Huonot Kiinapäivät

Ajelin helmikuussa tukkani pois, jottei minun tarvitse kiireisinä työpäivien aamuina ottaa paineita siististä ulkomuodostani huonon tukkapäivän koittaessa. Sain kuitenkin nopeasti huomata, että huonojen tukkapäivien tilalle tuli "huonoja Kiinapäiviä". Tämä näkyy töissä erilaisen kulttuuriympäristön mukanaan tuomina pieninä eroina, jotka saattavat turhauttaa ulkomaalaista enemmänkin. Kiinaan kannattaakin lähteä töihin avoimin mielin, jos haluaa säilyttää järkensä ja saada kokemuksestaan paljon irti. Onneksi olen itse vain harjoittelija: olen halpaa työvoimaa suhteellisen vaatimattomassa tehtävässä, ja oikeaa palkkaa nauttivat työkaverini pitävät huolta siitä, että pärjään kaiken keskellä.

Pari kertaa olen itsekin ollut valmis heittämään hanskat tiskiin kamalan työpäivän tai -viikon jälkeen, mutta jotenkin olen aina onnistunut nostamaan leukani ylös ja jatkamaan pää pystyssä. Lähes jokainen ulkomaalainen opettaja Kiinassa on varmasti valmis allekirjoittamaan väitteen, että kiinalaiset lapset eivät näe hassussa ulkomaalaisopettajassa minkäänlaista auktoriteettia. Ääntään korottava waijiao on vain huvittava näky ison nenänsä ja kummallisten silmiensä kanssa. Siksi oppitunnit ovat kerta toisensa jälkeen kaoottisia, mikäli kiinalaisopettajaa ei näy luokassa valmiina syöksemään tulta. Minun koulussani kaikki neljä ulkomaalaista opettajaa ovat kerta toisensa jälkeen yrittäneet selittää tätä vastuuopettajalle, mutta hän ei silti suostu uskomaan sitä todeksi. Kuinka todennäköistä on, että me kaikki valehtelemme ilmoittaessamme, että luokassa täytyy olla kiinalaisen opettajan läsnä tai opettamisesta ei tule yhtään mitään? Vastuuopettaja on hyvä esimerkki kiinalaisesta, joka on kasvatettu ajattelemaan tietyn mallin mukaisesti ja joka on siten käytännössä kykenemätön muuttamaan ajattelumalliaan: asiointi pelkästään tämän yhden naisen kanssa on johtanut useita kertoja huonoon Kiinapäivään.

Välillä viesti menee kuitenkin perille ja kiinalaisopettajat räjähtävät porukalla omille luokilleen. Tämän jälkeen kuluu ehkä viikko mukavissa merkeissä: lapset kuuntelevat minua eivätkä hypi sormi ojossa naamalleni, revi vaatteitani tai naura isolle nenälleni. Seuraavalla viikolla alkaa jo näkyä pieniä merkkejä herpaantumisesta, ennen kuin homma karkaa jälleen totaalisesti käsistä ja taas kerran tarvitaan kiinalaisten verbaalista ruoskaa. Tästä syklistä huolimatta vastuuopettaja uskoo, ettei ulkomaalainen opettaja oikeasti tarvitse kiinalaista avustajaa voidakseen pitää luokkansa kurissa.

Tätä kirjoittaessani minun pitäisi olla opettamassa matematiikkaa. Tein tunteja varten tarvittavat valmistelut ja olin paikalla hyvissä ajoin vain kuullakseni, että oppilaat ovat lähteneet luokkaretkelle eikä minun siten tarvitse opettaa. Ei siinä mitään, kyllä minä tietokoneenikin äärellä viihdyn, ja tekemäni tuntisuunnitelmat voin toteuttaa seuraavalla kerralla. Vähemmän töitä, ei valittamista. Ongelmana täällä - ainakin minun työpaikallani - on kuitenkin usein se, että ulkomaalaiselle ei koskaan katsota tarpeelliseksi kertoa mistään mitään ennen kuin se tapahtuu tai on jo ohi. Alla olevan dialogin keksin päästäni, mutta se on kuulemani ja kokemani perusteella hyvin realistinen:

- Et sitten ollut koulun tarjoamalla juhla-aterialla eilen?
- Anteeksi millä?
- Etkö tiennyt että eilen oli juhlapäivä ja kaikki saivat vatsansa täydeltä herkkuruokaa?
- En, minulle ei kukaan kertonut.
- Ai, no siellä oli tosi hauskaa.
- Sepä mukavaa.
- Minne olet muuten menossa?
- Töihin.
- Meillähän on tänään vapaapäivä!

Työkaverini kertoi eräästä kokemuksesta vanhassa työpaikassaan. Siellä oli kahdessa kerroksessa kooltaan ja kalustukseltaan identtiset toimistot - toisessa työskentelivät ulkomaalaiset ja toisessa kiinalaiset opettajat. Jostain syystä tehtiin päätös, että toimistoja vaihdettaisiin, joten ulkomaalaiset keräsivät mukisematta tavaransa ja siirtyivät ylempään kerrokseen. Siellä kiinalaiset valmistautuivat vaihtamaan myös identtisiä kalusteita toimistojen välillä. Järkipuheet kalusteiden siirtämisen aiheuttamasta täysin tarpeettomasta ylimääräisestä vaivasta eivät auttaneet. Niinpä ulkomaalaiset saivat seurata touhua sivusta ja ihmetellä kiinalaista käytännön järkeä. Yhdestä asiasta he olivat samaa mieltä: kyseessä oli taas huono Kiinapäivä.

Huonoihin Kiinapäiviin tottuu, mutta ne saattavat silti yllättää ja saada ulkomaalaisen pudistelemaan epäuskoisena päätään. Itse en ole kokenut työni ulkopuolella mitään kovin ihmeellistä, sillä kouluni on hoitanut asiani pääosin erittäin hyvin ja auttaa minua aina ongelmatilanteissa, enkä ole koskaan joutunut turhautumaan esimerkiksi tällä tavalla. Toisen silmissä varmasti täysin mitättömiltä tuntuvat omat huonot Kiinapäiväni auttavat kuitenkin minuakin valmistautumaan pahimpaan, jos joskus käy niin, että pääsen uudestaan Kiinaan siten, että voin päättää itse enemmän omista asioistani ja tekemisistäni. Kahden järjestön kautta saatu harjoittelupaikka kaukana Pekingin keskustasta sijaitsevassa, tarkoin vartioidussa koulussa ei ehkä ole se kaikkein otollisin paikka kulttuurishokille.