Kiinan kielen lukutaito, ohoi!

”Osaatko lukea kiinaa?” Kuulen tuon kysymyksen melko usein. Vastaan yleensä ylpeänä, että osaan, mutta useimmiten päädyn selittämään yksityiskohtaisesti, miksi toteamukseni ei oikeastaan ihan täysin pidä paikkaansa. Koska sitten voisin alkaa ihan rehellisesti julistaa, että ”kyllä, minä osaan lukea kiinaa!”? Asiasta saa kuulla aina eri arvioita, mutta yleisimmin olen kuullut väitteen, jonka mukaan kiinan kielessä on saavuttanut lukutaidon silloin, kun tuntee 2000 kirjoitusmerkkiä. Silloin jo osaisi kai sanomalehtiäkin silmäillä suhteellisen tehokkaasti.

Noin 2070 merkkiä saavuttaneena voin todeta, että merkkivarastoni ei riitä vielä "minnekään". Lauseiden merkitys nettisivuilla tai sanoma- ja aikakauslehdissä jää useimmiten ainakin jonkin verran hämärän peittoon. Ja vaikka välillä tunnistankin jokaisen merkin lauseessa, se ei välttämättä vielä riitä, sillä lähes jokaisella merkillä on monia eri merkityksiä, ja useimmat merkit voivat esiintyä kymmenissä, ellei jopa sadoissa eri sanoissa. Ilmiön voi kätevästi selittää vertauksella suomen kielestä: vaikka ulkomaalainen suomen opiskelija tuntisikin sanat minuutti ja kauppa, ei hän välttämättä silti ilman selitystä ymmärrä, mitä minuuttikaupalla tarkoittaa. Arvailuja hän voi toki esittää, mutta siinä menee metsään erittäin suurella todennäköisyydellä. Kiinaa opiskeleva joutuu arvailemaan useammin.

Löydettyäni tänään Tampereen pääkirjasto Metsosta yllättävän kattavan kiinankielisen kirjallisuuden hyllyn (aikaisemmin olin löytänyt vain lastenkirjallisuutta, enpä ollut tajunnut etsiä tarkemmin!) sain ajatuksen pistää lukutaitoni peliin. Lainasin hyllystä suhteellisen simppeliltä vaikuttavan romaanin 他的国 (Tadeguo) ja päätin yrittää kääntää sen ensimmäisen kappaleen ilman minkäänlaisia apuvälineitä. Seuraavassa kolme ensimmäistä lausetta käännettyinä:


Lause 1: ”Vasen pieni lohikäärme pyöräili…” mitä ihmettä? Vasen pieni lohikäärme? No, myönnettäköön, että tähän sentään osasin jo varautua; kyseessä on mitä ilmeisimmin henkilöhahmon nimi. 左 onkin yksi kiinalaisista sukunimistä, ja jälkimmäinen osa, 小龙, on minulle ennestään tuttu mm. Bruce Leen kiinankielisestä nimestä. Voinemme jatkaa: ”Zuo Xiaolong ajoi moottoripyörällään *jotain jotain* kolme kierrosta, koska tuona iltapäivänä ei ollut *jotain* asioita joita voisi tehdä.” Ihan hyvin menee, aikamuotoni tosin voivat olla pielessä, mutta kyllä tästä ihan kelpaa jatkaa.

Lause 2: ”Eilen hän kuuli puhuttavan, että *joku/jokin* aikoo *jotain*, *jotain* bensa-asemalla käydä tankkaamassa tankki täyteen, tänään heti huomattuaan, että *jotain* bensiiniä, hänen mielialansa jonkin verran *jotain*.” Okei, jatketaan nyt vielä, vaikka sattuu ja tekisi mieli lopettaa...

Lause 3: ”Ensin hänestä tuntui, että hän olisi saavuttanut jotakin suurempaakin, ei pitäisi mennä *jonnekin* pienille halvoille, tämä ei ole hänen tyyppistään, mutta kaikkein *jotain* on se, että vaikka päättää *jotain*, lopputulos on silti *jotain*." Jotenkin minusta tuntuu, että tästä nyt puuttuu "jotain" merkityksen kannalta oleellista.

Mitä mieltä olette, riittääkö 2000 kiinalaisen kirjoitusmerkin tuntemus tosiaan lukutaitoon? No eihän se taida vielä riittää, vaikka kyllähän tällaisesta tekstistä selkoa saisi, jos se olisi elektronisessa muodossa (kunhan apuvälineet ovat kunnossa). Itse asiassa epäonnistumiselleni löytyy selitys nopealla googlauksella: lainaus Wikipediasta tuo hieman lohtua ja muistuttaa samalla tylysti siitä, että ei kannata kuvitella saavuttavansa kiinan kielen kanssa suuria ihan muutamassa vuodessa: ”Virallinen lukutaito Kiinassa on 2000 merkkiä. Ne vastaavat 97-98 % normaalitekstistä, jossa kirjallisuuden ja lehtien luku on vielä vaikeaa. 4000 merkkiä vastaa jo 99,8 % tekstistä ja on sujuvaa. 5000 merkkiä vastaa täysin sujuvaa kieltä.” Huokaus. Jatketaan opiskelua!

