Minun on jo pitkään ollut tarkoitus kirjoittaa kiinan kielen opiskelustani, ja nyt sain lukijani Saran pyynnöstä hyvän syyn päihittää laiskuuteni ja tarttua tuumasta toimeen. Tässä tekstissä kerron ylimalkaisesti, mitä olen tehnyt viimeisen vajaan kolmen vuoden ajan lähes päivittäin, ja kuinka olen onnistunut saavuttamaan lähes 1900 kiinalaisen kirjoitusmerkin tuntemuksen.
Lähtökohtana ahkeruudelleni, jota monet ovat ihan suoraan sanoneet jopa kadehtivansa, on se, että kiinan kielen opiskelu on ollut minulle alusta asti puhdas harrastus: kiinalaisten elokuvien yliannostuksen myötä minussa heräsi vuonna 2006 suuri kiinnostus Kiinan upeata kulttuuria ja kieltä kohtaan, enkä olekaan missään vaiheessa ajatellut, että opiskelisin hyvä ura tai muunlainen hyöty mielessä. Alusta asti on ollut helppo löytää päivittäinen motivaatio uuden oppimiseen, kun aihe kiinnostaa samalla tavalla kuin toisia kiinnostaa taide, jalkapallo tai vaikkapa tietokoneet.
Opettelen tätä nykyä noin kolme uutta sanaa päivittäin; minulla on pino sanalistoja, joita olen itselleni eri lähteitä käyttäen koonnut, ja jotka tunnollisesti opettelen käsin kirjoittamalla ulkoa kerratakseni niitä sitten yhä uudestaan ja uudestaan uudempia listoja päntätessäni. Olen kehittänyt kertaamisen suhteen hyvin vakiintuneen syklin, joka toistuu nyt noin puolen vuoden väliajoin – siten voin parhaiten varmistaa sen, että sanavarastoni ei kutistu toisesta päästä lisätessäni toiseen päähän päivittäin uutta sanastoa. Tekstit, joiden pohjalta olen sanalistani luonut, ovat kaikki myös tallella, ja luen niitä säännöllisesti sekä uutta oppiessani että vanhaa kerratessani. Seuraavassa kerron lyhyesti eri lähteistä, joiden pohjalta olen vaihdellen koonnut itselleni uutta opiskeltavaa.
Oppikirjat
Kiinan kielen oppikirjat ovat mielestäni olleet aina hieman tylsiä, sillä minusta tuntuu, että ne kaikki näyttävät samalta ja että ne ovat ”samasta puusta veistettyjä”. Oppikirjat (tai valokopiot niistä) olivat kuitenkin käytössä seitsemän yliopistossa käymäni kiinan kurssin aikana, ja olin niihin silloin ihan tyytyväinen. Niistä sain tärkeän pohjan yleisimmistä kirjoitusmerkeistä ja sanoista, ja siitä materiaalista oli hyvä ponnistaa itseäni enemmän kiinnostaviin ja haastavampiin lähteisiin. Syksyllä tarkoitukseni on ottaa taas oppikirja käyttöön osaksi opiskeluani, sillä sain Pekingissä kiinan opettajaltani lahjaksi kaksi loppuun kulutettua, paksua, haastavaa ja mikä tärkeintä erittäin käytännöllistä New Chinese Reader -kirjaa, kuusiosaisen sarjan osat 4 ja 5.
ChinesePod
Tästä aiheesta olenkin kirjoittanut jo aikaisemmin. 10-15-minuuttisten oppituntien kuunteleminen on kehittänyt kuuntelutaitojani huomattavasti etenkin podien korkeammilla tasoilla, joiden oppitunnit ovat jo lähes kokonaan kiinaksi puhuttuja. Mp3-muodossa on kätevä opiskella: esimerkiksi eilen tiskasin ihan tyytyväisenä kuunnellessani oppituntia dvd-elokuvan katsomisesta. Maksulliseksi muuttunut ChinesePod tarjoaa monipuolisesti arkielämän tilanteisiin liittyviä dialogeja, ja yli tuhannen oppitunnin varastosta voi helposti valita aiheita, joista on itse henkilökohtaisesti kiinnostunut. Kaiken lisäksi ohjelman tekijöiden välinen kemia on niin loistava, että oppituntien kuuntelu on useimmiten myös hauskaa!
Mikki Hiiri ja kumppanit
Kaksi ja puoli vuotta sitten olin sen verran onnekas, että bongasin Huuto.netistä itselleni muhkean, lähes 150-sivuisen Disney-sarjakuvakirjan, joka sisälsi parhaat palat yhden vuoden lehdistä. Sen parissa olen viettänyt jo pitkän ajan: käännän tavallisesti sivun kerrallaan englanniksi ja liitän uuden sanaston sitten osaksi sanalistojani. Olen edennyt hitaasti, ehkä noin sivun verran viikossa, ja vasta piakkoin pääsen kirjan viimeisen tarinan pariin. Sanasto ei aina ole hirveän hyödyllistä, mutta uusien merkkien opettelemisesta ei kuitenkaan ole koskaan haittaa, sillä ne tulevat kuitenkin aina jossain vaiheessa vastaan uudenlaisissa konteksteissa. Outo sanasto ei haittaa myöskään siksi, että lähestymistapani kiinan kieleen on niin järjestelmällinen: koska tavoitteeni on joskus tuntea kiinan kieli ”läpikotaisin”, otan kaiken vastaan tulevan sanaston mitään ohittamatta tai mitään syrjimättä avosylin vastaan. Luonnollisesti sarjakuvista on löytynyt myös paljon erittäin hyödyllistä arkikielen sanastoa.
