Visualize it!

Näin neuvoi Mrs. Krababbel Bart Simpsonia, kun poikaparka ei meinannut millään saada otetta monimutkaisesta sanallisesta tehtävästä matikankokeessa. Repliikki jäi lapsena elävästi mieleeni, vaikken vuosiin ymmärtänytkään sanan "visualize" merkitystä.

Ajan myötä opin kuitenkin neuvon tärkeyden muun muassa vieraita kieliä opiskellessa: uuden sanaston pänttääminen voi alkaa nopeasti maistua puulta, ellei käytä mielikuvitustaan. Lukemansa tekstin voi kuvitella mielessään vaikka kuinka monin eri tavoin, siten, että se palautuu sanastoineen mieleen vielä kuukausienkin (ja kertauksen myötä vuosien) päästä. Esimerkkinä voisin mainita viime aikoina lukemani New Practical Chinese Reader -kirjasarjan viidennen osan kappaleet, joissa vietetään kiinalaisen uuden vuoden aikaa Kiinan maaseudulla. On hauskaa lukiessaan kuvitella itsensä tapahtumien keskelle, sivulliseksi tai vaikka yhdeksi dialogin osapuoleksi! Takaan, että tällä menetelmällä uuteen, haastavaan tekstiin ja sen tarjoamaan vieraaseen sanastoon uppoutuminen on mieluisampaa.

Olen huomannut tekstejä lukiessani, että jokapäiväiseen elämään tai ylipäätään vähänkin arkisempiin, abstrakteihin asioihin liittyvä uusi sanasto rakentuu todennäköisemmin jo ennalta tuttujen kirjoitusmerkkien pohjalle.

Taannoin lainasin kirjastosta kiinankielisen lastenkirjan, jossa oli eläinten tähdittämiä, aukeaman pituisia sarjakuvia iltasaduiksi lapsille. Aina, kun kohdalle tuli uusi eläin tai uusi kasvi, olivat kirjoitusmerkit vieraita, mutta useimmiten kuitenkin sellaisia, joiden ääntämysasun (vaikkei ehkä kuitenkaan toonia) saattoi arvata merkin ulkoasun perusteella. Esimerkiksi muurahaista merkitsevässä sanassa 蚂蚁 [mǎyǐ] molemmista merkeistä löytyy tuttu, suunnilleen samalla tavalla äännettävä elementti. Tuo radikaali taas vaikuttaisi olevan toinen kahdesta radikaalista, jotka usein ilmestyvät eläimiin viittaavissa merkeissä - toisen löytää muun muassa kissasta ja koirasta.

Visualisoinnin vaivattomampi puoli tuli syliini lahjan muodossa, ja se liittyy aiemmin viittaamaani keinoon laajentaa sanavarastonsa ohella myös kirjoitusmerkkivarastoaan. Mandarin Chinese English Bilingual Visual Dictionary tarjoaa kompaktissa koossa yli kolmensadan sivun edestä sanastoa kuvien kera. Mikään aihealue ei taida jäädä kattamatta, ja siihen voi luottaa, että esimerkiksi polkupyörän osiin tutustuessa vieraita merkkejä piisaa. Mainitsen tässä vain muutaman hyvän esimerkin kirjan sisällöstä: ruumiinosat, vaatetus, luonto, asunnon sisältö, ruoanlaitto, jne.


Huono puoli kirjassa on se, että se on osa monilla eri kielillä ilmestynyttä kirjasarjaa. Niinpä kuvissa lähes poikkeuksetta esiintyy länsimaisia ihmisiä, eikä niissä muutenkaan ole juuri mitään Kiinaan viittaavaa. Ikävästi länsimainen muotti heijastuu esimerkiksi sukuun liittyvässä sanastossa: kiinan kieli on tältä osin erittäin monimutkainen, mutta kirja ei mielestäni tarjoa riittävän kattavaa kuvaa siitä, millaisin sanoin kiinan kielessä eri sukulaisiin tulisi viitata. Länsimainen muotti ei kuitenkaan mielestäni kirjaa kaada, se vain saa sen tuntumaan välillä hieman oudolta, eikä se välttämättä helpota tietynlaisen sanaston mieleenpainuvuutta.

