Yle Teema tarjoaa maanantaina 12.10. kiinalaisen kulttuurin ystäville erinomaisen tilaisuuden tutustua erääseen Zhang Yimoun varhaiseen helmeen. Jos seuraavana aamuna on aikainen herätys, kannattaa virittää digiboksiin tallennus kello 22.45 alkaen. Vuonna 1999 valmistunut Tie kotiin (我的父亲母亲) on nimittäin virkistävää vaihtelua niille, joille Zhang Yimou tuo mieleen vain pukujen, lavasteiden ja yliampuvien taistelukohtausten loiston isolla rahalla tehdyistä elokuvista Hero (英雄), Lentävien tikarien talo (十面埋伏) ja Kultaisen kukan kirous (满城尽带黄金甲). Koskettavaa ja viehättävää, pienimuotoisempaa Tie kotiin -elokuvaa katsoessa voi samalla ihailla nuorta Zhang Ziyitä läpimurtoroolissaan.
Teeman ylivertaisen elokuvatarjonnan vuoksi voisin alkaa tulevaisuudessa maksaa YLE-maksua vaikka parin kaverinikin puolesta, mutta silti täytyy Teemaa vähän kritisoida: toistaiseksi kiinalaisen elokuvan tarjonta kanavalla on ollut turhauttavan satunnaista, vaikka esimerkiksi Japani ja Kaakkois-Aasian maat tuntuvat olevan säännöllisesti edustettuina. Zhangin varhaisempi tuotanto tarjoaisi oivan aineiston Kino Zhang -sarjalle, sillä miehen katalogista löytyy helposti kymmenkunta toinen toistaan kauniimpaa, neljän tai viiden tähden arvoista draamaa.
Kino Zhangia tai muuta vastaavaa odotellessa etsivä onneksi löytää haluamansa muualtakin. Rakkautta & Anarkiaa -kiertue on Tampereen osalta mennyt, ja olen tyytyväinen saatuani tilaisuuden katsoa viiden tunnin edestä näyttävää, John Woon ohjaamaa historiallista viihdettä ja ryskettä elokuvien Red Cliff I ja II myötä. Elokuvateatteri Niagara hemmottelee tamperelaisia Kiinan ystäviä heti perään kiinalaisen elokuvan viikolla, joka käynnistyy perjantaina 9.10. Perjantaista keskiviikkoon tarjolla on viisi enemmän tai vähemmän tuoretta elokuvaa englanninkielisin tekstein ja neljän euron kappalehintaan. Suosittelen, vaikken elokuvia olekaan nähnyt!
torstai 8. lokakuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Olin aivan onnesta sekaisin kun huomasin, että kahtena peräkkäisenä maanantaina tulee ikuisuuden kestäneen tauon jälkeen kiinailaista elokuvaa. Katsoin elokuvan tänään rauhassa alkuillasta ja taasen aivan täydellinen elokuvanautinto. Teemme adressin Ylelle, että näitä helmiä esitetään vastaisuudessakin!
Hieman aihetta sivuten, olen aina naureskellut tuolle "Lentävien tikarien talo" -suomennokselle. Englanninkielisen nimen "house" kun tarkoittaa tuossa kontekstissa sukua, eikä suinkaan taloa.
Lähetä kommentti