Koulunkäynnistä II

Kiinalaisella kaupunkilaislapsella saattaa olla koulussa raskasta, mutta köyhemmille seuduille vilkaistaessa ei valittamisen aihetta pitäisi kauheasti olla. Yhden, koskettavan viipaleen köyhemmän maalaisväestön karusta todellisuudesta tarjoaa Pierre Haskin toimittama The Diary of Ma Yan: The life of a Chinese Schoolgirl. Kirja koostuu 13-vuotiaan kiinalaisen koulutytön päiväkirjasta ja niiden rinnalla kerrotuista, merkintöihin liittyvistä Haskin kirjoittamista faktoista.

Ma Yan on ahkera tyttö: hän haluaa opiskella ahkerasti kovaa työtä tekevien, köyhien vanhempiensa vuoksi, jotta heidän panostamisensa peräti kolmen lapsen koulunkäyntiin ei valuisi hukkaan, ja jotta heillä olisi lasten hyvien työpaikkojen ansiosta vielä jonakin päivänä mahdollisuus ottaa välillä rennosti ja elää edes vähän parempaa elämää. Ikuisesta raatamisesta sairas äiti asettaa tyttärelleen kovia paineita, mutta eniten tyttöä painostaa tyttö itse: päiväkirja on täynnä päättäväisiä ja itsekriittisiä mietteitä siitä, kuinka nyt pitää yrittää vielä entistäkin kovemmin äidin (ja välillä Kiinankin) vuoksi.

”[Mother] wears herself out so that we can have a different future from hers. She exhausts herself to provide food for us when there’s nothing left, and then she exhausts herself all over again, without getting anything out of life for herself. She doesn’t want us to live the way she does. That’s why we have to study. We’ll be happy. Unlike her.”

Köyhyys ei tee koulunkäynnistä yhtään helpompaa. Maaseutukouluissa opettajat ovat vain harvoin päteviä, minkä vuoksi lapset oppivat paljon vähemmän kuin heidän kaupunkilaiset ikätoverinsa. Lisäksi opettajat saattavat lyödä lapsia. Kovan kilpailun Kiinassa tällä voi olla ikäviä seurauksia siinä vaiheessa, kun aletaan haaveilla paikasta oikeassa yliopistossa.

Vaikka Pekingissä ihmisten keskimääräiset kuukausiansiot ovat nykyään yli neljä tuhatta yuania, joutuvat Ma Yin ja hänen perheensä käyttämään yhdenkin yuanin tarkoin: lapset kävelevät mieluummin raskaan kuuden tunnin matkan huonokuntoisella ja vaarallisella tiellä kaksi kertaa viikossa kuin maksavat yhden yuanin henkeä kohden yhdensuuntaisesta matkasta traktorin kyydissä. Säästöjä kerätään olemalla syömättä, ja kertyneellä summalla on pakko ostaa kynä tai vihko, sillä koulu ei tarjoa lapsille minkäänlaisia opiskeluvälineitä. Koulussa Ma Yan opiskelee pääasiassa kurnivan mahan kanssa, ja hänen huono näkönsä pakottaa hänet käyttämään korviaan mahdollisimman valppaasti.

”It’s impossible to describe the sensation of HUNGER.”

”Do you know what hunger is? It’s an unbearable pain.
I wonder when I’ll stop experiencing hunger at school…”

Kirjasta heijastuva todellisuus on karu, siitä ei pääse mihinkään. Aihe on mielenkiintoinen, sillä kirja perustuu jo kahdeksan vuotta vanhaan materiaaliin – Kiinassa on tässä ajassa ehtinyt tapahtua paljon, ja muistan lukeneeni jostain, että myös peruskoulun tarjoaminen jokaiselle Kiinan lapselle on ollut maan kunnianhimoisten tavoitteiden joukossa. Jostain syystä tuntuu kuitenkin siltä, ettei maaseudun lasten tilannetta onnistuta kovin nopeasti merkittävästi parantamaan – huomion pääpainon ollessa suurkaupungeissa unohtuvat syrjäisemmät seudut helposti.

”Beijing may promise to eradicate illiteracy among fifteen to 24-year-olds by 2005; but the reality is a long way from such triumphalist proclamations. Education is getting worse. Children are excluded from school by their parents’ poverty and there is no public safety net.”

