Pieni onnistuminen piristää

Kiinan kielen opiskelu Suomesta käsin ei välttämättä aina tunnu kovin palkitsevalta, kun oppimaansa ei heti pääse soveltamaan käytännössä. Ainakin itse olen huomannut, että vaikka edistyn opinnoissani lähes päivittäin, palan kuitenkin jatkuvasti halusta päästä tallustamaan kiinalaisille kaduille, syömään katujen varsilla sijaitsevissa pienissä pöydissä ja käyttämään kielitaitoani, joka kaikesta päätellen on parantunut roimasti siitä, kun reilu vuosi sitten palasin Pekingistä Suomeen. Jaksankohan odottaa vielä vuoden...

Tasaiseen ahkerointiinkin voi onneksi saada valonpilkahduksia, jos vain on rohkea ja tietää mistä etsiä. Esimerkiksi Tampereen yliopistolla tapaa silloin tällöin kiinalaisia vaihto-oppilaita, ja heidän kanssaan on tullut jonkin verran yritettyä, vaikka muut yhteiset kielet usein ottavatkin vallan. Opiskelumotivaatioon saan itse parhaita lisätehoja silloin, kun onnistun aivan puun takaa yllättämään jonkun puhumalla hieman kiinaa.

Näin minulle kävi viimeksi heinäkuussa kotikaupungissani, missä kiinaa varmasti kuulee harvemmin puhuttavan. Vanhempani tiesivät kertoa, että viereisellä kadulla asuu kiinalainen nainen tyttärensä ja suomalaisen miehensä kanssa. Olin menossa aikani kuluksi poimimaan mustikoita, ja hieman tarkoituksella valitsin heidän taloaan lähellä sijaitsevan paikan. Kuin kohtalon iskusta kiinalaiset tulivat juuri silloin minua vastaan, ja pulssini kiihdyttyä älyttömästä jännityksestä sain viimeinkin änkytettyä: 你们是中国人吧。 En varmasti koskaan unohda hämmästynyttä ilmettä naisen kasvoilla, kun hän sanani kuultuaan käveli suu ammollaan minua kohti ja kysyi, 你怎么会说中文？ Juttelimme siinä kymmenisen minuuttia; hän kyseli, kyseli ja kyseli, kehui kovasti ääntämystäni, osoitti sitten minulle parhaat mustikkapaikat ennen kuin toivotti minut tervetulleeksi heidän kotiinsa syömään ja opettamaan hänen tyttärelleen vähän suomea, milloin vain satun olemaan kaupungissa. Mieleeni palautui heti muistoja siitä, kuinka mielettömän ystävällisiä ja kohteliaita kiinalaiset osaavat olla, ja luonnollisesti olin koko loppupäivän onneni kukkuloilla.

Toisen piristysruiskeen sain pari päivää sitten. Olin aikaisemmin lähettänyt entiselle kiinalaiselle työtoverilleni pitkästä aikaa sähköpostia, ja tällä kertaa olin vihdoin uskaltautunut kirjoittamaan kiinaksi. Paluuviestissä hän sitten onnitteli minua edistymisestäni kirjoitetun kiinan parissa todeten, että viestini olisi yhtä hyvin voinut olla ihan oikean kiinalaisen kirjoittama!

Jälleen mielessäni nousi mieletön riemu yhdestä pienestä kohteliaisuudesta, ja mieleni teki unohtaa kaikki muu viikoksi ja painaa vain nenä kiinni kiinan kielen oppikirjoihin. Tunnen itseni välillä hieman lapselliseksi innostuksen puuskieni kanssa, vaikka ehkä ne kuitenkin ovat vain positiivisia merkkejä siitä, että opiskelen kiinaa edelleen pääasiassa omaksi ilokseni. Toivon, että muillakin opiskelijoilla se sisäinen lapsi (edes joskus) herää onnistumisen hetkinä.

Joka tapauksessa, palatakseni vielä viime aikoina pohdiskelemaani HSK-aiheeseen: sähköpostirohkaisun myötä päätin uskaltautua kirjoittamaan eräälle Konfutse-instituutin kiinalaiselle professorille testiin liittyvän sähköpostin kiinan kielellä. Yritän kertoa hänelle lyhyesti opiskeluhistoriani ja ilmaista tämänhetkisen kielitaitoni (varmaankin pääasiassa lukuina), minkä jälkeen pyydän häntä kertomaan, minkä tason testiin minun kannattaisi osallistua. Vastauksen saatuani kirjoittelen HSK:sta taas lisää.