lauantai 26. joulukuuta 2009

新年快乐 !

Joululomilta palattuani sähköpostissani odotti ilahduttava yllätys, entisen kiinalaisen työkaverini lähettämä kuva tämän vuoden alkupuolelta. Kuvassa olen päässyt osalliseksi koulun lumiriehaan, joka villitsi jokaisen - niin opettajat kuin oppilaatkin - talven ainoana lumisena päivänä. Yleensä käytin tuon aamupäivän ulkoiluhetken tarjoaman tauon livahtamalla kahvihetkelle asuntooni, mutta tuona päivänä en voinut vastustaa lumipallojen ja -ukkojen kutsua tai onnellisten lasten tarttuvaa intoa.


Tämän kuvan myötä esiinnyn muuten tietääkseni ensimmäistä kertaa blogissani! Yritän olla jatkossa vähemmän narsistinen... Kädessäni ei muuten sitten ole kaljatölkki vaan lasillinen kuumaa vettä, johon jäin Pekingissä pahasti koukkuun. Kuvasta tulee ihanasti mieleen myös tämänhetkinen, ihanan talvinen tunnelma täällä Suomessa. Nyt kun vatsa on täynnä vegaanisia jouluherkkuja ja ensimmäisestä Kiinaan lähdöstäni alkaa olla kokonainen vuosi aikaa, on hieno huomata, kuinka pienet asiat muistuttavat menneestä elämänkokemuksesta - kaapista pakkasilla ottamani villapaitakin tuoksui hetken ihan Kiinalta...

Tuleva vuosi näyttää kiinan opiskeluni suhteen melko samanlaiselta kuin mennytkin vuosi - päättäväistä aherrusta viitenä tai kuutena päivänä viikossa. Tarkoitus olisi mennä ainakin syksyllä korottamaan HSK-tasoani (Hanyu Shuiping Kaoshi eli kiinan kielen tasokoe), joten ainakin siltä tiimoilta ajattelin jossain vaiheessa alkaa kirjoitella - ehkä haastan lukijoitakin mukaan yrittämään! Toivottavasti lukijoita riittää tulevanakin vuonna (yritän kirjoitella tiheämpään tahtiin), viimeiset kuukaudet ovat ainakin parantaneet uskoani siihen, että täällä joku oikeasti välillä piipahtaa edes minuutin ajaksi. Antoisaa uutta vuotta itse kullekin, ilahduttavan uuden vuoden laulun löydät täältä!

sunnuntai 20. joulukuuta 2009

Harjoittelupaikka tarjolla opiskelijalle

Kiinasta ja kiinasta kiinnostuneet opiskelijat ovat varmasti kiinnostuneita myös tilaisuuksista päästä Kiinaan esimerkiksi työharjoittelun muodossa. Jos olet yhtään suuntautunut valtio-oppiin, kansainväliseen politiikkaan tai poliittiseen historiaan, vilkaise tätä; hakuaikaa ensi vuoden syyskuu-marraskuu-välille sijoittuvaan harjoitteluohjelmaan on vuoden loppuun asti.

Itsekin laittaisin hakupaperit mielelläni menemään siitä huolimatta, että koulutukseltani olen suuntautunut vähän erilaisiin asioihin. Lisäksi graduseminaarini alkaa ensi vuoden syyskuussa, ja haluan sen ehdottomasti alta pois etenkin siksi, että olen ehtinyt gradumateriaalini kasaamisessa jo pitkälle, eivätkä asiat olisi enää vuotta myöhemmin niin tuoreessa muistissa kuin haluaisin. Sinänsä harmittaa, sillä hakeminen erilaisiin hommiin on aina mielenkiintoista ja jännittävää, eikä siinä oikein ole mitään hävittävääkään.

Suomen Pekingin puolustusasiamiestoimiston tarjoaman harjoittelupaikan työtehtävät on tiivistetty viiteen kohtaan:

1. Itsenäinen mediaseuranta ja raportointi
2. Avustaminen puolustusasiamiestoimiston raportoinnissa
3. Taustaselvityksen teko ajankohtaisista turvallisuuspoliittisista kysymyksistä
4. Englannin/Kiinan kielisen aineiston kääntäminen
5. Puolustusasiamiehen erikseen määräämät tehtävät

Ei hullumpaa! Lue siis lisää jos kiinnostuit, ja ei muuta kuin hakemusta kehiin!

tiistai 15. joulukuuta 2009

Anteeksi, missä on "vessa"?

Tarkoitukseni on jo pitkään ollut kirjoittaa teksti, joka yhdistää Kiinan ja yhden ihmisen olennaisista perustarpeista, vessassa käymisen. Maailman toisella puolella jotkut asiat saattavat tunnetusti olla toisin kuin meillä, ja länsimaalaiset saavatkin usein kuulla tarpeiden hoitamiseen liittyviä kauhutarinoita itämailla vierailleilta tuttaviltaan. Kiina ei tietenkään ole tämän suhteen minkäänlainen poikkeus.

Harjoittelupaikkani Pekingissä tarjosi minulle melko uudenaikaisen asunnon, johon kuului myös länsimaiseen tyyliin rakennettu vessa: pönttö näytti ihan tutulta, ja tiesin kutakuinkin, kuinka toimia. Ennalta saamani vihjeen perusteella kuitenkin tiesin, että WC-paperia ei saisi pönttöön pudottaa (en ole vieläkään ihan varma miksi). Neljännesvuosisataista tottumustaan on kuitenkin hankala hetkessä muuttaa, joten totta kai usein sain huomata, että siellä ne paperit taas lilluivat pöntössä kaiken sen muun tavaran joukossa. Joskus tuttujen asunnoissa käydessäni en aina ollut ihan varma siitä, millainen käytäntö heillä on vessapaperin suhteen - voihan olla, että paperista ei lopulta ole haittaa, jos vain ”satunnainen ulkomaalainen” sillä viemäristöä kuormittaa. Niinpä vieraissa usein pyrin ensiksikin välttelemään vessassa isolla hädällä käyntiä. Tarpeen tullen tilanne saattoi koitua kuitenkin kiusalliseksi: vaikka kuinka katselin vessassa ympärilleni, ei missään tuntunut koskaan näkyvän astiaa, jonne paperit voisi sijoittaa käytön jälkeen. Silloin paperit päätyivät useimmiten pönttöön, kun en halunnut aiheuttaa isännille mitään epämiellyttäviä yllätyksiä – tosin tukkeutunut pönttökään ei tunnu kovin hyvältä tavalta yllättää kaveri. Suomeen palattuani olen tyytyväisenä taas pudotellut paperinpalasia pönttöön, mutta tuohon palautettuun vapauteen tottumiseen meni kyllä jonkin verran aikaa!

Julkisia vessoja löytyy ainakin Pekingissä pilvin pimein, joten kaupungilla ei tarvitse oluesta pitävänkään olla ihan hirveän huolissaan tiukan paikan iskiessä. Näissä hygieniataso onkin sitten jotain ihan muuta, samoin kuin yksityisyyteen liittyvät seikat; myöskään paperia ei tavallisesti julkisissa vessoissa ole tarjolla, joten joka reissulle kannattaa ottaa omaa paperia mukaan. Tavallisimmista Kiinassa nähtävistä "pöntöistä" käytetään englanniksi nimitystä "squatter" tai ”squat toilet” (en keksi suomenkielistä vastinetta, mutta vaikkapa anglismimainen "skvatteri" voisi taittua ihan hyvin suomalaiselta), ja ne ovat periaatteessa reikiä lattiassa, joiden päällä sitten kykitään akrobaattisesti ja löydetään samalla omasta kehosta ihan uusia lihaksia. Skvatterit ovat lähes joka kerta vieri vieressä ilman häiritseviä seiniä, joten ainakin itse saatoin välillä tehdä täyskäännöksen julkisen vessan ovella, mikäli sieltä kuului kiinalaisia elonmerkkejä (kiinalaisethan ovat kaiken lisäksi tunnetusti hyvin uteliaita ulkomaalaisia kohtaan). Tarkemmat ja viihdyttävämmät ohjeet WC-visiittiä varten löydät täältä.


Vessojen suureen määrään liittyen vielä sellainen varoitus, että opasteista huolimatta sellaista ei aina löydykään ihan heti: seurailin kerran yhdessä ostoskeskuksessa opasteita ainakin viitisen minuuttia - vessa löytyi sitten ostoskeskuksen ulkopuolelta, kadun varrelta! Tasokkaammista, selvästi varakkaammille kiinalaisille tai sitten ulkomaalaisille suunnatuista paikoista tosin useimmiten löytyy länsimaisten standardien mukaiset vessat, joissa saa nauttia myös koppien tarjoamasta yksityisyydestä. Vessat ovat myös puhtaita, sillä jokaista vessaa tavallisesti siivoaa kellonajasta riippumatta ainakin pari siivoojaa.

Kesäpalatsista löysinkin sitten ihan oikean pisoaarin, jonka yläpuolella ollut kyltti tiivisti ilahduttavasti sen tosiasian, ettei länsimaiseen vessateknologiaan siirtyminen isossa itäisessä maassa välttämättä tapahdu sormia napsauttamalla. Pieni askel eteenpäin on iso askel sivilisaatiolle!


Tässä vielä sanastoa Kiinassa vessaa kaipaavalle: julkisten vessojen ovissa lukee usein 卫生间 (wèi​shēng​jiān) eli "hygieniahuone" tai 洗手间 (xǐshǒujiān) eli "käsienpesuhuone". 厕所 (cèsuǒ​) on myös hyvä sana vessalle, etenkin jos haluaa tiedustella sellaisen sijaintia. Jos ja kun miehille ja naisille on varattu omat tilansa, kannattaa miesten etsiä ovi, jossa lukee 男 (nán) tai 男厕 (náncè), naistenhuoneen ovessa taas pitäisi lukea 女 (nǚ) tai 女厕 (nǚcè). Onnea matkaan!

keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Vieraan kielen nimiä kiinaksi

Kiinan kieli on ääntämyksensä ja kirjoitusjärjestelmänsä puolesta hyvin erilainen kieli, ainakin verrattaessa suomalaisille tutumpiin kieliin, kuten suomeen, ruotsiin, englantiin tai saksaan. Tämä tulee esille erityisen hyvin ihmisten tai jonkinlaisten instituutioiden nimissä: monilla, ainakin englantia opiskelevilla, kiinalaisilla on englanninkielinen etunimi (sukunimen säilyessä ennallaan), etenkin jos he asuvat jossain elämänsä vaiheessa ulkomailla - se helpottanee kanssakäymistä paikallisten kanssa huomattavasti.

Toiseen suuntaan liikuttaessa on usein tapana, että myös Kiinassa ulkomaalainen ottaa itselleen kiinalaisen nimen, joskaan ei aina sukunimeä (mikäli sukunimenkin kuitenkin haluaa, tulisi etu- ja sukunimen väliin sijoittaa tällainen piste: "·"). Nimen valinnassa kannattaa pyytää apua kiinalaiselta, sillä omaan kielivaistoon liiaksi luottava saattaa valita itselleen omituisen nimen. Uutta, Kiinassa käytettävää nimeään voi miettiä ainakin kolmella eri tavalla:

- nimi, joka muistuttaa ääntämysasultaan omaa nimeä. Oma kiinalainen nimeni on rakennettu näin: 劳诺·塞尼奥 Laónuò Sàiníào (toivottavasti salainen henkilöllisyyteni ei nyt paljastunut lukijoille!).

- nimi, jolla on jokin erityinen merkitys, esimerkiksi henkilön (toivottuun) luonteeseen tai (suotaviin) mieltymyksiin viittaava. Tällaisia nimiä kiinalaisetkin antavat usein lapsilleen, joten kiinalaisia nimiä tutkimalla saattaa löytää itselleenkin mieluisan nimiehdokkaan. Erityisen kuuluisien henkilöiden kohdalla on improvisoitu enemmänkin: esimerkiksi Elvis Presley tunnetaan Kiinassa "kissakuninkaana" (猫王 Māo Wáng) ja täydellistä kiinaa puhuva superjulkkis, kanadasta kotoisin oleva kiinalaisten suosikkiulkomaalainen Mark Henry Rowswell on nimeltään "iso vuori" (大山 Dà Shān).

- kaksi edellistä kohtaa yhdistävä nimi. Yleensä ulkomaalaisia nimiä kiinaksi käännettäessä suositaan tiettyjä merkkejä, jotka ovat ajan myötä tulleet vakiintuneiksi translitteroinnissa. Esimerkiksi omassa kiinalaisessa sukunimessäni merkit vaikuttavat juuri tällaisilta, enkä ole niiden merkitystä edes jaksanut selvittää, kun taas etunimeni merkit sisältävät hyvinkin positiivisia merkityksiä säilyttäen silti löyhästi suomalaisen nimeni ääntämisasun: 劳 viittaa kovaan työhön ja 诺 merkitsee lupausta.

