Kiinan kielen opiskelusta

Minun on jo pitkään ollut tarkoitus kirjoittaa kiinan kielen opiskelustani, ja nyt sain lukijani Saran pyynnöstä hyvän syyn päihittää laiskuuteni ja tarttua tuumasta toimeen. Tässä tekstissä kerron ylimalkaisesti, mitä olen tehnyt viimeisen vajaan kolmen vuoden ajan lähes päivittäin, ja kuinka olen onnistunut saavuttamaan lähes 1900 kiinalaisen kirjoitusmerkin tuntemuksen.

Lähtökohtana ahkeruudelleni, jota monet ovat ihan suoraan sanoneet jopa kadehtivansa, on se, että kiinan kielen opiskelu on ollut minulle alusta asti puhdas harrastus: kiinalaisten elokuvien yliannostuksen myötä minussa heräsi vuonna 2006 suuri kiinnostus Kiinan upeata kulttuuria ja kieltä kohtaan, enkä olekaan missään vaiheessa ajatellut, että opiskelisin hyvä ura tai muunlainen hyöty mielessä. Alusta asti on ollut helppo löytää päivittäinen motivaatio uuden oppimiseen, kun aihe kiinnostaa samalla tavalla kuin toisia kiinnostaa taide, jalkapallo tai vaikkapa tietokoneet.

Opettelen tätä nykyä noin kolme uutta sanaa päivittäin; minulla on pino sanalistoja, joita olen itselleni eri lähteitä käyttäen koonnut, ja jotka tunnollisesti opettelen käsin kirjoittamalla ulkoa kerratakseni niitä sitten yhä uudestaan ja uudestaan uudempia listoja päntätessäni. Olen kehittänyt kertaamisen suhteen hyvin vakiintuneen syklin, joka toistuu nyt noin puolen vuoden väliajoin – siten voin parhaiten varmistaa sen, että sanavarastoni ei kutistu toisesta päästä lisätessäni toiseen päähän päivittäin uutta sanastoa. Tekstit, joiden pohjalta olen sanalistani luonut, ovat kaikki myös tallella, ja luen niitä säännöllisesti sekä uutta oppiessani että vanhaa kerratessani. Seuraavassa kerron lyhyesti eri lähteistä, joiden pohjalta olen vaihdellen koonnut itselleni uutta opiskeltavaa.

Oppikirjat

Kiinan kielen oppikirjat ovat mielestäni olleet aina hieman tylsiä, sillä minusta tuntuu, että ne kaikki näyttävät samalta ja että ne ovat ”samasta puusta veistettyjä”. Oppikirjat (tai valokopiot niistä) olivat kuitenkin käytössä seitsemän yliopistossa käymäni kiinan kurssin aikana, ja olin niihin silloin ihan tyytyväinen. Niistä sain tärkeän pohjan yleisimmistä kirjoitusmerkeistä ja sanoista, ja siitä materiaalista oli hyvä ponnistaa itseäni enemmän kiinnostaviin ja haastavampiin lähteisiin. Syksyllä tarkoitukseni on ottaa taas oppikirja käyttöön osaksi opiskeluani, sillä sain Pekingissä kiinan opettajaltani lahjaksi kaksi loppuun kulutettua, paksua, haastavaa ja mikä tärkeintä erittäin käytännöllistä New Chinese Reader -kirjaa, kuusiosaisen sarjan osat 4 ja 5.

ChinesePod

Tästä aiheesta olenkin kirjoittanut jo aikaisemmin. 10-15-minuuttisten oppituntien kuunteleminen on kehittänyt kuuntelutaitojani huomattavasti etenkin podien korkeammilla tasoilla, joiden oppitunnit ovat jo lähes kokonaan kiinaksi puhuttuja. Mp3-muodossa on kätevä opiskella: esimerkiksi eilen tiskasin ihan tyytyväisenä kuunnellessani oppituntia dvd-elokuvan katsomisesta. Maksulliseksi muuttunut ChinesePod tarjoaa monipuolisesti arkielämän tilanteisiin liittyviä dialogeja, ja yli tuhannen oppitunnin varastosta voi helposti valita aiheita, joista on itse henkilökohtaisesti kiinnostunut. Kaiken lisäksi ohjelman tekijöiden välinen kemia on niin loistava, että oppituntien kuuntelu on useimmiten myös hauskaa!

