Olen viihtynyt kirpputoreilla lapsesta asti. Kiinasta kiinnostuttuani sainkin ilokseni huomata, että lähes viikoittain mukaani tarttui edullisesti eri kirppareilta käytettyjä, toinen toistaan mielenkiintoisempia Kiina-aiheisia kirjoja, sekä faktaa että fiktiota. Viimeisin löytöni - jonka kerrankin luin melkein heti - on vuonna 2004 julkaistu Minunkin Kiinani (toimittanut Riikka Saarenpää). Satasivuisessa kirjassa 12 kirjoittajaa kertoo eri tavoin lyhyesti suhteestaan Kiinaan. Kokemuksiaan jakamassa on ihmisiä liikenaisista kristinuskon lähettiläisiin.
Suomen lähetysseuran julkaisemasta teoksesta löytyy "hengettömiäkin" tarinoita, ja niistä mieleenpainuvin oli mielestäni pienen lapsen äidin tarina. Anna Sillanpää muutti alun perin Kiinaan aviomiehensä työn vuoksi. Mukanaan heillä oli vain 10 kuukautta vanha vauva. Sillanpään kirjoittama artikkeli ”Kiinassa kiltteys on kaunista” on todella ilahduttavaa luettavaa, ja se päihittää erään toisen Sillanpään kirjoitukset (näiden kahden välillä taitaa olla yhteys, mutten ole siitä aivan varma). Anna oli jo tuolloin selvästikin löytänyt Kiinasta paljon kaunista ja olennaista, ja tekstin lopussa oli hämmästyttävää havaita, että se on kirjoitettu vain yhden vuoden kokemusten pohjalta.
Anna lähti Kiinaan ennakkoluulojen ja murheiden täyttämänä, mutta oppi hyvin nopeasti suhtautumaan outoihin asioihin positiivisesti: taksikuskit ovat mielipuolia – ok; ruoka on erilaista ja kieli vaatii vaivannäköä – ok. Kotiapulaisten (阿姨 āyí) palkkaamiseen ensin negatiivisesti suhtautunut Anna oppi nopeasti hyväksymään heidän läsnäolonsa, eikä peittele tyytyväisyyttään pohtiessaan kaikkea sitä hyvää ja yllättävääkin, mitä he voivatkaan pienille perheille tarjota.
Ayin kasvava rooli kiinalaisessa perhe-elämässä muistuttaa paitsi Kiinassa asuvan suomalaisen korkeasta elintasosta etenkin apulaisiinsa verrattuna, myös Kiinan nopeasti muuttuvasta perherakenteesta: rahan ja uran merkitys on jo pitkään ollut nousussa, ja nykyään kotiäiti onkin Kiinan suurkaupungeissa melkeinpä uratykkiä harvinaisempi ilmestys. Isovanhemmatkaan eivät enää kelpaa entiseen tapaan perheen ainokaisen lapsen kasvattajiksi, esimerkiksi siksi, että he eivät tunne vieraita kieliä. Lapsen sijoittaminen sisäoppilaitokseen siten, että he pääsevät kotiin vaikka vain viikonlopuiksi, on kiinalaisille perheille yhä luonnollisempaa. Tällainen kehitys saattaa ajan myötä kylmentää kiinalaisia perhesuhteita merkittävästi, kun lasten side vanhempiinsa ja isovanhempiinsa heikkenee. Erityisen huolestuttavaa tämä on siksi, että eläköityvien määrä Kiinassa on kääntymässä jyrkkään kasvuun seuraavan parinkymmenen vuoden aikana - globalisoituvassa maailmassa lapset eivät välttämättä enää ole yhtä halukkaita omistautumaan vanhemmistaan huolehtimiseen, etenkään jos laki jossain vaiheessa ei enää velvoita heitä niin tekemään.
Sillanpään lyhyt teksti on täynnä pieniä yksityiskohtia ja isompiakin oivalluksia – ensimmäisen vuotensa aikana hän selvästi katseli Kiinassa ympärilleen ja tietoisesti oppi koko ajan uutta tuosta vieraasta maailmasta. Tämä paljastuu viimeistään hänen myöntäessään tekstin lopussa, kuinka vähän hän tietääkään Kiinasta - joku ajattelija on tainnut sanoa, että ihminen on viisas vasta kun hän osaa myöntää oman tietämättömyytensä. Annan ja Kiinan välinen yhteys on varmasti syventynyt vuosien varrella, ja mielelläni lukisin hänen näkemyksiään monista Kiina-ilmiöistä.
torstai 21. tammikuuta 2010
keskiviikko 6. tammikuuta 2010
Korealaisia elokuvahelmiä Teemalla
Kiinan kielen opintojani ja tarkempaa Aasian kulttuureihin tutustumistani edelsi ajanjakso, jolloin etsin aktiivisesti käsiini todella tiukan annostuksen itäaasialaista elokuvaa. Viime aikoina olen usein miettinyt, että saattoi olla aivan puhdas sattuma, että ihastuin juuri kiinalaisten elokuvien välittämään maailmaan – tämä blogi voisi siksi ihan yhtä hyvin käsitellä Koreaa tai Japania ja kyseisten maiden kielten opiskelua. Ohjaajat Zhang Yimou ja Wong Kar wai sekä näyttelijät Maggie Cheung ja Tony Leung ehtivät kuitenkin lumota minut muita ennen.
Jokin aika sitten valittelin blogissanikin kiinalaisen elokuvan näkymättömyyttä Suomen televisiokanavilla, ja valitan edelleen – edellisestä kerrasta on jo aikaa. Minun on kuitenkin myönnettävä, että kiinalainen elokuva ei ole aina yhtä kiinnostavaa kuin esimerkiksi Japanin tarjonta. Japaniakin korkeammalle yltää Etelä-Korea, joka on mielestäni saanut tarjonnallaan koko muun maailman elokuvatuotannon menettämään kasvonsa jo yli kymmenen vuoden ajan. Tätä elokuvaa on saatavilla aika hyvin suomalaistenkin dvd-julkaisujen muodossa.
Nyt YLE Teema on vastannut elokuvaltaan jotain muuta haluavien ja/tai Aasian ystävien epätoivoisiin rukouksiin: 11.1. alkaen kanava näyttää peräti kahdeksana perättäisenä maanantai-iltana korealaista elokuvaa! Itse olen nähnyt näistä leffoista kuusi, mutta uusintanäytökset ovat ehdottomasti tervetulleita. Yhtä lukuun ottamatta leffoista vastaavat kaksi suosikkiohjaajaani, Kim Ki-duk ja Park Chan-wook, jotka ovat myös maailmalla tunnetuimmat korealaisohjaajat.
