koulun lumiriehaan, joka villitsi jokaisen - niin opettajat kuin oppilaatkin - talven ainoana lumisena päivänä. Yleensä käytin tuon aamupäivän ulkoiluhetken tarjoaman tauon livahtamalla kahvihetkelle asuntooni, mutta tuona päivänä en voinut vastustaa lumipallojen ja -ukkojen kutsua tai onnellisten lasten tarttuvaa intoa.

Tämän kuvan myötä esiinnyn muuten tietääkseni ensimmäistä kertaa blogissani! Yritän olla jatkossa vähemmän narsistinen... Kädessäni ei muuten sitten ole kaljatölkki vaan lasillinen kuumaa vettä, johon jäin Pekingissä pahasti koukkuun. Kuvasta tulee ihanasti mieleen myös tämänhetkinen, ihanan talvinen tunnelma täällä Suomessa. Nyt kun vatsa on täynnä vegaanisia jouluherkkuja ja ensimmäisestä Kiinaan lähdöstäni alkaa olla kokonainen vuosi aikaa, on hieno huomata, kuinka pienet asiat muistuttavat menneestä elämänkokemuksesta - kaapista pakkasilla ottamani villapaitakin tuoksui hetken ihan Kiinalta...

Tuleva vuosi näyttää kiinan opiskeluni suhteen melko samanlaiselta kuin mennytkin vuosi - päättäväistä aherrusta viitenä tai kuutena päivänä viikossa. Tarkoitus olisi mennä ainakin syksyllä korottamaan HSK-tasoani (Hanyu Shuiping Kaoshi eli kiinan kielen tasokoe), joten ainakin siltä tiimoilta ajattelin jossain vaiheessa alkaa kirjoitella - ehkä haastan lukijoitakin mukaan yrittämään! Toivottavasti lukijoita riittää tulevanakin vuonna (yritän kirjoitella tiheämpään tahtiin), viimeiset kuukaudet ovat ainakin parantaneet uskoani siihen, että täällä joku oikeasti välillä piipahtaa edes minuutin ajaksi. Antoisaa uutta vuotta itse kullekin, ilahduttavan uuden vuoden laulun löydät täältä!

Harjoittelupaikka tarjolla opiskelijalle

2009-12-20T21:41:00.001+08:00

Kiinasta ja kiinasta kiinnostuneet opiskelijat ovat varmasti kiinnostuneita myös tilaisuuksista päästä Kiinaan esimerkiksi työharjoittelun muodossa. Jos olet yhtään suuntautunut valtio-oppiin, kansainväliseen politiikkaan tai poliittiseen historiaan, vilkaise tätä; hakuaikaa ensi vuoden syyskuu-marraskuu-välille sijoittuvaan harjoitteluohjelmaan on vuoden loppuun asti.

Itsekin laittaisin hakupaperit mielelläni menemään siitä huolimatta, että koulutukseltani olen suuntautunut vähän erilaisiin asioihin. Lisäksi graduseminaarini alkaa ensi vuoden syyskuussa, ja haluan sen ehdottomasti alta pois etenkin siksi, että olen ehtinyt gradumateriaalini kasaamisessa jo pitkälle, eivätkä asiat olisi enää vuotta myöhemmin niin tuoreessa muistissa kuin haluaisin. Sinänsä harmittaa, sillä hakeminen erilaisiin hommiin on aina mielenkiintoista ja jännittävää, eikä siinä oikein ole mitään hävittävääkään.

Suomen Pekingin puolustusasiamiestoimiston tarjoaman harjoittelupaikan työtehtävät on tiivistetty viiteen kohtaan:

1. Itsenäinen mediaseuranta ja raportointi
2. Avustaminen puolustusasiamiestoimiston raportoinnissa
3. Taustaselvityksen teko ajankohtaisista turvallisuuspoliittisista kysymyksistä
4. Englannin/Kiinan kielisen aineiston kääntäminen
5. Puolustusasiamiehen erikseen määräämät tehtävät

Ei hullumpaa! Lue siis lisää jos kiinnostuit, ja ei muuta kuin hakemusta kehiin!

Anteeksi, missä on "vessa"?

2009-12-15T19:13:00.003+08:00

Tarkoitukseni on jo pitkään ollut kirjoittaa teksti, joka yhdistää Kiinan ja yhden ihmisen olennaisista perustarpeista, vessassa käymisen. Maailman toisella puolella jotkut asiat saattavat tunnetusti olla toisin kuin meillä, ja länsimaalaiset saavatkin usein kuulla tarpeiden hoitamiseen liittyviä kauhutarinoita itämailla vierailleilta tuttaviltaan. Kiina ei tietenkään ole tämän suhteen minkäänlainen poikkeus.

Harjoittelupaikkani Pekingissä tarjosi minulle melko uudenaikaisen asunnon, johon kuului myös länsimaiseen tyyliin rakennettu vessa: pönttö näytti ihan tutulta, ja tiesin kutakuinkin, kuinka toimia. Ennalta saamani vihjeen perusteella kuitenkin tiesin, että WC-paperia ei saisi pönttöön pudottaa (en ole vieläkään ihan varma miksi). Neljännesvuosisataista tottumustaan on kuitenkin hankala hetkessä muuttaa, joten totta kai usein sain huomata, että siellä ne paperit taas lilluivat pöntössä kaiken sen muun tavaran joukossa. Joskus tuttujen asunnoissa käydessäni en aina ollut ihan varma siitä, millainen käytäntö heillä on vessapaperin suhteen - voihan olla, että paperista ei lopulta ole haittaa, jos vain ”satunnainen ulkomaalainen” sillä viemäristöä kuormittaa. Niinpä vieraissa usein pyrin ensiksikin välttelemään vessassa isolla hädällä käyntiä. Tarpeen tullen tilanne saattoi koitua kuitenkin kiusalliseksi: vaikka kuinka katselin vessassa ympärilleni, ei missään tuntunut koskaan näkyvän astiaa, jonne paperit voisi sijoittaa käytön jälkeen. Silloin paperit päätyivät useimmiten pönttöön, kun en halunnut aiheuttaa isännille mitään epämiellyttäviä yllätyksiä – tosin tukkeutunut pönttökään ei tunnu kovin hyvältä tavalta yllättää kaveri. Suomeen palattuani olen tyytyväisenä taas pudotellut paperinpalasia pönttöön, mutta tuohon palautettuun vapauteen tottumiseen meni kyllä jonkin verran aikaa!

Julkisia vessoja löytyy ainakin Pekingissä pilvin pimein, joten kaupungilla ei tarvitse oluesta pitävänkään olla ihan hirveän huolissaan tiukan paikan iskiessä. Näissä hygieniataso onkin sitten jotain ihan muuta, samoin kuin yksityisyyteen liittyvät seikat; myöskään paperia ei tavallisesti julkisissa vessoissa ole tarjolla, joten joka reissulle kannattaa ottaa omaa paperia mukaan. Tavallisimmista Kiinassa nähtävistä "pöntöistä" käytetään englanniksi nimitystä "squatter" tai ”squat toilet” (en keksi suomenkielistä vastinetta, mutta vaikkapa anglismimainen "skvatteri" voisi taittua ihan hyvin suomalaiselta), ja ne ovat periaatteessa reikiä lattiassa, joiden päällä sitten kykitään akrobaattisesti ja löydetään samalla omasta kehosta ihan uusia lihaksia. Skvatterit ovat lähes joka kerta vieri vieressä ilman häiritseviä seiniä, joten ainakin itse saatoin välillä tehdä täyskäännöksen julkisen vessan ovella, mikäli sieltä kuului kiinalaisia elonmerkkejä (kiinalaisethan ovat kaiken lisäksi tunnetusti hyvin uteliaita ulkomaalaisia kohtaan). Tarkemmat ja viihdyttävämmät ohjeet WC-visiittiä varten löydät täältä.

Vessojen suureen määrään liittyen vielä sellainen varoitus, että opasteista huolimatta sellaista ei aina löydykään ihan heti: seurailin kerran yhdessä ostoskeskuksessa opasteita ainakin viitisen minuuttia - vessa löytyi sitten ostoskeskuksen ulkopuolelta, kadun varrelta! Tasokkaammista, selvästi varakkaammille kiinalaisille tai sitten ulkomaalaisille suunnatuista paikoista tosin useimmiten löytyy länsimaisten standardien mukaiset vessat, joissa saa nauttia myös koppien tarjoamasta yksityisyydestä. Vessat ovat myös puhtaita, sillä jokaista vessaa tavallisesti siivoaa kellonajasta riippumatta ainakin pari siivoojaa.

Kesäpalatsista löysinkin sitten ihan oikean pisoaarin, jonka yläpuolella ollut kyltti tiivisti ilahduttavasti sen tosiasian, ettei länsimaiseen vessateknologiaan siirtyminen isossa itäisessä maassa välttämättä tapahdu sormia napsauttamalla. Pieni askel eteenpäin on iso askel sivilisaatiolle!

Tässä vielä sanastoa Kiinassa vessaa kaipaavalle: julkisten vessojen ovissa lukee usein 卫生间 (wèishēngjiān) eli "hygieniahuone" tai 洗手间 (xǐshǒujiān) eli "käsienpesuhuone". 厕所 (cèsuǒ) on myös hyvä sana vessalle, etenkin jos haluaa tiedustella sellaisen sijaintia. Jos ja kun miehille ja naisille on varattu omat tilansa, kannattaa miesten etsiä ovi, jossa lukee 男 (nán) tai 男厕 (náncè), naistenhuoneen ovessa taas pitäisi lukea 女 (nǚ) tai 女厕 (nǚcè). Onnea matkaan!

Vieraan kielen nimiä kiinaksi

2009-12-02T22:03:00.003+08:00

Kiinan kieli on ääntämyksensä ja kirjoitusjärjestelmänsä puolesta hyvin erilainen kieli, ainakin verrattaessa suomalaisille tutumpiin kieliin, kuten suomeen, ruotsiin, englantiin tai saksaan. Tämä tulee esille erityisen hyvin ihmisten tai jonkinlaisten instituutioiden nimissä: monilla, ainakin englantia opiskelevilla, kiinalaisilla on englanninkielinen etunimi (sukunimen säilyessä ennallaan), etenkin jos he asuvat jossain elämänsä vaiheessa ulkomailla - se helpottanee kanssakäymistä paikallisten kanssa huomattavasti.

Toiseen suuntaan liikuttaessa on usein tapana, että myös Kiinassa ulkomaalainen ottaa itselleen kiinalaisen nimen, joskaan ei aina sukunimeä (mikäli sukunimenkin kuitenkin haluaa, tulisi etu- ja sukunimen väliin sijoittaa tällainen piste: "·"). Nimen valinnassa kannattaa pyytää apua kiinalaiselta, sillä omaan kielivaistoon liiaksi luottava saattaa valita itselleen omituisen nimen. Uutta, Kiinassa käytettävää nimeään voi miettiä ainakin kolmella eri tavalla:

- nimi, joka muistuttaa ääntämysasultaan omaa nimeä. Oma kiinalainen nimeni on rakennettu näin: 劳诺·塞尼奥 Laónuò Sàiníào (toivottavasti salainen henkilöllisyyteni ei nyt paljastunut lukijoille!).

- nimi, jolla on jokin erityinen merkitys, esimerkiksi henkilön (toivottuun) luonteeseen tai (suotaviin) mieltymyksiin viittaava. Tällaisia nimiä kiinalaisetkin antavat usein lapsilleen, joten kiinalaisia nimiä tutkimalla saattaa löytää itselleenkin mieluisan nimiehdokkaan. Erityisen kuuluisien henkilöiden kohdalla on improvisoitu enemmänkin: esimerkiksi Elvis Presley tunnetaan Kiinassa "kissakuninkaana" (猫王 Māo Wáng) ja täydellistä kiinaa puhuva superjulkkis, kanadasta kotoisin oleva kiinalaisten suosikkiulkomaalainen Mark Henry Rowswell on nimeltään "iso vuori" (大山 Dà Shān).

- kaksi edellistä kohtaa yhdistävä nimi. Yleensä ulkomaalaisia nimiä kiinaksi käännettäessä suositaan tiettyjä merkkejä, jotka ovat ajan myötä tulleet vakiintuneiksi translitteroinnissa. Esimerkiksi omassa kiinalaisessa sukunimessäni merkit vaikuttavat juuri tällaisilta, enkä ole niiden merkitystä edes jaksanut selvittää, kun taas etunimeni merkit sisältävät hyvinkin positiivisia merkityksiä säilyttäen silti löyhästi suomalaisen nimeni ääntämisasun: 劳 viittaa kovaan työhön ja 诺 merkitsee lupausta.

Olen pitänyt kiinankielistä elokuvalehteä viime kuukaudet iltalukemisena, ja luonnollisesti vastaan on tullut paljon englanninkielisistä maista kotoisin olevien, elokuva-alalla työskentelevien ihmisten kiinalaisia nimiä. Alla jokunen havainto pinyinin kera, vaikkakin toonit jätän nyt suosiolla laiskuuttani väliin (en ole vielä keksinyt, kuinka voin ilman copy-pastea vaivattomasti kirjoittaa vokaaleja, joiden päällä olisi ensimmäisen tai kolmannen toonin ilmaiseva lisä). Laitan oikeat nimet vasta loppuun, jotta lukija voi halutessaan arvata, kenestä on kyse; arvaamista helpottaa lukeminen mahdollisimman nopeasti ääneen. Mikäli tunnistat jokaisen nimen lunttaamatta, jätä kommentti niin saat paljon lämminhenkistä ylistystä osaksesi!

罗伯特·帕丁森 Luobote Badingsen
玛丽莲·梦露 Malilian Menglu
约翰尼·德普 Yuehanni Depu
休·杰克曼 Xiu Jiekeman
文·迪塞尔 Wen Disaier
艾尔·帕西诺 Aier Paxinuo
吉尔摩·德尔·托罗 Jiermo De'er Tuoluo

...ja oikeat vastaukset: Robert Pattinson, Marilyn Monroe, Johnny Depp, Hugh Jackman, Vin Diesel, Al Pacino ja Guillermo Del Toro.

Kiinalaisten lasten taidonnäytteitä

2009-11-24T01:21:00.010+08:00

Tämän "tekstin" aihe tuli mieleeni, kun viime aikoina olen nähnyt eri ihmisten taiteellisia lapsuuden tuotoksia ja käynyt samalla läpi myös omia vihkojani ja oppikirjojani. Voin vain haikailla kaiken sen mielikuvituksen perään, mitä alle 10-vuotias tenava omaa etenkin silloin, kun hänen pitäisi keskittyä johonkin tärkeämpään, toisin sanoen johonkin tylsään.

Työharjoitteluni viimeisen viikon aikana kesäkuussa kävin opettamieni lasten työkirjat ja englannin vihot läpi punakynän kanssa, ja otin samalla kuvia ilahduttavimmista tuotoksista. Kuvista heijastuu traumoja, toimintaa ja liikaa omituisia piirrettyjä, ja niitä on piirrelty, jotta 40 minuuttia voimattoman ulkomaalaisopettajan kanssa kuluisi mahdollisimman nopeasti.

Tekstinäytteistä taas heijastuu se, kuinka vaikeaa ykkös- tai kakkosluokkalaiselle voikaan olla alkaa kirjoittaa englanniksi, kun on vasta hiljattain oppinut kiinalaisen kirjoitusmerkkijärjestelmän perusteet. Osa lapsista kirjoitti toki hyvinkin, mutta yleensä silloin ainakin toinen lapsen vanhemmista oli ulkomaalainen - tasoero luokkien sisälläkin oli välillä valtaisa. Kuvia klikkaamalla niistä tulee suurempia; kiinaa opiskeleva saattaa bongata jostain kuvasta kiinalaisia merkkejäkin.

Mittasanoja ilman kyyneleitä?

2009-11-21T01:48:00.002+08:00

En ole varma otsikossa käyttämäni mittasana-sanan oikeellisuudesta - olen aina opiskellut kiinaa englannin kielen kautta, mutta erityisesti kiinan kursseilla muut suomalaiset kurssilaiset tykkäsivät aina käyttää tuota sanaa, joka mukavasti kääntyy englannin sanasta measure word (myös sana classifier on yleisesti käytössä). Paremman vastineen puutteessa tyydyn kuitenkin puhumaan mittasanoista.

Mittasanat ovat tunnetusti jokaiselle kiinan opiskelijalle se opiskelun ihanin osuus – näin ainakin kuulen usein vitsailtavan. Asiaan perehtymättömille tiedoksi, että substantiivien yhteydessä lukusanoja käytettäessä tulisi aina osata käyttää numeron ja substantiivin lisäksi oikeaa mittasanaa, riippuen siitä, mistä puhutaan. Esimerkiksi kissojen ja hevosten lukumäärästä puhuttaessa käytetään eri mittasanoja, vaikka molemmat ovatkin nelijalkaisia eläimiä. Useimmissa muissa kielissä käytetään yksinkertaisesti seuraavankaltaisia ilmaisuja: "yksi kissa/one cat" tai "viisi hevosta/five horses". Sitä vastoin yksi kissa on kiinaksi "一只猫" (”yksi kappale kissa”) kun taas hevosesta puhuttaessa sanotaan "一匹马" (”yksi kappale hevonen”).

Mittasanoista yleisin on 个, jota voi hyvällä omallatunnolla käyttää joka tilanteessa, mikäli ei oikeata mittasanaa tiedä. Oma sanavarastoni käsittää tällä hetkellä viitisenkymmentä mittasanaa, ja niillä pärjääkin jo aika hyvin jokapäiväisissä tilanteissa. Suurimman osan niistä olen oppinut siten, että vieras merkki uudessa tekstissä on pienen hämmennyksen jälkeen osoittautunut mittasanaksi, minkä jälkeen kyseisen sanan käytöstä ei enää ole ollut suurempaa epäselvyyttä – paitsi aina silloin, kun tajuaa, kuinka monien eri sanojen kanssa sitä voikaan käyttää!

Keväällä Pekingin kirjakauppoja kolutessani löysin erittäin käytännöllisen opuksen nimeltä Chinese Measure Words Without Tears, jonka tarkoituksena on nimensä mukaisesti auttaa kiinan opiskelijaa oppimaan mittasanoja ilman kyyneleitä (toisin sanoen turhautumista). Kirja listaa pinyinin mukaan aakkosjärjestyksessä yhteensä 188 mittasanaa siten, että niiden käyttö ohjeistetaan englanniksi, minkä jälkeen voi lukea useita esimerkkejä kiinaksi pinyinillä ja englanninnoksella varustettuina. Suosittelen ehdottomasti hankkimaan, mikäli mahdollisuus osuu kohdalle; itse maksoin tästä "paikan päällä" vaivaiset 12 yuania, mutta verkkokaupoille joutunee pulittamaan selvästi enemmän. Alla jokunen mielenkiintoinen esimerkki mittasanojen käytöstä kirjan perusteella:

顿 (dùn) for meals; for beating, scolding, trying to persuade
房 (fáng ) (in old times) for daughters-in-law, granddaughters-in-law, concubines
根 (gēn) for vegetables with visible roots; for hair and fur; for long and thin objects
列 (liè) for trains and for a series or row of things

Kun kielitieteessä puhutaan lapsen kielen omaksumisesta, on yksi tyypillisimmistä vaiheista nimeltään overgeneralization. Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi sanan aurinko opittuaan lapsi saattaa alkaa käyttää sitä ”yliyleistäen”, käyttäen sitten kyseistä sanaa viitatessaan jokaiseen näkemäänsä ympyrän muotoiseen esineeseen, ennen kuin sanavarasto on karttunut riittävästi. Samanlaista lähestymistapaa voisi mielestäni tietyin varauksin soveltaa mittasanoja käyttäessä. Ainakin esineen muodosta tai rakenteesta voi joskus päätellä paljon: jos esimerkiksi tietää mittasanan hampaalle, saattaa siitä olla hyötyä myös muista pienistä, pyöreähköistä asioista puhuttaessa; samoin on usein littanoiden tai vaikkapa pitkulaisten esineiden kanssa.

Pientä lapsekkuutta siis välillä kehiin, niin yksi kiinan kielen hankalimmista osa-alueista saattaa helpottua kummasti!

Puoli vuotta kiinaa

2009-11-15T19:05:00.002+08:00

Syyskuun loppupuolella tuli kuluneeksi kolme vuotta siitä, kun istuin ensimmäistä kertaa kiinan tunnilla ja raapustin vihkooni ensimmäisen kirjoitusmerkkini: 一. Sen jälkeen on ehtinyt tapahtua paljon: vajaassa kahdessa vuodessa onnistuin suorittamaan peräti kuusi kiinalaisen opettajan pitämää kurssia; kurssien päätyttyä jatkoin opiskelua ahkerasti itsenäisesti; tämän vuoden alkupuoliskon vietin Pekingissä, ennen kuin palasin kesätöihin ja loppuvaiheessa olevien opintojeni pariin.

