Pääsin viime viikonloppuna työtoverini siivellä osallistumaan erään Pekingiin asettuneen, hiljattain vihityn pariskunnan vauvajuhlaan. Supersuloisen tyttövauvan isä on kanadalainen ja äiti japanilainen. Paikalla oli lisäksi useita muita pariskuntia - niistä jokainen muodostui kanadalaisesta tai amerikkalaisesta miehestä ja kiinalaisesta naisesta.
Olen lueskellut aiheeseen liittyviä artikkeleita, yhdistänyt niistä saamani tiedon näkemääni ja kuulemaani ja päätynyt sellaiseen johtopäätökseen, että länsimaalaisen miehen on suhteellisen helppo löytää kiinalaisesta suurkaupungista itselleen naisystävä, kun taas rakkautta kaipaavalle ulkomaalaiselle naiselle tilanne saattaa Kiinassa olla täysin päinvastainen, jopa painajaismainen.
Eräässä artikkelissa ulkomaalainen, miesystävää jo pitkään etsinyt nainen manailee hankalaa tilannettaan. Hänen mukaansa ratkaisevia vikoja löytyy lähes kaikista miehistä Pekingissä, oli kyse sitten kiinalaisista tai länsimaalaisista.
Nuoret kiinalaismiehet ovat tavallisesti niin pidättyväisiä, että useimmat heistä eivät tohdi lähestyä ulkomaalaista naista. Mikäli nainen tekee aloitteen, seuraa useimmiten kestoltaan lyhyehköjä, hermostuneita juttutuokioita, jotka eivät kuitenkaan johda sen pidemmälle. Ulkomaalaisilla miehillä ei vastaavaa ongelmaa näytä olevan: kiinalainen nainen on usein kuin sulaa vahaa itsevarmasti lähestyvän ulkomaalaisen käsittelyssä.
Toinen vaihtoehto länsimaalaiselle naiselle Kiinassa on tietenkin etsiä itselleen ei-kiinalainen kumppani. Sekin on helpommin sanottu kuin tehty. Artikkelissa toinen haastateltu nainen jakaa Kiinassa kohtaamansa länsimaalaiset miehet kolmeen ryhmään:
- juuri koulunsa lopettaneet nuoret, jotka ovat tulleet Kiinaan vain pitämään hauskaa vailla aikomusta sitoutua
- uraansa keskittyvät työnarkomaanit, joilla ei ole aikaa keskittyä juuri mihinkään työnsä ulkopuolella
- muuten vain "oudot"
Länsimaalainen nainen saa välillä havaita, että tarjolla olevat ei-kiinalaiset, naisystävää etsivät miehet ovat usein sellaisia, jotka eivät syystä tai toisesta ole onnistuneet löytämään kumppania kotimaassaan. Toisaalta, mikäli eteen kuitenkin sattuu tupsahtamaan komea ja karismaattinen länsimaalainen mies, saattaa naisen kohtaloksi helposti koitua sirojen ja viehättävien, nuorten kiinalaisnaisten muodostaman armeijan tarjoama musertava kilpailu.
Valitettavasti olen itse mies ja kaiken lisäksi varattu, enkä siten pysty missään vaiheessa kirjoittamaan käytännön kokemuksistani aiheeseen liittyen.
keskiviikko 11. helmikuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Samantyyppistä kuulin yhdeltä työ-tuttavalta. Olipa lisäksi niinkin, että kiinalaiselle naiselle ei jopa 30 - 40 vuoden ikäero mieheen ole ollenkaan niin "musertava" kuin länsimaiselle (paitsi Niinistö).
Otit muuten täydet pisteet kotiin tuon viimeisen kappaleen ansiosta . . . hyvät hoksottimet.
Hei! Sain blogisi osoitteen kiinan opettajaltani Zhu Guihualta. Erittäin mielenkiintoista kuulla kokemuksia Kiinasta! En itse välttämättä aio lähteä vaihtoon Kiinaan, mutta muuten aion tulevaisuudessa matkustaa Kiinassa. Asuminen siellä voisi olla myös mahdollista. Täytyypä tilata blogisi Google Readeriin, että pysyn selvillä päivityksistä!
Lähetä kommentti