Kuusi ensimmäistä elokuvaa ovat Kimin tuotantoa. Tässä vaiheessa heti varoituksen sana: elokuvat eivät välttämättä ole kaikille miellyttäviä kokemuksia. Kim nimittäin kuvaa elokuvissaan useimmiten ihmisen pimeämpää puolta, eikä julmilta teoilta, väkivallalta tai ihmisten kylmyydeltä voi välttyä. Silti elokuvat jättävät katsojaan lähtemättömän vaikutuksen, eikä olekaan ihme, että Kim on kansainvälisesti ylistetyin korealaisohjaaja – muun muassa Rakkautta & Anarkiaa –festivaali esittää hänen elokuvansa lähes poikkeuksetta (sama pätee Parkiin). Valitettavasti mies ei kotimaassaan nauti erityisesti suosiota, enkä toisaalta ihmettele, niin nyrjähtäneen kuvan hänen töidensä perusteella voi korealaisista saada. Alla Teeman Kino Kauko -sivun tarjoamat lyhyet kuvaukset elokuvista, niistä voi päätellä jo aika paljon.
11.1. Krokotiili
Kim Ki-dukin rankka elokuva Krokotiiliksi kutsutusta häikäilemättömästä riiviöstä, joka elättää itsensä tyhjentämällä joesta onkimiensa ruumiiden taskuja.
18.1. The Isle – Saari
Kim Ki-dukin kansainvälinen läpimurto-ohjaus kertoo naisesta, joka vuokraa syrjäisellä järvellä kelluvia kalamajoja ja huolehtii myös kalamiesten lihallisista tarpeista.
25.1. Osoite tuntematon
Kim Ki-dukin synkkä kuvaus kolmesta korealaisesta nuoresta, joiden elämä on vain masennusta ja tuskaa.
1.2. Parittaja
Katkeroitunut, kiiluvasilmäinen parittaja pakottaa rakastamansa opiskelijaneidon työskentelemään nuhjuisessa bordellissa.
8.2. Rannikkovartija
Kärsimystä, tuskaa ja hulluutta seuraa kun rannikkovartioston sotilaat ampuvat naisen poikaystävän kesken lemmenhetken ja tämä ymmärrettävästi järkyttyy.
15.2. Samaria
Koulutytöt hankkivat rahaa maksuseksin avulla, mutta laiton puuha johtaa dramaattisiin seurauksiin.
Kuulostaa varmasti todella masentavalta, mutta rohkaisen silti antamaan Kimille mahdollisuuden! Näiden piristysruiskeiden jälkeen vuoronsa saavasta Jätesäkkimurhat-elokuvasta en tiedä paljoakaan, sen sijaan Korea-sarjan viimeinen elokuvan pitäisi kuulua jokaisen elokuvasivistykseen. Parkin Sympatiaa herra kostajalle on Etelä-Korean toisen mestarin ”kostotrilogian” ensimmäinen ja paras, mutta valitettavasti vähäisimmälle huomiolle jäänyt elokuva. Jos kosto jättää suun kuivaksi, voi paikallisesta videovuokraamosta käydä tiedustelemassa seuraavia osia, jotka tunnetaan nimillä Oldboy ja Lady Vengeance.
Mikäli joku lukijoista päätyy tämän tekstin houkuttelemana näitä elokuvia katsomaan, olisi kiva kuulla mielipiteistänne kommenttien muodossa. Haukkuakin saa, totuin siihen aikanaan työskennellessäni videovuokraamossa. Suosittelin silloin asiakkaille haastavampia elokuvia lamaannuttavan amerikkalaisen roskan sijaan, ja usein leffaa palauttaessaan asiakas ilmaisi tyytymättömyytensä ennen kuin palasi Hollywoodin tuttuun ja turvalliseen maailmaan, joka ei pyydä eikä myöskään anna mitään.
Jokin aika sitten valittelin blogissanikin kiinalaisen elokuvan näkymättömyyttä Suomen televisiokanavilla, ja valitan edelleen – edellisestä kerrasta on jo aikaa. Minun on kuitenkin myönnettävä, että kiinalainen elokuva ei ole aina yhtä kiinnostavaa kuin esimerkiksi Japanin tarjonta. Japaniakin korkeammalle yltää Etelä-Korea, joka on mielestäni saanut tarjonnallaan koko muun maailman elokuvatuotannon menettämään kasvonsa jo yli kymmenen vuoden ajan. Tätä elokuvaa on saatavilla aika hyvin suomalaistenkin dvd-julkaisujen muodossa.
Nyt YLE Teema on vastannut elokuvaltaan jotain muuta haluavien ja/tai Aasian ystävien epätoivoisiin rukouksiin: 11.1. alkaen kanava näyttää peräti kahdeksana perättäisenä maanantai-iltana korealaista elokuvaa! Itse olen nähnyt näistä leffoista kuusi, mutta uusintanäytökset ovat ehdottomasti tervetulleita. Yhtä lukuun ottamatta leffoista vastaavat kaksi suosikkiohjaajaani, Kim Ki-duk ja Park Chan-wook, jotka ovat myös maailmalla tunnetuimmat korealaisohjaajat.
Kuusi ensimmäistä elokuvaa ovat Kimin tuotantoa. Tässä vaiheessa heti varoituksen sana: elokuvat eivät välttämättä ole kaikille miellyttäviä kokemuksia. Kim nimittäin kuvaa elokuvissaan useimmiten ihmisen pimeämpää puolta, eikä julmilta teoilta, väkivallalta tai ihmisten kylmyydeltä voi välttyä. Silti elokuvat jättävät katsojaan lähtemättömän vaikutuksen, eikä olekaan ihme, että Kim on kansainvälisesti ylistetyin korealaisohjaaja – muun muassa Rakkautta & Anarkiaa –festivaali esittää hänen elokuvansa lähes poikkeuksetta (sama pätee Parkiin). Valitettavasti mies ei kotimaassaan nauti erityisesti suosiota, enkä toisaalta ihmettele, niin nyrjähtäneen kuvan hänen töidensä perusteella voi korealaisista saada. Alla Teeman Kino Kauko -sivun tarjoamat lyhyet kuvaukset elokuvista, niistä voi päätellä jo aika paljon.
11.1. Krokotiili
Kim Ki-dukin rankka elokuva Krokotiiliksi kutsutusta häikäilemättömästä riiviöstä, joka elättää itsensä tyhjentämällä joesta onkimiensa ruumiiden taskuja.
18.1. The Isle – Saari
Kim Ki-dukin kansainvälinen läpimurto-ohjaus kertoo naisesta, joka vuokraa syrjäisellä järvellä kelluvia kalamajoja ja huolehtii myös kalamiesten lihallisista tarpeista.
25.1. Osoite tuntematon
Kim Ki-dukin synkkä kuvaus kolmesta korealaisesta nuoresta, joiden elämä on vain masennusta ja tuskaa.
1.2. Parittaja
Katkeroitunut, kiiluvasilmäinen parittaja pakottaa rakastamansa opiskelijaneidon työskentelemään nuhjuisessa bordellissa.