Koulunkäynnistä I

Lapsuus suomalaisessa pikkukaupungissa tuntuu nyt jälkikäteen ajateltuna melko leppoisalta: koulussa oltiin maksimissaan kuusi tuntia päivässä, yläasteelta eteenpäin joskus ehkä kahdeksan tuntia. Koulun jälkeen oli reilusti aikaa vapaa-ajan harrastuksille silloinkin, kun läksyjä oli tavallista enemmän. Kesäloma oli aina ihanan pitkä, ja säästöjä hamuavan oli mahdollista tehdä pari kuukautta töitä. Lisäksi lukuvuoden aikana sai pitää useamman lyhyemmän paussin.

Opetin Pekingissä pääasiassa varakkaista tai ulkomaalaisista perheistä tulevia lapsia. Osan vanhemmat ovat menestyviä liikemiehiä, toisten vanhemmat filmitähtiä, poliitikkoja tai armeijan isoja kihoja. Lukuvuosimaksut ovat tuossa koulussa suhteellisen korkeat, eikä lasten vanhemmille koskaan saanut paljastaa esimerkiksi sitä, että olen koululle halpa suomalainen harjoittelija enkä kokenut, englantia äidinkielenään puhuva, ihan oikea opettaja.

Vaikka koulun lapset ovat etuoikeutettuja, ei heillä kuitenkaan ole välttämättä kovin helppo lapsuus. Suurin osa heistä saa nähdä kiireiset vanhempansa vain viikonloppuisin, jos edes silloinkaan: jokaisena perjantaina sain huomata, kuinka kourallinen pahantuulisia lapsia jäi viettämään viikonloppua hiljaiselle kampukselle; erään lapsen isä oli tehnyt lapsensa opettajan kanssa sopimuksen, jonka mukaan lapsella ei olisi mitään asiaa viikonloppuisin kotiin, mikäli hän ei käyttäydy kouluviikon aikana kunnolla. Uhkaus taisi tepsiä, sillä kyseinen poika ei koskaan aiheuttanut suuria ongelmia ainakaan minun tunneillani, vaikka vielä saapumistani edeltävänä lukukautena hänellä oli tapana nousta kesken tunnin seisomaan, laskea housunsa alas ja esitellä pientä ylpeyttään.

Koulupäivät olivat todella pitkiä, minkä vuoksi minun kävi usein sääliksi sekä lapsia että heidän opettajiaan – kummankin osapuolen arki näytti olevan yhtä työtä, kun taas ulkomaalaiset opettajat saivat unohtaa työasiat kun kello löi 18. Koulupäivä alkoi puoli kahdeksalta; neljä oppituntia myöhemmin alkoi kahden ja puolen tunnin lounastauko. Iltapäivällä oppitunteja oli kolme tai neljä ennen päivällistä, jonka jälkeen saatettiin tehdä vielä monta tuntia läksyjä ohjatusti luokkahuoneissa. Minulla oli keskiviikkoiltaisin koulun tarjoama kiinan tunti; sen päätyttyä puoli yhdeksältä monet luokkahuoneet olivat vielä täynnä alle 10-vuotiaita lapsia.

Kiinalaisen lapsen – rikkaankin – raskaan lapsuuden selittää osaltaan maan valtaisa väkiluku: kilpailu peruskoulun jälkeisistä opiskelupaikoista on äärimmäisen kova. Se näkyy myös vanhempien odotuksissa, ja monet vanhemmat tekevätkin vaatimuksensa ainoalle lapselleen ja heidän opettajilleen hyvin selväksi. Pitäisi yltää aina parempaan kuin muut. Tapaamieni vanhempien ja kuulemieni kokemusten perusteella kaupunkilaislasten vanhempien keskuudessa vallitsee jonkinlainen epärealistinen ”tietenkin minun lapseni on lahjakas” -mentaliteetti. Kun ”tärkeän” perheen lapsi ei opi halutun nopeasti, löytyy vika helpoiten opettajista. Vanhemmat saattavat silloin täysin sokeasti siirtää rahansa ja lapsensa uuteen, "parempaan" kouluun, jossa lapsi joutuu aloittamaan taas alusta, outojen luokkakavereiden ja vielä oudompien opettajien kanssa. Vaihtamalla paranee?

Olisiko maaseudun lapsilla yhtään helpompaa...

Kiinan kielen hyöty!