Olen pitänyt kiinankielistä elokuvalehteä viime kuukaudet iltalukemisena, ja luonnollisesti vastaan on tullut paljon englanninkielisistä maista kotoisin olevien, elokuva-alalla työskentelevien ihmisten kiinalaisia nimiä. Alla jokunen havainto pinyinin kera, vaikkakin toonit jätän nyt suosiolla laiskuuttani väliin (en ole vielä keksinyt, kuinka voin ilman copy-pastea vaivattomasti kirjoittaa vokaaleja, joiden päällä olisi ensimmäisen tai kolmannen toonin ilmaiseva lisä). Laitan oikeat nimet vasta loppuun, jotta lukija voi halutessaan arvata, kenestä on kyse; arvaamista helpottaa lukeminen mahdollisimman nopeasti ääneen. Mikäli tunnistat jokaisen nimen lunttaamatta, jätä kommentti niin saat paljon lämminhenkistä ylistystä osaksesi!

罗伯特·帕丁森 Luobote Badingsen
玛丽莲·梦露 Malilian Menglu
约翰尼·德普 Yuehanni Depu
休·杰克曼 Xiu Jiekeman
文·迪塞尔 Wen Disaier
艾尔·帕西诺 Aier Paxinuo
吉尔摩·德尔·托罗 Jiermo De'er Tuoluo






...ja oikeat vastaukset: Robert Pattinson, Marilyn Monroe, Johnny Depp, Hugh Jackman, Vin Diesel, Al Pacino ja Guillermo Del Toro.

tiistai 24. marraskuuta 2009

Kiinalaisten lasten taidonnäytteitä

Tämän "tekstin" aihe tuli mieleeni, kun viime aikoina olen nähnyt eri ihmisten taiteellisia lapsuuden tuotoksia ja käynyt samalla läpi myös omia vihkojani ja oppikirjojani. Voin vain haikailla kaiken sen mielikuvituksen perään, mitä alle 10-vuotias tenava omaa etenkin silloin, kun hänen pitäisi keskittyä johonkin tärkeämpään, toisin sanoen johonkin tylsään.

Työharjoitteluni viimeisen viikon aikana kesäkuussa kävin opettamieni lasten työkirjat ja englannin vihot läpi punakynän kanssa, ja otin samalla kuvia ilahduttavimmista tuotoksista. Kuvista heijastuu traumoja, toimintaa ja liikaa omituisia piirrettyjä, ja niitä on piirrelty, jotta 40 minuuttia voimattoman ulkomaalaisopettajan kanssa kuluisi mahdollisimman nopeasti.

Tekstinäytteistä taas heijastuu se, kuinka vaikeaa ykkös- tai kakkosluokkalaiselle voikaan olla alkaa kirjoittaa englanniksi, kun on vasta hiljattain oppinut kiinalaisen kirjoitusmerkkijärjestelmän perusteet. Osa lapsista kirjoitti toki hyvinkin, mutta yleensä silloin ainakin toinen lapsen vanhemmista oli ulkomaalainen - tasoero luokkien sisälläkin oli välillä valtaisa. Kuvia klikkaamalla niistä tulee suurempia; kiinaa opiskeleva saattaa bongata jostain kuvasta kiinalaisia merkkejäkin.








lauantai 21. marraskuuta 2009

Mittasanoja ilman kyyneleitä?

En ole varma otsikossa käyttämäni mittasana-sanan oikeellisuudesta - olen aina opiskellut kiinaa englannin kielen kautta, mutta erityisesti kiinan kursseilla muut suomalaiset kurssilaiset tykkäsivät aina käyttää tuota sanaa, joka mukavasti kääntyy englannin sanasta measure word (myös sana classifier on yleisesti käytössä). Paremman vastineen puutteessa tyydyn kuitenkin puhumaan mittasanoista.

Mittasanat ovat tunnetusti jokaiselle kiinan opiskelijalle se opiskelun ihanin osuus – näin ainakin kuulen usein vitsailtavan. Asiaan perehtymättömille tiedoksi, että substantiivien yhteydessä lukusanoja käytettäessä tulisi aina osata käyttää numeron ja substantiivin lisäksi oikeaa mittasanaa, riippuen siitä, mistä puhutaan. Esimerkiksi kissojen ja hevosten lukumäärästä puhuttaessa käytetään eri mittasanoja, vaikka molemmat ovatkin nelijalkaisia eläimiä. Useimmissa muissa kielissä käytetään yksinkertaisesti seuraavankaltaisia ilmaisuja: "yksi kissa/one cat" tai "viisi hevosta/five horses". Sitä vastoin yksi kissa on kiinaksi "一只猫" (”yksi kappale kissa”) kun taas hevosesta puhuttaessa sanotaan "一匹马" (”yksi kappale hevonen”).

Mittasanoista yleisin on 个, jota voi hyvällä omallatunnolla käyttää joka tilanteessa, mikäli ei oikeata mittasanaa tiedä. Oma sanavarastoni käsittää tällä hetkellä viitisenkymmentä mittasanaa, ja niillä pärjääkin jo aika hyvin jokapäiväisissä tilanteissa. Suurimman osan niistä olen oppinut siten, että vieras merkki uudessa tekstissä on pienen hämmennyksen jälkeen osoittautunut mittasanaksi, minkä jälkeen kyseisen sanan käytöstä ei enää ole ollut suurempaa epäselvyyttä – paitsi aina silloin, kun tajuaa, kuinka monien eri sanojen kanssa sitä voikaan käyttää!

Keväällä Pekingin kirjakauppoja kolutessani löysin erittäin käytännöllisen opuksen nimeltä Chinese Measure Words Without Tears, jonka tarkoituksena on nimensä mukaisesti auttaa kiinan opiskelijaa oppimaan mittasanoja ilman kyyneleitä (toisin sanoen turhautumista). Kirja listaa pinyinin mukaan aakkosjärjestyksessä yhteensä 188 mittasanaa siten, että niiden käyttö ohjeistetaan englanniksi, minkä jälkeen voi lukea useita esimerkkejä kiinaksi pinyinillä ja englanninnoksella varustettuina. Suosittelen ehdottomasti hankkimaan, mikäli mahdollisuus osuu kohdalle; itse maksoin tästä "paikan päällä" vaivaiset 12 yuania, mutta verkkokaupoille joutunee pulittamaan selvästi enemmän. Alla jokunen mielenkiintoinen esimerkki mittasanojen käytöstä kirjan perusteella:

顿 (dùn) for meals; for beating, scolding, trying to persuade
房 (fáng ) (in old times) for daughters-in-law, granddaughters-in-law, concubines
根 (gēn) for vegetables with visible roots; for hair and fur; for long and thin objects
列 (liè) for trains and for a series or row of things


Kun kielitieteessä puhutaan lapsen kielen omaksumisesta, on yksi tyypillisimmistä vaiheista nimeltään overgeneralization. Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi sanan aurinko opittuaan lapsi saattaa alkaa käyttää sitä ”yliyleistäen”, käyttäen sitten kyseistä sanaa viitatessaan jokaiseen näkemäänsä ympyrän muotoiseen esineeseen, ennen kuin sanavarasto on karttunut riittävästi. Samanlaista lähestymistapaa voisi mielestäni tietyin varauksin soveltaa mittasanoja käyttäessä. Ainakin esineen muodosta tai rakenteesta voi joskus päätellä paljon: jos esimerkiksi tietää mittasanan hampaalle, saattaa siitä olla hyötyä myös muista pienistä, pyöreähköistä asioista puhuttaessa; samoin on usein littanoiden tai vaikkapa pitkulaisten esineiden kanssa.

Pientä lapsekkuutta siis välillä kehiin, niin yksi kiinan kielen hankalimmista osa-alueista saattaa helpottua kummasti!

sunnuntai 15. marraskuuta 2009

Puoli vuotta kiinaa

Syyskuun loppupuolella tuli kuluneeksi kolme vuotta siitä, kun istuin ensimmäistä kertaa kiinan tunnilla ja raapustin vihkooni ensimmäisen kirjoitusmerkkini: 一. Sen jälkeen on ehtinyt tapahtua paljon: vajaassa kahdessa vuodessa onnistuin suorittamaan peräti kuusi kiinalaisen opettajan pitämää kurssia; kurssien päätyttyä jatkoin opiskelua ahkerasti itsenäisesti; tämän vuoden alkupuoliskon vietin Pekingissä, ennen kuin palasin kesätöihin ja loppuvaiheessa olevien opintojeni pariin.

Tänä syksynä olen yrittänyt päästä kiinan kielen makuun myös viettämällä aikaa jokusen kiinalaisen vaihto-oppilaan kanssa. Pääpainoni on kuitenkin edelleen kirjoitetun kielen parissa, sillä muista kuin arjen perusasioista jutteleminen kiinaksi ei voi mitenkään onnistua ilman laajahkoa sanavarastoa. Tässä tekstissä kertaan lyhyesti viimeisen puolivuotisen edistykseni ja kerron samalla, mihin olen reilussa kolmessa vuodessa päässyt.

Opiskelen edelleen melko tunnollisesti sanalistojen parissa: luen tai kuuntelen jonkin tekstin, säästän sen tai kirjoitan sen muistiin, ja lisään itselleni uuden sanaston omiin sanalistoihini. Väsähtäneen "kiinakäteni" vuoksi olen hieman muuttanut opettelutekniikkaani: kun ennen vain kirjoitin käsin ja kertasin yhä uudestaan ja uudestaan, painotan nykyään uusien sanojen pikaisen opettelun jälkeistä lukemista, jossa sana tai merkki esiintyy tietyssä kontekstissa. Pikainen sanahaku Googlen avulla auttaa myös, sillä jo ensimmäiseltä sivulta löytää yleensä pari vaihtoehtoista esimerkkiä uuden sanan käytöstä. Substantiivien kohdalla kannattaa kokeilla kuvahakua.

Viisitoista sanalistaa tahkottuani sanavarastoni on karttunut 462 sanalla, jotka vaativat yhteensä 123 uuden kirjoitusmerkin opettelemisen. Kokonaisuudessaan kirjoitetun kiinan tuntemukseni saavuttaa piakkoin 4000 sanan merkkipaalun, johon pääsy on vaatinut lähes 2000 erilaisen merkin tuntemuksen. Uuden oppimisesta tulee vähä vähältä helpompaa, kun uudet sanat yhä useammin kokonaan muodostuvat jo ennalta tutuista merkeistä: nykyään opin sanalistoistani jopa neljä uutta sanaa jokaista uutta merkkiä kohden, kun vielä puolitoista vuotta sitten joka toisen sanan opetteluun kuului myös uuteen merkkiin tutustuminen.

Tahtini on jonkin verran hidastunut kahdesta ensimmäisestä vuodesta. Sillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä esimerkiksi motivaation puutteen kanssa, vaan erinäisiä pieniä syitä on ilmaantunut muualta: kesällä työnteko vei energiat, kun taas tänä syksynä olen vienyt muita opintojani eteenpäin vauhdikkaammin kuin koskaan aikaisemmin. Lisäksi kun kieltä oppii jatkuvasti lisää, on selvää, että myös kerrattavan sanaston määrä kasvaa. Kiinalaisen kirjoitusjärjestelmän parissa on erityisen tärkeää, että myös aiemmin opittu pysyy muistissa mahdollisimman hyvin - muuten kirjoitus- ja lukutaito voi taantua turhauttavan, arvailuun perustuvan sekasotkun tasolle.

Mikäli panostat kirjoitettuun kiinaan, ole kärsivällinen. Matka on pitkä, ja jos elämässä on paljon muutakin tärkeätä, voi kolmen vuoden kuluttua ensiaskeleesta olla yhä matkansa alkutaipaleella. Välillä saattaa turhauttaa, mutta motivoituneiden kannattaa aina pitää mielessä, että alussa niin raskaalta tuntuva nousu muuttuu kovan työn myötä tasaisen varmasti kevyemmäksi. Ja kerron kyllä sitten, jos nousu jossain vaiheessa loppuu ja kieliopinnot alkavat tuntua jo laskettelulta!

perjantai 30. lokakuuta 2009

Ennenaikainen talvihorros

Hmm… Blogin kirjoittaminen oli paljon hauskempaa Kiinasta käsin, ja epäilemättä blogini oli silloin myös kiehtovampaa luettavaa. Syksyni on ollut opintojen osalta harvinaisen tiukka (kiva kuitenkin istua taas koulun penkillä), eikä energiaa ole löytynyt minkäänlaiseen ylimääräiseen raapustamiseen. Itse asiassa en ole edes lukenut mitään erityisen kiinnostavaa, mistä voisin kirjoittaa – tällä hetkellä lukemani kiinanalainen Riksapoika-kirjakin on ollut kesken jo melkein kaksi kuukautta!