8.2. Rannikkovartija
Kärsimystä, tuskaa ja hulluutta seuraa kun rannikkovartioston sotilaat ampuvat naisen poikaystävän kesken lemmenhetken ja tämä ymmärrettävästi järkyttyy.
15.2. Samaria
Koulutytöt hankkivat rahaa maksuseksin avulla, mutta laiton puuha johtaa dramaattisiin seurauksiin.
Kuulostaa varmasti todella masentavalta, mutta rohkaisen silti antamaan Kimille mahdollisuuden! Näiden piristysruiskeiden jälkeen vuoronsa saavasta Jätesäkkimurhat-elokuvasta en tiedä paljoakaan, sen sijaan Korea-sarjan viimeinen elokuvan pitäisi kuulua jokaisen elokuvasivistykseen. Parkin Sympatiaa herra kostajalle on Etelä-Korean toisen mestarin ”kostotrilogian” ensimmäinen ja paras, mutta valitettavasti vähäisimmälle huomiolle jäänyt elokuva. Jos kosto jättää suun kuivaksi, voi paikallisesta videovuokraamosta käydä tiedustelemassa seuraavia osia, jotka tunnetaan nimillä Oldboy ja Lady Vengeance.
Mikäli joku lukijoista päätyy tämän tekstin houkuttelemana näitä elokuvia katsomaan, olisi kiva kuulla mielipiteistänne kommenttien muodossa. Haukkuakin saa, totuin siihen aikanaan työskennellessäni videovuokraamossa. Suosittelin silloin asiakkaille haastavampia elokuvia lamaannuttavan amerikkalaisen roskan sijaan, ja usein leffaa palauttaessaan asiakas ilmaisi tyytymättömyytensä ennen kuin palasi Hollywoodin tuttuun ja turvalliseen maailmaan, joka ei pyydä eikä myöskään anna mitään.
lauantai 2. tammikuuta 2010
Avarakatseisuutta todellisuudesta?
Keskustelin kerran erään ystäväni kanssa siitä, kuinka jokainen omaan elämäänsä vähänkin tyytymätön länsimaalainen pitäisi ainakin kerran elämässään viedä todellisen köyhyyden keskelle. Silloin omaa elämäänsä oppisi toivottavasti katsomaan vähän uudenlaisesta perspektiivistä. Mahdollisesti myös omassa kuluttamisessaan itsestäänselvyyksinä pitämien asioiden tuottamisen vaatimaa kärsimystä voisi alkaa ajatella epäitsekkäämmin – nykyäänhän valtava osa kaikesta siitä halvasta tavarasta ja elintarvikkeista, joita erityisesti Suomessa kulutamme aivan silmittömästi, tuotetaan paitsi jatkuvassa köyhyydessä elävien ihmisten, myös luonnon ja muiden eläinlajien kustannuksella. Mitkään varoitukset toimintamme kestämättömyydestä, tulevasta ympäristökatastrofista tai muiden ihmisten ja eläinten itsekkään hyväksikäytön törkeydestä eivät tunnu vaikuttavan aina vain enemmän haluavaan kuluttajaan. Tavalla tai toisella keskivertoihminen perustelee päivästä toiseen mielessään, kuinka juuri hänellä on oikeus kylläisyyteen kaiken muun kustannuksella. Tätä ajattelua ruokkivat myös esimerkiksi mainonta ja talouskasvua ja materialismia ihannoiva kulttuurimme kokonaisuudessaan.
Ylioppilaslakin saatuani vuonna 2002 haaveilin lähdöstä Afrikkaan vapaaehtoistyöhön. Päädyin kuitenkin kartuttamaan elämänkokemustani ensin Englantiin, ja myöhemmin, asepalveluksen jälkeen, Espanjaan. Näiden kahden puolivuotisen sijaan kaivon rakentaminen tai koulun pystyttäminen jossain kuivassa ja köyhässä afrikkalaisessa kylässä olisi varmasti vienyt elämäni kohti aivan toisenlaisia polkuja. Nyt, kun Kiina on vienyt sydämeni, huomaan yhä useammin miettiväni, millaista hyvää toimintaa voisin tuossa suuressa maassa mahdollisesti päästä edistämään, kun puolentoista vuoden päästä valmistun.
Suunnittelemiselle on vielä mukavasti aikaa, ja ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä, että lyhyt maisemanvaihdos ainakin kesäksi 2011 on itsestäänselvyys. En sitten tiedä, kuinka realistisia maaseuduille tai pieniin kyliin suuntautuvat ajatukseni ovat, mutta ainakin kiinnostavia, vaihtoehtoisia elämyksiä tarjoava WWOOF (World Wide Opportunities on Organic Farms) toimii jo ainakin jonkin verran Kiinassakin. Ehkä myös köyhemmissä kylissä kouluilla voisi olla kysyntää ulkomaalaisille englanninopettajille – ainakin sellaisille, joille palkaksi riittäisi ruoka, katto pään päälle ja avartunut maailmankuva. Yksi asia tuntuu olevan päivä päivältä selkeämmin mieleeni iskostunut: en halua olla missään tekemisissä liiketoiminnan kanssa, edistää kansainvälistä kauppaa tai olla mukana länsimaisen teollisuuden ryntäyksessä maahan, jossa monenlaiset vakavat ongelmat voi sivuuttaa kustannustehokkaasti olankohautuksella. Tosin vain aika näyttää, myynkö sieluni ensin väliaikaisesti rahalle Kiinaan pääsemistä vastaan, voidakseni myöhemmin kokeneempana tavoitella mieluisampia vaihtoehtoja.
Jos ja kun jossain vaiheessa alan perehtyä Kiinan tarjoamiin mahdollisuuksiin (humanistisesta näkökulmasta) syvemmin, pyrin kirjoittamaan havainnoistani myös täällä blogissa.
Tähän loppuun, muistutukseksi yltäkylläisyydestämme, liitän vielä lainauksia syksyn aikana lukemastani erinomaisesta, Lau Shaw’n kirjoittamasta Riksapoika-romaanista. Kyseessä on vanhaan Pekingiin sijoittuva kertomus nuoresta, Onnenpoika-nimisestä riksakulista, jonka taipaleelle irti kurjuudesta kova maailma jatkuvasti tiputtelee isoja kivenlohkareita. Kertojan yksityiskohtaiset havainnot Pekingin köyhälistön karusta arjesta ovat välillä värisyttäviä, ja suurin osa niistä on varmasti arkipäivää vielä miljoonille kiinalaisille tänäkin päivänä. Tällaiset kohdat saavat lukijan muistamaan paitsi omat etuoikeutensa, toivottavasti myös nykyajan ympäristötietoisessa ilmapiirissä kyseenalaistamaan osan monista ”välttämättömistä tarpeistaan” - jos ei sitä jostain syystä ole vieläkään, vuonna 2010, ymmärtänyt tehdä.
