Kuinka peset vaatteesi?

Joidenkin opettamieni lasten vanhemmilla on ollut ongelmia sen suhteen, että lasten uusi ulkomaalainen opettaja (外教) tulee maasta, jonka virallinen kieli ei ole englanti. Olenkin saanut käydä jokusen puhelinkeskustelun äitien ja isien kanssa asiasta, ja uskoisin onnistuneeni vakuuttamaan heidät kykeneväisyydestäni hommaan, kokemattomuudestani huolimatta. Lisää hankaluuksia on aiheuttanut se, että ne kaksi opettajaa, joiden tilalle tulin täksi lukukaudeksi, ovat kokeneita ammattilaisia ja luonteeltaan täysin erilaisia kuin minä. Heistä toinen oli aina tunneilla kuulemma kuin sarjakuvahahmo, toisella taas oli tapana puhjeta iloiseen lauluun ja tanssiin siinä vaiheessa, kun lapset alkoivat kadottaa keskittymiskykynsä (jälkimmäinen on kaiken lisäksi lähes viisikymppinen uusiseelantilainen mies).

Itse en välttämättä koskaan pysty ihan vastaavaan, mutta tilanteeni voisi olla huonompikin. Minulle riittää se, että löydän pikkuhiljaa oman tyylini ja lapset pitävät minusta päivä päivältä enemmän (tuntini ovat heille kuitenkin joka tapauksessa hauskempia kuin tiukan kurin alaiset kiinalaisopettajien tunnit). Kuulemani perusteella tilanne on hankalin ulkomaalaisilla opettajilla, joilla on ulospäin näkyvät kiinalaiset sukujuuret. Eräs koulu palkkasi kiinalais-amerikkalaisen opettajan, joka siis näytti kiinalaiselta, muttei puhunut ollenkaan kiinaa vaan moitteetonta englantia. Kun tämä selvisi erään lapsen vanhemmille, he vaativat välittömästi koulua hankkiutumaan kyseisestä opettajasta eroon sillä uhalla, että he muuten etsisivät lapselleen uuden koulun ja siinä sivussa vakuuttaisivat monet muutkin tuntemansa vanhemmat tekemään samoin. "Puhtaalla" länsimaalaisella on siis helpompaa, vaikka ennakkoluuloja esimerkiksi outoa suomalaisopettajaa kohtaan löytyy.

Naiskollegani kanssa viikonloppuna käymäni keskustelu toi taas esille sen, kuinka myös työnantaja Kiinassa kohtelee länsimaista englanninkielen taitajaa kuin kuningasta verrattuna kiinalaiseen henkilökuntaansa. Hän kysyi minulta, kuinka yleensä pesen vaatteeni. Vastasin tähän hieman hämmentyneenä, että pesukoneella tietysti, milläpä muullakaan. Vasta myöhemmin minulle selvisi, ettei kaikissa asuntolamme asunnoissa ilmeisesti olekaan vakiona pesukonetta (tai jääkaappia, tai televisiota), vaan sellainen oli varta vasten tuotu asuntooni minua varten, jotta olisin tyytyväisempi olosuhteisiini. Samasta syystä saan myös asua yksin noin 60 neliömetrin kaksiossa (käytän tilastani tosin vain noin kolmannesta) samaan aikaan kun jopa kolme tai neljä kiinalaisopettajaa jakaa pienemmänkin tilan keskenään. Myös muut ulkomaalaiset opettajat asuvat samankokoisissa asunnoissa.

Tämä ei silti tarkoita, että kouluni millään tavalla syrjisi kiinalaisia työntekijöitään. Monet kiinalaiset saattaisivat kokea oman asunnon ja yksityisyyden jopa ahdistavana, sillä ylikansoitetuissa ja tiheään asutuissa kiinalaisissa suurkaupungeissa (ja muuallakin) asumistilan jakaminen monien muiden kanssa on perinteisesti ollut pakon edessä käytäntö. Pesukoneen tai vastaavan puuttuminen puolestaan tarkoittaa heille vain sitä, että he joutuvat näkemään vaivaa viedessään vaatteensa pesulaan tai pesukoneen omistavan ystävän luokse pyykättäväksi. Koulun johto tietää, että vastaavassa tilanteessa kielitaidoltaan rajoittunut ulkomaalainen työntekijä aiheuttaisi koululle jatkuvasti ylimääräistä vaivaa joutuessaan turvautumaan heidän asioistaan vastaavan henkilön apuun arkensa pienten mutta tärkeiden tarpeiden hoitamisessa (hyvänä esimerkkinä tammikuinen visiittini koulun lääkärillä - jouduin luonnollisesti pyytämään jonkun mukaani tulkiksi).