Hello Sir, Toshiba!

Olen aina kuvitellut kiinalaisen suurkaupungin paikkana, jossa kaduilla on niin paljon ihmisiä, että niitä tunkee kainaloiden alta ja jalkojen välistä joka paikassa. Erinäisiä ruuhka-ajan bussi- ja metromatkoja lukuun ottamatta kokemukseni ovat maan pääkaupungissa kuitenkin olleet täysin päinvastaisia. Pekingin keskustassa saa kaduilla useimmiten kävellä rauhassa haluamaansa tahtiin ilman, että tarvitsee väistellä ihmisiä tai pyydellä jatkuvasti anteeksi törmäilyjään. Tämä selittyy ainakin osittain eri kaupunkien väestötiheyksiä vertailemalla. Luvut paljastavat, ettei Pekingissä pitäisikään olla kovin paha tungos esimerkiksi kotikaupunkiini Tampereeseen verrattuna, muista Aasian suurkaupungeista puhumattakaan:

Väestötiheys (asukasta/km2)

Tampere 399
Peking 888
Shanghai 2603
Tokio 6993
Soul 17219

Viime viikonloppuna löysin kuitenkin viimein Pekingistäkin paikan, jonka kiireisyys vastasi alkuperäisiä odotuksiani. Kuuluisa tietotekniikkakeskus Zhongguancun (中关村) toi mieleeni hankalasti kääntyvän kiinan kielen adjektiivin 热闹 (sanakirja tarjoaa käännökset 'bustling with noise and excitement' ja 'lively', mutta tuskinpa sanan todellisen merkityksen kaltaiseen tilanteeseen ainakaan Suomessa päätyy): sieltä Kiinan (tai ainakin Pekingin) nouseva ja kasvava keskiluokka hakee tarvitsemansa elektroniikan, eikä kukaan sinne eksyvä poistu tyhjin käsin - kuten en poistunut myöskään minä eikä kumpikaan seuralaisistani.

Valikoima paikan päällä on vaikuttava, eikä mikään ihme: valtaosa maailman huippuelektroniikasta valmistetaan tätä nykyä Kiinassa, ja kiinalaiset pääsevät siten nauttimaan uusista tuotteista tai malleista ensimmäisten joukossa. Paikkaa jalan lähestyessämme oli mielenkiintoista huomata, kuinka satojen tuhansien eurojen edestä tietokoneita ja muuta elektroniikkaa varastoitiin huolimattoman näköisesti todella rupuisiin varastorakennuksiin.

Kulutusparatiisissa lähes jokaisen kaupan edessä odotti lukuisia myyntimiehiä tai -naisia houkuttelemassa asiakkaita tiloihinsa. Myyntipuheet eivät olleet kovin vakuuttavia, sillä tuskin kukaan osasi puhua englantia: suurin osa tyytyi osoittelemaan tuotteitaan leveä hymy kasvoillaan, toisilta taas irtosi repliikkejä kuten "Hey Sir, Toshiba!", "Hello Sir, come here!" tai oma suosikkini, jonka viettelevää kutsua oli lähes mahdoton vastustaa: lyhyt ja ytimekäs "Computer!"

Tarkoitukseni ei ollut alunperin ostaa mitään - lähdin vain työtoveripariskunnan seuraksi ihmettelemään kuuluisaa paikkaa, jonka jokainen tietokoneen käyttäjä täällä tuntee. Jossain vaiheessa elektroniset taskusanakirjat alkoivat kuitenkin poltella houkuttelevasti mielessäni, ja päädyin pitkän kiertelyn, hintavertailun ja peitellyn kiinnostuksen jälkeen hankkimaan 520 kuain hintaan erittäin näppärän, Ozing-merkkisen mallin (raporttia käyttökokemuksista tiedossa keväämmällä).

Oli hienoa myös päästä seuraamaan naispuolista kiinalaista mestaritinkaajaa tositoimissa - ilman häntä olisin saanut pulittaa laitteesta huomattavasti enemmän. Ostoksille Zhongguancuniin ei kuulemma kannata lähteä ilman kiinalaista ystävää, vaikka tuotteiden "alkuperäiset" hinnat saattavatkin monista länsimaalaisista tuntua edullisilta.