”Aitauksen sisällä, samassa pihassa, asui seitsemän tai kahdeksan perhettä, ja useimmilla niistä oli hallussaan ainoastaan yksi huone. Tuossa yhdessä huoneessa asui seitsemän, kahdeksan ihmistä, vanhoja ja nuoria. Jotkut miehistä olivat riksanvetäjiä, toiset katukaupustelijoita, poliiseja tai palvelijoita. Jokaisella oli työnsä, kukaan ei ollut joutilaana. Kaikki lapsetkin nostivat aamulla korin olalleen ja lähtivät hankkimaan riisiateriaansa, ja iltapäivisin he poimivat tuhkaläjistä pienimmät palamattomia hiilen kappaleita.”
”Kurjimpia olivat vanhukset ja naiset. Vanhuksilla ei ollut ruokaa eikä vaatteita. He makasivat kaiket päivät jääkylmillä tiilikivivuoteillaan odottaen laiskoina, että nuoret ansaitsisivat muutaman kuparikolikon ja toisivat ne illalla kotiinsa, jotta he saisivat juodakseen maljakollisen ohutta riisivelliä. Nuoret saattoivat ansaitakin työllään jotakin, mutta oli aivan yhtä todennäköistä, että he palasivat tyhjin käsin kotiin. Kun heidän kävi näin, olivat he vihaisia ja riidanhaluisia. Silloin noiden tyhjävatsaisten vanhusten ei auttanut muu kuin juoda kyyneleensä.”
”Ruumiinsa verhoksi [naiset] kietaisivat jonkin rikkinäisen vaateriekaleen. Syödäkseen he saattoivat saada vain kupillisen ohutta riisivelliä, ja kohdussaan heillä saattoi olla kuuden tai seitsemän kuukauden ikäinen lapsi. Heidän oli tehtävä työnsä ja tehtävä parhaansa, jotta kaikilla, vanhoilla ja nuorilla, oli tarpeeksi syötävää. Koko heidän ruumiinsa oli tavallisesti kipeä, ja tukkansa he menettivät jo ennen kolmeakymmentä ikävuottaan, mutta he eivät voineet levätä minuuttiakaan, ei sekuntiakaan. Sairastuttuaan he tavallisesti kuolivat, ja heidän ruumisarkkunsa ostoon oli kerättävä rahat almuina.”
Ylioppilaslakin saatuani vuonna 2002 haaveilin lähdöstä Afrikkaan vapaaehtoistyöhön. Päädyin kuitenkin kartuttamaan elämänkokemustani ensin Englantiin, ja myöhemmin, asepalveluksen jälkeen, Espanjaan. Näiden kahden puolivuotisen sijaan kaivon rakentaminen tai koulun pystyttäminen jossain kuivassa ja köyhässä afrikkalaisessa kylässä olisi varmasti vienyt elämäni kohti aivan toisenlaisia polkuja. Nyt, kun Kiina on vienyt sydämeni, huomaan yhä useammin miettiväni, millaista hyvää toimintaa voisin tuossa suuressa maassa mahdollisesti päästä edistämään, kun puolentoista vuoden päästä valmistun.
Suunnittelemiselle on vielä mukavasti aikaa, ja ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä, että lyhyt maisemanvaihdos ainakin kesäksi 2011 on itsestäänselvyys. En sitten tiedä, kuinka realistisia maaseuduille tai pieniin kyliin suuntautuvat ajatukseni ovat, mutta ainakin kiinnostavia, vaihtoehtoisia elämyksiä tarjoava WWOOF (World Wide Opportunities on Organic Farms) toimii jo ainakin jonkin verran Kiinassakin. Ehkä myös köyhemmissä kylissä kouluilla voisi olla kysyntää ulkomaalaisille englanninopettajille – ainakin sellaisille, joille palkaksi riittäisi ruoka, katto pään päälle ja avartunut maailmankuva. Yksi asia tuntuu olevan päivä päivältä selkeämmin mieleeni iskostunut: en halua olla missään tekemisissä liiketoiminnan kanssa, edistää kansainvälistä kauppaa tai olla mukana länsimaisen teollisuuden ryntäyksessä maahan, jossa monenlaiset vakavat ongelmat voi sivuuttaa kustannustehokkaasti olankohautuksella. Tosin vain aika näyttää, myynkö sieluni ensin väliaikaisesti rahalle Kiinaan pääsemistä vastaan, voidakseni myöhemmin kokeneempana tavoitella mieluisampia vaihtoehtoja.
Jos ja kun jossain vaiheessa alan perehtyä Kiinan tarjoamiin mahdollisuuksiin (humanistisesta näkökulmasta) syvemmin, pyrin kirjoittamaan havainnoistani myös täällä blogissa.
Tähän loppuun, muistutukseksi yltäkylläisyydestämme, liitän vielä lainauksia syksyn aikana lukemastani erinomaisesta, Lau Shaw’n kirjoittamasta Riksapoika-romaanista. Kyseessä on vanhaan Pekingiin sijoittuva kertomus nuoresta, Onnenpoika-nimisestä riksakulista, jonka taipaleelle irti kurjuudesta kova maailma jatkuvasti tiputtelee isoja kivenlohkareita. Kertojan yksityiskohtaiset havainnot Pekingin köyhälistön karusta arjesta ovat välillä värisyttäviä, ja suurin osa niistä on varmasti arkipäivää vielä miljoonille kiinalaisille tänäkin päivänä. Tällaiset kohdat saavat lukijan muistamaan paitsi omat etuoikeutensa, toivottavasti myös nykyajan ympäristötietoisessa ilmapiirissä kyseenalaistamaan osan monista ”välttämättömistä tarpeistaan” - jos ei sitä jostain syystä ole vieläkään, vuonna 2010, ymmärtänyt tehdä.
”Aitauksen sisällä, samassa pihassa, asui seitsemän tai kahdeksan perhettä, ja useimmilla niistä oli hallussaan ainoastaan yksi huone. Tuossa yhdessä huoneessa asui seitsemän, kahdeksan ihmistä, vanhoja ja nuoria. Jotkut miehistä olivat riksanvetäjiä, toiset katukaupustelijoita, poliiseja tai palvelijoita. Jokaisella oli työnsä, kukaan ei ollut joutilaana. Kaikki lapsetkin nostivat aamulla korin olalleen ja lähtivät hankkimaan riisiateriaansa, ja iltapäivisin he poimivat tuhkaläjistä pienimmät palamattomia hiilen kappaleita.”
”Kurjimpia olivat vanhukset ja naiset. Vanhuksilla ei ollut ruokaa eikä vaatteita. He makasivat kaiket päivät jääkylmillä tiilikivivuoteillaan odottaen laiskoina, että nuoret ansaitsisivat muutaman kuparikolikon ja toisivat ne illalla kotiinsa, jotta he saisivat juodakseen maljakollisen ohutta riisivelliä. Nuoret saattoivat ansaitakin työllään jotakin, mutta oli aivan yhtä todennäköistä, että he palasivat tyhjin käsin kotiin. Kun heidän kävi näin, olivat he vihaisia ja riidanhaluisia. Silloin noiden tyhjävatsaisten vanhusten ei auttanut muu kuin juoda kyyneleensä.”