Merkkivaraston laajentaminen saattaa olla raskasta ja tuntua välillä erikoissanaston kohdalla tarpeettomaltakin, mutta ajan myötä sillä on varmasti erittäin tehokas vaikutus luetunymmärtämistaitoon. Kun vastaan alkaa yhä useammin tulla ennalta tutuista merkeistä koostuvia, tuntemattomia sanoja, huomaa kiinan opiskelija voivansa kuukausi kuukaudelta luottaa enemmän vaistoonsa. Sanakirjaan kannattaa joka tapauksessa varmuuden vuoksi aina turvautua, mutta oikein mennyt aavistus palkitsee ja valaa uskoa siihen, että kiinan kielen opiskelu oikeasti alkaa jossain vaiheessa muuttua vaivattomammaksi.

Vuosi on vaihtunut

Viime sunnuntai oli mielenkiintoinen päivä, kun samaan aikaan sai viettää ystävänpäivää, laskiaissunnuntaita ja kiinalaista uutta vuotta. Itselläni jäi muiden kiireiden vuoksi juhlat väliin, mutta ilahdutin itseäni oppikirjastani löytyneellä tekstillä, jossa ulkomaalainen viettää uutta vuotta kiinalaisessa perheessä. Laitan tähän vähän kappaleesta irronnutta sanastoa pienin selityksin (kirjoitusmerkkinarkomaanit joutuvat vielä odottamaan edellisessä tekstissäni lupailemaani juttua).

祝你新年万事如意！zhù nǐ​ xīnnián​ wànshì rúyì

"Toivotan sinulle, että tulevana vuonna kaikki toiveesi toteutuvat." Kuulostaa niin kiinalaiselta! Veikkaanpa, että tällä toivotuksella toivotetaan menestystä erityisesti raha-asioissa, niin kuin Kiinassa perinteisesti on tapana. Vuoden vaihtuminen Suomessa tuntuu aina niin vaisulta, harvoin toivotellaan muuta kuin hyvää tai onnellista uutta vuotta. "Rahakasta uutta vuotta" kuulostaisi virkistävältä, tosin kieltämättä myös vähän pinnalliselta. No joo, kyllähän meilläkin menestystä toivotetaan, mutta ehkä tavallisemmin postikortin välityksellä.

守岁 shǒusuì 'valvoa koko uuden vuoden yö'

Silloin ei nukuta, kun vanha vuosi päättyy ja uusi vuosi alkaa. Pohjois-Kiinassa perheet saattavat viettää koko yön "nyyttejä" tai "dumplingseja" pyöritellen ja niistä hitaasti nautiskellen. Pari kuukautta sitten sain viettää kiinalaisten kanssa pikkujouluja, jossa koko pitkä ilta kului rattoisasti taikinaa väännellen, nyyttejä taitellen ja juoruillen. Välillä tuotoksiaan sai onneksi syödäkin!

春联 chūnlián 'Spring Festival couplets, New Year scrolls'

Näistä en ole koskaan osannut puhua suomeksi niin kuin haluaisin - sana 'kupletti' ei ainakaan määritelmänsä perusteella kelpaa suoraksi käännökseksi. Nämä ovat tavallisesti punaisia liuskoja esim. oven ympärillä, täynnä kirjoitusmerkkejä.


窗花 chuānghuā 'paper-cut for window decoration'

Hyvin ohuesta paperista askarreltuja ikkunakoristeita.


有余 yǒuyú 'olla jotakin yltäkylläisesti', 有鱼 yǒuyú 'olla kalaa'

Ääntämiseen perustuvan yhtäläisyyden vuoksi uutena vuotena pitää olla kalaa, koska silloin tulevana vuotena kaikkea on varmasti runsaasti, yllin kyllin. Tämä on malliesimerkki kiinan kielen rikkaudesta ja siitä, kuinka hienon lisän kirjoitusjärjestelmän oppiminen voi tuoda kiinan kielen tuntemiseen - vain puheen taitavallehan kyseessä on sama sana, jolla vain sattuu olemaan kaksi eri merkitystä.

Tavoitteet korkealle!

"Haamuraja" kuulostaa ärsyttävältä urheilutermiltä, mutta juuri se minulle tuli mieleen saavutettuani viimeinkin ensimmäisen suuren tavoitteeni kiinan kielen opinnoissani: osaan nyt kirjoittaa ja tunnistaa 2000 kirjoitusmerkkiä, ja sanavarastoni on jo reilun neljän tuhannen sanan laajuinen.

Tämän haamurajan saavuttamiseen minulta meni kolme ja puoli vuotta, vaikka vain vuoden opiskelun jälkeen uskoin ihan tosissani voivani saavuttaa kaiken tämän kahdessa vuodessa. Voisi luulla, että otteeni alkoi jossain vaiheessa lipsua ja edistymiseni hidastua, mutta näin ei kuitenkaan ole: opin uutta edelleen lähes samaan tahtiin kuin aina ennenkin. Yksi liuska uutta sanastoa vain ei enää vaadi niin paljon uusien merkkien opettelemista kuin ennen.