Satunnaiset sanat
Pekingissä eläessäni törmäsin luonnollisesti arkielämässäni jatkuvasti uuteen sanastoon: muovipussi, virrankatkaisin, hot pot, käsirasva, nitoja ja monet muut sanat olen liittänyt bonuksena/kevennyksenä sanalistojeni loppuun, ja nyt niiden opiskeleminen tai kertaaminen muistuttaa minua ilahduttavasti niistä hetkistäni Kiinassa, jolloin olen niihin törmännyt - useimmiten uusissa, hämmentävissä tai hankalissa tilanteissa, jolloin olen jotakin yrittänyt kiinalaisille viestiä tai heiltä kysyä selvitäkseni arkeni haasteista. Tässä voi taas huomata ylijärjestelmällisen asenteeni kiinan opiskelua kohtaan: kohdatessani uuden sanan minulle ei riitä, että osaan vielä seuraavana päivänä lausua sen, vaan haluan varmistaa, että sana pysyy muistissani ikuisesti myös kirjoitetussa muodossaan. Tästä johtuen kielitaitoni kehittyminen tuntuu välillä hitaalta – en nimittäin usko, että osaan sanoa kiinaksi mitään, mitä en osaisi myös käsin kirjoittaa. Kiinan kielen kohdalla olen kuitenkin huomannut, että hiljaa hyvä tulee, eikä kieli sovellukaan kärsimättömien opiskeltavaksi.
Puhe- ja kuuntelutaitojen kehittäminen ei ole aina niin helppoa (etenkään jos asuu Suomessa), mutta tulevasta syksystä alkaen minulla on siihenkin oiva keino: olen sopinut erään Tampereen yliopistossa suomea opiskelevan kiinalaistytön kanssa, että alamme säännöllisesti tavata toisiamme molemminpuolisen kielijelpin muodossa. Olen tästä mahdollisuudesta varmasti yhtä onnellinen kuin hänkin, sillä on erittäin tärkeää, että suomen tai kiinan kaltaista vaikeaa kieltä opiskellessa on olemassa sellainen ihminen, jonka kanssa myös kielen puhumista ja kuuntelemista voi harjoitella rennosti, ilman minkäänlaisia paineita tai häiritsevää jännitystä.
Syksyllä aloitan myös uusien sanalistojen kokoamisen, ja aion yllämainittujen ChinesePod-dialogien ja New Chinese Reader -kirjojen rinnalle ottaa Kiinasta tuomani elokuvalehden. Olen aina ollut kiinnostunut elokuvien maailmasta (aion kirjoittaa jopa graduni erään englanninkielisen elokuvalehden käyttämästä sanastosta), ja koska elokuvat antoivat aikoinaan alkusysäyksen kiinan opinnoilleni, tuntuu luontevalta opiskella kiinaa tällaisen itselleni tärkeän ja kiinnostavan aihealueen avulla. Lisäksi toin Kiinasta mukanani jokusen uuden satu- ja sarjakuvakirjan, joten tällä hetkellä tuntuu siltä, että monipuolinen itseopiskelumateriaali ei ole ainakaan pariin vuoteen loppumassa kesken.
Kiinan kieltä ahkerasti opiskellessa nälkä kasvaa ainakin itselläni syödessä - rakastan kieltä päivä päivältä enemmän, eikä motivaatiota kynään tarttumiseen ole vielä kertaakaan tarvinnut etsiä. Kolme vuotta kovaa mutta miellyttävää "työtä" on pian takana, ja tavoitteeni on, että seuraavan kolmen vuoden aikana saavuttaisin kolmen tuhannen kirjoitusmerkin rajan. Silloin minun pitäisi kyetä jo lukemaan kiinankielisiä sanomalehtiä, ja minulla on jo kirjahyllyssä niidenkin lukemiseen perehdyttävä oppikirja. Ehkä tartun siihen sitten kolmen vuoden kuluttua!
sunnuntai 19. heinäkuuta 2009
keskiviikko 15. heinäkuuta 2009
Kiinassa kuukin on kummempi
Kiinalaiseen kulttuuriin tutustuessani olen aina pitänyt matkakertomuksista ja tarinoista kokemuksista vieraassa kulttuurissa. Erityisesti suomalaisen kirjoittamaa lukiessa on helppo samaistua kertojaan ja hänen kokemuksiinsa - vaikka jokainen varmasti näkee ja kokee uudet, oudot asiat omalla tavallaan, tuntuu minusta mukavimmalta lukea tarinoita juuri suomalaisesta näkökulmasta, sinivalkoisten lasien takaa.
Ensimmäinen kirja, johon tartuin kotiinpaluuni jälkeen, oli Serp-nimisen toimittajarouvan 38 lukua käsittävä, vuonna 1935 julkaistu viehättävä Kiinassa kuukin on kummempi. Teoksessaan Serp kuvaa ensin pitkää laivamatkaansa Ranskan etelärannikolta aina Kiinaan saakka, jatkaa valtaosan luvuistaan kertomalla kokemuksistaan Shanghain pyörteissä ja päättää sitten kertomuksensa mielenkiintoiseen Japanin-matkaan.
Serp viettää kansainvälisessä Shanghaissa paljon aikaa turvallisessa ja jopa tylsässä ympäristössä muiden länsimaalaisten seurassa. Onneksi hän janoaa koko ajan kokemuksia aidosta kiinalaisesta kulttuurista ja elämänmenosta. Hän ei tuomitse paikallisten "alkuasukkaiden" (kirjan vanha kieli on välillä todella ilahduttavaa!) tapoja saati vähättele niitä, vaan ymmärtää aina, että hänen kohtaamansa outoudet ovat oikeasti vain länsimaalaiseen kulttuuriin verrattaessa erilaisia, eivätkä siis millään tavalla huonompia. Serpin havainnot ovat yksityiskohtaisia, lisäksi niistä heijastuu aito uteliaisuus ja ihastus kiinalaisten maailmaa kohtaan: hän ei tunnu saavan sen tutkiskelemisesta tarpeekseen. Nämä lyhyet luvut ovat mielestäni erittäin miellyttävää luettavaa, etenkin kun sain lukiessani välillä huomata pieniä yhteyksiä omiinkin kokemuksiini uuden vuosituhannen modernissa Pekingissä. Jotkut asiat eivät koskaan muutu, kun taas toisissa asioissa voi luonnollisesti havaita muutoksia tapahtuneen - alla oleva katkelma esimerkiksi aiheutti minussa hämmästystä, sillä en kovin monesti päässyt selvin päin poistumaan kiinalaisten kanssa vietetyltä aterialta:
Yksi asia, josta Serp ei missään vaiheessa matkallaan opi pitämään ja johon osasin itsekin samaistua (vaikka ymmärränkin, että tuohon aikaan (ja edelleen tänä päivänä) moni perhe oli varmasti "joutunut" lähtemään Kiinaan työkomennuksen perässä), on muiden ulkomaalaisten ylimielinen tai välinpitämätön suhtautuminen kiinalaisia ja heidän ikivanhaa kulttuuriaan kohtaan. Omassa länsimaalaisessa ylemmyydentunnossaan rypeville ihmisille ei Serpiltä juuri heru sympatiaa:
Suosittelen tutustumaan tähän teokseen, mikäli pienetkin yksityiskohdat Kiinaan liittyen jaksavat kiinnostaa. Serpin tarinat ja etenkin hänen asenteensa tarjoavat oivallisen mallin myös kulttuurisesta kohteliaisuudesta, joten erityisesti ensimmäistä matkaansa ”oudoille” itämaille suunnittelevalle tämä materiaali voi olla kultaakin kalliimpaa. Utelias, rohkea ja täysin ennakkoluuloton nimittäin voittaa aina!