Pientä syysväsymystä taitaa olla siis ilmassa, mutta kaikesta huolimatta kiinan kieltä olen edelleen jaksanut opiskella lähes päivittäin innolla. Uutta tietoa kertyy samalla, kun kertailen vanhoja juttuja. Olen myös onnistunut kehittämään vähän puhe- ja kuuntelutaitojani tapailemalla paria kiinalaista kaveriani aina silloin tällöin. Kieli näissäkin tapaamisissa vaihtuu aika helposti kiinasta tai suomesta molemmille osapuolille tuttuun englantiin, mikä on päivänselvä merkki siitä, että matkaa on ainakin itselläni vielä sujuvaan kielenkäyttöön pitkälti. No, enpä tainnut englantiakaan vielä kovin sujuvasti puhua kuudennella luokalla, kolmen opiskeluvuoden jälkeen, vaikka olinkin silloin juuri sopivassa iässä toisen kielen oppimiselle.

Tarkoitukseni olisi lähiaikoina kirjoittaa pari juttua kiinan kielestä. Ehkä mittasanoista, sitten pientä raporttia omasta edistyksestäni ja kielitaitoni tilasta. Jälkimmäisen tarkoituksena ei ole millään tavalla leuhkia kirjoitetun kiinan saavutuksillani eikä yrittää masentaa lukijaa, vaan antaa perspektiiviä, kenties myös vinkkejä ja motivaatiota. Kolmen vuoden ahkeruuden jälkeen minulle on nimittäin tullut yhä selvemmäksi se, että kiinalle pitää omistautua, jos sen haluaa kunnolla omaksua. Toivottavasti siis edes jonkin verran hyödyllisiä juttuja olisi tiedossa – vaikka niitä sitten tulisikin vain yksi, kaksi tai kolme. Jotakuta täysin uutta vierasta kuitenkin aina välillä ilahduttaa, kun juttuja on kertynyt, ja niitä voi kerralla lukea hieman useampia.

Hyvää talven odotusta ja voimia, mihin sitten ikinä voimia tarvitsetkaan!

torstai 8. lokakuuta 2009

Vain yksi Zhang Yimou -herkku tiedossa

Yle Teema tarjoaa maanantaina 12.10. kiinalaisen kulttuurin ystäville erinomaisen tilaisuuden tutustua erääseen Zhang Yimoun varhaiseen helmeen. Jos seuraavana aamuna on aikainen herätys, kannattaa virittää digiboksiin tallennus kello 22.45 alkaen. Vuonna 1999 valmistunut Tie kotiin (我的父亲母亲) on nimittäin virkistävää vaihtelua niille, joille Zhang Yimou tuo mieleen vain pukujen, lavasteiden ja yliampuvien taistelukohtausten loiston isolla rahalla tehdyistä elokuvista Hero (英雄), Lentävien tikarien talo (十面埋伏) ja Kultaisen kukan kirous (满城尽带黄金甲). Koskettavaa ja viehättävää, pienimuotoisempaa Tie kotiin -elokuvaa katsoessa voi samalla ihailla nuorta Zhang Ziyitä läpimurtoroolissaan.


Teeman ylivertaisen elokuvatarjonnan vuoksi voisin alkaa tulevaisuudessa maksaa YLE-maksua vaikka parin kaverinikin puolesta, mutta silti täytyy Teemaa vähän kritisoida: toistaiseksi kiinalaisen elokuvan tarjonta kanavalla on ollut turhauttavan satunnaista, vaikka esimerkiksi Japani ja Kaakkois-Aasian maat tuntuvat olevan säännöllisesti edustettuina. Zhangin varhaisempi tuotanto tarjoaisi oivan aineiston Kino Zhang -sarjalle, sillä miehen katalogista löytyy helposti kymmenkunta toinen toistaan kauniimpaa, neljän tai viiden tähden arvoista draamaa.

Kino Zhangia tai muuta vastaavaa odotellessa etsivä onneksi löytää haluamansa muualtakin. Rakkautta & Anarkiaa -kiertue on Tampereen osalta mennyt, ja olen tyytyväinen saatuani tilaisuuden katsoa viiden tunnin edestä näyttävää, John Woon ohjaamaa historiallista viihdettä ja ryskettä elokuvien Red Cliff I ja II myötä. Elokuvateatteri Niagara hemmottelee tamperelaisia Kiinan ystäviä heti perään kiinalaisen elokuvan viikolla, joka käynnistyy perjantaina 9.10. Perjantaista keskiviikkoon tarjolla on viisi enemmän tai vähemmän tuoretta elokuvaa englanninkielisin tekstein ja neljän euron kappalehintaan. Suosittelen, vaikken elokuvia olekaan nähnyt!

maanantai 21. syyskuuta 2009

R&A-helmiä myös Tampereella

Jos haluaa elokuvalta välillä jotain muutakin kuin aivotonta amerikkalaista räiskettä tai varman päälle vedettyjä uusintaversioita, on syyskuu vuoden parasta aikaa: silloin järjestetään Helsingissä vuosittainen Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaali (tänä vuonna 17.-27.9. eli vielä ehtii). Ketään ei tavallisesti festivaaleilla jätetä huomioimatta, vaan leffoja on tarjolla maailman joka kolkasta pohjoismaista aina Etelä-Amerikkaan. Lisäksi teemat ovat monipuolisia: viime vuosina teemoina ovat olleet esimerkiksi Fashion Forward, Never Mind the Music, Nordic Ego, State of the World ja Gay Pride. Katso tämänvuotisen festivaalin traileri tästä.

Itse vierailin Tampereelta käsin festivaalilla nyt neljättä kertaa peräkkäin. Motiivinani on aina ollut herkullinen ja takuuvarma itä- ja kaakkoisaasialaisen elokuvan tarjonta; tällä kertaa kävin katsomassa eteläkorealaisen mestarin Chan-wook Parkin vampyyriuutuuden Thirst sekä uuden Bruce Leen, thaimaalaisen Tony Jaan ohjaaman ja tähdittämän mäiskepätkän Ong Bak 2. Ohjelmaani täydensi pari koskettavaa brittinuorisodraamaa sekä yksi venäläinen Amelie-yritelmä.

Kiinalaisen elokuvan tarjonta on tänä vuonna valitettavasti hieman vaisu, mutta ainoa listalta löytyvä kiinalainen on kuitenkin hatunnoston arvoinen. Kyseessä on John Woon paluu omalle mantereelleen: kaksiosainen ja lähes viisituntinen jättieepos Red Cliff. Kesällä Suomessakin dvd:llä julkaistu elokuva on jostain syystä leikattu länsimaista yleisöä varten yhdeksi reilun parin tunnin mittaiseksi sekasotkuksi, enkä ole oikein kuullut kenenkään elokuvaa kehuvan. Rakkautta & Anarkiaa esittää ensimmäisenä länsimaissa elokuvan koko komeudessaan, joten kannattaa tarttua tilaisuuteen!

Itse en ehtinyt lyhyen Helsingin-viikonlopun aikana kyseisiin näytöksiin, mutta onneksi osa Rakkautta & Anarkiaa -leffoista lähtee festivaalin päätyttyä maakuntakierrokselle! Ainakin Tampereella loistava elokuvateatteri Niagara näyttää elokuvan molemmat osat, ja tämä poika aikoo silloin olla paikalla. Ensimmäinen osa esitetään 1.10. ja toinen heti seuraavana iltana, eikä lipun hinta päätä huimaa - toivottavasti niitä riittää!

lauantai 5. syyskuuta 2009

Kunnon sanakirjan tuoma autuus

Enemmistö kiinan kielen opiskelun aloittavista hankkinee ensimmäiseksi sanakirjakseen pienehkön, taskusanakirjamaisen perusopuksen, jolla pääsee mukavasti alkuun. Itse vaihdoin ensimmäisen, epäkäytännölliseksi osoittautuneen ja muovilta löyhkänneen sanakirjani noin vuoden opiskelun jälkeen ABC-sanakirjaan (lyhenne tulee sanoista "alphabetically based computerized”), joka on omasta mielestäni selvästi helppokäyttöisempi, vaikkakin vain yksisuuntainen. Hakusanoja tässä loistavassa "taskuversiossa" on jo 71 400, ja silläkin pääsee jo pitkälle, varsinkin kun nettisanakirjoja löytyy aina tarvittaessa avuksi.

Syksyn alkajaisiksi olen alkanut käydä läpi uutta kiinankielistä materiaalia (mm. lastenkirjaa, elokuvalehteä ja oppikirjaa) ja koota sanalistoja pitkän ja pimeän talven varalle. Samalla siirryin kesällä hankkimaani, isompaan versioon edellisestä sanakirjastani. ABC Chinese English Comprehensive Dictionary on nimensä veroinen, eli kattava: hakusanoja löytyy pienempään versioon verrattuna lähes kolminkertainen määrä, 196 000. Hetken teosta käytettyäni tuntuu nyt siltä, että en muuta enää kotikäytössä tarvitsekaan, mikäli haluan selvittää, mistä paperille painetussa tekstissä on kyse.

Hyvänä esimerkkinä uusien merkkien tunnistamisen mullistumisesta käy se, että shi-tavulle eri tooneineen löytyy uudesta kirjasta peräti 68 eri kirjoitusmerkkiä, kun vanha sanakirjani tuntee "vain" 40. Uskon, että ero on merkittävä, sillä ennen jouduin hyvinkin usein tuskastelemaan harvinaisempien merkkien ja sanojen kohdalla jopa niin pitkään, että vasta kolmatta eri lähdettä kokeillessani tärppäsi, jos silloinkaan. Tänään ”käänsin” Kiinasta ostamani, Tunteeni-lastenkirjasarjan osan Kaipaan sinua (我的感觉: 我想念你), ja löysin jokaisen tuntemattoman sanan uudesta sanakirjastani nopeasti ja helposti.


Saattaa olla, että uudet sanat sattuivat olemaan suhteellisen yleisiä, mutta kyllä sanakirja on jättänyt lyhyessä ajassa kummallisen tyytyväisyyden tunteen. Suosittelen edistyneemmille kiinan opiskelijoille rohkeaa sijoitusta laadukkaaseen sanakirjaan – omani maksoi yli 70 euroa, mutta pärjään sillä todennäköisesti koko loppuelämäni. Tämä ABC-sanakirja ei välttämättä ole jokaisen mieleen, ja aina kannattaakin sanakirjoja vertailtuaan pitäytyä itselleen sopivissa sanakirjatyypeissä. Jos kuitenkin kiinaa opiskellessa usein tuntuu siltä, että sanakirjojen käyttö on äärimmäisen rasittavaa, kannattaa ehdottomasti antaa innovatiivisille ABC-kirjoille mahdollisuus.

tiistai 1. syyskuuta 2009

Syystunnelmia

Lyhyt kesätyöspurtti on takana päin, samoin kuin sitä seurannut kahden viikon vapaa, ja nyt on mukava aloittaa uusi lukuvuosi Tampereen yliopistolla. Suunnitelmani suomen kielen sivuaineopiskelijaksi ryhtymisestä saivat säälittävän kolauksen, kun erehdyin viikolla lähtötasokokeen päivämäärästä (todellinen ajankohta selvisi minulle vain kaksi tuntia ennen kokeen alkua!). En luonnollisesti päässyt kokeessa viidentoista parhaan joukkoon, joten joudun jatkamaan (tai saan jatkaa) äidinkielen opintojani omatoimisesti ja käytännön pohjalta. Eikä minulla sen suhteen ole oikeastaan mitään valittamista, sillä perusopinnot olisivat sisältäneet paljon nippelitietoa, josta en erityisemmin pidä, sekä viron kielen peruskurssin, joka taas olisi suotta sekoittanut kiinan opintojani samaan tapaan kuin pakolliset ruotsin ja saksan kurssit aikaisempina vuosina.

Lisäksi kurssien häviäminen lukujärjestyksestä toi yhtäkkiä lisää tilaa uusille, kiinnostaville kursseille, ja siltikin aikaa sille tärkeimmälle eli kiinan opiskelulle jää varmasti ihan mukavasti. Aikatauluuni mahtuu nyt monta yleisen käännöstieteen kurssia ja ilmastonmuutosaiheinen luentosarja. Lisäksi verkossa järjestettävien Asianet-opintojen valikoimaan on täksi vuodeksi lisätty monia kiinnostavia kursseja Itä- ja Kaakkois-Aasiaan liittyen, joten näillä näkymin en joudu ainakaan opintopisteiden vähyydestä johtuen kevään puolella perumaan opintotukia. Ajattelin pyrkiä alla oleville verkkokursseille - vaikuttavat mielenkiintoisilta, mutta kaikille kursseille ei oteta ihan hirveästi opiskelijoita, joten pitää toivoa parasta hakemuksia lähetettäessä (ja ennen kaikkea muistaa se hakeminen)!