Ensimmäiset tuhat kirjoitusmerkkiäni opin alle vuodessa, ehkä noin kymmenessä kuukaudessa, neljän kiinan kurssin aikana ja ohella. Sanavarastoni karttui tuolloin kutakuinkin samaa tahtia merkkivarastoni kanssa. Sitten alkoi uusien merkkien oppimisessa tasainen hidastuminen ja lopulta "romahdus": seuraavien 14 kuukauden aikana opin noin 700 merkkiä, minkä jälkeen meni lähes puolitoista vuotta 300 uuden merkin oppimiseen. Lienee sanomattakin selvää, että kolmeen tuhanteen pääsy vaatii jo vähintään jonkinnäköisen viisivuotissuunnitelman! (Seuraavassa tekstissäni annan vinkkejä niille, joilla mahdollisesti on pakkomielle oppia joka ikinen kiinan kielen merkki. Saatan kuulua joukkoon.)

Yllä mainittujen lukujen avulla haluan rohkaisevasti havainnollistaa sitä, että kiinan kielen opiskelu muuttuu kuukausi kuukaudelta vaivattomammaksi. Jos alkuaikoina todellakin jouduin opettelemaan uuden sanan kohdalla yhden tai kaksi uutta kirjoitusmerkkiä, on uusia tuttavuuksia ollut viimeisimmissä sanalistoissani enää keskimäärin vain kuusi, vaikka uusia sanoja on yleensä 33 tai enemmän. Kun ennestään tuttuja merkkejä tulee jatkuvasti vastaan uusissa asiayhteyksissä, alkaa vanhaa kerratessakin huomata, että sanat, joita ennen ei millään meinannut saada pysymään päässä, ovatkin yhtäkkiä täysin päivänselviä. Kiinan kielestä tulee "läpinäkyvämpi", merkkejä hyvin tunteva alkaa oppia ja tunnistaa uusia sanoja ja rakenteita huomaamattaankin - puhuessakin uskaltaa olla päivä päivältä luovempi.

Kiinan opintojen ensimmäisinä vuosina moni turhautuu ja alkaa miettiä, voiko kieltä koskaan oppia tarpeeksi. Itse kehotan jokaista asettamaan omat tavoitteensa korkealle ja hyväksymään sen, että niiden saavuttaminen vie todennäköisesti pitkän ajan. Pystyykö itse kukin sitten pitämään asenteensa ja antaumuksensa tavoitteidensa mukaisesti korkealla vuodesta toiseen? Se voi riippua monista tekijöistä - motiivina voi olla työ, kumppani, matkailu, tai vaikka kaikki samassa nipussa. Pääasia on, että itselle luonnollinen motiivi on olemassa. Eräs ystäväni totesi kerran, että mikään ei ole niin ikävää kuin kesken jätetty kieli. Itsellänikin on tällaisia kieliä ainakin kaksi, enkä aio tehdä kiinasta kolmatta.

Itselleni kiinan kieli on edelleen se sama mieluisa, kiehtova ja terapeuttinen harrastus kuin aina ennenkin - siksi en näe yhtään syytä sille, että en joskus tämän vuosikymmenen aikana saavuttaisi seuraavia tavoitteitani, 3000 kirjoitusmerkin tuntemusta ja sujuvaa kiinan kielen osaamista.

Jos olet ahkera ja motivoitunut kiinan opiskelija, haluaisin kysyä, mikä sinut saa jaksamaan kuukaudesta toiseen?

Puheet vs. todellisuus

Tämä vuodatus perustuu pääasiassa omiin kokemuksiini, joten on hyvin mahdollista, että näkemykseni ja mielikuvani ovat kaukana asiain todellisesta tilasta. Siksi kehotan parempaa kokemusta omaavia lukijoita jättämään kommentteja, jotta tästä ilmiöstä tulisi vähemmän tuskallinen kiinan opiskelijoiden päivittäisessä elämässä.

Kuultuaan kiinan opiskelustani yhdeksän kymmenestä ihmisestä toteaa, että "sulla onkin sitten loistava tulevaisuus edessä". Itsekin tykkään aina välillä näin ajatella, vaikken kieltä alun perin alkanutkaan opiskella ammatilliset tavoitteet mielessä. Mietitäänpä tuota kommenttia muutamasta näkökulmasta.