”Ruumiinsa verhoksi [naiset] kietaisivat jonkin rikkinäisen vaateriekaleen. Syödäkseen he saattoivat saada vain kupillisen ohutta riisivelliä, ja kohdussaan heillä saattoi olla kuuden tai seitsemän kuukauden ikäinen lapsi. Heidän oli tehtävä työnsä ja tehtävä parhaansa, jotta kaikilla, vanhoilla ja nuorilla, oli tarpeeksi syötävää. Koko heidän ruumiinsa oli tavallisesti kipeä, ja tukkansa he menettivät jo ennen kolmeakymmentä ikävuottaan, mutta he eivät voineet levätä minuuttiakaan, ei sekuntiakaan. Sairastuttuaan he tavallisesti kuolivat, ja heidän ruumisarkkunsa ostoon oli kerättävä rahat almuina.”
lauantai 26. joulukuuta 2009
新年快乐 !
Joululomilta palattuani sähköpostissani odotti ilahduttava yllätys, entisen kiinalaisen työkaverini lähettämä kuva tämän vuoden alkupuolelta. Kuvassa olen päässyt osalliseksi koulun lumiriehaan, joka villitsi jokaisen - niin opettajat kuin oppilaatkin - talven ainoana lumisena päivänä. Yleensä käytin tuon aamupäivän ulkoiluhetken tarjoaman tauon livahtamalla kahvihetkelle asuntooni, mutta tuona päivänä en voinut vastustaa lumipallojen ja -ukkojen kutsua tai onnellisten lasten tarttuvaa intoa.
Tämän kuvan myötä esiinnyn muuten tietääkseni ensimmäistä kertaa blogissani! Yritän olla jatkossa vähemmän narsistinen... Kädessäni ei muuten sitten ole kaljatölkki vaan lasillinen kuumaa vettä, johon jäin Pekingissä pahasti koukkuun. Kuvasta tulee ihanasti mieleen myös tämänhetkinen, ihanan talvinen tunnelma täällä Suomessa. Nyt kun vatsa on täynnä vegaanisia jouluherkkuja ja ensimmäisestä Kiinaan lähdöstäni alkaa olla kokonainen vuosi aikaa, on hieno huomata, kuinka pienet asiat muistuttavat menneestä elämänkokemuksesta - kaapista pakkasilla ottamani villapaitakin tuoksui hetken ihan Kiinalta...
Tuleva vuosi näyttää kiinan opiskeluni suhteen melko samanlaiselta kuin mennytkin vuosi - päättäväistä aherrusta viitenä tai kuutena päivänä viikossa. Tarkoitus olisi mennä ainakin syksyllä korottamaan HSK-tasoani (Hanyu Shuiping Kaoshi eli kiinan kielen tasokoe), joten ainakin siltä tiimoilta ajattelin jossain vaiheessa alkaa kirjoitella - ehkä haastan lukijoitakin mukaan yrittämään! Toivottavasti lukijoita riittää tulevanakin vuonna (yritän kirjoitella tiheämpään tahtiin), viimeiset kuukaudet ovat ainakin parantaneet uskoani siihen, että täällä joku oikeasti välillä piipahtaa edes minuutin ajaksi. Antoisaa uutta vuotta itse kullekin, ilahduttavan uuden vuoden laulun löydät täältä!
Tämän kuvan myötä esiinnyn muuten tietääkseni ensimmäistä kertaa blogissani! Yritän olla jatkossa vähemmän narsistinen... Kädessäni ei muuten sitten ole kaljatölkki vaan lasillinen kuumaa vettä, johon jäin Pekingissä pahasti koukkuun. Kuvasta tulee ihanasti mieleen myös tämänhetkinen, ihanan talvinen tunnelma täällä Suomessa. Nyt kun vatsa on täynnä vegaanisia jouluherkkuja ja ensimmäisestä Kiinaan lähdöstäni alkaa olla kokonainen vuosi aikaa, on hieno huomata, kuinka pienet asiat muistuttavat menneestä elämänkokemuksesta - kaapista pakkasilla ottamani villapaitakin tuoksui hetken ihan Kiinalta...
Tuleva vuosi näyttää kiinan opiskeluni suhteen melko samanlaiselta kuin mennytkin vuosi - päättäväistä aherrusta viitenä tai kuutena päivänä viikossa. Tarkoitus olisi mennä ainakin syksyllä korottamaan HSK-tasoani (Hanyu Shuiping Kaoshi eli kiinan kielen tasokoe), joten ainakin siltä tiimoilta ajattelin jossain vaiheessa alkaa kirjoitella - ehkä haastan lukijoitakin mukaan yrittämään! Toivottavasti lukijoita riittää tulevanakin vuonna (yritän kirjoitella tiheämpään tahtiin), viimeiset kuukaudet ovat ainakin parantaneet uskoani siihen, että täällä joku oikeasti välillä piipahtaa edes minuutin ajaksi. Antoisaa uutta vuotta itse kullekin, ilahduttavan uuden vuoden laulun löydät täältä!
sunnuntai 20. joulukuuta 2009
Harjoittelupaikka tarjolla opiskelijalle
Kiinasta ja kiinasta kiinnostuneet opiskelijat ovat varmasti kiinnostuneita myös tilaisuuksista päästä Kiinaan esimerkiksi työharjoittelun muodossa. Jos olet yhtään suuntautunut valtio-oppiin, kansainväliseen politiikkaan tai poliittiseen historiaan, vilkaise tätä; hakuaikaa ensi vuoden syyskuu-marraskuu-välille sijoittuvaan harjoitteluohjelmaan on vuoden loppuun asti.
Itsekin laittaisin hakupaperit mielelläni menemään siitä huolimatta, että koulutukseltani olen suuntautunut vähän erilaisiin asioihin. Lisäksi graduseminaarini alkaa ensi vuoden syyskuussa, ja haluan sen ehdottomasti alta pois etenkin siksi, että olen ehtinyt gradumateriaalini kasaamisessa jo pitkälle, eivätkä asiat olisi enää vuotta myöhemmin niin tuoreessa muistissa kuin haluaisin. Sinänsä harmittaa, sillä hakeminen erilaisiin hommiin on aina mielenkiintoista ja jännittävää, eikä siinä oikein ole mitään hävittävääkään.
Suomen Pekingin puolustusasiamiestoimiston tarjoaman harjoittelupaikan työtehtävät on tiivistetty viiteen kohtaan:
1. Itsenäinen mediaseuranta ja raportointi
2. Avustaminen puolustusasiamiestoimiston raportoinnissa
3. Taustaselvityksen teko ajankohtaisista turvallisuuspoliittisista kysymyksistä
4. Englannin/Kiinan kielisen aineiston kääntäminen
5. Puolustusasiamiehen erikseen määräämät tehtävät
Ei hullumpaa! Lue siis lisää jos kiinnostuit, ja ei muuta kuin hakemusta kehiin!
