tiistai 7. heinäkuuta 2009

Jingshan

Pekingin puistot -sarjassa on tällä kertaa vuorossa Kielletyn kaupungin pohjoispuolella sijaitseva Jingshan-puisto (景山公园). Kyseessä on jonkin verran pienempi paikka esimerkiksi Beihai-puistoon verrattuna, mutta suosittelen silti käymään vierailulla, sillä maisemat tämän kuuluisan puiston keinotekoisen mutta korkeahkon kukkulan laelta ovat komeat. Kukkula on kasattu kokonaan lihasvoimin: keisarilliset palatsit rakennettiin Kiinassa perinteisesti jonkinnäköisen kukkulan eteläpuolelle, sillä sijainnin uskottiin tuovan onnea ja suojaavan samalla kylmältä pohjoistuulelta. Kun pääkaupunki siirrettiin Pekingiin, sopivan kukkulan puuttumisesta muodostui ongelma. Niinpä sellainen päätettiin rakentaa.

Jingshan-puiston portista sisään astuessa ensimmäisenä kantautuu korviin melu – joka puolella soitetaan musiikkia, lauletaan ja tanssitaan, ja eri soittimien luoma yhteisvaikutus on välillä kaukana miellyttävästä ja rauhoittavasta. Puistossa saa nopeasti havaita myös sen, että paikka on erityisen suosittu vanhemman väestön keskuudessa: enemmistö soittajista ja tanssijoista on eläkeikäisiä, ja on ilahduttavaa nähdä, kuinka riemukkaasti he ottavat elämästä ja toistensa seurasta ilon irti.

Suomessa en ole kovin montaa kertaa nähnyt voimistelevia tai urheilevia vanhuksia, mutta toisin on Pekingissä. Myös Jingshan-puistossa taijia tyytyväisinä harrastavat tai muuten vain venyttelevät vanhat herrat ja rouvat olivat tavallinen näky. Itseeni teki vaikutuksen myös penkillä istunut yksinäinen, vanha herra, joka piirsi lyijykynällä mallista puiston maisemaa.




Kuuluisan puistosta tekee länsimaalaisille luultavasti puu, jonka "avulla" Ming-dynastian viimeinen keisari hirttäytyi uskollisen eunukkipalvelijansa kanssa. Maisemien tai liikunnan ystäville on kuitenkin tarjolla myös houkutteleva kiipeäminen kukkulan laelle. Vaikka nousu ei olekaan kovin raskas, kannattaa matkan varrella välillä levähtää paviljongin tarjoamassa varjossa, jossa ei vielä ole kovaa tungosta. Kukkulan korkeimmalle laelle päästyään saattaakin sitten joutua taistelemaan paikastaan kauniille näkymille.

Kukkulan laelta näkee koko Pekingin: etelässä siintää Kielletty kaupunki, lännessä kaunis Beihai-puisto järvineen. Kun oikein siristää silmiään, voi pohjoiseen päin katsoessa erottaa Rumpu- ja Kellotornit. Idässäkin siintää varmasti jotakin, mutta en nyt muista mitä. Suosittelen!




Edullisia elämyksiä

Lohikäärmevenejuhlan kunniaksi saimme töistä pidemmän, kolmepäiväisen vapaan - tosin sunnuntaina onkin sitten jo normaali työpäivä, joten tuleva työviikko on kuusipäiväinen. Työnantajani ajattelutapa on usein sellainen, että jos työntekijät saavat perjantain vapaaksi, on kyseessä "loma", vaikka useimmiten työn ääreen pitääkin palata jo sunnuntaina.

Itse juhlasta minulla ei ole mitään raportoitavaa, sillä en viitsinyt mennä seuraamaan soutukilpailuja tai muuta ohjelmaa suuren tungoksen keskelle. Sen sijaan teimme pienellä ulkomaalaisporukalla ikimuistoisen retken, joka on jälleen hyvä esimerkki siitä, että Pekingissä voi köyhäkin löytää lukemattomia hienoja kokemuksia. Käveleminen on useimmiten ilmaista, joten koko päivä kustansi minulle alle 30 RMB (eli noin kolme euroa) sisältäen matkat, maisemat ja aterian varsin tasokkaassa ravintolassa.