Tänä syksynä olen yrittänyt päästä kiinan kielen makuun myös viettämällä aikaa jokusen kiinalaisen vaihto-oppilaan kanssa. Pääpainoni on kuitenkin edelleen kirjoitetun kielen parissa, sillä muista kuin arjen perusasioista jutteleminen kiinaksi ei voi mitenkään onnistua ilman laajahkoa sanavarastoa. Tässä tekstissä kertaan lyhyesti viimeisen puolivuotisen edistykseni ja kerron samalla, mihin olen reilussa kolmessa vuodessa päässyt.

Opiskelen edelleen melko tunnollisesti sanalistojen parissa: luen tai kuuntelen jonkin tekstin, säästän sen tai kirjoitan sen muistiin, ja lisään itselleni uuden sanaston omiin sanalistoihini. Väsähtäneen "kiinakäteni" vuoksi olen hieman muuttanut opettelutekniikkaani: kun ennen vain kirjoitin käsin ja kertasin yhä uudestaan ja uudestaan, painotan nykyään uusien sanojen pikaisen opettelun jälkeistä lukemista, jossa sana tai merkki esiintyy tietyssä kontekstissa. Pikainen sanahaku Googlen avulla auttaa myös, sillä jo ensimmäiseltä sivulta löytää yleensä pari vaihtoehtoista esimerkkiä uuden sanan käytöstä. Substantiivien kohdalla kannattaa kokeilla kuvahakua.

Viisitoista sanalistaa tahkottuani sanavarastoni on karttunut 462 sanalla, jotka vaativat yhteensä 123 uuden kirjoitusmerkin opettelemisen. Kokonaisuudessaan kirjoitetun kiinan tuntemukseni saavuttaa piakkoin 4000 sanan merkkipaalun, johon pääsy on vaatinut lähes 2000 erilaisen merkin tuntemuksen. Uuden oppimisesta tulee vähä vähältä helpompaa, kun uudet sanat yhä useammin kokonaan muodostuvat jo ennalta tutuista merkeistä: nykyään opin sanalistoistani jopa neljä uutta sanaa jokaista uutta merkkiä kohden, kun vielä puolitoista vuotta sitten joka toisen sanan opetteluun kuului myös uuteen merkkiin tutustuminen.

Tahtini on jonkin verran hidastunut kahdesta ensimmäisestä vuodesta. Sillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä esimerkiksi motivaation puutteen kanssa, vaan erinäisiä pieniä syitä on ilmaantunut muualta: kesällä työnteko vei energiat, kun taas tänä syksynä olen vienyt muita opintojani eteenpäin vauhdikkaammin kuin koskaan aikaisemmin. Lisäksi kun kieltä oppii jatkuvasti lisää, on selvää, että myös kerrattavan sanaston määrä kasvaa. Kiinalaisen kirjoitusjärjestelmän parissa on erityisen tärkeää, että myös aiemmin opittu pysyy muistissa mahdollisimman hyvin - muuten kirjoitus- ja lukutaito voi taantua turhauttavan, arvailuun perustuvan sekasotkun tasolle.

Mikäli panostat kirjoitettuun kiinaan, ole kärsivällinen. Matka on pitkä, ja jos elämässä on paljon muutakin tärkeätä, voi kolmen vuoden kuluttua ensiaskeleesta olla yhä matkansa alkutaipaleella. Välillä saattaa turhauttaa, mutta motivoituneiden kannattaa aina pitää mielessä, että alussa niin raskaalta tuntuva nousu muuttuu kovan työn myötä tasaisen varmasti kevyemmäksi. Ja kerron kyllä sitten, jos nousu jossain vaiheessa loppuu ja kieliopinnot alkavat tuntua jo laskettelulta!

Ennenaikainen talvihorros

2009-10-30T02:20:00.002+08:00

Hmm… Blogin kirjoittaminen oli paljon hauskempaa Kiinasta käsin, ja epäilemättä blogini oli silloin myös kiehtovampaa luettavaa. Syksyni on ollut opintojen osalta harvinaisen tiukka (kiva kuitenkin istua taas koulun penkillä), eikä energiaa ole löytynyt minkäänlaiseen ylimääräiseen raapustamiseen. Itse asiassa en ole edes lukenut mitään erityisen kiinnostavaa, mistä voisin kirjoittaa – tällä hetkellä lukemani kiinanalainen Riksapoika-kirjakin on ollut kesken jo melkein kaksi kuukautta!

Pientä syysväsymystä taitaa olla siis ilmassa, mutta kaikesta huolimatta kiinan kieltä olen edelleen jaksanut opiskella lähes päivittäin innolla. Uutta tietoa kertyy samalla, kun kertailen vanhoja juttuja. Olen myös onnistunut kehittämään vähän puhe- ja kuuntelutaitojani tapailemalla paria kiinalaista kaveriani aina silloin tällöin. Kieli näissäkin tapaamisissa vaihtuu aika helposti kiinasta tai suomesta molemmille osapuolille tuttuun englantiin, mikä on päivänselvä merkki siitä, että matkaa on ainakin itselläni vielä sujuvaan kielenkäyttöön pitkälti. No, enpä tainnut englantiakaan vielä kovin sujuvasti puhua kuudennella luokalla, kolmen opiskeluvuoden jälkeen, vaikka olinkin silloin juuri sopivassa iässä toisen kielen oppimiselle.

Tarkoitukseni olisi lähiaikoina kirjoittaa pari juttua kiinan kielestä. Ehkä mittasanoista, sitten pientä raporttia omasta edistyksestäni ja kielitaitoni tilasta. Jälkimmäisen tarkoituksena ei ole millään tavalla leuhkia kirjoitetun kiinan saavutuksillani eikä yrittää masentaa lukijaa, vaan antaa perspektiiviä, kenties myös vinkkejä ja motivaatiota. Kolmen vuoden ahkeruuden jälkeen minulle on nimittäin tullut yhä selvemmäksi se, että kiinalle pitää omistautua, jos sen haluaa kunnolla omaksua. Toivottavasti siis edes jonkin verran hyödyllisiä juttuja olisi tiedossa – vaikka niitä sitten tulisikin vain yksi, kaksi tai kolme. Jotakuta täysin uutta vierasta kuitenkin aina välillä ilahduttaa, kun juttuja on kertynyt, ja niitä voi kerralla lukea hieman useampia.

Hyvää talven odotusta ja voimia, mihin sitten ikinä voimia tarvitsetkaan!

Vain yksi Zhang Yimou -herkku tiedossa

2009-10-08T17:26:00.004+08:00

Yle Teema tarjoaa maanantaina 12.10. kiinalaisen kulttuurin ystäville erinomaisen tilaisuuden tutustua erääseen Zhang Yimoun varhaiseen helmeen. Jos seuraavana aamuna on aikainen herätys, kannattaa virittää digiboksiin tallennus kello 22.45 alkaen. Vuonna 1999 valmistunut Tie kotiin (我的父亲母亲) on nimittäin virkistävää vaihtelua niille, joille Zhang Yimou tuo mieleen vain pukujen, lavasteiden ja yliampuvien taistelukohtausten loiston isolla rahalla tehdyistä elokuvista Hero (英雄), Lentävien tikarien talo (十面埋伏) ja Kultaisen kukan kirous (满城尽带黄金甲). Koskettavaa ja viehättävää, pienimuotoisempaa Tie kotiin -elokuvaa katsoessa voi samalla ihailla nuorta Zhang Ziyitä läpimurtoroolissaan.

Teeman ylivertaisen elokuvatarjonnan vuoksi voisin alkaa tulevaisuudessa maksaa YLE-maksua vaikka parin kaverinikin puolesta, mutta silti täytyy Teemaa vähän kritisoida: toistaiseksi kiinalaisen elokuvan tarjonta kanavalla on ollut turhauttavan satunnaista, vaikka esimerkiksi Japani ja Kaakkois-Aasian maat tuntuvat olevan säännöllisesti edustettuina. Zhangin varhaisempi tuotanto tarjoaisi oivan aineiston Kino Zhang -sarjalle, sillä miehen katalogista löytyy helposti kymmenkunta toinen toistaan kauniimpaa, neljän tai viiden tähden arvoista draamaa.

Kino Zhangia tai muuta vastaavaa odotellessa etsivä onneksi löytää haluamansa muualtakin. Rakkautta & Anarkiaa -kiertue on Tampereen osalta mennyt, ja olen tyytyväinen saatuani tilaisuuden katsoa viiden tunnin edestä näyttävää, John Woon ohjaamaa historiallista viihdettä ja ryskettä elokuvien Red Cliff I ja II myötä. Elokuvateatteri Niagara hemmottelee tamperelaisia Kiinan ystäviä heti perään kiinalaisen elokuvan viikolla, joka käynnistyy perjantaina 9.10. Perjantaista keskiviikkoon tarjolla on viisi enemmän tai vähemmän tuoretta elokuvaa englanninkielisin tekstein ja neljän euron kappalehintaan. Suosittelen, vaikken elokuvia olekaan nähnyt!

R&A-helmiä myös Tampereella

2009-09-21T15:41:00.003+08:00

Jos haluaa elokuvalta välillä jotain muutakin kuin aivotonta amerikkalaista räiskettä tai varman päälle vedettyjä uusintaversioita, on syyskuu vuoden parasta aikaa: silloin järjestetään Helsingissä vuosittainen Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaali (tänä vuonna 17.-27.9. eli vielä ehtii). Ketään ei tavallisesti festivaaleilla jätetä huomioimatta, vaan leffoja on tarjolla maailman joka kolkasta pohjoismaista aina Etelä-Amerikkaan. Lisäksi teemat ovat monipuolisia: viime vuosina teemoina ovat olleet esimerkiksi Fashion Forward, Never Mind the Music, Nordic Ego, State of the World ja Gay Pride. Katso tämänvuotisen festivaalin traileri tästä.

Itse vierailin Tampereelta käsin festivaalilla nyt neljättä kertaa peräkkäin. Motiivinani on aina ollut herkullinen ja takuuvarma itä- ja kaakkoisaasialaisen elokuvan tarjonta; tällä kertaa kävin katsomassa eteläkorealaisen mestarin Chan-wook Parkin vampyyriuutuuden Thirst sekä uuden Bruce Leen, thaimaalaisen Tony Jaan ohjaaman ja tähdittämän mäiskepätkän Ong Bak 2. Ohjelmaani täydensi pari koskettavaa brittinuorisodraamaa sekä yksi venäläinen Amelie-yritelmä.

Kiinalaisen elokuvan tarjonta on tänä vuonna valitettavasti hieman vaisu, mutta ainoa listalta löytyvä kiinalainen on kuitenkin hatunnoston arvoinen. Kyseessä on John Woon paluu omalle mantereelleen: kaksiosainen ja lähes viisituntinen jättieepos Red Cliff. Kesällä Suomessakin dvd:llä julkaistu elokuva on jostain syystä leikattu länsimaista yleisöä varten yhdeksi reilun parin tunnin mittaiseksi sekasotkuksi, enkä ole oikein kuullut kenenkään elokuvaa kehuvan. Rakkautta & Anarkiaa esittää ensimmäisenä länsimaissa elokuvan koko komeudessaan, joten kannattaa tarttua tilaisuuteen!

Itse en ehtinyt lyhyen Helsingin-viikonlopun aikana kyseisiin näytöksiin, mutta onneksi osa Rakkautta & Anarkiaa -leffoista lähtee festivaalin päätyttyä maakuntakierrokselle! Ainakin Tampereella loistava elokuvateatteri Niagara näyttää elokuvan molemmat osat, ja tämä poika aikoo silloin olla paikalla. Ensimmäinen osa esitetään 1.10. ja toinen heti seuraavana iltana, eikä lipun hinta päätä huimaa - toivottavasti niitä riittää!

Kunnon sanakirjan tuoma autuus

2009-09-05T19:45:00.003+08:00

Enemmistö kiinan kielen opiskelun aloittavista hankkinee ensimmäiseksi sanakirjakseen pienehkön, taskusanakirjamaisen perusopuksen, jolla pääsee mukavasti alkuun. Itse vaihdoin ensimmäisen, epäkäytännölliseksi osoittautuneen ja muovilta löyhkänneen sanakirjani noin vuoden opiskelun jälkeen ABC-sanakirjaan (lyhenne tulee sanoista "alphabetically based computerized”), joka on omasta mielestäni selvästi helppokäyttöisempi, vaikkakin vain yksisuuntainen. Hakusanoja tässä loistavassa "taskuversiossa" on jo 71 400, ja silläkin pääsee jo pitkälle, varsinkin kun nettisanakirjoja löytyy aina tarvittaessa avuksi.

Syksyn alkajaisiksi olen alkanut käydä läpi uutta kiinankielistä materiaalia (mm. lastenkirjaa, elokuvalehteä ja oppikirjaa) ja koota sanalistoja pitkän ja pimeän talven varalle. Samalla siirryin kesällä hankkimaani, isompaan versioon edellisestä sanakirjastani. ABC Chinese English Comprehensive Dictionary on nimensä veroinen, eli kattava: hakusanoja löytyy pienempään versioon verrattuna lähes kolminkertainen määrä, 196 000. Hetken teosta käytettyäni tuntuu nyt siltä, että en muuta enää kotikäytössä tarvitsekaan, mikäli haluan selvittää, mistä paperille painetussa tekstissä on kyse.

Hyvänä esimerkkinä uusien merkkien tunnistamisen mullistumisesta käy se, että shi-tavulle eri tooneineen löytyy uudesta kirjasta peräti 68 eri kirjoitusmerkkiä, kun vanha sanakirjani tuntee "vain" 40. Uskon, että ero on merkittävä, sillä ennen jouduin hyvinkin usein tuskastelemaan harvinaisempien merkkien ja sanojen kohdalla jopa niin pitkään, että vasta kolmatta eri lähdettä kokeillessani tärppäsi, jos silloinkaan. Tänään ”käänsin” Kiinasta ostamani, Tunteeni-lastenkirjasarjan osan Kaipaan sinua (我的感觉: 我想念你), ja löysin jokaisen tuntemattoman sanan uudesta sanakirjastani nopeasti ja helposti.

Saattaa olla, että uudet sanat sattuivat olemaan suhteellisen yleisiä, mutta kyllä sanakirja on jättänyt lyhyessä ajassa kummallisen tyytyväisyyden tunteen. Suosittelen edistyneemmille kiinan opiskelijoille rohkeaa sijoitusta laadukkaaseen sanakirjaan – omani maksoi yli 70 euroa, mutta pärjään sillä todennäköisesti koko loppuelämäni. Tämä ABC-sanakirja ei välttämättä ole jokaisen mieleen, ja aina kannattaakin sanakirjoja vertailtuaan pitäytyä itselleen sopivissa sanakirjatyypeissä. Jos kuitenkin kiinaa opiskellessa usein tuntuu siltä, että sanakirjojen käyttö on äärimmäisen rasittavaa, kannattaa ehdottomasti antaa innovatiivisille ABC-kirjoille mahdollisuus.

Syystunnelmia

2009-09-01T00:17:00.004+08:00

Lyhyt kesätyöspurtti on takana päin, samoin kuin sitä seurannut kahden viikon vapaa, ja nyt on mukava aloittaa uusi lukuvuosi Tampereen yliopistolla. Suunnitelmani suomen kielen sivuaineopiskelijaksi ryhtymisestä saivat säälittävän kolauksen, kun erehdyin viikolla lähtötasokokeen päivämäärästä (todellinen ajankohta selvisi minulle vain kaksi tuntia ennen kokeen alkua!). En luonnollisesti päässyt kokeessa viidentoista parhaan joukkoon, joten joudun jatkamaan (tai saan jatkaa) äidinkielen opintojani omatoimisesti ja käytännön pohjalta. Eikä minulla sen suhteen ole oikeastaan mitään valittamista, sillä perusopinnot olisivat sisältäneet paljon nippelitietoa, josta en erityisemmin pidä, sekä viron kielen peruskurssin, joka taas olisi suotta sekoittanut kiinan opintojani samaan tapaan kuin pakolliset ruotsin ja saksan kurssit aikaisempina vuosina.

Lisäksi kurssien häviäminen lukujärjestyksestä toi yhtäkkiä lisää tilaa uusille, kiinnostaville kursseille, ja siltikin aikaa sille tärkeimmälle eli kiinan opiskelulle jää varmasti ihan mukavasti. Aikatauluuni mahtuu nyt monta yleisen käännöstieteen kurssia ja ilmastonmuutosaiheinen luentosarja. Lisäksi verkossa järjestettävien Asianet-opintojen valikoimaan on täksi vuodeksi lisätty monia kiinnostavia kursseja Itä- ja Kaakkois-Aasiaan liittyen, joten näillä näkymin en joudu ainakaan opintopisteiden vähyydestä johtuen kevään puolella perumaan opintotukia. Ajattelin pyrkiä alla oleville verkkokursseille - vaikuttavat mielenkiintoisilta, mutta kaikille kursseille ei oteta ihan hirveästi opiskelijoita, joten pitää toivoa parasta hakemuksia lähetettäessä (ja ennen kaikkea muistaa se hakeminen)!

Chinese Society and Politics in Transition, 4 op

Asia's New Mothers and Fathers: Crafting Gender Roles and Care Networks in East and Southeast Asian Societies, 2 opintopistettä

Moulding Japanese Society 1945-1975, 6 op

Japan In and Out of Asia, 2 op

Jos olet yliopisto-opiskelija ja kiinnostunut Aasiasta, kannattaa ehdottomasti tutustua Itä- ja Kaakkois-Aasian yliopistoverkoston kurssitarjontaan. Näin monipuolista ja mielenkiintoista pakettia ei kovin helpolla löydä sivuaineeksi, ja kaiken lisäksi opintojen suorittaminen internetin välityksellä, itsenäisesti ilman tiukkoja viikoittaisia aikatauluja, on erittäin rentouttavaa! Haku keväisin alkavaan ohjelmaan järjestetään loka-marraskuussa.

Koulunkäynnistä II

2009-08-14T00:16:00.002+08:00

Kiinalaisella kaupunkilaislapsella saattaa olla koulussa raskasta, mutta köyhemmille seuduille vilkaistaessa ei valittamisen aihetta pitäisi kauheasti olla. Yhden, koskettavan viipaleen köyhemmän maalaisväestön karusta todellisuudesta tarjoaa Pierre Haskin toimittama The Diary of Ma Yan: The life of a Chinese Schoolgirl. Kirja koostuu 13-vuotiaan kiinalaisen koulutytön päiväkirjasta ja niiden rinnalla kerrotuista, merkintöihin liittyvistä Haskin kirjoittamista faktoista.

Ma Yan on ahkera tyttö: hän haluaa opiskella ahkerasti kovaa työtä tekevien, köyhien vanhempiensa vuoksi, jotta heidän panostamisensa peräti kolmen lapsen koulunkäyntiin ei valuisi hukkaan, ja jotta heillä olisi lasten hyvien työpaikkojen ansiosta vielä jonakin päivänä mahdollisuus ottaa välillä rennosti ja elää edes vähän parempaa elämää. Ikuisesta raatamisesta sairas äiti asettaa tyttärelleen kovia paineita, mutta eniten tyttöä painostaa tyttö itse: päiväkirja on täynnä päättäväisiä ja itsekriittisiä mietteitä siitä, kuinka nyt pitää yrittää vielä entistäkin kovemmin äidin (ja välillä Kiinankin) vuoksi.

”[Mother] wears herself out so that we can have a different future from hers. She exhausts herself to provide food for us when there’s nothing left, and then she exhausts herself all over again, without getting anything out of life for herself. She doesn’t want us to live the way she does. That’s why we have to study. We’ll be happy. Unlike her.”

Köyhyys ei tee koulunkäynnistä yhtään helpompaa. Maaseutukouluissa opettajat ovat vain harvoin päteviä, minkä vuoksi lapset oppivat paljon vähemmän kuin heidän kaupunkilaiset ikätoverinsa. Lisäksi opettajat saattavat lyödä lapsia. Kovan kilpailun Kiinassa tällä voi olla ikäviä seurauksia siinä vaiheessa, kun aletaan haaveilla paikasta oikeassa yliopistossa.

Vaikka Pekingissä ihmisten keskimääräiset kuukausiansiot ovat nykyään yli neljä tuhatta yuania, joutuvat Ma Yin ja hänen perheensä käyttämään yhdenkin yuanin tarkoin: lapset kävelevät mieluummin raskaan kuuden tunnin matkan huonokuntoisella ja vaarallisella tiellä kaksi kertaa viikossa kuin maksavat yhden yuanin henkeä kohden yhdensuuntaisesta matkasta traktorin kyydissä. Säästöjä kerätään olemalla syömättä, ja kertyneellä summalla on pakko ostaa kynä tai vihko, sillä koulu ei tarjoa lapsille minkäänlaisia opiskeluvälineitä. Koulussa Ma Yan opiskelee pääasiassa kurnivan mahan kanssa, ja hänen huono näkönsä pakottaa hänet käyttämään korviaan mahdollisimman valppaasti.

”It’s impossible to describe the sensation of HUNGER.”

