Lauantai osoitti, ettei Pekingissä tarvitse nähdä minkäänlaista spektaakkelia viettääkseen hienon ja mielenkiintoisen päivän - pelkkä kävelyretki kaupungin ytimessä voi tarjota etsivälle monia pieniä elämyksiä, kunhan uskaltautuu pienemmille kujille ja muistaa katsella ympärilleen.
Aamulla suuntasin Pekingin lentokentälle tapaamaan Suomesta saapunutta entistä kiinan kielen opettajaani. Hän toi tullessaan ihastuttavan paketin tyttöystäväni lähettämiä tavaroita, joita olen kaivannut. Geisha-suklaa ja Fazerin sininen maistuivat jo parin kuukauden tauon jälkeen uskomattoman hyvältä, eikä niistä ole enää kuin käärepaperit jäljellä.
Odotellessani opettajaani eräs keski-ikää lähestyvä kiinalainen nainen alkoi jutella minulle. Hän odotti suuren kukkakimpun kanssa Ruotsista saapuvaa, internetissä tapaamaansa miestä. Nainen kertoi meikanneensa tuota päivää varten ensimmäistä kertaa elämässään, ja meikkikerros olikin vaikuttava. Lisäksi hän ällistytti minut kertomalla hyvin rehellisesti, kuinka rumalta Tukholma hänen mielestään näyttää valokuvissa.
Verrattain melko tyyriiseen 25 RMB:n hintaan sain lentoasemalta komean kyydin express-junalla keskustaan Dongzhimen-asemalle, mistä jatkoin matkaani kävellen kohti kuuluisaa Wangfujing-ostoskatua (王府井), jonka kirjakaupoista tarkoitukseni oli löytää herttaista, kiinankielistä lastenkirjallisuutta tuomaan vaihtelua tyttöystäväni kieliopintoihin. Löysinkin jokusen oikein herttaisen kirjan, joiden hinta ei juuri päätä huimannut: sain kolme kirjaa noin viidellä eurolla.
Päiväni kohokohta oli kuitenkin itse matka ostoskadulle. Ohitettuani toista kehätietä (Second Ring Road) reunustavat korkeat ja modernit rakennukset päädyin pienemmille kaduille ja kujille, joissa saa nähdä enemmän todellista Pekingiä - rakennukset ovatkin yhtäkkiä yksikerroksisia ja rappeutuneen näköisiä, eikä ihmisten yllä ole enää niin usein kalliin näköisiä pukuja. Kaikennäköisiä pieniä kauppoja ja ravintoloita oli mielenkiintoista tarkastella: eräskin "liike" oli pinta-alaltaan alle kahden neliömetrin kokoinen, lattialla lojui vain pieni jakkara ja seinillä roikkui erinäisiä huolto- ja korjaustarvikkeita. Vaatekaupat kauppasivat enimmäkseen lastenvaatteita, mutta toiset kauppasivat enemmän "merkkituotteita". Vähän väliä sieraimiini kantautui herkullisia tuoksuja kojuista, joiden myymistä ruokalajeista minulla ei ollut aavistustakaan. Puolen tunnin kävelymatkan jälkeen löysin vielä viehättävän pienen puiston, jossa söin eväitäni seuraten samalla, kuinka paikalliset vanhukset puuhailivat harrastustensa tai kuntoilun parissa.
Wangfujinille saavuttuani seuraani alkoi odotetusti liittyä sujuvahkoa englantia puhuvia kiinalaisnuoria, joille jouduin valehtelemaan, etten ole kiinnostunut taiteesta tai etten pidä kiinalaisesta teestä (kyseessä on tyypillinen ilmiö yrittää saada länsimaalaisista irti helppoa rahaa - kirjoitan aiheesta lisää myöhemmin).
Vierailu ostoskadun eteläpäässä sijaitsevassa jättimäinessä kirjakaupassa (王府井书店) oli myös erittäin mielenkiintoinen kokemus - eikä ainoastaan sen suuruuden ja kattavuuden vuoksi. Hyllyjen väleissä kymmenet ja taas kymmenet kiinalaiset seisoivat tyytyväisinä kirja kädessä lueskellen, lastenkirjaosastolla tunnelma taas oli kuin lastentarhassa: äidit tai isät lukivat kirjoja ääneen lasten seuratessa tarkkaavaisina. Suurin yllätys minulle oli kuitenkin kirjakaupassa nukkuneiden ihmisten määrä ja se, että kaikki tämä tuntuu olevan yleisesti hyväksyttyä, jopa tavallista. En voisi kuvitellakaan näkeväni mitään vastaavaa esimerkiksi Tampereen Akateemisessa kirjakaupassa: jos menisin sinne lukemaan tai nukkumaan, minut varmaan heitettäisiin tuota pikaa ulos.
sunnuntai 8. maaliskuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Osaisitko kertoa tarkemmin, mistä ja mitä reittiä kävelit tuolle ostoskadulle tai missä puistossa kävit? Kinnostaisi vain sikäli, että olivatko ne yhtään samoja seutuja, missä itse siellä käydessäni kävelin.
Muuten kokemukseni oli hyvin saman tyylinen kuin sinulla: kun kiertelin pari kertaa hotellimme lähistöllä, niin ei tarvinnut mennä kuin korttelin päähän pääkadusta (Jianguo Road?), kun kiiltävät lasitoimistot ja -hotellit vaihtuivat (itäblokkimaisiin) kerrostaloihin. Oma havainnointini tuolloin tosin keskittyi enemmän rakennuksiin ja kaupunkikuvaan yleensä kuin ihmisiin, mikä nyttemmin hieman harmittaa. Tavallaan mukava kuulla, että tuo ei ole merkittävästi muuttunut, eli että se pintakiilto ei ole tuhonnut kaikkea (alkuperäisempää, inhimillisempää?).
Tuosta kirjakaupasta tuli vielä mieleen, että Saksassa on myös aivan yleistä, että kirjakaupassa otetaan (ostettavaksi aiottu?) kirja, ja sitä istutaan lukemaan kauppaan siellä varta vasten oleville penkeille. Mutta minä en siihen ole kehdannut ryhtyä..
Ugh, paha sanoa reitistä mitään tarkemmin. Siksakkia Dongzhimenin asemalta Wangfujinin päähän! :) Puisto oli sen verran pieni, ettei sitä varmaankaan kartalta löydy.
Itse pelkäsin ennen Pekingiin saapumistani, että koko kaupunki olisi yhtä pilvenpiirtäjää, ja olenkin ilokseni löytänyt paljon sitä "oikeaa" Pekingiä isompien rakennusten välistä.
Tuohon kirjakauppajuttuun löyhästi liittyen kuulin tällä viikolla, että ihmisillä on tapana ottaa eväskori kainaloon ja mennä porukalla Pekingin Ikeaan piknikille! :)
Lähetä kommentti