Suuntasimme varhain aamulla metron ykköslinjan itäiselle Pingguoyuan-pääteasemalle, missä saa nähdä Pekingistä hieman erilaisen puolen. Aseman lähellä sijaitsee teollisuusalue, jota hallitsee valtavan suuri terästehdas. Suuntasimme ensimmäisellä kohdalle sattuneella bussilla lähemmäksi tehdasta, ja bussista noustuamme vaikutti hetken jo siltä, että pääsisimme patikoimaan alueen ytimeen herkullisemmille kuva-apajille. Kiinalaiset portinvartijat eivät kuitenkaan päästäneet meitä alueelle. Muilla ihmisillä tuntui olevan sinne täysin vapaa pääsy, joten vartijat eivät luultavasti vain pitäneet näkemästään: viisi ulkomaalaista kameroiden kanssa!

Teollisuusalueen sydämeen ei siis ollut asiaa, mutta onneksi päinvastaisessa suunnassa, tien toisella puolella sattui olemaan korkea kukkula, josta näkymät olisivat varmasti spektaakkelimaiset. Hikinen matka taittui ensin hitaasti läpi hautakumpujen täyttämien kuivien metsäalueiden, kunnes hiljalleen polku alkoi muuttua jyrkemmäksi, mutta kasvuston tarjoaman tuen ansiosta helppokulkuiseksi. Selän takana avautuvat maisemat kaunistuivat askel askeleelta, kunnes lopulta saavuimme kukkulan tuuliselle huipulle. Näkymät olivat kertakaikkiaan hämmästyttävät, ja taas kerran sain tuntea oman pienuuteni valtavaa Pekingiä tarkastellessani. Mielenkiintoisena vastakohtana Kiinan kehitykselle huipulta löytyi myös pieni, todennäköisesti jonkun kiinalaisen erakon asuttama koti. [kuvia poistettu jälkikäteen]





Pelottaa ajatuskin siitä, miltä Peking näyttää kolmen- tai neljänkymmenen vuoden kuluttua. Kiipeilyn jälkeen kävin vielä tuntemassa itseni pieneksi kaupungin keskustassa, jonne nousee korkeita rakennuksia kuin sieniä sateiseen metsikköön. Vaikka Kiinassa (ja muualla maailmassa) voi nähdä paljon vaikuttavampaakin esimerkiksi Shanghaissa tai Hong Kongissa, riittää näiden rakennusten pällistely Tampereen pojalle toistaiseksi vallan mainiosti!



perjantai 3. heinäkuuta 2009

Karaoke Television

On tiettyjä asioita, joita ei voi jättää tekemättä vieraillessaan Pekingissä tai yleensäkin Kiinassa. Olen kuullut vitsailtavan, että lentokentällä passintarkastuksen ohessa tarkistetaan myös, että maasta lähtevällä on mukanaan ainakin yksi kappale Maon pientä punaista kirjaa - muuten ei ole lähtemistä! Pekingin ankkaa pitää ehdottomasti käydä maistamassa, ellei satu olemaan vannoutunut kasvissyöjä. Itselläni nämä kaksi asiaa ovat jo kunnossa, ja viime viikonloppuna tuli koettua jotain muutakin oleellista: KTV.

Karaoke tunnetaan Kiinassa paremmin nimellä KTV (karaoke television), ja kyseessä on yksi suosituimmista vapaa-ajanviettotavoista - ilmeisesti lähes jokainen kiinalainen tykkää karaokesta. Kiinassa voi unohtaa auttamattoman vanhanaikaisen, suomalaisillekin tutun karaoken, jossa ihmiset laulavat vuorollaan hämyisissä baareissa laumalle sekä ystäviään että paikalla olevia satunnaisia juoppoja. Täällä vuokrataan koko illaksi yksityinen huone ja sitten lauletaan sydämen kyllyydestä kunnes aika loppuu.

KTV-huone koostuu useimmiten yhdestä isosta pöydästä, leveästä sohvasta, huoneen toisessa päädyssä olevasta televisiosta ja sen edustalla olevasta pienestä esiintymislattiasta. Tässä pienehkössä huoneessa sitten humallutaan tyytyväisinä, lauletaan tunteella, tupakoidaan ja pelataan kiinalaista juomapeliä. Vessassa käynti voi olla yksin liikkuvalle miehelle kiusallista (tai kiihottavaa), sillä KTV kulkee hyvin usein käsi kädessä prostituution kanssa - lukuisia viekoittelevia kiinalaistyttöjä voi ilmestyä lähistölle saaliin toivossa.

Tuntuu siltä, että kaikki kiinalaiset osaavat laulaa ainakin kohtalaisen hyvin. Meidän seurueessamme oli viime viikonloppuna kymmenkunta kiinalaista ja kaksi ulkomaalaista. Olin etukäteen luvannut hirveästä lauluäänestäni huolimatta laulaa ainakin yhden Teresa Tengin klassikkolauluista, ja olin koko päivän ajan vietävän jännittynyt väistämättä lähestyvästä hetkestä. Kiinalaiset ovat onneksi äärimmäisen kohteliaita - hienointa heidän mielestään on, että uskaltaa tarttua mikrofoniin ja nousta muiden eteen. Sain mieletöntä kannustusta kun osasin laulaa kiinaksi, ja laulun päätyttyä aplodit olivat ilahduttavat. Kuulin myös jonkun sanovan kohteliaasti: "Such a sweet voice!"