”Do you know what hunger is? It’s an unbearable pain.
I wonder when I’ll stop experiencing hunger at school…”

Kirjasta heijastuva todellisuus on karu, siitä ei pääse mihinkään. Aihe on mielenkiintoinen, sillä kirja perustuu jo kahdeksan vuotta vanhaan materiaaliin – Kiinassa on tässä ajassa ehtinyt tapahtua paljon, ja muistan lukeneeni jostain, että myös peruskoulun tarjoaminen jokaiselle Kiinan lapselle on ollut maan kunnianhimoisten tavoitteiden joukossa. Jostain syystä tuntuu kuitenkin siltä, ettei maaseudun lasten tilannetta onnistuta kovin nopeasti merkittävästi parantamaan – huomion pääpainon ollessa suurkaupungeissa unohtuvat syrjäisemmät seudut helposti.

”Beijing may promise to eradicate illiteracy among fifteen to 24-year-olds by 2005; but the reality is a long way from such triumphalist proclamations. Education is getting worse. Children are excluded from school by their parents’ poverty and there is no public safety net.”

Koulunkäynnistä I

2009-08-06T18:28:00.002+08:00

Lapsuus suomalaisessa pikkukaupungissa tuntuu nyt jälkikäteen ajateltuna melko leppoisalta: koulussa oltiin maksimissaan kuusi tuntia päivässä, yläasteelta eteenpäin joskus ehkä kahdeksan tuntia. Koulun jälkeen oli reilusti aikaa vapaa-ajan harrastuksille silloinkin, kun läksyjä oli tavallista enemmän. Kesäloma oli aina ihanan pitkä, ja säästöjä hamuavan oli mahdollista tehdä pari kuukautta töitä. Lisäksi lukuvuoden aikana sai pitää useamman lyhyemmän paussin.

Opetin Pekingissä pääasiassa varakkaista tai ulkomaalaisista perheistä tulevia lapsia. Osan vanhemmat ovat menestyviä liikemiehiä, toisten vanhemmat filmitähtiä, poliitikkoja tai armeijan isoja kihoja. Lukuvuosimaksut ovat tuossa koulussa suhteellisen korkeat, eikä lasten vanhemmille koskaan saanut paljastaa esimerkiksi sitä, että olen koululle halpa suomalainen harjoittelija enkä kokenut, englantia äidinkielenään puhuva, ihan oikea opettaja.

Vaikka koulun lapset ovat etuoikeutettuja, ei heillä kuitenkaan ole välttämättä kovin helppo lapsuus. Suurin osa heistä saa nähdä kiireiset vanhempansa vain viikonloppuisin, jos edes silloinkaan: jokaisena perjantaina sain huomata, kuinka kourallinen pahantuulisia lapsia jäi viettämään viikonloppua hiljaiselle kampukselle; erään lapsen isä oli tehnyt lapsensa opettajan kanssa sopimuksen, jonka mukaan lapsella ei olisi mitään asiaa viikonloppuisin kotiin, mikäli hän ei käyttäydy kouluviikon aikana kunnolla. Uhkaus taisi tepsiä, sillä kyseinen poika ei koskaan aiheuttanut suuria ongelmia ainakaan minun tunneillani, vaikka vielä saapumistani edeltävänä lukukautena hänellä oli tapana nousta kesken tunnin seisomaan, laskea housunsa alas ja esitellä pientä ylpeyttään.

Koulupäivät olivat todella pitkiä, minkä vuoksi minun kävi usein sääliksi sekä lapsia että heidän opettajiaan – kummankin osapuolen arki näytti olevan yhtä työtä, kun taas ulkomaalaiset opettajat saivat unohtaa työasiat kun kello löi 18. Koulupäivä alkoi puoli kahdeksalta; neljä oppituntia myöhemmin alkoi kahden ja puolen tunnin lounastauko. Iltapäivällä oppitunteja oli kolme tai neljä ennen päivällistä, jonka jälkeen saatettiin tehdä vielä monta tuntia läksyjä ohjatusti luokkahuoneissa. Minulla oli keskiviikkoiltaisin koulun tarjoama kiinan tunti; sen päätyttyä puoli yhdeksältä monet luokkahuoneet olivat vielä täynnä alle 10-vuotiaita lapsia.

Kiinalaisen lapsen – rikkaankin – raskaan lapsuuden selittää osaltaan maan valtaisa väkiluku: kilpailu peruskoulun jälkeisistä opiskelupaikoista on äärimmäisen kova. Se näkyy myös vanhempien odotuksissa, ja monet vanhemmat tekevätkin vaatimuksensa ainoalle lapselleen ja heidän opettajilleen hyvin selväksi. Pitäisi yltää aina parempaan kuin muut. Tapaamieni vanhempien ja kuulemieni kokemusten perusteella kaupunkilaislasten vanhempien keskuudessa vallitsee jonkinlainen epärealistinen ”tietenkin minun lapseni on lahjakas” -mentaliteetti. Kun ”tärkeän” perheen lapsi ei opi halutun nopeasti, löytyy vika helpoiten opettajista. Vanhemmat saattavat silloin täysin sokeasti siirtää rahansa ja lapsensa uuteen, "parempaan" kouluun, jossa lapsi joutuu aloittamaan taas alusta, outojen luokkakavereiden ja vielä oudompien opettajien kanssa. Vaihtamalla paranee?

Olisiko maaseudun lapsilla yhtään helpompaa...

Kiinan kielen hyöty!

2009-08-03T16:42:00.003+08:00

Google Analytics on bloggaajan uskollinen kaveri. Olen käyttänyt kyseistä ilmaispalvelua tammikuusta lähtien seuratakseni, lukeeko blogiani oikeasti kukaan muu kuin satunnainen sukulainen, ystävä tai tuttu. Ilokseni sain kevään aikana huomata, että kävijöitä blogissani riitti yli odotusteni. Suomeen palattuani ja muutaman uuden tekstin kirjoitettuani olen jälleen tyytyväisenä havainnut, että jotakuta jaksaa edelleen kiinnostaa. Hienoa!

Jatkan siis kirjoittelua oikein mielelläni, sillä tästä on tullut minulle paitsi oivallinen harrastus myös hyvä keino/tekosyy oppia lisää kaikesta kiinalaisesta. Lisäksi toivon suomen kielen taitoni kehittyvän kirjoittelun myötä. Se on nyt minulle tärkeää, sillä tarkoitukseni on aloittaa suomen kielen sivuaineopinnot tulevana syksynä. Pääaineeni on viimeiset neljä vuotta ollut englantilainen filologia, ja kirjoitettu englantini on ainakin opettajilta saamani palautteen perusteella ollut aina sieltä paremmasta päästä (vielä kun saisi sisällytetyksi vähän järkeä ja sanottavaa teksteihinsä!).

Tällä hetkellä panostan luonnollisesti kiinaan, mutta suomen kielen kunnollinen tuntemus on alkanut kiehtoa kuukausi kuukaudelta enemmän. Ehkä sekä suomen, englannin että kiinan taitajalle löytyisi lähitulevaisuudessa jonkinlainen rako työmarkkinoilta? Mitä mieltä olette: aina kun joku kuulee kiinan opinnoistani, saan kuulla, että minulla on edessä valoisa tulevaisuus. Totta, onhan Kiina jo hot ja edelleen kovassa kasvussa, mutta kuinka todellisuudessa lienee jääräpäisen humanistin laita, jos liiketoiminta ei kiinnosta ja ennemmin löisi auki ranteensa kuin opiskelisi kauppatieteitä kielitaitonsa tueksi? Kääntäminen tai tulkkaus kiinnostaa ainakin jollakin tasolla, ja siihen liittyen minulla on myös opintoja edessä. Tuntuu, ettei esimerkiksi kiinalaisia elokuvia tai kirjoja kovin usein käännetä suoraan alkuperäiskielestä suomeksi, vaan työ tehdään aikaisemman, yleisempään kieleen tehdyn käännöksen pohjalta.

Hups, tämän tekstin oli itse asiassa tarkoitus liittyä löyhästi Google Analytics –sivustoon! Ennen ajautumistani harhateille halusin kevennyksenä kirjoittaa otteita sivun tarjoamasta osiosta, joka listaa hakusanoja, jotka Googleen syötettyään ihmiset ovat löytäneet tiensä blogiini. Joskus on hieno huomata, kuinka joku surffailija on oikeasti viettänyt pitkän ajan blogiani lukien ja eksynyt lukemaan useampiakin juttuja. Tällaista on viime aikoina tapahtunut muun muassa hakusanojen ”objektiivi pekingistä”, ”sotamuseo”, ”kiinan kieli” ja ”kiinan kielen opiskelu” kohdalla. Toivottavasti osasta eksyneistä on sittemmin tullut myös vakituisia lukijoita.

Lähes yhtä ilahduttavia ovat mielestäni satunnaiset visiitit, joiden hakusanat ovat välillä käsittämättömiä esimerkkejä siitä, mistä kaikesta ihmiset haluavat tietoa netistä löytää. Toisista hakusanoista en taas ole blogissani edes puhunut, mutta hakukoneeseen syötetyt sanat nyt vain sattuvat löytymään tekstieni joukosta (esimerkkinä ”japani ruokatavat”). Osa hakusanoista tuo jo nostalgisia tunnelmia, kun muistan, minkä tekstin vuoksi Google on blogiani hakijalle tarjonnut. Ehkä blogistani löytyykin jokaiselle jotakin, etenkin kun tekstejä on jo ehtinyt kertyä aika monta. Tässä joka tapauksessa kourallinen esimerkkejä hakusanoista:

kiinan kielen hyöty
äänekäs ryystäminen
huvittavan huonoa englannin kieltä kiinalaisittain
kiinassa tarvitaan
finnish idiot
tyttöjen hurmaaminen
satunnainen tupakoitsija
virtuaalimatkat koti
kiinalainen tyttöystävä
hello sir

Alkuperämaa tuntematon

2009-07-29T21:33:00.003+08:00

Jotain tiesin minäkin ennen tarttumistani Elina Grundströmin kirjoittamaan ja Yrjö Tuunasen kuvittamaan kirjaan Alkuperämaa tuntematon (Tammi, 2002):

– Maailmassa on paljon varakkaita ja vaikutusvaltaisia (ulko)kiinalaisia liikemiehiä. Heidän joukkonsa luultavasti vain kasvaa tulevaisuudessa, etenkin kun kiinalaisen ei enää tarvitse olla edes ulkokiinalainen tehdäkseen törkeitä määriä rahaa.

– Erilaisten länteen vietävien tuotteiden halpatuotantoon liittyviä ihmisoikeusongelmia on erityisesti Aasiassa paljon: lapsityövoima, surkeat työolot, työntekijöiden ylipitkät työajat ja olemattomat oikeudet, jne. Koska useimmat länsimaalaiset ostavat esimerkiksi vaatteensa ja kenkänsä mieluummin halvalla kuin kalliilla, ei halpatuotannon ongelmiin ole yksinkertaista ratkaisua olemassa – onhan tarjonnan vastattava kysyntää.

Grundströmin teos kertoo ”kengistä, joihin ei ole merkitty alkuperämaata” (EU:ssa ei tuotteesta enää tarvitse käydä ilmi, mistä se on peräisin tai kuka sen on valmistanut). Enemmän tai vähemmän masentavista faktoista kertomisen ohella kirjoittaja käyttää kerronnan välineenä mielenkiintoisella tavalla kolmen yksilön tarinoita. Lukija saa tavata yltiövarakkaan taiwanilaisen tehtaanomistajan Jimmy Lienin sekä kaksi hänen Vietnamissa sijaitsevassa kenkätehtaassaan työskentelevää naista. 19-vuotias Nguyen Thi Hoa haikailee alkuahdistuksessaan jo takaisin maaseudulle perheensä ja ystäviensä pariin; tyytyväisempi, 32-vuotias Le Thi Huong haaveilee puolivakavissaan englannin kielen opinnoista.

Tarinoista heijastuu tehdastyöläisten arjen karu todellisuus: työnteko on raskasta, vapaapäiviä on vähän, työympäristö esimerkiksi liiman kanssa työskentelevillä on terveydelle haitallinen, eikä palkkataso missään vaiheessa mahdollistaisi perheen perustamista, vaikka se elämiseen riittääkin hyvin.

Silti Huong vaikuttaa tyytyväiseltä ja pitää työnantajaansa suorastaan hyväntekijänä: hän kertoo, että Lien jakaa juhlapäivinä bonuksia ja pyrkii varmistamaan sen, että töitä on tarjolla ympäri vuoden, kun toiset tehtaat pistävät työntekijöitään kylmästi palkattomalle vapaalle sesonkiaikojen ulkopuolella. Siitäkin huolimatta, että Huong ei työnsä vuoksi koskaan ehdi perehtymään englannin kielen opiskeluun, on hänen mielestään parempi tehdä loputtomat määrät pitkiä työpäiviä kuin olla täysin vailla työtä. Hän vaikuttaa tyytyväiseltä elämäänsä.

Nuori Hoa on pessimistisempi, sillä hän kaipaa kipeästi takaisin maaseudulle perheensä ja ystäviensä pariin. Kaupungissa pitää hänen mielestään tehdä liikaa työtä, eikä aikaa jää elämästä nauttimiselle tai tulevaisuuden miettimiselle. Ainoa tehdastyön hyvä puoli on se, että hän pystyy lähettämään perheelleen enemmän rahaa kuin koko muu perhe pystyy itse ansaitsemaan.

Yli kahdeksan vuotta sitten kirjoitetun kirjan tiedot saattavat joiltain osin olla faktoja etsivälle jo hieman vanhentuneita, mutta sen tarjoamat viipaleet ihmismielen piirteistä ovat ajattomia. Rahan merkitys nykymaailmassa on käsittämättömän suuri, mutta myös köyhä ja ylityöllistetty voi nauttia elämästään. Toiset nauttivat rahan tuomista iloista uhraamatta ajatustakaan sille, että lännen rikkaus on rakennettu osittain kolmatta maailmaa hyväksikäyttäen. Silti on myös olemassa varakkaita ihmisiä, joilla on omatunto ja jotka yrittävät vaurastumisen ohella käyttää vaikutusvaltaansa oikeudenmukaisemman maailman luomiseksi. Alla oleva, Kiinan avautumista maailmankaupalle kommentoiva lainaus tiivistää kuitenkin oleellisen: todellinen läpimurto kohti parempaa maailmaa ei taida olla kovin realistinen:

”Myös suomalaiset yritykset ovat suurin joukoin menossa maailmankaupalle avautuvaan Kiinaan. Suomalaiset yritykset ja myös Suomen valtio vientiä edistäessään ovat hiljaisesti hyväksyneet sen, ettei Kiinassa ole vapaata ay-liikettä. Investoinnit eivät suuntaudu Kiinaan sen ihmisoikeustilanteesta huolimatta, vaan juuri sen vuoksi. Työvoima on hiljaista ja halpaa.”

Teos sai minut pohtimaan, olisiko tiukasta opiskelijabudjetista huolimatta aika alkaa tosissaan pyrkiä ennen hankintaa selvittämään, mistä jokin vaate tai oikeastaan ihan mikä tahansa muukin tavara on peräisin? Mielikuvat lännen ryntäämisestä Aasiaan halvan tuotannon ja suurempien voittojen perässä herättivät mielessäni myös kysymyksen: jos minulle jonakin päivänä tarjoutuu mahdollisuus työpaikkaan kiinan kielen taitoni ansiosta, haluanko oikeastaan olla missään tekemisissä teollisuuden tai kylmän bisneksen kanssa?

Elektroninen taskusanakirja

2009-07-23T19:00:00.002+08:00

Pekingissä vierailin pariin otteeseen Zhongguancun-alueella sijaitsevassa elektroniikkataivaassa. Varmaankin kaupungin vilkkaimmalta alueelta löytyy lukematon määrä tietokoneisiin, puhelimiin ja ilmeisesti mihin tahansa muuhunkin elektroniikkaan erikoistuneita, pieniä liikkeitä – hintataso ei välttämättä aina ole naurettavan alhainen, mutta vähänkin kiinaa osaava pystyy halutessaan jonkin verran tinkaamaan tai ainakin toteamaan nokka pystyssä, että ”ostan sitten muualta” (mikä sitten hyvässä lykyssä johtaa hinnan laskemiseen, tai sitten ei).

Itse en juuri nykyajan tekniikasta piittaa: kirjoitan tietokoneellani vain tekstiä ja surffaan netissä, kännykältäni en vaadi muuta kuin mahdollisuuden soittaa kaverille ja lähetellä tekstiviestejä. Kiinan opiskelijana odotin kuitenkin elektroniikkamekkaan pääsyä innolla, sillä halusin ehdottomasti hankkia kätevän, kevyen ja kattavan elektronisen taskusanakirjan, joka kulkisi paperista versiota paremmin menossa mukana ja olisi ehkä myös helppokäyttöisempi. Päädyin ostamaan 520 RMB:n hintaan kiinalaisen, Ozing-merkkisen laitteen. Olen ollut siihen erittäin tyytyväinen, vaikka se onkin ilmeisesti tarkoitettu ensisijaisesti kiinalaisille englannin kielen opiskelijoille.

Sanakirjoja löytyy laitteesta mukavasti peräti kolme: kaksi kiina-englanti-sanakirjaa ja yksi kokonaan kiinankielinen ”opus”. Selitykset saa hienosti englanniksi siten, että lähes jokaisesta hakusanasta voi lukea ainakin yhden käyttöesimerkin kokonaisen lauseen ja sen englanninnoksen muodossa. Hakusanat syötetään stylus-kynää käyttäen: jos tietää hakemansa sanan pinyin-kirjoitusasun, on sen syöttäminen helppoa näppäimistön avulla, ja näytöltä voi sitten valita merkki kerrallaan haluamansa. Kynää käyttämällä voi myös kirjoittaa etsimänsä merkin käsin – jos vetojen määrä ja järjestys ovat oikeat, löytyy oikea merkki yleensä ongelmitta. Hakemansa sanan löydettyään voi vielä kuunnella, kuinka se tulee ääntää. Laitteella on mahdollista myös kääntää yksinkertaisia lauseita nopeasti englannista kiinaksi - vaihtelevalla menestyksellä tosin.

Sanakirjojen lisäksi laitteesta löytyy kaikennäköistä muuta mukavaa. Lievitin Pekingissä välillä koti-ikävääni vanhalla Super Mario ykkösellä tai muilla sen muistista löytyvillä NES-peleillä. Laitteelle voi siirtää mp3- ja mp4-tiedostoja, joten siitä saa myös oivan musiikkisoittimen vaikkapa mökille (jos luonnonrauha alkaa ahdistaa). Myös jonkinlaista videokuvaa sillä voi katsoa, samoin kuin lukea e-kirjoja: laiteessa oli valmiiksi kaikenlaisia omituisia juttuja joita katsella, kuunnella tai lukea, mutta niiden tarkoitus on varmaankin vain demonstroida potentiaaliselle ostajalle tai juuri laitteen hankkineelle, mitä kaikkea sillä voi tehdä. Turhaakin tavaraa siis löytyy, mutta kyllä omaani tutustuessa jokunen junamatka Tampereelta Sastamalaan vielä taittuu rattoisasti.

Puutteitakin ostamassani taskusanakirjassa toki on. Kokonaan kiinankielinen manuaali ei ole auttanut minua yhtään, ja tarvitsisin varmaan jonkun kärsivällisen kiinalaisen kääntämään sen puolestani, mikäli haluaisin tietää kaiken mahdollisen ostoksestani. Sanakirjojen puolella sanojen hakeminen on toisinaan hidasta, kun voin hakea vain yhtä merkkiä kerrallaan. Jos haluan syöttää esimerkiksi sanan ”puhelinnumero” kiinaksi, joudun tekemään sen merkki kerrallaan, kun vaikkapa tietokoneella kirjoittaessa tai paperista sanakirjaani käyttäessä löytäisin koko sanan nopeasti pinyinin ”dianhuahaoma” avulla. Kirjoitusmerkkien kirjoittaminen käsin stylus-kynällä on kivaa, mutta siinä pitää olla todella nopea, sillä muuten ei koskaan löydä etsimäänsä. Toisaalta se on oivallinen ominaisuus siinä mielessä, että sanakirjaa käyttäessä nopean kirjoittamisen taito kehittyy.

Elektronista taskusanakirjaa valitessa kannattaa olla tarkka ja kärsivällinen, sillä sellaisia myyviä liikkeitä on ainakin Pekingissä paljon ja erilaisia mallejakin useita. Mitä enemmän laitetta käyttää, sitä tehokkaammin siitä oppii hyötymään. Itse pidän vielä toistaiseksi enemmän paperisesta sanakirjastani, mutta elektroninen versio on kipuamassa hiljalleen suosiossa sen rinnalle. Paperiversiosta ei tosin koskaan pääse akku loppumaan.

Kiinan kielen opiskelusta

2009-07-19T18:59:00.002+08:00

Minun on jo pitkään ollut tarkoitus kirjoittaa kiinan kielen opiskelustani, ja nyt sain lukijani Saran pyynnöstä hyvän syyn päihittää laiskuuteni ja tarttua tuumasta toimeen. Tässä tekstissä kerron ylimalkaisesti, mitä olen tehnyt viimeisen vajaan kolmen vuoden ajan lähes päivittäin, ja kuinka olen onnistunut saavuttamaan lähes 1900 kiinalaisen kirjoitusmerkin tuntemuksen.

