lauantai 11. heinäkuuta 2009

Pagodimetsä

Viimeinen vierailemani paikka Pekingissä on yksi vanhimmista, pienimmistä ja kauneimmista. Parin tunnin matkan päästä suurkaupungin keskustasta sijaitseva pagodimetsä (Yinshan Pagoda Forest - 银山塔林) tarjoaa häikäisevää silmänruokaa seitsemän yllättävän pienellä alueella ylpeänä seisovan, Jin-dynastian aikana 1400-luvulla pystytetyn, kauniisti koristellun pagodin muodossa. Pagodeista jokainen kuului aikanaan jollekin Jin-dynastian tunnetulle mestarille. Niiden välissä sijaitsi ennen myös pieniä buddhalaisia temppeleitä ja pyhäkköjä. Nyt temppeleistä on jäljellä vain ääriviivat, ja alueen portin kupeessa sijaitsevia historia- ja karttakylttejä lukiessa voi vain kuvitella, kuinka upea ja jylhä tämä paikka on ennen muinoin ollut. [kuvat poistettu jälkikäteen]





Kameran kanssa liikkuvaa ei yhtään häiritse se, että pagodien taustana komeilevat kauniit vuoret, tai se, ettei paikalle kovin moni matkailija tietään löydä. Rauhallisessa tunnelmassa kannattaa istahtaa pienen, syrjäisen pöydän ääreen nauttimaan eväitään, minkä jälkeen voi jaksaessaan kokeilla, millaisiin paikkoihin alueen reunamilta kohoavat portaikot lopulta vievät. Omalla seurueellani tuli valitettavasti tuona päivänä hieman kiire, sillä matka paikan päälle kesti odotettua kauemmin: kuljettajamme ei aluksi tiennytkään ihan tarkkaan, minne oli tarkoitus mennä, ja perille pääsy viivästyi (melko tavallista Pekingin kokoisessa kaupungissa). Koska olimme sopineet palaavamme kotiin tiettyyn, melko aikaiseen kellonaikaan, jouduimme lähtemään takaisin melko pian. Kokemus kuitenkin kertoo, että vuorelle päin kohti tuntematonta johtavia portaita kannattaa Kiinassa kiivetä, sillä ei niitä sinne turhan päiten ole rakennettu!

keskiviikko 8. heinäkuuta 2009

Viimeisiä tunnelmia

(Parin viimeisen Kiinan-kuukauteni aikana minulla ei ollut Blogspot-sivustolle asiaa, joten kirjoittelin blogiani toisessa osoitteessa. Sinä aikana julkaisemani kymmenen kirjoitusta päätin siirtää myös tähän minulle tutumpaan blogiin, ja tässä osoitteessa aion myös jatkaa kirjoitteluani.)

Puoli vuotta on nyt vierähtänyt Pekingissä, ja tänään pääsen kolmen tuskastuttavan lennon myötä vaihtamaan Kiinan pääkaupungin tappavan helteen Tampereen siedettävään sellaiseen. Tuntuu uskomattoman hyvältä päästä vaihteeksi takaisin Suomeen, vaikka samalla olen varma siitä, että palaan vielä Kiinaan.

Olen suhteellisen tyytyväinen työharjoitteluuni: vaikkei minusta koskaan tulisikaan opettajaa, olen saanut arvokasta kokemusta erilaisten ihmisten kanssa työskentelemisestä ympäristössä, jossa asiat hoidetaan useimmiten suomalaisesta näkökulmasta täysin käsittämättömällä tavalla. Vieraaseen kulttuuriin tutustumisessa mikään ei voita sen kokemista itse paikan päällä, ja pyrinkin alusta asti pitämään mielessä sen, ettei täällä välttämättä asioita huonommin hoideta, vain eri tavalla. Kiinalla on sivistystä takana jonkin verran pitemmältä ajalta kuin minun kotimaallani, joten olisi suorastaan ylimielistä ajatella toisin.

Kokemusta kiinan puhumisesta en saanut niin paljon kuin olisin halunnut: useimmiten asioista keskusteltiin työpaikallani englanniksi, ja työpaikkani ja asuntoni epäsuotuisasta sijainnista johtuen en voinut päivittäin astua ovesta ulos ja ruveta hoitamaan asioitani kiinaksi. Tästä huolimatta uskon kehittyneeni huomattavasti sekä kirjoitetun että puhutun kielen suhteen, ja kotiin palattuani jatkan entistä motivoituneempana kielen opiskelua – olen varma, että seuraavalla kerralla Kiinassa alkaa juttu luistaa jo lyhyen oleskelun jälkeen.

Blogiani ja sen tulevaisuutta en ole ehtinyt viime aikoina kauheasti ajatella, mutta haluaisin kuitenkin jatkaa sen kirjoittamista: suomeksi kirjoittaminen on minulle hyvää terapiaa ja tärkeää harjoitusta, lisäksi Kiinasta tai kiinasta kirjoittaessa itse kirjoittajakin oppii välttämättömän tiedonhaun myötä aina mukavasti jotain uutta. Jokunen matka- ja nähtävyysvinkki on vielä luvassa, mutta sen jälkeen blogistani tulee varmasti monien silmissä huomattavasti tylsempi.

Haluaisin kirjoittaa kiinan kieleen ja sen opiskeluun liittyvistä asioista, joten kiinan parissa puurtavilta urheilta sieluilta ottaisin mielelläni vastaan vinkkejä, ehdotuksia tai toiveita. Kotonani odottaa suuret pinot Kiinaan liittyvää kirjallisuutta ja kiinalaisia elokuvia, ja olen ajatellut, että niistäkin saisi mielenkiintoista jutun juurta aikaiseksi – suosituksia siis luvassa. Lisäksi aikeissani on alkaa seurata aktiivisemmin Kiinan ajankohtaisia tapahtumia ja uutisia, joten kenties uskallan pohdiskella ja kommentoida niitäkin ääneen blogini välityksellä.

Yllä kuvattu joko kuulostaa kiinnostavalta tai sitten ei – joka tapauksessa ”对对对” jatkaa tästä eteenpäin vanhassa tutussa Blogspot-osoitteessa. Tervetuloa mukaan!

HSK

Kiinassa ja myös maailmalla luultavasti tunnetuin keino mitata omaa kiinan kielen kirjallista osaamistaan on nimeltään HSK, Hanyu Shuiping Kaoshi (汉语水平考试), eli vapaasti suomennettuna kiinan kielen tasokoe.

Koe on ainakin toistaiseksi mahdollista suorittaa kolmella eri tasolla: Basic (HSK-tasot 1-3), Elementary/Intermediate (3-8) sekä Advanced (9-11). Suomessa tietääkseni vain Jyväskylän yliopisto on tarjonnut syksyisin mahdollisuutta yrittää, tosin korkeimmalle tasolle tähtäävää koetta ei sielläkään ole mahdollista suorittaa. Tämä ei ole sinänsä mikään yllätys: korkeimmalle tasolle yltävien suomalaisten määrä on varmasti vähäinen, ja mikäli jonkun kielitaito sattuu olemaan niin hyvä, on hänellä todennäköisesti kosolti tilaisuuksia suorittaa koe myös Kiinassa. Jos itse joskus yllän noin korkealle, olen varmastikin asunut Kiinassa jo pidempään.

Itse olen kokeillut kahdesti Elementary/Intermediate-tason koetta: ensimmäisen kerran yritin läpäistä sen noin vuoden kieliopintojen jälkeen Suomessa. Silloin oletin hölmösti, että kahden alkeiskurssin (elementary course) ja kahden jatkokurssin (intermediate course) suorittaminen hyvin arvosanoin tarkoittaisi sitä, että olisin valmis keskitason kokeeseen. En ymmärtänyt kokeessa mistään mitään, joten epäonnistuin surkeasti. Tasoni olisi ollut juuri sopiva Basic-kokeeseen.