Ensimmäinen kirja, johon tartuin kotiinpaluuni jälkeen, oli Serp-nimisen toimittajarouvan 38 lukua käsittävä, vuonna 1935 julkaistu viehättävä Kiinassa kuukin on kummempi. Teoksessaan Serp kuvaa ensin pitkää laivamatkaansa Ranskan etelärannikolta aina Kiinaan saakka, jatkaa valtaosan luvuistaan kertomalla kokemuksistaan Shanghain pyörteissä ja päättää sitten kertomuksensa mielenkiintoiseen Japanin-matkaan.
Serp viettää kansainvälisessä Shanghaissa paljon aikaa turvallisessa ja jopa tylsässä ympäristössä muiden länsimaalaisten seurassa. Onneksi hän janoaa koko ajan kokemuksia aidosta kiinalaisesta kulttuurista ja elämänmenosta. Hän ei tuomitse paikallisten "alkuasukkaiden" (kirjan vanha kieli on välillä todella ilahduttavaa!) tapoja saati vähättele niitä, vaan ymmärtää aina, että hänen kohtaamansa outoudet ovat oikeasti vain länsimaalaiseen kulttuuriin verrattaessa erilaisia, eivätkä siis millään tavalla huonompia. Serpin havainnot ovat yksityiskohtaisia, lisäksi niistä heijastuu aito uteliaisuus ja ihastus kiinalaisten maailmaa kohtaan: hän ei tunnu saavan sen tutkiskelemisesta tarpeekseen. Nämä lyhyet luvut ovat mielestäni erittäin miellyttävää luettavaa, etenkin kun sain lukiessani välillä huomata pieniä yhteyksiä omiinkin kokemuksiini uuden vuosituhannen modernissa Pekingissä. Jotkut asiat eivät koskaan muutu, kun taas toisissa asioissa voi luonnollisesti havaita muutoksia tapahtuneen - alla oleva katkelma esimerkiksi aiheutti minussa hämmästystä, sillä en kovin monesti päässyt selvin päin poistumaan kiinalaisten kanssa vietetyltä aterialta:
"Heidän juhlapäivällisellään saattaa olla puolisensataa eri lajia ja sitä syödään tietenkin monta tuntia. Mutta juomista ei yleensä harjoiteta. Jos samshui-viiniä tarjoillaan, ja se juodaan aina lämmitettynä, juodaan se aina ennen varsinaista syöntiä, koska se nousee päähän riisin yhteydessä, eikä kiinalainen rakasta humalatunnelmaa. (En ole täällä ollessani nähnyt ainoatakaan humalaista kiinalaista.)" (sivu 119)
Yksi asia, josta Serp ei missään vaiheessa matkallaan opi pitämään ja johon osasin itsekin samaistua (vaikka ymmärränkin, että tuohon aikaan (ja edelleen tänä päivänä) moni perhe oli varmasti "joutunut" lähtemään Kiinaan työkomennuksen perässä), on muiden ulkomaalaisten ylimielinen tai välinpitämätön suhtautuminen kiinalaisia ja heidän ikivanhaa kulttuuriaan kohtaan. Omassa länsimaalaisessa ylemmyydentunnossaan rypeville ihmisille ei Serpiltä juuri heru sympatiaa:
"Missy [länsimaalainen perheenäiti] ei tee kodissaan mitään. Cook ja coolie - ja usein vielä "Number One Boy", palvelijoitten pää, jonkinlainen hovimestari - hoitavat kaiken mikä talouteen kuuluu, ja lapset jätetään jo pienestä pitäen amah'n huostaan. Isommaksi tultuaan ne lähetetään tavallisesti kotimaahan kouluun ja niin ei missyllä ole muuta tekemistä kuin ajatella itseään ja huvituksiaan ... Näin hän kuluttaa päivänsä jonkinlaisessa sielullisessa horrostilassa ... Ei kuulu asiaan eikä ole "bon ton" harrastaa ympärillä olevan vieraan ja mielenkiintoisen rodun elämää, ei syventyä heidän maailmaansa eikä oppia heiltä mitään." (sivut 87-88)
"[Eräässä luostarissa kumarruin] eräänkin pienen olennon puoleen, jonka sylistä valui lattiaan noin kolmen metrin pituinen, hohtavan valkoinen pellavaliina ja siihen hänen pienet lapsensormensa olivat tehneet jo tuhansia reikiä ja metreittäin hienoa reikäompelua. Kysyin, kuinka kauan hän on jo sitä tehnyt.
- Kolme kuukautta, vastasi lapsi ja katsoi minuun mustia silmiään siristellen.
- Ja vielä kolme kuukautta, niin se on valmis, lisäsi opastava nunna hymyillen. - Chia Wai on hyvin ahkera.
