Viime viikkoina tämä hiljainen suomipoika on alkanut katsella kalenteria ja laskeskella, kuinka monta päivää on enää jäljellä kotiinpaluuseen. Paluuni on niin lähellä, mutta silti vielä niin kaukana, ja koti-ikävä on kova. Minusta onkin tästä johtuen tullut jonkin verran introvertimpi: vietän iltani mieluiten yksin asunnossani kiinaa opiskellen tai muuta hyödyllistä puuhaillen, enkä ole ollut töissäkään erityisen sosiaalinen.
Ulkona olen sentään jaksanut viikonloppuisin käydä - perjantai-iltainen seikkailuni läpi Pekingin keskustan pimeiden mutta vilkkaiden hutongien sai minut taas vakuuttuneeksi siitä, että palaan Kiinaan ehdottomasti vielä jonakin päivänä, ja silloin en aio tulla yksin enkä myöskään asua 25 kilometrin päässä kaupungin ydinkeskustasta.
Tänään saatoin luultavasti (toivottavasti) päätökseen matkamuistojen ja tuliaisten hankkimisen - tosin jotain pientä saattaa vielä matkalaukun täytteeksi löytyä, mutta en kuitenkaan halua edes yrittää löytää jokaiselle jotakin. En halua kuluttaa vain tavan vuoksi, joten jos olet tuttava mutta et saa heinäkuussa lahjaksi materiaa, olet tervetullut kotiini nauttimaan kupposen laadukasta teetä.
Vierailin nimittäin ilmeisesti Aasian suurimmilla teeapajilla, Maliandao-nimisellä kadulla, joka on täpötäynnä teekauppoja ja teeostoskeskuksia. Niistä kuuluisin on Maliandao-teekaupunki (马连道茶城), laaja nelikerroksinen rakennus, jonka kolmesta alimmasta kerroksesta löytyy kirjaimellisesti satoja teekauppoja. Neljännessä kerroksessa onkin sitten - hieman yllättäen - suuri kamerakauppakeskus.
Paikkaan on helppo löytää ilman taksikyytiäkin: kulje metron ykköslinjalla ensin Military Museum -pysäkille ja jatka hetki jalan Yangfangdianlu-tietä pitkin kohti etelää. Tämän tien varrelta voit napata bussin numero 414, joka vie sinut perille (pysäkille nimeltä 马连道东里, ellen väärin muista) noin kymmenessä minuutissa. Kerron tämän siksi, että metroaseman ulkopuolella oleva taksikuski tarjoutui "ystävällisesti" heittämään minut sinne hintaan 50 RMB - täysin naurettava hinta alle viiden kilometrin matkasta Pekingissä. Älä siis tule huijatuksi.
Tuoksu on rauhallisen teekaupungin etuovesta sisään astuessa huumaava, ja heti alusta alkaen on selvää, että sieltä jokainen teetä rakastava sielu löytää mitä tahansa haluamaansa teehen liittyvää. Lukuisat liikkeet myyvät teen lisäksi paljon kauniita teenjuontiin liittyviä esineitä, kuten teekuppeja ja kokonaisia teeastiastoja. Jokaisen liikkeen myyjät haluavat kutsua sinut teepöydän ääreen, mikäli katseessasi on havaittavissa vähänkin kiinnostusta heidän tarjontaansa kohtaan. Voit kertoa heille, millainen tee sinua kiinnostaa, ja saat maistiaisia välittömästi - kiinalaiseen tyyliin. Teen laadusta ja mahdollisesta hinnasta voitte sitten keskustella (pääasiassa kiinaksi käydyn) juttutuokion jälkeen.
Itse ostin vihreää teetä rakastavalle siskolleni syntymäpäivälahjaksi Kiinan kuuluisinta sellaista, Xihulongjing-teetä (西湖龙井茶), ja ehkä vieläpä jonkun pienen bonuksen siihen kylkiäiseksi. Älkää kuitenkaan kertoko asiasta siskolleni!
tiistai 7. heinäkuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti