sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Hakusanoja, osa II

Tuli taas mieleeni vilkaista, mitä Google Analytics kertoo blogini ”suosiosta”. Edelleen vaikuttaisi siltä, että joku täällä käy lueskelemassa, vaikka kirjoittelenkin nykyään luvattoman harvoin. Eli kiitokset taas kaikille blogiini eksyneille!

Erityisen yllättynyt olen siitä, että viime aikoina Googleen tehdyn sanahaun kautta sivuni on löydetty päivittäin useita kertoja, mikä on merkki siitä, että kirjoituksia eri aiheisiin liittyen on ehtinyt kertyä jo aika kattavasti. Seuraavassa erittelen hieman hakusanoja, joiden avulla Kiinasta tai muusta kiinnostuneet ovat sivuni löytäneet.

Sekä käyntikertojen että blogissani vietetyn ajan perusteella mitattuna selvästi eniten tänne päätyy kiinan kielestä ja sen opiskelemisesta kiinnostuneita lukijoita. Itse asiassa olen huomannut, että jos syöttää Googleen hakusanaksi "kiinan kieli", löytyy linkki blogiini heti ensimmäisten tarjottavien sivujen joukosta. Ei sentään ennen Wikipediaa tai muita itsestään selviä lähteitä, mutta mahtava juttu silti! Muita vastaavia hakusanoja ovat "kiinan opiskelu", "miten opin kiinaa" ja "kiinan kielen ääntämys". Usein hakusanoista voi saada ideoita uusille teksteille.

Kommenttien perusteella lukijoiden joukosta löytyy mukavasti sekä kiinan kielen aloittelijoita että kieleen jo ainakin jonkin verran tutustuneita. Mielelläni myös ihan pyynnöstä kirjoittaisin johonkin tiettyyn kielen osa-alueeseen liittyen omista kokemuksistani ja jakaisin opiskeluvinkkejä.

Myös Suomen ja Kiinan väliset kulttuurierot tuntuvat kiinnostavat ihmisiä, ja aiheeseen liittyen blogista löytyykin jokunen Pekingin-harjoitteluni aikainen juttu. Mielestäni tällaisia asioita on kivointa etsiä monien erilaisten ihmisten blogeista, sillä jokainen eri syistä Kiinaan päätyvä kokee asiat omalla tavallaan, puhumattakaan siitä, että ihmiset myös päätyvät hieman eri puolille valtaisaa, kulttuurisesti ja maantieteellisesti monimuotoista Kiinaa. Eikä liene yllätys, että suomalainen mielellään lukee kokemuksia juuri toisen suomalaisen näkökulmasta. Kannattaa vilkaista ainakin hiljattain Guangzhouhun vaihtoon lähteneen Saran ajatuksia täältä.

En ihan tiedä, millä logiikalla Analytics mittaa sivustossa vietetyn ajan, sillä hakusanoista noin kolme neljännestä on johtanut kestoltaan olemattomiin vierailuihin. Sellaisten "visiittien" joukosta kuitenkin löytyy usein ne mielenkiintoisimmat hakusanat, jotka pistävät välillä miettimään, että mitäköhän sellaista olen mennyt kirjoittamaan, että blogini voi niiden sanojen avulla internetistä löytää… Alla suosikkejani, joukossa toki myös vähemmän ihmeellisiä esimerkkejä:

kiinan opiskelu on vaikeaa
kuinka opetella kieli nopeasti
olen onnistunut opinnoissani
mitä kieltä opiskella
sujuva oppiminen

henri kiinan kielellä
huono kiinapäivä
missä on vessa
kuinka usein vessaan
vessat ilman koppeja

rauhallisen taivaan aukio
kiinalainen tyttöystävä
vinkkejä tyttöjen hurmaamiseen (en muista tarjonneeni vinkkejä)
kiinan kääntäjä tampere (kysyntää siis olisi!)
gay tampere (hmm...)

Ei kommentteja: