Kymmenentuhatta aaltoa

Kiinalaiset elokuvat jäivät osaltani haaveeksi, kun Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin viimeisen viikonlopun bonusnäytöksien joukossa ei niitä juuri ollut. Eipä siinä mitään, näkemäni neljä elokuvaa olivat silti kukin noin neljän tähden arvoisia, eikä viikonloppu todellakaan ollut pettymys. Lisäksi Zhang Yimoun Blood Simple -remake esitetään tulevana viikonloppuna Tampereen Niagarassa.

Sain kuitenkin aimo annoksen kiinalaista kulttuuria - hieman yllättävästä suunnasta: Helsingin taidehallissa on nähtävissä vielä lokakuun 10. päivään asti britti Isaac Julienin hieno videoinstallaatio Ten Thousand Waves. Olin täysin myyty heti taidehallin mainosjulisteen nähtyäni: maailman upein nainen (oma mielipiteeni!) Maggie Cheung kuvankauniissa kiinalaisessa maisemassa...


Elegantin viehättävä Maggie oli vahvasti esillä nelisen vuotta sitten, kun kiinalaisen ja hongkongilaisen elokuvan yliannostus työnsi minua kohti ensimmäistä kiinan kielen kurssiani. Vielä tänäkin päivänä, kun kiinalaiset tiedustelevat syitä kiinnostukselleni kiinaa ja Kiinaa kohtaan, vastaan leikilläni: 因为我很喜欢张曼玉。 ("Koska pidän niin paljon Maggie Cheungista.")

Valkokankaalla lähes sadassa elokuvassa loistanut supertähti on viime vuosina loistanut lähinnä poissaolollaan: hänen edellinen kunnon roolityönsä on vuoden 2004 elokuvassa Clean. Sittemmin on "nähty" vain pari Special Appearance -roolia sekä pois leikattu kohtaus viimeisimmässä Tarantinon leffassa. Wikipedian mukaan Maggie olisi siirtynyt näyttelemisestä elokuvasäveltämisen puolelle.

Ten Thousand Waves tarjoaa yllin kyllin taivaalla liitelevää Maggieta, mutta onneksi paljon muutakin. Kolmessa eri salissa yhdeksällä valkokankaalla esitettävä installaatio pyörii muun muassa nykyajassa, muinaisessa Kiinassa, Maon ajassa ja Shanghailaisella elokuvastudiolla. Välillä nähdään kikkailua kalligrafialla sekä kohtauksia kulissien takaa - taustalla kuullaan musiikkia, englanniksi lausuttuja runoja ja kiinankielisiä huudahduksia.

Helsingin taidehalli sai kunnian ensimmäisenä Euroopassa esittää Julienin installaation. Kannattaa siis rientää vielä paikalle, jos vain suinkin ehtii! Vinkkinä mainittakoon vielä, että 50-minuuttinen näytös pyörii eri huoneissa ilmeisesti samassa tahdissa, eli katsoja voi harrastaa samalla liikuntaa huoneesta toiseen ilman pelkoa siitä, että jotain jäisi näkemättä. Itse istuin koko ajan yhdessä ja samassa huoneessa, mikä ei tosin sekään ollut yhtään hullumpaa - kolmeltakin hieman toisistaan poikkeavaa materiaalia näyttäneeltä kankaalta sai mukavan monipuolisesti vaihtelua.