Tämän "tekstin" aihe tuli mieleeni, kun viime aikoina olen nähnyt eri ihmisten taiteellisia lapsuuden tuotoksia ja käynyt samalla läpi myös omia vihkojani ja oppikirjojani. Voin vain haikailla kaiken sen mielikuvituksen perään, mitä alle 10-vuotias tenava omaa etenkin silloin, kun hänen pitäisi keskittyä johonkin tärkeämpään, toisin sanoen johonkin tylsään.
Työharjoitteluni viimeisen viikon aikana kesäkuussa kävin opettamieni lasten työkirjat ja englannin vihot läpi punakynän kanssa, ja otin samalla kuvia ilahduttavimmista tuotoksista. Kuvista heijastuu traumoja, toimintaa ja liikaa omituisia piirrettyjä, ja niitä on piirrelty, jotta 40 minuuttia voimattoman ulkomaalaisopettajan kanssa kuluisi mahdollisimman nopeasti.
Tekstinäytteistä taas heijastuu se, kuinka vaikeaa ykkös- tai kakkosluokkalaiselle voikaan olla alkaa kirjoittaa englanniksi, kun on vasta hiljattain oppinut kiinalaisen kirjoitusmerkkijärjestelmän perusteet. Osa lapsista kirjoitti toki hyvinkin, mutta yleensä silloin ainakin toinen lapsen vanhemmista oli ulkomaalainen - tasoero luokkien sisälläkin oli välillä valtaisa. Kuvia klikkaamalla niistä tulee suurempia; kiinaa opiskeleva saattaa bongata jostain kuvasta kiinalaisia merkkejäkin.
tiistai 24. marraskuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Dracula-kuva on mun suosikki!
Lähetä kommentti