Itsekin laittaisin hakupaperit mielelläni menemään siitä huolimatta, että koulutukseltani olen suuntautunut vähän erilaisiin asioihin. Lisäksi graduseminaarini alkaa ensi vuoden syyskuussa, ja haluan sen ehdottomasti alta pois etenkin siksi, että olen ehtinyt gradumateriaalini kasaamisessa jo pitkälle, eivätkä asiat olisi enää vuotta myöhemmin niin tuoreessa muistissa kuin haluaisin. Sinänsä harmittaa, sillä hakeminen erilaisiin hommiin on aina mielenkiintoista ja jännittävää, eikä siinä oikein ole mitään hävittävääkään.
Suomen Pekingin puolustusasiamiestoimiston tarjoaman harjoittelupaikan työtehtävät on tiivistetty viiteen kohtaan:
1. Itsenäinen mediaseuranta ja raportointi
2. Avustaminen puolustusasiamiestoimiston raportoinnissa
3. Taustaselvityksen teko ajankohtaisista turvallisuuspoliittisista kysymyksistä
4. Englannin/Kiinan kielisen aineiston kääntäminen
5. Puolustusasiamiehen erikseen määräämät tehtävät
Ei hullumpaa! Lue siis lisää jos kiinnostuit, ja ei muuta kuin hakemusta kehiin!
tiistai 15. joulukuuta 2009
Anteeksi, missä on "vessa"?
Tarkoitukseni on jo pitkään ollut kirjoittaa teksti, joka yhdistää Kiinan ja yhden ihmisen olennaisista perustarpeista, vessassa käymisen. Maailman toisella puolella jotkut asiat saattavat tunnetusti olla toisin kuin meillä, ja länsimaalaiset saavatkin usein kuulla tarpeiden hoitamiseen liittyviä kauhutarinoita itämailla vierailleilta tuttaviltaan. Kiina ei tietenkään ole tämän suhteen minkäänlainen poikkeus.
Harjoittelupaikkani Pekingissä tarjosi minulle melko uudenaikaisen asunnon, johon kuului myös länsimaiseen tyyliin rakennettu vessa: pönttö näytti ihan tutulta, ja tiesin kutakuinkin, kuinka toimia. Ennalta saamani vihjeen perusteella kuitenkin tiesin, että WC-paperia ei saisi pönttöön pudottaa (en ole vieläkään ihan varma miksi). Neljännesvuosisataista tottumustaan on kuitenkin hankala hetkessä muuttaa, joten totta kai usein sain huomata, että siellä ne paperit taas lilluivat pöntössä kaiken sen muun tavaran joukossa. Joskus tuttujen asunnoissa käydessäni en aina ollut ihan varma siitä, millainen käytäntö heillä on vessapaperin suhteen - voihan olla, että paperista ei lopulta ole haittaa, jos vain ”satunnainen ulkomaalainen” sillä viemäristöä kuormittaa. Niinpä vieraissa usein pyrin ensiksikin välttelemään vessassa isolla hädällä käyntiä. Tarpeen tullen tilanne saattoi koitua kuitenkin kiusalliseksi: vaikka kuinka katselin vessassa ympärilleni, ei missään tuntunut koskaan näkyvän astiaa, jonne paperit voisi sijoittaa käytön jälkeen. Silloin paperit päätyivät useimmiten pönttöön, kun en halunnut aiheuttaa isännille mitään epämiellyttäviä yllätyksiä – tosin tukkeutunut pönttökään ei tunnu kovin hyvältä tavalta yllättää kaveri. Suomeen palattuani olen tyytyväisenä taas pudotellut paperinpalasia pönttöön, mutta tuohon palautettuun vapauteen tottumiseen meni kyllä jonkin verran aikaa!
Julkisia vessoja löytyy ainakin Pekingissä pilvin pimein, joten kaupungilla ei tarvitse oluesta pitävänkään olla ihan hirveän huolissaan tiukan paikan iskiessä. Näissä hygieniataso onkin sitten jotain ihan muuta, samoin kuin yksityisyyteen liittyvät seikat; myöskään paperia ei tavallisesti julkisissa vessoissa ole tarjolla, joten joka reissulle kannattaa ottaa omaa paperia mukaan. Tavallisimmista Kiinassa nähtävistä "pöntöistä" käytetään englanniksi nimitystä "squatter" tai ”squat toilet” (en keksi suomenkielistä vastinetta, mutta vaikkapa anglismimainen "skvatteri" voisi taittua ihan hyvin suomalaiselta), ja ne ovat periaatteessa reikiä lattiassa, joiden päällä sitten kykitään akrobaattisesti ja löydetään samalla omasta kehosta ihan uusia lihaksia. Skvatterit ovat lähes joka kerta vieri vieressä ilman häiritseviä seiniä, joten ainakin itse saatoin välillä tehdä täyskäännöksen julkisen vessan ovella, mikäli sieltä kuului kiinalaisia elonmerkkejä (kiinalaisethan ovat kaiken lisäksi tunnetusti hyvin uteliaita ulkomaalaisia kohtaan). Tarkemmat ja viihdyttävämmät ohjeet WC-visiittiä varten löydät täältä.
Vessojen suureen määrään liittyen vielä sellainen varoitus, että opasteista huolimatta sellaista ei aina löydykään ihan heti: seurailin kerran yhdessä ostoskeskuksessa opasteita ainakin viitisen minuuttia - vessa löytyi sitten ostoskeskuksen ulkopuolelta, kadun varrelta! Tasokkaammista, selvästi varakkaammille kiinalaisille tai sitten ulkomaalaisille suunnatuista paikoista tosin useimmiten löytyy länsimaisten standardien mukaiset vessat, joissa saa nauttia myös koppien tarjoamasta yksityisyydestä. Vessat ovat myös puhtaita, sillä jokaista vessaa tavallisesti siivoaa kellonajasta riippumatta ainakin pari siivoojaa.
Kesäpalatsista löysinkin sitten ihan oikean pisoaarin, jonka yläpuolella ollut kyltti tiivisti ilahduttavasti sen tosiasian, ettei länsimaiseen vessateknologiaan siirtyminen isossa itäisessä maassa välttämättä tapahdu sormia napsauttamalla. Pieni askel eteenpäin on iso askel sivilisaatiolle!
Tässä vielä sanastoa Kiinassa vessaa kaipaavalle: julkisten vessojen ovissa lukee usein 卫生间 (wèishēngjiān) eli "hygieniahuone" tai 洗手间 (xǐshǒujiān) eli "käsienpesuhuone". 厕所 (cèsuǒ) on myös hyvä sana vessalle, etenkin jos haluaa tiedustella sellaisen sijaintia. Jos ja kun miehille ja naisille on varattu omat tilansa, kannattaa miesten etsiä ovi, jossa lukee 男 (nán) tai 男厕 (náncè), naistenhuoneen ovessa taas pitäisi lukea 女 (nǚ) tai 女厕 (nǚcè). Onnea matkaan!
