Olen itse satunnainen tupakoitsija, ja kun Suomessa pantiin käytäntöön tupakoinnin ravintoloissa kieltävä laki, huomasin nauttivani pidemmistä baari-illoista aikaisempaa enemmän. Enää ei tullut mystistä pahaa oloa toisen tuopin jälkeen, eikä tarvinnut heittää koko vaatekertaa pesukoneeseen kotiin päästyään. Olo oli seuraavana aamuna huomattavasti parempi. Tupakointinikin väheni jonkin verran.
Kiina tunnetaan tupakoinnin luvattuna maana, jossa ainakin miesväestöstä enemmistö tupakoi. Yleinen mielikuva on, että Kiinassa poltellaan joka paikassa: toimistossa, taksissa, bussissa, missä ikinä nyt ylipäätään sattuu olemaan muitakin ihmisiä läsnä itse tupakoitsijan lisäksi. Kiinalaiset eivät tunnu piittaavan (tai edes olevan tietoisia) tupakoinnin haittavaikutuksista.
En ole kuitenkaan Pekingissä vielä joutunut suuremmin kärsimään passiivisen tupakoitsijan roolissa: taksit, bussit, metroasemat ja turistimekat ovat tähän asti olleet hämmentävän savuttomia. Eräässä pienessä yökerhossa paloi melkein jokaisella, joten liityin joukkoon ja sauhuttelin viimeiset Suomesta tuomani Marlborot pois. Paikallisessa ravintolassa aterian jälkeen seurueessani pari henkilöä pisti pöydässä tupakaksi, ja päätin liittyä seuraan yksinkertaisesti siksi, että se oli mahdollista. Suomessa pöydässä tupakointi ei tulisi mieleenikään, eikä siten tullut täälläkään ennen kuin heräsin todellisuuteen.
Näennäisestä vapaudesta huolimatta en silti saisi tupakoida kampukseni porttien sisäpuolella, sillä joku koululainen saattaisi nähdä ja ottaa myöhemmin elämässään minusta mallia. Tämä selvisi minulle taannoin, kun astelin ovesta ulos polttelemaan uusia Zhongnanhai-savukkeitani (中南海). Etsin itselleni hienovaraisesti syrjäisemmän nurkan – ”tupakkinurkan”, kuten kotikaupunkini yläasteella oli tapana sanoa – mutta siitä huolimatta hetken kuluttua vartija asteli luokseni kertomaan kohteliaasti, että tällä alueella ei saa tupakoida. Olin tästä hetken hieman hämilläni, kunnes tajusin, että en todella ole ensimmäisen kuukauteni aikana nähnyt kenenkään tupakoivan täällä. Missä kaikki nämä ihmiset sitten tupakoivat, kun sisällä asunnossaankaan ei saa - tai ei ainakaan saisi - polttaa?
Viime aikoina olen siis polttanut iltasavukkeeni jännittävissä merkeissä, kylmä hiki otsalla ja adrenaliinia veressä. En ole kokenut vastaavaa sitten teinivuosieni, jolloin satunnaistakin sauhuttelua piti yrittää pitää salassa isältä ja äidiltä. Nyt väistelen tehokkaita vartijoita, jotka tuntuvat haistavan tupakkani savun satojen metrien päähän ja jopa rakennusten läpi. Lisäksi palava savuke näkyy erittäin kauas, mikä ei helpota piilottelua ollenkaan. Lähiviikkojen aikana minun täytyy selvittää, missä tupakointi ei olisi kielletty. Muuten joudun vähentämään tupakointiani entisestään.
perjantai 30. tammikuuta 2009
keskiviikko 28. tammikuuta 2009
Maailman sinisin taivas
Asustan melko syrjäisellä paikalla, noin 20 kilometrin päässä Beijingin keskustasta lentokentän lähimaastossa. Sijainnilla on hyvät ja huonot puolensa, mutta ajattelin nyt keskittyä hetken niihin hyviin.
Vaikkei ilmanlaatu täälläkään ole varsinaisesti kovin puhdas – ainakaan suomalaisesta näkökulmasta: poltetun muovin haju on esimerkiksi tullut minulle jo hyvin tutuksi iltaisin, eikä auringonvalo selkeänä päivänä aina luo edes varjoa – on hengittäminen täällä huomattavasti mukavamaa kuin esimerkiksi kaupungin keskustassa pahimpina ruuhka-aikoina. Jokunen tuttavani on silti valokuviani katsellessaan hämmästellyt taivaan sinisyyttä keskustassa otetuissa kuvissa. Taivas todellakin on todella usein ainakin suhteellisen sininen myös Beijingin ytimessä, mikä johtuu kaupungissa viime vuosien aikana tehdyistä lukuisista parannuksista. Alla kuitenkin vertailukohteiksi suunnilleen samaan kellonaikaan otetut kuvat ”kaukaiselta” kampukseltani ja Tiananmenin aukiolta.
Yllättävän tasokas solukaksioni (ulkomaalaiselle harjoittelijalle maksuton ja toisen huoneen osalta tällä hetkellä tyhjä, eli hieman ylimääräistä rahaa käytettäväksi ja mukavasti yksityisyyttä arkeen) sijaitsee työnantajakouluni kampuksella, todella hiljaisella, vartioidun betoniaidan ympäröimällä alueella. Aidan toisella puolella on lukuisia karun näköisiä hökkelikyliä, ja voin vain kuvitella, kuinka kylmä ihmisillä siellä näin talvella on. Etenkin viime viikolla päivät olivat todella hyisen kylmiä: Foreca tarjoaa hienosti sääennustuksessaan lämpötilan lisäksi ”feels like” -tiedon, joka esimerkiksi eräänä kylmänä päivänä oli - 23 celsiusastetta lämpömittarin näyttäessä ”vain” – 12 astetta. Suomalainen karpaasikin joutuu välillä koville Beijingin kovan viiman armottomassa käsittelyssä.
Oma turvallisuuden tunteeni on täällä rauhoittava, ja kampuksella vietetty vapaapäivä on rutiinien täyttämä siinä missä työpäiväkin: kirjoittelen, työskentelen, opiskelen, käyn ruokalassa syömässä ateriani. Minulle on myös tärkeää se, ettei jokaisena työpäivänä mene tuntikausia työpaikan ja asunnon välillä matkustamiseen.