Tästä rohkaistuneena ja hieman päihtyneenä lauloin yhteensä kolme laulua, joista yhden vieläpä kahteen kertaan. Illasta jäi hyvä mieli, ja voin taas sanoa tuntevani kiinalaista kulttuuria vähän paremmin. Alla vielä kiinan opiskelijoille haasteeksi ilman pinyiniä yksi laulamistani kappaleista, jota harjoitella vaikkapa YouTuben säestämänä. Jos haluaa tehdä kiinalaisiin syvän vaikutuksen, on kiinankielinen KTV-esiintyminen ehdottomasti yksi parhaista keinoista!

小城故事

小城故事多
充满喜和乐
若是你到小城来
收获特别多
看似一幅画
听像一首歌
人生境界真善美这里已包括
谈的谈说的说
小城故事真不错
请你的朋友一起来
小城来做客


Kulttuurieroja, Vol. 2

Tässä satunnaisia ajatuksia, joita olen koonnut viimeisten viikkojen aikana. Kulttuurierojen lisäksi halusin laittaa saman otsikon alle myös mainintoja joistakin yhtäläisyyksistä.

Nimikkeet työpaikalla

Kiinalaiset puhuttelevat toisiaan työpaikalla tavalla, joka voi suomalaisesta tuntua kovin oudolta: ensin työntekijän sukunimi ja sitten ammattinimike. Opettaja nimeltä Wang on siis koulussani Wang-opettaja (王老师), ja tällä tavalla puhutellaan koko ajan. Poikkeuksiakin toki löytyy: esimerkiksi ulkomaalaista opettajaa puhutellaan automaattisesti etunimeä käyttäen. Kokeneemmat tai vanhemmat opettajat voivat käyttää nuorempiaan puhutellessaan pieni-etuliitettä, jolloin nuoresta Wang-opettajasta tulee herttaisesti pikku-Wang (小王).

Syntymäpäiväsankarin piikkiin

Vietin syntymäpäivääni huhtikuun loppupuolella, ja täytyy tunnustaa, että tein parhaani pitääkseni kyseisen juhlapäivän omana tietonani. Yksi työtovereistani pääsi kuitenkin Facebookin avulla jäljilleni ja vaati, että juhlistamme merkkipäivääni kunnon ravintolassa. Onneksi illan järjestänyt kollegani on länsimaalainen: se tarkoitti käytännössä sitä, että en joutunut maksamaan ateriastani feniäkään. Kiinalainen perinne sen sijaan on sellainen, että päivänsankari saa illan päätteeksi ”kunnian” huolehtia laskun maksamisesta. Lupasin kuitenkin vastineeksi tarjota läksiäisateriani kesäkuun lopussa - laskusta on tulossa iso, ja kuitista saan hyvän viimeisen muiston ensimmäisestä puolivuotisestani Kiinassa.

Mitkä tekijänoikeudet?

En voi olla hämmästelemättä työpaikkani tapaa surutta viitata kintaalla tekijänoikeuksille tilaamalla toisinaan yksittäisiä oppikirjoja ja monistamalla niistä sitten oppimateriaalia koko porukalle. Esimieheni oli huhtikuun alussa minuun todella pettynyt, kun olin tehnyt merkintöjä omaan kopiooni matematiikan työkirjasta - nyt koulun pitää tilata uusi kappale, sillä omastani oli tarkoitus kopioida seuraavana lukuvuotena lisää! Voi harmi. En rohjennut kertoa hänelle, että jossain toisessa maassa olisi jo pistetty ihmisiä vankilaan tai ainakin annettu tuntuvat sakot.

Tytöt on tyttöjä

Feminismi vaikuttaisi Kiinassa olevan vielä suhteellisen tuntematon käsite. Monet hillitysti töissä pukeutuvat naiset muuttuvat vapaa-aikanaan meikatuiksi ja pyntätyiksi, pop- tai filmitähtiä muistuttaviksi prinsessoiksi. Heitä kohdatessani melkein odotan, että jostain ilmestyy lauma säälimättömiä paparazzeja salamavaloineen. Tiedän että poikkeuksia löytyy ja paljon, mutta rohkenen silti yleistäen sanoa, että kiinalaiset naiset rakastavat kameralle hymyilemistä ja kauniilta näyttämistä, söpöjä vaaleanpunaisia tavaroita, vaatteita ja shoppailua paljon enemmän kuin esimerkiksi suomalaiset. Ystävänpäivän (joka on täällä ”rakastajien päivä”) koittaessa miehen on parasta pistää kaikkensa peliin, ellei halua joutua jatkossa sietämään mykkäkoulua.