Toisen HSK-tilaisuuden sain toukokuussa työpaikallani, joka järjestää kokeita ei-kiinalaisille opiskelijoilleen säännöllisesti. Olin edelleen osan koeajasta täysin ulalla, mutta huomasin kuitenkin kielitaitoni kehittyneen selkeästi puolentoista vuoden aikana. Sekä luetun- että kuullunymmärtämisosioissa oli monia pitkiä pätkiä, joihin liittyviin kysymyksiin en osannut vastata (kyseessä on onneksi monivalintakoe, joten joka neljännen vastauksen pitäisi osua!), mutta niissäkin osioissa oli mukana lyhyitä ja ytimekkäitä kohtia, joiden kanssa ei jäänyt paljon epäselvyyttä. Kielen rakenteeseen ja kielioppiin liittyvät kysymykset menivät jo rutiinilla, ja yllätin itseni vastaamalla oikein aika moneen kohtaan viimeisessäkin osiossa, jossa tulee käsin kirjoittamalla täyttää tekstissä olevat aukot. Tuloksena HSK-taso 3 (kahdesta mahdollisesta kolmosesta se vahvempi, eli Elementary C) ja taskussa todistus, jonka voin liittää seuraavaan työhakemukseeni (en kuitenkaan aio laittaa sitä kehyksiin, vaikka ylpeä siitä olenkin)!

Toista kertaa yrittäessäni havaitsin, että HSK on rakenteeltaan ja kysymyksiltään melko samanlainen kerrasta toiseen: kysymykset toistavat itseään, mutta tekstit ja dialogit vaihtelevat. Tavallaan kyse onkin hyvin kiinalaiseen tyyliin välillä siitä, että tietää, minkälaisia kysymyksiä odottaa ja osaa sitten vastata niihin tietyllä tavalla. Hyvä keino parantaa arvosanaansa on osallistua kokeeseen mahdollisimman usein: vaikkei oma kielitaito kokeiden välisenä aikana ehtisikään merkittävästi kehittyä, on itse koe kerta kerralta tutumpi, ja joka kerta tietää paremmin, mihin kohdistaa energiansa.

HSK saattaa olla haastavuudessaan masentava kokemus, mutta mielestäni se tarjoaa aikuisopiskelijalle myös tärkeää motivaatiota muistuttaen samalla siitä, että tyhjästä lähdettäessä uutta, täysin vierasta kieltä ei opita käden käänteessä, vaan kovan ja kärsivällisen työn (tai kiinalaisen tyttö- tai poikaystävän) kautta. Suosittelen jokaista kiinan opiskelijaa kokeilemaan, ja jälkiviisaana kehottaisin aloittamaan ihan suosiolla Basic-tasolta – siitä on helpompi saada hyväksytty arvosana, ja siltä pohjalta on hyvä jatkaa kovempiin haasteisiin. On mukava jatkaa motivoituneena opiskelua, kun on virallinen todistus kielitaidosta taskussa.

Ensi vuonna aion osallistua taas kokeeseen ja harpata kertaheitolla viitostasolle!

Saasteita ilmassa

Jokainen varmasti tietää, että Kiinalla on jo pitkään ollut ongelmia pääkaupunkinsa ilmanlaadun kanssa, ja että samoin on monien muidenkin kiinalaisten kaupunkien kohdalla. Roimia parannuksia on kuitenkin tehty viimeisen vuosikymmenen aikana, ja suhteellisen saasteettomien päivien määrä Pekingissä on ollut pienessä kasvussa vuodesta toiseen.

Viimevuotisten olympialaisten alla muun muassa suljettiin tehtaita ja pistettiin puolet autoista rekisterikilven viimeisen numeron perusteella pois tien päältä. Kisojen aikana pekingiläiset kuulemma hämmästelivätkin kaupunkinsa harvinaisen raikasta ilmaa, ja jokainen varmasti haluaisi vielä jonakin päivänä kokea vastaavaa vähän useammin. Jos tähän kaavaan yhdistää ilmansaasteiden ennen pitkää tuoman raskaan taakan Kiinan terveydenhuoltojärjestelmälle, voidaan elätellä toiveita siitä, että jonkinlaisia investointeja ja toimenpiteitä olisi luvassa. Kiire tosin alkaa olla melkoinen, sillä kaupungin kaduille ilmestyy kansalaisten elintason noustessa uusia saastuttajia kovin huolestuttavaa tahtia. Joukkoliikenteen parantamiseksi tehdään ainakin jotakin, sillä työpaikkani (joka sijaitsee noin 25 kilometrin päässä keskustasta) läheisyyteen rakennetaan parhaillaan metroasemaa!