Lähtökohtana ahkeruudelleni, jota monet ovat ihan suoraan sanoneet jopa kadehtivansa, on se, että kiinan kielen opiskelu on ollut minulle alusta asti puhdas harrastus: kiinalaisten elokuvien yliannostuksen myötä minussa heräsi vuonna 2006 suuri kiinnostus Kiinan upeata kulttuuria ja kieltä kohtaan, enkä olekaan missään vaiheessa ajatellut, että opiskelisin hyvä ura tai muunlainen hyöty mielessä. Alusta asti on ollut helppo löytää päivittäinen motivaatio uuden oppimiseen, kun aihe kiinnostaa samalla tavalla kuin toisia kiinnostaa taide, jalkapallo tai vaikkapa tietokoneet.

Opettelen tätä nykyä noin kolme uutta sanaa päivittäin; minulla on pino sanalistoja, joita olen itselleni eri lähteitä käyttäen koonnut, ja jotka tunnollisesti opettelen käsin kirjoittamalla ulkoa kerratakseni niitä sitten yhä uudestaan ja uudestaan uudempia listoja päntätessäni. Olen kehittänyt kertaamisen suhteen hyvin vakiintuneen syklin, joka toistuu nyt noin puolen vuoden väliajoin – siten voin parhaiten varmistaa sen, että sanavarastoni ei kutistu toisesta päästä lisätessäni toiseen päähän päivittäin uutta sanastoa. Tekstit, joiden pohjalta olen sanalistani luonut, ovat kaikki myös tallella, ja luen niitä säännöllisesti sekä uutta oppiessani että vanhaa kerratessani. Seuraavassa kerron lyhyesti eri lähteistä, joiden pohjalta olen vaihdellen koonnut itselleni uutta opiskeltavaa.

Oppikirjat

Kiinan kielen oppikirjat ovat mielestäni olleet aina hieman tylsiä, sillä minusta tuntuu, että ne kaikki näyttävät samalta ja että ne ovat ”samasta puusta veistettyjä”. Oppikirjat (tai valokopiot niistä) olivat kuitenkin käytössä seitsemän yliopistossa käymäni kiinan kurssin aikana, ja olin niihin silloin ihan tyytyväinen. Niistä sain tärkeän pohjan yleisimmistä kirjoitusmerkeistä ja sanoista, ja siitä materiaalista oli hyvä ponnistaa itseäni enemmän kiinnostaviin ja haastavampiin lähteisiin. Syksyllä tarkoitukseni on ottaa taas oppikirja käyttöön osaksi opiskeluani, sillä sain Pekingissä kiinan opettajaltani lahjaksi kaksi loppuun kulutettua, paksua, haastavaa ja mikä tärkeintä erittäin käytännöllistä New Chinese Reader -kirjaa, kuusiosaisen sarjan osat 4 ja 5.

ChinesePod

Tästä aiheesta olenkin kirjoittanut jo aikaisemmin. 10-15-minuuttisten oppituntien kuunteleminen on kehittänyt kuuntelutaitojani huomattavasti etenkin podien korkeammilla tasoilla, joiden oppitunnit ovat jo lähes kokonaan kiinaksi puhuttuja. Mp3-muodossa on kätevä opiskella: esimerkiksi eilen tiskasin ihan tyytyväisenä kuunnellessani oppituntia dvd-elokuvan katsomisesta. Maksulliseksi muuttunut ChinesePod tarjoaa monipuolisesti arkielämän tilanteisiin liittyviä dialogeja, ja yli tuhannen oppitunnin varastosta voi helposti valita aiheita, joista on itse henkilökohtaisesti kiinnostunut. Kaiken lisäksi ohjelman tekijöiden välinen kemia on niin loistava, että oppituntien kuuntelu on useimmiten myös hauskaa!

Mikki Hiiri ja kumppanit

Kaksi ja puoli vuotta sitten olin sen verran onnekas, että bongasin Huuto.netistä itselleni muhkean, lähes 150-sivuisen Disney-sarjakuvakirjan, joka sisälsi parhaat palat yhden vuoden lehdistä. Sen parissa olen viettänyt jo pitkän ajan: käännän tavallisesti sivun kerrallaan englanniksi ja liitän uuden sanaston sitten osaksi sanalistojani. Olen edennyt hitaasti, ehkä noin sivun verran viikossa, ja vasta piakkoin pääsen kirjan viimeisen tarinan pariin. Sanasto ei aina ole hirveän hyödyllistä, mutta uusien merkkien opettelemisesta ei kuitenkaan ole koskaan haittaa, sillä ne tulevat kuitenkin aina jossain vaiheessa vastaan uudenlaisissa konteksteissa. Outo sanasto ei haittaa myöskään siksi, että lähestymistapani kiinan kieleen on niin järjestelmällinen: koska tavoitteeni on joskus tuntea kiinan kieli ”läpikotaisin”, otan kaiken vastaan tulevan sanaston mitään ohittamatta tai mitään syrjimättä avosylin vastaan. Luonnollisesti sarjakuvista on löytynyt myös paljon erittäin hyödyllistä arkikielen sanastoa.

Satunnaiset sanat

Pekingissä eläessäni törmäsin luonnollisesti arkielämässäni jatkuvasti uuteen sanastoon: muovipussi, virrankatkaisin, hot pot, käsirasva, nitoja ja monet muut sanat olen liittänyt bonuksena/kevennyksenä sanalistojeni loppuun, ja nyt niiden opiskeleminen tai kertaaminen muistuttaa minua ilahduttavasti niistä hetkistäni Kiinassa, jolloin olen niihin törmännyt - useimmiten uusissa, hämmentävissä tai hankalissa tilanteissa, jolloin olen jotakin yrittänyt kiinalaisille viestiä tai heiltä kysyä selvitäkseni arkeni haasteista. Tässä voi taas huomata ylijärjestelmällisen asenteeni kiinan opiskelua kohtaan: kohdatessani uuden sanan minulle ei riitä, että osaan vielä seuraavana päivänä lausua sen, vaan haluan varmistaa, että sana pysyy muistissani ikuisesti myös kirjoitetussa muodossaan. Tästä johtuen kielitaitoni kehittyminen tuntuu välillä hitaalta – en nimittäin usko, että osaan sanoa kiinaksi mitään, mitä en osaisi myös käsin kirjoittaa. Kiinan kielen kohdalla olen kuitenkin huomannut, että hiljaa hyvä tulee, eikä kieli sovellukaan kärsimättömien opiskeltavaksi.

Puhe- ja kuuntelutaitojen kehittäminen ei ole aina niin helppoa (etenkään jos asuu Suomessa), mutta tulevasta syksystä alkaen minulla on siihenkin oiva keino: olen sopinut erään Tampereen yliopistossa suomea opiskelevan kiinalaistytön kanssa, että alamme säännöllisesti tavata toisiamme molemminpuolisen kielijelpin muodossa. Olen tästä mahdollisuudesta varmasti yhtä onnellinen kuin hänkin, sillä on erittäin tärkeää, että suomen tai kiinan kaltaista vaikeaa kieltä opiskellessa on olemassa sellainen ihminen, jonka kanssa myös kielen puhumista ja kuuntelemista voi harjoitella rennosti, ilman minkäänlaisia paineita tai häiritsevää jännitystä.

Syksyllä aloitan myös uusien sanalistojen kokoamisen, ja aion yllämainittujen ChinesePod-dialogien ja New Chinese Reader -kirjojen rinnalle ottaa Kiinasta tuomani elokuvalehden. Olen aina ollut kiinnostunut elokuvien maailmasta (aion kirjoittaa jopa graduni erään englanninkielisen elokuvalehden käyttämästä sanastosta), ja koska elokuvat antoivat aikoinaan alkusysäyksen kiinan opinnoilleni, tuntuu luontevalta opiskella kiinaa tällaisen itselleni tärkeän ja kiinnostavan aihealueen avulla. Lisäksi toin Kiinasta mukanani jokusen uuden satu- ja sarjakuvakirjan, joten tällä hetkellä tuntuu siltä, että monipuolinen itseopiskelumateriaali ei ole ainakaan pariin vuoteen loppumassa kesken.

Kiinan kieltä ahkerasti opiskellessa nälkä kasvaa ainakin itselläni syödessä - rakastan kieltä päivä päivältä enemmän, eikä motivaatiota kynään tarttumiseen ole vielä kertaakaan tarvinnut etsiä. Kolme vuotta kovaa mutta miellyttävää "työtä" on pian takana, ja tavoitteeni on, että seuraavan kolmen vuoden aikana saavuttaisin kolmen tuhannen kirjoitusmerkin rajan. Silloin minun pitäisi kyetä jo lukemaan kiinankielisiä sanomalehtiä, ja minulla on jo kirjahyllyssä niidenkin lukemiseen perehdyttävä oppikirja. Ehkä tartun siihen sitten kolmen vuoden kuluttua!

Kiinassa kuukin on kummempi

2009-07-15T14:03:00.004+08:00

Kiinalaiseen kulttuuriin tutustuessani olen aina pitänyt matkakertomuksista ja tarinoista kokemuksista vieraassa kulttuurissa. Erityisesti suomalaisen kirjoittamaa lukiessa on helppo samaistua kertojaan ja hänen kokemuksiinsa - vaikka jokainen varmasti näkee ja kokee uudet, oudot asiat omalla tavallaan, tuntuu minusta mukavimmalta lukea tarinoita juuri suomalaisesta näkökulmasta, sinivalkoisten lasien takaa.

Ensimmäinen kirja, johon tartuin kotiinpaluuni jälkeen, oli Serp-nimisen toimittajarouvan 38 lukua käsittävä, vuonna 1935 julkaistu viehättävä Kiinassa kuukin on kummempi. Teoksessaan Serp kuvaa ensin pitkää laivamatkaansa Ranskan etelärannikolta aina Kiinaan saakka, jatkaa valtaosan luvuistaan kertomalla kokemuksistaan Shanghain pyörteissä ja päättää sitten kertomuksensa mielenkiintoiseen Japanin-matkaan.

Serp viettää kansainvälisessä Shanghaissa paljon aikaa turvallisessa ja jopa tylsässä ympäristössä muiden länsimaalaisten seurassa. Onneksi hän janoaa koko ajan kokemuksia aidosta kiinalaisesta kulttuurista ja elämänmenosta. Hän ei tuomitse paikallisten "alkuasukkaiden" (kirjan vanha kieli on välillä todella ilahduttavaa!) tapoja saati vähättele niitä, vaan ymmärtää aina, että hänen kohtaamansa outoudet ovat oikeasti vain länsimaalaiseen kulttuuriin verrattaessa erilaisia, eivätkä siis millään tavalla huonompia. Serpin havainnot ovat yksityiskohtaisia, lisäksi niistä heijastuu aito uteliaisuus ja ihastus kiinalaisten maailmaa kohtaan: hän ei tunnu saavan sen tutkiskelemisesta tarpeekseen. Nämä lyhyet luvut ovat mielestäni erittäin miellyttävää luettavaa, etenkin kun sain lukiessani välillä huomata pieniä yhteyksiä omiinkin kokemuksiini uuden vuosituhannen modernissa Pekingissä. Jotkut asiat eivät koskaan muutu, kun taas toisissa asioissa voi luonnollisesti havaita muutoksia tapahtuneen - alla oleva katkelma esimerkiksi aiheutti minussa hämmästystä, sillä en kovin monesti päässyt selvin päin poistumaan kiinalaisten kanssa vietetyltä aterialta:

"Heidän juhlapäivällisellään saattaa olla puolisensataa eri lajia ja sitä syödään tietenkin monta tuntia. Mutta juomista ei yleensä harjoiteta. Jos samshui-viiniä tarjoillaan, ja se juodaan aina lämmitettynä, juodaan se aina ennen varsinaista syöntiä, koska se nousee päähän riisin yhteydessä, eikä kiinalainen rakasta humalatunnelmaa. (En ole täällä ollessani nähnyt ainoatakaan humalaista kiinalaista.)" (sivu 119)

Yksi asia, josta Serp ei missään vaiheessa matkallaan opi pitämään ja johon osasin itsekin samaistua (vaikka ymmärränkin, että tuohon aikaan (ja edelleen tänä päivänä) moni perhe oli varmasti "joutunut" lähtemään Kiinaan työkomennuksen perässä), on muiden ulkomaalaisten ylimielinen tai välinpitämätön suhtautuminen kiinalaisia ja heidän ikivanhaa kulttuuriaan kohtaan. Omassa länsimaalaisessa ylemmyydentunnossaan rypeville ihmisille ei Serpiltä juuri heru sympatiaa:

"Missy [länsimaalainen perheenäiti] ei tee kodissaan mitään. Cook ja coolie - ja usein vielä "Number One Boy", palvelijoitten pää, jonkinlainen hovimestari - hoitavat kaiken mikä talouteen kuuluu, ja lapset jätetään jo pienestä pitäen amah'n huostaan. Isommaksi tultuaan ne lähetetään tavallisesti kotimaahan kouluun ja niin ei missyllä ole muuta tekemistä kuin ajatella itseään ja huvituksiaan ... Näin hän kuluttaa päivänsä jonkinlaisessa sielullisessa horrostilassa ... Ei kuulu asiaan eikä ole "bon ton" harrastaa ympärillä olevan vieraan ja mielenkiintoisen rodun elämää, ei syventyä heidän maailmaansa eikä oppia heiltä mitään." (sivut 87-88)

"[Eräässä luostarissa kumarruin] eräänkin pienen olennon puoleen, jonka sylistä valui lattiaan noin kolmen metrin pituinen, hohtavan valkoinen pellavaliina ja siihen hänen pienet lapsensormensa olivat tehneet jo tuhansia reikiä ja metreittäin hienoa reikäompelua. Kysyin, kuinka kauan hän on jo sitä tehnyt.
- Kolme kuukautta, vastasi lapsi ja katsoi minuun mustia silmiään siristellen.
- Ja vielä kolme kuukautta, niin se on valmis, lisäsi opastava nunna hymyillen. - Chia Wai on hyvin ahkera.
Ja nunna taputti hellästi mustaa päätä, ja Chia Wain väsyneisiin silmiin nousi hetkeksi pieni hymy. Ja minä ajattelin itsekseni, että sitten kun se on valmis, tulee joku rikas, tunnoton ulkomaalainen ja tinkii, saadakseen muutamalla dollarilla kuusi kuukautta erään lapsen elämästä." (sivut 154-155)

Suosittelen tutustumaan tähän teokseen, mikäli pienetkin yksityiskohdat Kiinaan liittyen jaksavat kiinnostaa. Serpin tarinat ja etenkin hänen asenteensa tarjoavat oivallisen mallin myös kulttuurisesta kohteliaisuudesta, joten erityisesti ensimmäistä matkaansa ”oudoille” itämaille suunnittelevalle tämä materiaali voi olla kultaakin kalliimpaa. Utelias, rohkea ja täysin ennakkoluuloton nimittäin voittaa aina!

Pagodimetsä

2009-07-11T20:00:00.005+08:00

Viimeinen vierailemani paikka Pekingissä on yksi vanhimmista, pienimmistä ja kauneimmista. Parin tunnin matkan päästä suurkaupungin keskustasta sijaitseva pagodimetsä (Yinshan Pagoda Forest - 银山塔林) tarjoaa häikäisevää silmänruokaa seitsemän yllättävän pienellä alueella ylpeänä seisovan, Jin-dynastian aikana 1400-luvulla pystytetyn, kauniisti koristellun pagodin muodossa. Pagodeista jokainen kuului aikanaan jollekin Jin-dynastian tunnetulle mestarille. Niiden välissä sijaitsi ennen myös pieniä buddhalaisia temppeleitä ja pyhäkköjä. Nyt temppeleistä on jäljellä vain ääriviivat, ja alueen portin kupeessa sijaitsevia historia- ja karttakylttejä lukiessa voi vain kuvitella, kuinka upea ja jylhä tämä paikka on ennen muinoin ollut.

Kameran kanssa liikkuvaa ei yhtään häiritse se, että pagodien taustana komeilevat kauniit vuoret, tai se, ettei paikalle kovin moni matkailija tietään löydä. Rauhallisessa tunnelmassa kannattaa istahtaa pienen, syrjäisen pöydän ääreen nauttimaan eväitään, minkä jälkeen voi jaksaessaan kokeilla, millaisiin paikkoihin alueen reunamilta kohoavat portaikot lopulta vievät. Omalla seurueellani tuli valitettavasti tuona päivänä hieman kiire, sillä matka paikan päälle kesti odotettua kauemmin: kuljettajamme ei aluksi tiennytkään ihan tarkkaan, minne oli tarkoitus mennä, ja perille pääsy viivästyi (melko tavallista Pekingin kokoisessa kaupungissa). Koska olimme sopineet palaavamme kotiin tiettyyn, melko aikaiseen kellonaikaan, jouduimme lähtemään takaisin melko pian. Kokemus kuitenkin kertoo, että vuorelle päin kohti tuntematonta johtavia portaita kannattaa Kiinassa kiivetä, sillä ei niitä sinne turhan päiten ole rakennettu!

Viimeisiä tunnelmia

2009-07-08T13:53:00.004+08:00

(Parin viimeisen Kiinan-kuukauteni aikana minulla ei ollut Blogspot-sivustolle asiaa, joten kirjoittelin blogiani toisessa osoitteessa. Sinä aikana julkaisemani kymmenen kirjoitusta päätin siirtää myös tähän minulle tutumpaan blogiin, ja tässä osoitteessa aion myös jatkaa kirjoitteluani.)

Puoli vuotta on nyt vierähtänyt Pekingissä, ja tänään pääsen kolmen tuskastuttavan lennon myötä vaihtamaan Kiinan pääkaupungin tappavan helteen Tampereen siedettävään sellaiseen. Tuntuu uskomattoman hyvältä päästä vaihteeksi takaisin Suomeen, vaikka samalla olen varma siitä, että palaan vielä Kiinaan.

Olen suhteellisen tyytyväinen työharjoitteluuni: vaikkei minusta koskaan tulisikaan opettajaa, olen saanut arvokasta kokemusta erilaisten ihmisten kanssa työskentelemisestä ympäristössä, jossa asiat hoidetaan useimmiten suomalaisesta näkökulmasta täysin käsittämättömällä tavalla. Vieraaseen kulttuuriin tutustumisessa mikään ei voita sen kokemista itse paikan päällä, ja pyrinkin alusta asti pitämään mielessä sen, ettei täällä välttämättä asioita huonommin hoideta, vain eri tavalla. Kiinalla on sivistystä takana jonkin verran pitemmältä ajalta kuin minun kotimaallani, joten olisi suorastaan ylimielistä ajatella toisin.

Kokemusta kiinan puhumisesta en saanut niin paljon kuin olisin halunnut: useimmiten asioista keskusteltiin työpaikallani englanniksi, ja työpaikkani ja asuntoni epäsuotuisasta sijainnista johtuen en voinut päivittäin astua ovesta ulos ja ruveta hoitamaan asioitani kiinaksi. Tästä huolimatta uskon kehittyneeni huomattavasti sekä kirjoitetun että puhutun kielen suhteen, ja kotiin palattuani jatkan entistä motivoituneempana kielen opiskelua – olen varma, että seuraavalla kerralla Kiinassa alkaa juttu luistaa jo lyhyen oleskelun jälkeen.

Blogiani ja sen tulevaisuutta en ole ehtinyt viime aikoina kauheasti ajatella, mutta haluaisin kuitenkin jatkaa sen kirjoittamista: suomeksi kirjoittaminen on minulle hyvää terapiaa ja tärkeää harjoitusta, lisäksi Kiinasta tai kiinasta kirjoittaessa itse kirjoittajakin oppii välttämättömän tiedonhaun myötä aina mukavasti jotain uutta. Jokunen matka- ja nähtävyysvinkki on vielä luvassa, mutta sen jälkeen blogistani tulee varmasti monien silmissä huomattavasti tylsempi.

Haluaisin kirjoittaa kiinan kieleen ja sen opiskeluun liittyvistä asioista, joten kiinan parissa puurtavilta urheilta sieluilta ottaisin mielelläni vastaan vinkkejä, ehdotuksia tai toiveita. Kotonani odottaa suuret pinot Kiinaan liittyvää kirjallisuutta ja kiinalaisia elokuvia, ja olen ajatellut, että niistäkin saisi mielenkiintoista jutun juurta aikaiseksi – suosituksia siis luvassa. Lisäksi aikeissani on alkaa seurata aktiivisemmin Kiinan ajankohtaisia tapahtumia ja uutisia, joten kenties uskallan pohdiskella ja kommentoida niitäkin ääneen blogini välityksellä.

Yllä kuvattu joko kuulostaa kiinnostavalta tai sitten ei – joka tapauksessa ”对对对” jatkaa tästä eteenpäin vanhassa tutussa Blogspot-osoitteessa. Tervetuloa mukaan!

HSK

2009-07-08T13:52:00.001+08:00

Kiinassa ja myös maailmalla luultavasti tunnetuin keino mitata omaa kiinan kielen kirjallista osaamistaan on nimeltään HSK, Hanyu Shuiping Kaoshi (汉语水平考试), eli vapaasti suomennettuna kiinan kielen tasokoe.