Chinese Society and Politics in Transition, 4 op

Asia's New Mothers and Fathers: Crafting Gender Roles and Care Networks in East and Southeast Asian Societies, 2 opintopistettä

Moulding Japanese Society 1945-1975, 6 op

Japan In and Out of Asia, 2 op

Jos olet yliopisto-opiskelija ja kiinnostunut Aasiasta, kannattaa ehdottomasti tutustua Itä- ja Kaakkois-Aasian yliopistoverkoston kurssitarjontaan. Näin monipuolista ja mielenkiintoista pakettia ei kovin helpolla löydä sivuaineeksi, ja kaiken lisäksi opintojen suorittaminen internetin välityksellä, itsenäisesti ilman tiukkoja viikoittaisia aikatauluja, on erittäin rentouttavaa! Haku keväisin alkavaan ohjelmaan järjestetään loka-marraskuussa.

perjantai 14. elokuuta 2009

Koulunkäynnistä II

Kiinalaisella kaupunkilaislapsella saattaa olla koulussa raskasta, mutta köyhemmille seuduille vilkaistaessa ei valittamisen aihetta pitäisi kauheasti olla. Yhden, koskettavan viipaleen köyhemmän maalaisväestön karusta todellisuudesta tarjoaa Pierre Haskin toimittama The Diary of Ma Yan: The life of a Chinese Schoolgirl. Kirja koostuu 13-vuotiaan kiinalaisen koulutytön päiväkirjasta ja niiden rinnalla kerrotuista, merkintöihin liittyvistä Haskin kirjoittamista faktoista.

Ma Yan on ahkera tyttö: hän haluaa opiskella ahkerasti kovaa työtä tekevien, köyhien vanhempiensa vuoksi, jotta heidän panostamisensa peräti kolmen lapsen koulunkäyntiin ei valuisi hukkaan, ja jotta heillä olisi lasten hyvien työpaikkojen ansiosta vielä jonakin päivänä mahdollisuus ottaa välillä rennosti ja elää edes vähän parempaa elämää. Ikuisesta raatamisesta sairas äiti asettaa tyttärelleen kovia paineita, mutta eniten tyttöä painostaa tyttö itse: päiväkirja on täynnä päättäväisiä ja itsekriittisiä mietteitä siitä, kuinka nyt pitää yrittää vielä entistäkin kovemmin äidin (ja välillä Kiinankin) vuoksi.
”[Mother] wears herself out so that we can have a different future from hers. She exhausts herself to provide food for us when there’s nothing left, and then she exhausts herself all over again, without getting anything out of life for herself. She doesn’t want us to live the way she does. That’s why we have to study. We’ll be happy. Unlike her.”
Köyhyys ei tee koulunkäynnistä yhtään helpompaa. Maaseutukouluissa opettajat ovat vain harvoin päteviä, minkä vuoksi lapset oppivat paljon vähemmän kuin heidän kaupunkilaiset ikätoverinsa. Lisäksi opettajat saattavat lyödä lapsia. Kovan kilpailun Kiinassa tällä voi olla ikäviä seurauksia siinä vaiheessa, kun aletaan haaveilla paikasta oikeassa yliopistossa.

Vaikka Pekingissä ihmisten keskimääräiset kuukausiansiot ovat nykyään yli neljä tuhatta yuania, joutuvat Ma Yin ja hänen perheensä käyttämään yhdenkin yuanin tarkoin: lapset kävelevät mieluummin raskaan kuuden tunnin matkan huonokuntoisella ja vaarallisella tiellä kaksi kertaa viikossa kuin maksavat yhden yuanin henkeä kohden yhdensuuntaisesta matkasta traktorin kyydissä. Säästöjä kerätään olemalla syömättä, ja kertyneellä summalla on pakko ostaa kynä tai vihko, sillä koulu ei tarjoa lapsille minkäänlaisia opiskeluvälineitä. Koulussa Ma Yan opiskelee pääasiassa kurnivan mahan kanssa, ja hänen huono näkönsä pakottaa hänet käyttämään korviaan mahdollisimman valppaasti.
”It’s impossible to describe the sensation of HUNGER.”

”Do you know what hunger is? It’s an unbearable pain.
I wonder when I’ll stop experiencing hunger at school…”
Kirjasta heijastuva todellisuus on karu, siitä ei pääse mihinkään. Aihe on mielenkiintoinen, sillä kirja perustuu jo kahdeksan vuotta vanhaan materiaaliin – Kiinassa on tässä ajassa ehtinyt tapahtua paljon, ja muistan lukeneeni jostain, että myös peruskoulun tarjoaminen jokaiselle Kiinan lapselle on ollut maan kunnianhimoisten tavoitteiden joukossa. Jostain syystä tuntuu kuitenkin siltä, ettei maaseudun lasten tilannetta onnistuta kovin nopeasti merkittävästi parantamaan – huomion pääpainon ollessa suurkaupungeissa unohtuvat syrjäisemmät seudut helposti.
”Beijing may promise to eradicate illiteracy among fifteen to 24-year-olds by 2005; but the reality is a long way from such triumphalist proclamations. Education is getting worse. Children are excluded from school by their parents’ poverty and there is no public safety net.”

torstai 6. elokuuta 2009

Koulunkäynnistä I

Lapsuus suomalaisessa pikkukaupungissa tuntuu nyt jälkikäteen ajateltuna melko leppoisalta: koulussa oltiin maksimissaan kuusi tuntia päivässä, yläasteelta eteenpäin joskus ehkä kahdeksan tuntia. Koulun jälkeen oli reilusti aikaa vapaa-ajan harrastuksille silloinkin, kun läksyjä oli tavallista enemmän. Kesäloma oli aina ihanan pitkä, ja säästöjä hamuavan oli mahdollista tehdä pari kuukautta töitä. Lisäksi lukuvuoden aikana sai pitää useamman lyhyemmän paussin.

Opetin Pekingissä pääasiassa varakkaista tai ulkomaalaisista perheistä tulevia lapsia. Osan vanhemmat ovat menestyviä liikemiehiä, toisten vanhemmat filmitähtiä, poliitikkoja tai armeijan isoja kihoja. Lukuvuosimaksut ovat tuossa koulussa suhteellisen korkeat, eikä lasten vanhemmille koskaan saanut paljastaa esimerkiksi sitä, että olen koululle halpa suomalainen harjoittelija enkä kokenut, englantia äidinkielenään puhuva, ihan oikea opettaja.

Vaikka koulun lapset ovat etuoikeutettuja, ei heillä kuitenkaan ole välttämättä kovin helppo lapsuus. Suurin osa heistä saa nähdä kiireiset vanhempansa vain viikonloppuisin, jos edes silloinkaan: jokaisena perjantaina sain huomata, kuinka kourallinen pahantuulisia lapsia jäi viettämään viikonloppua hiljaiselle kampukselle; erään lapsen isä oli tehnyt lapsensa opettajan kanssa sopimuksen, jonka mukaan lapsella ei olisi mitään asiaa viikonloppuisin kotiin, mikäli hän ei käyttäydy kouluviikon aikana kunnolla. Uhkaus taisi tepsiä, sillä kyseinen poika ei koskaan aiheuttanut suuria ongelmia ainakaan minun tunneillani, vaikka vielä saapumistani edeltävänä lukukautena hänellä oli tapana nousta kesken tunnin seisomaan, laskea housunsa alas ja esitellä pientä ylpeyttään.

Koulupäivät olivat todella pitkiä, minkä vuoksi minun kävi usein sääliksi sekä lapsia että heidän opettajiaan – kummankin osapuolen arki näytti olevan yhtä työtä, kun taas ulkomaalaiset opettajat saivat unohtaa työasiat kun kello löi 18. Koulupäivä alkoi puoli kahdeksalta; neljä oppituntia myöhemmin alkoi kahden ja puolen tunnin lounastauko. Iltapäivällä oppitunteja oli kolme tai neljä ennen päivällistä, jonka jälkeen saatettiin tehdä vielä monta tuntia läksyjä ohjatusti luokkahuoneissa. Minulla oli keskiviikkoiltaisin koulun tarjoama kiinan tunti; sen päätyttyä puoli yhdeksältä monet luokkahuoneet olivat vielä täynnä alle 10-vuotiaita lapsia.

Kiinalaisen lapsen – rikkaankin – raskaan lapsuuden selittää osaltaan maan valtaisa väkiluku: kilpailu peruskoulun jälkeisistä opiskelupaikoista on äärimmäisen kova. Se näkyy myös vanhempien odotuksissa, ja monet vanhemmat tekevätkin vaatimuksensa ainoalle lapselleen ja heidän opettajilleen hyvin selväksi. Pitäisi yltää aina parempaan kuin muut. Tapaamieni vanhempien ja kuulemieni kokemusten perusteella kaupunkilaislasten vanhempien keskuudessa vallitsee jonkinlainen epärealistinen ”tietenkin minun lapseni on lahjakas” -mentaliteetti. Kun ”tärkeän” perheen lapsi ei opi halutun nopeasti, löytyy vika helpoiten opettajista. Vanhemmat saattavat silloin täysin sokeasti siirtää rahansa ja lapsensa uuteen, "parempaan" kouluun, jossa lapsi joutuu aloittamaan taas alusta, outojen luokkakavereiden ja vielä oudompien opettajien kanssa. Vaihtamalla paranee?

Olisiko maaseudun lapsilla yhtään helpompaa...

maanantai 3. elokuuta 2009

Kiinan kielen hyöty!

Google Analytics on bloggaajan uskollinen kaveri. Olen käyttänyt kyseistä ilmaispalvelua tammikuusta lähtien seuratakseni, lukeeko blogiani oikeasti kukaan muu kuin satunnainen sukulainen, ystävä tai tuttu. Ilokseni sain kevään aikana huomata, että kävijöitä blogissani riitti yli odotusteni. Suomeen palattuani ja muutaman uuden tekstin kirjoitettuani olen jälleen tyytyväisenä havainnut, että jotakuta jaksaa edelleen kiinnostaa. Hienoa!

Jatkan siis kirjoittelua oikein mielelläni, sillä tästä on tullut minulle paitsi oivallinen harrastus myös hyvä keino/tekosyy oppia lisää kaikesta kiinalaisesta. Lisäksi toivon suomen kielen taitoni kehittyvän kirjoittelun myötä. Se on nyt minulle tärkeää, sillä tarkoitukseni on aloittaa suomen kielen sivuaineopinnot tulevana syksynä. Pääaineeni on viimeiset neljä vuotta ollut englantilainen filologia, ja kirjoitettu englantini on ainakin opettajilta saamani palautteen perusteella ollut aina sieltä paremmasta päästä (vielä kun saisi sisällytetyksi vähän järkeä ja sanottavaa teksteihinsä!).

Tällä hetkellä panostan luonnollisesti kiinaan, mutta suomen kielen kunnollinen tuntemus on alkanut kiehtoa kuukausi kuukaudelta enemmän. Ehkä sekä suomen, englannin että kiinan taitajalle löytyisi lähitulevaisuudessa jonkinlainen rako työmarkkinoilta? Mitä mieltä olette: aina kun joku kuulee kiinan opinnoistani, saan kuulla, että minulla on edessä valoisa tulevaisuus. Totta, onhan Kiina jo hot ja edelleen kovassa kasvussa, mutta kuinka todellisuudessa lienee jääräpäisen humanistin laita, jos liiketoiminta ei kiinnosta ja ennemmin löisi auki ranteensa kuin opiskelisi kauppatieteitä kielitaitonsa tueksi? Kääntäminen tai tulkkaus kiinnostaa ainakin jollakin tasolla, ja siihen liittyen minulla on myös opintoja edessä. Tuntuu, ettei esimerkiksi kiinalaisia elokuvia tai kirjoja kovin usein käännetä suoraan alkuperäiskielestä suomeksi, vaan työ tehdään aikaisemman, yleisempään kieleen tehdyn käännöksen pohjalta.

Hups, tämän tekstin oli itse asiassa tarkoitus liittyä löyhästi Google Analytics –sivustoon! Ennen ajautumistani harhateille halusin kevennyksenä kirjoittaa otteita sivun tarjoamasta osiosta, joka listaa hakusanoja, jotka Googleen syötettyään ihmiset ovat löytäneet tiensä blogiini. Joskus on hieno huomata, kuinka joku surffailija on oikeasti viettänyt pitkän ajan blogiani lukien ja eksynyt lukemaan useampiakin juttuja. Tällaista on viime aikoina tapahtunut muun muassa hakusanojen ”objektiivi pekingistä”, ”sotamuseo”, ”kiinan kieli” ja ”kiinan kielen opiskelu” kohdalla. Toivottavasti osasta eksyneistä on sittemmin tullut myös vakituisia lukijoita.