Tällä hetkellä saamme kuitenkin elää sen tosiasian varjossa, että Pekingissä jokainen päivä on erilainen. Joskus on vaikea erottaa, onko ilmassa saasteita, sumua, vai kenties molempia - hyvinä päivinä ei juuri näe kumpaakaan. Tällä viikolla esimerkiksi keskiviikko näytti rankkasateen myötä ihan aidosti sumuiselta, mutta hikisen otsan pyyhkiminen työpäivän päätteeksi paperilla paljasti karun totuuden: ilmassa oli muutakin kuin sumua.

Olen ottanut asuntolani katolta jonkin verran kuvia erilaisina päivinä. Näkymä pohjoiseen päin katsoessa on toisinaan kaunis, toisinaan masentava.




798 Art District

Tässä mahtava suositus vähänkin taiteesta pitäville: Pekingin kuuluisa taidekeskus 798 Art District tarjoaa mahdollisuuden pitkään ja mielenkiintoiseen päivään taiteen parissa - ilmaiseksi, jos ei lasketa metron, bussilipun tai taksimatkan hintaa!

Entiselle tehdasalueelle Pekingin itäpuolelle syntynyt 798 kiehtoo monista eri syistä. Mahdollisuus vierailla kymmenissä taidegallerioissa ihastelemassa todella monipuolista taidevalikoimaa – perinteisemmästä kiinalaistaiteesta abstraktiin moderniin taiteeseen – on jo itsessään paikalle houkutteleva tekijä. Ymmärtääkseni suurin osa näytteillä olevista töistä on myynnissä, mikä selittää sen, että sisäänpääsymaksuja ei ole. Asuntonsa tyhjiin, valkoisiin seiniin kyllästynyt löytää alueelta helposti jotakin ainutlaatuista sisustuksensa helmeksi.

Orastavana valokuvauksen harrastajana pidän suunnattomasti alueen puitteista – vanhoista, rupuisen näköisistä tehdasrakennuksista. Sisältäpäin tyylikkäät taidegalleriat ja pikkuputiikit näyttävät ulkoa katsottuna karuilta, spraymaalilla tai mainoksilla tapetoiduilta tiili- tai betonirakennuksilta, ja ympärilleen vilkuillessa maisemaa hallitsevat useimmiten putket, tiiliseinät ja savupiiput. Voin vain kuvitella, kuinka kotoisaksi boheemit kiinalaistaiteilijat tai paikalle tulevat ulkomaalaiset vierailijat saattavat olonsa tuntea.






Myös alueella liikkuminen on äärimmäisen rauhoittava kokemus. Autoja on vain vähän, eikä ihmisiäkään taida kovin usein olla tungokseksi asti. Jokaisen kulman takaa löytyy uusia yllätyksiä, oli kyseessä sitten mielenkiintoinen taidegalleria, ulos pystytetty taideteos tai pieni matkamuistokauppa, josta voi löytää hieman persoonallisempia tuliaisia kuin esimerkiksi Pekingin kuuluisammilta rihkamamarkkinoilta (vaikka kyllä täältäkin tusinaroskaa löytyy yllin kyllin). Kylmiä juomia tai jäätelöä löytää kuumana päivänä helposti, ja pieniä ja viihtyisiä ravintoloita on siellä täällä. Taidetta löytää ulkonakin yllättävistä paikoista, joten kävellessä kannattaa katsella ympärilleen ja bongailla isompia tai pienempiä teoksia esimerkiksi rakennusten seiniltä ja katoilta.

tiistai 7. heinäkuuta 2009

Kunnianosoitus pimeille takseille

Pekingissä on arviolta 66 000 ihan oikeaa taksia, mutta suurin osa omista taksimatkoistani on ollut pimeitä kyytejä - työpaikkani portin kupeessa odottaa päiväsaikaan kellonajasta riippumatta kymmenkunta autoa. Kyyti lähimmälle keskustaan johtavan bussilinjan pysäkille tai sieltä takaisin maksaa 10 RMB; kova tinkaaja pääsee tarvittaessa kolmellakympillä hieman kauempana sijaitsevalle viitoslinjan metroasemalle.