Koe on ainakin toistaiseksi mahdollista suorittaa kolmella eri tasolla: Basic (HSK-tasot 1-3), Elementary/Intermediate (3-8) sekä Advanced (9-11). Suomessa tietääkseni vain Jyväskylän yliopisto on tarjonnut syksyisin mahdollisuutta yrittää, tosin korkeimmalle tasolle tähtäävää koetta ei sielläkään ole mahdollista suorittaa. Tämä ei ole sinänsä mikään yllätys: korkeimmalle tasolle yltävien suomalaisten määrä on varmasti vähäinen, ja mikäli jonkun kielitaito sattuu olemaan niin hyvä, on hänellä todennäköisesti kosolti tilaisuuksia suorittaa koe myös Kiinassa. Jos itse joskus yllän noin korkealle, olen varmastikin asunut Kiinassa jo pidempään.

Itse olen kokeillut kahdesti Elementary/Intermediate-tason koetta: ensimmäisen kerran yritin läpäistä sen noin vuoden kieliopintojen jälkeen Suomessa. Silloin oletin hölmösti, että kahden alkeiskurssin (elementary course) ja kahden jatkokurssin (intermediate course) suorittaminen hyvin arvosanoin tarkoittaisi sitä, että olisin valmis keskitason kokeeseen. En ymmärtänyt kokeessa mistään mitään, joten epäonnistuin surkeasti. Tasoni olisi ollut juuri sopiva Basic-kokeeseen.

Toisen HSK-tilaisuuden sain toukokuussa työpaikallani, joka järjestää kokeita ei-kiinalaisille opiskelijoilleen säännöllisesti. Olin edelleen osan koeajasta täysin ulalla, mutta huomasin kuitenkin kielitaitoni kehittyneen selkeästi puolentoista vuoden aikana. Sekä luetun- että kuullunymmärtämisosioissa oli monia pitkiä pätkiä, joihin liittyviin kysymyksiin en osannut vastata (kyseessä on onneksi monivalintakoe, joten joka neljännen vastauksen pitäisi osua!), mutta niissäkin osioissa oli mukana lyhyitä ja ytimekkäitä kohtia, joiden kanssa ei jäänyt paljon epäselvyyttä. Kielen rakenteeseen ja kielioppiin liittyvät kysymykset menivät jo rutiinilla, ja yllätin itseni vastaamalla oikein aika moneen kohtaan viimeisessäkin osiossa, jossa tulee käsin kirjoittamalla täyttää tekstissä olevat aukot. Tuloksena HSK-taso 3 (kahdesta mahdollisesta kolmosesta se vahvempi, eli Elementary C) ja taskussa todistus, jonka voin liittää seuraavaan työhakemukseeni (en kuitenkaan aio laittaa sitä kehyksiin, vaikka ylpeä siitä olenkin)!

Toista kertaa yrittäessäni havaitsin, että HSK on rakenteeltaan ja kysymyksiltään melko samanlainen kerrasta toiseen: kysymykset toistavat itseään, mutta tekstit ja dialogit vaihtelevat. Tavallaan kyse onkin hyvin kiinalaiseen tyyliin välillä siitä, että tietää, minkälaisia kysymyksiä odottaa ja osaa sitten vastata niihin tietyllä tavalla. Hyvä keino parantaa arvosanaansa on osallistua kokeeseen mahdollisimman usein: vaikkei oma kielitaito kokeiden välisenä aikana ehtisikään merkittävästi kehittyä, on itse koe kerta kerralta tutumpi, ja joka kerta tietää paremmin, mihin kohdistaa energiansa.

HSK saattaa olla haastavuudessaan masentava kokemus, mutta mielestäni se tarjoaa aikuisopiskelijalle myös tärkeää motivaatiota muistuttaen samalla siitä, että tyhjästä lähdettäessä uutta, täysin vierasta kieltä ei opita käden käänteessä, vaan kovan ja kärsivällisen työn (tai kiinalaisen tyttö- tai poikaystävän) kautta. Suosittelen jokaista kiinan opiskelijaa kokeilemaan, ja jälkiviisaana kehottaisin aloittamaan ihan suosiolla Basic-tasolta – siitä on helpompi saada hyväksytty arvosana, ja siltä pohjalta on hyvä jatkaa kovempiin haasteisiin. On mukava jatkaa motivoituneena opiskelua, kun on virallinen todistus kielitaidosta taskussa.

Ensi vuonna aion osallistua taas kokeeseen ja harpata kertaheitolla viitostasolle!

Saasteita ilmassa

2009-07-08T13:48:00.004+08:00

Jokainen varmasti tietää, että Kiinalla on jo pitkään ollut ongelmia pääkaupunkinsa ilmanlaadun kanssa, ja että samoin on monien muidenkin kiinalaisten kaupunkien kohdalla. Roimia parannuksia on kuitenkin tehty viimeisen vuosikymmenen aikana, ja suhteellisen saasteettomien päivien määrä Pekingissä on ollut pienessä kasvussa vuodesta toiseen.

Viimevuotisten olympialaisten alla muun muassa suljettiin tehtaita ja pistettiin puolet autoista rekisterikilven viimeisen numeron perusteella pois tien päältä. Kisojen aikana pekingiläiset kuulemma hämmästelivätkin kaupunkinsa harvinaisen raikasta ilmaa, ja jokainen varmasti haluaisi vielä jonakin päivänä kokea vastaavaa vähän useammin. Jos tähän kaavaan yhdistää ilmansaasteiden ennen pitkää tuoman raskaan taakan Kiinan terveydenhuoltojärjestelmälle, voidaan elätellä toiveita siitä, että jonkinlaisia investointeja ja toimenpiteitä olisi luvassa. Kiire tosin alkaa olla melkoinen, sillä kaupungin kaduille ilmestyy kansalaisten elintason noustessa uusia saastuttajia kovin huolestuttavaa tahtia. Joukkoliikenteen parantamiseksi tehdään ainakin jotakin, sillä työpaikkani (joka sijaitsee noin 25 kilometrin päässä keskustasta) läheisyyteen rakennetaan parhaillaan metroasemaa!

Tällä hetkellä saamme kuitenkin elää sen tosiasian varjossa, että Pekingissä jokainen päivä on erilainen. Joskus on vaikea erottaa, onko ilmassa saasteita, sumua, vai kenties molempia - hyvinä päivinä ei juuri näe kumpaakaan. Tällä viikolla esimerkiksi keskiviikko näytti rankkasateen myötä ihan aidosti sumuiselta, mutta hikisen otsan pyyhkiminen työpäivän päätteeksi paperilla paljasti karun totuuden: ilmassa oli muutakin kuin sumua.

Olen ottanut asuntolani katolta jonkin verran kuvia erilaisina päivinä. Näkymä pohjoiseen päin katsoessa on toisinaan kaunis, toisinaan masentava.

798 Art District

2009-07-08T13:44:00.006+08:00

Tässä mahtava suositus vähänkin taiteesta pitäville: Pekingin kuuluisa taidekeskus 798 Art District tarjoaa mahdollisuuden pitkään ja mielenkiintoiseen päivään taiteen parissa - ilmaiseksi, jos ei lasketa metron, bussilipun tai taksimatkan hintaa!

Entiselle tehdasalueelle Pekingin itäpuolelle syntynyt 798 kiehtoo monista eri syistä. Mahdollisuus vierailla kymmenissä taidegallerioissa ihastelemassa todella monipuolista taidevalikoimaa – perinteisemmästä kiinalaistaiteesta abstraktiin moderniin taiteeseen – on jo itsessään paikalle houkutteleva tekijä. Ymmärtääkseni suurin osa näytteillä olevista töistä on myynnissä, mikä selittää sen, että sisäänpääsymaksuja ei ole. Asuntonsa tyhjiin, valkoisiin seiniin kyllästynyt löytää alueelta helposti jotakin ainutlaatuista sisustuksensa helmeksi.

Orastavana valokuvauksen harrastajana pidän suunnattomasti alueen puitteista – vanhoista, rupuisen näköisistä tehdasrakennuksista. Sisältäpäin tyylikkäät taidegalleriat ja pikkuputiikit näyttävät ulkoa katsottuna karuilta, spraymaalilla tai mainoksilla tapetoiduilta tiili- tai betonirakennuksilta, ja ympärilleen vilkuillessa maisemaa hallitsevat useimmiten putket, tiiliseinät ja savupiiput. Voin vain kuvitella, kuinka kotoisaksi boheemit kiinalaistaiteilijat tai paikalle tulevat ulkomaalaiset vierailijat saattavat olonsa tuntea.

Myös alueella liikkuminen on äärimmäisen rauhoittava kokemus. Autoja on vain vähän, eikä ihmisiäkään taida kovin usein olla tungokseksi asti. Jokaisen kulman takaa löytyy uusia yllätyksiä, oli kyseessä sitten mielenkiintoinen taidegalleria, ulos pystytetty taideteos tai pieni matkamuistokauppa, josta voi löytää hieman persoonallisempia tuliaisia kuin esimerkiksi Pekingin kuuluisammilta rihkamamarkkinoilta (vaikka kyllä täältäkin tusinaroskaa löytyy yllin kyllin). Kylmiä juomia tai jäätelöä löytää kuumana päivänä helposti, ja pieniä ja viihtyisiä ravintoloita on siellä täällä. Taidetta löytää ulkonakin yllättävistä paikoista, joten kävellessä kannattaa katsella ympärilleen ja bongailla isompia tai pienempiä teoksia esimerkiksi rakennusten seiniltä ja katoilta.

Kunnianosoitus pimeille takseille

2009-07-07T13:46:00.001+08:00

Pekingissä on arviolta 66 000 ihan oikeaa taksia, mutta suurin osa omista taksimatkoistani on ollut pimeitä kyytejä - työpaikkani portin kupeessa odottaa päiväsaikaan kellonajasta riippumatta kymmenkunta autoa. Kyyti lähimmälle keskustaan johtavan bussilinjan pysäkille tai sieltä takaisin maksaa 10 RMB; kova tinkaaja pääsee tarvittaessa kolmellakympillä hieman kauempana sijaitsevalle viitoslinjan metroasemalle.

Pimeään taksiin ei aina kannata luottaa - jos liikut yksin oudolla alueella ja päämäärästäsi tai reitistä on pienintäkään epäselvyyttä, suosittelen, että odotat ihan oikean taksin osumista paikalle: odotus on harvoin pitkä, ja huijauksen riski on huomattavasti alhaisempi. Oman asuinalueen lähellä onkin sitten hienompi värvätä kuljettajia, kun heidän kasvonsa ovat ehtineet käydä tutuiksi ja matkapuhelimen muistista löytyy jo useamman kuin yhden Wang-kuljettajan numero, johon ei kuitenkaan ole koskaan uskaltanut soittaa.

Tutut kuljettajat tietävät, että minä olen se ulkomaalainen, joka kulkee lyhyemmän matkan taksilla ja jatkaa sieltä matkan epämukavuudesta ja hitaudesta piittaamatta bussilla kohti keskustaa, kun taas monet muut asiakkaat ottavat mieluiten taksin pidemmälle voidakseen jatkaa matkaansa kätevämmin ja nopeammin metrolla. He pitävät minua varmasti nuukana (ulkomaalaisilla kun pitäisi rahaa riittää), vaikka oikeasti yritän ottaa täälläkin ympäristön huomioon ja käyttää mahdollisimman paljon julkisia kulkuvälineitä.

Palatessani keskustasta on ilahduttavaa nähdä, kuinka laowain naaman bongannut tuttu kuljettaja säntää bussini perään ja oven avauduttua päihittää kaikki kilpailijansa toistamalla voitonriemuisesti työpaikkani nimeä.

Pimeän taksin kuljettaja ei koskaan haaskaa aikaa, joten kannattaa kiinnittää turvavyö, mikäli auto on sellaisella varustettu. Olen kokenut lukuisia riemastuttavan jännittäviä hetkiä taksien kyydissä, ja kuitenkin saan aina outoja katseita kiinnittäessäni (tai etsiessäni) turvavyötä. Pimeiden taksien kyydissä olen myös oppinut, kuinka täällä päin kannattaa käyttäytyä liikenteessä, mikäli haluaa päästä eteenpäin. Alla jokunen perusasia:

- Jos polkupyöräkaistalla ei ole autoja, pääsee sitä pitkin ruuhka-aikaan hienosti jonon ohi.
- Näkyvyydeltään huonon risteyksen läpi kaahatessa riittää, että varoittaa muita lähestymisestään esimerkiksi tööttäämällä taukoamatta tai illan pimeydessä vilkuttamalla valojaan.
- Vaikka toinen auto olisi kääntymässä vastakkaisesta suunnasta samalle tielle kuin sinä, se kyllä väistää koostaan riippumatta, joten kiilaa vain rohkeasti eteen.
- Punaisen valon todellinen väri on täysin tulkinnanvarainen, jalankulkijat pitävät itsestään huolen.
- Älä odota vasemmalle kääntyessäsi sopivaa hetkeä, vaan koukkaa rohkeasti vastaantulijoiden eteen - he hiljentävät varmasti tai vaihtavat nopeasti kaistaa.

Taksikuskit ovat olleet myös kielitaitoni kehityksen suhteen tärkeässä roolissa, sillä he ovat tavallisesti erittäin uteliaita ulkomaalaisen asiakkaan asioista – ulkomaalainen tuo selvästi mukavaa vaihtelua heidän päiviinsä. Kansalaisuuteni (harva tietää, missä Suomi sijaitsee) ohella useimmat heidän esittämänsä kysymykset liittyvät Kiinaan tulooni – siihen, olenko opiskelija vaiko töissä, paljonko tienaan ja kuinka kauan olen ollut Kiinassa. Myös mielipiteitäni kiinalaisia naisia kohtaan pidetään erityisen kiinnostavina, samoin kuin ajatuksiani kiinalaisesta ruoasta. Osa kuljettajista puhuu todella vahvalla Pekingin murteella, mutta toisinaan onnistun käymään heidän kanssaan pitkiäkin keskusteluja.

Teekaupunki

2009-07-07T13:42:00.004+08:00

Viime viikkoina tämä hiljainen suomipoika on alkanut katsella kalenteria ja laskeskella, kuinka monta päivää on enää jäljellä kotiinpaluuseen. Paluuni on niin lähellä, mutta silti vielä niin kaukana, ja koti-ikävä on kova. Minusta onkin tästä johtuen tullut jonkin verran introvertimpi: vietän iltani mieluiten yksin asunnossani kiinaa opiskellen tai muuta hyödyllistä puuhaillen, enkä ole ollut töissäkään erityisen sosiaalinen.

Ulkona olen sentään jaksanut viikonloppuisin käydä - perjantai-iltainen seikkailuni läpi Pekingin keskustan pimeiden mutta vilkkaiden hutongien sai minut taas vakuuttuneeksi siitä, että palaan Kiinaan ehdottomasti vielä jonakin päivänä, ja silloin en aio tulla yksin enkä myöskään asua 25 kilometrin päässä kaupungin ydinkeskustasta.

Tänään saatoin luultavasti (toivottavasti) päätökseen matkamuistojen ja tuliaisten hankkimisen - tosin jotain pientä saattaa vielä matkalaukun täytteeksi löytyä, mutta en kuitenkaan halua edes yrittää löytää jokaiselle jotakin. En halua kuluttaa vain tavan vuoksi, joten jos olet tuttava mutta et saa heinäkuussa lahjaksi materiaa, olet tervetullut kotiini nauttimaan kupposen laadukasta teetä.

Vierailin nimittäin ilmeisesti Aasian suurimmilla teeapajilla, Maliandao-nimisellä kadulla, joka on täpötäynnä teekauppoja ja teeostoskeskuksia. Niistä kuuluisin on Maliandao-teekaupunki (马连道茶城), laaja nelikerroksinen rakennus, jonka kolmesta alimmasta kerroksesta löytyy kirjaimellisesti satoja teekauppoja. Neljännessä kerroksessa onkin sitten - hieman yllättäen - suuri kamerakauppakeskus.

Paikkaan on helppo löytää ilman taksikyytiäkin: kulje metron ykköslinjalla ensin Military Museum -pysäkille ja jatka hetki jalan Yangfangdianlu-tietä pitkin kohti etelää. Tämän tien varrelta voit napata bussin numero 414, joka vie sinut perille (pysäkille nimeltä 马连道东里, ellen väärin muista) noin kymmenessä minuutissa. Kerron tämän siksi, että metroaseman ulkopuolella oleva taksikuski tarjoutui "ystävällisesti" heittämään minut sinne hintaan 50 RMB - täysin naurettava hinta alle viiden kilometrin matkasta Pekingissä. Älä siis tule huijatuksi.

Tuoksu on rauhallisen teekaupungin etuovesta sisään astuessa huumaava, ja heti alusta alkaen on selvää, että sieltä jokainen teetä rakastava sielu löytää mitä tahansa haluamaansa teehen liittyvää. Lukuisat liikkeet myyvät teen lisäksi paljon kauniita teenjuontiin liittyviä esineitä, kuten teekuppeja ja kokonaisia teeastiastoja. Jokaisen liikkeen myyjät haluavat kutsua sinut teepöydän ääreen, mikäli katseessasi on havaittavissa vähänkin kiinnostusta heidän tarjontaansa kohtaan. Voit kertoa heille, millainen tee sinua kiinnostaa, ja saat maistiaisia välittömästi - kiinalaiseen tyyliin. Teen laadusta ja mahdollisesta hinnasta voitte sitten keskustella (pääasiassa kiinaksi käydyn) juttutuokion jälkeen.

Itse ostin vihreää teetä rakastavalle siskolleni syntymäpäivälahjaksi Kiinan kuuluisinta sellaista, Xihulongjing-teetä (西湖龙井茶), ja ehkä vieläpä jonkun pienen bonuksen siihen kylkiäiseksi. Älkää kuitenkaan kertoko asiasta siskolleni!

Jingshan

2009-07-07T13:36:00.008+08:00

Pekingin puistot -sarjassa on tällä kertaa vuorossa Kielletyn kaupungin pohjoispuolella sijaitseva Jingshan-puisto (景山公园). Kyseessä on jonkin verran pienempi paikka esimerkiksi Beihai-puistoon verrattuna, mutta suosittelen silti käymään vierailulla, sillä maisemat tämän kuuluisan puiston keinotekoisen mutta korkeahkon kukkulan laelta ovat komeat. Kukkula on kasattu kokonaan lihasvoimin: keisarilliset palatsit rakennettiin Kiinassa perinteisesti jonkinnäköisen kukkulan eteläpuolelle, sillä sijainnin uskottiin tuovan onnea ja suojaavan samalla kylmältä pohjoistuulelta. Kun pääkaupunki siirrettiin Pekingiin, sopivan kukkulan puuttumisesta muodostui ongelma. Niinpä sellainen päätettiin rakentaa.

Jingshan-puiston portista sisään astuessa ensimmäisenä kantautuu korviin melu – joka puolella soitetaan musiikkia, lauletaan ja tanssitaan, ja eri soittimien luoma yhteisvaikutus on välillä kaukana miellyttävästä ja rauhoittavasta. Puistossa saa nopeasti havaita myös sen, että paikka on erityisen suosittu vanhemman väestön keskuudessa: enemmistö soittajista ja tanssijoista on eläkeikäisiä, ja on ilahduttavaa nähdä, kuinka riemukkaasti he ottavat elämästä ja toistensa seurasta ilon irti.

Suomessa en ole kovin montaa kertaa nähnyt voimistelevia tai urheilevia vanhuksia, mutta toisin on Pekingissä. Myös Jingshan-puistossa taijia tyytyväisinä harrastavat tai muuten vain venyttelevät vanhat herrat ja rouvat olivat tavallinen näky. Itseeni teki vaikutuksen myös penkillä istunut yksinäinen, vanha herra, joka piirsi lyijykynällä mallista puiston maisemaa.

Kuuluisan puistosta tekee länsimaalaisille luultavasti puu, jonka "avulla" Ming-dynastian viimeinen keisari hirttäytyi uskollisen eunukkipalvelijansa kanssa. Maisemien tai liikunnan ystäville on kuitenkin tarjolla myös houkutteleva kiipeäminen kukkulan laelle. Vaikka nousu ei olekaan kovin raskas, kannattaa matkan varrella välillä levähtää paviljongin tarjoamassa varjossa, jossa ei vielä ole kovaa tungosta. Kukkulan korkeimmalle laelle päästyään saattaakin sitten joutua taistelemaan paikastaan kauniille näkymille.

Kukkulan laelta näkee koko Pekingin: etelässä siintää Kielletty kaupunki, lännessä kaunis Beihai-puisto järvineen. Kun oikein siristää silmiään, voi pohjoiseen päin katsoessa erottaa Rumpu- ja Kellotornit. Idässäkin siintää varmasti jotakin, mutta en nyt muista mitä. Suosittelen!

Edullisia elämyksiä

2009-07-07T13:29:00.009+08:00

Lohikäärmevenejuhlan kunniaksi saimme töistä pidemmän, kolmepäiväisen vapaan - tosin sunnuntaina onkin sitten jo normaali työpäivä, joten tuleva työviikko on kuusipäiväinen. Työnantajani ajattelutapa on usein sellainen, että jos työntekijät saavat perjantain vapaaksi, on kyseessä "loma", vaikka useimmiten työn ääreen pitääkin palata jo sunnuntaina.

