keskiviikko 28. tammikuuta 2009

Maailman sinisin taivas

Asustan melko syrjäisellä paikalla, noin 20 kilometrin päässä Beijingin keskustasta lentokentän lähimaastossa. Sijainnilla on hyvät ja huonot puolensa, mutta ajattelin nyt keskittyä hetken niihin hyviin.

Vaikkei ilmanlaatu täälläkään ole varsinaisesti kovin puhdas – ainakaan suomalaisesta näkökulmasta: poltetun muovin haju on esimerkiksi tullut minulle jo hyvin tutuksi iltaisin, eikä auringonvalo selkeänä päivänä aina luo edes varjoa – on hengittäminen täällä huomattavasti mukavamaa kuin esimerkiksi kaupungin keskustassa pahimpina ruuhka-aikoina. Jokunen tuttavani on silti valokuviani katsellessaan hämmästellyt taivaan sinisyyttä keskustassa otetuissa kuvissa. Taivas todellakin on todella usein ainakin suhteellisen sininen myös Beijingin ytimessä, mikä johtuu kaupungissa viime vuosien aikana tehdyistä lukuisista parannuksista. Alla kuitenkin vertailukohteiksi suunnilleen samaan kellonaikaan otetut kuvat ”kaukaiselta” kampukseltani ja Tiananmenin aukiolta.



Yllättävän tasokas solukaksioni (ulkomaalaiselle harjoittelijalle maksuton ja toisen huoneen osalta tällä hetkellä tyhjä, eli hieman ylimääräistä rahaa käytettäväksi ja mukavasti yksityisyyttä arkeen) sijaitsee työnantajakouluni kampuksella, todella hiljaisella, vartioidun betoniaidan ympäröimällä alueella. Aidan toisella puolella on lukuisia karun näköisiä hökkelikyliä, ja voin vain kuvitella, kuinka kylmä ihmisillä siellä näin talvella on. Etenkin viime viikolla päivät olivat todella hyisen kylmiä: Foreca tarjoaa hienosti sääennustuksessaan lämpötilan lisäksi ”feels like” -tiedon, joka esimerkiksi eräänä kylmänä päivänä oli - 23 celsiusastetta lämpömittarin näyttäessä ”vain” – 12 astetta. Suomalainen karpaasikin joutuu välillä koville Beijingin kovan viiman armottomassa käsittelyssä.


Oma turvallisuuden tunteeni on täällä rauhoittava, ja kampuksella vietetty vapaapäivä on rutiinien täyttämä siinä missä työpäiväkin: kirjoittelen, työskentelen, opiskelen, käyn ruokalassa syömässä ateriani. Minulle on myös tärkeää se, ettei jokaisena työpäivänä mene tuntikausia työpaikan ja asunnon välillä matkustamiseen.

Tämä on ensimmäiselle Kiinan-kokemukselleni itse asiassa melko ihanteellinen paikka, vaikka en pääsekään täältä käsin täysillä kokemaan todellista kasvavan Kiinan sykettä suurkaupungin ytimessä. En itse asiassa varmaan edes haluaisi mennä ympäriinsä kuin paraskin turisti: suosin rauhallista, jopa tylsää elämäntyyliä, vaikka jahtaankin välillä Kiinaan lähtemisen kaltaisia uusia kieli- ja kulttuurikokemuksia. Olen luonteeltani jonkin verran arka, lisäksi kaipaan hämmästyttävän paljon eräitä läheisiäni Suomessa, joten pidän ainakin näin alussa mielelläni matalaa profiilia. Siksi olen onnellinen voidessani ottaa elämäni suurimman seikkailun ensiaskeleet tällaisessa rauhallisessa ympäristössä, jossa tutkiskella sisintäni ja oppia joka päivä jotakin uutta sekä kirjoista että ihmisiltä ympärilläni. Tiedän, että minulla on vielä tulevina vuosinani paljon aikaa nähdä ja kokea Kiina, joten en halua vielä kiiruhtaa.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Juu, olen minäkin hämmästellyt hieman noita sinisiä taivaita, kun silloin kun itse tuolla kävin vajaat 10 vuotta sitten, niin muistikuvissani oli, etten taivasta nähnyt lainkaan. Ja piti sitten kaivaa vanhat kuvat esiin, ja kuvaava oli se, että silloin Hiilikukkulalta (olikohan se kukkula Kielletyn kaupungin pohjoispuolelaa nimeltään tuo) otetussa kuvassa jo kielletyn kaupungin etäisimmät olivat utuisia savusumun takia.

Tuosta kylmyydestä tuli mieleen, että ilmastohan siellä lienee aika paljon mantereisempi ja kuivempi kuin täällä Suomessa - ja Siperia vieressä ilman isoja esteitä (vuorijonoja). Se tehnee tuon kylmyyden tuntemuksen noin kovaksi?

On todella kivaa lukea suoraan sinun tuntemuksiasi sieltä, eikä ainoastaan kuulla Henriikalta.

Rauno Sainio kirjoitti...

Kiitokset kommentista, kiva tietää että useampiakin ihmisiä kiinnostaa blogini!

Sininen taivas on kuulemma paljolti myös sen ansiota, että paljon teollista tuotantoa on siirretty pois pääkaupungista. Osa ilmansaasteista on siis periaatteessa vaihtanut vain paikkaa. :(

Ilmasto on todellakin ERITTÄIN kuiva täällä, ja taitavat ne rajut ja kylmät tuulet olla pohjoisesta lähtöisin.