Pimeään taksiin ei aina kannata luottaa - jos liikut yksin oudolla alueella ja päämäärästäsi tai reitistä on pienintäkään epäselvyyttä, suosittelen, että odotat ihan oikean taksin osumista paikalle: odotus on harvoin pitkä, ja huijauksen riski on huomattavasti alhaisempi. Oman asuinalueen lähellä onkin sitten hienompi värvätä kuljettajia, kun heidän kasvonsa ovat ehtineet käydä tutuiksi ja matkapuhelimen muistista löytyy jo useamman kuin yhden Wang-kuljettajan numero, johon ei kuitenkaan ole koskaan uskaltanut soittaa.

Tutut kuljettajat tietävät, että minä olen se ulkomaalainen, joka kulkee lyhyemmän matkan taksilla ja jatkaa sieltä matkan epämukavuudesta ja hitaudesta piittaamatta bussilla kohti keskustaa, kun taas monet muut asiakkaat ottavat mieluiten taksin pidemmälle voidakseen jatkaa matkaansa kätevämmin ja nopeammin metrolla. He pitävät minua varmasti nuukana (ulkomaalaisilla kun pitäisi rahaa riittää), vaikka oikeasti yritän ottaa täälläkin ympäristön huomioon ja käyttää mahdollisimman paljon julkisia kulkuvälineitä.

Palatessani keskustasta on ilahduttavaa nähdä, kuinka laowain naaman bongannut tuttu kuljettaja säntää bussini perään ja oven avauduttua päihittää kaikki kilpailijansa toistamalla voitonriemuisesti työpaikkani nimeä.

Pimeän taksin kuljettaja ei koskaan haaskaa aikaa, joten kannattaa kiinnittää turvavyö, mikäli auto on sellaisella varustettu. Olen kokenut lukuisia riemastuttavan jännittäviä hetkiä taksien kyydissä, ja kuitenkin saan aina outoja katseita kiinnittäessäni (tai etsiessäni) turvavyötä. Pimeiden taksien kyydissä olen myös oppinut, kuinka täällä päin kannattaa käyttäytyä liikenteessä, mikäli haluaa päästä eteenpäin. Alla jokunen perusasia:

- Jos polkupyöräkaistalla ei ole autoja, pääsee sitä pitkin ruuhka-aikaan hienosti jonon ohi.
- Näkyvyydeltään huonon risteyksen läpi kaahatessa riittää, että varoittaa muita lähestymisestään esimerkiksi tööttäämällä taukoamatta tai illan pimeydessä vilkuttamalla valojaan.
- Vaikka toinen auto olisi kääntymässä vastakkaisesta suunnasta samalle tielle kuin sinä, se kyllä väistää koostaan riippumatta, joten kiilaa vain rohkeasti eteen.
- Punaisen valon todellinen väri on täysin tulkinnanvarainen, jalankulkijat pitävät itsestään huolen.
- Älä odota vasemmalle kääntyessäsi sopivaa hetkeä, vaan koukkaa rohkeasti vastaantulijoiden eteen - he hiljentävät varmasti tai vaihtavat nopeasti kaistaa.

Taksikuskit ovat olleet myös kielitaitoni kehityksen suhteen tärkeässä roolissa, sillä he ovat tavallisesti erittäin uteliaita ulkomaalaisen asiakkaan asioista – ulkomaalainen tuo selvästi mukavaa vaihtelua heidän päiviinsä. Kansalaisuuteni (harva tietää, missä Suomi sijaitsee) ohella useimmat heidän esittämänsä kysymykset liittyvät Kiinaan tulooni – siihen, olenko opiskelija vaiko töissä, paljonko tienaan ja kuinka kauan olen ollut Kiinassa. Myös mielipiteitäni kiinalaisia naisia kohtaan pidetään erityisen kiinnostavina, samoin kuin ajatuksiani kiinalaisesta ruoasta. Osa kuljettajista puhuu todella vahvalla Pekingin murteella, mutta toisinaan onnistun käymään heidän kanssaan pitkiäkin keskusteluja.