Ja nunna taputti hellästi mustaa päätä, ja Chia Wain väsyneisiin silmiin nousi hetkeksi pieni hymy. Ja minä ajattelin itsekseni, että sitten kun se on valmis, tulee joku rikas, tunnoton ulkomaalainen ja tinkii, saadakseen muutamalla dollarilla kuusi kuukautta erään lapsen elämästä." (sivut 154-155)
Suosittelen tutustumaan tähän teokseen, mikäli pienetkin yksityiskohdat Kiinaan liittyen jaksavat kiinnostaa. Serpin tarinat ja etenkin hänen asenteensa tarjoavat oivallisen mallin myös kulttuurisesta kohteliaisuudesta, joten erityisesti ensimmäistä matkaansa ”oudoille” itämaille suunnittelevalle tämä materiaali voi olla kultaakin kalliimpaa. Utelias, rohkea ja täysin ennakkoluuloton nimittäin voittaa aina!
lauantai 11. heinäkuuta 2009
Pagodimetsä
Viimeinen vierailemani paikka Pekingissä on yksi vanhimmista, pienimmistä ja kauneimmista. Parin tunnin matkan päästä suurkaupungin keskustasta sijaitseva pagodimetsä (Yinshan Pagoda Forest - 银山塔林) tarjoaa häikäisevää silmänruokaa seitsemän yllättävän pienellä alueella ylpeänä seisovan, Jin-dynastian aikana 1400-luvulla pystytetyn, kauniisti koristellun pagodin muodossa. Pagodeista jokainen kuului aikanaan jollekin Jin-dynastian tunnetulle mestarille. Niiden välissä sijaitsi ennen myös pieniä buddhalaisia temppeleitä ja pyhäkköjä. Nyt temppeleistä on jäljellä vain ääriviivat, ja alueen portin kupeessa sijaitsevia historia- ja karttakylttejä lukiessa voi vain kuvitella, kuinka upea ja jylhä tämä paikka on ennen muinoin ollut. [kuvat poistettu jälkikäteen]
Kameran kanssa liikkuvaa ei yhtään häiritse se, että pagodien taustana komeilevat kauniit vuoret, tai se, ettei paikalle kovin moni matkailija tietään löydä. Rauhallisessa tunnelmassa kannattaa istahtaa pienen, syrjäisen pöydän ääreen nauttimaan eväitään, minkä jälkeen voi jaksaessaan kokeilla, millaisiin paikkoihin alueen reunamilta kohoavat portaikot lopulta vievät. Omalla seurueellani tuli valitettavasti tuona päivänä hieman kiire, sillä matka paikan päälle kesti odotettua kauemmin: kuljettajamme ei aluksi tiennytkään ihan tarkkaan, minne oli tarkoitus mennä, ja perille pääsy viivästyi (melko tavallista Pekingin kokoisessa kaupungissa). Koska olimme sopineet palaavamme kotiin tiettyyn, melko aikaiseen kellonaikaan, jouduimme lähtemään takaisin melko pian. Kokemus kuitenkin kertoo, että vuorelle päin kohti tuntematonta johtavia portaita kannattaa Kiinassa kiivetä, sillä ei niitä sinne turhan päiten ole rakennettu!
Kameran kanssa liikkuvaa ei yhtään häiritse se, että pagodien taustana komeilevat kauniit vuoret, tai se, ettei paikalle kovin moni matkailija tietään löydä. Rauhallisessa tunnelmassa kannattaa istahtaa pienen, syrjäisen pöydän ääreen nauttimaan eväitään, minkä jälkeen voi jaksaessaan kokeilla, millaisiin paikkoihin alueen reunamilta kohoavat portaikot lopulta vievät. Omalla seurueellani tuli valitettavasti tuona päivänä hieman kiire, sillä matka paikan päälle kesti odotettua kauemmin: kuljettajamme ei aluksi tiennytkään ihan tarkkaan, minne oli tarkoitus mennä, ja perille pääsy viivästyi (melko tavallista Pekingin kokoisessa kaupungissa). Koska olimme sopineet palaavamme kotiin tiettyyn, melko aikaiseen kellonaikaan, jouduimme lähtemään takaisin melko pian. Kokemus kuitenkin kertoo, että vuorelle päin kohti tuntematonta johtavia portaita kannattaa Kiinassa kiivetä, sillä ei niitä sinne turhan päiten ole rakennettu!
keskiviikko 8. heinäkuuta 2009
Viimeisiä tunnelmia
(Parin viimeisen Kiinan-kuukauteni aikana minulla ei ollut Blogspot-sivustolle asiaa, joten kirjoittelin blogiani toisessa osoitteessa. Sinä aikana julkaisemani kymmenen kirjoitusta päätin siirtää myös tähän minulle tutumpaan blogiin, ja tässä osoitteessa aion myös jatkaa kirjoitteluani.)
Puoli vuotta on nyt vierähtänyt Pekingissä, ja tänään pääsen kolmen tuskastuttavan lennon myötä vaihtamaan Kiinan pääkaupungin tappavan helteen Tampereen siedettävään sellaiseen. Tuntuu uskomattoman hyvältä päästä vaihteeksi takaisin Suomeen, vaikka samalla olen varma siitä, että palaan vielä Kiinaan.
Olen suhteellisen tyytyväinen työharjoitteluuni: vaikkei minusta koskaan tulisikaan opettajaa, olen saanut arvokasta kokemusta erilaisten ihmisten kanssa työskentelemisestä ympäristössä, jossa asiat hoidetaan useimmiten suomalaisesta näkökulmasta täysin käsittämättömällä tavalla. Vieraaseen kulttuuriin tutustumisessa mikään ei voita sen kokemista itse paikan päällä, ja pyrinkin alusta asti pitämään mielessä sen, ettei täällä välttämättä asioita huonommin hoideta, vain eri tavalla. Kiinalla on sivistystä takana jonkin verran pitemmältä ajalta kuin minun kotimaallani, joten olisi suorastaan ylimielistä ajatella toisin.