Käsialanäytteitä

Kiinalaisia kirjoitusmerkkejä opiskellessani minua on motivaation lisäksi auttanut suuresti siisti käsiala, josta olin kuuluisa jo peruskoulun ensimmäisillä luokilla. Jos alkuaikojen merkkikoukeroita ei oteta lukuun, olen aina voinut ylpeänä esitellä muille "kiinavihkoani", ja myös kiinan opettajani otti jossain vaiheessa tavakseen viedä vihkon tunnilla nenäni edestä ja esitellä sitä luokan edessä muille todeten, että "this is how you should do it".

Yleensä kiinalaisia merkkejä aletaan harjoitella sellaisen vihkon avulla, jossa merkkien mallit ovat neliön muotoisissa ruuduissa, sillä hyvin kirjoitettuna jokainen kiinan kielen merkki sopii täydellisesti neliön sisään. Muistelen nähneeni myös Pekingissä, että lasten harjoitusvihkot olivat juuri tällaisia.

Itse olen kuitenkin ollut aina hirveän tarkka sen suhteen, millaisesta paperista käyttämäni vihko on valmistettu ja millaiset ruudut/viivat siinä on, enkä itse asiassa pidä ruuduista ollenkaan. Onnekseni löysin heti aluksi Stockmannilta täydellisen Basic Black -vihkon, joita jossain välissä oli pakko sitten käydä rohmuamassa useampi kappale siltä varalta, että niiden myynti joskus lopetetaan! Vihkossa ei ole ruutuja, mutta en ole niitä jostain syystä tarvinnutkaan - eräs kiinalainen ystäväni teki minut taannoin hyvin onnelliseksi erittäin suurella kohteliaisuudellaan: 你的字很方 eli ”merkkisi ovat hyvin neliönmuotoisia”.

Hiljattain päätin suursiivouksen yhteydessä pistää muutamia kappaleita kyseisiä vihkoja paperinkeräykseen, mutta en hennonut olla ottamatta niistä erinäisiä sivuja muistoksi. Muistan nimittäin, kuinka hauskalta tuntui aina yhden vihkon täytyttyä vilkaista käsialaani edellisestä vihkosta, joka oli tullut täyteen ehkä puolisen vuotta aikaisemmin: vanha käsiala näytti aina jotenkin yksinkertaiselta ja kömpelöltä, mikä oli kuitenkin hieno merkki siitä, että edistystä oli tapahtunut. Laitan tämän tekstin perään näytteitä aikajärjestyksessä vuosien varrelta. Kuvista pitäisi klikkaamalla tulla melko isoja.

Nykyään en enää huomaa kovin suurta eroa esimerkiksi tänään ja puolitoista vuotta sitten kirjoittamieni merkkien välillä. Kuitenkin kirjoitellessani havaitsen yllättävän usein, kuinka selvästikin olen alkanut vetää jonkin merkin jotain tiettyä vetoa eri tavalla. Niinpä tiedän, että käsialani muuttuu edelleen koko ajan. En ole koskaan halunnut merkkieni näyttävän samalta kuin tietokoneen ruudulla perusfontissa: vaakavetojen ei aina tarvitse olla täysin vaakatasossa, eikä neliöiden tai suorakulmioiden symmetrisiä. Välillä pätee sellainen sääntö, että mitä sotkuisempi, sitä parempi - kunhan kirjoitusmerkin saa mahtumaan sen kuvitteellisen neliön sisään. Kenties jonakin päivänä käsialani on niin viimeisen päälle hiottu, ettei sitä pysty lukemaan kukaan muu kuin minä!

Mielelläni kuulisin muilta kommentteja kirjoittamisesta - kirjoitatko ruutuvihkoon, millaisia hankaluuksia olet kohdannut, oletko huomannut käsialassasi muutoksia ajan myötä, jne.?

Kiinaa taivaalta nähtynä

Olen aikaisemminkin täällä kertonut kirppislöytöjen tuomasta riemusta, joten jatkan tällä: useaan otteeseen olen Tampereen kirppiksillä törmännyt pöytiin, joissa myynnissä on ollut iso nippu vanhoja National Geographic -lehtiä. Niitä selatessani olen aina löytänyt jokusen numeron, jossa on Kiinaan liittyvä artikkeli. Nimensä veroisesta lehdestä voi aina odottaa löytävänsä kauniita kuvia, mutta täytyy myöntää, että itse tekstit artikkeleissa ovat usein puuduttavaa luettavaa, vaikka ne tarjoavatkin tärkeää taustatietoa kuvien aiheista ja kohteista. Alla valikoima lehdestä skannaamiani hienoja kuvia eri puolilta Kiinaa - osa kuvista on kuin kuva-arvoituksia! Kuvat on ottanut Georg Gerster, ja ne ovat ilmestyneet Larry Kohlin artikkelissa "Above China" maaliskuussa 1989.