Kommunikaatiovaikeuksia

Kevätlukukauden puolivälin koeviikko on ohi, ja voin vain huokaista helpotuksesta todetessani, että työviikkojen suhteen olen harjoittelussani nyt mukavasti voiton puolella. Viikko oli erityisen raskas ja välillä jopa hektinen, pääasiassa kommunikaation puutteellisuuden vuoksi.

Tänne saavuttuani ensimmäisiä työtovereiltani oppimiani asioita oli se, että ulkomaalaiselle opettajalle ei kerrota käytännössä mitään, ennen kuin se tapahtuu tai on jo ohitse. Jokaviikkoisissa ulkomaalaisten opettajien kokouksissa olen saanut huomata, että kyseessä todellakin on ikuinen pulma jokaiselle kouluni waijiaolle. Tämä on hyvä muistutus siitä, että nyt ollaan todellakin täysin erilaisessa työkulttuurissa.

Oppitunteja perutaan tai siirretään lyhyellä varoitusajalla: torstaina sain vasta hieman ennen lounastaukoa kuulla, että iltapäivän oppituntini alkavat jo klo 13 niiden normaalisti alkaessa klo 14.45. Yleensä ehdin lounaan jälkeen vetää parin tunnin tirsat, mutta tällä kertaa se jäi haaveeksi. Eräälle toiselle opettajalle oli vasta yhden jälkeen alettu soitella ja kysellä, että mikä maksaa.

Koeviikon vaikutus näkyi myös siinä, että oppilaat ja opettajat panostivat rajusti tärkeimpiin oppiaineisiin: kahden viikon ajan vähintään puolet oppilaista oli poissa englannin tunneiltani, eikä kukaan viitsinyt mainita tästä minulle etukäteen. Toisin sanoen laatimani tunti- ja viikkosuunnitelmat menivät täysin harakoille, enkä voinut auttaa oppilaitani kunnolla valmistautumaan englannin kokeeseensa. Tämä johti lukuisiin hylkäämisiin ja hätäisiin uusintakokeisiin (joissa kiinalaiset opettajat käytännössä varmistivat sen, etteivät lapset joudu palaamaan koteihinsa hylättyjen arvosanojen kanssa) vain hetkeä ennen kouluviikon päättymistä ja lasten kotiinlähtöä.

Koeviikosta vielä sen verran, että meni aika myöhäiseksi ennen kuin kuulin koko asiasta ja saatoin alkaa laatia englannin kokeita luokalleni. Koeviikkoa edeltävänä perjantaina minulle tultiin kertomaan, "You know, next week we'll have the mid-term examinations, please prepare your exams by Monday." Selvä, siinä meni yksi päivä viikonlopustani.

Tarkistettuani kokeet, merkittyäni arvosanat (ensin prosenttimäärä ja sen perusteella arvosanaksi A, B, tai C (D ei ollut toivottujen merkintöjen listalla)) ja kirjoitettuani jokaisen kokeen loppuun pienen viestin vanhemmille heidän lapsensa edistymisestä ja käytöksestä, sain kuulla, että minun pitääkin kirjoittaa kyseiset viestit erikseen sitä varten tarkoitetuille lomakkeille. Aikaa oli tällöin jäljellä noin kolme tuntia, missä ajassa minun piti myös käydä lounaalla ja pitää kaksi 40-minuuttista oppituntia, tarkistaen siinä sivussa uusintakokeita. Onnistuin lopulta erään englantia puhuvan kiinalaisen opettajan avustuksella, mutta kaikki se sählääminen oli raivostuttavaa.

Viime viikolla saimme nimikyltit, joita roikottaa kaulasta koulun alueella liikkuessamme. Kylttejä varten suoritetusta valokuvauksesta ei minulle kukaan kertonut, kaikki muut vain menivät tyytyväisinä kuvauksiin ja ihailivat seuraavana päivänä kiiltäviä henkilötodistuksiaan. Lopulta joku soitti minulle ja kehotti menemään kuvattavaksi. Taustoja ja valaistusta oltiin juuri sopivasti purkamassa kuvauspaikalta, joten paikalla olleet työmiehet ja siivoojat saivat naureskella ulkomaalaisen opettajan poseeraamiselle. Nyt nimikyltissäni on punaposkinen naama, mutta onneksi kuva epäonnistui ja pääni on siinä huomiota herättämättömän pieni.

Nimikylteillä ja niiden taustaväreillä on ilmeisesti jotain tekemistä ruokalan terästarjottimien kanssa: en saa enää - neljän täysin ongelmattoman kuukauden jälkeen - pienemmän tarjottimen valitessani ottaa sen seuraksi metallilusikkaa, vaan riisin jakelusta vastaava mies ottaa lusikan aina tylysti kädestäni ilman selitystä ja antaa tilalle kertakäyttösyömäpuikot. Nyt olen totutellut isompaan ja epäkäytännöllisempään, mutta kaikesta päätellen hygieenisempään tarjottimeen, ja olen välttynyt sekä ongelmilta että tarpeettoman puujätteen tuottamiselta. Torstaisessa kokouksessa nousi ilmoille myös huhu, jonka mukaan työntekijältä sakotetaan 50 RMB joka kerta, kun hän menee ruokalaan ilman nimikylttiään. Kukaan meistä ei ollut kuullut tällaisesta käytännöstä mitään, mutta lastentarhassa kuulemma jokainen tiesi jo asiasta.

Kuulin myös, että lastentarhassa työskentelevät opettajat joutuvat nykyään kiertämään ulkokautta ruokalaan, vaikka ruokalan ja lastentarhan välille on rakennettu lyhyt käytävä. Pari viikkoa sitten kymmenkunta lastentarhan oppilasta ja pari opettajaa sairastui ilmeisesti ruokamyrkytyksen vuoksi, ja outoja varotoimia on alettu ottaa käyttöön. Ulkokautta kiertäminen on siis nyt turvallista, kun taas käytävän läpi kulkeminen on vaarallista ja ehdottomasti kielletty.

Tuskin maltan odottaa, mitä keksivät ensi viikolla - sikainfluenssaa on kuulemma liikkeellä.