Kokemusta kiinan puhumisesta en saanut niin paljon kuin olisin halunnut: useimmiten asioista keskusteltiin työpaikallani englanniksi, ja työpaikkani ja asuntoni epäsuotuisasta sijainnista johtuen en voinut päivittäin astua ovesta ulos ja ruveta hoitamaan asioitani kiinaksi. Tästä huolimatta uskon kehittyneeni huomattavasti sekä kirjoitetun että puhutun kielen suhteen, ja kotiin palattuani jatkan entistä motivoituneempana kielen opiskelua – olen varma, että seuraavalla kerralla Kiinassa alkaa juttu luistaa jo lyhyen oleskelun jälkeen.
Blogiani ja sen tulevaisuutta en ole ehtinyt viime aikoina kauheasti ajatella, mutta haluaisin kuitenkin jatkaa sen kirjoittamista: suomeksi kirjoittaminen on minulle hyvää terapiaa ja tärkeää harjoitusta, lisäksi Kiinasta tai kiinasta kirjoittaessa itse kirjoittajakin oppii välttämättömän tiedonhaun myötä aina mukavasti jotain uutta. Jokunen matka- ja nähtävyysvinkki on vielä luvassa, mutta sen jälkeen blogistani tulee varmasti monien silmissä huomattavasti tylsempi.
Haluaisin kirjoittaa kiinan kieleen ja sen opiskeluun liittyvistä asioista, joten kiinan parissa puurtavilta urheilta sieluilta ottaisin mielelläni vastaan vinkkejä, ehdotuksia tai toiveita. Kotonani odottaa suuret pinot Kiinaan liittyvää kirjallisuutta ja kiinalaisia elokuvia, ja olen ajatellut, että niistäkin saisi mielenkiintoista jutun juurta aikaiseksi – suosituksia siis luvassa. Lisäksi aikeissani on alkaa seurata aktiivisemmin Kiinan ajankohtaisia tapahtumia ja uutisia, joten kenties uskallan pohdiskella ja kommentoida niitäkin ääneen blogini välityksellä.
Yllä kuvattu joko kuulostaa kiinnostavalta tai sitten ei – joka tapauksessa ”对对对” jatkaa tästä eteenpäin vanhassa tutussa Blogspot-osoitteessa. Tervetuloa mukaan!
Puoli vuotta on nyt vierähtänyt Pekingissä, ja tänään pääsen kolmen tuskastuttavan lennon myötä vaihtamaan Kiinan pääkaupungin tappavan helteen Tampereen siedettävään sellaiseen. Tuntuu uskomattoman hyvältä päästä vaihteeksi takaisin Suomeen, vaikka samalla olen varma siitä, että palaan vielä Kiinaan.
Olen suhteellisen tyytyväinen työharjoitteluuni: vaikkei minusta koskaan tulisikaan opettajaa, olen saanut arvokasta kokemusta erilaisten ihmisten kanssa työskentelemisestä ympäristössä, jossa asiat hoidetaan useimmiten suomalaisesta näkökulmasta täysin käsittämättömällä tavalla. Vieraaseen kulttuuriin tutustumisessa mikään ei voita sen kokemista itse paikan päällä, ja pyrinkin alusta asti pitämään mielessä sen, ettei täällä välttämättä asioita huonommin hoideta, vain eri tavalla. Kiinalla on sivistystä takana jonkin verran pitemmältä ajalta kuin minun kotimaallani, joten olisi suorastaan ylimielistä ajatella toisin.
Kokemusta kiinan puhumisesta en saanut niin paljon kuin olisin halunnut: useimmiten asioista keskusteltiin työpaikallani englanniksi, ja työpaikkani ja asuntoni epäsuotuisasta sijainnista johtuen en voinut päivittäin astua ovesta ulos ja ruveta hoitamaan asioitani kiinaksi. Tästä huolimatta uskon kehittyneeni huomattavasti sekä kirjoitetun että puhutun kielen suhteen, ja kotiin palattuani jatkan entistä motivoituneempana kielen opiskelua – olen varma, että seuraavalla kerralla Kiinassa alkaa juttu luistaa jo lyhyen oleskelun jälkeen.
Blogiani ja sen tulevaisuutta en ole ehtinyt viime aikoina kauheasti ajatella, mutta haluaisin kuitenkin jatkaa sen kirjoittamista: suomeksi kirjoittaminen on minulle hyvää terapiaa ja tärkeää harjoitusta, lisäksi Kiinasta tai kiinasta kirjoittaessa itse kirjoittajakin oppii välttämättömän tiedonhaun myötä aina mukavasti jotain uutta. Jokunen matka- ja nähtävyysvinkki on vielä luvassa, mutta sen jälkeen blogistani tulee varmasti monien silmissä huomattavasti tylsempi.
Haluaisin kirjoittaa kiinan kieleen ja sen opiskeluun liittyvistä asioista, joten kiinan parissa puurtavilta urheilta sieluilta ottaisin mielelläni vastaan vinkkejä, ehdotuksia tai toiveita. Kotonani odottaa suuret pinot Kiinaan liittyvää kirjallisuutta ja kiinalaisia elokuvia, ja olen ajatellut, että niistäkin saisi mielenkiintoista jutun juurta aikaiseksi – suosituksia siis luvassa. Lisäksi aikeissani on alkaa seurata aktiivisemmin Kiinan ajankohtaisia tapahtumia ja uutisia, joten kenties uskallan pohdiskella ja kommentoida niitäkin ääneen blogini välityksellä.
Yllä kuvattu joko kuulostaa kiinnostavalta tai sitten ei – joka tapauksessa ”对对对” jatkaa tästä eteenpäin vanhassa tutussa Blogspot-osoitteessa. Tervetuloa mukaan!
HSK
Kiinassa ja myös maailmalla luultavasti tunnetuin keino mitata omaa kiinan kielen kirjallista osaamistaan on nimeltään HSK, Hanyu Shuiping Kaoshi (汉语水平考试), eli vapaasti suomennettuna kiinan kielen tasokoe.