Harjoittelupaikkani Pekingissä tarjosi minulle melko uudenaikaisen asunnon, johon kuului myös länsimaiseen tyyliin rakennettu vessa: pönttö näytti ihan tutulta, ja tiesin kutakuinkin, kuinka toimia. Ennalta saamani vihjeen perusteella kuitenkin tiesin, että WC-paperia ei saisi pönttöön pudottaa (en ole vieläkään ihan varma miksi). Neljännesvuosisataista tottumustaan on kuitenkin hankala hetkessä muuttaa, joten totta kai usein sain huomata, että siellä ne paperit taas lilluivat pöntössä kaiken sen muun tavaran joukossa. Joskus tuttujen asunnoissa käydessäni en aina ollut ihan varma siitä, millainen käytäntö heillä on vessapaperin suhteen - voihan olla, että paperista ei lopulta ole haittaa, jos vain ”satunnainen ulkomaalainen” sillä viemäristöä kuormittaa. Niinpä vieraissa usein pyrin ensiksikin välttelemään vessassa isolla hädällä käyntiä. Tarpeen tullen tilanne saattoi koitua kuitenkin kiusalliseksi: vaikka kuinka katselin vessassa ympärilleni, ei missään tuntunut koskaan näkyvän astiaa, jonne paperit voisi sijoittaa käytön jälkeen. Silloin paperit päätyivät useimmiten pönttöön, kun en halunnut aiheuttaa isännille mitään epämiellyttäviä yllätyksiä – tosin tukkeutunut pönttökään ei tunnu kovin hyvältä tavalta yllättää kaveri. Suomeen palattuani olen tyytyväisenä taas pudotellut paperinpalasia pönttöön, mutta tuohon palautettuun vapauteen tottumiseen meni kyllä jonkin verran aikaa!
Julkisia vessoja löytyy ainakin Pekingissä pilvin pimein, joten kaupungilla ei tarvitse oluesta pitävänkään olla ihan hirveän huolissaan tiukan paikan iskiessä. Näissä hygieniataso onkin sitten jotain ihan muuta, samoin kuin yksityisyyteen liittyvät seikat; myöskään paperia ei tavallisesti julkisissa vessoissa ole tarjolla, joten joka reissulle kannattaa ottaa omaa paperia mukaan. Tavallisimmista Kiinassa nähtävistä "pöntöistä" käytetään englanniksi nimitystä "squatter" tai ”squat toilet” (en keksi suomenkielistä vastinetta, mutta vaikkapa anglismimainen "skvatteri" voisi taittua ihan hyvin suomalaiselta), ja ne ovat periaatteessa reikiä lattiassa, joiden päällä sitten kykitään akrobaattisesti ja löydetään samalla omasta kehosta ihan uusia lihaksia. Skvatterit ovat lähes joka kerta vieri vieressä ilman häiritseviä seiniä, joten ainakin itse saatoin välillä tehdä täyskäännöksen julkisen vessan ovella, mikäli sieltä kuului kiinalaisia elonmerkkejä (kiinalaisethan ovat kaiken lisäksi tunnetusti hyvin uteliaita ulkomaalaisia kohtaan). Tarkemmat ja viihdyttävämmät ohjeet WC-visiittiä varten löydät täältä.
Vessojen suureen määrään liittyen vielä sellainen varoitus, että opasteista huolimatta sellaista ei aina löydykään ihan heti: seurailin kerran yhdessä ostoskeskuksessa opasteita ainakin viitisen minuuttia - vessa löytyi sitten ostoskeskuksen ulkopuolelta, kadun varrelta! Tasokkaammista, selvästi varakkaammille kiinalaisille tai sitten ulkomaalaisille suunnatuista paikoista tosin useimmiten löytyy länsimaisten standardien mukaiset vessat, joissa saa nauttia myös koppien tarjoamasta yksityisyydestä. Vessat ovat myös puhtaita, sillä jokaista vessaa tavallisesti siivoaa kellonajasta riippumatta ainakin pari siivoojaa.
Kesäpalatsista löysinkin sitten ihan oikean pisoaarin, jonka yläpuolella ollut kyltti tiivisti ilahduttavasti sen tosiasian, ettei länsimaiseen vessateknologiaan siirtyminen isossa itäisessä maassa välttämättä tapahdu sormia napsauttamalla. Pieni askel eteenpäin on iso askel sivilisaatiolle!
Tässä vielä sanastoa Kiinassa vessaa kaipaavalle: julkisten vessojen ovissa lukee usein 卫生间 (wèishēngjiān) eli "hygieniahuone" tai 洗手间 (xǐshǒujiān) eli "käsienpesuhuone". 厕所 (cèsuǒ) on myös hyvä sana vessalle, etenkin jos haluaa tiedustella sellaisen sijaintia. Jos ja kun miehille ja naisille on varattu omat tilansa, kannattaa miesten etsiä ovi, jossa lukee 男 (nán) tai 男厕 (náncè), naistenhuoneen ovessa taas pitäisi lukea 女 (nǚ) tai 女厕 (nǚcè). Onnea matkaan!
keskiviikko 2. joulukuuta 2009
Vieraan kielen nimiä kiinaksi
Kiinan kieli on ääntämyksensä ja kirjoitusjärjestelmänsä puolesta hyvin erilainen kieli, ainakin verrattaessa suomalaisille tutumpiin kieliin, kuten suomeen, ruotsiin, englantiin tai saksaan. Tämä tulee esille erityisen hyvin ihmisten tai jonkinlaisten instituutioiden nimissä: monilla, ainakin englantia opiskelevilla, kiinalaisilla on englanninkielinen etunimi (sukunimen säilyessä ennallaan), etenkin jos he asuvat jossain elämänsä vaiheessa ulkomailla - se helpottanee kanssakäymistä paikallisten kanssa huomattavasti.
Toiseen suuntaan liikuttaessa on usein tapana, että myös Kiinassa ulkomaalainen ottaa itselleen kiinalaisen nimen, joskaan ei aina sukunimeä (mikäli sukunimenkin kuitenkin haluaa, tulisi etu- ja sukunimen väliin sijoittaa tällainen piste: "·"). Nimen valinnassa kannattaa pyytää apua kiinalaiselta, sillä omaan kielivaistoon liiaksi luottava saattaa valita itselleen omituisen nimen. Uutta, Kiinassa käytettävää nimeään voi miettiä ainakin kolmella eri tavalla:
- nimi, joka muistuttaa ääntämysasultaan omaa nimeä. Oma kiinalainen nimeni on rakennettu näin: 劳诺·塞尼奥 Laónuò Sàiníào (toivottavasti salainen henkilöllisyyteni ei nyt paljastunut lukijoille!).