Tuhlaa vähän ruokaasi

Eräänä päivänä lounaalla kiinalainen kollegani kysyi minulta mielenkiintoisen kysymyksen: Miksi syöt aina ruokasi loppuun? Vastasin tähän, että minulla ei ole tapana haaskata mitään. Hän ymmärsi pointtini täydellisesti, mutta kysymys synnytti pienen keskustelun siitä, kuinka Kiinassa perinteisesti on tapana jättää hieman ruokaa lautaselle tai teetä kupin pohjalle. Tyhjä lautanen tai kuppi nähdään usein merkkinä vieraan tyytymättömyydestä, ja hyvä kiinalainen isäntä tai emäntä pitääkin huolen siitä, ettei tarjottava pääse koskaan loppumaan kesken. Siksi siis riittävästi syötyään tai juotuaan on Kiinassa hyvä muistaa, että vähän kannattaa aina haaskata.

Vieraan kielen kammo

Olen vasta viimeisten viikkojen aikana alkanut uskaltaa käyttää kiinan kielen taitojani arkipäivän tilanteissa rohkeammin - aikaisemmin pelkäsin virheiden tekemistä tai huonoa ääntämystä, tai sitä että en ymmärtäisi sanaakaan kiinalaisen keskustelukumppanini vastauksesta. Asenteen muutoksesta kiitos kuuluu muun muassa puheliaille taksikuskeille tai malatang-pöytien (麻辣烫) uteliaille kiinalaisnuorille. Olen saanut kunnian olla monen nuoren kiinalaisen ensimmäinen ulkomaalainen juttukaveri!

Opetan kerran viikossa suullista englantia jokuselle kiinalaiselle opettajalle. Keskustelemme aiheesta kuin aiheesta, ja usein uuden tuttavuuden kohdalla käy ilmi, että myös heille englannin kielen puhuminen on vaikeaa. Hekin pelkäävät tekevänsä virheitä, ääntävänsä huonosti tai käyttävänsä vääriä sanoja. Tuntuukin, että puhutun kielen tuottamisen pelko on aikuisopiskelijoiden keskuudessa lähes universaali ilmiö. Kiinalaisten kohdalla ilmiö on erityisen ymmärrettävä, sillä pyrkimys kasvojen menettämisen välttämiseen on hyvin vahvasti läsnä kiinalaisessa kommunikaatiossa.

All Orientals Look the Same

Viimeisenä haluan viitata länsimaalaiseen näkemykseen, jonka mukaan kaikki itämaalaiset näyttävät täysin samalta. En voisi olla asiasta enempää eri mieltä, mutta ymmärrän toki, mihin ajattelutapa perustuu - lähes jokaisella esimerkiksi Kiinassa on kuitenkin musta tukka ja tummat silmät. Silti myös Kiinassa ajatellaan, että kaikki länsimaalaiset ovat ihan samannäköisiä. Jokin aika sitten kaikki koulumme opettajat valokuvattiin kaulassa kannettavia nimikortteja varten. Omaani noutaessani kiinalaiset pitkään etsittyään yrittivät tarjota minulle kanadalaisen opettajan kuvalla varustettua korttia. Hänellä on siniset silmät ja vaalea tukka, kun taas minulla on ruskeat silmät ja tumma tukka. Heidän silmissään voisimme olla kaksoset.

Pieces of Shunyi

Asun mielenkiintoisella, kahden vastakohdan ympäröimällä alueella: koulustani pohjoiseen kävelemällä löytää pienen ja viehättävän, aidosti pekingiläisen kylän ja sitä ympäröivät, vihreät mutta välillä myös karut maisemat. Etelää kohti kulkiessa taas näkee kansainvälisiä kouluja ja loputtomat rivit aidattuja, varakkaille ihmisille tai ulkomaalaisille tarkoitettuja luksusasuntoalueita - todellisia kartanoita, jotka eivät voisi enää vähempää muistuttaa siitä, että ollaan Kiinassa. Tarjonta vastaa kysyntää, joten alueelta löytyy muun muassa McDonald's, Starbucks ja kokonainen suuri ostoskeskus, josta saa englantia taitamatonta palvelua hakemalla hakea.