Koe on ainakin toistaiseksi mahdollista suorittaa kolmella eri tasolla: Basic (HSK-tasot 1-3), Elementary/Intermediate (3-8) sekä Advanced (9-11). Suomessa tietääkseni vain Jyväskylän yliopisto on tarjonnut syksyisin mahdollisuutta yrittää, tosin korkeimmalle tasolle tähtäävää koetta ei sielläkään ole mahdollista suorittaa. Tämä ei ole sinänsä mikään yllätys: korkeimmalle tasolle yltävien suomalaisten määrä on varmasti vähäinen, ja mikäli jonkun kielitaito sattuu olemaan niin hyvä, on hänellä todennäköisesti kosolti tilaisuuksia suorittaa koe myös Kiinassa. Jos itse joskus yllän noin korkealle, olen varmastikin asunut Kiinassa jo pidempään.
Itse olen kokeillut kahdesti Elementary/Intermediate-tason koetta: ensimmäisen kerran yritin läpäistä sen noin vuoden kieliopintojen jälkeen Suomessa. Silloin oletin hölmösti, että kahden alkeiskurssin (elementary course) ja kahden jatkokurssin (intermediate course) suorittaminen hyvin arvosanoin tarkoittaisi sitä, että olisin valmis keskitason kokeeseen. En ymmärtänyt kokeessa mistään mitään, joten epäonnistuin surkeasti. Tasoni olisi ollut juuri sopiva Basic-kokeeseen.
Toisen HSK-tilaisuuden sain toukokuussa työpaikallani, joka järjestää kokeita ei-kiinalaisille opiskelijoilleen säännöllisesti. Olin edelleen osan koeajasta täysin ulalla, mutta huomasin kuitenkin kielitaitoni kehittyneen selkeästi puolentoista vuoden aikana. Sekä luetun- että kuullunymmärtämisosioissa oli monia pitkiä pätkiä, joihin liittyviin kysymyksiin en osannut vastata (kyseessä on onneksi monivalintakoe, joten joka neljännen vastauksen pitäisi osua!), mutta niissäkin osioissa oli mukana lyhyitä ja ytimekkäitä kohtia, joiden kanssa ei jäänyt paljon epäselvyyttä. Kielen rakenteeseen ja kielioppiin liittyvät kysymykset menivät jo rutiinilla, ja yllätin itseni vastaamalla oikein aika moneen kohtaan viimeisessäkin osiossa, jossa tulee käsin kirjoittamalla täyttää tekstissä olevat aukot. Tuloksena HSK-taso 3 (kahdesta mahdollisesta kolmosesta se vahvempi, eli Elementary C) ja taskussa todistus, jonka voin liittää seuraavaan työhakemukseeni (en kuitenkaan aio laittaa sitä kehyksiin, vaikka ylpeä siitä olenkin)!
Toista kertaa yrittäessäni havaitsin, että HSK on rakenteeltaan ja kysymyksiltään melko samanlainen kerrasta toiseen: kysymykset toistavat itseään, mutta tekstit ja dialogit vaihtelevat. Tavallaan kyse onkin hyvin kiinalaiseen tyyliin välillä siitä, että tietää, minkälaisia kysymyksiä odottaa ja osaa sitten vastata niihin tietyllä tavalla. Hyvä keino parantaa arvosanaansa on osallistua kokeeseen mahdollisimman usein: vaikkei oma kielitaito kokeiden välisenä aikana ehtisikään merkittävästi kehittyä, on itse koe kerta kerralta tutumpi, ja joka kerta tietää paremmin, mihin kohdistaa energiansa.
HSK saattaa olla haastavuudessaan masentava kokemus, mutta mielestäni se tarjoaa aikuisopiskelijalle myös tärkeää motivaatiota muistuttaen samalla siitä, että tyhjästä lähdettäessä uutta, täysin vierasta kieltä ei opita käden käänteessä, vaan kovan ja kärsivällisen työn (tai kiinalaisen tyttö- tai poikaystävän) kautta. Suosittelen jokaista kiinan opiskelijaa kokeilemaan, ja jälkiviisaana kehottaisin aloittamaan ihan suosiolla Basic-tasolta – siitä on helpompi saada hyväksytty arvosana, ja siltä pohjalta on hyvä jatkaa kovempiin haasteisiin. On mukava jatkaa motivoituneena opiskelua, kun on virallinen todistus kielitaidosta taskussa.
Ensi vuonna aion osallistua taas kokeeseen ja harpata kertaheitolla viitostasolle!
Koe on ainakin toistaiseksi mahdollista suorittaa kolmella eri tasolla: Basic (HSK-tasot 1-3), Elementary/Intermediate (3-8) sekä Advanced (9-11). Suomessa tietääkseni vain Jyväskylän yliopisto on tarjonnut syksyisin mahdollisuutta yrittää, tosin korkeimmalle tasolle tähtäävää koetta ei sielläkään ole mahdollista suorittaa. Tämä ei ole sinänsä mikään yllätys: korkeimmalle tasolle yltävien suomalaisten määrä on varmasti vähäinen, ja mikäli jonkun kielitaito sattuu olemaan niin hyvä, on hänellä todennäköisesti kosolti tilaisuuksia suorittaa koe myös Kiinassa. Jos itse joskus yllän noin korkealle, olen varmastikin asunut Kiinassa jo pidempään.
Itse olen kokeillut kahdesti Elementary/Intermediate-tason koetta: ensimmäisen kerran yritin läpäistä sen noin vuoden kieliopintojen jälkeen Suomessa. Silloin oletin hölmösti, että kahden alkeiskurssin (elementary course) ja kahden jatkokurssin (intermediate course) suorittaminen hyvin arvosanoin tarkoittaisi sitä, että olisin valmis keskitason kokeeseen. En ymmärtänyt kokeessa mistään mitään, joten epäonnistuin surkeasti. Tasoni olisi ollut juuri sopiva Basic-kokeeseen.