Tämä on ensimmäiselle Kiinan-kokemukselleni itse asiassa melko ihanteellinen paikka, vaikka en pääsekään täältä käsin täysillä kokemaan todellista kasvavan Kiinan sykettä suurkaupungin ytimessä. En itse asiassa varmaan edes haluaisi mennä ympäriinsä kuin paraskin turisti: suosin rauhallista, jopa tylsää elämäntyyliä, vaikka jahtaankin välillä Kiinaan lähtemisen kaltaisia uusia kieli- ja kulttuurikokemuksia. Olen luonteeltani jonkin verran arka, lisäksi kaipaan hämmästyttävän paljon eräitä läheisiäni Suomessa, joten pidän ainakin näin alussa mielelläni matalaa profiilia. Siksi olen onnellinen voidessani ottaa elämäni suurimman seikkailun ensiaskeleet tällaisessa rauhallisessa ympäristössä, jossa tutkiskella sisintäni ja oppia joka päivä jotakin uutta sekä kirjoista että ihmisiltä ympärilläni. Tiedän, että minulla on vielä tulevina vuosinani paljon aikaa nähdä ja kokea Kiina, joten en halua vielä kiiruhtaa.
Vaikkei ilmanlaatu täälläkään ole varsinaisesti kovin puhdas – ainakaan suomalaisesta näkökulmasta: poltetun muovin haju on esimerkiksi tullut minulle jo hyvin tutuksi iltaisin, eikä auringonvalo selkeänä päivänä aina luo edes varjoa – on hengittäminen täällä huomattavasti mukavamaa kuin esimerkiksi kaupungin keskustassa pahimpina ruuhka-aikoina. Jokunen tuttavani on silti valokuviani katsellessaan hämmästellyt taivaan sinisyyttä keskustassa otetuissa kuvissa. Taivas todellakin on todella usein ainakin suhteellisen sininen myös Beijingin ytimessä, mikä johtuu kaupungissa viime vuosien aikana tehdyistä lukuisista parannuksista. Alla kuitenkin vertailukohteiksi suunnilleen samaan kellonaikaan otetut kuvat ”kaukaiselta” kampukseltani ja Tiananmenin aukiolta.
Yllättävän tasokas solukaksioni (ulkomaalaiselle harjoittelijalle maksuton ja toisen huoneen osalta tällä hetkellä tyhjä, eli hieman ylimääräistä rahaa käytettäväksi ja mukavasti yksityisyyttä arkeen) sijaitsee työnantajakouluni kampuksella, todella hiljaisella, vartioidun betoniaidan ympäröimällä alueella. Aidan toisella puolella on lukuisia karun näköisiä hökkelikyliä, ja voin vain kuvitella, kuinka kylmä ihmisillä siellä näin talvella on. Etenkin viime viikolla päivät olivat todella hyisen kylmiä: Foreca tarjoaa hienosti sääennustuksessaan lämpötilan lisäksi ”feels like” -tiedon, joka esimerkiksi eräänä kylmänä päivänä oli - 23 celsiusastetta lämpömittarin näyttäessä ”vain” – 12 astetta. Suomalainen karpaasikin joutuu välillä koville Beijingin kovan viiman armottomassa käsittelyssä.
Oma turvallisuuden tunteeni on täällä rauhoittava, ja kampuksella vietetty vapaapäivä on rutiinien täyttämä siinä missä työpäiväkin: kirjoittelen, työskentelen, opiskelen, käyn ruokalassa syömässä ateriani. Minulle on myös tärkeää se, ettei jokaisena työpäivänä mene tuntikausia työpaikan ja asunnon välillä matkustamiseen.
Tämä on ensimmäiselle Kiinan-kokemukselleni itse asiassa melko ihanteellinen paikka, vaikka en pääsekään täältä käsin täysillä kokemaan todellista kasvavan Kiinan sykettä suurkaupungin ytimessä. En itse asiassa varmaan edes haluaisi mennä ympäriinsä kuin paraskin turisti: suosin rauhallista, jopa tylsää elämäntyyliä, vaikka jahtaankin välillä Kiinaan lähtemisen kaltaisia uusia kieli- ja kulttuurikokemuksia. Olen luonteeltani jonkin verran arka, lisäksi kaipaan hämmästyttävän paljon eräitä läheisiäni Suomessa, joten pidän ainakin näin alussa mielelläni matalaa profiilia. Siksi olen onnellinen voidessani ottaa elämäni suurimman seikkailun ensiaskeleet tällaisessa rauhallisessa ympäristössä, jossa tutkiskella sisintäni ja oppia joka päivä jotakin uutta sekä kirjoista että ihmisiltä ympärilläni. Tiedän, että minulla on vielä tulevina vuosinani paljon aikaa nähdä ja kokea Kiina, joten en halua vielä kiiruhtaa.
maanantai 26. tammikuuta 2009
Kiinalainen uusivuosi
新年快乐! – Onnellista uutta vuotta! Tuota toivotusta on nyt kuultu ja myöskin hoettu melkeinpä kokonaisen vuoden edestä. Eilen oli siis se yö. Yö, josta jokainen on täällä puhunut saapumisestani asti, yö, jolloin viimeistään vuorokauden vaihtuessa koko Kiina antautuisi riemunsa vietäväksi. Viime yönä käynnistyi viisitoista päivää juhlittava kiinalainen uusivuosi (春节 tai englanniksi Spring Festival).
Kuurasin asuntoni aatonaattona menneen vuoden huonosta onnesta, jotta se olisi valmis härän vuoteen ja kaikkeen sen mukanaan tuomaan hyvään onneen. Eilen oveeni käytiin myös teippaamassa kiiltävä koriste, jossa seisoo iso, kullanvärinen, hyvää onnea merkitsevä kirjoitusmerkki 福.
Kaikki oli valmista ja enteet olivat hyvät, ja yöstä tulikin varsin onnistunut ja erittäin mielenkiintoinen. Kasvoni ovat edelleen tallella, mikä tuntuu hämmästyttävältä ottaen huomioon, kuinka käsittämättömältä ilotulitteiden paljous tuntui ensikertalaisen silmissä - ja korvissa. Joka puolella rätisi ja paukkui alkuillasta aina aamuyöhön asti, ja autojen hälytyssireenit huusivat taukoamatta reagoidessaan jatkuvaan pamausten aiheuttamaan paineeseen. Suomalainen uusivuosi ei valitettavasti tuntune tämän kokemuksen jälkeen enää miltään.
Itse vuodenvaihteen riemun todistamiselle olimme varanneet paikaksi täydellisen aukion kahden monumentin - Drum Towerin (鼓楼) ja Bell Towerin (钟楼) - välistä. Mikä olisikaan hienompaa, kuin todistaa ruudin keksineen sivilisaation suurta intohimoa kahden kauniisti valaistun, vanhan ja komean rakennuksen välissä? Joitakin vähältä piti -tilanteita sattui ihmisten huolimattomuuden ja ajoittaisten tuulenpuuskien vuoksi, mutta ainakin meidän paikallamme onnettomuuksilta vältyttiin, eikä kukaan menettänyt näköään tai raajojaan. Alla kuvat torneista, ilotulitteista minulla ei valitettavasti ole näyttäviä kuvia - katselin niitä mieluummin omin silmin kuin kameran etsimen kautta.
Näyttävimmän show'n laannuttua päädyimme läheiseen baariin, joka osoittautui lämmössään ja kodikkuudessaan ehkä viihtyisimmäksi illanviettopaikaksi, jossa olen koskaan käynyt. Akustisesta livemusiikista, Qingdao-oluesta (青岛啤酒) ja savukkeista usean tunnin ajan nautittuamme päätimme ystäväni kanssa lähteä suunnistamaan kohti linja-autoasemaa, josta vuoden ensimmäiset linja-autot pian lähtisivät. Mielessämme oli jo autuas uni, ja silloin tällöin matkan varrelta tarttui katumyyjiltä mukaan herkullista yöpurtavaa. Roskia en ole koskaan nähnyt kaduilla yhtä paljon, mutta onneksi aamuyöstä kaduille alkoi jo ilmestyä pieniä armeijoita luutineen.
Uusi vuosi on alkanut, ja olen niin täydellisen uupunut, että aion viettää seuraavat päivät sisätiloissa, kuumasta teestä tai pikakahvista nautiskellen. Uusi vuosi tuo minulle varmasti paljon mielenkiintoisia kokemuksia Beijingissä, mutta se tuo myös haasteita: aloitan englannin kielen ja matematiikan opettamisen ilkikurisille ja vallattomille kiinalaisille lapsille muutaman viikon päästä. Työn lisäksi tarkoitukseni on keskittyä blogini kirjoittamiseen ja erityisesti kiinan kielen opiskeluun.
Kuurasin asuntoni aatonaattona menneen vuoden huonosta onnesta, jotta se olisi valmis härän vuoteen ja kaikkeen sen mukanaan tuomaan hyvään onneen. Eilen oveeni käytiin myös teippaamassa kiiltävä koriste, jossa seisoo iso, kullanvärinen, hyvää onnea merkitsevä kirjoitusmerkki 福.
Kaikki oli valmista ja enteet olivat hyvät, ja yöstä tulikin varsin onnistunut ja erittäin mielenkiintoinen. Kasvoni ovat edelleen tallella, mikä tuntuu hämmästyttävältä ottaen huomioon, kuinka käsittämättömältä ilotulitteiden paljous tuntui ensikertalaisen silmissä - ja korvissa. Joka puolella rätisi ja paukkui alkuillasta aina aamuyöhön asti, ja autojen hälytyssireenit huusivat taukoamatta reagoidessaan jatkuvaan pamausten aiheuttamaan paineeseen. Suomalainen uusivuosi ei valitettavasti tuntune tämän kokemuksen jälkeen enää miltään.
Itse vuodenvaihteen riemun todistamiselle olimme varanneet paikaksi täydellisen aukion kahden monumentin - Drum Towerin (鼓楼) ja Bell Towerin (钟楼) - välistä. Mikä olisikaan hienompaa, kuin todistaa ruudin keksineen sivilisaation suurta intohimoa kahden kauniisti valaistun, vanhan ja komean rakennuksen välissä? Joitakin vähältä piti -tilanteita sattui ihmisten huolimattomuuden ja ajoittaisten tuulenpuuskien vuoksi, mutta ainakin meidän paikallamme onnettomuuksilta vältyttiin, eikä kukaan menettänyt näköään tai raajojaan. Alla kuvat torneista, ilotulitteista minulla ei valitettavasti ole näyttäviä kuvia - katselin niitä mieluummin omin silmin kuin kameran etsimen kautta.
Näyttävimmän show'n laannuttua päädyimme läheiseen baariin, joka osoittautui lämmössään ja kodikkuudessaan ehkä viihtyisimmäksi illanviettopaikaksi, jossa olen koskaan käynyt. Akustisesta livemusiikista, Qingdao-oluesta (青岛啤酒) ja savukkeista usean tunnin ajan nautittuamme päätimme ystäväni kanssa lähteä suunnistamaan kohti linja-autoasemaa, josta vuoden ensimmäiset linja-autot pian lähtisivät. Mielessämme oli jo autuas uni, ja silloin tällöin matkan varrelta tarttui katumyyjiltä mukaan herkullista yöpurtavaa. Roskia en ole koskaan nähnyt kaduilla yhtä paljon, mutta onneksi aamuyöstä kaduille alkoi jo ilmestyä pieniä armeijoita luutineen.
Uusi vuosi on alkanut, ja olen niin täydellisen uupunut, että aion viettää seuraavat päivät sisätiloissa, kuumasta teestä tai pikakahvista nautiskellen. Uusi vuosi tuo minulle varmasti paljon mielenkiintoisia kokemuksia Beijingissä, mutta se tuo myös haasteita: aloitan englannin kielen ja matematiikan opettamisen ilkikurisille ja vallattomille kiinalaisille lapsille muutaman viikon päästä. Työn lisäksi tarkoitukseni on keskittyä blogini kirjoittamiseen ja erityisesti kiinan kielen opiskeluun.
perjantai 23. tammikuuta 2009
Extreme-mopoilua
Mikäli mielin kampukseltani Shunyi-alueelta (顺义区) kaupunkiin, on lähimmälle bussipysäkille 45 minuutin kävelymatka. Pitkähkö kävely ei tietenkään tunnu houkuttelevalta tavalta aloittaa muutenkin varmuudella pitkäksi venyvä päivä, ja siksi kampukseni portin ulkopuolella odottaakin aina vähintään kaksi pimeää taksia.
Kymmenen kuaita riittää kuskille palkkioksi, vaikka hän yrittääkin kovasti tarjota satasella kyytiä aina keskustaan asti. Puolustan lompakkoani ja samalla myös edes vähän ympäristöä: linja-autoja kulkee jatkuvasti ja lipun hinta on vain 2 kuaita. Matkakortilla pääsisin vieläkin edullisemmin, mutta en vielä tiedä mistä voisin hankkia sellaisen. Lisäksi on kiva kertoa lipunmyyjälle, minne olen menossa. Kannattaa muuten Suomen linja-autoihin ja busseihin tottuneena muistaa, että Kiinassa bussikuski ei hoida rahastamista! (Kuai, yuan ja RMB eli renminbi (块, 元, 人民币) viittaavat kaikki Kiinan rahayksikköön, ja kuai on näistä kolmesta sanasta se arkisin)
Paluumatkalla täpötäydessä bussissa onkin hankalampaa, kun en näe ollenkaan missä päin ollaan menossa tai kuule kiinankielisiä kuulutuksia kunnolla: pelkään, etten osaa jäädä oikealla pysäkillä kyydistä. Onneksi bussi vähitellen hieman tyhjenee, ja yhtäkkiä bussin etuosassa istuva lipunmyyjä katsoo minua silmiin ja kertoo, että seuraavaksi tulee minun pysäkkini. Joukosta erottumisella on siis etunsa. Samassa kuulen kuulutuksen, ja kyllä, Maliandian lukou (马连店路口) on todellakin seuraava pysäkki! Poistun bussista helpottuneena kiitellen ja hymyillen.
Alueella, jossa julkisia kulkuneuvoja on näin huonosti tarjolla, bussipysäkit ovat luonnollisesti täynnä kuljettajia valmiina viemään sinut kotiisi vaatimattomalta tuntuvaa korvausta vastaan. Valitettavasti takseja ei tällä kertaa näy missään... lukuunottamatta hyvin epäilyttävän näköisiä "mopotakseja". Hetken kuluttua huomaan kuitenkin päätyneeni moisen kyytiin. Vanerilevyistä kyhätty koppi ei selvästikään vastaa minkäännäköisiä standardeja: matka on rämisevä, ja koska en näe ikkunoista kunnolla pihalle, pelkään hetken ajan hieman henkeni puolesta. Jostain kaukaa kuulen rakettien paukkeen - uudenvuodenjuhla on tulossa. Liikennettä ei onneksi tällä pienemmällä, kuusikaistaisella kadulla ole enää tähän aikaan kovin paljon, joten satunnaisista aggressiivisista tööttäyksistä huolimatta alan uskoa näkeväni vielä kotini. Matkan päätteeksi kiitän kuljettajaa kertomalla, että kokemus oli erittäin mielenkiintoinen, ja palkitsen hänet kympin setelillä. Kuljettaja on selvästi tyytyväinen. Paljonkohan polttoaine täällä maksaa?
Matkavakuutukseni ehdoissa lukee, että mikäli loukkaannun Kiinassa jotakin extreme-urheilulajia harrastaessani, ei vakuutukseni korvaa sairaalakuluja. Seuraavalla kerralla odotan luultavasti vanhaa kunnon autokyytiä.
Kymmenen kuaita riittää kuskille palkkioksi, vaikka hän yrittääkin kovasti tarjota satasella kyytiä aina keskustaan asti. Puolustan lompakkoani ja samalla myös edes vähän ympäristöä: linja-autoja kulkee jatkuvasti ja lipun hinta on vain 2 kuaita. Matkakortilla pääsisin vieläkin edullisemmin, mutta en vielä tiedä mistä voisin hankkia sellaisen. Lisäksi on kiva kertoa lipunmyyjälle, minne olen menossa. Kannattaa muuten Suomen linja-autoihin ja busseihin tottuneena muistaa, että Kiinassa bussikuski ei hoida rahastamista! (Kuai, yuan ja RMB eli renminbi (块, 元, 人民币) viittaavat kaikki Kiinan rahayksikköön, ja kuai on näistä kolmesta sanasta se arkisin)
Paluumatkalla täpötäydessä bussissa onkin hankalampaa, kun en näe ollenkaan missä päin ollaan menossa tai kuule kiinankielisiä kuulutuksia kunnolla: pelkään, etten osaa jäädä oikealla pysäkillä kyydistä. Onneksi bussi vähitellen hieman tyhjenee, ja yhtäkkiä bussin etuosassa istuva lipunmyyjä katsoo minua silmiin ja kertoo, että seuraavaksi tulee minun pysäkkini. Joukosta erottumisella on siis etunsa. Samassa kuulen kuulutuksen, ja kyllä, Maliandian lukou (马连店路口) on todellakin seuraava pysäkki! Poistun bussista helpottuneena kiitellen ja hymyillen.
Alueella, jossa julkisia kulkuneuvoja on näin huonosti tarjolla, bussipysäkit ovat luonnollisesti täynnä kuljettajia valmiina viemään sinut kotiisi vaatimattomalta tuntuvaa korvausta vastaan. Valitettavasti takseja ei tällä kertaa näy missään... lukuunottamatta hyvin epäilyttävän näköisiä "mopotakseja". Hetken kuluttua huomaan kuitenkin päätyneeni moisen kyytiin. Vanerilevyistä kyhätty koppi ei selvästikään vastaa minkäännäköisiä standardeja: matka on rämisevä, ja koska en näe ikkunoista kunnolla pihalle, pelkään hetken ajan hieman henkeni puolesta. Jostain kaukaa kuulen rakettien paukkeen - uudenvuodenjuhla on tulossa. Liikennettä ei onneksi tällä pienemmällä, kuusikaistaisella kadulla ole enää tähän aikaan kovin paljon, joten satunnaisista aggressiivisista tööttäyksistä huolimatta alan uskoa näkeväni vielä kotini. Matkan päätteeksi kiitän kuljettajaa kertomalla, että kokemus oli erittäin mielenkiintoinen, ja palkitsen hänet kympin setelillä. Kuljettaja on selvästi tyytyväinen. Paljonkohan polttoaine täällä maksaa?