- nimi, jolla on jokin erityinen merkitys, esimerkiksi henkilön (toivottuun) luonteeseen tai (suotaviin) mieltymyksiin viittaava. Tällaisia nimiä kiinalaisetkin antavat usein lapsilleen, joten kiinalaisia nimiä tutkimalla saattaa löytää itselleenkin mieluisan nimiehdokkaan. Erityisen kuuluisien henkilöiden kohdalla on improvisoitu enemmänkin: esimerkiksi Elvis Presley tunnetaan Kiinassa "kissakuninkaana" (猫王 Māo Wáng) ja täydellistä kiinaa puhuva superjulkkis, kanadasta kotoisin oleva kiinalaisten suosikkiulkomaalainen Mark Henry Rowswell on nimeltään "iso vuori" (大山 Dà Shān).
- kaksi edellistä kohtaa yhdistävä nimi. Yleensä ulkomaalaisia nimiä kiinaksi käännettäessä suositaan tiettyjä merkkejä, jotka ovat ajan myötä tulleet vakiintuneiksi translitteroinnissa. Esimerkiksi omassa kiinalaisessa sukunimessäni merkit vaikuttavat juuri tällaisilta, enkä ole niiden merkitystä edes jaksanut selvittää, kun taas etunimeni merkit sisältävät hyvinkin positiivisia merkityksiä säilyttäen silti löyhästi suomalaisen nimeni ääntämisasun: 劳 viittaa kovaan työhön ja 诺 merkitsee lupausta.
Olen pitänyt kiinankielistä elokuvalehteä viime kuukaudet iltalukemisena, ja luonnollisesti vastaan on tullut paljon englanninkielisistä maista kotoisin olevien, elokuva-alalla työskentelevien ihmisten kiinalaisia nimiä. Alla jokunen havainto pinyinin kera, vaikkakin toonit jätän nyt suosiolla laiskuuttani väliin (en ole vielä keksinyt, kuinka voin ilman copy-pastea vaivattomasti kirjoittaa vokaaleja, joiden päällä olisi ensimmäisen tai kolmannen toonin ilmaiseva lisä). Laitan oikeat nimet vasta loppuun, jotta lukija voi halutessaan arvata, kenestä on kyse; arvaamista helpottaa lukeminen mahdollisimman nopeasti ääneen. Mikäli tunnistat jokaisen nimen lunttaamatta, jätä kommentti niin saat paljon lämminhenkistä ylistystä osaksesi!
罗伯特·帕丁森 Luobote Badingsen
玛丽莲·梦露 Malilian Menglu
约翰尼·德普 Yuehanni Depu
休·杰克曼 Xiu Jiekeman
文·迪塞尔 Wen Disaier
艾尔·帕西诺 Aier Paxinuo
吉尔摩·德尔·托罗 Jiermo De'er Tuoluo
...ja oikeat vastaukset: Robert Pattinson, Marilyn Monroe, Johnny Depp, Hugh Jackman, Vin Diesel, Al Pacino ja Guillermo Del Toro.
Toiseen suuntaan liikuttaessa on usein tapana, että myös Kiinassa ulkomaalainen ottaa itselleen kiinalaisen nimen, joskaan ei aina sukunimeä (mikäli sukunimenkin kuitenkin haluaa, tulisi etu- ja sukunimen väliin sijoittaa tällainen piste: "·"). Nimen valinnassa kannattaa pyytää apua kiinalaiselta, sillä omaan kielivaistoon liiaksi luottava saattaa valita itselleen omituisen nimen. Uutta, Kiinassa käytettävää nimeään voi miettiä ainakin kolmella eri tavalla:
- nimi, joka muistuttaa ääntämysasultaan omaa nimeä. Oma kiinalainen nimeni on rakennettu näin: 劳诺·塞尼奥 Laónuò Sàiníào (toivottavasti salainen henkilöllisyyteni ei nyt paljastunut lukijoille!).
- nimi, jolla on jokin erityinen merkitys, esimerkiksi henkilön (toivottuun) luonteeseen tai (suotaviin) mieltymyksiin viittaava. Tällaisia nimiä kiinalaisetkin antavat usein lapsilleen, joten kiinalaisia nimiä tutkimalla saattaa löytää itselleenkin mieluisan nimiehdokkaan. Erityisen kuuluisien henkilöiden kohdalla on improvisoitu enemmänkin: esimerkiksi Elvis Presley tunnetaan Kiinassa "kissakuninkaana" (猫王 Māo Wáng) ja täydellistä kiinaa puhuva superjulkkis, kanadasta kotoisin oleva kiinalaisten suosikkiulkomaalainen Mark Henry Rowswell on nimeltään "iso vuori" (大山 Dà Shān).
- kaksi edellistä kohtaa yhdistävä nimi. Yleensä ulkomaalaisia nimiä kiinaksi käännettäessä suositaan tiettyjä merkkejä, jotka ovat ajan myötä tulleet vakiintuneiksi translitteroinnissa. Esimerkiksi omassa kiinalaisessa sukunimessäni merkit vaikuttavat juuri tällaisilta, enkä ole niiden merkitystä edes jaksanut selvittää, kun taas etunimeni merkit sisältävät hyvinkin positiivisia merkityksiä säilyttäen silti löyhästi suomalaisen nimeni ääntämisasun: 劳 viittaa kovaan työhön ja 诺 merkitsee lupausta.
Olen pitänyt kiinankielistä elokuvalehteä viime kuukaudet iltalukemisena, ja luonnollisesti vastaan on tullut paljon englanninkielisistä maista kotoisin olevien, elokuva-alalla työskentelevien ihmisten kiinalaisia nimiä. Alla jokunen havainto pinyinin kera, vaikkakin toonit jätän nyt suosiolla laiskuuttani väliin (en ole vielä keksinyt, kuinka voin ilman copy-pastea vaivattomasti kirjoittaa vokaaleja, joiden päällä olisi ensimmäisen tai kolmannen toonin ilmaiseva lisä). Laitan oikeat nimet vasta loppuun, jotta lukija voi halutessaan arvata, kenestä on kyse; arvaamista helpottaa lukeminen mahdollisimman nopeasti ääneen. Mikäli tunnistat jokaisen nimen lunttaamatta, jätä kommentti niin saat paljon lämminhenkistä ylistystä osaksesi!
罗伯特·帕丁森 Luobote Badingsen
玛丽莲·梦露 Malilian Menglu
约翰尼·德普 Yuehanni Depu
休·杰克曼 Xiu Jiekeman
文·迪塞尔 Wen Disaier
艾尔·帕西诺 Aier Paxinuo
吉尔摩·德尔·托罗 Jiermo De'er Tuoluo
...ja oikeat vastaukset: Robert Pattinson, Marilyn Monroe, Johnny Depp, Hugh Jackman, Vin Diesel, Al Pacino ja Guillermo Del Toro.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)