Toisen HSK-tilaisuuden sain toukokuussa työpaikallani, joka järjestää kokeita ei-kiinalaisille opiskelijoilleen säännöllisesti. Olin edelleen osan koeajasta täysin ulalla, mutta huomasin kuitenkin kielitaitoni kehittyneen selkeästi puolentoista vuoden aikana. Sekä luetun- että kuullunymmärtämisosioissa oli monia pitkiä pätkiä, joihin liittyviin kysymyksiin en osannut vastata (kyseessä on onneksi monivalintakoe, joten joka neljännen vastauksen pitäisi osua!), mutta niissäkin osioissa oli mukana lyhyitä ja ytimekkäitä kohtia, joiden kanssa ei jäänyt paljon epäselvyyttä. Kielen rakenteeseen ja kielioppiin liittyvät kysymykset menivät jo rutiinilla, ja yllätin itseni vastaamalla oikein aika moneen kohtaan viimeisessäkin osiossa, jossa tulee käsin kirjoittamalla täyttää tekstissä olevat aukot. Tuloksena HSK-taso 3 (kahdesta mahdollisesta kolmosesta se vahvempi, eli Elementary C) ja taskussa todistus, jonka voin liittää seuraavaan työhakemukseeni (en kuitenkaan aio laittaa sitä kehyksiin, vaikka ylpeä siitä olenkin)!
Toista kertaa yrittäessäni havaitsin, että HSK on rakenteeltaan ja kysymyksiltään melko samanlainen kerrasta toiseen: kysymykset toistavat itseään, mutta tekstit ja dialogit vaihtelevat. Tavallaan kyse onkin hyvin kiinalaiseen tyyliin välillä siitä, että tietää, minkälaisia kysymyksiä odottaa ja osaa sitten vastata niihin tietyllä tavalla. Hyvä keino parantaa arvosanaansa on osallistua kokeeseen mahdollisimman usein: vaikkei oma kielitaito kokeiden välisenä aikana ehtisikään merkittävästi kehittyä, on itse koe kerta kerralta tutumpi, ja joka kerta tietää paremmin, mihin kohdistaa energiansa.
HSK saattaa olla haastavuudessaan masentava kokemus, mutta mielestäni se tarjoaa aikuisopiskelijalle myös tärkeää motivaatiota muistuttaen samalla siitä, että tyhjästä lähdettäessä uutta, täysin vierasta kieltä ei opita käden käänteessä, vaan kovan ja kärsivällisen työn (tai kiinalaisen tyttö- tai poikaystävän) kautta. Suosittelen jokaista kiinan opiskelijaa kokeilemaan, ja jälkiviisaana kehottaisin aloittamaan ihan suosiolla Basic-tasolta – siitä on helpompi saada hyväksytty arvosana, ja siltä pohjalta on hyvä jatkaa kovempiin haasteisiin. On mukava jatkaa motivoituneena opiskelua, kun on virallinen todistus kielitaidosta taskussa.
Ensi vuonna aion osallistua taas kokeeseen ja harpata kertaheitolla viitostasolle!
Saasteita ilmassa
Jokainen varmasti tietää, että Kiinalla on jo pitkään ollut ongelmia pääkaupunkinsa ilmanlaadun kanssa, ja että samoin on monien muidenkin kiinalaisten kaupunkien kohdalla. Roimia parannuksia on kuitenkin tehty viimeisen vuosikymmenen aikana, ja suhteellisen saasteettomien päivien määrä Pekingissä on ollut pienessä kasvussa vuodesta toiseen.
Viimevuotisten olympialaisten alla muun muassa suljettiin tehtaita ja pistettiin puolet autoista rekisterikilven viimeisen numeron perusteella pois tien päältä. Kisojen aikana pekingiläiset kuulemma hämmästelivätkin kaupunkinsa harvinaisen raikasta ilmaa, ja jokainen varmasti haluaisi vielä jonakin päivänä kokea vastaavaa vähän useammin. Jos tähän kaavaan yhdistää ilmansaasteiden ennen pitkää tuoman raskaan taakan Kiinan terveydenhuoltojärjestelmälle, voidaan elätellä toiveita siitä, että jonkinlaisia investointeja ja toimenpiteitä olisi luvassa. Kiire tosin alkaa olla melkoinen, sillä kaupungin kaduille ilmestyy kansalaisten elintason noustessa uusia saastuttajia kovin huolestuttavaa tahtia. Joukkoliikenteen parantamiseksi tehdään ainakin jotakin, sillä työpaikkani (joka sijaitsee noin 25 kilometrin päässä keskustasta) läheisyyteen rakennetaan parhaillaan metroasemaa!
Tällä hetkellä saamme kuitenkin elää sen tosiasian varjossa, että Pekingissä jokainen päivä on erilainen. Joskus on vaikea erottaa, onko ilmassa saasteita, sumua, vai kenties molempia - hyvinä päivinä ei juuri näe kumpaakaan. Tällä viikolla esimerkiksi keskiviikko näytti rankkasateen myötä ihan aidosti sumuiselta, mutta hikisen otsan pyyhkiminen työpäivän päätteeksi paperilla paljasti karun totuuden: ilmassa oli muutakin kuin sumua.
Olen ottanut asuntolani katolta jonkin verran kuvia erilaisina päivinä. Näkymä pohjoiseen päin katsoessa on toisinaan kaunis, toisinaan masentava.
Viimevuotisten olympialaisten alla muun muassa suljettiin tehtaita ja pistettiin puolet autoista rekisterikilven viimeisen numeron perusteella pois tien päältä. Kisojen aikana pekingiläiset kuulemma hämmästelivätkin kaupunkinsa harvinaisen raikasta ilmaa, ja jokainen varmasti haluaisi vielä jonakin päivänä kokea vastaavaa vähän useammin. Jos tähän kaavaan yhdistää ilmansaasteiden ennen pitkää tuoman raskaan taakan Kiinan terveydenhuoltojärjestelmälle, voidaan elätellä toiveita siitä, että jonkinlaisia investointeja ja toimenpiteitä olisi luvassa. Kiire tosin alkaa olla melkoinen, sillä kaupungin kaduille ilmestyy kansalaisten elintason noustessa uusia saastuttajia kovin huolestuttavaa tahtia. Joukkoliikenteen parantamiseksi tehdään ainakin jotakin, sillä työpaikkani (joka sijaitsee noin 25 kilometrin päässä keskustasta) läheisyyteen rakennetaan parhaillaan metroasemaa!
