Kirjoitetun kielen taidoistani huolimatta en osaa kommunikoida vielä alkuunkaan sujuvasti kiinaksi, ja valitettavasti täällä kampusalueella päivittäinen kieliharjoitteluni rajoittuu vastaantulijoille tervehtimiseen (你好!) ja ruokalan työntekijöille mutisemiseen.
Kiinaan saavuttuani minun piti luonnollisesti hankkia paikallinen SIM-kortti (手机卡), mikä osoittautuikin hankalimmaksi tehtäväksi sitten harjoittelupaikkani löytämisen. China Mobilen (移动) liikkeessä tajusin, kuinka ulalla oikeasti vielä olen todellisen, suullisen kommunikaation suhteen. Tämän ei tosin pitäisi tulla minään yllätyksenä: harva pystyy oppimaan puhuttua vierasta kieltä ilman tehokasta altistumista sille joko paikan päällä tai natiivipuhujan seurassa. SIM-korttiepisodia seurannut kyvyttömyyden tunne tuntui silti lannistavalta. Kaikesta huolimatta Nokiassani on nyt kiinalainen SIM-kortti, ja jonain sateisena päivänä aion tutustua sen käyttöehtoihin ja selvittää, missä voin käydä lataamassa siihen lisää saldoa.
Kielelliseen kommunikaatioon liittyvät ongelmatilanteet eivät aina johdu toisen osapuolen kyvyttömyydestä tuottaa viestinnän kannalta tärkeitä lauseita, vaan itse asiassa melko universaalista vastaanottavan osapuolen kyvyttömyydestä säädellä lauseidensa monimutkaisuutta ja puheensa tempoa keskustelukumppaninsa kielitaidon mukaan. On aivan sama mitä vieraassa maassa haluaa, jos ei ymmärrä sanaakaan vastaukseksi ladattavasta sana- ja lauseryöpystä.
Avuttomuuden tunteestani huolimatta uskon vakaasti kovaan työhön vieraan kirjoitusjärjestelmän kanssa. Se hidastaa oppimista merkittävästi, mutta on oikeasti mieltä ylentävää voida lukea kertakäyttösyömäpuikkojen muovipakkauksesta, että kyseessä ovat "hygieeniset syömäpuikot". Pelkkään puhuttuun kieleen keskittyminen takaa ehdottomasti houkuttelevan oikotien sujuvaan kommunikaatioon, mutta uskon, että vahva kirjoitetun kielen osaaminen tarjoaa kärsivälliselle opiskelijalle ylivertaisen ponnahduslaudan kehittyneemmän kielitaidon saavuttamiseen.
Mieti, millaista oma elämäsi olisi, jos et osaisi lukea?
2 kommenttia:
meikäläinen on kokenut ton "en osaa kommunikoida tahi lukea" -fiiliksen.
olin 98-99 saksassa vaihto-oppilaana, lukion toisen vuoden periaatteessa. sanallinen arkku avautu vasta 4kk tai 5kk kohdalla. sujuva paikalliseen massaan peittyvä kielitaito alko sujua 10kk kohdalla. ja mä olin sentään lukenu saksaa koulussa 3. luokalta lähtien. en voi edes kuvitella millasta toi on 2,5v opiskelun jälkeen niinku sulla... tosin sä nyt oot viksumpi ku muut.
itselläni ainoa keino päästä eteenpäin oli kääriä hihat, yrittää, yrittää, yrittää vaikka tulikin heitettyä vaikka mitä välillä ja tehtyä itsensä naurunalaiseksi. tosin positiivisessa mielessä. "mä söin koirat" koirien ruokkimisen sijaan.
Tulee mieleen myös Barcelonassa, espanjankielellä internet-liittymän hommaaminen ei ollut kovinkaan pala kakkua. Mut saatiin kuitenkin!
Lähetä kommentti