Lähes yhtä ilahduttavia ovat mielestäni satunnaiset visiitit, joiden hakusanat ovat välillä käsittämättömiä esimerkkejä siitä, mistä kaikesta ihmiset haluavat tietoa netistä löytää. Toisista hakusanoista en taas ole blogissani edes puhunut, mutta hakukoneeseen syötetyt sanat nyt vain sattuvat löytymään tekstieni joukosta (esimerkkinä ”japani ruokatavat”). Osa hakusanoista tuo jo nostalgisia tunnelmia, kun muistan, minkä tekstin vuoksi Google on blogiani hakijalle tarjonnut. Ehkä blogistani löytyykin jokaiselle jotakin, etenkin kun tekstejä on jo ehtinyt kertyä aika monta. Tässä joka tapauksessa kourallinen esimerkkejä hakusanoista:

kiinan kielen hyöty
äänekäs ryystäminen
huvittavan huonoa englannin kieltä kiinalaisittain
kiinassa tarvitaan
finnish idiot
tyttöjen hurmaaminen
satunnainen tupakoitsija
virtuaalimatkat koti
kiinalainen tyttöystävä
hello sir

keskiviikko 29. heinäkuuta 2009

Alkuperämaa tuntematon

Jotain tiesin minäkin ennen tarttumistani Elina Grundströmin kirjoittamaan ja Yrjö Tuunasen kuvittamaan kirjaan Alkuperämaa tuntematon (Tammi, 2002):
– Maailmassa on paljon varakkaita ja vaikutusvaltaisia (ulko)kiinalaisia liikemiehiä. Heidän joukkonsa luultavasti vain kasvaa tulevaisuudessa, etenkin kun kiinalaisen ei enää tarvitse olla edes ulkokiinalainen tehdäkseen törkeitä määriä rahaa.
– Erilaisten länteen vietävien tuotteiden halpatuotantoon liittyviä ihmisoikeusongelmia on erityisesti Aasiassa paljon: lapsityövoima, surkeat työolot, työntekijöiden ylipitkät työajat ja olemattomat oikeudet, jne. Koska useimmat länsimaalaiset ostavat esimerkiksi vaatteensa ja kenkänsä mieluummin halvalla kuin kalliilla, ei halpatuotannon ongelmiin ole yksinkertaista ratkaisua olemassa – onhan tarjonnan vastattava kysyntää.
Grundströmin teos kertoo ”kengistä, joihin ei ole merkitty alkuperämaata” (EU:ssa ei tuotteesta enää tarvitse käydä ilmi, mistä se on peräisin tai kuka sen on valmistanut). Enemmän tai vähemmän masentavista faktoista kertomisen ohella kirjoittaja käyttää kerronnan välineenä mielenkiintoisella tavalla kolmen yksilön tarinoita. Lukija saa tavata yltiövarakkaan taiwanilaisen tehtaanomistajan Jimmy Lienin sekä kaksi hänen Vietnamissa sijaitsevassa kenkätehtaassaan työskentelevää naista. 19-vuotias Nguyen Thi Hoa haikailee alkuahdistuksessaan jo takaisin maaseudulle perheensä ja ystäviensä pariin; tyytyväisempi, 32-vuotias Le Thi Huong haaveilee puolivakavissaan englannin kielen opinnoista.

Tarinoista heijastuu tehdastyöläisten arjen karu todellisuus: työnteko on raskasta, vapaapäiviä on vähän, työympäristö esimerkiksi liiman kanssa työskentelevillä on terveydelle haitallinen, eikä palkkataso missään vaiheessa mahdollistaisi perheen perustamista, vaikka se elämiseen riittääkin hyvin.

Silti Huong vaikuttaa tyytyväiseltä ja pitää työnantajaansa suorastaan hyväntekijänä: hän kertoo, että Lien jakaa juhlapäivinä bonuksia ja pyrkii varmistamaan sen, että töitä on tarjolla ympäri vuoden, kun toiset tehtaat pistävät työntekijöitään kylmästi palkattomalle vapaalle sesonkiaikojen ulkopuolella. Siitäkin huolimatta, että Huong ei työnsä vuoksi koskaan ehdi perehtymään englannin kielen opiskeluun, on hänen mielestään parempi tehdä loputtomat määrät pitkiä työpäiviä kuin olla täysin vailla työtä. Hän vaikuttaa tyytyväiseltä elämäänsä.

Nuori Hoa on pessimistisempi, sillä hän kaipaa kipeästi takaisin maaseudulle perheensä ja ystäviensä pariin. Kaupungissa pitää hänen mielestään tehdä liikaa työtä, eikä aikaa jää elämästä nauttimiselle tai tulevaisuuden miettimiselle. Ainoa tehdastyön hyvä puoli on se, että hän pystyy lähettämään perheelleen enemmän rahaa kuin koko muu perhe pystyy itse ansaitsemaan.

Yli kahdeksan vuotta sitten kirjoitetun kirjan tiedot saattavat joiltain osin olla faktoja etsivälle jo hieman vanhentuneita, mutta sen tarjoamat viipaleet ihmismielen piirteistä ovat ajattomia. Rahan merkitys nykymaailmassa on käsittämättömän suuri, mutta myös köyhä ja ylityöllistetty voi nauttia elämästään. Toiset nauttivat rahan tuomista iloista uhraamatta ajatustakaan sille, että lännen rikkaus on rakennettu osittain kolmatta maailmaa hyväksikäyttäen. Silti on myös olemassa varakkaita ihmisiä, joilla on omatunto ja jotka yrittävät vaurastumisen ohella käyttää vaikutusvaltaansa oikeudenmukaisemman maailman luomiseksi. Alla oleva, Kiinan avautumista maailmankaupalle kommentoiva lainaus tiivistää kuitenkin oleellisen: todellinen läpimurto kohti parempaa maailmaa ei taida olla kovin realistinen:

”Myös suomalaiset yritykset ovat suurin joukoin menossa maailmankaupalle avautuvaan Kiinaan. Suomalaiset yritykset ja myös Suomen valtio vientiä edistäessään ovat hiljaisesti hyväksyneet sen, ettei Kiinassa ole vapaata ay-liikettä. Investoinnit eivät suuntaudu Kiinaan sen ihmisoikeustilanteesta huolimatta, vaan juuri sen vuoksi. Työvoima on hiljaista ja halpaa.”

Teos sai minut pohtimaan, olisiko tiukasta opiskelijabudjetista huolimatta aika alkaa tosissaan pyrkiä ennen hankintaa selvittämään, mistä jokin vaate tai oikeastaan ihan mikä tahansa muukin tavara on peräisin? Mielikuvat lännen ryntäämisestä Aasiaan halvan tuotannon ja suurempien voittojen perässä herättivät mielessäni myös kysymyksen: jos minulle jonakin päivänä tarjoutuu mahdollisuus työpaikkaan kiinan kielen taitoni ansiosta, haluanko oikeastaan olla missään tekemisissä teollisuuden tai kylmän bisneksen kanssa?

torstai 23. heinäkuuta 2009

Elektroninen taskusanakirja

Pekingissä vierailin pariin otteeseen Zhongguancun-alueella sijaitsevassa elektroniikkataivaassa. Varmaankin kaupungin vilkkaimmalta alueelta löytyy lukematon määrä tietokoneisiin, puhelimiin ja ilmeisesti mihin tahansa muuhunkin elektroniikkaan erikoistuneita, pieniä liikkeitä – hintataso ei välttämättä aina ole naurettavan alhainen, mutta vähänkin kiinaa osaava pystyy halutessaan jonkin verran tinkaamaan tai ainakin toteamaan nokka pystyssä, että ”ostan sitten muualta” (mikä sitten hyvässä lykyssä johtaa hinnan laskemiseen, tai sitten ei).

Itse en juuri nykyajan tekniikasta piittaa: kirjoitan tietokoneellani vain tekstiä ja surffaan netissä, kännykältäni en vaadi muuta kuin mahdollisuuden soittaa kaverille ja lähetellä tekstiviestejä. Kiinan opiskelijana odotin kuitenkin elektroniikkamekkaan pääsyä innolla, sillä halusin ehdottomasti hankkia kätevän, kevyen ja kattavan elektronisen taskusanakirjan, joka kulkisi paperista versiota paremmin menossa mukana ja olisi ehkä myös helppokäyttöisempi. Päädyin ostamaan 520 RMB:n hintaan kiinalaisen, Ozing-merkkisen laitteen. Olen ollut siihen erittäin tyytyväinen, vaikka se onkin ilmeisesti tarkoitettu ensisijaisesti kiinalaisille englannin kielen opiskelijoille.


Sanakirjoja löytyy laitteesta mukavasti peräti kolme: kaksi kiina-englanti-sanakirjaa ja yksi kokonaan kiinankielinen ”opus”. Selitykset saa hienosti englanniksi siten, että lähes jokaisesta hakusanasta voi lukea ainakin yhden käyttöesimerkin kokonaisen lauseen ja sen englanninnoksen muodossa. Hakusanat syötetään stylus-kynää käyttäen: jos tietää hakemansa sanan pinyin-kirjoitusasun, on sen syöttäminen helppoa näppäimistön avulla, ja näytöltä voi sitten valita merkki kerrallaan haluamansa. Kynää käyttämällä voi myös kirjoittaa etsimänsä merkin käsin – jos vetojen määrä ja järjestys ovat oikeat, löytyy oikea merkki yleensä ongelmitta. Hakemansa sanan löydettyään voi vielä kuunnella, kuinka se tulee ääntää. Laitteella on mahdollista myös kääntää yksinkertaisia lauseita nopeasti englannista kiinaksi - vaihtelevalla menestyksellä tosin.

Sanakirjojen lisäksi laitteesta löytyy kaikennäköistä muuta mukavaa. Lievitin Pekingissä välillä koti-ikävääni vanhalla Super Mario ykkösellä tai muilla sen muistista löytyvillä NES-peleillä. Laitteelle voi siirtää mp3- ja mp4-tiedostoja, joten siitä saa myös oivan musiikkisoittimen vaikkapa mökille (jos luonnonrauha alkaa ahdistaa). Myös jonkinlaista videokuvaa sillä voi katsoa, samoin kuin lukea e-kirjoja: laiteessa oli valmiiksi kaikenlaisia omituisia juttuja joita katsella, kuunnella tai lukea, mutta niiden tarkoitus on varmaankin vain demonstroida potentiaaliselle ostajalle tai juuri laitteen hankkineelle, mitä kaikkea sillä voi tehdä. Turhaakin tavaraa siis löytyy, mutta kyllä omaani tutustuessa jokunen junamatka Tampereelta Sastamalaan vielä taittuu rattoisasti.

Puutteitakin ostamassani taskusanakirjassa toki on. Kokonaan kiinankielinen manuaali ei ole auttanut minua yhtään, ja tarvitsisin varmaan jonkun kärsivällisen kiinalaisen kääntämään sen puolestani, mikäli haluaisin tietää kaiken mahdollisen ostoksestani. Sanakirjojen puolella sanojen hakeminen on toisinaan hidasta, kun voin hakea vain yhtä merkkiä kerrallaan. Jos haluan syöttää esimerkiksi sanan ”puhelinnumero” kiinaksi, joudun tekemään sen merkki kerrallaan, kun vaikkapa tietokoneella kirjoittaessa tai paperista sanakirjaani käyttäessä löytäisin koko sanan nopeasti pinyinin ”dianhuahaoma” avulla. Kirjoitusmerkkien kirjoittaminen käsin stylus-kynällä on kivaa, mutta siinä pitää olla todella nopea, sillä muuten ei koskaan löydä etsimäänsä. Toisaalta se on oivallinen ominaisuus siinä mielessä, että sanakirjaa käyttäessä nopean kirjoittamisen taito kehittyy.

Elektronista taskusanakirjaa valitessa kannattaa olla tarkka ja kärsivällinen, sillä sellaisia myyviä liikkeitä on ainakin Pekingissä paljon ja erilaisia mallejakin useita. Mitä enemmän laitetta käyttää, sitä tehokkaammin siitä oppii hyötymään. Itse pidän vielä toistaiseksi enemmän paperisesta sanakirjastani, mutta elektroninen versio on kipuamassa hiljalleen suosiossa sen rinnalle. Paperiversiosta ei tosin koskaan pääse akku loppumaan.

sunnuntai 19. heinäkuuta 2009

Kiinan kielen opiskelusta

Minun on jo pitkään ollut tarkoitus kirjoittaa kiinan kielen opiskelustani, ja nyt sain lukijani Saran pyynnöstä hyvän syyn päihittää laiskuuteni ja tarttua tuumasta toimeen. Tässä tekstissä kerron ylimalkaisesti, mitä olen tehnyt viimeisen vajaan kolmen vuoden ajan lähes päivittäin, ja kuinka olen onnistunut saavuttamaan lähes 1900 kiinalaisen kirjoitusmerkin tuntemuksen.

Lähtökohtana ahkeruudelleni, jota monet ovat ihan suoraan sanoneet jopa kadehtivansa, on se, että kiinan kielen opiskelu on ollut minulle alusta asti puhdas harrastus: kiinalaisten elokuvien yliannostuksen myötä minussa heräsi vuonna 2006 suuri kiinnostus Kiinan upeata kulttuuria ja kieltä kohtaan, enkä olekaan missään vaiheessa ajatellut, että opiskelisin hyvä ura tai muunlainen hyöty mielessä. Alusta asti on ollut helppo löytää päivittäinen motivaatio uuden oppimiseen, kun aihe kiinnostaa samalla tavalla kuin toisia kiinnostaa taide, jalkapallo tai vaikkapa tietokoneet.

