Kiinan muuri

上山容易
下山难

Vanhan kiinalaisen sanonnan mukaan vuorelle kiipeäminen on helppoa, mutta alastulo onkin sitten vaikeampaa. Vierailtuani lauantaina Kiinan muurilla (长城) en voinut muuta kuin todeta, että olen samaa mieltä. Ylöspäin kulkiessa ainoa ongelma on hengästyminen, mutta kun korkealta vartiotornista pitää lopulta lähteä takaisin alas, alkaa päätä herkästi huimata.

Ennen Kiinaan lähtöäni eräs ystäväni kysyi, aionko käydä Kiinan muurilla. Yllätin hänet vastaamalla, että luultavasti en. Asenteeni johtui näkemistäni lukemattomista kuvista ihmisistä poseeraamassa restauroidulla muurilla takanaan suorastaan helvetillinen ihmismeri. En totta puhuen ole koskaan nähnyt sellaisissa kuvissa mitään houkuttelevaa, vaan ainoastaan ahdistavan tungoksen, joka epäilemättä aiheuttaa myös elämyksen latistumisen.

Olinkin enemmän kuin riemuissani, kun minulle tarjoutui tilaisuus lähteä katsomaan muurin realistisempaa ja haastavampaa puolta sen Xiangshuihu-osuudelle (响水湖). Jonkin verran väkeä sielläkin oli aluksi, mutta ihmisistä valtaosa oli kiinalaisia, ja mitä korkeammalle kiipesimme, sitä harvemman seurassa saimme liikkua. Lienee sanomattakin selvää, etten nähnyt ainoatakaan kaljamahaa tai vyölaukkua.

Aloitimme kuusituntisen urakkamme alueen karummalta puolelta nousemalla vuoren rinnettä kiemurtelevaa metsäpolkua pitkin restauroimattomalle muurinpätkälle. Perille saavuttuamme olo tuntui hieman pettyneeltä, sillä korkeammalle johtavalle, sotkuisen näköiselle reitille oli kyltin mukaan pääsy kielletty. Keskusteltuamme asiasta hetken "vartijan" kanssa päätimme jatkaa matkaamme ylöspäin omalla vastuullamme. En ole kauhea hurjapää luonteeltani, joten olin ensin hieman huolissani edessä olevasta, hankalan näköisestä reitistä. Päätin kuitenkin yrittää, ja lähdin liikkeelle varovasti. Eikä kaduttanut ollenkaan: reitti osoittautui paljon vaivattomammaksi kuin miltä se aluksi näytti, ja ylhäällä odotti karuudessaan komea vartiotorni valmiina valokuvattavaksi ja valloitettavaksi.





Seuraavaksi suuntasimme eri kulkureittiä pitkin takaisin kohti aloituspaikkaamme, mutta nälkämme ei ollut vielä tyydytetty. Kahden vuoren väliseen laaksoon pystytetyn padon toisella puolella sijaitsevan, restauroidun osuuden kutsua oli mahdoton vastustaa, joten päätimme valloittaa vielä toisenkin vartiotornin. Tällä kertaa muuri koostui hyväkuntoisista portaista, joten matka ylös oli helppo, vaikkakin todella raskas. Portaat olivat välillä käsittämättömän jyrkät, ja osan matkasta kuljin käyttäen käsiäni kolmantena ja neljäntenä jalkana. Kiipeäminen oli jälleen kaiken vaivan arvoista - ylhäällä viettämämme, noin tunnin mittaisen lepotauon aikana vain viisi muuta urheata kävi piipahtamassa tunnelmallisessa tornissa. Korkeuksissa vallinnut hiljaisuus oli hämmästyttävä.

Alastulon koittaessa minua alkoi oikeasti pelottaa, sillä muuri on niin jyrkkä (valitettavasti en onnistunut ikuistamaan jyrkkyyttä kunnolla kamerallani). Monilla muurin osuuksilla vieraillut työtoverinikin totesi, ettei ole ennen kokenut mitään vastaavaa. Onnekseni jyrkimmissä kohdissa oli muurin molemmilla reunoilla kaide; olisin silti mielelläni pitänyt sellaisesta kiinni ihan alusta loppuun asti!

Kuten tätä lukiessanne ehkä osaatte jo arvata, selvisi nöyrä kertojanne lopulta myös alastulosta hengissä. Kokemus oli luultavasti tähänastisen elämäni upein (ja olen sentään asunut neljässä eri maassa), ja suosittelenkin tätä Kiinan muurin vähemmän tunnettua osuutta lämpimästi jokaiselle seikkailunhaluiselle - omalla vastuulla tietenkin!