Kiinassa kuukin on kummempi

Kiinalaiseen kulttuuriin tutustuessani olen aina pitänyt matkakertomuksista ja tarinoista kokemuksista vieraassa kulttuurissa. Erityisesti suomalaisen kirjoittamaa lukiessa on helppo samaistua kertojaan ja hänen kokemuksiinsa - vaikka jokainen varmasti näkee ja kokee uudet, oudot asiat omalla tavallaan, tuntuu minusta mukavimmalta lukea tarinoita juuri suomalaisesta näkökulmasta, sinivalkoisten lasien takaa.

Ensimmäinen kirja, johon tartuin kotiinpaluuni jälkeen, oli Serp-nimisen toimittajarouvan 38 lukua käsittävä, vuonna 1935 julkaistu viehättävä Kiinassa kuukin on kummempi. Teoksessaan Serp kuvaa ensin pitkää laivamatkaansa Ranskan etelärannikolta aina Kiinaan saakka, jatkaa valtaosan luvuistaan kertomalla kokemuksistaan Shanghain pyörteissä ja päättää sitten kertomuksensa mielenkiintoiseen Japanin-matkaan.

Serp viettää kansainvälisessä Shanghaissa paljon aikaa turvallisessa ja jopa tylsässä ympäristössä muiden länsimaalaisten seurassa. Onneksi hän janoaa koko ajan kokemuksia aidosta kiinalaisesta kulttuurista ja elämänmenosta. Hän ei tuomitse paikallisten "alkuasukkaiden" (kirjan vanha kieli on välillä todella ilahduttavaa!) tapoja saati vähättele niitä, vaan ymmärtää aina, että hänen kohtaamansa outoudet ovat oikeasti vain länsimaalaiseen kulttuuriin verrattaessa erilaisia, eivätkä siis millään tavalla huonompia. Serpin havainnot ovat yksityiskohtaisia, lisäksi niistä heijastuu aito uteliaisuus ja ihastus kiinalaisten maailmaa kohtaan: hän ei tunnu saavan sen tutkiskelemisesta tarpeekseen. Nämä lyhyet luvut ovat mielestäni erittäin miellyttävää luettavaa, etenkin kun sain lukiessani välillä huomata pieniä yhteyksiä omiinkin kokemuksiini uuden vuosituhannen modernissa Pekingissä. Jotkut asiat eivät koskaan muutu, kun taas toisissa asioissa voi luonnollisesti havaita muutoksia tapahtuneen - alla oleva katkelma esimerkiksi aiheutti minussa hämmästystä, sillä en kovin monesti päässyt selvin päin poistumaan kiinalaisten kanssa vietetyltä aterialta:

"Heidän juhlapäivällisellään saattaa olla puolisensataa eri lajia ja sitä syödään tietenkin monta tuntia. Mutta juomista ei yleensä harjoiteta. Jos samshui-viiniä tarjoillaan, ja se juodaan aina lämmitettynä, juodaan se aina ennen varsinaista syöntiä, koska se nousee päähän riisin yhteydessä, eikä kiinalainen rakasta humalatunnelmaa. (En ole täällä ollessani nähnyt ainoatakaan humalaista kiinalaista.)" (sivu 119)

Yksi asia, josta Serp ei missään vaiheessa matkallaan opi pitämään ja johon osasin itsekin samaistua (vaikka ymmärränkin, että tuohon aikaan (ja edelleen tänä päivänä) moni perhe oli varmasti "joutunut" lähtemään Kiinaan työkomennuksen perässä), on muiden ulkomaalaisten ylimielinen tai välinpitämätön suhtautuminen kiinalaisia ja heidän ikivanhaa kulttuuriaan kohtaan. Omassa länsimaalaisessa ylemmyydentunnossaan rypeville ihmisille ei Serpiltä juuri heru sympatiaa:

"Missy [länsimaalainen perheenäiti] ei tee kodissaan mitään. Cook ja coolie - ja usein vielä "Number One Boy", palvelijoitten pää, jonkinlainen hovimestari - hoitavat kaiken mikä talouteen kuuluu, ja lapset jätetään jo pienestä pitäen amah'n huostaan. Isommaksi tultuaan ne lähetetään tavallisesti kotimaahan kouluun ja niin ei missyllä ole muuta tekemistä kuin ajatella itseään ja huvituksiaan ... Näin hän kuluttaa päivänsä jonkinlaisessa sielullisessa horrostilassa ... Ei kuulu asiaan eikä ole "bon ton" harrastaa ympärillä olevan vieraan ja mielenkiintoisen rodun elämää, ei syventyä heidän maailmaansa eikä oppia heiltä mitään." (sivut 87-88)

"[Eräässä luostarissa kumarruin] eräänkin pienen olennon puoleen, jonka sylistä valui lattiaan noin kolmen metrin pituinen, hohtavan valkoinen pellavaliina ja siihen hänen pienet lapsensormensa olivat tehneet jo tuhansia reikiä ja metreittäin hienoa reikäompelua. Kysyin, kuinka kauan hän on jo sitä tehnyt.
- Kolme kuukautta, vastasi lapsi ja katsoi minuun mustia silmiään siristellen.
- Ja vielä kolme kuukautta, niin se on valmis, lisäsi opastava nunna hymyillen. - Chia Wai on hyvin ahkera.
Ja nunna taputti hellästi mustaa päätä, ja Chia Wain väsyneisiin silmiin nousi hetkeksi pieni hymy. Ja minä ajattelin itsekseni, että sitten kun se on valmis, tulee joku rikas, tunnoton ulkomaalainen ja tinkii, saadakseen muutamalla dollarilla kuusi kuukautta erään lapsen elämästä." (sivut 154-155)

Suosittelen tutustumaan tähän teokseen, mikäli pienetkin yksityiskohdat Kiinaan liittyen jaksavat kiinnostaa. Serpin tarinat ja etenkin hänen asenteensa tarjoavat oivallisen mallin myös kulttuurisesta kohteliaisuudesta, joten erityisesti ensimmäistä matkaansa ”oudoille” itämaille suunnittelevalle tämä materiaali voi olla kultaakin kalliimpaa. Utelias, rohkea ja täysin ennakkoluuloton nimittäin voittaa aina!