Itse juhlasta minulla ei ole mitään raportoitavaa, sillä en viitsinyt mennä seuraamaan soutukilpailuja tai muuta ohjelmaa suuren tungoksen keskelle. Sen sijaan teimme pienellä ulkomaalaisporukalla ikimuistoisen retken, joka on jälleen hyvä esimerkki siitä, että Pekingissä voi köyhäkin löytää lukemattomia hienoja kokemuksia. Käveleminen on useimmiten ilmaista, joten koko päivä kustansi minulle alle 30 RMB (eli noin kolme euroa) sisältäen matkat, maisemat ja aterian varsin tasokkaassa ravintolassa.

Suuntasimme varhain aamulla metron ykköslinjan itäiselle Pingguoyuan-pääteasemalle, missä saa nähdä Pekingistä hieman erilaisen puolen. Aseman lähellä sijaitsee teollisuusalue, jota hallitsee valtavan suuri terästehdas. Suuntasimme ensimmäisellä kohdalle sattuneella bussilla lähemmäksi tehdasta, ja bussista noustuamme vaikutti hetken jo siltä, että pääsisimme patikoimaan alueen ytimeen herkullisemmille kuva-apajille. Kiinalaiset portinvartijat eivät kuitenkaan päästäneet meitä alueelle. Muilla ihmisillä tuntui olevan sinne täysin vapaa pääsy, joten vartijat eivät luultavasti vain pitäneet näkemästään: viisi ulkomaalaista kameroiden kanssa!

Teollisuusalueen sydämeen ei siis ollut asiaa, mutta onneksi päinvastaisessa suunnassa, tien toisella puolella sattui olemaan korkea kukkula, josta näkymät olisivat varmasti spektaakkelimaiset. Hikinen matka taittui ensin hitaasti läpi hautakumpujen täyttämien kuivien metsäalueiden, kunnes hiljalleen polku alkoi muuttua jyrkemmäksi, mutta kasvuston tarjoaman tuen ansiosta helppokulkuiseksi. Selän takana avautuvat maisemat kaunistuivat askel askeleelta, kunnes lopulta saavuimme kukkulan tuuliselle huipulle. Näkymät olivat kertakaikkiaan hämmästyttävät, ja taas kerran sain tuntea oman pienuuteni valtavaa Pekingiä tarkastellessani. Mielenkiintoisena vastakohtana Kiinan kehitykselle huipulta löytyi myös pieni, todennäköisesti jonkun kiinalaisen erakon asuttama koti.

Pelottaa ajatuskin siitä, miltä Peking näyttää kolmen- tai neljänkymmenen vuoden kuluttua. Kiipeilyn jälkeen kävin vielä tuntemassa itseni pieneksi kaupungin keskustassa, jonne nousee korkeita rakennuksia kuin sieniä sateiseen metsikköön. Vaikka Kiinassa (ja muualla maailmassa) voi nähdä paljon vaikuttavampaakin esimerkiksi Shanghaissa tai Hong Kongissa, riittää näiden rakennusten pällistely Tampereen pojalle toistaiseksi vallan mainiosti!

Karaoke Television

2009-07-03T15:19:00.002+08:00

On tiettyjä asioita, joita ei voi jättää tekemättä vieraillessaan Pekingissä tai yleensäkin Kiinassa. Olen kuullut vitsailtavan, että lentokentällä passintarkastuksen ohessa tarkistetaan myös, että maasta lähtevällä on mukanaan ainakin yksi kappale Maon pientä punaista kirjaa - muuten ei ole lähtemistä! Pekingin ankkaa pitää ehdottomasti käydä maistamassa, ellei satu olemaan vannoutunut kasvissyöjä. Itselläni nämä kaksi asiaa ovat jo kunnossa, ja viime viikonloppuna tuli koettua jotain muutakin oleellista: KTV.

Karaoke tunnetaan Kiinassa paremmin nimellä KTV (karaoke television), ja kyseessä on yksi suosituimmista vapaa-ajanviettotavoista - ilmeisesti lähes jokainen kiinalainen tykkää karaokesta. Kiinassa voi unohtaa auttamattoman vanhanaikaisen, suomalaisillekin tutun karaoken, jossa ihmiset laulavat vuorollaan hämyisissä baareissa laumalle sekä ystäviään että paikalla olevia satunnaisia juoppoja. Täällä vuokrataan koko illaksi yksityinen huone ja sitten lauletaan sydämen kyllyydestä kunnes aika loppuu.

KTV-huone koostuu useimmiten yhdestä isosta pöydästä, leveästä sohvasta, huoneen toisessa päädyssä olevasta televisiosta ja sen edustalla olevasta pienestä esiintymislattiasta. Tässä pienehkössä huoneessa sitten humallutaan tyytyväisinä, lauletaan tunteella, tupakoidaan ja pelataan kiinalaista juomapeliä. Vessassa käynti voi olla yksin liikkuvalle miehelle kiusallista (tai kiihottavaa), sillä KTV kulkee hyvin usein käsi kädessä prostituution kanssa - lukuisia viekoittelevia kiinalaistyttöjä voi ilmestyä lähistölle saaliin toivossa.

Tuntuu siltä, että kaikki kiinalaiset osaavat laulaa ainakin kohtalaisen hyvin. Meidän seurueessamme oli viime viikonloppuna kymmenkunta kiinalaista ja kaksi ulkomaalaista. Olin etukäteen luvannut hirveästä lauluäänestäni huolimatta laulaa ainakin yhden Teresa Tengin klassikkolauluista, ja olin koko päivän ajan vietävän jännittynyt väistämättä lähestyvästä hetkestä. Kiinalaiset ovat onneksi äärimmäisen kohteliaita - hienointa heidän mielestään on, että uskaltaa tarttua mikrofoniin ja nousta muiden eteen. Sain mieletöntä kannustusta kun osasin laulaa kiinaksi, ja laulun päätyttyä aplodit olivat ilahduttavat. Kuulin myös jonkun sanovan kohteliaasti: "Such a sweet voice!"

Tästä rohkaistuneena ja hieman päihtyneenä lauloin yhteensä kolme laulua, joista yhden vieläpä kahteen kertaan. Illasta jäi hyvä mieli, ja voin taas sanoa tuntevani kiinalaista kulttuuria vähän paremmin. Alla vielä kiinan opiskelijoille haasteeksi ilman pinyiniä yksi laulamistani kappaleista, jota harjoitella vaikkapa YouTuben säestämänä. Jos haluaa tehdä kiinalaisiin syvän vaikutuksen, on kiinankielinen KTV-esiintyminen ehdottomasti yksi parhaista keinoista!

小城故事

小城故事多
充满喜和乐
若是你到小城来
收获特别多
看似一幅画
听像一首歌
人生境界真善美这里已包括
谈的谈说的说
小城故事真不错
请你的朋友一起来
小城来做客

Kulttuurieroja, Vol. 2

2009-07-03T15:12:00.002+08:00

Tässä satunnaisia ajatuksia, joita olen koonnut viimeisten viikkojen aikana. Kulttuurierojen lisäksi halusin laittaa saman otsikon alle myös mainintoja joistakin yhtäläisyyksistä.

Nimikkeet työpaikalla

Kiinalaiset puhuttelevat toisiaan työpaikalla tavalla, joka voi suomalaisesta tuntua kovin oudolta: ensin työntekijän sukunimi ja sitten ammattinimike. Opettaja nimeltä Wang on siis koulussani Wang-opettaja (王老师), ja tällä tavalla puhutellaan koko ajan. Poikkeuksiakin toki löytyy: esimerkiksi ulkomaalaista opettajaa puhutellaan automaattisesti etunimeä käyttäen. Kokeneemmat tai vanhemmat opettajat voivat käyttää nuorempiaan puhutellessaan pieni-etuliitettä, jolloin nuoresta Wang-opettajasta tulee herttaisesti pikku-Wang (小王).

Syntymäpäiväsankarin piikkiin

Vietin syntymäpäivääni huhtikuun loppupuolella, ja täytyy tunnustaa, että tein parhaani pitääkseni kyseisen juhlapäivän omana tietonani. Yksi työtovereistani pääsi kuitenkin Facebookin avulla jäljilleni ja vaati, että juhlistamme merkkipäivääni kunnon ravintolassa. Onneksi illan järjestänyt kollegani on länsimaalainen: se tarkoitti käytännössä sitä, että en joutunut maksamaan ateriastani feniäkään. Kiinalainen perinne sen sijaan on sellainen, että päivänsankari saa illan päätteeksi ”kunnian” huolehtia laskun maksamisesta. Lupasin kuitenkin vastineeksi tarjota läksiäisateriani kesäkuun lopussa - laskusta on tulossa iso, ja kuitista saan hyvän viimeisen muiston ensimmäisestä puolivuotisestani Kiinassa.

Mitkä tekijänoikeudet?

En voi olla hämmästelemättä työpaikkani tapaa surutta viitata kintaalla tekijänoikeuksille tilaamalla toisinaan yksittäisiä oppikirjoja ja monistamalla niistä sitten oppimateriaalia koko porukalle. Esimieheni oli huhtikuun alussa minuun todella pettynyt, kun olin tehnyt merkintöjä omaan kopiooni matematiikan työkirjasta - nyt koulun pitää tilata uusi kappale, sillä omastani oli tarkoitus kopioida seuraavana lukuvuotena lisää! Voi harmi. En rohjennut kertoa hänelle, että jossain toisessa maassa olisi jo pistetty ihmisiä vankilaan tai ainakin annettu tuntuvat sakot.

Tytöt on tyttöjä

Feminismi vaikuttaisi Kiinassa olevan vielä suhteellisen tuntematon käsite. Monet hillitysti töissä pukeutuvat naiset muuttuvat vapaa-aikanaan meikatuiksi ja pyntätyiksi, pop- tai filmitähtiä muistuttaviksi prinsessoiksi. Heitä kohdatessani melkein odotan, että jostain ilmestyy lauma säälimättömiä paparazzeja salamavaloineen. Tiedän että poikkeuksia löytyy ja paljon, mutta rohkenen silti yleistäen sanoa, että kiinalaiset naiset rakastavat kameralle hymyilemistä ja kauniilta näyttämistä, söpöjä vaaleanpunaisia tavaroita, vaatteita ja shoppailua paljon enemmän kuin esimerkiksi suomalaiset. Ystävänpäivän (joka on täällä ”rakastajien päivä”) koittaessa miehen on parasta pistää kaikkensa peliin, ellei halua joutua jatkossa sietämään mykkäkoulua.

Tuhlaa vähän ruokaasi

Eräänä päivänä lounaalla kiinalainen kollegani kysyi minulta mielenkiintoisen kysymyksen: Miksi syöt aina ruokasi loppuun? Vastasin tähän, että minulla ei ole tapana haaskata mitään. Hän ymmärsi pointtini täydellisesti, mutta kysymys synnytti pienen keskustelun siitä, kuinka Kiinassa perinteisesti on tapana jättää hieman ruokaa lautaselle tai teetä kupin pohjalle. Tyhjä lautanen tai kuppi nähdään usein merkkinä vieraan tyytymättömyydestä, ja hyvä kiinalainen isäntä tai emäntä pitääkin huolen siitä, ettei tarjottava pääse koskaan loppumaan kesken. Siksi siis riittävästi syötyään tai juotuaan on Kiinassa hyvä muistaa, että vähän kannattaa aina haaskata.

Vieraan kielen kammo

Olen vasta viimeisten viikkojen aikana alkanut uskaltaa käyttää kiinan kielen taitojani arkipäivän tilanteissa rohkeammin - aikaisemmin pelkäsin virheiden tekemistä tai huonoa ääntämystä, tai sitä että en ymmärtäisi sanaakaan kiinalaisen keskustelukumppanini vastauksesta. Asenteen muutoksesta kiitos kuuluu muun muassa puheliaille taksikuskeille tai malatang-pöytien (麻辣烫) uteliaille kiinalaisnuorille. Olen saanut kunnian olla monen nuoren kiinalaisen ensimmäinen ulkomaalainen juttukaveri!

Opetan kerran viikossa suullista englantia jokuselle kiinalaiselle opettajalle. Keskustelemme aiheesta kuin aiheesta, ja usein uuden tuttavuuden kohdalla käy ilmi, että myös heille englannin kielen puhuminen on vaikeaa. Hekin pelkäävät tekevänsä virheitä, ääntävänsä huonosti tai käyttävänsä vääriä sanoja. Tuntuukin, että puhutun kielen tuottamisen pelko on aikuisopiskelijoiden keskuudessa lähes universaali ilmiö. Kiinalaisten kohdalla ilmiö on erityisen ymmärrettävä, sillä pyrkimys kasvojen menettämisen välttämiseen on hyvin vahvasti läsnä kiinalaisessa kommunikaatiossa.

All Orientals Look the Same

Viimeisenä haluan viitata länsimaalaiseen näkemykseen, jonka mukaan kaikki itämaalaiset näyttävät täysin samalta. En voisi olla asiasta enempää eri mieltä, mutta ymmärrän toki, mihin ajattelutapa perustuu - lähes jokaisella esimerkiksi Kiinassa on kuitenkin musta tukka ja tummat silmät. Silti myös Kiinassa ajatellaan, että kaikki länsimaalaiset ovat ihan samannäköisiä. Jokin aika sitten kaikki koulumme opettajat valokuvattiin kaulassa kannettavia nimikortteja varten. Omaani noutaessani kiinalaiset pitkään etsittyään yrittivät tarjota minulle kanadalaisen opettajan kuvalla varustettua korttia. Hänellä on siniset silmät ja vaalea tukka, kun taas minulla on ruskeat silmät ja tumma tukka. Heidän silmissään voisimme olla kaksoset.

Pieces of Shunyi

2009-07-03T15:07:00.008+08:00

Asun mielenkiintoisella, kahden vastakohdan ympäröimällä alueella: koulustani pohjoiseen kävelemällä löytää pienen ja viehättävän, aidosti pekingiläisen kylän ja sitä ympäröivät, vihreät mutta välillä myös karut maisemat. Etelää kohti kulkiessa taas näkee kansainvälisiä kouluja ja loputtomat rivit aidattuja, varakkaille ihmisille tai ulkomaalaisille tarkoitettuja luksusasuntoalueita - todellisia kartanoita, jotka eivät voisi enää vähempää muistuttaa siitä, että ollaan Kiinassa. Tarjonta vastaa kysyntää, joten alueelta löytyy muun muassa McDonald's, Starbucks ja kokonainen suuri ostoskeskus, josta saa englantia taitamatonta palvelua hakemalla hakea.

Seudussa ei sinänsä ole mitään vikaa, vaikken itse siellä viihdykään - osa täällä asuvista ei varmastikaan ole itse valinnut elämää Kiinassa, vaan on "joutunut" muuttamaan Kiinan-komennuksen saaneen perheenjäsenen mukana. On hienoa, että heille on tarjolla tuttuja palveluja ja englanninkielistä palvelua. Todellista kiinalaista elämää he eivät todennäköisesti pääse kotiensa läheisyydessä näkemään, mutta onneksi mahdolliset halukkaat voivat lähteä lyhyelle patikkaretkelle ja käväistä Shunyin kauniimmalla puolella. Itse kävin patikoimassa vältellessäni kiinan kielen tasokokeeseen (josta lisää myöhemmin) valmistautumista. Tässä jokunen otos retkeltäni:

This is China

2009-05-23T19:39:00.002+08:00

Kiinassa on nyt pistetty myös blogspot pannaan, joten minulla ei ole ollut asiaa blogiini reiluun viikkoon (tämän tekstin julkaisi tyttöystäväni puolestani Suomesta käsin).

Tervetuloa lukemaan blogiani väliaikaiseen osoitteeseen: http://laonuo.vuodatus.net

Kuusi haita ja paljon lohikäärmeitä

2009-05-13T11:43:00.011+08:00

Kesäpalatsin ja Kiinan muurin jälkeen pyysin ystävällisesti Pekingiä tarjoamaan seuraavaksi jotakin vähän pienempää spektaakkelia - jotakin pientä ja kaunista. Peking vastasi toteamalla tylysti: 没门儿! (Ei käy!)

Lauantaina tarkastelin Pekingin taskuoppaani karttaa ja päätin tehdä leppoisan pikku puistoretken pohjoisesta etelään päin kaupungin keskustassa. Reitti oli seuraavanlainen: Xihai (西海, kirjaimellisesti länsimeri), Houhai (后海, takameri), Qianhai (前海, etumeri), Beihai (北海, pohjoismeri), Zhonghai (中海, keskimeri) ja Nanhai (南海, etelämeri). Olen vähän huono karttojen kanssa, joten en ihan tajunnut, että kävelyretkestäni tulisi melkoisen pitkä. Odotin myös, että kyseessä olisi pelkkä patikkapäivä tavallisten puistojen ympäröimien vesialueiden reunoilla.

Ensimmäiset kolme haita vastasivat odotuksia: vanhaa kiinalaista arkkitehtuuria pienellä kukkulalla, patsas jostakin kuuluisasta kiinalaisesta oppineesta, paljon vanhoja kiinalaisia patikoimassa käden selän taakse ristittyinä. Qianhailta tieni vei pienen ostoskadun läpi kohti Rumputornia ja Kellotornia, joiden välissä vietin tammikuussa kiinalaista uutta vuotta. Rumputorni oli valitettavasti suljettu, mutta pääsin käymään pohjoisemmassa Kellotornissa. 20 RMB oli oikeastaan aika tiukka hinta yhdestä tornista, mutta korkeat ja jyrkät torniin nousevat portaat ja massiivinen kello itsessään olivat kyllä näkemisen ja kokemisen arvoiset. Harmi, että toinen torni jäi tällä kertaa väliin.

Hieman väsyneenä suuntasin kohti Kielletyn kaupungin länsipuolella sijaitsevaa Beihai-puistoa, joka yllätti minut totaalisesti - alue on yllättävän laaja ja hämmästyttävän kaunis, enkä yhtään osannut odottaa näkeväni jotakin niin vaikuttavaa. Puiston keskellä sijaitsevalle järvelle voi halutessaan lähteä soutelemaan tai veneilemään, mutta kameran kanssa retkeilevän kannattaa suunnata rannasta poispäin ja tutustua moniin kauniisiin paikkoihin: palatsit, buddhalaiset temppelit ja niiden välillä kiemurtelevat, kivin päällystetyt pikku reitit eivät lopu kovin äkkiä kesken. Arkkitehtuuri on värikästä ja upeaa, ja itseäni ilahdutti erityisesti se, kuinka paljon lohikäärmeitä on käytetty teemana yksityiskohtia luotaessa. Täälläkin päivästään voi halutessaan tehdä todella pitkän ja ikimuistoisen, ja hienoja paikkoja rauhalliselle piknikille löytyy joka puolelta. Vaikka valkoinen taivas muistuttaakin jatkuvasti Pekingin ilman likaisuudesta, voi kaupungin hälyn Beihai-puistossa unohtaa hetkeksi. Suosittelen lämpimästi!

"Opetat niille englantia"

2009-05-10T20:48:00.002+08:00

Helmikuun puolivälissä alkanut kevätlukukausi on ollut minulle suuri haaste, mutta mielestäni hieman vääristä syistä johtuen. Englantini puolesta ei ole koitunut minkäänlaisia ongelmia - joudun joka tapauksessa puhumaan pikkuisille melko yksinkertaista kieltä. Ongelmana on useimmiten ollut länsimaalaisuuteni, suomalaisuuteni, tai yksinkertaisesti koulun saamattomuus tai pyrkimys säästämällä niittää mahdollisimman paljon voittoa korkeista lukuvuosimaksuista.

Länsimaalaisuuteni tarkoittaa sitä, että olen kiinalaisten lasten silmissä pelkkä hassu ulkomaalainen. Kurinpito luokassa ei sinänsä ole kovin hankalaa - saan kyllä luokan hiljaiseksi jos haluan, mutta silloin se tapahtuu opettamisen kustannuksella. Muisto isonenän älähdyksestä menee nimittäin normaalissa opetustilanteessa lapsen toisesta korvasta sisään ja tulee saman tien toisesta ulos. Vain kiinalaisen opettajan läsnäolo saa viestini pysymään korvien välissä pitempään. Valitettavasti ylityöllistetyillä kiinalaisilla kollegoillani on jo ihan tarpeeksi tekemistä omastakin takaa.

Suomalaisuudessani lasten opetuksesta maksavat vanhemmat näkevät vain englannin opettajan, joka ei puhu englantia äidinkielenään. Epäluuloja herää mystisen suomalaisen barbaarin ilmestyessä hauskan ja hommansa osaavan kanadalaisen opettajan tilalle. Tämä tarkoittaa sitä, että jonkun tehtävänä on nyt puolustella minua ja vakuutella vanhemmille, että olen oikeasti ihan sopiva tähän hommaan. Naureskelen usein työkavereilleni, kuinka onnekas olen, kun olen saanut kunnian olla se virhe, jonka tämä koulu olisi luultavasti tehnyt ennemmin tai myöhemmin.

