Moi, olen McDonald’s

Kiinalainen nimeni on 劳诺 (láo = kova työ, saavutus; nuò = lupaus). Kiinalainen, tällä hetkellä Tampereen yliopistossa muun muassa suomea opiskeleva ystäväni Vesa antoi minulle tuon nimen, ja olen ollut siihen oikein tyytyväinen: se muistuttaa ääntämykseltään omaa nimeäni ja merkitseekin tavallaan jotakin. Sukunimeä en ole vielä itselleni valinnut, mutta tarpeen tullessa haluaisin varmaan olla 张 (Zhang) unelmieni kiinalaisen naisen Maggie Cheungin mukaan. Itse kirjoitusmerkkikin olisi mukava kirjoittaa, seitsemän soljuvaa vetoa.

Haittapuoliakin nimestäni löytyy: moni kuulee nimeni kertoessani, että se on 老诺, jossa ensimmäinen merkki äännetään kolmantena toonina. Kirjoitusmerkki merkitsee ’vanhaa’ - vanhat ja/tai arvokkaat ihmiset voivat käyttää 老-merkkiä nimensä yhteydessä, mutta 26-vuotiaalla ulkomaalaisella ratkaisu ei vaikuta kovin oikeutetulta, etenkään jos sattuu vielä näyttämään ikäistään jonkin verran nuoremmalta. Yritän parhaani mukaan saada ääntämykseni kuntoon tuolta osalta, toinen tooni kun tuppaa minun suustani tullessa yleensä kuulostamaan kolmannelta! Joudunkin useimmiten selittämään tarkemmin, mitkä merkit ovat kyseessä (”劳动的劳和诺基亚的诺” eli ”’työn’ láo ja ’Nokian’ nuò”).

Toinen, pienempi mutta kuitenkin mielenkiintoinen, haittapuoli nimessäni on se, että jälkimmäinen merkki sattuu olemaan sama kuin McDonald’sin kiinankielisen nimen viimeinen merkki (麦当劳). Minua kutsutaan siis täällä välillä vitsikkäiden lasten toimesta Mäkkäriksi, ja toiset lapset selvästi tekevät sen vain yrittääkseen ärsyttää minua. Nimitys ei ole ainakaan vielä onneksi ehtinyt levitä kovin monen lapsen tietoisuuteen, joten suurin osa kutsuu minua edelleen joko kiinalaista tai sitten ihan suomalaista nimeäni käyttäen.

Jonakin päivänä tunnen kiinan kielen vielä niin läpikotaisin, että voin keksiä sanaleikkejä nimestä kuin nimestä ja siten samanaikaisesti sekä ällistyttää että ärsyttää tuntemiani kiinalaisia! Tulen päivä päivältä vakuuttuneemmaksi siitä, että kyseessä on todellakin ainutlaatuinen, vertaansa vailla oleva kieli (itse voin verrata sitä kieliin suomi, englanti, ruotsi, saksa ja espanja), joka yllättää rakenteillaan, sanastollaan ja omituisuuksillaan yhä uudestaan ja uudestaan. Lienee sanomattakin selvää, että olen totaalisen rakastunut kiinan kieleen!

Oma nälkäni vain kasvaa syödessä, vaikka takana on kohta kolme vuotta kovaa, päivittäistä työtä, enkä vieläkään tunne osaavani ilmaista itseäni kovinkaan kehuttavasti. Motivaatiotani vahvistaa entisestään esimerkiksi se, että en ole vielä tavannut Pekingissä ulkomaalaista, joka olisi erityisen kiinnostunut kiinan kielen opiskelusta, etenkään sen kirjoitetusta muodosta. Tunnen olevani monia edellä, ja kun minulta kysytään, kuinka monta vuotta olen asunut Kiinassa, vastaan ylpeänä, että neljäs tai viides kuukausi on vasta menossa.

Monet ulkomaalaiset tuntuvat olevan tyytyväisiä kiinalaisen tyttöystävän hankkimiseen ja sen mukaan elämiseen ilman varsinaista tarvetta omalle kielitaidolle. Tuntuu oudolta istua kuuden tai seitsemän, vuosia Pekingissä asuneen ulkomaalaisen kanssa samassa pöydässä, kun joku toteaa, että tuo suomalainen kaveri osaa lukea ja kirjoittaa kiinaa. Muut sitten äimistelevät, että melkoinen saavutus! Mielestäni on väärin, että Kiinasta kiinnostuneet tulevat tänne ja luottavat täysin englannin ja ihmissuhteiden riittämiseen päivittäisessä elämässään - kieli on tässä tapauksessa kuitenkin erityisen olennainen osa kulttuuria. Toki ymmärrän myös sen, ettei ihan jokainen lähde Kiinaan kulttuurin perässä, mutta minua surettaa siitä huolimatta joka kerta kun kuulen jonkun sanovan, että ei vain ole jaksanut vaivautua.

Ehkä juuri siksi nimeni on 劳诺.