Opettelen tätä nykyä noin kolme uutta sanaa päivittäin; minulla on pino sanalistoja, joita olen itselleni eri lähteitä käyttäen koonnut, ja jotka tunnollisesti opettelen käsin kirjoittamalla ulkoa kerratakseni niitä sitten yhä uudestaan ja uudestaan uudempia listoja päntätessäni. Olen kehittänyt kertaamisen suhteen hyvin vakiintuneen syklin, joka toistuu nyt noin puolen vuoden väliajoin – siten voin parhaiten varmistaa sen, että sanavarastoni ei kutistu toisesta päästä lisätessäni toiseen päähän päivittäin uutta sanastoa. Tekstit, joiden pohjalta olen sanalistani luonut, ovat kaikki myös tallella, ja luen niitä säännöllisesti sekä uutta oppiessani että vanhaa kerratessani. Seuraavassa kerron lyhyesti eri lähteistä, joiden pohjalta olen vaihdellen koonnut itselleni uutta opiskeltavaa.

Oppikirjat

Kiinan kielen oppikirjat ovat mielestäni olleet aina hieman tylsiä, sillä minusta tuntuu, että ne kaikki näyttävät samalta ja että ne ovat ”samasta puusta veistettyjä”. Oppikirjat (tai valokopiot niistä) olivat kuitenkin käytössä seitsemän yliopistossa käymäni kiinan kurssin aikana, ja olin niihin silloin ihan tyytyväinen. Niistä sain tärkeän pohjan yleisimmistä kirjoitusmerkeistä ja sanoista, ja siitä materiaalista oli hyvä ponnistaa itseäni enemmän kiinnostaviin ja haastavampiin lähteisiin. Syksyllä tarkoitukseni on ottaa taas oppikirja käyttöön osaksi opiskeluani, sillä sain Pekingissä kiinan opettajaltani lahjaksi kaksi loppuun kulutettua, paksua, haastavaa ja mikä tärkeintä erittäin käytännöllistä New Chinese Reader -kirjaa, kuusiosaisen sarjan osat 4 ja 5.

ChinesePod

Tästä aiheesta olenkin kirjoittanut jo aikaisemmin. 10-15-minuuttisten oppituntien kuunteleminen on kehittänyt kuuntelutaitojani huomattavasti etenkin podien korkeammilla tasoilla, joiden oppitunnit ovat jo lähes kokonaan kiinaksi puhuttuja. Mp3-muodossa on kätevä opiskella: esimerkiksi eilen tiskasin ihan tyytyväisenä kuunnellessani oppituntia dvd-elokuvan katsomisesta. Maksulliseksi muuttunut ChinesePod tarjoaa monipuolisesti arkielämän tilanteisiin liittyviä dialogeja, ja yli tuhannen oppitunnin varastosta voi helposti valita aiheita, joista on itse henkilökohtaisesti kiinnostunut. Kaiken lisäksi ohjelman tekijöiden välinen kemia on niin loistava, että oppituntien kuuntelu on useimmiten myös hauskaa!

Mikki Hiiri ja kumppanit

Kaksi ja puoli vuotta sitten olin sen verran onnekas, että bongasin Huuto.netistä itselleni muhkean, lähes 150-sivuisen Disney-sarjakuvakirjan, joka sisälsi parhaat palat yhden vuoden lehdistä. Sen parissa olen viettänyt jo pitkän ajan: käännän tavallisesti sivun kerrallaan englanniksi ja liitän uuden sanaston sitten osaksi sanalistojani. Olen edennyt hitaasti, ehkä noin sivun verran viikossa, ja vasta piakkoin pääsen kirjan viimeisen tarinan pariin. Sanasto ei aina ole hirveän hyödyllistä, mutta uusien merkkien opettelemisesta ei kuitenkaan ole koskaan haittaa, sillä ne tulevat kuitenkin aina jossain vaiheessa vastaan uudenlaisissa konteksteissa. Outo sanasto ei haittaa myöskään siksi, että lähestymistapani kiinan kieleen on niin järjestelmällinen: koska tavoitteeni on joskus tuntea kiinan kieli ”läpikotaisin”, otan kaiken vastaan tulevan sanaston mitään ohittamatta tai mitään syrjimättä avosylin vastaan. Luonnollisesti sarjakuvista on löytynyt myös paljon erittäin hyödyllistä arkikielen sanastoa.

Satunnaiset sanat

Pekingissä eläessäni törmäsin luonnollisesti arkielämässäni jatkuvasti uuteen sanastoon: muovipussi, virrankatkaisin, hot pot, käsirasva, nitoja ja monet muut sanat olen liittänyt bonuksena/kevennyksenä sanalistojeni loppuun, ja nyt niiden opiskeleminen tai kertaaminen muistuttaa minua ilahduttavasti niistä hetkistäni Kiinassa, jolloin olen niihin törmännyt - useimmiten uusissa, hämmentävissä tai hankalissa tilanteissa, jolloin olen jotakin yrittänyt kiinalaisille viestiä tai heiltä kysyä selvitäkseni arkeni haasteista. Tässä voi taas huomata ylijärjestelmällisen asenteeni kiinan opiskelua kohtaan: kohdatessani uuden sanan minulle ei riitä, että osaan vielä seuraavana päivänä lausua sen, vaan haluan varmistaa, että sana pysyy muistissani ikuisesti myös kirjoitetussa muodossaan. Tästä johtuen kielitaitoni kehittyminen tuntuu välillä hitaalta – en nimittäin usko, että osaan sanoa kiinaksi mitään, mitä en osaisi myös käsin kirjoittaa. Kiinan kielen kohdalla olen kuitenkin huomannut, että hiljaa hyvä tulee, eikä kieli sovellukaan kärsimättömien opiskeltavaksi.

Puhe- ja kuuntelutaitojen kehittäminen ei ole aina niin helppoa (etenkään jos asuu Suomessa), mutta tulevasta syksystä alkaen minulla on siihenkin oiva keino: olen sopinut erään Tampereen yliopistossa suomea opiskelevan kiinalaistytön kanssa, että alamme säännöllisesti tavata toisiamme molemminpuolisen kielijelpin muodossa. Olen tästä mahdollisuudesta varmasti yhtä onnellinen kuin hänkin, sillä on erittäin tärkeää, että suomen tai kiinan kaltaista vaikeaa kieltä opiskellessa on olemassa sellainen ihminen, jonka kanssa myös kielen puhumista ja kuuntelemista voi harjoitella rennosti, ilman minkäänlaisia paineita tai häiritsevää jännitystä.

Syksyllä aloitan myös uusien sanalistojen kokoamisen, ja aion yllämainittujen ChinesePod-dialogien ja New Chinese Reader -kirjojen rinnalle ottaa Kiinasta tuomani elokuvalehden. Olen aina ollut kiinnostunut elokuvien maailmasta (aion kirjoittaa jopa graduni erään englanninkielisen elokuvalehden käyttämästä sanastosta), ja koska elokuvat antoivat aikoinaan alkusysäyksen kiinan opinnoilleni, tuntuu luontevalta opiskella kiinaa tällaisen itselleni tärkeän ja kiinnostavan aihealueen avulla. Lisäksi toin Kiinasta mukanani jokusen uuden satu- ja sarjakuvakirjan, joten tällä hetkellä tuntuu siltä, että monipuolinen itseopiskelumateriaali ei ole ainakaan pariin vuoteen loppumassa kesken.

Kiinan kieltä ahkerasti opiskellessa nälkä kasvaa ainakin itselläni syödessä - rakastan kieltä päivä päivältä enemmän, eikä motivaatiota kynään tarttumiseen ole vielä kertaakaan tarvinnut etsiä. Kolme vuotta kovaa mutta miellyttävää "työtä" on pian takana, ja tavoitteeni on, että seuraavan kolmen vuoden aikana saavuttaisin kolmen tuhannen kirjoitusmerkin rajan. Silloin minun pitäisi kyetä jo lukemaan kiinankielisiä sanomalehtiä, ja minulla on jo kirjahyllyssä niidenkin lukemiseen perehdyttävä oppikirja. Ehkä tartun siihen sitten kolmen vuoden kuluttua!

keskiviikko 15. heinäkuuta 2009

Kiinassa kuukin on kummempi

Kiinalaiseen kulttuuriin tutustuessani olen aina pitänyt matkakertomuksista ja tarinoista kokemuksista vieraassa kulttuurissa. Erityisesti suomalaisen kirjoittamaa lukiessa on helppo samaistua kertojaan ja hänen kokemuksiinsa - vaikka jokainen varmasti näkee ja kokee uudet, oudot asiat omalla tavallaan, tuntuu minusta mukavimmalta lukea tarinoita juuri suomalaisesta näkökulmasta, sinivalkoisten lasien takaa.

Ensimmäinen kirja, johon tartuin kotiinpaluuni jälkeen, oli Serp-nimisen toimittajarouvan 38 lukua käsittävä, vuonna 1935 julkaistu viehättävä Kiinassa kuukin on kummempi. Teoksessaan Serp kuvaa ensin pitkää laivamatkaansa Ranskan etelärannikolta aina Kiinaan saakka, jatkaa valtaosan luvuistaan kertomalla kokemuksistaan Shanghain pyörteissä ja päättää sitten kertomuksensa mielenkiintoiseen Japanin-matkaan.

Serp viettää kansainvälisessä Shanghaissa paljon aikaa turvallisessa ja jopa tylsässä ympäristössä muiden länsimaalaisten seurassa. Onneksi hän janoaa koko ajan kokemuksia aidosta kiinalaisesta kulttuurista ja elämänmenosta. Hän ei tuomitse paikallisten "alkuasukkaiden" (kirjan vanha kieli on välillä todella ilahduttavaa!) tapoja saati vähättele niitä, vaan ymmärtää aina, että hänen kohtaamansa outoudet ovat oikeasti vain länsimaalaiseen kulttuuriin verrattaessa erilaisia, eivätkä siis millään tavalla huonompia. Serpin havainnot ovat yksityiskohtaisia, lisäksi niistä heijastuu aito uteliaisuus ja ihastus kiinalaisten maailmaa kohtaan: hän ei tunnu saavan sen tutkiskelemisesta tarpeekseen. Nämä lyhyet luvut ovat mielestäni erittäin miellyttävää luettavaa, etenkin kun sain lukiessani välillä huomata pieniä yhteyksiä omiinkin kokemuksiini uuden vuosituhannen modernissa Pekingissä. Jotkut asiat eivät koskaan muutu, kun taas toisissa asioissa voi luonnollisesti havaita muutoksia tapahtuneen - alla oleva katkelma esimerkiksi aiheutti minussa hämmästystä, sillä en kovin monesti päässyt selvin päin poistumaan kiinalaisten kanssa vietetyltä aterialta:

"Heidän juhlapäivällisellään saattaa olla puolisensataa eri lajia ja sitä syödään tietenkin monta tuntia. Mutta juomista ei yleensä harjoiteta. Jos samshui-viiniä tarjoillaan, ja se juodaan aina lämmitettynä, juodaan se aina ennen varsinaista syöntiä, koska se nousee päähän riisin yhteydessä, eikä kiinalainen rakasta humalatunnelmaa. (En ole täällä ollessani nähnyt ainoatakaan humalaista kiinalaista.)" (sivu 119)

Yksi asia, josta Serp ei missään vaiheessa matkallaan opi pitämään ja johon osasin itsekin samaistua (vaikka ymmärränkin, että tuohon aikaan (ja edelleen tänä päivänä) moni perhe oli varmasti "joutunut" lähtemään Kiinaan työkomennuksen perässä), on muiden ulkomaalaisten ylimielinen tai välinpitämätön suhtautuminen kiinalaisia ja heidän ikivanhaa kulttuuriaan kohtaan. Omassa länsimaalaisessa ylemmyydentunnossaan rypeville ihmisille ei Serpiltä juuri heru sympatiaa:

"Missy [länsimaalainen perheenäiti] ei tee kodissaan mitään. Cook ja coolie - ja usein vielä "Number One Boy", palvelijoitten pää, jonkinlainen hovimestari - hoitavat kaiken mikä talouteen kuuluu, ja lapset jätetään jo pienestä pitäen amah'n huostaan. Isommaksi tultuaan ne lähetetään tavallisesti kotimaahan kouluun ja niin ei missyllä ole muuta tekemistä kuin ajatella itseään ja huvituksiaan ... Näin hän kuluttaa päivänsä jonkinlaisessa sielullisessa horrostilassa ... Ei kuulu asiaan eikä ole "bon ton" harrastaa ympärillä olevan vieraan ja mielenkiintoisen rodun elämää, ei syventyä heidän maailmaansa eikä oppia heiltä mitään." (sivut 87-88)