Koulumme osallistui hiljattain eräille rekrytointimessuille, ja siellä ulkomaalaisia opettajaehdokkaita haastattelevalle henkilölle tehtiin heti aamusta selväksi, että "sen pitää sitten olla natiivipuhuja". Sääli, sillä myöhemmin sain kuulla, että viidestä parhaasta ehdokkaasta peräti neljä oli kotoisin ei-englanninkielisestä maasta. Loistavaa englantia puhuvalla, haastatteluun hyvin valmistautuneena ja oikealla asenteella tulleella latvialaisella tai espanjalaisella ei ollut siis mitään mahdollisuuksia helpon työpaikan perässä paikalle tulleiden amerikkalaisten rinnalla. Sama päti myös esimerkiksi tummaihoisiin tai vähänkin iäkkäämpiin työnhakijoihin.

Kouluni haluttomuus opastaa minua ja pyrkimys rahan säästämiseen ovat aiheuttaneet minulle eniten huolia opetukseni laatua ajatellen. Matematiikan tunnit ovat sujuneet ongelmitta, sillä minun pitää vain opettaa kirjojen mukaan. "Edistyneempien" englannin ryhmä onkin sitten ollut paljon hankalampi. Helmikuussa minulle oikeastaan vain sanottiin, että "tee suunnitelma, opetat niille englantia". Minkäänlaista opetussuunnitelmaa ei ole olemassakaan, ja jouduin pohjaamaan "suunnitelmani" ryhmän edellisen opettajan aikaansaannoksiin ja opastukseen.

Jokusen viikon opettamisen jälkeen lasten vanhemmat alkoivat kysellä oppimateriaalin perään, mutta minulla ei ollut mitään, mitä lähettää lasten mukana kotiin. Tällöin koulu lupasi tilata käyttööni oppi- ja työkirjat. Muutaman viikon kuluttua minulle kerrottiin, että he olivat tilanneet vain muutaman kopion, joista yhden he aikoivat lähettää värikopioitavaksi. Tästä kaksi viikkoa eteenpäin, ja minulle selvisi, että värikopiointi olisikin maksanut liikaa. Silloin totesimme, että valitsen kirjoista tärkeimmät sivut ja vien ne kopioitavaksi koulumme kopiohuoneeseen. Tällä viikolla sain viimein yhteen nidotut "oppikirjat" käyttööni, ja voin vihdoin oikeasti pohjata opettamiseni johonkin konkreettiseen lähteeseen. Mitäköhän Suomessa tapahtuisi, jos koulu ostaisi jostakin oppikirjasta yhden kopion ja käynnistäisi vain kopiokoneen?

En ole kuitenkaan erityisen huolissani opettamisestani tai asemastani. Minulla on sopimus heinäkuun alkuun asti ja koulukin tietää sen. Lisäksi olen harjoittelijana käytännössä ilmaista työvoimaa. Olen saanut sellaisen kuvan, että opettamiseni tuloksilla ei välttämättä ole niin kauheasti väliä, vaan pääasia on, että koulu voi uusia oppilaita etsiessään mainostaa ulkomaalaisia opettajiaan. Opetan siis nyt niin hyvin kuin vain annetuilla resursseilla kykenen, ja se riittäköön. Parin kuukauden päästä taksin perävalot vilkkuvat ja molemmat osapuolet voivat huokaista helpotuksesta ja unohtaa, että olivat koskaan tavanneetkaan - vähän samalla tavalla kuin kiinalaislapset unohtavat sen, kuinka waijiao korotti viisi sekuntia aikaisemmin vihaisena ääntään.

Elämä jatkuu.

Lamaluostari

2009-05-07T20:34:00.006+08:00

Pekingin keskustassa, toisen kehätien pohjoisosan eteläpuolella sijaitsee Lama Temple (雍和宫), Pekingin suurin temppeli- ja luostarialue. Paikalle on helppo löytää, sillä maanalaisen kakkoslinjalla on sitä varten oma, samanniminen asemansa. Itse kävin siellä jo noin reilu kuukausi sitten, kun Pekingin kevät oli alkanut väläytellä ensimmäisiä todella lämpimiä päiviään, mutta suuremmat spektaakkelit (Kesäpalatsi, Kiinan muuri) ja arkipäivän ajatukset ovat tunkeneet blogitekstijonossani tämän edelle sitkeästi - kuin kunnon kiinalaiset ikään.

1600-luvulla rakennettu temppeli palveli alunperin keisarillisena palatsina, mutta se muutettiin lamaluostariksi vuonna 1744. Luostari on säilynyt hämmästyttävän hyvin aina tähän päivään saakka, selvittyään esimerkiksi kulttuurivallankumouksesta silloisen pääministerin päättäväisyyden ansiosta. Viidestä päähallista ja lukuisista pienemmistä tiloista koostuvan luostarin arkkitehtuuri ja rakennusten koristukset sisältävät han-kiinalaisia, mongolialaisia ja tiibetiläisiä vaikutteita. Täytyy myöntää, että minulla ei ole kauheasti silmää eri tyylisuunnille - huomasin usein vain ajattelevani, että olen nähnyt tällaisen paikan ja samanlaisia rakennuksia ennenkin!

Paikan monista Buddha-patsaista epäilemättä hämmästyttävin on jättimäinen, yhdestä suuresta puusta veistetty ja kuulemma jostain todella kaukaa Pekingiin muinoin raahattu, 17 metriä korkea Maitreya-patsas. En olisi saanut sitä kokonaan kamerallani ikuistettua, vaikka olisin halunnutkin - en halunnut liikaa sohia kamerani kanssa sisätiloissa, paikoissa, jonne monet ihmiset tulevat uskonnollisista syistä polttamaan suitsukkeita ja kumartamaan Buddhalle. Luostari tarjoaakin mielenkiintoisia vastakohtia, kun välillä voi nähdä ihan aidon buddhalaisen munkin kaavussaan kulkemassa valokuvia räpsivän vyölaukkujoukon ohitse.

Turismi on toisaalta ikävästi tällaisten paikkojen kohtalo nykypäivänä - aitous ja oikea henki ovat luonnollisesti mennyttä. Toisaalta ne älyttömän suuret rahamäärät, jotka temppeli myymistään pääsylipuista saa sijoitettavaksi muun muassa kunnossapitoon, saattavat olla yksi suurimmista syistä siihen, että esimerkiksi tämä paikka ylipäätään on vielä olemassa näin keskeisellä paikalla kehittyvän Kiinan pääkaupungissa. Alla jokunen valokuva - suitsukkeita polttavat, Buddhalle kumartavat ihmiset voitte kuvitella itse rakennusten sisälle.

Ylpeys-instituutti

2009-05-05T15:14:00.002+08:00

Löysin koulumme vastaanotosta jokusen Pride Institute -opaskortin, joiden tarkoitus on saada kiinalaiset käyttäytymään arkipäivän tilanteissa siivommin ja sitä kautta näyttäytymään paremmassa valossa ulkopuolisten silmissä. Yleinen tietämättömyys tällaisista perusasioista on Kiinassa ihan oikea ongelma, mutta kyllä jokusen suomalaisenkin taskuun voisi pari tällaista korttia sujauttaa. Pyydän anteeksi mahdollisilta englantia taitamattomilta lukijoiltani, sillä en viitsinyt ohjeita kääntää ajanpuutteen vuoksi suomeksi.

BE CONSIDERATE - DO NOT BE TOO LOUD

- Be sensitive to the environment and establish a caring manner - do not let your presence interrupt a nice and quiet environment.
- Adopt an indoor voice when you are inside.
- If you are in a nice and quiet place (whether you are indoors or outdoors, in China or overseas), be quiet. Do not disturb the quietness.
- When you need to move a chair during a quiet meeting, move it without making scratching noises.
- When you are using your cell phone, it is just like talking to someone right next to you, no need to shout.
- It is not considered good manner to use cell phone in a theater; your phone should be switched off or put on silent mode the moment you walk in.

WE LINE UP PROPERLY - WE DO NOT CUT IN LINE

- Lining up properly is a basic sourtesy to other people, the same courtesy you would want to receive from others. Everybody should have the equal chance to move to the front.
- No matter where you are, as long as there is one person in front of you, line up behind him, not beside him.
- Wait until the person in front of you finishes and walks away, and then it is your turn.
- Give the person in front of you a little space when lining up.
- When someone cuts in line, remind him not to do so.
- Be the first person to line up, not the first person to cut in line!
- Driving a car does not give you the right to not line up or to cut someone off.

WE RESPECT OTHERS, SPITTING IS HARMFUL

- Hacking and spitting is a habit that is not respectful to you or to other people.
- It is safe to swallow because most of the bacteria/pathogens that are found within the phlegm will either have been attacked by the white cells, or will have been destroyed by the stomach acid.
- If you have to spit, spit quietly onto a piece of tissue or a handkerchief and wrap it up and throw it in the trash can.
- Hacking or loudly clearing you throat is impolite - it is not a necessity but a habit.
- Remember, spitting will not make you any healthier, but it may infect others.
- If you see someone spitting, remind the person of the correct way of doing it, or give out this card.

Kiinan muuri

2009-05-03T16:38:00.010+08:00

上山容易
下山难

Vanhan kiinalaisen sanonnan mukaan vuorelle kiipeäminen on helppoa, mutta alastulo onkin sitten vaikeampaa. Vierailtuani lauantaina Kiinan muurilla (长城) en voinut muuta kuin todeta, että olen samaa mieltä. Ylöspäin kulkiessa ainoa ongelma on hengästyminen, mutta kun korkealta vartiotornista pitää lopulta lähteä takaisin alas, alkaa päätä herkästi huimata.

Ennen Kiinaan lähtöäni eräs ystäväni kysyi, aionko käydä Kiinan muurilla. Yllätin hänet vastaamalla, että luultavasti en. Asenteeni johtui näkemistäni lukemattomista kuvista ihmisistä poseeraamassa restauroidulla muurilla takanaan suorastaan helvetillinen ihmismeri. En totta puhuen ole koskaan nähnyt sellaisissa kuvissa mitään houkuttelevaa, vaan ainoastaan ahdistavan tungoksen, joka epäilemättä aiheuttaa myös elämyksen latistumisen.

Olinkin enemmän kuin riemuissani, kun minulle tarjoutui tilaisuus lähteä katsomaan muurin realistisempaa ja haastavampaa puolta sen Xiangshuihu-osuudelle (响水湖). Jonkin verran väkeä sielläkin oli aluksi, mutta ihmisistä valtaosa oli kiinalaisia, ja mitä korkeammalle kiipesimme, sitä harvemman seurassa saimme liikkua. Lienee sanomattakin selvää, etten nähnyt ainoatakaan kaljamahaa tai vyölaukkua.

Aloitimme kuusituntisen urakkamme alueen karummalta puolelta nousemalla vuoren rinnettä kiemurtelevaa metsäpolkua pitkin restauroimattomalle muurinpätkälle. Perille saavuttuamme olo tuntui hieman pettyneeltä, sillä korkeammalle johtavalle, sotkuisen näköiselle reitille oli kyltin mukaan pääsy kielletty. Keskusteltuamme asiasta hetken "vartijan" kanssa päätimme jatkaa matkaamme ylöspäin omalla vastuullamme. En ole kauhea hurjapää luonteeltani, joten olin ensin hieman huolissani edessä olevasta, hankalan näköisestä reitistä. Päätin kuitenkin yrittää, ja lähdin liikkeelle varovasti. Eikä kaduttanut ollenkaan: reitti osoittautui paljon vaivattomammaksi kuin miltä se aluksi näytti, ja ylhäällä odotti karuudessaan komea vartiotorni valmiina valokuvattavaksi ja valloitettavaksi.

Seuraavaksi suuntasimme eri kulkureittiä pitkin takaisin kohti aloituspaikkaamme, mutta nälkämme ei ollut vielä tyydytetty. Kahden vuoren väliseen laaksoon pystytetyn padon toisella puolella sijaitsevan, restauroidun osuuden kutsua oli mahdoton vastustaa, joten päätimme valloittaa vielä toisenkin vartiotornin. Tällä kertaa muuri koostui hyväkuntoisista portaista, joten matka ylös oli helppo, vaikkakin todella raskas. Portaat olivat välillä käsittämättömän jyrkät, ja osan matkasta kuljin käyttäen käsiäni kolmantena ja neljäntenä jalkana. Kiipeäminen oli jälleen kaiken vaivan arvoista - ylhäällä viettämämme, noin tunnin mittaisen lepotauon aikana vain viisi muuta urheata kävi piipahtamassa tunnelmallisessa tornissa. Korkeuksissa vallinnut hiljaisuus oli hämmästyttävä.

Alastulon koittaessa minua alkoi oikeasti pelottaa, sillä muuri on niin jyrkkä (valitettavasti en onnistunut ikuistamaan jyrkkyyttä kunnolla kamerallani). Monilla muurin osuuksilla vieraillut työtoverinikin totesi, ettei ole ennen kokenut mitään vastaavaa. Onnekseni jyrkimmissä kohdissa oli muurin molemmilla reunoilla kaide; olisin silti mielelläni pitänyt sellaisesta kiinni ihan alusta loppuun asti!

Kuten tätä lukiessanne ehkä osaatte jo arvata, selvisi nöyrä kertojanne lopulta myös alastulosta hengissä. Kokemus oli luultavasti tähänastisen elämäni upein (ja olen sentään asunut neljässä eri maassa), ja suosittelenkin tätä Kiinan muurin vähemmän tunnettua osuutta lämpimästi jokaiselle seikkailunhaluiselle - omalla vastuulla tietenkin!

Kommunikaatiovaikeuksia

2009-05-01T20:28:00.002+08:00

Kevätlukukauden puolivälin koeviikko on ohi, ja voin vain huokaista helpotuksesta todetessani, että työviikkojen suhteen olen harjoittelussani nyt mukavasti voiton puolella. Viikko oli erityisen raskas ja välillä jopa hektinen, pääasiassa kommunikaation puutteellisuuden vuoksi.

Tänne saavuttuani ensimmäisiä työtovereiltani oppimiani asioita oli se, että ulkomaalaiselle opettajalle ei kerrota käytännössä mitään, ennen kuin se tapahtuu tai on jo ohitse. Jokaviikkoisissa ulkomaalaisten opettajien kokouksissa olen saanut huomata, että kyseessä todellakin on ikuinen pulma jokaiselle kouluni waijiaolle. Tämä on hyvä muistutus siitä, että nyt ollaan todellakin täysin erilaisessa työkulttuurissa.

Oppitunteja perutaan tai siirretään lyhyellä varoitusajalla: torstaina sain vasta hieman ennen lounastaukoa kuulla, että iltapäivän oppituntini alkavat jo klo 13 niiden normaalisti alkaessa klo 14.45. Yleensä ehdin lounaan jälkeen vetää parin tunnin tirsat, mutta tällä kertaa se jäi haaveeksi. Eräälle toiselle opettajalle oli vasta yhden jälkeen alettu soitella ja kysellä, että mikä maksaa.

Koeviikon vaikutus näkyi myös siinä, että oppilaat ja opettajat panostivat rajusti tärkeimpiin oppiaineisiin: kahden viikon ajan vähintään puolet oppilaista oli poissa englannin tunneiltani, eikä kukaan viitsinyt mainita tästä minulle etukäteen. Toisin sanoen laatimani tunti- ja viikkosuunnitelmat menivät täysin harakoille, enkä voinut auttaa oppilaitani kunnolla valmistautumaan englannin kokeeseensa. Tämä johti lukuisiin hylkäämisiin ja hätäisiin uusintakokeisiin (joissa kiinalaiset opettajat käytännössä varmistivat sen, etteivät lapset joudu palaamaan koteihinsa hylättyjen arvosanojen kanssa) vain hetkeä ennen kouluviikon päättymistä ja lasten kotiinlähtöä.

Koeviikosta vielä sen verran, että meni aika myöhäiseksi ennen kuin kuulin koko asiasta ja saatoin alkaa laatia englannin kokeita luokalleni. Koeviikkoa edeltävänä perjantaina minulle tultiin kertomaan, "You know, next week we'll have the mid-term examinations, please prepare your exams by Monday." Selvä, siinä meni yksi päivä viikonlopustani.

Tarkistettuani kokeet, merkittyäni arvosanat (ensin prosenttimäärä ja sen perusteella arvosanaksi A, B, tai C (D ei ollut toivottujen merkintöjen listalla)) ja kirjoitettuani jokaisen kokeen loppuun pienen viestin vanhemmille heidän lapsensa edistymisestä ja käytöksestä, sain kuulla, että minun pitääkin kirjoittaa kyseiset viestit erikseen sitä varten tarkoitetuille lomakkeille. Aikaa oli tällöin jäljellä noin kolme tuntia, missä ajassa minun piti myös käydä lounaalla ja pitää kaksi 40-minuuttista oppituntia, tarkistaen siinä sivussa uusintakokeita. Onnistuin lopulta erään englantia puhuvan kiinalaisen opettajan avustuksella, mutta kaikki se sählääminen oli raivostuttavaa.

Viime viikolla saimme nimikyltit, joita roikottaa kaulasta koulun alueella liikkuessamme. Kylttejä varten suoritetusta valokuvauksesta ei minulle kukaan kertonut, kaikki muut vain menivät tyytyväisinä kuvauksiin ja ihailivat seuraavana päivänä kiiltäviä henkilötodistuksiaan. Lopulta joku soitti minulle ja kehotti menemään kuvattavaksi. Taustoja ja valaistusta oltiin juuri sopivasti purkamassa kuvauspaikalta, joten paikalla olleet työmiehet ja siivoojat saivat naureskella ulkomaalaisen opettajan poseeraamiselle. Nyt nimikyltissäni on punaposkinen naama, mutta onneksi kuva epäonnistui ja pääni on siinä huomiota herättämättömän pieni.

Nimikylteillä ja niiden taustaväreillä on ilmeisesti jotain tekemistä ruokalan terästarjottimien kanssa: en saa enää - neljän täysin ongelmattoman kuukauden jälkeen - pienemmän tarjottimen valitessani ottaa sen seuraksi metallilusikkaa, vaan riisin jakelusta vastaava mies ottaa lusikan aina tylysti kädestäni ilman selitystä ja antaa tilalle kertakäyttösyömäpuikot. Nyt olen totutellut isompaan ja epäkäytännöllisempään, mutta kaikesta päätellen hygieenisempään tarjottimeen, ja olen välttynyt sekä ongelmilta että tarpeettoman puujätteen tuottamiselta. Torstaisessa kokouksessa nousi ilmoille myös huhu, jonka mukaan työntekijältä sakotetaan 50 RMB joka kerta, kun hän menee ruokalaan ilman nimikylttiään. Kukaan meistä ei ollut kuullut tällaisesta käytännöstä mitään, mutta lastentarhassa kuulemma jokainen tiesi jo asiasta.

Kuulin myös, että lastentarhassa työskentelevät opettajat joutuvat nykyään kiertämään ulkokautta ruokalaan, vaikka ruokalan ja lastentarhan välille on rakennettu lyhyt käytävä. Pari viikkoa sitten kymmenkunta lastentarhan oppilasta ja pari opettajaa sairastui ilmeisesti ruokamyrkytyksen vuoksi, ja outoja varotoimia on alettu ottaa käyttöön. Ulkokautta kiertäminen on siis nyt turvallista, kun taas käytävän läpi kulkeminen on vaarallista ja ehdottomasti kielletty.

Tuskin maltan odottaa, mitä keksivät ensi viikolla - sikainfluenssaa on kuulemma liikkeellä.

Kamerakauppoja ja upea Kesäpalatsi

2009-04-28T21:43:00.014+08:00

Peking tarjosi parastaan viime viikonloppuna, ja nyt olen vain istunut toimistossani haaveilemassa uudesta, aurinkoisesta viikonlopusta voivotellen samalla sitä, että asun niin onnettoman kaukana kaupungin keskustasta. Olisi hienoa päästä haistelemaan kaupungin tunnelmia useammin, viettää iltoja erilaisissa pienissä ja edullisissa ravintoloissa, tutustua useampiin paikallisiin ruokalajeihin ja saada samalla tilaisuuksia puhua enemmän kiinaa.

Hankin ennen Kiinaan lähtöäni käytetyn Olympus-järjestelmäkameran voidakseni ikuistaa paremmin näkemääni, mutta täytyy myöntää, etten ole kauhean innokkaasti tutustunut sen ominaisuuksiin ja saloihin. Olen tyytynyt vain räpsimään kuvia ilman sen kummempaa säätämistä, vaikka potentiaalia olisi paljon parempaankin. Tietoisuus tästä on kuitenkin vaivannut minua jonkin verran, ja päätinkin siksi hankkia kameraani kaksi uutta objektiivia. Pienen sijoituksen jälkeen minun on nyt käytännössä pakko opetella ottamaan kamerastani enemmän irti, muuten päädyn pitämään itseäni tyhmänä ja myymään leluni vähän käytettyinä eteenpäin.

