Puoli vuotta kiinaa, osa III

Jatkan nyt tätä itseään toistavaa perinnettä – vaikkei raporttini ketään kiinnostaisikaan, on itselleni hyödyllistä pohtia, mitä olen puolen vuoden aikana saanut aikaan ja millä keinoin. Ainakin pystyn tarjoamaan kiinnostuneille mahdollisuuden vilkaista yhden kiinan kielen opiskelijan tekemisiä. Blogiani säännöllisemmin lukevat löytävät varmasti alta pointteja, jotka olen maininnut aikaisemminkin.

Aloitetaan uutisilla, ja hyvillä sellaisilla: pääsin heittämällä läpi uuden HSK-kokeen nelostasosta! Vaatimuksena oli saada oikein 60 % kysymyksistä, mikä tässä tapauksessa tarkoittaa 180/300 pistettä. Oma pistemääräni oli 249 (kuuntelu 77/100, luetunymmärtäminen 85/100, kirjoittaminen 87/100), mikä tuli yllätyksenä ainakin siinä mielessä, että oikea testi ei suuresti eronnut netissä tarjolla olevasta mallikokeesta (jonka oletin olevan selvästi helpompi). Viisi kuudesta vastauksesta meni siis oikein, ja jäänkin nyt vain tyytyväisenä odottelemaan nimelläni ja kuvallani varustettua todistusta Kiinasta. Viitostasoa suorittamaan minulla ei ole erityisen suuri hoppu – ehkä kokeilen sitä joskus Kiinassa (jatkosuunnitelmistani lisää myöhemmissä postauksissa).

Viimeiset puoli vuotta olen opiskellut kiinaa tutuiksi tullein keinoin, mutta onneksi sieltä täältä olen onnistunut löytämään vaihtelua yksin opiskeluuni. Uusia kirjoitusmerkkejä opin 105 kappaletta, mikä on edelleen hyvin alhainen määrä sanavarastoni karttumiseen nähden: opin noin viisi uutta sanaa tai sanontaa jokaista uutta merkkiä kohden. Opiskelutahtini olen pyrkinyt pitämään sellaisena, että sanavarastoni karttuisi vuoden aikana 1000–1200 sanalla. Näin siksi, että haluan antaa riittävästi aikaa muille opinnoilleni, jotta varmasti valmistun ensi kesään mennessä. Toisaalta muistini on erittäin rajallinen, ja jos yritän liikaa, alkaa kirjoittava käteni kitistä; myös aktiivinen vanhan kertaaminen vie paljon aikaa uuden oppimiselta, mutta niin sen kai pitäisikin. Uusia sanalistoja kootessani olen edelleen käyttänyt materiaalia New Practical Chinese Reader -kirjoista (olen edennyt kirjasarjan viidenteen osaan, joka on jo melko työläs ja haastava) sekä ChinesePod:in Intermediate-tason oppitunneista.

Kertaamiseni mullistui täysin, kun päätin lainata kirjastosta kiinankielisen romaanin. 190-sivuinen ihmissuhdedraama turhautti ja ilahdutti minua lähes puolen vuoden ajan, kunnes viimein sain sen luettua loppuun. Välillä lukiessa ahdisti, kun en tiennyt, mistä kertoja tai henkilöhahmot puhuvat. Päätin kuitenkin jo alussa, että luen kirjan läpi ilman sanakirjaa harjoitellakseni vain ääneen lukemista ja palauttaakseni ennestään oppimaani sanastoa mieleeni. Kokemus oli erittäin positiivinen, ja aionkin pian hakea tilalle uuden kirjan. Itse asiassa ei olisi pahitteeksi alkaa lukea samaa kirjaa toistamiseen, mutta enpä taida kehdata omia kirjaston kirjaa liian pitkäksi ajaksi! Jonakin päivänä, kun oppikirjat ja ChinesePod alkavat viimein tympäistä oikein kunnolla, alan melko varmasti käyttää romaaneja pääsääntöisenä opiskelumateriaalinani.

Tämän lukukauden aikana olen myös saanut jonkin verran paremmin tuntumaa puhuttuun mandariinikiinaan. Tästä kiitos uusille tuttavilleni sekä yllättävän korkeatasoisille Chinese Language Group -tapaamisille, joita olemme pitäneet Tampereen yliopistolla – sitkeästi perjantai-iltapäivisin. Olemme pelanneet mm. kiinalaista 三国杀-korttipeliä ja sanaselityspelejä, katselleet videoita, harjoitelleet mittasanoja, pohtineet eri sanoille vastakohtia, tai jutelleet muuten vain, vaikka kissoista tai juustosta. Kiinalaisopiskelijoita on ollut paikalla yleensä enemmän kuin kiinaa opiskelevia, mistä suuri kiitos ystävällisille kiinalaisille!

Joko sujuvaa tai melko hyvää kiinaa puhuvia suomalaisopiskelijoita paikalla on ollut yleensä 2–4, lisäksi eräs amerikkalainen vaihto-oppilas on ollut aktiivisesti mukana. Ryhmään on periaatteessa jokainen tervetullut, mutta käytännössä on käynyt niin, että vähemmän edistyneet ovat lakanneet käymästä tapaamisissa. Tätä ilmiötä on vaikea kommentoida ilman, että jotakuta alkaa harmittaa: toisaalta ryhmätapaamisten järjestäminen on palkitsevinta ja järkevintä, kun kieltä oikeasti käytetään – viime lukuvuonnahan vastaavassa ryhmässä ei puhuttu kiinaa oikeastaan ollenkaan. Toisaalta myös vähemmän edistyneet tarvitsevat mahdollisuuksia päästä puhumaan edes vähän. Jos kiinalaiset eivät jo valmiiksi olisi niin ihailtavan aktiivisia, voisi joku suomalainen opiskelija kohteliaasti tiedustella, josko joku heistä olisi kiinnostunut vetämään toista, vähemmän edistyneille tarkoitettua ryhmää...