Teekaupunki

Viime viikkoina tämä hiljainen suomipoika on alkanut katsella kalenteria ja laskeskella, kuinka monta päivää on enää jäljellä kotiinpaluuseen. Paluuni on niin lähellä, mutta silti vielä niin kaukana, ja koti-ikävä on kova. Minusta onkin tästä johtuen tullut jonkin verran introvertimpi: vietän iltani mieluiten yksin asunnossani kiinaa opiskellen tai muuta hyödyllistä puuhaillen, enkä ole ollut töissäkään erityisen sosiaalinen.

Ulkona olen sentään jaksanut viikonloppuisin käydä - perjantai-iltainen seikkailuni läpi Pekingin keskustan pimeiden mutta vilkkaiden hutongien sai minut taas vakuuttuneeksi siitä, että palaan Kiinaan ehdottomasti vielä jonakin päivänä, ja silloin en aio tulla yksin enkä myöskään asua 25 kilometrin päässä kaupungin ydinkeskustasta.

Tänään saatoin luultavasti (toivottavasti) päätökseen matkamuistojen ja tuliaisten hankkimisen - tosin jotain pientä saattaa vielä matkalaukun täytteeksi löytyä, mutta en kuitenkaan halua edes yrittää löytää jokaiselle jotakin. En halua kuluttaa vain tavan vuoksi, joten jos olet tuttava mutta et saa heinäkuussa lahjaksi materiaa, olet tervetullut kotiini nauttimaan kupposen laadukasta teetä.

Vierailin nimittäin ilmeisesti Aasian suurimmilla teeapajilla, Maliandao-nimisellä kadulla, joka on täpötäynnä teekauppoja ja teeostoskeskuksia. Niistä kuuluisin on Maliandao-teekaupunki (马连道茶城), laaja nelikerroksinen rakennus, jonka kolmesta alimmasta kerroksesta löytyy kirjaimellisesti satoja teekauppoja. Neljännessä kerroksessa onkin sitten - hieman yllättäen - suuri kamerakauppakeskus.

Paikkaan on helppo löytää ilman taksikyytiäkin: kulje metron ykköslinjalla ensin Military Museum -pysäkille ja jatka hetki jalan Yangfangdianlu-tietä pitkin kohti etelää. Tämän tien varrelta voit napata bussin numero 414, joka vie sinut perille (pysäkille nimeltä 马连道东里, ellen väärin muista) noin kymmenessä minuutissa. Kerron tämän siksi, että metroaseman ulkopuolella oleva taksikuski tarjoutui "ystävällisesti" heittämään minut sinne hintaan 50 RMB - täysin naurettava hinta alle viiden kilometrin matkasta Pekingissä. Älä siis tule huijatuksi.




Tuoksu on rauhallisen teekaupungin etuovesta sisään astuessa huumaava, ja heti alusta alkaen on selvää, että sieltä jokainen teetä rakastava sielu löytää mitä tahansa haluamaansa teehen liittyvää. Lukuisat liikkeet myyvät teen lisäksi paljon kauniita teenjuontiin liittyviä esineitä, kuten teekuppeja ja kokonaisia teeastiastoja. Jokaisen liikkeen myyjät haluavat kutsua sinut teepöydän ääreen, mikäli katseessasi on havaittavissa vähänkin kiinnostusta heidän tarjontaansa kohtaan. Voit kertoa heille, millainen tee sinua kiinnostaa, ja saat maistiaisia välittömästi - kiinalaiseen tyyliin. Teen laadusta ja mahdollisesta hinnasta voitte sitten keskustella (pääasiassa kiinaksi käydyn) juttutuokion jälkeen.

Itse ostin vihreää teetä rakastavalle siskolleni syntymäpäivälahjaksi Kiinan kuuluisinta sellaista, Xihulongjing-teetä (西湖龙井茶), ja ehkä vieläpä jonkun pienen bonuksen siihen kylkiäiseksi. Älkää kuitenkaan kertoko asiasta siskolleni!