Seudussa ei sinänsä ole mitään vikaa, vaikken itse siellä viihdykään - osa täällä asuvista ei varmastikaan ole itse valinnut elämää Kiinassa, vaan on "joutunut" muuttamaan Kiinan-komennuksen saaneen perheenjäsenen mukana. On hienoa, että heille on tarjolla tuttuja palveluja ja englanninkielistä palvelua. Todellista kiinalaista elämää he eivät todennäköisesti pääse kotiensa läheisyydessä näkemään, mutta onneksi mahdolliset halukkaat voivat lähteä lyhyelle patikkaretkelle ja käväistä Shunyin kauniimmalla puolella. Itse kävin patikoimassa vältellessäni kiinan kielen tasokokeeseen (josta lisää myöhemmin) valmistautumista. Tässä jokunen otos retkeltäni:







lauantai 23. toukokuuta 2009

This is China

Kiinassa on nyt pistetty myös blogspot pannaan, joten minulla ei ole ollut asiaa blogiini reiluun viikkoon (tämän tekstin julkaisi tyttöystäväni puolestani Suomesta käsin).

Tervetuloa lukemaan blogiani väliaikaiseen osoitteeseen: http://laonuo.vuodatus.net

keskiviikko 13. toukokuuta 2009

Kuusi haita ja paljon lohikäärmeitä

Kesäpalatsin ja Kiinan muurin jälkeen pyysin ystävällisesti Pekingiä tarjoamaan seuraavaksi jotakin vähän pienempää spektaakkelia - jotakin pientä ja kaunista. Peking vastasi toteamalla tylysti: 没门儿! (Ei käy!)

Lauantaina tarkastelin Pekingin taskuoppaani karttaa ja päätin tehdä leppoisan pikku puistoretken pohjoisesta etelään päin kaupungin keskustassa. Reitti oli seuraavanlainen: Xihai (西海, kirjaimellisesti länsimeri), Houhai (后海, takameri), Qianhai (前海, etumeri), Beihai (北海, pohjoismeri), Zhonghai (中海, keskimeri) ja Nanhai (南海, etelämeri). Olen vähän huono karttojen kanssa, joten en ihan tajunnut, että kävelyretkestäni tulisi melkoisen pitkä. Odotin myös, että kyseessä olisi pelkkä patikkapäivä tavallisten puistojen ympäröimien vesialueiden reunoilla.

Ensimmäiset kolme haita vastasivat odotuksia: vanhaa kiinalaista arkkitehtuuria pienellä kukkulalla, patsas jostakin kuuluisasta kiinalaisesta oppineesta, paljon vanhoja kiinalaisia patikoimassa käden selän taakse ristittyinä. Qianhailta tieni vei pienen ostoskadun läpi kohti Rumputornia ja Kellotornia, joiden välissä vietin tammikuussa kiinalaista uutta vuotta. Rumputorni oli valitettavasti suljettu, mutta pääsin käymään pohjoisemmassa Kellotornissa. 20 RMB oli oikeastaan aika tiukka hinta yhdestä tornista, mutta korkeat ja jyrkät torniin nousevat portaat ja massiivinen kello itsessään olivat kyllä näkemisen ja kokemisen arvoiset. Harmi, että toinen torni jäi tällä kertaa väliin.




Hieman väsyneenä suuntasin kohti Kielletyn kaupungin länsipuolella sijaitsevaa Beihai-puistoa, joka yllätti minut totaalisesti - alue on yllättävän laaja ja hämmästyttävän kaunis, enkä yhtään osannut odottaa näkeväni jotakin niin vaikuttavaa. Puiston keskellä sijaitsevalle järvelle voi halutessaan lähteä soutelemaan tai veneilemään, mutta kameran kanssa retkeilevän kannattaa suunnata rannasta poispäin ja tutustua moniin kauniisiin paikkoihin: palatsit, buddhalaiset temppelit ja niiden välillä kiemurtelevat, kivin päällystetyt pikku reitit eivät lopu kovin äkkiä kesken. Arkkitehtuuri on värikästä ja upeaa, ja itseäni ilahdutti erityisesti se, kuinka paljon lohikäärmeitä on käytetty teemana yksityiskohtia luotaessa. Täälläkin päivästään voi halutessaan tehdä todella pitkän ja ikimuistoisen, ja hienoja paikkoja rauhalliselle piknikille löytyy joka puolelta. Vaikka valkoinen taivas muistuttaakin jatkuvasti Pekingin ilman likaisuudesta, voi kaupungin hälyn Beihai-puistossa unohtaa hetkeksi. Suosittelen lämpimästi! [kuvia poistettu jälkikäteen]