Kamerakauppoja ja upea Kesäpalatsi

Peking tarjosi parastaan viime viikonloppuna, ja nyt olen vain istunut toimistossani haaveilemassa uudesta, aurinkoisesta viikonlopusta voivotellen samalla sitä, että asun niin onnettoman kaukana kaupungin keskustasta. Olisi hienoa päästä haistelemaan kaupungin tunnelmia useammin, viettää iltoja erilaisissa pienissä ja edullisissa ravintoloissa, tutustua useampiin paikallisiin ruokalajeihin ja saada samalla tilaisuuksia puhua enemmän kiinaa.

Hankin ennen Kiinaan lähtöäni käytetyn Olympus-järjestelmäkameran voidakseni ikuistaa paremmin näkemääni, mutta täytyy myöntää, etten ole kauhean innokkaasti tutustunut sen ominaisuuksiin ja saloihin. Olen tyytynyt vain räpsimään kuvia ilman sen kummempaa säätämistä, vaikka potentiaalia olisi paljon parempaankin. Tietoisuus tästä on kuitenkin vaivannut minua jonkin verran, ja päätinkin siksi hankkia kameraani kaksi uutta objektiivia. Pienen sijoituksen jälkeen minun on nyt käytännössä pakko opetella ottamaan kamerastani enemmän irti, muuten päädyn pitämään itseäni tyhmänä ja myymään leluni vähän käytettyinä eteenpäin.

Kulkemalla metrolla ensin ykköslinjan Wukesong-asemalle pääsee helposti Pekingin parhaille kamera-apajille. Metroaseman uloskäynnillä odottaa melko varmasti kyytejä, eikä kielitaitoakaan juuri tarvita, kun kameraansa osoittelemalla saa viestin perille ja kuljettaja tietää heti, minne matka! Pelottavan, isompiaan vilkkaassa liikenteessä uhmaavan pienen mopedin (en tiedä, miksi niitä kutsutaan) kyydissä on hienointa matkustaa tällainen lyhyt matka - aina ei tiedä pitäisikö takaapäin uhkaavasti lähestyvää liikennettä katsellessa itkeä pelosta vaiko nauraa jännityksen tuomasta riemusta, mutta ainakin kokemus on hyvin kiinalainen.

Päämääränä on kymmenien kameraliikkeiden täyttämä tila, josta jokainen valokuvauksesta kiinnostunut varmasti löytää jotakin miellyttävää - uutena tai käytettynä. Hintataso ei välttämättä ole erityisen edullinen vaikkapa omaan kotimaahan verrattuna, joten kannattaa etukäteen katsella hintoja netistä ja yrittää vain tingata sen mukaan, mitä on tavarasta valmis maksamaan. Itse ostin kameraani uudet zoom- ja laajakulmaobjektiivit 2600 RMB:n yhteishintaan, enkä usko tulleeni kovin pahasti ryöstetyksi. Käytettyjä Olympus-lisävarusteita ei valitettavasti kovin paljon näkynyt, mutta tunnetumpia merkkejä käyttävällä ei pitäisi olla vastaavaa ongelmaa, sen verran laajalta valikoima vaikutti.

Lauantaina pääsinkin sitten heti työpaikkani kustantamana zoomailemaan Pekingin ehdottomasti upeimpaan paikkaan, Kesäpalatsiin (Summer Palace, 颐和园). Upea, Kunming-järven ympärillä sijaitseva suurehko alue on täynnä toinen toistaan kauniimpia vierailukohteita. Seitsemän tuntia vierähti nopeasti ja monia paikkoja jäi tutkimatta, ja haluankin ehdottomasti vierailla siellä vielä monia, monia kertoja, joskaan en välttämättä enää tällä kertaa ennen hiljalleen lähestyvää Suomeen paluutani.

Komeampien ja parempikuntoisten paikkojen ohella Kesäpalatsista tekee erityisen viehättävän se, että halutessaan voi poiketa muiden turistien virrasta ja kavuta vaikkapa kukkulalle ikivanhoja, lahonneita rakenteita pitkin ja löytää jotain ihan muuta, kunnostamatonta, vähemmän kiiltävää ja aivan eri tavalla viehättävää. Ihanteellisia paikkoja vaikkapa rauhalliselle piknikille ei varmasti ole vaikea löytää pahimman turistikaudenkaan aikana, joten omat eväät kannattaa ottaa mukaan jos on yhden tai useamman kaverin kanssa liikkeellä. Kevät on Pekingin kauneinta aikaa, ja se näkyi myös turistien määrässä: lauantaina virallisen arvion mukaan paikalla kävi selvästi yli 40000 vierasta. Tungosta siis toisinaan riitti.

Alla jokunen ottamani kuva Kesäpalatsista. En erityisemmin yleensä jaksa näkemiäni paikkoja yksityiskohtaisemmin sanoin kuvailla, joten kuvat puhukoon välillä puolestani. Huomauttaisin vielä, että uusista herkkuobjektiiveistani huolimatta ei kannata odottaa, että minusta olisi tullut mestarivalokuvaaja yhdessä yössä. [kuvia poistettu jälkikäteen]









Viikonloppu sai vielä arvoisensa päätöksen, kun päädyimme työkavereideni kanssa juhlistamaan 26-vuotispäivääni Sichuanilaiseen hot pot -ravintolaan. Sichuan on tunnettu erityisen tulisesta ruoastaan, ja olinkin tyytyväinen havaitessani, että sietokykyni tavallista mausteisempaa ruokaa kohtaan on kehittynyt huomattavasti neljän Pekingin-kuukauteni aikana. Tästä huolimatta nenäni vuoti, poskeni punottivat ja nenäliinoja tuli käytettyä. Todella mausteinen ruoka on siitä mielenkiintoista, että sen kanssa ei tarvitse nauttia kuin pullo keskiolutta tunteakseen olonsa oudolla tavalla melkeinpä humalaiseksi. Aterianjälkeinen savuke takaa vielä oman lisäsäväyksensä, ja ajatukset yöpymisestä ravintolapöydässä alkavat äkkiä tuntua ihanan autuailta.

Maksettuamme aterian opin vielä hauskan pienen yksityiskohdan Kiinasta: virallisia kuitteja ei kannata heittää huolimattomasti pois, sillä niissä on usein raaputettava pinta yläkulmassa. Pinnan alta löytyy useimmiten pelkkä kohtelias ’kiitos’, mutta toisinaan kuitti saattaa yllättää rahapalkinnolla, ja hyvässä lykyssä saa vähintään osan juuri pulittamistaan rahoista takaisin!