Tällä hetkellä saamme kuitenkin elää sen tosiasian varjossa, että Pekingissä jokainen päivä on erilainen. Joskus on vaikea erottaa, onko ilmassa saasteita, sumua, vai kenties molempia - hyvinä päivinä ei juuri näe kumpaakaan. Tällä viikolla esimerkiksi keskiviikko näytti rankkasateen myötä ihan aidosti sumuiselta, mutta hikisen otsan pyyhkiminen työpäivän päätteeksi paperilla paljasti karun totuuden: ilmassa oli muutakin kuin sumua.
Olen ottanut asuntolani katolta jonkin verran kuvia erilaisina päivinä. Näkymä pohjoiseen päin katsoessa on toisinaan kaunis, toisinaan masentava.
798 Art District
Tässä mahtava suositus vähänkin taiteesta pitäville: Pekingin kuuluisa taidekeskus 798 Art District tarjoaa mahdollisuuden pitkään ja mielenkiintoiseen päivään taiteen parissa - ilmaiseksi, jos ei lasketa metron, bussilipun tai taksimatkan hintaa!
Entiselle tehdasalueelle Pekingin itäpuolelle syntynyt 798 kiehtoo monista eri syistä. Mahdollisuus vierailla kymmenissä taidegallerioissa ihastelemassa todella monipuolista taidevalikoimaa – perinteisemmästä kiinalaistaiteesta abstraktiin moderniin taiteeseen – on jo itsessään paikalle houkutteleva tekijä. Ymmärtääkseni suurin osa näytteillä olevista töistä on myynnissä, mikä selittää sen, että sisäänpääsymaksuja ei ole. Asuntonsa tyhjiin, valkoisiin seiniin kyllästynyt löytää alueelta helposti jotakin ainutlaatuista sisustuksensa helmeksi.
Orastavana valokuvauksen harrastajana pidän suunnattomasti alueen puitteista – vanhoista, rupuisen näköisistä tehdasrakennuksista. Sisältäpäin tyylikkäät taidegalleriat ja pikkuputiikit näyttävät ulkoa katsottuna karuilta, spraymaalilla tai mainoksilla tapetoiduilta tiili- tai betonirakennuksilta, ja ympärilleen vilkuillessa maisemaa hallitsevat useimmiten putket, tiiliseinät ja savupiiput. Voin vain kuvitella, kuinka kotoisaksi boheemit kiinalaistaiteilijat tai paikalle tulevat ulkomaalaiset vierailijat saattavat olonsa tuntea.
Myös alueella liikkuminen on äärimmäisen rauhoittava kokemus. Autoja on vain vähän, eikä ihmisiäkään taida kovin usein olla tungokseksi asti. Jokaisen kulman takaa löytyy uusia yllätyksiä, oli kyseessä sitten mielenkiintoinen taidegalleria, ulos pystytetty taideteos tai pieni matkamuistokauppa, josta voi löytää hieman persoonallisempia tuliaisia kuin esimerkiksi Pekingin kuuluisammilta rihkamamarkkinoilta (vaikka kyllä täältäkin tusinaroskaa löytyy yllin kyllin). Kylmiä juomia tai jäätelöä löytää kuumana päivänä helposti, ja pieniä ja viihtyisiä ravintoloita on siellä täällä. Taidetta löytää ulkonakin yllättävistä paikoista, joten kävellessä kannattaa katsella ympärilleen ja bongailla isompia tai pienempiä teoksia esimerkiksi rakennusten seiniltä ja katoilta.
Entiselle tehdasalueelle Pekingin itäpuolelle syntynyt 798 kiehtoo monista eri syistä. Mahdollisuus vierailla kymmenissä taidegallerioissa ihastelemassa todella monipuolista taidevalikoimaa – perinteisemmästä kiinalaistaiteesta abstraktiin moderniin taiteeseen – on jo itsessään paikalle houkutteleva tekijä. Ymmärtääkseni suurin osa näytteillä olevista töistä on myynnissä, mikä selittää sen, että sisäänpääsymaksuja ei ole. Asuntonsa tyhjiin, valkoisiin seiniin kyllästynyt löytää alueelta helposti jotakin ainutlaatuista sisustuksensa helmeksi.
Orastavana valokuvauksen harrastajana pidän suunnattomasti alueen puitteista – vanhoista, rupuisen näköisistä tehdasrakennuksista. Sisältäpäin tyylikkäät taidegalleriat ja pikkuputiikit näyttävät ulkoa katsottuna karuilta, spraymaalilla tai mainoksilla tapetoiduilta tiili- tai betonirakennuksilta, ja ympärilleen vilkuillessa maisemaa hallitsevat useimmiten putket, tiiliseinät ja savupiiput. Voin vain kuvitella, kuinka kotoisaksi boheemit kiinalaistaiteilijat tai paikalle tulevat ulkomaalaiset vierailijat saattavat olonsa tuntea.
Myös alueella liikkuminen on äärimmäisen rauhoittava kokemus. Autoja on vain vähän, eikä ihmisiäkään taida kovin usein olla tungokseksi asti. Jokaisen kulman takaa löytyy uusia yllätyksiä, oli kyseessä sitten mielenkiintoinen taidegalleria, ulos pystytetty taideteos tai pieni matkamuistokauppa, josta voi löytää hieman persoonallisempia tuliaisia kuin esimerkiksi Pekingin kuuluisammilta rihkamamarkkinoilta (vaikka kyllä täältäkin tusinaroskaa löytyy yllin kyllin). Kylmiä juomia tai jäätelöä löytää kuumana päivänä helposti, ja pieniä ja viihtyisiä ravintoloita on siellä täällä. Taidetta löytää ulkonakin yllättävistä paikoista, joten kävellessä kannattaa katsella ympärilleen ja bongailla isompia tai pienempiä teoksia esimerkiksi rakennusten seiniltä ja katoilta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)