Kulkemalla metrolla ensin ykköslinjan Wukesong-asemalle pääsee helposti Pekingin parhaille kamera-apajille. Metroaseman uloskäynnillä odottaa melko varmasti kyytejä, eikä kielitaitoakaan juuri tarvita, kun kameraansa osoittelemalla saa viestin perille ja kuljettaja tietää heti, minne matka! Pelottavan, isompiaan vilkkaassa liikenteessä uhmaavan pienen mopedin (en tiedä, miksi niitä kutsutaan) kyydissä on hienointa matkustaa tällainen lyhyt matka - aina ei tiedä pitäisikö takaapäin uhkaavasti lähestyvää liikennettä katsellessa itkeä pelosta vaiko nauraa jännityksen tuomasta riemusta, mutta ainakin kokemus on hyvin kiinalainen.

Päämääränä on kymmenien kameraliikkeiden täyttämä tila, josta jokainen valokuvauksesta kiinnostunut varmasti löytää jotakin miellyttävää - uutena tai käytettynä. Hintataso ei välttämättä ole erityisen edullinen vaikkapa omaan kotimaahan verrattuna, joten kannattaa etukäteen katsella hintoja netistä ja yrittää vain tingata sen mukaan, mitä on tavarasta valmis maksamaan. Itse ostin kameraani uudet zoom- ja laajakulmaobjektiivit 2600 RMB:n yhteishintaan, enkä usko tulleeni kovin pahasti ryöstetyksi. Käytettyjä Olympus-lisävarusteita ei valitettavasti kovin paljon näkynyt, mutta tunnetumpia merkkejä käyttävällä ei pitäisi olla vastaavaa ongelmaa, sen verran laajalta valikoima vaikutti.

Lauantaina pääsinkin sitten heti työpaikkani kustantamana zoomailemaan Pekingin ehdottomasti upeimpaan paikkaan, Kesäpalatsiin (Summer Palace, 颐和园). Upea, Kunming-järven ympärillä sijaitseva suurehko alue on täynnä toinen toistaan kauniimpia vierailukohteita. Seitsemän tuntia vierähti nopeasti ja monia paikkoja jäi tutkimatta, ja haluankin ehdottomasti vierailla siellä vielä monia, monia kertoja, joskaan en välttämättä enää tällä kertaa ennen hiljalleen lähestyvää Suomeen paluutani.

Komeampien ja parempikuntoisten paikkojen ohella Kesäpalatsista tekee erityisen viehättävän se, että halutessaan voi poiketa muiden turistien virrasta ja kavuta vaikkapa kukkulalle ikivanhoja, lahonneita rakenteita pitkin ja löytää jotain ihan muuta, kunnostamatonta, vähemmän kiiltävää ja aivan eri tavalla viehättävää. Ihanteellisia paikkoja vaikkapa rauhalliselle piknikille ei varmasti ole vaikea löytää pahimman turistikaudenkaan aikana, joten omat eväät kannattaa ottaa mukaan jos on yhden tai useamman kaverin kanssa liikkeellä. Kevät on Pekingin kauneinta aikaa, ja se näkyi myös turistien määrässä: lauantaina virallisen arvion mukaan paikalla kävi selvästi yli 40000 vierasta. Tungosta siis toisinaan riitti.

Alla jokunen ottamani kuva Kesäpalatsista. En erityisemmin yleensä jaksa näkemiäni paikkoja yksityiskohtaisemmin sanoin kuvailla, joten kuvat puhukoon välillä puolestani. Huomauttaisin vielä, että uusista herkkuobjektiiveistani huolimatta ei kannata odottaa, että minusta olisi tullut mestarivalokuvaaja yhdessä yössä.

Viikonloppu sai vielä arvoisensa päätöksen, kun päädyimme työkavereideni kanssa juhlistamaan 26-vuotispäivääni Sichuanilaiseen hot pot -ravintolaan. Sichuan on tunnettu erityisen tulisesta ruoastaan, ja olinkin tyytyväinen havaitessani, että sietokykyni tavallista mausteisempaa ruokaa kohtaan on kehittynyt huomattavasti neljän Pekingin-kuukauteni aikana. Tästä huolimatta nenäni vuoti, poskeni punottivat ja nenäliinoja tuli käytettyä. Todella mausteinen ruoka on siitä mielenkiintoista, että sen kanssa ei tarvitse nauttia kuin pullo keskiolutta tunteakseen olonsa oudolla tavalla melkeinpä humalaiseksi. Aterianjälkeinen savuke takaa vielä oman lisäsäväyksensä, ja ajatukset yöpymisestä ravintolapöydässä alkavat äkkiä tuntua ihanan autuailta.

Maksettuamme aterian opin vielä hauskan pienen yksityiskohdan Kiinasta: virallisia kuitteja ei kannata heittää huolimattomasti pois, sillä niissä on usein raaputettava pinta yläkulmassa. Pinnan alta löytyy useimmiten pelkkä kohtelias ’kiitos’, mutta toisinaan kuitti saattaa yllättää rahapalkinnolla, ja hyvässä lykyssä saa vähintään osan juuri pulittamistaan rahoista takaisin!

Moi, olen McDonald’s

2009-04-26T12:58:00.004+08:00

Kiinalainen nimeni on 劳诺 (láo = kova työ, saavutus; nuò = lupaus). Kiinalainen, tällä hetkellä Tampereen yliopistossa muun muassa suomea opiskeleva ystäväni Vesa antoi minulle tuon nimen, ja olen ollut siihen oikein tyytyväinen: se muistuttaa ääntämykseltään omaa nimeäni ja merkitseekin tavallaan jotakin. Sukunimeä en ole vielä itselleni valinnut, mutta tarpeen tullessa haluaisin varmaan olla 张 (Zhang) unelmieni kiinalaisen naisen Maggie Cheungin mukaan. Itse kirjoitusmerkkikin olisi mukava kirjoittaa, seitsemän soljuvaa vetoa.

Haittapuoliakin nimestäni löytyy: moni kuulee nimeni kertoessani, että se on 老诺, jossa ensimmäinen merkki äännetään kolmantena toonina. Kirjoitusmerkki merkitsee ’vanhaa’ - vanhat ja/tai arvokkaat ihmiset voivat käyttää 老-merkkiä nimensä yhteydessä, mutta 26-vuotiaalla ulkomaalaisella ratkaisu ei vaikuta kovin oikeutetulta, etenkään jos sattuu vielä näyttämään ikäistään jonkin verran nuoremmalta. Yritän parhaani mukaan saada ääntämykseni kuntoon tuolta osalta, toinen tooni kun tuppaa minun suustani tullessa yleensä kuulostamaan kolmannelta! Joudunkin useimmiten selittämään tarkemmin, mitkä merkit ovat kyseessä (”劳动的劳和诺基亚的诺” eli ”’työn’ láo ja ’Nokian’ nuò”).

Toinen, pienempi mutta kuitenkin mielenkiintoinen, haittapuoli nimessäni on se, että jälkimmäinen merkki sattuu olemaan sama kuin McDonald’sin kiinankielisen nimen viimeinen merkki (麦当劳). Minua kutsutaan siis täällä välillä vitsikkäiden lasten toimesta Mäkkäriksi, ja toiset lapset selvästi tekevät sen vain yrittääkseen ärsyttää minua. Nimitys ei ole ainakaan vielä onneksi ehtinyt levitä kovin monen lapsen tietoisuuteen, joten suurin osa kutsuu minua edelleen joko kiinalaista tai sitten ihan suomalaista nimeäni käyttäen.

Jonakin päivänä tunnen kiinan kielen vielä niin läpikotaisin, että voin keksiä sanaleikkejä nimestä kuin nimestä ja siten samanaikaisesti sekä ällistyttää että ärsyttää tuntemiani kiinalaisia! Tulen päivä päivältä vakuuttuneemmaksi siitä, että kyseessä on todellakin ainutlaatuinen, vertaansa vailla oleva kieli (itse voin verrata sitä kieliin suomi, englanti, ruotsi, saksa ja espanja), joka yllättää rakenteillaan, sanastollaan ja omituisuuksillaan yhä uudestaan ja uudestaan. Lienee sanomattakin selvää, että olen totaalisen rakastunut kiinan kieleen!

Oma nälkäni vain kasvaa syödessä, vaikka takana on kohta kolme vuotta kovaa, päivittäistä työtä, enkä vieläkään tunne osaavani ilmaista itseäni kovinkaan kehuttavasti. Motivaatiotani vahvistaa entisestään esimerkiksi se, että en ole vielä tavannut Pekingissä ulkomaalaista, joka olisi erityisen kiinnostunut kiinan kielen opiskelusta, etenkään sen kirjoitetusta muodosta. Tunnen olevani monia edellä, ja kun minulta kysytään, kuinka monta vuotta olen asunut Kiinassa, vastaan ylpeänä, että neljäs tai viides kuukausi on vasta menossa.

Monet ulkomaalaiset tuntuvat olevan tyytyväisiä kiinalaisen tyttöystävän hankkimiseen ja sen mukaan elämiseen ilman varsinaista tarvetta omalle kielitaidolle. Tuntuu oudolta istua kuuden tai seitsemän, vuosia Pekingissä asuneen ulkomaalaisen kanssa samassa pöydässä, kun joku toteaa, että tuo suomalainen kaveri osaa lukea ja kirjoittaa kiinaa. Muut sitten äimistelevät, että melkoinen saavutus! Mielestäni on väärin, että Kiinasta kiinnostuneet tulevat tänne ja luottavat täysin englannin ja ihmissuhteiden riittämiseen päivittäisessä elämässään - kieli on tässä tapauksessa kuitenkin erityisen olennainen osa kulttuuria. Toki ymmärrän myös sen, ettei ihan jokainen lähde Kiinaan kulttuurin perässä, mutta minua surettaa siitä huolimatta joka kerta kun kuulen jonkun sanovan, että ei vain ole jaksanut vaivautua.

Ehkä juuri siksi nimeni on 劳诺.

Älä tule huijatuksi

2009-04-23T09:49:00.002+08:00

Ensimmäisten blogitekstieni joukossa tammikuussa kerroin turistikohteiden läheisyydessä kimppuuni hyökkäilleistä kiinalaisista nuorista, jotka sanoivat opiskelevansa englantia ja olevansa Pekingissä juuri sopivasti lomalla. Pienen pehmittämisen jälkeen he aina lopulta kysyivät, haluaisinko esimerkiksi lähteä juomaan teetä, jotta voisimme samalla hyötyä molemmat opettamalla toisillemme englantia ja kiinaa.

On vaikea sanoa, kuinka näihin ihmisiin pitäisi suhtautua. Toisaalta heidän ainoa pyrkimyksensä on löytää ulkomaalaisia, joilta huijata helppoa rahaa houkuttelemalla heidät ostamaan esimerkiksi taidetta tai nauttimaan naurettavan kallista teetä. Tästä näkökulmasta ajateltuna tekee helposti mieli kiihtyä ja sanoa esimerkiksi - äitiäni lainaten, mikäli kyseessä on mies - "vedä kätees" tai jotain muuta epäkohteliasta. Toisaalta taas on selvää, että nämä nuoret tekevät vain työtään ja varmasti monissa tapauksissa myös rahoittavat opintojaan ”rikkaiden” länsimaalaisten kustannuksella - suurin osa kohtaamistani "huijareista" on puhunut yllättävän sujuvaa englantia, ja on selvää, että osalle heistä tällainen keinottelu on pelkkä väliaikainen roskatyö matkalla kohti jotain kunniallisempaa.

Siksi en ole koskaan halunnut alkaa tiuskia tällaisen yrittäjän kohdatessani. Mieluummin olen pintapuolisesti kohtelias ja nautiskelen hieman itsekin tilanteesta odottaen vesi kielellä sitä hetkeä, kun voin kertoa hänelle että tällä kertaa et valitettavasti onnistu. Esimerkiksi jokunen viikko sitten Wangfujing-kadulle päästyäni seuraani ilmestyi välittömästi eräs nuori kaveri. Tiesin luonnollisesti heti, mistä oli kyse, ja annoinkin hänen rauhassa esittää kiinnostunutta, kertoa lyhyesti taustansa ja kysellä perinteiset kysymyksensä kansalaisuudestani ja siitä, miksi olen Pekingissä. Lopulta hän kysyi, pidänkö taiteesta, mihin vastasin tyytyväisesti hymyillen, että mielestäni taide on aivan kammottavaa. Pääsin ensimmäisestä riesasta helposti eroon, mutta yrittäjät eivät loppuneet tähän.

Muutaman vuoden Pekingissä asunut kanadalainen työtoverini kertoi, että lähes jokainen hänen tuntemistaan ulkomaalaisista on täällä langennut ensimmäisten kuukausiensa aikana tällaiseen ansaan. Ei siis kannata hävetä tai tuntea itseään typeräksi, jos itselle joskus käy huonosti - niin käy monille muillekin, erityisen helposti silloin, kun Pekingiin tulee yksin ja on siksi mahdollisesti joutunut aluksi olemaan lähes täysin vailla seuraa.

Kaiken lisäksi näillä ihmisillä on kekseliäitä keinoja saada ulkomaalainen haaviinsa. Käytyäni esimerkiksi tammikuussa Kielletyssä kaupungissa kävelin kohti Wangfujingia, kun seuraani lyöttäytyi kolme viehättävää nuorta opiskelijaneitoa. Yllättäen yksi heistä kysyi, olenko kenties suomalainen. Olin todella hämmästynyt - vaikuttunutkin - ja kysyin, että miten hän saattoi arvata oikein. Näytin kuulemma kovin suomalaiselta, vaikka todellisuudessa minulle on koko ikäni kerrottu, kuinka ei-suomalaisia ulkoiset piirteeni ovat. Vasta myöhemmin tajusin, että Kielletyn kaupungin lipunmyyjät olivat todennäköisesti juonessa mukana: vieraillessani palatsissa vuokrasin lipunmyyntipisteestä mukaani suomenkielisen elektronisen oppaan.

"有一个戴黑帽子的帅哥，他是个芬兰人。抓住他呀！骗他呀！"

Elämyksiä sisätiloissa

2009-04-20T19:50:00.006+08:00

Sään salliessa vierailisin mielelläni monissa kauniissa paikoissa ulkosalla, mutta toinen perättäinen auringonpaisteeton (eli saasteinen, sumuinen tai joskus harvoin sateinen) viikonloppu johti minut tällä kertaa sisätiloihin, paikkaan nimeltä Beijing Urban Planning Exhibition Center (北京市规划展览馆). Näyttely on erittäin mielenkiintoinen, ja se käsittelee muun muassa Pekingin kaupunkisuunnittelua sekä liikennejärjestelyjen, veden käytön ja energiatehokkuuden parantamista. Paljon mielenkiintoista tietoa on tarjolla, mutta seinältä luettavan informaation sijaan huomion varastavat erityisesti vaikuttava, ison huoneen lattian täyttävä pienoismalli kaupungin keskustasta tai muutaman kerroksen korkuinen, seinällä komeileva metallinen kuvaus (vanhasta?) Pekingistä.

Kiinan nopean kehityksen alusta asti on painotettu sitä, että Pekingin vanhan autenttisuuden ja kiinalaisuuden tulisi säilyä kehityksen jyräämisenkin keskellä. Päättäjät ovat kuitenkin samaan hengenvetoon muistuttaneet, että tarpeen vaatiessa kehitys on ehdottomasti etusijalla, mikä näkyy mielestäni monissa kaupungin tulevaisuuden näkymiä kuvaavissa pienoismalleissa. Kehitys johtaa esimerkiksi lukuisien viehättävien hutong-alueiden lukumäärän dramaattiseen vähenemiseen, vaikka aika paljon saa tässäkin kaupungissa vielä tapahtua, ennen kuin ne kaikki ovat enää vain kauniita muistoja postikorteissa.

Urban Planning Exhibition Center on mukava kokemus myös siksi, ettei se ole uuvuttavan iso ja kaiken kattava paikka, kuten lähes jokainen Pekingissä tähän asti vierailemani museo tai näyttely on ollut. Ei laajuudessa ja monipuolisuudessa sinänsä mitään vikaa ole, mutta aikaa ja vapaapäiviä pitäisi olla ehdottomasti enemmän, jotta Pekingin lukuisista museoista saisi kaiken mahdollisen irti.

Eräs kauhistuttavan suuri paikka on Capital Museum (首都博物馆), jossa vierailin reilu kuukausi sitten ja jonne pääsin kiinalaisen kaverini kanssa ilmaiseksi sisään, ilmeisesti siksi että olen ulkomaalainen. Kahteen siipeen jaettu, valtava rakennus koostui lukuisista laajoista ja erittäin kiehtovista näyttelytiloista. Välillä teki mieli pyytää aikalisää, ja päädyinkin jälleen kerran melkeinpä juoksemaan viimeisten paikkojen läpi mielessäni ruoka, lepo ja uusi vierailu joskus hamassa tulevaisuudessa.

Jos kiinalainen historia, taide tai antiikki kiinnostaa, tätä paikkaa ei kannata ohittaa. Kalligrafiaa, maalauksia, pronssi- jade- ja posliiniesineitä löytyy yllin kyllin eri aikakausilta, Pekingin historiaa ja sen eri kulttuuripiirteitä - esimerkiksi Pekingin oopperaa - käsitellään kattavasti, ja nälkä kulttuuria ja historiaa kohtaan lähtee mukavasti oikean nälän hiljalleen tehdessä tuloaan.

Museoissa ja näyttelyissä käynti on osoittanut, että Pekingissä voi mennä melkeinpä mihin tahansa, hämmästyä näkemästään ja olla positiivisesti yllättynyt, vaikkei paikka olisi ennalta vaikuttanut edes millään tavalla kiinnostavalta. Näin minulle kävi tuolla suunnittelumuseossa - menin sinne laiskuuttani vailla odotuksia vain siksi, että se sattui sijaitsemaan kätevästi metropysäkin vieressä. Lisäksi vaikuttaa siltä, etteivät vierailtavat paikat loppuisi ahkeraltakaan kulttuurisyöpöltä kovin äkkiä kesken, mikä on mahtavaa kun ottaa huomioon, että kyseessä on vain yksi suuri kaupunki. Mutta Peking ei olekaan mikä tahansa kaupunki - se on väkiluvultaan ja historialtaan maailman vaikuttavimman maan pääkaupunki, ja tarjonta on sen mukaista.

Hernaria ja salmiakkikossua

2009-04-17T19:50:00.003+08:00

Törmäsin Internetissä sivustoon, jonka mukaan Pekingissä olisi "suomalainen" (tai ilmeisesti jonkun suomalaisen omistama) ravintola, josta saa länsimaalaista ruokaa ja myös jokusen suomalaisille tutumman ruokalajin. Ravintolan nimi on Take 5, ja se sijaitsee ostosparatiisi Silk Streetin lähellä kadun toisella puolella, aivan Yonganli-metroaseman tuntumassa.

Poikkesin ravintolassa viime viikonloppuna, ja vaikken ehkä ihan heti lähtisi sinne viemään ulkomaalaisia ystäviäni, oli kokemukseni kaikin puolin miellyttävä. Ravintola ulkoterasseineen on sangen viihtyisä, ja ystävällinen henkilökunta palvelee kiinaksi tai englanniksi. Ei kestänyt kovinkaan montaa minuuttia, kun nelihenkinen suomalaisseurue saapui paikalle, joten ravintola todellakin vaikuttaa otolliselta paikalta, mikäli haluaa tavata muita Pekingissä asuvia suomalaisia.

Melko tyyriistä ruokalistasta valitsin alkupalaksi kotitekoisen vegehernekeiton (yksi lempiruoistani opiskelijaelämässä) ja pääruoaksi perunamuusia jauhelihakastikkeella. Ruokalistalta löytyi myös lihapiirakka ja yksi oikein suomeksi kirjoitettu ruokalaji, pyttipannu, mutta jätin ne tällä kertaa väliin. Hyvä niin, sillä kävely oli aterian jälkeen jo tarpeeksi raskasta. Ruoka oli tyydyttävää - mieleen tuli tavallaan Suomi, mutta samalla myös kliseinen ajatus siitä, että osaisin itsekin tehdä parempaa: hernekeitto ei missään vaiheessa säväyttänyt, ja totta puhuen perunamuusi muistutti jauhoista "mummon muusia", vaikken olekaan täysin varma, oliko se valmistettu keitetyistä perunoista vai pelkästä veteen lisättävästä jauheesta.

Kyseessä on kuitenkin Kiina ja Peking, joten tyydyttäväkin ruoka maistuu helposti kiitettävältä, jos se muistuttaa kotimaasta - suomalaistyylistä ruokaa tarjoilevaa ravintolaa ei varmasti ihan jokaisesta maailman suurkaupungista löydä. Ruoan keskinkertaisuus unohtui myös nopeasti jälkiruoaksi säästämäni pienen Salmiakki Koskenkorva [sic] -shotin parissa. Mieleni teki ostaa mukaani kokonainen pullo kyseistä herkkuviinaa, mutta en kehdannut kysyä.

Lievästä pettymyksestä huolimatta lähdin ravintolasta hyvillä mielin - ehkä vielä jonakin päivänä annan sille toisen mahdollisuuden ja käyn testaamassa pyttipannua tai lihapiirakkaa! Voi muuten olla, että ravintolaan kannattaa mennä päiväsaikaan, sillä löysin paikasta vielä lyhyen nettiarvostelun, joka päättyi mielenkiintoiseen varoituksen sanaan:

"Beware of the Finnish manager of the place, if he invites you for drinks, you'll have to pay in the end for yours + his own drinks!"