Jingshan-puiston portista sisään astuessa ensimmäisenä kantautuu korviin melu – joka puolella soitetaan musiikkia, lauletaan ja tanssitaan, ja eri soittimien luoma yhteisvaikutus on välillä kaukana miellyttävästä ja rauhoittavasta. Puistossa saa nopeasti havaita myös sen, että paikka on erityisen suosittu vanhemman väestön keskuudessa: enemmistö soittajista ja tanssijoista on eläkeikäisiä, ja on ilahduttavaa nähdä, kuinka riemukkaasti he ottavat elämästä ja toistensa seurasta ilon irti.
Suomessa en ole kovin montaa kertaa nähnyt voimistelevia tai urheilevia vanhuksia, mutta toisin on Pekingissä. Myös Jingshan-puistossa taijia tyytyväisinä harrastavat tai muuten vain venyttelevät vanhat herrat ja rouvat olivat tavallinen näky. Itseeni teki vaikutuksen myös penkillä istunut yksinäinen, vanha herra, joka piirsi lyijykynällä mallista puiston maisemaa.
Kuuluisan puistosta tekee länsimaalaisille luultavasti puu, jonka "avulla" Ming-dynastian viimeinen keisari hirttäytyi uskollisen eunukkipalvelijansa kanssa. Maisemien tai liikunnan ystäville on kuitenkin tarjolla myös houkutteleva kiipeäminen kukkulan laelle. Vaikka nousu ei olekaan kovin raskas, kannattaa matkan varrella välillä levähtää paviljongin tarjoamassa varjossa, jossa ei vielä ole kovaa tungosta. Kukkulan korkeimmalle laelle päästyään saattaakin sitten joutua taistelemaan paikastaan kauniille näkymille.
Kukkulan laelta näkee koko Pekingin: etelässä siintää Kielletty kaupunki, lännessä kaunis Beihai-puisto järvineen. Kun oikein siristää silmiään, voi pohjoiseen päin katsoessa erottaa Rumpu- ja Kellotornit. Idässäkin siintää varmasti jotakin, mutta en nyt muista mitä. Suosittelen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti