Tupakoitsijan paratiisi?

Olen itse satunnainen tupakoitsija, ja kun Suomessa pantiin käytäntöön tupakoinnin ravintoloissa kieltävä laki, huomasin nauttivani pidemmistä baari-illoista aikaisempaa enemmän. Enää ei tullut mystistä pahaa oloa toisen tuopin jälkeen, eikä tarvinnut heittää koko vaatekertaa pesukoneeseen kotiin päästyään. Olo oli seuraavana aamuna huomattavasti parempi. Tupakointinikin väheni jonkin verran.

Kiina tunnetaan tupakoinnin luvattuna maana, jossa ainakin miesväestöstä enemmistö tupakoi. Yleinen mielikuva on, että Kiinassa poltellaan joka paikassa: toimistossa, taksissa, bussissa, missä ikinä nyt ylipäätään sattuu olemaan muitakin ihmisiä läsnä itse tupakoitsijan lisäksi. Kiinalaiset eivät tunnu piittaavan (tai edes olevan tietoisia) tupakoinnin haittavaikutuksista.

En ole kuitenkaan Pekingissä vielä joutunut suuremmin kärsimään passiivisen tupakoitsijan roolissa: taksit, bussit, metroasemat ja turistimekat ovat tähän asti olleet hämmentävän savuttomia. Eräässä pienessä yökerhossa paloi melkein jokaisella, joten liityin joukkoon ja sauhuttelin viimeiset Suomesta tuomani Marlborot pois. Paikallisessa ravintolassa aterian jälkeen seurueessani pari henkilöä pisti pöydässä tupakaksi, ja päätin liittyä seuraan yksinkertaisesti siksi, että se oli mahdollista. Suomessa pöydässä tupakointi ei tulisi mieleenikään, eikä siten tullut täälläkään ennen kuin heräsin todellisuuteen.

Näennäisestä vapaudesta huolimatta en silti saisi tupakoida kampukseni porttien sisäpuolella, sillä joku koululainen saattaisi nähdä ja ottaa myöhemmin elämässään minusta mallia. Tämä selvisi minulle taannoin, kun astelin ovesta ulos polttelemaan uusia Zhongnanhai-savukkeitani (中南海). Etsin itselleni hienovaraisesti syrjäisemmän nurkan – ”tupakkinurkan”, kuten kotikaupunkini yläasteella oli tapana sanoa – mutta siitä huolimatta hetken kuluttua vartija asteli luokseni kertomaan kohteliaasti, että tällä alueella ei saa tupakoida. Olin tästä hetken hieman hämilläni, kunnes tajusin, että en todella ole ensimmäisen kuukauteni aikana nähnyt kenenkään tupakoivan täällä. Missä kaikki nämä ihmiset sitten tupakoivat, kun sisällä asunnossaankaan ei saa - tai ei ainakaan saisi - polttaa?

Viime aikoina olen siis polttanut iltasavukkeeni jännittävissä merkeissä, kylmä hiki otsalla ja adrenaliinia veressä. En ole kokenut vastaavaa sitten teinivuosieni, jolloin satunnaistakin sauhuttelua piti yrittää pitää salassa isältä ja äidiltä. Nyt väistelen tehokkaita vartijoita, jotka tuntuvat haistavan tupakkani savun satojen metrien päähän ja jopa rakennusten läpi. Lisäksi palava savuke näkyy erittäin kauas, mikä ei helpota piilottelua ollenkaan. Lähiviikkojen aikana minun täytyy selvittää, missä tupakointi ei olisi kielletty. Muuten joudun vähentämään tupakointiani entisestään.