Älä tule huijatuksi

Ensimmäisten blogitekstieni joukossa tammikuussa kerroin turistikohteiden läheisyydessä kimppuuni hyökkäilleistä kiinalaisista nuorista, jotka sanoivat opiskelevansa englantia ja olevansa Pekingissä juuri sopivasti lomalla. Pienen pehmittämisen jälkeen he aina lopulta kysyivät, haluaisinko esimerkiksi lähteä juomaan teetä, jotta voisimme samalla hyötyä molemmat opettamalla toisillemme englantia ja kiinaa.

On vaikea sanoa, kuinka näihin ihmisiin pitäisi suhtautua. Toisaalta heidän ainoa pyrkimyksensä on löytää ulkomaalaisia, joilta huijata helppoa rahaa houkuttelemalla heidät ostamaan esimerkiksi taidetta tai nauttimaan naurettavan kallista teetä. Tästä näkökulmasta ajateltuna tekee helposti mieli kiihtyä ja sanoa esimerkiksi - äitiäni lainaten, mikäli kyseessä on mies - "vedä kätees" tai jotain muuta epäkohteliasta. Toisaalta taas on selvää, että nämä nuoret tekevät vain työtään ja varmasti monissa tapauksissa myös rahoittavat opintojaan ”rikkaiden” länsimaalaisten kustannuksella - suurin osa kohtaamistani "huijareista" on puhunut yllättävän sujuvaa englantia, ja on selvää, että osalle heistä tällainen keinottelu on pelkkä väliaikainen roskatyö matkalla kohti jotain kunniallisempaa.

Siksi en ole koskaan halunnut alkaa tiuskia tällaisen yrittäjän kohdatessani. Mieluummin olen pintapuolisesti kohtelias ja nautiskelen hieman itsekin tilanteesta odottaen vesi kielellä sitä hetkeä, kun voin kertoa hänelle että tällä kertaa et valitettavasti onnistu. Esimerkiksi jokunen viikko sitten Wangfujing-kadulle päästyäni seuraani ilmestyi välittömästi eräs nuori kaveri. Tiesin luonnollisesti heti, mistä oli kyse, ja annoinkin hänen rauhassa esittää kiinnostunutta, kertoa lyhyesti taustansa ja kysellä perinteiset kysymyksensä kansalaisuudestani ja siitä, miksi olen Pekingissä. Lopulta hän kysyi, pidänkö taiteesta, mihin vastasin tyytyväisesti hymyillen, että mielestäni taide on aivan kammottavaa. Pääsin ensimmäisestä riesasta helposti eroon, mutta yrittäjät eivät loppuneet tähän.

Muutaman vuoden Pekingissä asunut kanadalainen työtoverini kertoi, että lähes jokainen hänen tuntemistaan ulkomaalaisista on täällä langennut ensimmäisten kuukausiensa aikana tällaiseen ansaan. Ei siis kannata hävetä tai tuntea itseään typeräksi, jos itselle joskus käy huonosti - niin käy monille muillekin, erityisen helposti silloin, kun Pekingiin tulee yksin ja on siksi mahdollisesti joutunut aluksi olemaan lähes täysin vailla seuraa.

Kaiken lisäksi näillä ihmisillä on kekseliäitä keinoja saada ulkomaalainen haaviinsa. Käytyäni esimerkiksi tammikuussa Kielletyssä kaupungissa kävelin kohti Wangfujingia, kun seuraani lyöttäytyi kolme viehättävää nuorta opiskelijaneitoa. Yllättäen yksi heistä kysyi, olenko kenties suomalainen. Olin todella hämmästynyt - vaikuttunutkin - ja kysyin, että miten hän saattoi arvata oikein. Näytin kuulemma kovin suomalaiselta, vaikka todellisuudessa minulle on koko ikäni kerrottu, kuinka ei-suomalaisia ulkoiset piirteeni ovat. Vasta myöhemmin tajusin, että Kielletyn kaupungin lipunmyyjät olivat todennäköisesti juonessa mukana: vieraillessani palatsissa vuokrasin lipunmyyntipisteestä mukaani suomenkielisen elektronisen oppaan.

"有一个戴黑帽子的帅哥，他是个芬兰人。抓住他呀！骗他呀！"