"[Eräässä luostarissa kumarruin] eräänkin pienen olennon puoleen, jonka sylistä valui lattiaan noin kolmen metrin pituinen, hohtavan valkoinen pellavaliina ja siihen hänen pienet lapsensormensa olivat tehneet jo tuhansia reikiä ja metreittäin hienoa reikäompelua. Kysyin, kuinka kauan hän on jo sitä tehnyt.
- Kolme kuukautta, vastasi lapsi ja katsoi minuun mustia silmiään siristellen.
- Ja vielä kolme kuukautta, niin se on valmis, lisäsi opastava nunna hymyillen. - Chia Wai on hyvin ahkera.
Ja nunna taputti hellästi mustaa päätä, ja Chia Wain väsyneisiin silmiin nousi hetkeksi pieni hymy. Ja minä ajattelin itsekseni, että sitten kun se on valmis, tulee joku rikas, tunnoton ulkomaalainen ja tinkii, saadakseen muutamalla dollarilla kuusi kuukautta erään lapsen elämästä." (sivut 154-155)

Suosittelen tutustumaan tähän teokseen, mikäli pienetkin yksityiskohdat Kiinaan liittyen jaksavat kiinnostaa. Serpin tarinat ja etenkin hänen asenteensa tarjoavat oivallisen mallin myös kulttuurisesta kohteliaisuudesta, joten erityisesti ensimmäistä matkaansa ”oudoille” itämaille suunnittelevalle tämä materiaali voi olla kultaakin kalliimpaa. Utelias, rohkea ja täysin ennakkoluuloton nimittäin voittaa aina!

lauantai 11. heinäkuuta 2009

Pagodimetsä

Viimeinen vierailemani paikka Pekingissä on yksi vanhimmista, pienimmistä ja kauneimmista. Parin tunnin matkan päästä suurkaupungin keskustasta sijaitseva pagodimetsä (Yinshan Pagoda Forest - 银山塔林) tarjoaa häikäisevää silmänruokaa seitsemän yllättävän pienellä alueella ylpeänä seisovan, Jin-dynastian aikana 1400-luvulla pystytetyn, kauniisti koristellun pagodin muodossa. Pagodeista jokainen kuului aikanaan jollekin Jin-dynastian tunnetulle mestarille. Niiden välissä sijaitsi ennen myös pieniä buddhalaisia temppeleitä ja pyhäkköjä. Nyt temppeleistä on jäljellä vain ääriviivat, ja alueen portin kupeessa sijaitsevia historia- ja karttakylttejä lukiessa voi vain kuvitella, kuinka upea ja jylhä tämä paikka on ennen muinoin ollut. [kuvat poistettu jälkikäteen]





Kameran kanssa liikkuvaa ei yhtään häiritse se, että pagodien taustana komeilevat kauniit vuoret, tai se, ettei paikalle kovin moni matkailija tietään löydä. Rauhallisessa tunnelmassa kannattaa istahtaa pienen, syrjäisen pöydän ääreen nauttimaan eväitään, minkä jälkeen voi jaksaessaan kokeilla, millaisiin paikkoihin alueen reunamilta kohoavat portaikot lopulta vievät. Omalla seurueellani tuli valitettavasti tuona päivänä hieman kiire, sillä matka paikan päälle kesti odotettua kauemmin: kuljettajamme ei aluksi tiennytkään ihan tarkkaan, minne oli tarkoitus mennä, ja perille pääsy viivästyi (melko tavallista Pekingin kokoisessa kaupungissa). Koska olimme sopineet palaavamme kotiin tiettyyn, melko aikaiseen kellonaikaan, jouduimme lähtemään takaisin melko pian. Kokemus kuitenkin kertoo, että vuorelle päin kohti tuntematonta johtavia portaita kannattaa Kiinassa kiivetä, sillä ei niitä sinne turhan päiten ole rakennettu!

keskiviikko 8. heinäkuuta 2009

Viimeisiä tunnelmia

(Parin viimeisen Kiinan-kuukauteni aikana minulla ei ollut Blogspot-sivustolle asiaa, joten kirjoittelin blogiani toisessa osoitteessa. Sinä aikana julkaisemani kymmenen kirjoitusta päätin siirtää myös tähän minulle tutumpaan blogiin, ja tässä osoitteessa aion myös jatkaa kirjoitteluani.)

Puoli vuotta on nyt vierähtänyt Pekingissä, ja tänään pääsen kolmen tuskastuttavan lennon myötä vaihtamaan Kiinan pääkaupungin tappavan helteen Tampereen siedettävään sellaiseen. Tuntuu uskomattoman hyvältä päästä vaihteeksi takaisin Suomeen, vaikka samalla olen varma siitä, että palaan vielä Kiinaan.

Olen suhteellisen tyytyväinen työharjoitteluuni: vaikkei minusta koskaan tulisikaan opettajaa, olen saanut arvokasta kokemusta erilaisten ihmisten kanssa työskentelemisestä ympäristössä, jossa asiat hoidetaan useimmiten suomalaisesta näkökulmasta täysin käsittämättömällä tavalla. Vieraaseen kulttuuriin tutustumisessa mikään ei voita sen kokemista itse paikan päällä, ja pyrinkin alusta asti pitämään mielessä sen, ettei täällä välttämättä asioita huonommin hoideta, vain eri tavalla. Kiinalla on sivistystä takana jonkin verran pitemmältä ajalta kuin minun kotimaallani, joten olisi suorastaan ylimielistä ajatella toisin.

Kokemusta kiinan puhumisesta en saanut niin paljon kuin olisin halunnut: useimmiten asioista keskusteltiin työpaikallani englanniksi, ja työpaikkani ja asuntoni epäsuotuisasta sijainnista johtuen en voinut päivittäin astua ovesta ulos ja ruveta hoitamaan asioitani kiinaksi. Tästä huolimatta uskon kehittyneeni huomattavasti sekä kirjoitetun että puhutun kielen suhteen, ja kotiin palattuani jatkan entistä motivoituneempana kielen opiskelua – olen varma, että seuraavalla kerralla Kiinassa alkaa juttu luistaa jo lyhyen oleskelun jälkeen.

Blogiani ja sen tulevaisuutta en ole ehtinyt viime aikoina kauheasti ajatella, mutta haluaisin kuitenkin jatkaa sen kirjoittamista: suomeksi kirjoittaminen on minulle hyvää terapiaa ja tärkeää harjoitusta, lisäksi Kiinasta tai kiinasta kirjoittaessa itse kirjoittajakin oppii välttämättömän tiedonhaun myötä aina mukavasti jotain uutta. Jokunen matka- ja nähtävyysvinkki on vielä luvassa, mutta sen jälkeen blogistani tulee varmasti monien silmissä huomattavasti tylsempi.

Haluaisin kirjoittaa kiinan kieleen ja sen opiskeluun liittyvistä asioista, joten kiinan parissa puurtavilta urheilta sieluilta ottaisin mielelläni vastaan vinkkejä, ehdotuksia tai toiveita. Kotonani odottaa suuret pinot Kiinaan liittyvää kirjallisuutta ja kiinalaisia elokuvia, ja olen ajatellut, että niistäkin saisi mielenkiintoista jutun juurta aikaiseksi – suosituksia siis luvassa. Lisäksi aikeissani on alkaa seurata aktiivisemmin Kiinan ajankohtaisia tapahtumia ja uutisia, joten kenties uskallan pohdiskella ja kommentoida niitäkin ääneen blogini välityksellä.

Yllä kuvattu joko kuulostaa kiinnostavalta tai sitten ei – joka tapauksessa ”对对对” jatkaa tästä eteenpäin vanhassa tutussa Blogspot-osoitteessa. Tervetuloa mukaan!

HSK

Kiinassa ja myös maailmalla luultavasti tunnetuin keino mitata omaa kiinan kielen kirjallista osaamistaan on nimeltään HSK, Hanyu Shuiping Kaoshi (汉语水平考试), eli vapaasti suomennettuna kiinan kielen tasokoe.

Koe on ainakin toistaiseksi mahdollista suorittaa kolmella eri tasolla: Basic (HSK-tasot 1-3), Elementary/Intermediate (3-8) sekä Advanced (9-11). Suomessa tietääkseni vain Jyväskylän yliopisto on tarjonnut syksyisin mahdollisuutta yrittää, tosin korkeimmalle tasolle tähtäävää koetta ei sielläkään ole mahdollista suorittaa. Tämä ei ole sinänsä mikään yllätys: korkeimmalle tasolle yltävien suomalaisten määrä on varmasti vähäinen, ja mikäli jonkun kielitaito sattuu olemaan niin hyvä, on hänellä todennäköisesti kosolti tilaisuuksia suorittaa koe myös Kiinassa. Jos itse joskus yllän noin korkealle, olen varmastikin asunut Kiinassa jo pidempään.

Itse olen kokeillut kahdesti Elementary/Intermediate-tason koetta: ensimmäisen kerran yritin läpäistä sen noin vuoden kieliopintojen jälkeen Suomessa. Silloin oletin hölmösti, että kahden alkeiskurssin (elementary course) ja kahden jatkokurssin (intermediate course) suorittaminen hyvin arvosanoin tarkoittaisi sitä, että olisin valmis keskitason kokeeseen. En ymmärtänyt kokeessa mistään mitään, joten epäonnistuin surkeasti. Tasoni olisi ollut juuri sopiva Basic-kokeeseen.

Toisen HSK-tilaisuuden sain toukokuussa työpaikallani, joka järjestää kokeita ei-kiinalaisille opiskelijoilleen säännöllisesti. Olin edelleen osan koeajasta täysin ulalla, mutta huomasin kuitenkin kielitaitoni kehittyneen selkeästi puolentoista vuoden aikana. Sekä luetun- että kuullunymmärtämisosioissa oli monia pitkiä pätkiä, joihin liittyviin kysymyksiin en osannut vastata (kyseessä on onneksi monivalintakoe, joten joka neljännen vastauksen pitäisi osua!), mutta niissäkin osioissa oli mukana lyhyitä ja ytimekkäitä kohtia, joiden kanssa ei jäänyt paljon epäselvyyttä. Kielen rakenteeseen ja kielioppiin liittyvät kysymykset menivät jo rutiinilla, ja yllätin itseni vastaamalla oikein aika moneen kohtaan viimeisessäkin osiossa, jossa tulee käsin kirjoittamalla täyttää tekstissä olevat aukot. Tuloksena HSK-taso 3 (kahdesta mahdollisesta kolmosesta se vahvempi, eli Elementary C) ja taskussa todistus, jonka voin liittää seuraavaan työhakemukseeni (en kuitenkaan aio laittaa sitä kehyksiin, vaikka ylpeä siitä olenkin)!

Toista kertaa yrittäessäni havaitsin, että HSK on rakenteeltaan ja kysymyksiltään melko samanlainen kerrasta toiseen: kysymykset toistavat itseään, mutta tekstit ja dialogit vaihtelevat. Tavallaan kyse onkin hyvin kiinalaiseen tyyliin välillä siitä, että tietää, minkälaisia kysymyksiä odottaa ja osaa sitten vastata niihin tietyllä tavalla. Hyvä keino parantaa arvosanaansa on osallistua kokeeseen mahdollisimman usein: vaikkei oma kielitaito kokeiden välisenä aikana ehtisikään merkittävästi kehittyä, on itse koe kerta kerralta tutumpi, ja joka kerta tietää paremmin, mihin kohdistaa energiansa.

HSK saattaa olla haastavuudessaan masentava kokemus, mutta mielestäni se tarjoaa aikuisopiskelijalle myös tärkeää motivaatiota muistuttaen samalla siitä, että tyhjästä lähdettäessä uutta, täysin vierasta kieltä ei opita käden käänteessä, vaan kovan ja kärsivällisen työn (tai kiinalaisen tyttö- tai poikaystävän) kautta. Suosittelen jokaista kiinan opiskelijaa kokeilemaan, ja jälkiviisaana kehottaisin aloittamaan ihan suosiolla Basic-tasolta – siitä on helpompi saada hyväksytty arvosana, ja siltä pohjalta on hyvä jatkaa kovempiin haasteisiin. On mukava jatkaa motivoituneena opiskelua, kun on virallinen todistus kielitaidosta taskussa.

Ensi vuonna aion osallistua taas kokeeseen ja harpata kertaheitolla viitostasolle!

Saasteita ilmassa

Jokainen varmasti tietää, että Kiinalla on jo pitkään ollut ongelmia pääkaupunkinsa ilmanlaadun kanssa, ja että samoin on monien muidenkin kiinalaisten kaupunkien kohdalla. Roimia parannuksia on kuitenkin tehty viimeisen vuosikymmenen aikana, ja suhteellisen saasteettomien päivien määrä Pekingissä on ollut pienessä kasvussa vuodesta toiseen.

