"Ei kiinaa voi oppia muualla kuin Kiinassa. Opin vuoden aikana Kiinassa paljon enemmän kuin olisin voinut kahden tai kolmen vuoden aikana oppia täällä Suomessa." – lukuisat lähteet
Jos väittää kaverilleen, että kiina on yksi maailman vaikeimmista kielistä oppia, ei sen suurempia jatkoargumentteja yleensä pyydetä - sitä pidetään jotenkin itsestään selvänä. Itse en pidä kiinaa erityisen vaikeana, vain kirjoitusjärjestelmänsä vuoksi se on niin vaivalloinen. Kiina on myös aikaa ja aitoa kiinnostusta vaativa kieli, mutta mikäpä kieli ei sellainen olisi? Silti kiinaa pidetään kielenä, jonka voi oppia "vain paikan päällä". Suurin osa kielen hallitsevista tuntuu olevan sitä mieltä, että kiinan kieli pitää takomalla takoa päähän, muilla keinoin oppiminen ei ole mahdollista.
Tämä mielikuva, tai asenne, johtunee osittain siitä, että suurin osa suomalaisista ei ole voinut aloittaa kiinan opintojaan ennen aikuisikää. Siksi kieli halutaan oppia nopeasti ja tehokkaasti, jotta taidoista päästään myös hyötymään suhteellisen nopeasti. Täytyy silti myöntää, etten tunne ainoatakaan ihmistä, joka olisi jotain muuta kieltä lähtenyt opiskelemaan samalla tavoin kuin kiinan kanssa tehdään. Tunnetko sinä jonkun, joka olisi lähtenyt vaikkapa Saksaan opiskelemaan vain ja ainoastaan saksaa, 20 tuntia viikossa, vuoden tai kahden ajaksi? Mikä juuri kiinasta tekee niin erityisen?
Tapasin taannoin erään suomalaisen, joka oli aloittanut kiinan opintonsa lähtemällä vuodeksi Kiinaan opiskelemaan intensiivisesti, parinkymmenen viikkotunnin tahdilla. Hän puhui ryhmässämme kiinalaisten kanssa mukavan rohkeasti, ja myönsin itsellenikin, että hän oli saanut hienon startin kieliopinnoilleen. Sitten hän kysyi, kuinka kauan ja missä olen itse opiskellut kiinaa. Hänen reaktionsa saattoi olla vahinko, tai ehkä tulkitsin sen itse väärin, mutta kuultuaan että olen opiskellut kiinaa neljä vuotta pääasiassa Suomessa, hän vain tuhahti ja katsoi minua kuin säälien. Olen siis haaskannut aikaani, kun muut elämäni pyrkimykset ovat pitäneet minut kotimaassa.
Silti moni hienon tilaisuuden saanut heittää paljon hukkaan paluumuuttonsa jälkeen, mikä pistää miettimään, millä perusteilla näitä tilaisuuksia Suomessa oikein jaetaan. "Ei mulla nyt ole oikein ollut aikaa eikä motivaatiota, olen unohtanut varmaan puolet siitä mitä Kiinassa opin." Tällaisia kommentteja saa kuulla silloin tällöin. Tunnen onneksi monia, jotka ovat ottaneet vuodesta Kiinassa kaiken irti ja kehittäneet kielitaitoaan myös sen jälkeen Suomessa. Tunnen myös monia, joilla ei syystä tai toisesta ole mahdollisuutta pakata laukkujaan ja lähteä toiselle puolelle maailmaa keskittymään pitkäksi ajaksi vain ja ainoastaan yhteen asiaan, kieleen. Empatiani ovat heidän puolellaan, sillä tunnen itsekin lukeutuvani heihin, ainakin toistaiseksi.
Vaikka olenkin jo ehtinyt viettää puoli vuotta Kiinassa, oli matkani tarkoitus enemminkin suorittaa työharjoittelu kuin opiskella itse kieltä. Minulla on lähtenyt käyntiin viides vuosi hitaan ahkeroinnin parissa; puurtamisesta ei ole opiskelussani tietoakaan, eikä kärsivällisyyttäni juuri koetella, sillä teen tätä edelleen omaksi ilokseni.
Kuitenkin joskus, kun tapaan Kiinasta palanneita ikätovereitani, jotka puhuvat sujuvaa kiinaa tai pystyvät jo esimerkiksi lukemaan kiinankielisiä kirjoja, mietin ja harmittelen vähän aikaa, että olisinpa itsekin jo yhtä edistynyt. Sitten huomaan taas melko pian sen, että minulla ei oikeastaan ole mikään kiire. Kilpailu tässä maailmassa on aina ankaraa, mutta en ole kiinnostunut kilpailemaan ketään vastaan - kielitaitoni kehittyy nyt sitä vauhtia kuin haluankin sen kehittyvän, tasaisen varmasti.
Ensi syksynä, jos onni suo, olen minäkin todennäköisesti lähdössä Kiinaan intensiivikoulutukseen. Odotan innolla kyseistä mahdollisuutta, sillä uskon, että Suomesta ei ihan joka päivä lähde yhtä vahvalla kielipohjalla ja motivaatiolla varustettua opiskelijaa Kiinaan. Mitä lukuvuosi tai kaksi Kiinassa voi tehdä kielitaidolle, jota on jo ennestään hiottu intohimoisesti viiden vuoden ajan? Vaikken sitä välttämättä liian avoimesti haluakaan myöntää, ovat tavoitteeni korkealla. Haluan vielä joskus olla kiinan opiskelijoille esimerkki siitä, että hiljaa hyvä tulee, ja että kärsivällisyys ja kova työ lopulta palkitaan moninkertaisesti.