Mikki Hiiri ja kumppanit

Kaksi ja puoli vuotta sitten olin sen verran onnekas, että bongasin Huuto.netistä itselleni muhkean, lähes 150-sivuisen Disney-sarjakuvakirjan, joka sisälsi parhaat palat yhden vuoden lehdistä. Sen parissa olen viettänyt jo pitkän ajan: käännän tavallisesti sivun kerrallaan englanniksi ja liitän uuden sanaston sitten osaksi sanalistojani. Olen edennyt hitaasti, ehkä noin sivun verran viikossa, ja vasta piakkoin pääsen kirjan viimeisen tarinan pariin. Sanasto ei aina ole hirveän hyödyllistä, mutta uusien merkkien opettelemisesta ei kuitenkaan ole koskaan haittaa, sillä ne tulevat kuitenkin aina jossain vaiheessa vastaan uudenlaisissa konteksteissa. Outo sanasto ei haittaa myöskään siksi, että lähestymistapani kiinan kieleen on niin järjestelmällinen: koska tavoitteeni on joskus tuntea kiinan kieli ”läpikotaisin”, otan kaiken vastaan tulevan sanaston mitään ohittamatta tai mitään syrjimättä avosylin vastaan. Luonnollisesti sarjakuvista on löytynyt myös paljon erittäin hyödyllistä arkikielen sanastoa.

Satunnaiset sanat

Pekingissä eläessäni törmäsin luonnollisesti arkielämässäni jatkuvasti uuteen sanastoon: muovipussi, virrankatkaisin, hot pot, käsirasva, nitoja ja monet muut sanat olen liittänyt bonuksena/kevennyksenä sanalistojeni loppuun, ja nyt niiden opiskeleminen tai kertaaminen muistuttaa minua ilahduttavasti niistä hetkistäni Kiinassa, jolloin olen niihin törmännyt - useimmiten uusissa, hämmentävissä tai hankalissa tilanteissa, jolloin olen jotakin yrittänyt kiinalaisille viestiä tai heiltä kysyä selvitäkseni arkeni haasteista. Tässä voi taas huomata ylijärjestelmällisen asenteeni kiinan opiskelua kohtaan: kohdatessani uuden sanan minulle ei riitä, että osaan vielä seuraavana päivänä lausua sen, vaan haluan varmistaa, että sana pysyy muistissani ikuisesti myös kirjoitetussa muodossaan. Tästä johtuen kielitaitoni kehittyminen tuntuu välillä hitaalta – en nimittäin usko, että osaan sanoa kiinaksi mitään, mitä en osaisi myös käsin kirjoittaa. Kiinan kielen kohdalla olen kuitenkin huomannut, että hiljaa hyvä tulee, eikä kieli sovellukaan kärsimättömien opiskeltavaksi.

Puhe- ja kuuntelutaitojen kehittäminen ei ole aina niin helppoa (etenkään jos asuu Suomessa), mutta tulevasta syksystä alkaen minulla on siihenkin oiva keino: olen sopinut erään Tampereen yliopistossa suomea opiskelevan kiinalaistytön kanssa, että alamme säännöllisesti tavata toisiamme molemminpuolisen kielijelpin muodossa. Olen tästä mahdollisuudesta varmasti yhtä onnellinen kuin hänkin, sillä on erittäin tärkeää, että suomen tai kiinan kaltaista vaikeaa kieltä opiskellessa on olemassa sellainen ihminen, jonka kanssa myös kielen puhumista ja kuuntelemista voi harjoitella rennosti, ilman minkäänlaisia paineita tai häiritsevää jännitystä.

Syksyllä aloitan myös uusien sanalistojen kokoamisen, ja aion yllämainittujen ChinesePod-dialogien ja New Chinese Reader -kirjojen rinnalle ottaa Kiinasta tuomani elokuvalehden. Olen aina ollut kiinnostunut elokuvien maailmasta (aion kirjoittaa jopa graduni erään englanninkielisen elokuvalehden käyttämästä sanastosta), ja koska elokuvat antoivat aikoinaan alkusysäyksen kiinan opinnoilleni, tuntuu luontevalta opiskella kiinaa tällaisen itselleni tärkeän ja kiinnostavan aihealueen avulla. Lisäksi toin Kiinasta mukanani jokusen uuden satu- ja sarjakuvakirjan, joten tällä hetkellä tuntuu siltä, että monipuolinen itseopiskelumateriaali ei ole ainakaan pariin vuoteen loppumassa kesken.

Kiinan kieltä ahkerasti opiskellessa nälkä kasvaa ainakin itselläni syödessä - rakastan kieltä päivä päivältä enemmän, eikä motivaatiota kynään tarttumiseen ole vielä kertaakaan tarvinnut etsiä. Kolme vuotta kovaa mutta miellyttävää "työtä" on pian takana, ja tavoitteeni on, että seuraavan kolmen vuoden aikana saavuttaisin kolmen tuhannen kirjoitusmerkin rajan. Silloin minun pitäisi kyetä jo lukemaan kiinankielisiä sanomalehtiä, ja minulla on jo kirjahyllyssä niidenkin lukemiseen perehdyttävä oppikirja. Ehkä tartun siihen sitten kolmen vuoden kuluttua!