Törmäsin hiljattain täysin sattumalta suomalaiseen naiseen, jonka kirjoittamia kiinalaisia merkkejä kehaisin kiinaksi. Hän on haaveillut kiinaan pääsystä ja opiskellut kieltä ahkerasti uskoen, että sinnikäs työnhaku voisi tuoda mahdollisuuden päästä Kiinaan - onhan Suomessa lukemattomia yhtiöitä, jotka tekevät yhteistyötä kiinalaisten kanssa tai ovat siirtäneet tuotantonsa halvempaan maahan, jolla on lisäksi tarjota valtaisat markkinat. Tämän hän kertoi kuitenkin osoittautuneen valitettavaksi harhakuvitelmaksi. Englanti tuntuu riittävän suomalaisille yrityksille yhteiseksi kieleksi, vaikka yhteistyö- ja liikevoittomahdollisuudet varmasti moninkertaistuisivat, mikäli jollain oikeasti olisi vähän tuntemusta kauppakumppanin kulttuurista ja kielestä. Ylivoimaisesti suurin syy länsimaisten yritysten Aasia-yhteistyön epäonnistumiseen on auttamattoman puutteellinen tietämys paikallisesta business- ja muusta kulttuurista.

Jos suomalainen teollisuus- ja yritysmaailma oikeasti arvostaisi kohdemaidensa kielten ja kulttuurien tuntijoita, voisi luulla, että se myös jollakin tavalla pyrkisi edistämään osaavien ihmisten määrän kasvua. Täällä Tampereella - Suomen toiseksi suurimmassa kaupungissa - omat kieliopintoni olivat tasapainotteluja eri opistojen välillä, kun kursseille ei välttämättä riittänyt rahoitusta (pari viimeistä vuotta on jo mennyt itseopiskelulla). Kuudesta suorittamastani kurssista kävin puolet Tampereen yliopiston ulkopuolella maksua vastaan, vaikka ne on vuodesta toiseen sisällytetty opinto-oppaaseen. Neljän viimeisen kurssin alkamista sai aina jännittää – kuin ihmeen kaupalla ainuttakaan ei lopulta peruutettu. Sen sijaan monille jatkokursseille oli löytänyt tiensä kiinan kieltä aloittelevia opiskelijoita – alkeiskursseja ei ole todellakaan ollut joka vuosi tarjolla, luotettavasta jatkuvuudesta puhumattakaan. Tampereellakin muutama setelinippu ulkopuolista avustusta vuodessa auttaisi kummasti opiskelijoita saavuttamaan tavoitteitaan, mutta valitettavasti suurinta potentiaalista edunsaajaa ei vain taida kiinnostaa (jos olen väärässä, pahoittelen provosoivaa sävyäni).

Kirjastot pursuavat ohuehkoja ja mielenkiintoisia, vuosia Kiinassa asuneiden kirjoittajien teoksia. Kertoessaan kokemuksistaan nämä ulkomaankirjeenvaihtajat, toimittajat, lähetystyöntekijät ja muut useimmiten paljastavat, etteivät osanneet sanaakaan kiinaa lähtiessään Kiinaan - moni ei osaa sitä yhtään vuosikausien mittaisen oleskelunkaan jälkeen. Assimilaatiota ei tapahdu, jos intohimoa ei löydy eikä lähtö ole koskaan käynyt edes mielessä ennen kuin sitä on tultu tarjoamaan. Siellä mennään sitten vuosi toisensa jälkeen englantia puhuvan tulkin välityksellä, ja hommat hoituvat. YLE:n uutisten Kari Ahlbergille on tosin nostettava hattua: hänen juttujaan on mukava seurata. Raportissaan pettäviä puolisoja paljastavasta salapoliisipalvelusta hän jopa kysyi salapoliisilta kysymyksen kiinaksi - lisäksi taustalle hän oli valinnut musiikkia In the Mood for Love -elokuvasta, jonka keskeinen teema on, aivan oikein, uskottomuus! Olisi kiva tietää Ahlbergista lisää.

Alun perin kiinaksi kirjoitetut kirjat ja kiinalaiset elokuvat tuntuvat useimmiten olevan englanninnoksen pohjalta käännettyjä tai tekstitettyjä. Miksi sellaisia suomennoksia tarjotaan maksaville asiakkaille? Kumpi on parempi: Kiina- ja kiina-tuntijan suoraan kiinasta suomeksi kääntämä teos vaiko sellainen, jonka on englanninnoksen pohjalta kääntänyt suomentaja, jonka ainoat työkielet ja -kulttuurit ovat englanti ja suomi, ja joka ainoastaan hyvässä lykyssä saattaa tietää paljon myös Kiinasta? Kääntäjän ammatti on haastavuuteensa nähden yksi törkeimmin alipalkatuista ammateista Suomessa. Siksi tuntuu toivottomalta edes olettaa, että tämän "harvinaisemman" kielen kääntäjille maksettaisiin suorasta ja laadukkaammasta käännöstyöstä juurikaan enempää, jos joku muu voi kuitenkin tehdä saman työn edullisesti englannista - kaikkihan pitää nykyään tuottaa mahdollisimman halvalla.

Muistan, kun kaksi vuotta sitten hain äkkilähtöpaikkaa työharjoitteluun Hainaniin. Englannin kielen taito oli hakijalle välttämätön, mutta myös kiina olisi ollut suureksi eduksi, sillä olisihan tuleva työympäristö sataprosenttisen kiinalainen. Jossain vaiheessa sain kuulla olevani kahden parhaan hakijan joukossa, mikä sai minut jännittämään hulluna päiväkausia. Ajattelin, että mahdollisuuteni olisivat hyvät - olinhan ollut kiinan opettajani lempilapsi puolentoista vuoden ajan, ja muutkin tietoni ja taitoni tuntuivat sopivan työn vaatimuksiin. En kuitenkaan saanut tuota paikkaa, joten pettymyksestä toivuttuani elämä sai luvan jatkua. Viikkoa myöhemmin kiinan tunnilla opettajani (joka oli koko ajan ajan tasalla hakuprosessistani) kertoi kiihtyneenä, että eräs äkkilähtöpestin Hainaniin saanut opiskelijatyttö oli käynyt pyytämässä häneltä materiaalia, jotta tämä voisi tutustua kiinan alkeisiin! Hän ei osannut kuulemma sanaakaan kiinaa. Mieleni valtasi kyynisyys.

Onko mahdollisesti olemassa aktiivinen taho, joka esimerkiksi yhteistyössä Suomessa työskentelevien kiinan opettajien kanssa tarkkailee lupaavia uusia tulokkaita voidakseen sitten tarjota heille antoisia työkokemuksia, joiden parissa virittää äärimmäisen kovalla työllä hankittu kielitaito huippuunsa? Arpooko Suomi vastaisuudessakin Kiina-lähettiläänsä ruletilla sen sijaan, että etsisi aktiivisesti ihmisiä, jotka ovat janonneet sellaista mahdollisuutta vuosia ja tehneet kovasti töitä (lisäys: toki Kiinaan lähetettävät ovat aina tärkeiltä osin ammattitaitoisia). Arvostetaanko kiinan kielen tuntemusta Suomessa oikeasti ollenkaan? Kuinka Kiinasta kiinnostunut yritys ja kiinalaisen kulttuurin ja kielen tunteva, mahdollisuuksia etsivä suomalainen kohtaavat?

Kuinka nopeasti kielen voi oppia?

Useimmat aloittavat kiinan kielen opiskelun täysin puhtaalta pöydältä, ilman minkäänlaisia ennakkotietoja siitä, miten kieltä tulisi käyttää tai millaista sen sanasto on. Kiinaa on hyvä verrata vaikkapa saksaan tai espanjaan, jotka ainakin sanastojensa osalta mahdollistavat erittäin nopean oppimisen englantia ja ruotsia opiskelleille suomalaisille - suhteellisen sujuva kommunikointi saattaa sujua jo vuoden ahkeroinnin jälkeen. Kiina on hankalampi tapaus, lisäksi sillä on tarjota vieras ja äärimmäisen työläs kirjoitusjärjestelmä, joka hidastaa armotta motivoituneintakin oppijaa.

Nyt, kun itselläni alkaa tulla kolme ja puoli vuotta kiinan opiskelua täyteen, olen alkanut miettiä, kuinka nopeasti täysin vieraan kielen oppiminen ylipäätään on mahdollista. Englanti on monien mielestä helppo oppia etenkin siksi, että sille altistuu päivittäin esimerkiksi musiikin ja television kautta. Harva silti muistaa, että useimmat suomalaiset ovat opiskelleet englantia (ja altistuneet sille) jopa kymmenisen vuotta, kun se viimein alkaa taittua sujuvasti. Mikä on siis realistinen aika aikuiselle kiinan opiskelijalle, joka oppii hitaammin kuin lapsi, ja jolla ei välttämättä ole mahdollisuutta tai halua tarttua oikopolkuihin, kuten pitkäaikaiseen Kiinassa oleskeluun tai kiinalaisen kumppanin löytämiseen - kuinka pitkään ”pitää jaksaa", ennen kuin voi alkaa poimia kovan työnsä hedelmiä?

Oma tavoitteeni ennen Pekingin-työharjoitteluani oli kolme vuotta, mutta ymmärsin melko nopeasti, ettei se ollut mahdollista. Niinpä nykyinen tavoitteeni on saavuttaa korkea kiinan kielen taso kuuden vuoden opiskelulla - kuutena päivänä viikossa. Se edellyttää omalla kohdallani ensinnäkin yli 2500 kirjoitusmerkin tuntemusta ja sujuvaa kuullunymmärtämistaitoa. Nämä ovat asioita, joiden saavuttamiseksi riittävät oppikirjat, internet ja ChinesePod. Tärkeintä minulle kuitenkin olisi oppia myös puhumaan sujuvasti, mikä onkin saanut minut ajattelemaan jo kärsimättömänä valmistumistani seuraavaa kesää 2011. Aikaisemmin olen ilmaissut mielenkiintoni vapaaehtoistyötä kohtaan (kirjoittelen asiasta varmasti vielä lisää), mutta myös intensiivinen kielikurssi kiinnostaisi.

Muistan tavanneeni nuoren ruotsalaisen kaverin lennollani Pekingiin - hän oli aloitteleva kiinan opiskelija, matkalla kolmen kuukauden kielikurssille Kiinaan. Majoitus hänellä olisi koko tuon ajan kiinalaisen perheen luona. Ajatus kiehtoi minua suuresti, vaikka en voinutkaan olla miettimättä, että ehkä kiinaa olisi paras yrittää opiskella jonkin verran myös ennen Kiinaan lähtemistä. Nyt olen alkanut miettiä, kuinka tehokas esimerkiksi kolmen kuukauden jakso voisikaan olla itseni kaltaiselle opiskelijalle, jolla on jo suhteellisen laaja kirjoitetun kiinan sanavarasto ja jonkin verran kokemusta sekä kielen kuuntelemisesta että sen puhumisesta. Välillä olen pakahtua innosta ajatellessani kurssia, joka sisältäisi esimerkiksi yli kolme tuntia vaativan kiinalaisen opettajan ankaraa opetusta viitenä päivänä viikossa, siihen päälle vielä kotitehtävät ja pöytäkeskustelu isäntäperheen kanssa!

Jos tiedät omasta tai tuttavan kokemuksesta hyviä kielikouluja missä päin Kiinaa hyvänsä, otan vihjeitä mielelläni vastaan – hienoja ja huonoja vaihtoehtoja on varmasti lukematon määrä. Lisäksi hinta- ja laatutasoissa on oletettavasti suuria vaihteluita - eikä olisi pahitteeksi, jos koulu sijaitsisi jossain muuallakin kuin Pekingissä. Aihe vaatii tarkkaa perehtymistä, ja kaikki apu otetaan vastaan. Jaan tulevat tietoni ja kokemukseni tuttuun tapaan täällä blogissa.

Minunkin Kiinani

Olen viihtynyt kirpputoreilla lapsesta asti. Kiinasta kiinnostuttuani sainkin ilokseni huomata, että lähes viikoittain mukaani tarttui edullisesti eri kirppareilta käytettyjä, toinen toistaan mielenkiintoisempia Kiina-aiheisia kirjoja, sekä faktaa että fiktiota. Viimeisin löytöni - jonka kerrankin luin melkein heti - on vuonna 2004 julkaistu Minunkin Kiinani (toimittanut Riikka Saarenpää). Satasivuisessa kirjassa 12 kirjoittajaa kertoo eri tavoin lyhyesti suhteestaan Kiinaan. Kokemuksiaan jakamassa on ihmisiä liikenaisista kristinuskon lähettiläisiin.

Suomen lähetysseuran julkaisemasta teoksesta löytyy "hengettömiäkin" tarinoita, ja niistä mieleenpainuvin oli mielestäni pienen lapsen äidin tarina. Anna Sillanpää muutti alun perin Kiinaan aviomiehensä työn vuoksi. Mukanaan heillä oli vain 10 kuukautta vanha vauva. Sillanpään kirjoittama artikkeli ”Kiinassa kiltteys on kaunista” on todella ilahduttavaa luettavaa, ja se päihittää erään toisen Sillanpään kirjoitukset (näiden kahden välillä taitaa olla yhteys, mutten ole siitä aivan varma). Anna oli jo tuolloin selvästikin löytänyt Kiinasta paljon kaunista ja olennaista, ja tekstin lopussa oli hämmästyttävää havaita, että se on kirjoitettu vain yhden vuoden kokemusten pohjalta.