Viimevuotisten olympialaisten alla muun muassa suljettiin tehtaita ja pistettiin puolet autoista rekisterikilven viimeisen numeron perusteella pois tien päältä. Kisojen aikana pekingiläiset kuulemma hämmästelivätkin kaupunkinsa harvinaisen raikasta ilmaa, ja jokainen varmasti haluaisi vielä jonakin päivänä kokea vastaavaa vähän useammin. Jos tähän kaavaan yhdistää ilmansaasteiden ennen pitkää tuoman raskaan taakan Kiinan terveydenhuoltojärjestelmälle, voidaan elätellä toiveita siitä, että jonkinlaisia investointeja ja toimenpiteitä olisi luvassa. Kiire tosin alkaa olla melkoinen, sillä kaupungin kaduille ilmestyy kansalaisten elintason noustessa uusia saastuttajia kovin huolestuttavaa tahtia. Joukkoliikenteen parantamiseksi tehdään ainakin jotakin, sillä työpaikkani (joka sijaitsee noin 25 kilometrin päässä keskustasta) läheisyyteen rakennetaan parhaillaan metroasemaa!

Tällä hetkellä saamme kuitenkin elää sen tosiasian varjossa, että Pekingissä jokainen päivä on erilainen. Joskus on vaikea erottaa, onko ilmassa saasteita, sumua, vai kenties molempia - hyvinä päivinä ei juuri näe kumpaakaan. Tällä viikolla esimerkiksi keskiviikko näytti rankkasateen myötä ihan aidosti sumuiselta, mutta hikisen otsan pyyhkiminen työpäivän päätteeksi paperilla paljasti karun totuuden: ilmassa oli muutakin kuin sumua.

Olen ottanut asuntolani katolta jonkin verran kuvia erilaisina päivinä. Näkymä pohjoiseen päin katsoessa on toisinaan kaunis, toisinaan masentava.




798 Art District

Tässä mahtava suositus vähänkin taiteesta pitäville: Pekingin kuuluisa taidekeskus 798 Art District tarjoaa mahdollisuuden pitkään ja mielenkiintoiseen päivään taiteen parissa - ilmaiseksi, jos ei lasketa metron, bussilipun tai taksimatkan hintaa!

Entiselle tehdasalueelle Pekingin itäpuolelle syntynyt 798 kiehtoo monista eri syistä. Mahdollisuus vierailla kymmenissä taidegallerioissa ihastelemassa todella monipuolista taidevalikoimaa – perinteisemmästä kiinalaistaiteesta abstraktiin moderniin taiteeseen – on jo itsessään paikalle houkutteleva tekijä. Ymmärtääkseni suurin osa näytteillä olevista töistä on myynnissä, mikä selittää sen, että sisäänpääsymaksuja ei ole. Asuntonsa tyhjiin, valkoisiin seiniin kyllästynyt löytää alueelta helposti jotakin ainutlaatuista sisustuksensa helmeksi.

Orastavana valokuvauksen harrastajana pidän suunnattomasti alueen puitteista – vanhoista, rupuisen näköisistä tehdasrakennuksista. Sisältäpäin tyylikkäät taidegalleriat ja pikkuputiikit näyttävät ulkoa katsottuna karuilta, spraymaalilla tai mainoksilla tapetoiduilta tiili- tai betonirakennuksilta, ja ympärilleen vilkuillessa maisemaa hallitsevat useimmiten putket, tiiliseinät ja savupiiput. Voin vain kuvitella, kuinka kotoisaksi boheemit kiinalaistaiteilijat tai paikalle tulevat ulkomaalaiset vierailijat saattavat olonsa tuntea.






Myös alueella liikkuminen on äärimmäisen rauhoittava kokemus. Autoja on vain vähän, eikä ihmisiäkään taida kovin usein olla tungokseksi asti. Jokaisen kulman takaa löytyy uusia yllätyksiä, oli kyseessä sitten mielenkiintoinen taidegalleria, ulos pystytetty taideteos tai pieni matkamuistokauppa, josta voi löytää hieman persoonallisempia tuliaisia kuin esimerkiksi Pekingin kuuluisammilta rihkamamarkkinoilta (vaikka kyllä täältäkin tusinaroskaa löytyy yllin kyllin). Kylmiä juomia tai jäätelöä löytää kuumana päivänä helposti, ja pieniä ja viihtyisiä ravintoloita on siellä täällä. Taidetta löytää ulkonakin yllättävistä paikoista, joten kävellessä kannattaa katsella ympärilleen ja bongailla isompia tai pienempiä teoksia esimerkiksi rakennusten seiniltä ja katoilta.

tiistai 7. heinäkuuta 2009

Kunnianosoitus pimeille takseille

Pekingissä on arviolta 66 000 ihan oikeaa taksia, mutta suurin osa omista taksimatkoistani on ollut pimeitä kyytejä - työpaikkani portin kupeessa odottaa päiväsaikaan kellonajasta riippumatta kymmenkunta autoa. Kyyti lähimmälle keskustaan johtavan bussilinjan pysäkille tai sieltä takaisin maksaa 10 RMB; kova tinkaaja pääsee tarvittaessa kolmellakympillä hieman kauempana sijaitsevalle viitoslinjan metroasemalle.

Pimeään taksiin ei aina kannata luottaa - jos liikut yksin oudolla alueella ja päämäärästäsi tai reitistä on pienintäkään epäselvyyttä, suosittelen, että odotat ihan oikean taksin osumista paikalle: odotus on harvoin pitkä, ja huijauksen riski on huomattavasti alhaisempi. Oman asuinalueen lähellä onkin sitten hienompi värvätä kuljettajia, kun heidän kasvonsa ovat ehtineet käydä tutuiksi ja matkapuhelimen muistista löytyy jo useamman kuin yhden Wang-kuljettajan numero, johon ei kuitenkaan ole koskaan uskaltanut soittaa.

Tutut kuljettajat tietävät, että minä olen se ulkomaalainen, joka kulkee lyhyemmän matkan taksilla ja jatkaa sieltä matkan epämukavuudesta ja hitaudesta piittaamatta bussilla kohti keskustaa, kun taas monet muut asiakkaat ottavat mieluiten taksin pidemmälle voidakseen jatkaa matkaansa kätevämmin ja nopeammin metrolla. He pitävät minua varmasti nuukana (ulkomaalaisilla kun pitäisi rahaa riittää), vaikka oikeasti yritän ottaa täälläkin ympäristön huomioon ja käyttää mahdollisimman paljon julkisia kulkuvälineitä.

Palatessani keskustasta on ilahduttavaa nähdä, kuinka laowain naaman bongannut tuttu kuljettaja säntää bussini perään ja oven avauduttua päihittää kaikki kilpailijansa toistamalla voitonriemuisesti työpaikkani nimeä.

Pimeän taksin kuljettaja ei koskaan haaskaa aikaa, joten kannattaa kiinnittää turvavyö, mikäli auto on sellaisella varustettu. Olen kokenut lukuisia riemastuttavan jännittäviä hetkiä taksien kyydissä, ja kuitenkin saan aina outoja katseita kiinnittäessäni (tai etsiessäni) turvavyötä. Pimeiden taksien kyydissä olen myös oppinut, kuinka täällä päin kannattaa käyttäytyä liikenteessä, mikäli haluaa päästä eteenpäin. Alla jokunen perusasia:

- Jos polkupyöräkaistalla ei ole autoja, pääsee sitä pitkin ruuhka-aikaan hienosti jonon ohi.
- Näkyvyydeltään huonon risteyksen läpi kaahatessa riittää, että varoittaa muita lähestymisestään esimerkiksi tööttäämällä taukoamatta tai illan pimeydessä vilkuttamalla valojaan.
- Vaikka toinen auto olisi kääntymässä vastakkaisesta suunnasta samalle tielle kuin sinä, se kyllä väistää koostaan riippumatta, joten kiilaa vain rohkeasti eteen.
- Punaisen valon todellinen väri on täysin tulkinnanvarainen, jalankulkijat pitävät itsestään huolen.
- Älä odota vasemmalle kääntyessäsi sopivaa hetkeä, vaan koukkaa rohkeasti vastaantulijoiden eteen - he hiljentävät varmasti tai vaihtavat nopeasti kaistaa.

Taksikuskit ovat olleet myös kielitaitoni kehityksen suhteen tärkeässä roolissa, sillä he ovat tavallisesti erittäin uteliaita ulkomaalaisen asiakkaan asioista – ulkomaalainen tuo selvästi mukavaa vaihtelua heidän päiviinsä. Kansalaisuuteni (harva tietää, missä Suomi sijaitsee) ohella useimmat heidän esittämänsä kysymykset liittyvät Kiinaan tulooni – siihen, olenko opiskelija vaiko töissä, paljonko tienaan ja kuinka kauan olen ollut Kiinassa. Myös mielipiteitäni kiinalaisia naisia kohtaan pidetään erityisen kiinnostavina, samoin kuin ajatuksiani kiinalaisesta ruoasta. Osa kuljettajista puhuu todella vahvalla Pekingin murteella, mutta toisinaan onnistun käymään heidän kanssaan pitkiäkin keskusteluja.

Teekaupunki

Viime viikkoina tämä hiljainen suomipoika on alkanut katsella kalenteria ja laskeskella, kuinka monta päivää on enää jäljellä kotiinpaluuseen. Paluuni on niin lähellä, mutta silti vielä niin kaukana, ja koti-ikävä on kova. Minusta onkin tästä johtuen tullut jonkin verran introvertimpi: vietän iltani mieluiten yksin asunnossani kiinaa opiskellen tai muuta hyödyllistä puuhaillen, enkä ole ollut töissäkään erityisen sosiaalinen.

Ulkona olen sentään jaksanut viikonloppuisin käydä - perjantai-iltainen seikkailuni läpi Pekingin keskustan pimeiden mutta vilkkaiden hutongien sai minut taas vakuuttuneeksi siitä, että palaan Kiinaan ehdottomasti vielä jonakin päivänä, ja silloin en aio tulla yksin enkä myöskään asua 25 kilometrin päässä kaupungin ydinkeskustasta.

Tänään saatoin luultavasti (toivottavasti) päätökseen matkamuistojen ja tuliaisten hankkimisen - tosin jotain pientä saattaa vielä matkalaukun täytteeksi löytyä, mutta en kuitenkaan halua edes yrittää löytää jokaiselle jotakin. En halua kuluttaa vain tavan vuoksi, joten jos olet tuttava mutta et saa heinäkuussa lahjaksi materiaa, olet tervetullut kotiini nauttimaan kupposen laadukasta teetä.

Vierailin nimittäin ilmeisesti Aasian suurimmilla teeapajilla, Maliandao-nimisellä kadulla, joka on täpötäynnä teekauppoja ja teeostoskeskuksia. Niistä kuuluisin on Maliandao-teekaupunki (马连道茶城), laaja nelikerroksinen rakennus, jonka kolmesta alimmasta kerroksesta löytyy kirjaimellisesti satoja teekauppoja. Neljännessä kerroksessa onkin sitten - hieman yllättäen - suuri kamerakauppakeskus.

Paikkaan on helppo löytää ilman taksikyytiäkin: kulje metron ykköslinjalla ensin Military Museum -pysäkille ja jatka hetki jalan Yangfangdianlu-tietä pitkin kohti etelää. Tämän tien varrelta voit napata bussin numero 414, joka vie sinut perille (pysäkille nimeltä 马连道东里, ellen väärin muista) noin kymmenessä minuutissa. Kerron tämän siksi, että metroaseman ulkopuolella oleva taksikuski tarjoutui "ystävällisesti" heittämään minut sinne hintaan 50 RMB - täysin naurettava hinta alle viiden kilometrin matkasta Pekingissä. Älä siis tule huijatuksi.




Tuoksu on rauhallisen teekaupungin etuovesta sisään astuessa huumaava, ja heti alusta alkaen on selvää, että sieltä jokainen teetä rakastava sielu löytää mitä tahansa haluamaansa teehen liittyvää. Lukuisat liikkeet myyvät teen lisäksi paljon kauniita teenjuontiin liittyviä esineitä, kuten teekuppeja ja kokonaisia teeastiastoja. Jokaisen liikkeen myyjät haluavat kutsua sinut teepöydän ääreen, mikäli katseessasi on havaittavissa vähänkin kiinnostusta heidän tarjontaansa kohtaan. Voit kertoa heille, millainen tee sinua kiinnostaa, ja saat maistiaisia välittömästi - kiinalaiseen tyyliin. Teen laadusta ja mahdollisesta hinnasta voitte sitten keskustella (pääasiassa kiinaksi käydyn) juttutuokion jälkeen.

Itse ostin vihreää teetä rakastavalle siskolleni syntymäpäivälahjaksi Kiinan kuuluisinta sellaista, Xihulongjing-teetä (西湖龙井茶), ja ehkä vieläpä jonkun pienen bonuksen siihen kylkiäiseksi. Älkää kuitenkaan kertoko asiasta siskolleni!