Matkavakuutukseni ehdoissa lukee, että mikäli loukkaannun Kiinassa jotakin extreme-urheilulajia harrastaessani, ei vakuutukseni korvaa sairaalakuluja. Seuraavalla kerralla odotan luultavasti vanhaa kunnon autokyytiä.
torstai 22. tammikuuta 2009
Massiivinen Kielletty kaupunki
Luultavasti luonnollisin tapa aloittaa tutustuminen Beijingiin on suunnata metrolla Qian Menin (前门) asemalle ja aloittaa valtavan kaunista porttia ihailtuaan sieltä kulkunsa Tiananmenin aukion (天安门广场) kautta kohti Kiellettyä kaupunkia (故宫). Matkalla näkee jo kaikenlaista, ja vaikka monet näyt ovat enemmistölle kirjoista ja kuvista jo entuudestaan tuttuja, on silti hienoa nähdä kaikki itse paikan päällä. Ei ole helppoa pitää kameraansa piilossa.
Kiellettyyn kaupunkiin pitäisi varata paljon voimia – ja ehdottomasti useampia päiviä. Paikkaan olisi hyvä tutustua siten, että jokaisena päivänä voisi keskittyä johonkin tiettyyn alueeseen tai teemaan. Uskoisinkin, ettei tämä jäänyt viimeiseksi vierailukseni: ehkä palaan sinne vuosien kuluttua rakkaani kanssa, hieman paremmin valmistautuneena.
Pääsylippu Kiellettyyn kaupunkiin kustantaa 40 RMB, ja halutessaan voi toisella mokomalla (plus 100 RMB:n panttia vastaan) vuokrata kannettavan "oppaan", jonka tarkoitus on suoltaa paikan historiaa sitä mukaa, kun matka kaupungissa edistyy. Ajattelin, että opas olisi hyvä idea pelkän ympäriinsä tallustelun sijaan - kerran Stonehengella kuuntelin vastaavanlaisella kapulalla erittäin hyvissä tunnelmissa tietoja paikan historiasta. Tarjolla oli vielä kaiken lisäksi suomenkielinen laite, joten en keksinyt ainoatakaan hyvää syytä jättää tarjousta väliin.
Valitettavasti porteista sisään kuljettuani ilmeni, että nauhalla suomea puhuukin kiinalainen naisääni epäselvästi ja monotonisesti, ja olin raskaasti pettynyt. Laitteeseen tuli onnekseni joku vika ensimmäisen kohteen jälkeen enkä saanut siitä enää ääntä, joten laitoin sen huojentuneena taskuuni loppupäivän ajaksi. Jos haluaa Kiellettyyn kaupunkiin mukaansa osaavan, englantia puhuvan oppaan, sellainen melko varmasti tarjoaa itseään ulkomaalaiselle ennen sisäänpääsyä.
Kielletty kaupunki on sanoinkuvaamattoman kaunis - tarvitsisin taiteilijan kuvailemaan sitä keltaisen, punaisen ja vihreän loistoa. Valitettavasti se on myös aivan liian suuri yhden päivän aikana tutkittavaksi. Itselläni meni porttien sisällä lähes neljä tuntia, ja minusta tuntui, etten juuri ehtinyt pysähtyä kummastelemaan mitään hetkeä pidemmäksi ajaksi. Upeista päärakennuksista ja kauniista Keisarillisesta puutarhasta selvittyään voi alkaa käydä läpi paikan lukuisia pienempiä paikkoja sekä mielenkiintoisia museo- ja näyttelytiloja. Tuntuu siltä, että ihan kaikki pääkaupungin historiaan liittyvä on saanut osansa.
Kiellettyyn kaupunkiin pitäisi varata paljon voimia – ja ehdottomasti useampia päiviä. Paikkaan olisi hyvä tutustua siten, että jokaisena päivänä voisi keskittyä johonkin tiettyyn alueeseen tai teemaan. Uskoisinkin, ettei tämä jäänyt viimeiseksi vierailukseni: ehkä palaan sinne vuosien kuluttua rakkaani kanssa, hieman paremmin valmistautuneena.
keskiviikko 21. tammikuuta 2009
ChinesePod
Olin Suomessa tottunut jo vuosien ajan pärjäämään yhdellä lämpimällä aterialla päivässä. Uuden työnantajani tarjoamassa ruokalassa olen kuitenkin jo oppinut lusikoimaan naamani täyteen riisiä ja tarjolla olevia lukuisia eri lisukkeita kahdesti päivässä - tyydyttävän aamupalan lisäksi. Olenkin nyt hoksannut, että hoikkuuteni lahja saattaa kesällä Suomeen palatessani olla enää muisto vain, mikäli en ala harrastaa säännöllisesti edes jonkinlaista hyötyliikuntaa. Niinpä olen kehittänyt itselleni lounaan jälkeisen kampuskierroksen, seuranani mp3-soittimeni ja uskollinen ChinesePod.
ChinesePod on jo puolentoista vuoden ajan - kuudennen kielikurssini päätyttyä - ollut 150-sivuisen, kiinankielisen Aku Ankka -opukseni ohella tärkein oppimisvälineeni. Kyseessä on päivittäin Shanghaista käsin julkaistava, englanninkielinen podcast-ohjelma, jossa käydään 10-20 minuutin aikana huolellisesti läpi tiettyyn aiheeseen liittyvä kiinankielinen dialogi.
En ole enää täysin varma sivuston maksullisuudesta/maksuttomuudesta, mutta ainakin vielä muutama kuukausi sitten Newbie-tason oppitunteja sai kuunnella ja latailla maksutta. Itse olin sen verran onnekas, että latasin oppitunteja koneelleni varastoon parisataa kappaletta juuri ennen kuin ylempien tasojen podit muuttuivat maksullisiksi. Sivustoa voi kuitenkin kokeilla seitsemän päivän ajan ilmaiseksi, joten suosittelen ehdottomasti, mikäli kiinnostus tämän myötä herää!
Oppitunteja löytyy monipuolisesti eritasoisille opiskelijoille: aloittelijoille on tarjolla Newbie-podit, joissa lyhyehköt perusdialogit käydään perinpohjaisesti ja selkeästi sana sanalta läpi. Elementary-tason oppitunnit käsittelevät jo hieman pidempiä ja monimutkaisempia, mutta kuitenkin hitaasti ja selkeästi puhuttuja dialogeja. Intermediate-taso on jo huomattavasti haastavampi, ja kuuntelenkin itse tällä hetkellä juuri niitä: kiinaa puhutaan yhä enemmän, dialogit ovat pitkiä ja puheen tempo on toisinaan jo lähes todellista kielenkäyttöä vastaava. Lisäksi tekstin rakenteesta ja kieliopista ei enää puhuta niin paljon, vaan keskitytään enemmänkin sanavaraston kartuttamiseen. Seuraava taso on Upper Intermediate, jonka jälkeen podit muuttuvat täysin kiinankielisiksi. Oppitunteja löytyy sivustolta jo reilusti yli tuhat kappaletta, ja hakusanojen avulla niiden joukosta jokainen voi etsiä ne, jotka itse kokee tarpeellisiksi.
Kahdella ensimmäisellä tasolla opettamisesta huolehtivat isäntä Ken Carroll ja ihastuttava opettaja Jenny Zhu. Heidän välillään vallitseva kemia ja huumori tekee jokaisesta podista viihdyttävän kuunnella, ja usein yhden kuunneltuani olen kuin huomaamatta siirtynyt suoraan seuraavaan. Intermediate-tasolla podeista tulee hieman asiallisempia, kun Jennyn rinnalle astuu mandariiniakin sujuvasti suoltava John. Suosittelen ehdottomasti, sillä kielen opiskelu pelkkien kirjojen avulla saattaa olla pidemmän päälle todella puuduttavaa ja tylsää.
ChinesePod. It's Mandarin. On your terms.
tiistai 20. tammikuuta 2009
You will be targeted!
Tämän "neuvon" sain työtoveriltani ennen ensimmäistä kiinalaista juhla-ateriaani. Länsimaalainen erottuu aina joukosta, ja olinkin varma, että joutuisin juomaan enemmän kuin kukaan muu tilaisuuteen osallistunut. Onneksi olen vielä sen verran tuntematon kasvo, ettei kimppuuni hyökätty kertaakaan vaan hukuin sujuvasti massaan.
Sen sijaan kimppuuni on hyökkäilty sitäkin useammin tallustellessani yksin Beijingin keskustassa kamera kaulassa. Nuoria naisia ja miehiä ilmestyy säännöllisin väliajoin kuin tyhjästä, ja jotkut heistä ovat todella taitavia työssään: olen ymmärtänyt, että heidän tavoitteenaan on saada "rikas" länsimaalainen imarreltua seurakseen johonkin lähellä sijaitsevaan, todennäköisesti keskimääräistä jonkin verran kalliimpaan ravintolaan. Tässä tänään läpikäymäni keskustelut yhdeksi mallikappaleeksi tiivistettyinä (myös kieliasu on korjattu lukijat huomioon ottaen):
Hello, where are you from?
I study English and I am here in Beijing on a holiday.
Oh, you can speak Chinese? For how long have you been in China?
Where are you going?
Would you like to go drink some tea with me, maybe I can teach you some Chinese?
Keskiverto tällaista työkseen tekevä kiinalainen ei luonnollisesti puhu kovin vakuuttavaa englantia, mutta on pakko myöntää, että osa heistä esittää roolinsa todella vakuuttavasti! Eräs tyttö esimerkiksi kysyi minulta heti aluksi, että olenko Suomesta (minua on yleisesti pidetty hyvin epäsuomalaisen näköisenä)! Onnistuneen lähestymisen seurauksena ulkomaalaisesta saattaa alkaa tuntua siltä, että hän itse asiassa voisikin hyötyä kohtaamisesta jotenkin - ovathan paikallisella mittapuulla kalliit hinnat kuitenkin useimpien länsimaalaisten silmissä vielä suhteellisen edullisia.
Jos kymmenellä eurolla saisi viehättävän kiinan kielen yksityisopettajan tunniksi käyttöönsä ja vielä pari kuppia kuumaa teetä kaupan päälle, tarvitsisiko olla edes tyhmä tarttuakseen syöttiin?
Sen sijaan kimppuuni on hyökkäilty sitäkin useammin tallustellessani yksin Beijingin keskustassa kamera kaulassa. Nuoria naisia ja miehiä ilmestyy säännöllisin väliajoin kuin tyhjästä, ja jotkut heistä ovat todella taitavia työssään: olen ymmärtänyt, että heidän tavoitteenaan on saada "rikas" länsimaalainen imarreltua seurakseen johonkin lähellä sijaitsevaan, todennäköisesti keskimääräistä jonkin verran kalliimpaan ravintolaan. Tässä tänään läpikäymäni keskustelut yhdeksi mallikappaleeksi tiivistettyinä (myös kieliasu on korjattu lukijat huomioon ottaen):
Hello, where are you from?
I study English and I am here in Beijing on a holiday.
Oh, you can speak Chinese? For how long have you been in China?
Where are you going?
Would you like to go drink some tea with me, maybe I can teach you some Chinese?
Keskiverto tällaista työkseen tekevä kiinalainen ei luonnollisesti puhu kovin vakuuttavaa englantia, mutta on pakko myöntää, että osa heistä esittää roolinsa todella vakuuttavasti! Eräs tyttö esimerkiksi kysyi minulta heti aluksi, että olenko Suomesta (minua on yleisesti pidetty hyvin epäsuomalaisen näköisenä)! Onnistuneen lähestymisen seurauksena ulkomaalaisesta saattaa alkaa tuntua siltä, että hän itse asiassa voisikin hyötyä kohtaamisesta jotenkin - ovathan paikallisella mittapuulla kalliit hinnat kuitenkin useimpien länsimaalaisten silmissä vielä suhteellisen edullisia.