Anna lähti Kiinaan ennakkoluulojen ja murheiden täyttämänä, mutta oppi hyvin nopeasti suhtautumaan outoihin asioihin positiivisesti: taksikuskit ovat mielipuolia – ok; ruoka on erilaista ja kieli vaatii vaivannäköä – ok. Kotiapulaisten (阿姨 āyí) palkkaamiseen ensin negatiivisesti suhtautunut Anna oppi nopeasti hyväksymään heidän läsnäolonsa, eikä peittele tyytyväisyyttään pohtiessaan kaikkea sitä hyvää ja yllättävääkin, mitä he voivatkaan pienille perheille tarjota.

Ayin kasvava rooli kiinalaisessa perhe-elämässä muistuttaa paitsi Kiinassa asuvan suomalaisen korkeasta elintasosta etenkin apulaisiinsa verrattuna, myös Kiinan nopeasti muuttuvasta perherakenteesta: rahan ja uran merkitys on jo pitkään ollut nousussa, ja nykyään kotiäiti onkin Kiinan suurkaupungeissa melkeinpä uratykkiä harvinaisempi ilmestys. Isovanhemmatkaan eivät enää kelpaa entiseen tapaan perheen ainokaisen lapsen kasvattajiksi, esimerkiksi siksi, että he eivät tunne vieraita kieliä. Lapsen sijoittaminen sisäoppilaitokseen siten, että he pääsevät kotiin vaikka vain viikonlopuiksi, on kiinalaisille perheille yhä luonnollisempaa. Tällainen kehitys saattaa ajan myötä kylmentää kiinalaisia perhesuhteita merkittävästi, kun lasten side vanhempiinsa ja isovanhempiinsa heikkenee. Erityisen huolestuttavaa tämä on siksi, että eläköityvien määrä Kiinassa on kääntymässä jyrkkään kasvuun seuraavan parinkymmenen vuoden aikana - globalisoituvassa maailmassa lapset eivät välttämättä enää ole yhtä halukkaita omistautumaan vanhemmistaan huolehtimiseen, etenkään jos laki jossain vaiheessa ei enää velvoita heitä niin tekemään.

Sillanpään lyhyt teksti on täynnä pieniä yksityiskohtia ja isompiakin oivalluksia – ensimmäisen vuotensa aikana hän selvästi katseli Kiinassa ympärilleen ja tietoisesti oppi koko ajan uutta tuosta vieraasta maailmasta. Tämä paljastuu viimeistään hänen myöntäessään tekstin lopussa, kuinka vähän hän tietääkään Kiinasta - joku ajattelija on tainnut sanoa, että ihminen on viisas vasta kun hän osaa myöntää oman tietämättömyytensä. Annan ja Kiinan välinen yhteys on varmasti syventynyt vuosien varrella, ja mielelläni lukisin hänen näkemyksiään monista Kiina-ilmiöistä.

Korealaisia elokuvahelmiä Teemalla

Kiinan kielen opintojani ja tarkempaa Aasian kulttuureihin tutustumistani edelsi ajanjakso, jolloin etsin aktiivisesti käsiini todella tiukan annostuksen itäaasialaista elokuvaa. Viime aikoina olen usein miettinyt, että saattoi olla aivan puhdas sattuma, että ihastuin juuri kiinalaisten elokuvien välittämään maailmaan – tämä blogi voisi siksi ihan yhtä hyvin käsitellä Koreaa tai Japania ja kyseisten maiden kielten opiskelua. Ohjaajat Zhang Yimou ja Wong Kar wai sekä näyttelijät Maggie Cheung ja Tony Leung ehtivät kuitenkin lumota minut muita ennen.

Jokin aika sitten valittelin blogissanikin kiinalaisen elokuvan näkymättömyyttä Suomen televisiokanavilla, ja valitan edelleen – edellisestä kerrasta on jo aikaa. Minun on kuitenkin myönnettävä, että kiinalainen elokuva ei ole aina yhtä kiinnostavaa kuin esimerkiksi Japanin tarjonta. Japaniakin korkeammalle yltää Etelä-Korea, joka on mielestäni saanut tarjonnallaan koko muun maailman elokuvatuotannon menettämään kasvonsa jo yli kymmenen vuoden ajan. Tätä elokuvaa on saatavilla aika hyvin suomalaistenkin dvd-julkaisujen muodossa.