Google Analytics on bloggaajan uskollinen kaveri. Olen käyttänyt kyseistä ilmaispalvelua tammikuusta lähtien seuratakseni, lukeeko blogiani oikeasti kukaan muu kuin satunnainen sukulainen, ystävä tai tuttu. Ilokseni sain kevään aikana huomata, että kävijöitä blogissani riitti yli odotusteni. Suomeen palattuani ja muutaman uuden tekstin kirjoitettuani olen jälleen tyytyväisenä havainnut, että jotakuta jaksaa edelleen kiinnostaa. Hienoa!

Jatkan siis kirjoittelua oikein mielelläni, sillä tästä on tullut minulle paitsi oivallinen harrastus myös hyvä keino/tekosyy oppia lisää kaikesta kiinalaisesta. Lisäksi toivon suomen kielen taitoni kehittyvän kirjoittelun myötä. Se on nyt minulle tärkeää, sillä tarkoitukseni on aloittaa suomen kielen sivuaineopinnot tulevana syksynä. Pääaineeni on viimeiset neljä vuotta ollut englantilainen filologia, ja kirjoitettu englantini on ainakin opettajilta saamani palautteen perusteella ollut aina sieltä paremmasta päästä (vielä kun saisi sisällytetyksi vähän järkeä ja sanottavaa teksteihinsä!).

Tällä hetkellä panostan luonnollisesti kiinaan, mutta suomen kielen kunnollinen tuntemus on alkanut kiehtoa kuukausi kuukaudelta enemmän. Ehkä sekä suomen, englannin että kiinan taitajalle löytyisi lähitulevaisuudessa jonkinlainen rako työmarkkinoilta? Mitä mieltä olette: aina kun joku kuulee kiinan opinnoistani, saan kuulla, että minulla on edessä valoisa tulevaisuus. Totta, onhan Kiina jo hot ja edelleen kovassa kasvussa, mutta kuinka todellisuudessa lienee jääräpäisen humanistin laita, jos liiketoiminta ei kiinnosta ja ennemmin löisi auki ranteensa kuin opiskelisi kauppatieteitä kielitaitonsa tueksi? Kääntäminen tai tulkkaus kiinnostaa ainakin jollakin tasolla, ja siihen liittyen minulla on myös opintoja edessä. Tuntuu, ettei esimerkiksi kiinalaisia elokuvia tai kirjoja kovin usein käännetä suoraan alkuperäiskielestä suomeksi, vaan työ tehdään aikaisemman, yleisempään kieleen tehdyn käännöksen pohjalta.

Hups, tämän tekstin oli itse asiassa tarkoitus liittyä löyhästi Google Analytics –sivustoon! Ennen ajautumistani harhateille halusin kevennyksenä kirjoittaa otteita sivun tarjoamasta osiosta, joka listaa hakusanoja, jotka Googleen syötettyään ihmiset ovat löytäneet tiensä blogiini. Joskus on hieno huomata, kuinka joku surffailija on oikeasti viettänyt pitkän ajan blogiani lukien ja eksynyt lukemaan useampiakin juttuja. Tällaista on viime aikoina tapahtunut muun muassa hakusanojen ”objektiivi pekingistä”, ”sotamuseo”, ”kiinan kieli” ja ”kiinan kielen opiskelu” kohdalla. Toivottavasti osasta eksyneistä on sittemmin tullut myös vakituisia lukijoita.

Lähes yhtä ilahduttavia ovat mielestäni satunnaiset visiitit, joiden hakusanat ovat välillä käsittämättömiä esimerkkejä siitä, mistä kaikesta ihmiset haluavat tietoa netistä löytää. Toisista hakusanoista en taas ole blogissani edes puhunut, mutta hakukoneeseen syötetyt sanat nyt vain sattuvat löytymään tekstieni joukosta (esimerkkinä ”japani ruokatavat”). Osa hakusanoista tuo jo nostalgisia tunnelmia, kun muistan, minkä tekstin vuoksi Google on blogiani hakijalle tarjonnut. Ehkä blogistani löytyykin jokaiselle jotakin, etenkin kun tekstejä on jo ehtinyt kertyä aika monta. Tässä joka tapauksessa kourallinen esimerkkejä hakusanoista:

kiinan kielen hyöty
äänekäs ryystäminen
huvittavan huonoa englannin kieltä kiinalaisittain
kiinassa tarvitaan
finnish idiot
tyttöjen hurmaaminen
satunnainen tupakoitsija
virtuaalimatkat koti
kiinalainen tyttöystävä
hello sir