Jos kymmenellä eurolla saisi viehättävän kiinan kielen yksityisopettajan tunniksi käyttöönsä ja vielä pari kuppia kuumaa teetä kaupan päälle, tarvitsisiko olla edes tyhmä tarttuakseen syöttiin?
maanantai 19. tammikuuta 2009
Kielimuuripainajainen
Olen sen verran järjestelmällinen ihminen, että päätin heti kieliopintojeni alussa opetella kirjoittamaan kiinaksi kaiken sen, minkä opin sanomaankin, ja osaan tällä hetkellä sujuvasti kirjoittaa ja lukea lähes 1800 kiinalaista kirjoitusmerkkiä. Kiinan kielessä "lukutaidon" rajana pidetään yleisesti kahden tuhannen kirjoitusmerkin tietämystä, ja sanomalehtiä pystyy lukemaan tehokkaasti ehkä kolmen tuhannen rajapyykin tienoilla.
Kirjoitetun kielen taidoistani huolimatta en osaa kommunikoida vielä alkuunkaan sujuvasti kiinaksi, ja valitettavasti täällä kampusalueella päivittäinen kieliharjoitteluni rajoittuu vastaantulijoille tervehtimiseen (你好!) ja ruokalan työntekijöille mutisemiseen.
Kiinaan saavuttuani minun piti luonnollisesti hankkia paikallinen SIM-kortti (手机卡), mikä osoittautuikin hankalimmaksi tehtäväksi sitten harjoittelupaikkani löytämisen. China Mobilen (移动) liikkeessä tajusin, kuinka ulalla oikeasti vielä olen todellisen, suullisen kommunikaation suhteen. Tämän ei tosin pitäisi tulla minään yllätyksenä: harva pystyy oppimaan puhuttua vierasta kieltä ilman tehokasta altistumista sille joko paikan päällä tai natiivipuhujan seurassa. SIM-korttiepisodia seurannut kyvyttömyyden tunne tuntui silti lannistavalta. Kaikesta huolimatta Nokiassani on nyt kiinalainen SIM-kortti, ja jonain sateisena päivänä aion tutustua sen käyttöehtoihin ja selvittää, missä voin käydä lataamassa siihen lisää saldoa.
Kielelliseen kommunikaatioon liittyvät ongelmatilanteet eivät aina johdu toisen osapuolen kyvyttömyydestä tuottaa viestinnän kannalta tärkeitä lauseita, vaan itse asiassa melko universaalista vastaanottavan osapuolen kyvyttömyydestä säädellä lauseidensa monimutkaisuutta ja puheensa tempoa keskustelukumppaninsa kielitaidon mukaan. On aivan sama mitä vieraassa maassa haluaa, jos ei ymmärrä sanaakaan vastaukseksi ladattavasta sana- ja lauseryöpystä.
Avuttomuuden tunteestani huolimatta uskon vakaasti kovaan työhön vieraan kirjoitusjärjestelmän kanssa. Se hidastaa oppimista merkittävästi, mutta on oikeasti mieltä ylentävää voida lukea kertakäyttösyömäpuikkojen muovipakkauksesta, että kyseessä ovat "hygieeniset syömäpuikot". Pelkkään puhuttuun kieleen keskittyminen takaa ehdottomasti houkuttelevan oikotien sujuvaan kommunikaatioon, mutta uskon, että vahva kirjoitetun kielen osaaminen tarjoaa kärsivälliselle opiskelijalle ylivertaisen ponnahduslaudan kehittyneemmän kielitaidon saavuttamiseen.
Mieti, millaista oma elämäsi olisi, jos et osaisi lukea?
Kirjoitetun kielen taidoistani huolimatta en osaa kommunikoida vielä alkuunkaan sujuvasti kiinaksi, ja valitettavasti täällä kampusalueella päivittäinen kieliharjoitteluni rajoittuu vastaantulijoille tervehtimiseen (你好!) ja ruokalan työntekijöille mutisemiseen.
Kiinaan saavuttuani minun piti luonnollisesti hankkia paikallinen SIM-kortti (手机卡), mikä osoittautuikin hankalimmaksi tehtäväksi sitten harjoittelupaikkani löytämisen. China Mobilen (移动) liikkeessä tajusin, kuinka ulalla oikeasti vielä olen todellisen, suullisen kommunikaation suhteen. Tämän ei tosin pitäisi tulla minään yllätyksenä: harva pystyy oppimaan puhuttua vierasta kieltä ilman tehokasta altistumista sille joko paikan päällä tai natiivipuhujan seurassa. SIM-korttiepisodia seurannut kyvyttömyyden tunne tuntui silti lannistavalta. Kaikesta huolimatta Nokiassani on nyt kiinalainen SIM-kortti, ja jonain sateisena päivänä aion tutustua sen käyttöehtoihin ja selvittää, missä voin käydä lataamassa siihen lisää saldoa.
Kielelliseen kommunikaatioon liittyvät ongelmatilanteet eivät aina johdu toisen osapuolen kyvyttömyydestä tuottaa viestinnän kannalta tärkeitä lauseita, vaan itse asiassa melko universaalista vastaanottavan osapuolen kyvyttömyydestä säädellä lauseidensa monimutkaisuutta ja puheensa tempoa keskustelukumppaninsa kielitaidon mukaan. On aivan sama mitä vieraassa maassa haluaa, jos ei ymmärrä sanaakaan vastaukseksi ladattavasta sana- ja lauseryöpystä.
Avuttomuuden tunteestani huolimatta uskon vakaasti kovaan työhön vieraan kirjoitusjärjestelmän kanssa. Se hidastaa oppimista merkittävästi, mutta on oikeasti mieltä ylentävää voida lukea kertakäyttösyömäpuikkojen muovipakkauksesta, että kyseessä ovat "hygieeniset syömäpuikot". Pelkkään puhuttuun kieleen keskittyminen takaa ehdottomasti houkuttelevan oikotien sujuvaan kommunikaatioon, mutta uskon, että vahva kirjoitetun kielen osaaminen tarjoaa kärsivälliselle opiskelijalle ylivertaisen ponnahduslaudan kehittyneemmän kielitaidon saavuttamiseen.