Nyt YLE Teema on vastannut elokuvaltaan jotain muuta haluavien ja/tai Aasian ystävien epätoivoisiin rukouksiin: 11.1. alkaen kanava näyttää peräti kahdeksana perättäisenä maanantai-iltana korealaista elokuvaa! Itse olen nähnyt näistä leffoista kuusi, mutta uusintanäytökset ovat ehdottomasti tervetulleita. Yhtä lukuun ottamatta leffoista vastaavat kaksi suosikkiohjaajaani, Kim Ki-duk ja Park Chan-wook, jotka ovat myös maailmalla tunnetuimmat korealaisohjaajat.

Kuusi ensimmäistä elokuvaa ovat Kimin tuotantoa. Tässä vaiheessa heti varoituksen sana: elokuvat eivät välttämättä ole kaikille miellyttäviä kokemuksia. Kim nimittäin kuvaa elokuvissaan useimmiten ihmisen pimeämpää puolta, eikä julmilta teoilta, väkivallalta tai ihmisten kylmyydeltä voi välttyä. Silti elokuvat jättävät katsojaan lähtemättömän vaikutuksen, eikä olekaan ihme, että Kim on kansainvälisesti ylistetyin korealaisohjaaja – muun muassa Rakkautta & Anarkiaa –festivaali esittää hänen elokuvansa lähes poikkeuksetta (sama pätee Parkiin). Valitettavasti mies ei kotimaassaan nauti erityisesti suosiota, enkä toisaalta ihmettele, niin nyrjähtäneen kuvan hänen töidensä perusteella voi korealaisista saada. Alla Teeman Kino Kauko -sivun tarjoamat lyhyet kuvaukset elokuvista, niistä voi päätellä jo aika paljon.

11.1. Krokotiili

Kim Ki-dukin rankka elokuva Krokotiiliksi kutsutusta häikäilemättömästä riiviöstä, joka elättää itsensä tyhjentämällä joesta onkimiensa ruumiiden taskuja.

18.1. The Isle – Saari

Kim Ki-dukin kansainvälinen läpimurto-ohjaus kertoo naisesta, joka vuokraa syrjäisellä järvellä kelluvia kalamajoja ja huolehtii myös kalamiesten lihallisista tarpeista.

25.1. Osoite tuntematon

Kim Ki-dukin synkkä kuvaus kolmesta korealaisesta nuoresta, joiden elämä on vain masennusta ja tuskaa.

1.2. Parittaja

Katkeroitunut, kiiluvasilmäinen parittaja pakottaa rakastamansa opiskelijaneidon työskentelemään nuhjuisessa bordellissa.

8.2. Rannikkovartija

Kärsimystä, tuskaa ja hulluutta seuraa kun rannikkovartioston sotilaat ampuvat naisen poikaystävän kesken lemmenhetken ja tämä ymmärrettävästi järkyttyy.

15.2. Samaria

Koulutytöt hankkivat rahaa maksuseksin avulla, mutta laiton puuha johtaa dramaattisiin seurauksiin.

Kuulostaa varmasti todella masentavalta, mutta rohkaisen silti antamaan Kimille mahdollisuuden! Näiden piristysruiskeiden jälkeen vuoronsa saavasta Jätesäkkimurhat-elokuvasta en tiedä paljoakaan, sen sijaan Korea-sarjan viimeinen elokuvan pitäisi kuulua jokaisen elokuvasivistykseen. Parkin Sympatiaa herra kostajalle on Etelä-Korean toisen mestarin ”kostotrilogian” ensimmäinen ja paras, mutta valitettavasti vähäisimmälle huomiolle jäänyt elokuva. Jos kosto jättää suun kuivaksi, voi paikallisesta videovuokraamosta käydä tiedustelemassa seuraavia osia, jotka tunnetaan nimillä Oldboy ja Lady Vengeance.

Mikäli joku lukijoista päätyy tämän tekstin houkuttelemana näitä elokuvia katsomaan, olisi kiva kuulla mielipiteistänne kommenttien muodossa. Haukkuakin saa, totuin siihen aikanaan työskennellessäni videovuokraamossa. Suosittelin silloin asiakkaille haastavampia elokuvia lamaannuttavan amerikkalaisen roskan sijaan, ja usein leffaa palauttaessaan asiakas ilmaisi tyytymättömyytensä ennen kuin palasi Hollywoodin tuttuun ja turvalliseen maailmaan, joka ei pyydä eikä myöskään anna mitään.