Mieti, millaista oma elämäsi olisi, jos et osaisi lukea?
sunnuntai 18. tammikuuta 2009
Kiinalainen juhla-ateria
Saavuin Kiinaan mitä täydellisimpään aikaan: kolme viikkoa ennen kiinalaista uuden vuoden juhlaa (春节). Tämä tarkoittaa sitä, että vain kahden viikon työhön tutustumisen jälkeen saan nyt viettää neljä viikkoa vapaata!
Lukukauden päättymisen kunniaksi koulumme vietti lauantaina railakasta päättäjäisiltaa ruoan ja alkoholin merkeissä. Kiinalaisesta ruoasta en vielä tiedä riittävästi osatakseni nimetä edes muutamia illan lukuisista herkullisista ruokalajeista, mutta juomapuolella hommaa piti kasassa suomalaisille tutun oluen (啤酒) lisäksi "viehättävän" makuinen, tyypillinen kiinalainen viina baijiu (白酒). Alkoholittoman juoman ystäville oli tarjolla Spritea (雪碧) ja Coca Colaa (可口可乐).
Tällaisessa tilaisuudessa saa luonnollisesti vatsansa täyteen ja päätyy humalaan. Kanadalainen kollegani arvioi ennen iltaa, että saamme nousta ylös kilistelemään seitsemän kertaa koko aterian aikana. Menin laskuissa sekaisin yhdennentoista kerran jälkeen. Tuntui lähes kiusalliselta jatkuvasti nousta ylös ja istua alas kuin vieteri erinäköisten isojen kihojen tullessa vuorotellen toivottamaan hyvää uutta vuotta ja kiittelemään kovasti taakse jääneestä, menestyksekkäästä vuodesta.
Joka tapauksessa oli ilahduttavaa seurata, kuinka erityisesti kiinalaiset naiset saattoivat riehaantua muutaman lasillisen jälkeen toivottelemaan kaikenlaista melkoisen äänekkäästi ja yllyttämään toisia juomaan. Ehkä seuraavalla kerralla pystyn ottamaan vähän rennommin ja yhtymään humaltuneeseen kuoroon.
Lukukauden päättymisen kunniaksi koulumme vietti lauantaina railakasta päättäjäisiltaa ruoan ja alkoholin merkeissä. Kiinalaisesta ruoasta en vielä tiedä riittävästi osatakseni nimetä edes muutamia illan lukuisista herkullisista ruokalajeista, mutta juomapuolella hommaa piti kasassa suomalaisille tutun oluen (啤酒) lisäksi "viehättävän" makuinen, tyypillinen kiinalainen viina baijiu (白酒). Alkoholittoman juoman ystäville oli tarjolla Spritea (雪碧) ja Coca Colaa (可口可乐).
Tällaisessa tilaisuudessa saa luonnollisesti vatsansa täyteen ja päätyy humalaan. Kanadalainen kollegani arvioi ennen iltaa, että saamme nousta ylös kilistelemään seitsemän kertaa koko aterian aikana. Menin laskuissa sekaisin yhdennentoista kerran jälkeen. Tuntui lähes kiusalliselta jatkuvasti nousta ylös ja istua alas kuin vieteri erinäköisten isojen kihojen tullessa vuorotellen toivottamaan hyvää uutta vuotta ja kiittelemään kovasti taakse jääneestä, menestyksekkäästä vuodesta.
Joka tapauksessa oli ilahduttavaa seurata, kuinka erityisesti kiinalaiset naiset saattoivat riehaantua muutaman lasillisen jälkeen toivottelemaan kaikenlaista melkoisen äänekkäästi ja yllyttämään toisia juomaan. Ehkä seuraavalla kerralla pystyn ottamaan vähän rennommin ja yhtymään humaltuneeseen kuoroon.
lauantai 17. tammikuuta 2009
欢迎朋友们!
En ole vielä täysin varma, miksi haluan kirjoittaa tätä blogia. Olen opiskellut kiinan kieltä erittäin aktiivisesti lähes kaksi ja puoli vuotta, ja tammikuun alussa saavuin Beijingiin suorittamaan puolivuotista työharjoitteluani eräässä kansainvälisessä kielikoulussa.
Toisaalta haluan vain kirjoittaa ylös tuntemuksiani isossa kaupungissa, toisaalta tämä on hyvä keino viestittää kokemuksiani niistä kiinnostuneille läheisilleni. Olisin kuitenkin itse halunnut Kiinaan lähtöäni edeltävänä aikana saada mahdollisuuden lukea nuoren ihmisen käytännön kokemuksia elämästä tässä valtavassa ja valtavan monimuotoisessa maassa. Ehkä juuri siksi päätin alkaa kirjoittaa tätä blogia, ja olen iloinen mikäli yksikin suomalainen, Kiinasta kiinnostunut nuori saa tästä jotakin irti. Vanhemmatkin ovat toki tervetulleita, mikäli näkökulmani kiinnostaa!
Tervetuloa mukaan, kommentteja otetaan mielellään vastaan!
Toisaalta haluan vain kirjoittaa ylös tuntemuksiani isossa kaupungissa, toisaalta tämä on hyvä keino viestittää kokemuksiani niistä kiinnostuneille läheisilleni. Olisin kuitenkin itse halunnut Kiinaan lähtöäni edeltävänä aikana saada mahdollisuuden lukea nuoren ihmisen käytännön kokemuksia elämästä tässä valtavassa ja valtavan monimuotoisessa maassa. Ehkä juuri siksi päätin alkaa kirjoittaa tätä blogia, ja olen iloinen mikäli yksikin suomalainen, Kiinasta kiinnostunut nuori saa tästä jotakin irti. Vanhemmatkin ovat toki tervetulleita, mikäli näkökulmani kiinnostaa!
Tervetuloa mukaan, kommentteja otetaan mielellään vastaan!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)